Aktiivilomailija

Kolmannen Kreetan päiväni aamu alkoi pikaisella herätyksellä. Minulla oli ollut suunnitelmissani herätä rauhassa ennen yhdeksää, laittautua valmiiksi ja lähteä puoli kymmenen aikaan suunnistamaan kohti bussiasemaa. Koska olen kuitenkin tunnetusti aamu-uninen, jäi minulle reilu vartti aikaa pestä kasvoni, huitaista ripsiin mascaraa, kiskoa romppeet päälleni ja napata kamat mukaani ja lähteä talsimaan 4,7 km matkaa aamuauringossa.

Eilisestä viisastuneena laitoin suosiolla jalkaani juoksulenkkarini. Niissä, minishortseissani ja tankkitopissani näytin jo lähes Lara Croftilta, mutta en antanut sen häiritä. Tänään halusin satsata mukavuuteen.

Olin varannut matkaan hieman yli tunnin aikaa, mutta vikkeläkinttuisena kääpionä, joka on saanut tottua pidempijalkaisten ihmisten tahtiin kiptin matkan kolmessa vartissa. Oikein hyvä, sillä ehdin napata pienestä marketista bussiasemalle aamiaiseksi pienen kupillisen Ben & Jerry’sin lepparijäätelöäni.

Päivän määränpäänä oli siis Iraklion (tunnetaan myös Heraklionina) ja jo bussimatkakin oli jännitystä täynnä. Rethimnonin bussiasemalla ei ole mitään selkeitä bussiterminaaleja, vaan lähteviä busseja kuulutellaan kovaäänisistä epäselvästi niiden tehdessä lähtöä.

Onnekseni bongasin bussini ajoissa ja pääsin köröttelemään kohti Iraklionia, jonne matka kiertelevillä ja kaartelevilla vuoristoteillä vei yli tunnin. (Bussilipun hinta 7,60 euroa.)

Perillä olin uuden haasteen edessä. Bussiasema ei ollut suoraan keskellä kaupunkia, vaan sinne täytyi itse osata hoiperrella ilman mitään selkeää viitoitusta.

Lähdin hortoilemaan ja keksin seurata ”City Parking” kylttejä, sillä kaupunkiparkkipaikan olisi varmasti oltava kaupungissa. Ongelmia alkoi tulla siinä vaiheessa, kun ”parking”, ”central parking” ja ”city central parking” osoittivat kaikki eri suuntiin…

Löysin kuitenkin isommalle kadulle, jota pitkin kävellessäni alkoi pikkuhiljaa tulla kauppoja vastaan.

Heti alkuun minulla kävi tuuri, sillä löysin nimittäin ihan oikean tavaratalon. Tuo tavaratalo oli vain pieni eikä siis mikään ostoskeskus, mutta siinä oli sentään useampi osasto ja kosmetiikkaakin kahdessa kerroksessa. Minua harmittaa suuresti, että minulta kiellettiin kuvaaminen: ”Did you take photos? If so, you have to delete them now!”

Tässä oli vaan yksi pitkä hyllyllinen kynsilakkoja ja meikkikyniä! Tila ei ollut loppujen lopuksi mikään ihan mielettömän suuri, mutta tarjolla oli vaikka mitä kosmetiikkamerkkejä ja hius- ja vartalonhoitopuolella tuotteista vasta olikin tyrkyllä. Ja siis ennen kaikkea kaikkea erityistä ja halpaa! En kuitenkaan ostanut yhtään mitään.

Löysin pienten kauppojen lisäksi vielä paikallisen ”basaarikadun”, mutta siellä käveleminen oli ahdistavaa, sillä kaikki kaupat olivat täynnä toinen toistaan pahempia piraattituotteita Guccista Vuittoniin ja Chanelista Dioriin.

Keskustan meno alkoi jo kyllästyttää minua, sillä en oikein tuntunut löytäneeni vielä mitään oikeaa keskustaa. Tällaistako täällä nyt sitten oli? Booooooring, huusi sisäinen shoppailijani.

Samassa se sattui silmiini: Mangon mainoskyltti. Jos täällä oli Mango, olisi täällä oltava jotain muutakin. Eihän Mango voisi olla millään pienellä sivukadulla!

Voi pojat, kuinka väärässä olin. Mango oli kahden niin kapean tien risteyksessä, että jo auto ja mopo aiheuttivat liikenneruuhkan.

Kiertelin katuja ristiin rastiin vielä hetken, ja uskon lopulta löytäneeni pääostoskadun.

Kadun varrelta löyityi Massimo Duttia…

…Bossia…

…ja Zaraa ja jopa MACin liike. Mikään pitkä katu ei kuitenkaan ollut kyseessä, joten kaupoissa kiertely jäi lyhyeen ja ajattelin jäätelöllä käytyäni lähteä takaisin Rethimnoniin.

Bussiasemalla tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin kun näin Knossokselle meneviä paikallisbusseja. Hetken mielijohteesta kävin ostamassa bussilipun ja hyppäsin lähdössä olevaan bussiin, joka körötteli halki kapungin päätyen lopulta argeologiselle nähtävyydelle, Knossoksen palatsille.

Olin aikonut tehdä palatsin raunioille opastetun retken tulevalla viikolla, mutta miksi turhaa maksaa siitä, kun kerran pääsin sinne näin helposti ja halvalla. Jos olisin ollut jonkun muun kanssa reissussa, olisi tämä toinen varmasti sanonut, että ei nyt viitsitä lähteä ja mennään mielummin sitten ajan kanssa kunnon retkelle ensiviikolla.

Kiertelin raunoilla jonkun aikaa tutkien rauhassa opasteita ja kylttejä.

Alue oli mielenkiintoinen, mutta yksin kierrellessä ehkä hieman tylsä.

Jos siis suuntaatte Knossokselle kehotan, ettette lähde kiertelemään aluetta yksin vaan menette opastetulle kirrokselle, jonka avulla alueesta saa varmasti huomattavasti enemmän irti. Itse tyydyin googlettelemaan tarinoita jälkikäteen.

Knossoksen jälkeen palasin Iraklionin kautta takaisin Rethimnoniin.

Bussimatka kesti jälleen sen yli tunnin ja kyttäsin kärppänä koko matkan ajan kamera kädessäni maisemia, jotka olivat vuoristossa kurvaillessa henkeä salpaavan kauniita.

Paitsi että ne salpasivat henkeni, salpaantui se myös kuljettajan ajoittaisesta vauhdista.

Sekä siitä, että eräässä napakammassa jarrutuksessa huomasin, että bussin takapenkin nurkkapenkki, jolla istuin, oli itseasiassa irti ja nytkähti aina liikkeelle bussin jarrutellessa tai kurvaillessa vuoristossa jyrkemmin.

Vuoristoepisodin jälkeen pääsin hotellilleni, jossa vaihdoin päälleni yhden rennommista lempparimekoistani ja lähdin vielä kohti vanhaakaupunkia.

(Tarkkasilmäisille tiedoksi, että en ole mennyt salaa naimisiin tai edes kihloihin, vaan toteutan vaan parasta isältäni saamaani yksinmatkaavan, omaa rauhaa halajavan naisen matkavinkkiä: sormus vasempaan nimettömään.)

Suunnitelmissani oli käydä syömässä lämmin ruoka nyt, kun aurinko vielä paistoi eivätkä villeimmät ja tyrkyimmät sisäänheittäjät olleet vielä heränneet työhönsä.

Valikoin ruokapaikakseni mukavalta näyttävän ravintolan, jossa ei ollut yhtään asiakasta ja jonka sisäänheittäjä oli keski-ikäinen, lapsensa kanssa rauhassa pöydässä leikkivä nainen. Paikkaan oli mukavaa mennä, sillä palvelu oli ystävällistä, muttei tällaiselle jäykälle suomalaiselle liian tuttavallista tai tyrkkyä.

Söin rauhassa ja lähdin sen jälkeen kohti iltaohjelmaani.

Olin päättänyt nimittäin ottaa pikaisen kierroksen minijunalla! Okei, keksin sen kymmentä minuuttia aiemmin ravintolasta lähtiessäni, mutta yksin matkustaessa parasta on juuri se, että päätöksiä ohjelman suhteen voi tehdä juuri niin spontaanisti kuin itse tahtoo. Jos olisin ollut jonkun muun kanssa, ei tämä varmasti olisi kiirehtinyt kanssani junaan vaan olisi todennut, että voisimme mennä retkelle mielummin vaikka seuraavana päivänä, kun tälle päivälle oli jo niin paljon ohjelmaa muutenkin takana.

Illalla lähtevä, hieman alle kymmenen euroa maksava ja reilun tunnin kestävä junakierros lähti rantakadulta, mutta nousi pikkujunan veturinkuljettajan spiikkaamana ylös vuoristoon muutamansadan metrin korkeuteen josta se laskeutui autenttisen vuoristokylän läpi takaisin kaupunkiin.

Matkalla kierreltiin läpi oliivitarhojen, vuoristomaisemien ja katsottiin kaunis auringonlasku Rethimnonin kylän yllä.

Pyörin kierroksen jälkeen vielä hetken vanhassakapungissa ja kävin mm. kampaajalla (siitä lisää myöhemmin).

Päivän aikana tuli jälleen käveltyä noin 15 kilomertiä, eli kuntoakin on pidetty yllä kaiken jäätelöllä herkuttelun lomassa.

Tämän matkapäivän aikana olen myös löytänyt itsestäni uuden piirteen: En ole ennen tajunnut olevani varsinainen aktiivilomailija, mutta nyt alan tajuta sen. Minulla on kokoajan oltava suunnitelmia ja aktiviteetteja tiedossa, sillä en osaisi kuvitellakaan, että vain hengailisin koko päivän ilman suunnitelmia. Täytynee siis kokeilla yhtä sellaistakin päivää tässä vielä.

Kaiken kaikkiaan yksinmatkustaminen on edelleen mukavaa. Yksin oli mukavaa seikkailla, eksyä ja löytää taas takaisin kartalle eikä ainoana yksinäisenä olo kiertoajelullakaan haitannut tänäänkään yhtään.

Yksin on varsin viihtyisää ja rentouttavaa olla ja suosittelen omaa irtiottoa kaikille -vaikka huomattavasti pienemmässäkin mittakaavassa!