Tässä uudessa meikkivoiteessa on 100 sävyä – onko tämä jo liioittelua?

Viime vuosina yhä useampi kosmetiikkamerkki on tajunnut, että voidakseen menestyä nykymarkkinoilla, on sen lanseerattava valtava määrä meikkivoidesävyjä. Nykyään ollaan kaukana niistä vanhoista ajoista, jolloin viisi, kymmenen tai edes viisitoista sävyä riittivät.

Merkeillä on suorastaan paineita kohdentaa tuotteensa pienen ihmisjoukon sijaan kaikille ja siinä missä suppea sävyvalikoima voitiin ennen perustella olkia kohauttamalla, on sellaisella liikkeelle lähteminen nykyään tulkittavissa jo epäsuoraksi syrjinnäksi, josta brändi saa taatusti kuulla – mikä on täysin ymmärrettävää. Yhä useampi tuotemerkki saa sosiaalisessa mediassa niskaansa valtavan raivoryöpyn, jos sen tarjoama meikkivoiteiden määrä vaikuttaa liian suppealta.

Fenty Beauty meikkivoide sävyt.

Rihannan Fenty Beauty aukaisi tämän laajan sävyskaalan ilmiön parisen vuotta sitten oikein isolla kädellä kun se lanseerasi meikkivoiteen 40 sävyllä. Fenty Beautyn lanseerauksen siivittämänä muutkin merkit innostuivat ajatuksesta ja lopulta siihen tuli kuluttajien suunnalta jo suoranainen paine.

Jopa Diorin täytyi hyväksyä, ettei se voi enää menestyä kosmetiikkamarkkinoilla entiseen malliin, jos se myy karkeasti sanottuna vain muutamaa vaaleaihoiselle naiselle suunaattua meikkivoidesävyä. Laajentuneen meikkivoiteiden tarjonnan ja kilpailun lisäännyttyä yritys menetti epäilemättä meikkivoidemyyntiä sen verran, että sen oli pakko ryhyä toimiin,  joten se lanseerasi Backstage Face & Body Foundation -meikkivoiteensa 40 sävyssä.

Samalla Dior teki uudesta meikkivoiteestaan vielä niin poikkeuksellisen edullisen Dior-meikkivoiteeksi, että brändi varmasti saattoi tavoittaa paitsi uusia sävyjä kaipaavia, mutta myös edullisemmassa hintaluokassa tavallisesti shoppailevia asiakkaita – varsinkin, kun meikkivoiteen kasvoiksi on mainonnassa poimittu nuoria naisia, joilla mainonta kohdistettiin asiakkaille, jotka eivät aiemmin olleet todellakaan olleet Diorin mainosten suoraa kohderyhmää.

Dior Backstage Face Body Foundation

Yhä useampi merkki siis on lanseerannut meikkivoiteen tai peiteaineen kymmenien sävyjen valikoimalla, mutta moni kiinnittää huomiota siihen, kuinka lanseerausten pääpaino on edelleen keskivaaleissa sävyissä. Näistä useimpien välillä tuskin edes huomaa eroa ja niistä kourallisen voisi monesti korvata yhdellä sävyllä. Tummia sävyjä on yhä edelleen vähän suhteessa vaaleisiin eikä niiden tarjonnan määrä vaikuta muuttuvan, vaikka lanseerattavia meikkivoidesävyjä olisi yhteensä neljäkymmentä, viisikymmentä tai kuusikymmentä.

Eräs tuotemerkki vei sävyjen kirjon kuitenkin juuri aivan uudelle tasolle julistamalla uusimman meikkivoiteensa lanseerauksen. Aiemmin kaksinumeroisina kymmenlukuina esitetyt uutuusmeikkivoiteiden sävylukemat kohosivat nyt aivan uusiin ulottuvuuksiin, sillä mineraaleja meikeissään hyödyntävä Pür ilmoitti lanseeravansa meikkivoiteen, jossa on sata sävyä.

Pur Love Your Self foundation.

Pür 4-in-1 Love Your Selfie on sadan sävyn ihmeen lisäksi vieläpä hybridituote, joka yhdistää meikkivoiteen ja peiteaineen. Tämä ei ole vain lupaus, jollaista moni muukin meikkimerkki on viljellyt, vaan Pür on sen tueksi vieläpä keksinyt aivan uudenlaisen pakkauksenkin. Tuotetta voi annostella pakkauksesta pumpun kanssa meikkivoiteen tapaan tai korkin voi kietää auki, jolloin pullon sisältä ei paljastu vain pumpun putkea vaan peiteaineapplikaattori. Tuotteella luvataan syntyvän peittävä, mutta heleältä näyttävä meikkipohja, eli siinä vaikuttaa olevan kaikki viimeisen päälle mietittyä.

Faktahan on kuitenkin, ettei meikkivoiteessa ihan oikeasti tarvitse olla sataa sävyä, sillä monet niistä sulautuvat useisiin ihon sävyihin. Kyse onkin minusta ehkä enemmän mainostempauksesta, jolla nostetaan hieman syrjässä ollut ja monille yhä tuntematon tuotemerkki ihmisten tietoisuuteen ovelalla tavalla. Siinä merkki kyllä varmasti onnistuu hyvin, sillä töiden kautta olen nähnyt, kuinka tuntematon Pür monille on eikä Suomessa ainakaan kovin moni asiakas ole shoppaillut sen tuotteita.

Kun sadan sävyn valikoimaan vielä yhdistetään vähän kliseinen tuotenimi, joka kannustaa rakastamaan itseään juuri sen sävyisenä kuin on, on aika selvää, että brändillä on melko kirkkaana tavoitteena lanseerata kansainvälisen läpimurron sille tuova tuote, jonka myötä brändin nimi tulee varmasti tutuksi ympäri maailman. En siis ole itse ihan varma, osaanko nähdä tämän sadan sävyn lanseerauksen hienona ja esimerkillisenä eleenä, joka välittää brändin suurisydämistä sanomaa täydestä sydämestä, vai onko hommaan lähdetty enemmän maine ja rahankiilto silmissä.  En haluaisi olla näin skeptinen, mutta vain tuntuu, että markkinoilla voisi menestyä pienemmälläkin määrällä meikkivoidesävyjä kun vain satsaisi muhinkin kuin vaaleisiin sävyihin. Vai mitä mieltä te olette?

Niin tai näin, mutta täytyy silti myöntää, että oman kiinnostukseni meikkivoide onnistui ehdottomasti herättämään. Sen se tosin teki jo innovatiivisella pakkauksellaan, joka olisi saanut minut kiinnostumaan, vaikka sävyjä olisi ollut tarjolla vain kymmenes.

PUR-Love-Your-Selfie-Foundation_COLOR_CHART

Tarvitseeko teistä meikkivoiteessa olla sataa sävyä?


Lue myös:
Testissä meikkivoide, josta löytyy 40 sävyä

Seuraa minua somessa:

10 kommenttia artikkeliin ”Tässä uudessa meikkivoiteessa on 100 sävyä – onko tämä jo liioittelua?”

  1. Millä heepetillä noista kaikista muka löytää sen itselleen sopivan? Millä kivijalkaliikkeellä on resurssit ottaa kaikki valikoimaansa, jotta sakki pääsee testaamaan ”sen oikean” itselleen?

    Vastaa
    • No niinpä! 😀 Saatavilla koko kirjossaan varmasti vain merkin omalta verkkosivulta ja muutamasta jälleenmyyntipisteestä ja tosiaan verkosta tilaaminen onkin sitten jo hyvin haastavaa noiden kaikkien nyanssien joukosta. 😀

      Vastaa
  2. Alkaa jo kyllästyttään tämä suomalaisessakin mediassa esiintyvä käännösartikkelien viljely. Ei ole tummalle iholle vieläkään tarpeeksi sävyjä. Ei ole vaaleallekaan. Ei siis tosi vaalealle. Näitä keskivaaleita kyllä on pilvin pimein. Itsellä on vaalea iho, mutta hyvin lämmin. Näistä 40 värin valikoimista ei tunnu löytyvän sopivaa millään. Vaalein on liian vaalea, seuraava liian tumma jne. Toki valikoima on hurjasti parempi kun parikymmentä vuotta sitten, mutta tuntuu että ihan vaaleisiin väreihin ei panosteta.
    NC10

    Vastaa
    • Totta, ettei ihan vaaleimpia sävyjä edelleenkään ole kovin runsaasti tarjolla, mutta täytyy kyllä sanoa, että näissä meikkivoiteissa, joissa on lanseerattu laaja skaala on nykyään paljon juuri niitä hyvinkin vaaleita, mikä on hyvä. Minusta on ollut viimeaikoina hauskaa nähdä, että monilla merkeillä on jopa liian vaaleita sävyjä itselleni kun ennen niin ei todellakaan olisi ollut. Mutta tosiaan noihin keskisävyihinhän se laajennus eniten tavallisesti. 🙂

      Vastaa
  3. Hmm. No ei. En usko, että tarvitaan sataa sävyä. Nykyiselläänkin voiteen väri on summittainen valinta ja tähän mennessä hommassa on pärjätty ihan hyvin.

    Kuule, osaat varmaan neuvoa. Käytin näytteenä saamani Akademiklinikenin Glow Oilin loppuun ja haluaisin saman tyylisen, mutta halvemman tuotteen käyttööni. Osaatko suositella hyvää paikkaajaa? Tykkään Glow Oilin jättämästä pehmeydestä ja kuulaudesta. Jos löytyisi edes hyvä kakkonen, niin olisin iloinen <3

    Vastaa
  4. Vähän hämmentää kun ennen minulle kylmäsävyiselle paperinvalkoiselle ja kylmäsävyiselle mutta erittäin tummalle kaverilleni ei löytynyt lainkaan vaihtoehtoja, kai niitä nyt löytyisi mutta en tiedä että jaksetaanko kokeilla kaikkia sävyjä läpi, että löytyykö se oikea.. Sitten toisaalta, löytyykö edelleen oikeasti valkoiselle ja oikeasti tummalle edelleenkään sävyjä

    Itseäni nauratti kohu ku Jeffree Star julkaisi oman vaivaiset 30 eri sävyä käsittävän peitevoiteensa, siitäkään ei moni löytänyt itselleen sopivaa. Peitevoidetta käytetään moneen eri tarkoitukseen, eikä omani todellakaan natsaa tarkoituksellaan sävy sävyyn ihoni kanssa

    Vastaa
  5. Suomesta ei ole juuri koskaan löytynyt tarpeeksi vaaleita sävyjä vaikka pohjoismaana voisi luulla että täällä satsattaisiin siihen kerta on myös paljon ihan meitä haamuja, mutta ei. Jos joskus löytyy todella vaaleita tuotteita ne on aina loppu. Ulkomailta missä kaupoilla on resurssit pitää näitä miljoonan sävyn tuotteita antaa meille haamuillekin mahdollisuuden löytää edes lähelle osuva väri. Tätä mahdollisuutta ei suomessa ole ollut. Lumeneenkin pettynyt koska suomalainen merkki mutta ei tee yhtä ainuttakaan todella vaalealle sopivaa sävyä. Jopa ne melkein värittömät voidemaiset ovat liian tummia. Joten aikakin olisi saada vaaleita (varmasti myös niitä tummempiakin) sävyjä markkinoille. Ehkä tällaiset väriskaalat parantavat sitten asiakaspalvelu kokemusta kun saisi oikeaa palvelua etsien sitä oikeaa väriä myyjän kanssa

    Vastaa
  6. Mun mielestä on hienoa, että meikkibrändit on heränneet siihen, että meikkisävytarpeita on aivan valtavasti. 100 sävyä on kuitenkin jo niin iso määrä, että oikean sävyn löytyminen tuntuu poikkeuksellisen hankalalta. Mun ymmärtääkseni Pürilta tulee olemaan kuitenkin vain 20 sävyä esille itse kivijalkakaupoissa… Tulee turhan kalliiksi lähteä sokkona tilailemaan useampaa sävyä sitä oikeata metsästäessä… Jo 50 olisi ollut erittäin hyvä ja kattava valikoima. On toki hienoa, että heiltä löytyy sävyjä sekä erittäin vaaleille, että erittäin tummille ja eri pohjasävyissä.

    Itselläni on kellertävä-neutraalipohjainen erittäin vaalea ihon sävy, jolle oikeansävyisen meikkivoiteen löytyminen tuntui aikaisemmin suorastaan mahdottomalta. Jos löytyi tarpeeksi vaalea meikkivoide, oli pohjasävy melkeinpä poikkeuksetta pinkki/punainen… Suurimman osan ajasta meikkivoiteet olivat kuitenkin aivan liian tummia mulle ja näyttivät tyhmältä, koska ero oli niin selkeä.

    Viime vuosina oman sävyn löytyminen on ollut entistä helpompaa, koska usealla brändillä on niin kattavat valikoimat. Neutraalin tai kellertävän kalpean sävyn löytyminen ei olekaan ollut enää mission impossible ja nykyään jopa vaalein sävy on ollut mulle liiankin vaalea, mikä tuntuu aikaisempaan verrattuna käsittämättömältä! NARS Siberia on ihan täydellinen talvisävy mulle, mutta liian vaalea keväällä/kesällä. COVER FXn N1/G1 on myös tarpeeksi vaaleita ja samoin Too Facedin Swan (ehkä 1-0.5 sävyä liian tumma talvella, mutta sulautuu ihoon niin hyvin, ettei eroa huomaa). Myös Illamasquan 03 on loistava kalpealle kellertävälle iholle. MACin NC10 on erittäin neutraali, mutta NC13 on juuri sopivan kellertävä. Musta on ihanaa, että mullakin on nykyään valinnanvaraa meikkivoiteiden/concealereiden suhteen! 🙂 Lisäksi on hienoa, että kalpeita sävyjä löytyy nykyään eri pohjasävyissä; ei ole pakko ottaa sitä pinkkiä.

    Tosin kellertävä kalpealle iholle tarkoitettu BB-voide ja sävytetty päivävoide ovat vielä hakusessa. Oranssi Skin79 on pohjasävyltään riittävän kellertävä, mutta on aikalailla eksklusiivisesti mun kesäsävy. NARS Tinted Moisturizer Finland on myös sopivan kellertävä, mutta sopii vain kesäsävyksi, koska on liian tumma.

    Sävyvalikoimaan palatakseni, tuntuu, että vaikka skaalaa laajennetään, niin pääpaino on siltikin niissä keskivaaleissa sävyissä… Sitä en aina oikein ymmärrä, miksi keskivaaleita sävyjä on joku 40 ja muut menee vähän miten sattuu. Tummia sävyjä pitäisi ehdottomasti saada lisää, ja ylipäätänsä meille ja niille, jotka ovat skaalan kummassakin päässä; tosi vaaleat ja sitten todella tummat.

    Tulipas pitkä kommentti! 😀 Aihe on mielenkiintoinen ja tätä keskustelua on tullut seurattua jo pitkään.

    Vastaa
  7. Menee kyllä tuollaisesta hankalaksi löytää itselle sopivaa sävyä, 100 tuntuu jo liian paljolta. Lisäksi näyttää edelleen että pääpaino on keskisävyissä ja todella vaaleille sekä tummille ei löydy omaa sävyä. Itsellä on vaalea ja todella kylmä pinkki pohja, suurin osa sävyistä menee sinne päin, kun kaikki tahtoo olla liian keltaisia. 😀
    Silti nykyään on jo helpompi löytää sävy, jos mennään se 5-10 vuotta taaksepäin niin se vaaleinkin sävy oli niin tumma että piti meikata koko kaula kun muuten oli naamassa ja kaulassa niin hirvittävä sävyero. Siinäpä olisi jollekkin merkille markkinarako kun panostaisi todella vaaleaan ja todella tummaan, jättäisi keskisävyt vähemmälle. 😀

    Vastaa
  8. Oikeasti sellainen 10-20 sävyä varmasti riittäisi koko maailman väestölle, jos sävyihin panostettaisiin oikeassa suhteessa. Paitsi tälleen ei varmaan saa sanoa. Mut ainakin mineraalimeikeissä vähempikin riittää, koska ne sulautuvat ihoon melko hyvin hieman väärän sävyisinäkin.

    Toi on mun mielestä vain markkinointia. Tossa sävykartassakin todella moni sävy näyttää ihan samalta ja kyse on ehkä enempi siitä, mihin ostaja haluaa itsensä lokeroida. Yleensähän isointa murhetta aiheuttaa hyvin vaaleiden tai hyvin tummien sävyjen puuttuminen. But that´s just me. Oma iho menee toiseen näistä ääripäistä ja arvostan molempien huomioimista.

    Silti tulee vähän sellainen fiilis, että tossa kuluttajan olisi tarkoitus ostaa testiin n.5 eri sävyä. Muutoin hän voisi ostaa 2 sävyä tai yhden ja sen tummentamiseen/vaalentamiseen tarkoitetun tuotteen, mitä monillakin merkeillä nykyään on. Mä ehkä panostaisin laatuun ja muutamiin sävyihin. Ja niiden lisäksi yhtä laadukkaaseen tuotteeseen, millä tuotetta vaalennetaan/tummennetaan itselle sopivaksi. Ja sen myötä pakkauskokoihin. Luulis, että ketään ei itkettäisi maksaa enempi laadukkaasta meikkivoiteesta ja vähempi, pienemmässä pakkauskoossa tulevasta sävytyksestä. Mut mua ainakin itkettäisi enemmän tilata testiin vaikkapa 5 erisävyistä meikkivoidetta ”halvalla”.

    Vastaa

Jätä kommentti