*Sis. mainoslinkkejä
Minulla oli pitkä ajanjakso, jonka aikana en lukenut romaaneja, vaan valitsin luettavakseni mieluummin elämäkertoja sekä erilaisia tietokirjoja ja elämäntaito-oppaita.
Nykyään luen kuitenkin myös romaaneja ja pidän erityisesti kirjoista, jotka saavat minut reflektoimaan omaa elämää tai tuntemaan suuria tunteita kirjan hahmojen mukana.
Jos etsit luettavaksi hyviä romaaneja, tutustu esimerkiksi näihin alla oleviin kirjoihin.
Olen lisännyt kirjojen yhteyteen affiliate-linkin, jonka kautta kirjasta löytyy lisää tietoa ja sen voi ostaa itselleen Adlibriksen verkkokaupasta.
Monet kirjoista ovat saatavilla myös BookBeat-äänikirjapalvelussa, jonne voi lunastaa maksuttoman 45 päivän kokeilujakson *tämän linkin kautta.
*Eleanorille kuuluu ihan hyvää, Gail Honeyman
Kolmekymppinen Eleanor elää yksin ja säntillisen organisoitua elämää. Työssään hän on tarkka ja tehokas, mutta ei oikein osaa olla ihmisten kanssa vaan ottaa kaiken kirjaimellisesti ja herkästi sanoa paukauttaa mitä ajattelee.
Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa noutopizzan ja parin votkapullon kanssa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita. Kerran viikossa Eleanor keskustelee sapekkaasti motkottavan äitinsä kanssa, mutta vieraita hänellä ei käy, sosiaalityöntekijää lukuun ottamatta.
Miksi Eleanor on sellainen kuin on? Kuin vahingossa yksinäisyyden muuri Eleanorin ympäriltä alkaa murtua, kun työtoverin ystävällinen teko aloittaa ketjureaktion, joka muuttaa Eleanorin piintyneet tavat. Parasta tässä kirjassa on yllättävä loppuratkaisu!
*Se päättyy meihin, Coleen Hoover
Se päättyy meihin on valtaisan menestyksen sosiaalisessa mediassa saavuttanut ilmiö, jonka viimeisiä sivuja ei voi lukea kyyneleitä vuodattamatta. Lilyn elämä ei ole ollut helppo. Vaikeista perheoloista ponnistanut nuori nainen uskoo kuitenkin voittaneensa ongelmansa, kun hän valmistuu yliopistosta ja uskaltautuu perustamaan unelmiensa yrityksen. Kun hän vielä kohtaa Rylen, komean neurokirurgin, elämä tuntuu jo liian hyvältä ollakseen totta. Mutta sitten Lilyn nuoruudenrakkaus ilmestyy kuvioihin ja nykyisyys alkaa muistuttaa menneisyyttä. Päätöksiä on tehtävä, eivätkä ne ole helppoja.
Kirjan pääteemana on lähisuhdeväkivalta ja kirja saa miettimään, mihin itse vetäisi tositilanteessa rajan.
Katso myös: Kaikki Colleen Hoover -kirjat järjestyksessä
*Suon villi laulu, Delia Owens
Sydäntä särkevä kasvutarina, murhamysteeri ja lumoava kertomus luonnon kauneudesta. Kirjaa on ollut myyntimenestys ja koskettanut ihmisiä kauneudellaan.
Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia – vai jotain aivan muuta?
Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään.
*P.S. Rakastan sinua, Cecilia Ahern
Holly ja Gerry ovat aikoneet olla yhdessä elämänsä loppuun asti, mutta kohtalo päättää toisin. Gerry kuolee yllättäen vain vähän alle kolmekymmentävuotiaana, ja Holly vaipuu surun syövereihin.
Eräänä päivänä Hollyn äiti soittaa ja kertoo, että Hollya odottaa paksu kirjekuori jonka päällä lukee ”Lista”. Gerry on lähettänyt postia haudan takaa ja antanut vaimolleen vielä viimeisen lahjan. Paksussa kuoressa on kymmenen kirjettä, yksi jokaiselle kuukaudelle aina uuteen vuoteen asti. Jokaisessa kirjeessä on tärkeä viesti, elämänohje, pieni pila ja pilkahdus toivoa. Ja lopulta Gerry ohjaa Hollyn myös uuden mahdollisuuden äärelle.
*Kaikki se valo jota emme näe, Anthony Doerr
Suuri lukuromaani sodasta, rakkaudesta ja radioaalloista sekä mittaamattoman arvokkaasta jalokivestä, joka määrää kahden erikoisen lapsen kohtalon.
Saksalainen Werner asuu orpokodissa ja kuuntelee öisin ranskankielisiä radiolähetyksiä. Sokea Marie-Laure elää isänsä, Pariisin luonnontieteellisen museon lukkosepän, kanssa. Sota syttyy. Werner sijoitetaan radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, ja Marie-Laure pakenee Bretagneen, Saint-Malon kaupunkiin. Mukanaan hänellä on salaperäinen, mahdollisesti kirottu, jalokivi, Vuosi vuodelta Wernerin ja Marie-Lauren polut lähenevät toisiaan. Mitä tapahtuu kun heidän tiensä viimein risteävät?
*Mies joka rakasti järjestystä, Fredrik Backman
Ratkiriemukas ja koskettava menestysromaani on todellinen hyvänmielen kertomus rakkaudesta ja yhteisöstä. Tämä on oma kaikkien aikojen suosikkiromaanini!
Ove, 59, on vanhan äkäisen miehen arkkityyppi: hänellä on vankkumattomat periaatteet, tiukat rutiinit ja lyhyt pinna. Hän on korttelinsa periksiantamaton järjestysmies, vaikka hänet syrjäytettiinkin asumisoikeusyhdistyksen puheenjohtajan tehtävistä jo vuosia sitten. Kun uudet naapurit kolhivat Oven postilaatikkoa, on ryhdyttävä vastaiskuun!
Fredrik Backmanin kansainväliseksi menestykseksi ampaissut kirja on tarina odottamattomista ystävyyssuhteista, pörröisistä kissoista ja peräkärryn kanssa ajamisen perinteikkäästä taidosta. Lopputuloksena koko naapurusto, ja vanha mies sen mukana, on perusteellisesti toisenlainen, sillä jopa kyräilystä on mahdollista parantua.
*Seitsemän sisarta -kirjasarja, Lucinda Riley
Lucinda Rileyn huikeaan menestykseen noussut kirjasarja kertoo Papa Saltin eri puolilta maailmaa adoptoimista tyttäristä, jotka ovat saaneet kasvaa ylellisessä kodissaan Atlantiksessa Genevenjärven rannalla. Kasvatti-isänsä kuoltua jokainen heistä saa vihjeen, jota seuraamalla he voivat selvittää omat sukujuurensa.
Seitsemän sisarta -romaanisarjan jokaisessa kirjassa seurataan yhden sisaren tarinaa. Kolme ensimmäistä romaania voi lukea missä tahansa järjestyksessä, sillä ne kaikki alkavat samasta hetkestä. Kirjojen tarinat vievät eri puolille maailmaa ja kauas historiaan. Romaanien keskiössä ovat eri aikoina eläneet vahvat, itsenäiset naiset, ja osa sarjan hahmoista perustuu todellisiin historiallisiin henkilöihin.
Löydät tältä sivultani lisää tietoa Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjasarjan kirjoista.
*Paperilla toinen, Emmi-Liia Sjöholm
Paperilla toinen on aseistariisuvan avoin kirja naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta. Toimittaja Emmi-Liia Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin.
Paperilla toinen on Sjöholmin esikoinen. Hänen tyylinsä on niin ilmavaa ja vaivatonta, että tekstiä melkein ennemmin hengittää kuin lukee.
*Ei enää Eddy, Édouard Louis
Ei enää Eddy on Ranskan viime vuosien kohutuin ja puhutuin romaani, joka nousee lähes julman niukkaa kerrontaansa suuremmaksi kuvaksi unohdetusta Ranskasta, köyhyydestä, tuomitsemisesta ja näköalattomuudesta. Ensimmäinen kustantaja hylkäsi kirjan sillä perusteella, että sen kuvaamaa köyhyyttä ei olisi Ranskassa ollut enää sataan vuoteen. Kun kirja julkaistiin, siitä tuli arvostelumenestys, sitä myytiin yli 300 000 kappaletta, ja se herätti kiivasta poliittista keskustelua.
Ei enää Eddy kertoo, miten Eddy Bellegueule kasvoi väkivallan keskellä homoseksuaalina, erilaisena, ainoana toiveenaan olla niin kuin muut, ja miten hän löysi kuin sattuman kauppaa pakotien toiseen maailmaan.
*Tämä kokonainen maailmani, Elizabeth Gilbert
Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani on inspiroiva romaani 1800-luvun tiedenaisesta. Alma oli aikaansa edellä oleva sammaltutkija, jonka oli helpompi ymmärtää luontoa kuin ihmisiä. Lopulta intohimo ja kutsumus veivät hänet maailman ääriin.
Vuoden parhaaksi kirjaksi hehkutettu bestseller-romaani ylistää rohkeutta valita oma tiensä sekä ihmisen vapautta olla samanaikaisesti monta. Alman hahmo on saanut inspiraatiota 1800-luvun eri tiedenaisista.
*Leijapoika, Khaled Hosseini
Leijapoika on upea romaani ystävyydestä, petoksesta ja sovituksesta myllerrysten Afganistanissa. Amir ja Hassan, mahtimiehen poika ja köyhän palvelijan poika, ovat erottamattomia leikkiessään kiehtovan Kabulin kaduilla ja kujilla. Sitten leijanlennätyskilpailussa tapahtuu jotain, mitä kumpikaan ei voi unohtaa. Amir seuraa Hassanin nöyryytystä sivusta, mutta häpeä omasta petturuudesta ja pelkurimaisuudesta ei jätä häntä sen koommin rauhaan.
Neuvostoliiton miehittäessä Afganistanin Amir pakenee isänsä kanssa Yhdysvaltoihin. Kun hän vuosien kuluttua, aikuisena miehenä, saa Afganistanista viestin mahdollisuudesta sovitukseen, hän on valmis henkensä uhalla palaamaan talibanien nyt julmasti hallitsemaan maahan.
Löydät tältä sivultani lisää tietoa Khaled Hosseinista ja kaikista hänen kirjoistaan.
*Sirkka, Anni Saastamoinen
Sirkka on aivan hulvaton kirja, joka kutkuttaa nauruhermoja!
Kirjan päähenkilöllä Sirkalla on sivuhahmon nimi. Pääosilla on aina kauniit nimet, Aurora tai joku muu kaunis ja lyyrinen ja persoonallinen. Sirkka on nimenä vain Sirkka. Sirkka on töksähtävä, tyly ja arkinen. Sirkka on nimien nakkikastike. Jos Sirkka olisi eläin, Sirkka olisi mäyrä: yksinäinen ja kapeita omia polkujaan päättäväisesti ja pontevasti kulkeva sähisevä paakku mustaa ja vaaleampaa jakkupukua.
Sirkka on se huomaamaton naapuri, joka on kiinnittänyt roskiskatokseen heippalapun “ei muovipusseja biojätteisiin”. Sirkka on se työpaikan harmaa nainen, joka tekee työnsä tunnollisesti mutta jonka yksityiselämästä ette tiedä mitään. Tämän kirjan myötä tiedätte ja hurmaannutte.
*Ole luonani aina, Kazuo Ishiguro
Ole luonani aina on sekä poliittinen romaani että futuristinen trilleri, mutta sisimmältään se on koskettava kuvaus lapsuuden lopusta ja elämänmittaisen valheen vähittäisestä paljastumisesta. En tavallisesti lue tällaisten kategorioiden kirjoja, mutta tämä oli loistava kirja.
Kathy, Ruth ja Tommy ovat oppilaita Hailshamin kodikkaassa sisäoppilaitoksessa Englannin maaseudulla. Siellä olevia lapsia varjellaan tarkoin ulkomaailmalta, ja heidät kasvatetaan uskomaan että he ovat erityisiä, että heidän hyvinvointinsa on olennaisen tärkeää. Mutta minkä tähden he oikeastaan ovat siellä? Vuosia myöhemmin, nyt 31-vuotiaan Kathyn muistoista rakentuu unohtumaton tarina siitä, miten he kolme vähitellen oivaltavat totuuden näennäisen onnellisesta lapsuudestaan ja heitä odottavasta tulevaisuudesta, joka vetää vertoja tieteisromaanien hurjimmille uhkakuville.
*Veronika päättää kuolla, Paulo Coelho
Nuori ja kaunis Veronika ei ole onnellinen. Marraskuun 11. päivänä vuonna 1997 hän päättää kuolla. Veronika ottaa yliannoksen unilääkkeitä – ja herää sairaalassa. Siellä hänelle kerrotaan, että hänen sydämensä on vaurioitunut pahasti ja hänellä on vain muutama päivä elinaikaa.
Tarina seuraa Veronikaa näiden vaikeiden päivien ajan. Hän alkaa oivaltaa, että jokainen hetki on seurausta tietoisesta valinnasta elämän ja kuoleman välillä.
***