*Sis. mainoslinkkejä
Minimalistinen sydämeni pitää ideasta käyttää monitoimituotteita, mutta tuloksellista ihonhoitoa halajava mieleni ei voi sietää ajatusta käyttää tuotteita, jotka ovat vain vähän sinne päin monella tapaa, mutta eivät kuitenkaan loistavia oikein missään. Tämän vuoksi minun onkin ollut vaikeaa löytää monitoimituotteita, joista oikeasti pitäisin paljon.
En varsinaisesti laske monitoimituotteiksi esimerkiksi meikkituotteita, joita voi käyttää vain kahdella tavalla. Tällaisia ovat esimerkiksi voidemaiset poskipunat, jotka sopivat myös huulipunaksi (tai huulipunat, jotka sopivat myös poskipuniksi), vaan haluan, että tuotetta voi ihan oikeasti käyttää useammalla tavalla.
Kriittisyydestäni huolimatta olen kuitenkin onnistunut löytämään muutamia sellaisia loistavia tuotteita, jotka poimisin mielelläni toilettilaukkuuni ja meikkipussiini, jos tavoitteenani on pärjätä mahdollisimman vähillä tuotteilla.
1. Dr. Bronner’s Pure-Castile Soap
Kehuin nestemäistä Dr. Bronner’s Pure-Castile Soap -saippuaa joitakin kuukausia sitten ja listasin siinä yhteydessä blogiin 20 tapaa käyttää sitä. Pidin tästä nestemäisestä saippuasta todella paljon jo valmiiksi, joten otin sitä pieneen 50 ml pulloon mukaan kuukauden Pariisin reissulleni testatakseni, kuinka hyvin se toimii mukana reissussa ja kuinka riittoisaa se loppujen lopuksi on.
Lopputulos oli, että hullaannuin siihen entistä enemmän ja suorastaan yllätyin siitä, kuinka riittoisaa se onkaan. Olinhan minä toki tiennyt sen jollain tapaa jo valmiiksi, mutta pienen reissuun mukaan otetun pullon myötä ymmärrykseni saippuan erinomaisuuden suhteen vain vahvistui.
Koska olin ottanut saippuaa mukaan pieneen pulloon, joka annosteli sen tipoittain tuotteen alkuperäistä pakkausta paremmin, käytin saippuaa oikeasti niin vähän kuin sitä tarvitsi. Käsien pesu sujui yhdellä tai kahdella pisaralla, kasvotkin olisi voinut pestä samalla määrällä ja vartalollekin kului vain muutama pisara enemmän.
Pesin saippualla lisäksi käsipyykkiä kuten alushousuja, sukkia ja sukkahousuja sekä hoidin sillä majapaikkani pienimuotoista siivousta kuten pesualtaan ja vessan puhdistusta. Käytin tätä myös luumujen ja muiden vastaavien hedelmien pesuun. Ainoa asia, jossa totesin saippuan olevan minulla huono oli hiusten pesu, sillä tukkani jäi saippuan jäljiltä todella klähmäisen ja rasvaisen tuntuiseksi.
Jatkossa tämä nestesaippua tulee olemaan paitsi pysyvä osa kotimme varustusta, mutta myös ehdoton tuote, jonka pakkaan mukaan kaikille tuleville reissuilleni.
*Dr. Bronner’s Pure-Castile Soap -nestesaippuaa myy Eleven.fi.
Lue myös: 20 tapaa käyttää Dr. Bronner’s Pure-Castile Soap -saippuaa
2. Neal’s Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm
Sain Neal’s Yeard Remedies Wild Rose Beauty Balmin keväällä maahantuojalta kokeiluun ja ihastuin siihen todella nopeasti. Monitoimituote pääsi lähes välittömästi tositoimiin, kun pakkasin sen mukaani kahden viikon Soulin matkalleni, jolla testailin sitä hieman kaikkeen.
Lopputulos oli, että hurahdin siihen täysin ja vaikka sen Neal’s Yard Remedies -tuotteille ominainen, luonnonkosmetiikalle tyypillinen tuoksu ei aluksi viehättänyt minua liiemmin, olen nyt jo tottunut siihen ja alkanut jopa pitää siitä.
Toistaiseksi olen tosiaan keksinyt parikymmentä tapaa käyttää tätäkin balmia, mutta useimmin käytän tätä neljällä tavalla: ihonhoidon viimeisenä vaiheena kosteusvoiteen jälkeen lukitsemassa kosteutta iholle ja ravitsemassa ihoa, huulirasvana, kulmageelin asemasta huolittelemassa kulmakarvani muotoonsa sekä korostustuotteena poskipäillä ja kulmaluulla.
En ottanut tätä mukaani kuukauden Pariisin reissulle, sillä tuolla matkalla halusin testata toista ihonhoitomerkkiä, jonka valikoimaan kuuluu myös hieman vastaava tuote (mutta ei ihan yhtä monikäyttöinen). Kun kuitenkin vähän aikaa sitten matkustin reilun viikon reissulle Suomeen, oli tämä balmi ehdottomasti minulla mukana.
*Neal’s Yard Remedies Wild Rose Beauty Balmia myy Eleven.fi.
Lue myös: 21 tapaa käyttää Neal’s Yard Remedies Wild Rose Beauty Balmia
3. Linda Hallberg Infinity Glass
Siinä missä olen keksinyt parikymmentä tapaa käyttää molempia yllä olleita tuotteita, ei kohdalleni ole kuitenkaan osunut meikkituotetta, jota voisi käyttää noin monella tapaa. Kuten aiemmin totesinkin, ovat meikkipuolen monitoimituotteet usein vain poskipunan ja huulimeikin yhdistäviä 2-in-1-tuotteita tai korkeintaan meikkivoiteen, peiteaineen ja puuterin ominaisuudet yhdistäviä kolmivaikutteisia tuotteita.
Monitoimituotteiden suosikikseni on kuitenkin tullut Linda Hallberg Infinity Glass, jota voi sentään käyttää jo varsin monella tavalla. Värittömässä, lähes geelimäisessä ja hyvin silikoniselta vaikuttavassa, mutta silti silikonittomassa ja vain kolmesta ainesosasta koostuvassa tuotteessa on todella innovatiivinen koostumus, jonka ansiosta se taipuu moneksi.
Itse olen tykännyt kaikkein eniten käyttää Infinity Glassia meikkipohjan päällä korostustuotteena (erityisesti poskipäillä ja kulmaluulla), jolloin iholle syntyy todellinen korealaisten rakastama glass skin -efekti. Töpöttelen itse tämän puuterin päälle ongelmitta joko meikkisienellä tai ottamalla tuotetta hieman nimettömän sormenpäähän, hieromalla nimettömiäni yhteen ja sitten painelen tuotteen kasvoille hellästi.
Infinity Glass -tuotetta voi lisäksi sekoittaa meikkivoiteeseen, jotta meikkipohjasta tulee kuulaampi tai käyttää pohjustustuotteena meikkivoiteen alla, jotta meikki näyttää heleämmältä ja meikkivoide sulautuu iholle paremmin.
Paitsi että tuote sopii meikkipohjan tekoon, voi sitä käyttää myös värittömänä huulikiiltona tai huulipunan päällä lisäämässä huulimeikkiin kiiltoa. Itse olen tykännyt käyttää tätä niin ikään Linda Hallbergin punaisen Anger Mood -meikkikynän päällä, kun olen halunnut oikein mehukkaan lopputuloksen.
Itse olen käyttänyt tätä tuotetta välillä myös kulmakarvoilla, mutta lopputulos on kyllä varsin kiiltävä. Tuotteen tiedoissa kerrotaan, että sitä voisi käyttää myös silmämeikissä, mutta koska itselläni on jo muutenkin usein ongelmia saada silmämeikkiä kestämään en usko, että tällainen tuote voisi toimia omilla silmäluomillani.
Linda Hallbergilta löytyy myös muita hyviä monitoimituotteita kuten aiemmin kehumani loistava Infinitypalette -meikkipaletti sekä kätevät Fantastick-puikot, joita voi käyttää huulilla ja poskilla ja joista löytyy aiempi postaukseni täältä.
*Linda Hallberg Infinity Glass -tuotetta myy Kicks.fi.
Lue myös: Uskomattoman upea korostustuote – Linda Hallberg Infinity Glass
I love me messuilta hankittu Bybi Babe Balm on ollut käytössä nyt tovin mutta en ole kauhean ihastunut tuotteen koostumukseen. Hankalasti tulee tuubista ulos ja öljy on jotenkin irtonainen, erottunut. Antaa kuiten poskipäille luonnollisen hehkun ja koskeuttaa kynsinauhat, kuivat huulet. Kiva olisi verrata sen koostumusta tuohon Nealsin Balmiin. Onko sinulle kokemusta?
Olen kovasti halunnut testata tuota ihan käytössä, mutta toistaiseksi en ole muuta kuin joskus testeriä räpeltänyt. :/
Huippulaadukas Baume Integral no 1
Ihana tuoksu ja koostumus ja toimii matkoilla puhdistukseen, päivävoiteena , yövoiteena, meikinalusvoiteena , naamiona ja kuorintana .
Onpas mielenkiintoinen tuote, enpä ollut kuulutkaan tästä, mutta nyt tulin uteliaaksi. Kiitos siis vinkistä! 🙂
Tässä muillekin linkki tuotteeseen jos ei ole tuttu:
https://www.ruohonjuuri.fi/baume-integral-no-1-voide-100-ml-baumei-3770000363012