Päätin lopettaa meikkaamisen

En olisi ikinä uskonut, että kirjoittaisin blogissani tällä otsikolla olevan postauksen, mutta näköjään siihen on nyt tultu ja tällä hetkellä se tuntuu hyvältä.

Meikit eivät ole aikoihin olleet blogissani kovin suuressa roolissa ja olen nostanut niitä esiin lähinnä vain silloin, kun markkinoilla on keksitty jotain aivan erityistä tai kun olen löytänyt tuotteen, jonka olen kokenut tekevän meikkaamisesta minulle helppoa ja nopeaa.

Virve Fredman

Nuorempana koin meikkaamisen kivaksi jutuksi. Rakastin kokeilla erilaisia meikkejä ja nähdä, kuinka niillä voi vaikuttaa omaan ulkonäköön. Peruskoulussa meikit olivat oikeastaan kaikille luokkakavereilleni se “kiva lisä”, mutta meikki ei  vaikuttanut olevan kenellekään kaverilleni välttämättömyys.

Aloin itse meikata säännöllisesti ala-asteen lopulla ja kuudennesta luokasta lähtien en mennyt koskaan kouluun ilman meikkiä. Minulle meikki ei tuntunut kivalta lisältä, vaan välttämättömyydeltä, sillä oli pienempi paha kulkea pakkeloidulla naamalla kuin paljastaa muille epätasainen ihonsävy, pisamat, aina tummat silmänaluset ja ennen kaikkea finnit, jotka aiheuttivat minulle teininä (ja vielä aikuisenakin) todellista tuskaa. 

Ihailin rinnakkaisluokan suosituinta tyttöä, joka meikkasi usein, mutta saattoi ongelmitta tulla kouluun myös ilman meikkiä ja olla täysin sinut sen ja itsensä kanssa. En olisi ikinä pystynyt siihen.

Koin aivan samaa, jopa hieman kateellista tunnetta töissä, kun monet työkaverini olivat täysin sinut sen kanssa, että he tulivat kosmetiikkayrityksen konttorille ja asiakastapaamisiin ilman meikkiä. Laivalla työskennellessäni osa kollegoistani saattoi jopa myydä kosmetiikkaa ilman meikkiä. Koin, että en olisi itse kyennyt siihen, sillä ajattelin, kyllähän nyt kosmetiikkayritystä edustavan ihmisen täytyy olla huoliteltu ja ainakin kevyellä ehostuksella osoittaa, että meikit ylipäätään kiinnostavat häntä.   

Varsinkin viime vuosina minulle korostui todella selkeästi se, etten meikannut siksi, että olisin pitänyt meikkaamisesta, vaan tein sen vain lopputuloksen vuoksi. Olen sanonut tämän blogissakin usein ääneen, mutta en ollut silti koskaan pysähtynyt miettimään, että se olisi jotenkin ongelma, sillä juuri siksihän useimmat muutkin naiset vaikuttivat meikkaavan.

Meikillä kätketään tummia silmänalusia, tasoitetaan ihon kirjavaa sävyä, peitetään finnejä, terävöitetään hailakoita piirteitä, korostetaan haluamiaan asioita ja ylipäätään kaunistaudutaan. Meikillä tuodaan itselleen nopeasti ja helposti varmempi ja parempi olo.

Arkimeikki Virve Fredman

Kuten olen kertonut, olen kyllä käyttänyt aina mielelläni esimerkiksi peittävää meikkipohjaa ja runsasta määrää ripsiväriä, mutta tavoitteenani on vain ollut näyttää itseni paremmalta versiolta. Minulle ei ole ollut ongelma, että kasvoni näyttäisivät siltä, että minulla on meikkiä, mutta en vain ole ollut kiinnostunut luomaan lopputulosta, jossa kehuja saisi meikkini, vaan tavoitellut mielummin sellaista lopputulosta, joka saisi minut näyttämään paremmalta. 

Meikit saivat kuitenkin aikaan sen, ettei minun tarvinnut koskaan oppia hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen, sillä  voinhan aina korjata virheitäni meikeillä – myöntää siis, että koen tietyt asiat kasvoillani virheinä, joihin tulee puuttua, jotta voisin kokea oloni paremmaksi. 

En koskaan edes kyseenalaistanut, pitikö asian oikeasti olla näin, sillä muita naisia seuraamalla oli hyvin ilmeistä, että vaikka moni sanookin meikkaavansa siksi, että tykkää meikkaamisesta, mutta usein myös siksi, että heillä on parempi olo, kun kasvoilla on meikkiä.

Totta hemmetissä minullakin oli parempi olo, kun kasvoillani oli hyvä meikki. Kivat niille, jotka kokevat olevansa luonnonkauniita eivätkä siksi liiemmin käytä meikkiä tai niille, jotka eivät ole koskaan jostain muusta syystä käyttäneetkään eivätkä siksi koe, että tarvitsevat meikkiä elämäänsä. Minä koin, että tarvitsin meikkiä.

En ole ajatellut, että minulle olisi ongelma olla ilman meikkiä vapaa-ajalla, eli olen ihan hyvin voinut mennä ilman meikkiä ruokakauppaan tai kaupungille. Noissa tilanteissa olen vain massaa kadulla eikä minun tarvitse edustaa mitään tai ollaa minkään muunlainen kuin nimetön tyyppi, joka nyt tässä vain pyrörii ja tekee ostoksiaan. 

Teen myös usein Instagram Stories -videoita ilman meikkiä asiaa sen kummemmin ajattelematta. Ehkä siihen liittyy ajatus siitä, että niiden on tarkoituskin näyttää, millaista elämäni oikeasti on ja juuri sellaista, usein ihan meikitöntä elämäni myös on.

Kaikki meikkini Virve Fredman

En ole kokenut, että käyttäisin meikkaamiseen mitenkään erityisen paljon aikaa ja arkimeikkini syntyy varsin nopeasti. Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin törmännyt usein tilanteisiin, joissa olen kokenut tarpeelliseksi tai suorastaan välttämättömäksi meikata ja samalla minua on ärsyttänyt, että olen kokenut joutuvani käyttämään siihen aikaa.

Jälkikäteen katsottuna koen, että minun olisi ollut oikeasti paljon hyödyllisempää käyttää tuo aika johonkin muuhun ja olisin saanut suuressa kuvassa katsottuna paljon paremman lopputuloksen, jos olisin investoinut vaikka kuukauden jokaisen meikkihetken minuutit itseni kehittämiseen jollakin tapaa tai päivätyössä ollessani lepoon, liikuntaan tai meditointiin.

Tähän sanon itselleni, että ovathan ne meikkaamiseen käytetyt minuutit olleet sen arvoisia, sillä niiden ansiosta minulla on voinut olla parempi ja jopa itsevarmempi olo koko päivän, mikä puolestaan on voinut auttaa minua saavuttamaan asioita.

Meikkaaminen kuitenkin tuo minulle hyvänolon tunteen ja itsevarmemman olon aina siihen asti, kunnes taas pesen meikit pois. En sano, että minulla olisi illalla jotenkin huono olo olla kotona ilman meikkiä, sillä ei se kotona ollessa ole mikään ongelma, mutta kyllä minä seuraavana aamuna jälleen koen tarvitsevani sitä, jos tiedossa on jotain menoa.

Jos olisin kuitenkin käyttänyt meikkaamiseen päivittäin menneen vartin vaikkapa johinkin muuhun mieltäni kehittävään asiaan voin vain arvailla, mitä kaikkea ne 7,5 tuntia kuukaudessa olisivatkaan minulle antaneet – varsinkin, jos olisin voinut ylipäätään lakata koko päivän ajaksi myös miettimästä, miltä näytän ja vain tuntea oloni varmaksi. 

Nyt ajattelen, että tuo aiempi ajatusmallini on ollut juuri se ongelmani. Olen uskonut, että parempi ja varmempi olo itsestäni on ollut helppoa saada aikaan nimenomaan kohentamalla ulkonäköä meikillä enkä ole pysähtynyt hetkeksikään kyseenalaistamaan asiaa. En ole tietenkään ajatellut, että se olisi avain kaikkeen, mutta aamun meikkihetkellä on ollut vahva merkitys siihen, millaiseksi oloni päivän aikana tunnen ja uskon, että moni voi samaistua tähän.

Suihku ilman saippuaa kokemuksia Virve Fredman

En ole kuitenkaan arvottanut muitakaan ihmisiä mielessäni sen perusteella, kuinka virheettömiä he olivat ulkonäkönsä perusteella, joten miksi tein sitä itselleni? Miksi aina vessassa käsiä pestessä katsoin itseäni peilistä niin kriittisesti? Miksi itseään ylipäätään pitää arvostella ja vertailla muihin?

Yksinkertaisesti kyllästyin totaalisesti siihen, että kosmetiikan käyttöni lähti ajatuksesta, että tarvitsen meikkejä tunteakseni oloni paremmaksi. 

Mitä enemmän pyörittelin ajatusta mielessäni, sitä hullummalta meikkaaminen alkoi omalla kohdallani tuntua ja sitä paremmaksi koin jättää meikkaamisen pois arjestani hetkeksi.

Mietin kaikkia niitä tilanteita, joissa olin kokenut ulkonäköön ja meikkiin liittyvien asioiden vaikuttaneen elämääni. Monella muullakin on varmasti joskus ollut päiviä, joina meikkivoide ei ole millään asettunut kauniisti, silmämeikistä ei ole tullut mitään tai kulmakarvojen “huolittelun” lopputulos on ollut kaikkea muuta kuin huolitellun näköinen. 

Kaikki nuo ovat aiheuttaneet minulle arkisissa tilanteissa todella epävarmaa oloa kun olen miettinyt, että mitäköhän muutkin minusta ajattelevat. Kosmetiikka-alan ihminen, joka ei osaa tuon vertaa näköjään meikata.

Olenhan sitäpaitsi tehnyt itsekin mielessäni pikaisia johtopäätöksiä uusia ihmisiä tavatessani – kukapa ei olisi. Olen miettinyt, miksi joku on piirtänyt kulmakarvansa niin ohuiksi viiruiksi, kun toisenlainen lopputulos sopisi hänelle selkeästi paremmin. Tai pohtinut, eikö tyyppi oikeasti näe, että hänen luomivärinsä olisi kaivannut häivytystä.

Koska olen yllättänyt itseni niin monesti näistä ajatuksista tiedostan, että kosmetiikka-alalla työskennellessä niihin törmää väistämättä. Tällä alalla ihmiset katsovat toisiaan sellaisella silmällä ja vaikka se onkin usein varmasti vain ohimenevä ajatus, jolla ei ole mitään väliä, on se silti olemassa.

Onko minulle okei olla se ihminen, jonka kohdatessaan joku miettii, että wow, tietääköhän tuo että sen kulmakarvoista saisi samannäköiset helposti kulmakynällä, pieni ripaus ripsiväriä tekisi sille ihmeitä ja nopea sipaisu ihon sävyä tasoittavaa meikkipohjaa olisi varmasti vaivansa väärti tuollaisille pigmenttiläiskille?

Kun itse kuitenkin kuuntelen ihmistä, joka puhuu kiinnostavasta aiheesta en mieti, onko hänellä riittävän kaunis iho voidakseen olla siinä puhumassa. Sillä ei ole mitään väliä, sillä olen keskittynyt ihailemaan hänen asiantuntemustaan ja sitä, millaisen määrän tietoa ja osaamista hän onkaan kartuttanut ja kuinka hienosti hän sitä jakaakaan.

Kun olen ihmisten kanssa ja nautin heidän seurastaan en mieti, että onko heidän meikkinsä siisti. Muiden meikki tai meikittömyys on minulle yhdentekevä asia, joten miksi ihmeessä käytin niin paljon aikaa ja energiaa miettiäkseni omaakaan meikkiäni?

Virve Fredman ihonhoidon filosofia 30+ vuotiaana

Jos minun pitäisi nimetä ihmisiä, joita ihailen, ei yksikään listallani oleva olisi siellä ulkonäkönsä vuoksi. Tottakai ulkonäkö on voinut olla auttamassa monia elämän varrella, sillä elämmehän varsin ulkonäkökeskeisessä maailmassa, mutta ne piirteet, joita ihailen ihmisissä liittyvät heidän luonteisiinsa, periksiantamattomuuteen, luovuuteen ja rohkeuteen.

Kun olin viime syksynä Pariisissa, ihastuin ihmisten epätäydelliseen kauneuteen, sillä se tuntui jättävän enemmän tilaa persoonalle. Se oli jotenkin älyttömän rohkea osoitus itsevarmuudesta ja siitä, että ihmiset eivät kokeneet niin tärkeäksi meikata kasvojaan naistenlehtien ja sosiaalisen median kauneusstandardien mukaiseksi kätkeäkseen ”virheitään”.

Samalla ihailin sitä, että vaikka se oli minulle epäilemättä suora osoitus rohkeudesta, eivät nuo pariisittaret todellakaan vaikuttaneet ajattelevan sitä niin. Heille se oli itsestäänselvää käytöstä eivätkä he vain näyttäneet tuntevan painetta mistään muusta. Heidän karismansa lähti juuri siitä, että he olivat hurmaavia omana itsenään ja mahdollinen ripaus meikkiä oli vain valittu lisä eikä mikään välttämättömyys.

Minäkin halusin olla tuollainen nainen. Sinut ulkonäköni kanssa ja ylipäätään lakata ajattelemasta ulkonäköäni itseäni määrittävänä tekijänä. Tai no, ehkä jopa ylipäätään lataka ajattelemasta ulkonäköäni.

Halusin myös käyttää aikani rakentaakseni jotain pysyvämpää. Jotain sellaista, mitä ei tarvitsisi pestä illalla pois ja tehdä taas seuraavana päivänä uudestaan. Aika on niitä harvoja asioita, joita ei saa lisää rahallakaan, joten en halunnut käyttää sitä meikkaamiseen.

Ennen kaikkea halusin päästä irti siitä, että koin meikkaamisen olevan asia, joka minun tarvitsi tehdä, jotta kelpaisin itselleni – siitähän siinä pohjimmiltaan omalla kohdallani on kysymys. Meikki tuo minulle varmuutta, jotta en peiliin katsoessa kritisoisi itseäni ja miettisi, että mitä muutkin ajattelevat.

Lue myös: Näin ranskalainen nainen meikkaa

Huxley kasvovesi ihon kosteutus aamulla Virve Fredman

Tein siis tänään yhden jutun: pakkasin meikkini kasaan ja laitoin ne kaapin perälle odottamaan sitä hetkeä, kun tarttuisin niihin siksi, että halusin enkä siksi, että koin tarpeelliseksi käyttää niitä voidakseni tuntea näyttäväni sekä muiden silmissä että omissa silmissäni paremmalta.

Myönnän kuitenkin, että yhdestä tuotteesta en ollut vielä valmis päästämään irti ja se oli kulmakynä. Vaikka en liiemmin enää nypi kulmiani, eivät ne vain kasva läheskään samanlaisiksi. Ehkä olen kuitenkin myöhemmin valmis laittamaan tämänkin tuotteen kaappiin kun myöhemmin tajuan, ettei eriparisilla kulmakarvoillakaan ole mitään väliä.

Luovuin siis toistaiseksi meikkaamisesta, mutta en ole kuitenkaan asettanut itselleni mitään totaalista kieltoa olla menemättä meikkipussilleni. Myönnän nimittäin, että jos eteen tulisi tilaisuus, jossa haluaisin näyttää edustavalta, tarttuisin varmasti meikkeihini.

Aion kuitenkin tulevaisuudessa tarttua niihin aiempaa suuremmalla harkinnalla ja kysyä itseltäni enemmän, miksi aion meikata ja huolehtia, että käytän päivieni minuutit asioihin, jotka haluan tehdä.

Lue myös: Meikitön elämä – ensimmäisen viikon pohdintoja

Lopetin meikkaamisen

Olisi ihanaa kuulla muiden kokemuksia siitä, miltä meikkauksen lopettaminen on tuntunut!


Piditkö lukemastasi? Blogini on mukana Finnish Web Awards 2020 -finaalissa, jossa palkitaan parhaita blogeja ja YouTube-kanavia. Voit antaa äänesi blogilleni täällä helposti ja nopeasti nappia painamalla. Kiitos tuestasi!

55 kommenttia artikkeliin ”Päätin lopettaa meikkaamisen”

  1. Kukin tyylillään. Eiköhän tässä self-isolationissa ole tullut aika hyvin selväksi kiinnostaako se meikkaaminen vai onko se pakollinen paha. Itselläni kyllä vielä enemmän meikkiä näin kotikaranteenissa, kun ei tarvitse miettiä näyttääkö asialliselta konservatiivisella toimistolla 🙂

    Vastaa
    • Tuo on varmasti täysin totta, että tämä kotoiluaika on ollut hyvä tilaisuus peilata omaa suhdettaan meikkaamiseen ja siihen, miksi meikkaa. 🙂

      Ihanaa, että karanteeniaikana on tosiaan halutessaanvoinut revitellä meikillä enemmän ja vapautuneemmin. Onhan se tosiaan niinkin, ettei konservatiivisemmalla toimistolla voi ihan kauhesti ottaa vaikkapa väreistä iloa irti, sillä vastaavalla tavalla sielläkin kritisoidaan meikkiä ja muodostetaan siitä helposti mielipiteitä muista ajatellen, ettei joku asia ole siihen ympäristöön sopiva ja asiallinen.

      Toivotaan, että tuohonkin suuntaan saataisin enemmän sallivuutta ja että meikkiä toisiaan voisi käyttää juuri niin vähän tai paljon kuin itse haluaa eikä sitä käytettäisi määrittelemässä muita. 🙂 Loppujen lopuksi siis aika vastaava juttu, että joutuuko miettimään, että mitä muut ajattelevat, kun minulla ei ole meikkiä kuin että mitä muut ajattelevat, kun minulla on tällaista meikkiä.

      Vastaa
  2. En ole koskaan meikannut kovin paljoa, mutta lasteni – etenkin tyttären – alkaessa noin 10-vuotiaana kiinnostua ulkonäöstään, se väheni entisestään. Tunsin itseni jotenkin tekopyhäksi sanoessani lapselle, että hän on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on ja että kaikki ihmiset ovat kauniita omalla tavallaan – ja itse meikkasin joka aamu töihin lähtiessäni ja selittelin, että se on osa fiksua työpukeutumista. ”Miksi iskän ei sit tarvi meikata?” oli aika herättävä kysymys… Nykyään meikkaan juhliin ja sellaisiin työpäivien, joissa joudun olemaan erityisen paljon esillä ja edustamaan työnantajaani. Yleensä silloinkin meikkaan vain silmät. Iän myötä kaipaan ehkä vähän lisäkorostusta kasvoilleni ja mietinkin, että alkaisin käydä säännöllisesti laitattamassa ripsiin kestovärin. Niin, ja se tytärkin meikkaa lähes aina kodin ulkopuolelle lähtiessään, mikä on mun mielestä ihan okei – kulkekoon hän oman polkunsa tässäkin asiassa.

    Vastaa
    • Kiitos, kun jaoit! <3 Kun on lapsia, niin näitä asioita saa tosiaan varmasti miettiä ihan erityisesti.

      Vastaa
  3. Arvostan päätöstäsi paljon! Fakta on juuri se, minkä sanoitkin, että vähiten mielenkiintoinen asia toisissa ihmisissä on heidän ulkonäkönsä.

    Kohta loppuu kaikki kosmetiikan käyttö, joka ei puhtaasti liity hygieniaan. 😉 Koska pohjimmiltaan ihan samasta asiasta kyse kaikissa seerumeissa ja muissa tököteissä on. Tarkoitus muuttaa itseään muitten silmissä paremmaksi ihmiseksi tasaisella rypyttömällä iholla. Tai kiinnostaisi kuulla sinun perustelu miksei muu kosmetiikka mennyt kaappiin meikkien mukana? ☺️

    Vastaa
    • Eihän kosmetiikan käytön tarvitse liittyä hygieniaan tai ulkonäköön. Minun ihoni on herkkä ja pintakuiva, ja siksi käytän ”seerumeita ja muita tököttejä” kosteuttamaan ihoani, joka ilman niitä olisi kiristävä, arka ja hilseilevä. Tietty kosteutettu iho näyttää myös paremmalta, mutta vaikka kukaan ei koskaan tulisi loppuelämäni aikana näkemään ihoani, silti jatkaisin ihon hoitamista kosmetiikalla.

      Vastaa
    • Minä en ole ajatellut, että ihonhoidossa olisi kyse minulle samasta asiasta kuin meikkaamisessa. Kaikille meikkaamisessakaanhan ei myöskään ole kysymys siitä, että meikkaisi vai näyttääkseen paremmalta, vaan meikkaushetki voi olla itsensä toteuttamista ja taidetta ihan kotona yksin ollessaan. Itse olen kokenut, että hoidan ihoani, koska ihosta huolehtiminen tuntuu hyvältä ja se hetki on nautinnollinen.

      Oma ihoni ei ole koskaan ollut ongelmaton ja kun iholla on näppyjä tai kuivuutta, ei kyse ole ollut vain esteettisestä ongelmasta, vaan siitä, että ihoon sattuu, ihoa kiristelee, iho on tulehtunut tai ärtynyt eikä voi hyvin.

      Toisaalta olen siis hoitanut tähänkin asti ihoa samalla periaatteella, jonka nyt vein meikkaamisen puolelle: hoidan ihoa silloin, kun se tuntuu hyvältä eikä pakolliselta asialta. Tähän asti se on aina tuntunut sellaiselta. Toki jos alkaisin kokea, että hoitaisin ihoani vain näyttääkseni muiden tai omissa silmissäni paremmalta, niin voisin miettiä asian uudelleen.

      Tästä täytyy laittaa postaus mietintään, kiitos inspiraatiosta! 🙂

      Vastaa
    • Niin miksi ei mennyt muu kosmetiikka? Miksi kampaat hiuksesi ja laitat vaatteet päällesi Virve 🤣?

      Vastaa
      • Kyllä minulla ainakin vaatteet liittyvät paljon käytännön asioihin kuten siihen, ettei ole viluinen olo ja ne tuovat minulle suojaa. Minulla on siis niihin neutraali suhtautuminen ja käytän vain muutamaa vaatetta, joissa itsellä on hyvä olo, eli en ole ajatellut niitä mitenkään ikävänä asiana ja pakollisena pahana, joka pitäisi tehdä, kuten meikkaus on usein tuntunut. Jos joku muu kuitenkin kokee niin, niin onhan noita nudistuyhteisöjä, joissa voi sitten elää. 🙂

        Hiusten suhteen olen myös vaihtanut samanlaiseen huolettomampaan linjaan jo aikoja sitten, eli en ole enää värjännyt niitä ja laitan niitä melko vähän – tosin kaivoin juuri vähän aikaa sitten jälleen muotoiluraudan esiin, koska se tuntui hyvältä.

        Tiedän, että kommenttisi oli tarkoitettu ”hauskaksi”, mutta uskon, että itse kullekin tekee välillä hyvää miettiä ihan oikeasti, miksi asioita tekee ja jos ne eivät tunnu tärkeiltä, voi niistä luopua. 🙂

        Vastaa
  4. Enpä olisi uskonut, että jonain päivänä ollaan samiksia 😂. Nimittäin meikkausmielessä, minäkin käytän vain kulmakynää 😊 (enkä sitäkään kovin taitavasti) . Oli muutama vuosi, että käytin myös ripsiväriä, ainakin työpäivinä, mutta lapsen saatuani en ole enää jaksanut 😂. Nauti vapautuneesta ajasta juuri niin kuin haluat!

    Vastaa
  5. Mä lopetin meikkaamisen pari-kolme vuotta sitten aika samankaltaisten ajatuskelojen vuoksi. En pitänyt siitä, että näytin omasta mielestäni jotenkin valjulta ilman ripsiväriä tai ohutta puuterisipausta. Halusin, että se ”normaali minä” olisi meikkaamaton minä, eikä niin, että vain meikin kanssa olen muka ”normaalin näköinen” ja muulloin olemukseltani väsähtänyt, kalpea ja riittämätön. Voin rehellisesti sanoa, että vanhoja kuvia katsellessani edelleen ajattelen näyttäväni paremmalta meikattuna – mutta nyt olen niin tottunut meikittömään ulkonäköön, että oikeasti pidän siitäkin. Enkä halua luopua tästä olosta. Olen huomannut, että ihan jo parin päivän meikkaaminen saa vanhat fiilikset nousemaan pintaan ja meikin tuntumaan tarpeelliselta. Siksi olen lopettanut ihan täysin, en meikkaa enää edes juhliin (tai no, kaverini kaasona ollessa meikkasin kevyesti, vähän kuin osana yhdessä sovittua pukukoodia). Voin suositella, hienoa ja kiinnostavaa, että olet uskaltanut lähteä tällaiseen kokeiluun!

    Kirjoitin aiheesta puolitoista vuotta sitten blogiinikin, sieltä voi lukea ajatuksiani tarkemmin:
    https://www.lily.fi/blogit/maja-auringolle/miksi-lopetin-vuosi-sitten-meikkaamisen-tarina-ripsivarin-takana/
    https://www.lily.fi/blogit/maja-auringolle/meikkaamiseni-tulevaisuus-ja-kokemuksia-vuodesta-ilman-meikkia/

    Vastaa
  6. Ihanan pohtiva ja oivaltava kirjoitus! Täällä yksi 90% ajasta meikitön. Olen töissä koruliikkeessä, mutta olen huomannut, että hyvää olo ja huoliteltua fiilistä luovat tyylini ja se miten kannan itseäni. Meikkaan vain välillä. Myös hyvin voidettu iho tuo minulle hyvää oloa, kiitos vinkeistä, joita täältä on vuosien varrella saanut lukea. Olet kaunis meikillä ja ilman❤️

    Vastaa
  7. Olen ollut lomautettuna noin kuukauden enkä ole käyttänyt meikkiä ollenkaan. Tuli vaan mieleen, että miksi yleensä meikkaan? En suinkaan ilmeisesti itseäni tai miestäni varten, koska meikkaisin varmasti siitä syystä myös kotona. Olenko itsevarmempi vai onko minulla huono itsetunto vai mitä helvataa? Mutta hei.. Onpa ollut ihanaa olla poissa ihmisten ilmoilta. Olla vain perheen kanssa. Jos tästä lomautuksesta vaikka työttömyys tulisi kouluttautuisin kyllä johonkin sellaiseen duuniin missä sais olla enimmäkseen yksin. Mikähän se voisi olla? Metsuri :D?

    Vastaa
    • Näitä juttuja on kyllä mielenkiintoista pohtia! Terveisin toinen, joka tykkää tehdä työtä, jossa saa olla enimmäkseen yksin. 🙂

      Vastaa
  8. Lopetin arkimeikkaamisen vuodeksi, kun tein työtä jossa työpäivät alkoivat viideltä aamulla ja minulla oli vielä puolen tunnin matka töihin. Ei todellakaan kiinnostanut herätä keskellä yötä vain tälläämään itseäni työtä varten, jossa kukaan ei edes välittänyt miltä näytän. Eli minulle jäi enemmän aikaa sille, mitä halusin mieluummin tehdä (nukkua). Tätä ennen en meikannut päivittäin paljoa, mutta siitä lähtien kun 12-vuotiaana aloin meikkaamaan olin meikannut aina, kun lähdin ihmisten ilmoille.

    Tuo vuosi oli ihan kiinnostava kokeilu, mutta huomasin kaipaavani sitä, että näytän itseltäni ja tunnen itseni minuksi. Se vähäinenkin meikki tekee minusta heti ryhdikkäämmän näköisen ja mielestäni enemmän sen näköisen, kuin koen olevani: olen ekstrovertti, puhelias ja rohkea, ja naapurintyttömäinen elovenalookki (minulla on ihan vaaleat ripset ja kulmakarvat, ja vaalea iho joka on joko lähinnä totaalisen kalpea tai ihan punainen) ei tuntunut istuvan, vaan tuntui ihmeen vaikealta olla ihan oma itseni, kun ihmiset tekivät heti oletuksensa ulkonäön perusteella. (Tosin hiukseni on ja oli kyllä värjätyt.)

    Nykyään voin mennä meikittä vaikka kauppaan, tankkaamaan autoa ja lenkille, miksei appivanhempienkin luo, mutta yliopistolle lähtiessäni meikkaan ainakin vähän, vaikka olisi aikainen aamu. Tykkään aidosti meikata, joten ehkä tuo aamun meikkihetkeni on myös minulle sellaista meditaatiota, jolloin saan tehdä sitä, mistä tykkään ennen päivän kiireisiin rientämistä.

    Vastaa
  9. wau olet rohkea! Itseänikään ei meikkaus kiinnosta yhtään, mutta näytän totaalisen sairaalta ilman meikkiä ja olen kuullut siitä kommenttia ihmisiltä. Olisipa minullakin tummemmat piirteet kuten pariisilaisilla niin voisin ollakin ilman pakkelia. Mutta lakananvalkoisena täysin värittömänä en koe pystyväni siihen koska saat täysin erilaista kohtelua muilta. On muutaman kerran kysytty suoraan että olenko sairas kun näytän ihan siltä, olin pelkällä puuteripohjalla liikkeellä. Että näin. Vaikka itse hyväksyisi itsensä ilman meikkiä, muut eivät.

    Vastaa
    • Minulla ihan sama! Lapsena talvisin kyseltiin olenko sairas kun olen niin kalpea, jopa kulmakarvani ovat värittömät. Tästä syystä aloitin itseruskettavan käytön joskus 19v. Sekä kulmien ja ripsien kestovärjäyksen. Ja aknesta vuosia kärsineenä jotenkin kokee ettei voi näyttää siistiltä jos ei vähintäänkin häivytä finneja ja niiden arpia. Nyt iän myöt, varsinkin jos iho on hyvässä kunnossa, koen suurta tyytyväisyyttä kevyestä meikistä josta tulee itselle hyvä olo. Ja toisaalta vapaa-aikana siitä että pelkkä kasvovoide riittää.

      Vastaa
    • Minua kiehtoo toisaalta myös ajatus, että jos lähtökohtaisesti tutustuisin ihmisiin meikittä ja muut tottuisivat minuun sellaisena, ei kukaan ihmettelisi, jos näyttäisin ilman meikkiä erilaiselta. Tällä hetkellä meikitön look on minullekin ollut siis se ”jotain on vialla, kun en ole laittautunut” -look, jos kyseessä ei siis ole vain tavallinen kotipäivä. 🙂

      Vastaa
  10. Kulmakarvoissa tulee esiin se juttu. Se, että kukaan ei kuitenkaan halua näyttää fyysisesti poikkeavalta, väärällä tavalla huomiota herättävältä.
    Minulle kevyt meikki on myös tapa tuoda iloa päivään itselleni ja muille. Punaiset kynnet ja huulet ilostuttavat harmaana päivänä ainakin itseäni. Suomalaisia harvoin tällainen muiden silmänilona oleminen kiinnostaa. (Italia on aivan toinen ääripää. Haluan korostaa ihmisyyttäni ja sitä, että en ole vain harmaa ratas koneistossa, vaan ainutkertainen yksilö. Haluan luoda pientä positiivista vibaa. Suomessa ei juuri voi tuntemattomille hymyillä ilman hullun leimaa, mutta laitan sitten edes huulet. Nuorena olin nätti, mutta römssy, enkä meikannut. Mutta enää ei ole nättiyttä, joten tarvitaan meikkiä ja eleganssia tilalle, jotta tunnen edelleen olevani minä.

    Vastaa
  11. Samaistun paljon sun pohdintaan aiheesta sekä aiempiin kommentteihin. Just kokeilin kuukauden olla kokonaan ilman meikkaamista. Tavoittelin kokeilulla ajan- ja vaivansäästöä, sekä lisäksi olen halunnut oppia hyväksymään itseni just sellasena kuin olen. Myös se että poikaystävä kehui mua kauniiksi enimmäkseen silloin kun ei ollut meikkiä, sai ajattelemaan. Hän ei mitenkään tietoisesti ollut, että ootpa kaunis ilman meikkiä, vaan saattoi vaan ohimennen ikään kuin alitajuisesti sanoa nätiksi ja tietenkin olin mielessäni et mitä ihmettä ilman meikkiä ja nätti??!! Mut joo kun aloitin meikittömyyskokeilun niin aluksi se tuntui melkeinpä ahdistavalta ja suorastaan välttelin peiliin katsomista, koska en mielestäni näyttänyt hyvältä. Pikku hiljaa kuitenkin aloin tottua meikittömiin kasvoihini ja jopa koin itseni hetkittäin yhtä kauniiksi ja itsevarmaksi kuin meikattuna. Tämä on mielestäni tosi surullista, että tavallaan oon ollut niin sisällä meikkaamisessa ja keskittynyt omiin ”kauneusvirheisiin” niin paljon, että oma luonnollinen ulkonäkö tuntuu valjulta ja kalpealta ja ei-hyvältä. Mulla on siis ihan perus ok iho, mutta kulmakarvat on lähes värittömät ja ripset aika suorat ja muutenkin aika vaalea väritys.

    Muita meikkaamattomuuden etuja oli tietenki ajan ja energian säästö. Aamulla ennen töihin menoa ehdin meditoida vähän pidempään ja koko päivän tuntui et iho sai hengittää eri tavalla (voi tosin olla enemmän subjektiivinen kokemus). Myös jos treenasin töiden jälkeen, ei tarvinnut miettiä muhiiko iho meikin alla hikoillessa tai jodunko poistamaan meikin ennen treeniä. Kuitenkin aloin nyt kuukauden jälkeen taas meikkaamaan ja ainakin toistaiseksi oon meikannut koska se on tuntunut kivalta ja nautinnolliselta omalta hetkeltä aamulla. Perusarkimeikkini tekemiseen kuluu n. 10-15 minuuttia, eli sinänsä aika kohtuullinen aika. Toisaalta joinain päivinä vaikka olen ollut menossa johonkin ja ei jos ole huvittanut meikata olen voinut jättää sen väliin ja tuntea itseni ihan yhtä hyväksi ja itsevarmaksi. Tulipas pitkä kommentti 😀

    Kiitos muuten mielenkiintoisesta postauksesta ja blogista! Vasta ihan vähän aikaa löysin sun blogin(en tajuu miten tää on voinut mennä ohi), mut oon innoissani lukenut etenkin minimalismiin, matkusteluun ja ihonhoitoon liittyviä vanhoja postauksia. Tosi mielenkiintoista sekä hyvin tuotettua ja taustoitettua sisältöä!!

    Vastaa
  12. Todella hyvä kirjoitus 😊

    Itse aloitin meikkaamisen varsin myöhään, vasta ammattikoulussa 😅 syynä varmaan oli se, kun ei aikaisemmin kaverit meikanneet ja amiksessa uusi ystäväni meikkasi, niin pitihän minunkin kokeilla.. 😁 Tosin silloin nautin, kun pystyi menemään töihin/kouluun vaikka pipo päässä ja ilman meikkiä, hevostenhoitajia kun oltiin 😄

    Vaihdettuani alaa kaupanalalle niin ajattelin, että huoliteltu ulkonäkö on se juttu, joka kuuluu olla. Silloin laitoin vähintään ripsaria. Vuosia kului ja mitä enemmän hyppäsin enemmän meikkaavien piiriin niin meikkasin itsekkin enemmän. Aina kuitenkin pitänyt meikin suhteellisen helppona ja luonnollisena. Enkä ole halunnut käyttää meikkaamiseen runsaasti aikaa, pikameikki on se mun juttu. Iltaisin meikin pois peseminen on tyhmää hommaa, juuri kuten sanoitkin, että olisi hyvä kuluttaa aikaansa itsensä kehittämiseen kuin jatkuvaan meikkaamiseen: ”mitä ei tarvitsisi pestä illalla pois ja tehdä taas seuraavana päivänä uudestaan.”

    Arjessa noin muuten vapaalla ollessa en juurikaan meikkaa. Ainoastaan töihin ja juhliin 😄 ehkä tänä kesänä voisi töihinkin kokeilla mennä pitkästä aikaan vain ripsarimeiningillä 😁

    Meikkaamisen juttu on juuri se, että olo itsellä paranee. Tunnen itsevarmuutta ja näytän pirteämmältä. Mutta jokaisessa meissä on se oma vahvuutemme ja itsevarmuus. Mikäli haluaa meikkailla ja tykkää siitä, niin ei siinä mitään. Mikäli tuottaa liikaa päänvaivaa niin on hyvä pysähtyä miettimään, mikä on itselle se mukavampi tapa 😊

    Siinä vaiheessa kun luovuin teollisista hiusväreistä siirryttyäni kasviväreihin niin olihan se shokki. En enää saanut hiuksiini räväkkää väriä ja niitä ihania sanoja ”näyttääpä hiuksesi hyviltä”. Mutta lopulta kasviväri on antanut elinvoimaa hiuksilleni ja tuonut takaisin sen luonnollisen tyylin. Kun kelpaan itselleni niin olen kyllä riittävä myös muillekkin 😊

    Mukavaa kesää! 😊☀️

    https://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

    Vastaa
  13. Minullekin aamuinen meikkaus on miellyttävä rauhoittumisen hetki. Olen silti alkanut pitää yhä useammin täysin meikittömiä päiviä tai laittanut vain hiukan meikkiä. Ihoni on nykyään melko hyvässä kunnossa ja näyttää mielestäni usein paremmalta ilman meikkivoiteita. Ne kun voivat päivän mittaa kuivua iholle tai kasautua juonteisiin tai huokosiin. Lisäksi meikittömänä ei tarvitse olla huolissaan, onko esim. poskipuna hyvin häivytetty, ripsiväri levinnyt tai kulmakarvat liian tummat.

    Samoista syistä olen lopettanut myös hiusteni värjäämisen. Varsin usein ihmisen oma hiusväri sopii hänen kasvojensa sävyihin paremmin, kuin purkista haettu, usein aika jyrkkä väri. Pyysin pitkään kampaajaltani mahdollisimman luonnollista väriä, ja maksoin tästä pitkän pennin. Harvoin kampaaja edes täysin onnistui absurdin toiveeni toteutuksessa, ja olin usein tyytymätön lopputulokseen. Vuosi sitten lopetin tämän pelleilyn. Jos kerran haluan hiuksiini luonnollisen sävyn, miksi ylipäänsä värjään niitä? Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen päätökseeni, eivätkä muutaman harmaatkaan haivenetkaan ole häirinneet. Samalla hiusten kunto on parantunut, ja olen voinut jättää kalliit, hoitavat kampaamotuotteet ostamatta.

    Vastaa
    • Ymmärrän tuon ajatuksen rauhoittumisen hetkestä täysin. Itselleni ihonhoitohetki on juuri tuollainen. 🙂

      Vastaa
  14. Mulla on ollu samansuuntaisia ajatuksia kynsien suhteen. Mulla on ollu rakennekynnet ehkä neljä vuotta, koska tykkään koristella kynsiäni ja omat on niin pehmeät ja liuskottuvat, ettei niissä mikään lakka kestä useampaa päivää. En ole koskaan ajatellut tekeväni kynsiä ketään muuta kuin itseäni varten. En lakkaa perinteisesti nätteinä pidettyjä lakkauksia, vaan tykkään maalailla sarjakuvahahmoja ja muuta kirjavaa ja kaikki kynnet on vähän erilaisia.
    Nyt kuitenkin olen puolentoista kuukauden etätyökotoilun aikana lakannut kynnet tasan kerran. Rakenteet tipahteli irti ekojen viikkojen aikana, eikä ole minkäänlaista mielenkiintoa ruveta tuntikausia niiden kanssa tuhertamaan.
    Pieni juttu, mutta jotenkin tuntuu, että iso osa persoonastani onkin nyt ihan kyseenalainen. Olen instaan kuvaillut kynsiä, mutta ei niitä arjessa moni näe. Silti nyt tuntuu ihan mahtavalta, kun ei tarvi yhtään miettiä koko asiaa. Saa nähdä miten mielipide muuttuu, kun elämä normalisoituu. Siihen asti yritän olla ajattelematta koko juttua ja olla tekemättä mitään siksi, että niin kuuluisi tehdä.

    Vastaa
    • Tällaisia juttuja on kyllä aina niin mielenkiintoista pysähtyä pohtimaan omalla kohdallaan. Voivat tosiaan vaikuttaa pieniltä, mutta itselleen ne voivat silti olla isoja juttuja, jotka voivat käynnistää vieläkin suurempia pohdintoja. Kiitos, kun jaoit! <3

      Vastaa
  15. Minä kyllä olen ihminen joka herää klo 3:45 ihan vaan sen takia että ehtisin meikata aamulla hyvin ja juoda pari kuppia kahvia. Vapaapäivinäkin meikkaan, sehän se vasta ihanaa on kun siihen on tuntikausia aikaa! Mitä enemmän meikkiä, sitä itsevarmempi oli mulla on. Ilman meikkiä olen harmaavarpunen, ei kulmakarvoja, iho punoittaa ja raskaat luomet sekä silmäpussit tekevät ilmeestä väsyneemmän.
    Mies on toki kivasti sanonut ettei ymmärrä miksi pitää meikata ja mulla meni aikani uskoa että totta se puhuu. Sen mielestä maalla ei tarvii meikkiä mutta mun mielestä pitää olla meikkiä, jos täytyy vaikka lähteä käymään kylällä tai tulee vieraita, mä en tykkää olla meikittä jos tapaan ihmisiä. Olen itse ihminen joka on aina meikattu, hiukset tottakai joka päivä laitettu ja kynnet lakattu, mutta silti saatan hiimailla collegehousuissa ja puutarhakengissä. Joku toinen voi olla ilman meikkiä mutta panostaa pukeutumiseen.
    Mun mielestä jokainen tyylillään. Olen kyllä kaveripiiristä ainoita jotka meikkaa mutta ei se haittaa enkä ajattele oikeestaan ikinä että tuon tarviisi meikata tai laittaa vähän itteensä 🙂

    Vastaa
    • Ihanaa, että meikkihetki on nautinnollinen hetki! 🙂 Itse allekirjoitan myös tuon, että meikkiä lisäämällä itsevarmempi olokin on lisääntynyt. Tuntuu kivalta kun tietää, miltä itsevarma olo tuntuu, joten toivon, että voin kokea saman olon joskus vielä ilman meikkiäkin.

      Vastaa
  16. Lopetin meikkaamisen muutama vuosi sitten. En erityisesti päättänyt, se vaan jäi, kun oli elämässä raskaampi vaihe, enkä jaksanut mokomaan huomiota kiinnittää. Myöhemmin ”havahduin”, etten ollut meikannut aikoihin, ja että pitäisikö aloittaa uudelleen, että kelpaisin muille ihmisille. Kun asiasta tuli tietoista, jouduin aika paljonkin miettimään juuri kelpaamista. Mutta tajusin, että olin jo pistellyt menemään meikittä vaikka missä tilanteessa, joten en halunnut alkaa uudestaan, olivathan ihmiset minut jo tottuneet näkemään meikittä. Yhteen työpaikkahaastatteluun varmaan viimeksi olen pohtinut, että pitääkö meikata, mutta päätin, että jos tarkoitus on mennä sellaisena kuin olen, niin se on ilman meikkiä. Sain työpaikan ja huomasin, ettei siellä meikannut juuri muut kuin satunnaiset kesätyöntekijät (eli aika nuoret). En ole koskaan tykännyt meikkaamisesta, se on ollut pakkopullaa, koska muuten en kokenut kelpaavani. Koska tummat silmänaluset ja epätasainen ihonväri ja…

    Nykyään meikkaan juhlavampiin tilanteisiin (joita ei ole usein), koska koen olevani alipukeutunut, jos laitan parempaa päälle, mutta naama on ihan luomuna. Silloin se ei edes rasita, se on osa juhlaan valmistautumista. Muulloin koen, että elämässä on niin paljon tärkeämpiä ja mielenkiintoisempia juttuja, etten halua käyttää aikaani ja voimiani meikkaamiseen ja meikkien putsaamiseen.

    Vastaa
    • Kiitos, kun jaoit omia ajatuksia aiheesta! <3 Tuo on kyllä tosiaan totta, että meikkaaminen voi olla osa juhlaan valmistautumista ja valmistella mielen siihen samalla tavalla kuin vaikka etkoilu lasilla viiniäkin. 🙂

      Vastaa
  17. Minä viisikymppinen jätin meikkaamisen kokonaan jokunen vuosi sitten, ajattelen että senkin ajan voin käyttää johonkin muuhun mielekkääseen tekemiseen tai vaikka lepäilyyn :). Sensijaan hoidan ihoani entistäkin paremmin , kuorin, kosteutan ja teen naamioita rentoutuen. Nyt kun harmaata jo pukkaa hiuksiin olen jättänyt värjäyksen kokonaan, pidän uudesta harmaasta, ovat kuin vauhtiraitoja. On kuitenkin yksi josta en luovu, kulmat, omani ovat niin olemattomat että ne ehostan.

    Vastaa
  18. Nuorempana on huomattavasti helpompi olla ilman meikkiä, mutta harvemmin näkee keski-ikäistä, joka ei näyttäisi ilman meikkiä väsyneeltä. Kun piirteet alkavat roikkua ja silmänaluset tummua, auttaa kevytkin meikki paljon siihen, että ei ole niin nuupahtaneen näköinen. Toki jos se ei itseä häiritse, niin ei ole syytä meikata.

    Vastaa
    • Niinpä. Mietin tässä, että olisi pitänyt nuorena totutella meikkaamattomuuteen, kun ainoa ongelma olivat ne muutamat finnit. Kolmikymppisenä tuli sitten akne mineraalimeikkikokeilujen seurauksena ja olin hyvin ahdistunut. Nyt nelikymppisenä on naama täynnä laajentuneita verisuonia ja ilman meikkiä kasvot kiiltävät aurinkovoiteesta.

      Vastaa
    • Minua taas on inspiroiunut viime aikoina todella paljon katsoa iäkkäämpiä, hyvin hoidettuja ihoja ja nähdä, kuinka esimerkiksi kasvojoogalla on saatu virkeyttä ilmeeseen. En siis itse ajattele, että ikääntymisen myötä välttämättä alkaisi näyttää ilman meikkiä ”nuupahtaneelta”. 🙂

      Vastaa
  19. Pystyn liikkumaan ihmisten ilmoilla melko hyvin ilman meikkiä, mutta tulee mieleen ainakin yksi paikka, jonne koen meikittömänä menemisen todella ahdistavana, ja se on kosmetiikkamyymälä. Etenkin jos täytyy kysyä apua joltain myyjältä. En osaa tarkkaan sanoa mistä tämä tunne johtuu, mutta olen kokenut saavani parempaa palvelua kun kasvoillani on meikkiä.

    Vastaa
    • Tämä on varmasti asia, johon moni voi samaistua. Samalla se on myös juttu, jonka takia itse tykkään pyöriä kaupungilla usein ilman meikkiä ja tahallaan vähän ”rähjäisenä”, eli tukka sotkuisena. Saan olla varmemmin ihan rauhassa. 😀

      Vastaa
  20. Itse kuulun siihen ryhmään, joka meikkaa, mutta voi myös liikkua huoletta missä vaan ilman meikkiä. En voisi kuitenkaan kuvitella luopuvani siitä kokonaan vaikka saatan useita viikkojakin olla ilman meikkiä. Koen sen enemmänkin itseilmaisun keinoksi ja sen sijaan että haluaisin peittää sillä jotain, on vallitsevana ajatuksena taustalla se että pidän kehostani ja haluan siksi ’koristella’ sitä. 🙂 Varmaan tässäkin yhtä monta ajatusta taustalla kuin ihmistä. Tärkeintä löytää se mikä itselle tuntuu oikealta.

    Vastaa
    • Joo, näinhän se on, että tärkeintä on löytää se itselleen oikeimmalta tuntuva juttu. 🙂 Omalla kohdallani haluan vain, että oloni tuntuisi tilanteesta riippumatta yhtä varmalta ilman meikkiä kuin meikin kanssa. 🙂

      Vastaa
  21. Ihanaa löytää näin samaistuttava teksti! Itse olen aikaisemminkin kausittain ollut välillä meikkaamatta, mutta nyt uskon sen jääneen kokonaan. Nyt meikkaamatta on kulunut noin puoli vuotta.

    Mullakin yksi syy on 11v tytär. Hän ei vielä ole hirveän kiinnostunut meikeistä, mutta saa toki vähän vanhempana alkaa meikkaamaan, jos tahtoo. En vain itse halua antaa enää sellaista kuvaa, että äidin pitää laittaa naama kuntoon, ennen kuin voidaan lähteä mihinkään.

    Meikkaamattomuuden aikana syntyneitä huomioita:
    Olen tyytyväisempi peilikuvaani. Minulla on hankalasti käyttäytyvät ripset ja niiden seassa on vielä ihan valkoisia, tikkusuoria ripsiä. Samoin kulmakarvani kasvavat vähän hassusti ja ovat eri paria. Tuskastelin näiden kanssa joka aamu ja ne ihan huomaamatta aiheuttivat sellaista turhaa itsekritiikkiä. Samaten päivän aikana piti aina peilin edessä vilkaista, onko meikki pysynyt aisoissa ja olisiko naamassa jotain korjattavaa. Nykyään katson peiliin aamuisin ja syömisen jälkeen, onko ruokaa naamassa 😀 En enää huomaa niitä ”virheitä” kasvoissani, joiden korjaamiseen käytin päivän aikana useita minuutteja.

    Iho voi paremmin! En tiedä, näkyykö se ulospäin, mutta sen tuntee. Olen muutenkin vähentänyt kosmetiikan käyttöä, en enää käytä päivä- ja yövoiteita. Koko vartalolle sopiva humektan käy myös naamalle ja puhdistusaineetkin olen vaihtanut miedompiin. Näiden lisäksi aurinkosuojaa.

    Pidän valintaani hyvänä myös ympäristön kannalta. Kaikki ne luonnonvarat, joita meikkien valmistamiseen on kulutettu. Ja kaikki ne purnukat, pahvit ym pakkausmateriaalit, mitä niihin liittyy. En halua olla enää sellainen kuluttaja.

    Rahaa säästyy. Ennen ostelin halpoja meikkejä testimielessä, mutta nyt en enää tee niin.

    Voisin silti käydä ammattilaisella meikattavana, jos menisin vaikka hääjuhliin. Tykkään yleensä käydä ottamassa tuollaisiin tilaisuuksiin kampauksen, joten meikkauksenkin voisi ihan hyvin ottaa samalla.

    Vastaa
    • Niin mielenkiintoista lukea samoja asioita pohtivien ajatuksia aiheesta, kiitos kun jaoit! <3 Tuo, että on nuori tytär tuo hommaan tosiaan varmasti myös aivan uuden ulottuvuuden, kun samalla tulee myös näyttää mallia toiselle varmistaakseen, että nuori kasvaa niin, että hänelle tulee terve suhtautuminen itsensä ehostamiseen. En ollut edes ajatellut asiaa liemmin ennen kuin nyt muutama on tuonut sen esiin.

      Vastaa
  22. Pakko kommentoida, kun ehdin vasta nyt lukea.
    Minä tykkään meikata. Nykyisin.
    Aloin meikata vasta ammattikouluun mennessä, olin ollut aiemmin koulukiusattu ja meikki sai olon itsevarmammaksi ja kovemmaksi.
    Sillä linjalla menikin vuosia.

    Nykyisin olen oppinut olemaan sinut oman itseni kanssa ja tämä heijastuu meikkaamiseenkin.
    Aiemmasta joka aamuisesta meikkiarsenaalista on jäljellä enää vähän, tosin olen oppinut myös nauttimaan meikkaamisesta ja leikkimään erilaisilla tyyleillä ja väreillä, joten se tekee sen, että tuotteita saatan omistaa jopa enemmän.
    Olen paljon ilman meikkiä,enkä koe pakoksi meikata ihmisten ilmoille mentäessä. Useimmiten haluan kuitenkin, ihan vain koska se on kivaa.
    Nyt kuitenkin saattaa olla, että yhtenä päivänä menen ilman meikkiä töihin, toisena pelkällä ripsarilla ja peitevoiteella ja kolmantena ihan kunnolla panostaen. Koska sehän on ihan minun oma valintani.

    NE asiat jotka minulla ovat taas olleet niitä, että olen jättänyt ne pois, koska tajusin tekeväni ne ”yhteiskunnan vuoksi”, muiden vuoksi, en itseni, on sääri- ja kainalokarvojen ajelu.
    En koskaan halunnut ajella niitä. Aloitin joskus ne, koska kuulin muiden puhuvan säärilarvoista ällöttävinä jne. Ja vain ja ainoastaan sen vuoksi jatkoin niiden ajelua, ”mitä jos joku ajattelee jotain” mielessä.
    Mutta kun ei sillä ole väliä. Ne on minussa kiinni, minun valintani ja jos jollakulla on sitä vastaan jotain niin se on hänen ongelmansa.

    Vastaa
    • Ihanaa, että olet löytänyt meikkaamisesta jutun, joka tuntuu mukavalta! <3

      On tosiaan aina todella mielenkiintoista pohtia, mitä juttuja tekee siksi, että itse haluaa ja mitä siksi, että niiden tekemiseen tuntee painetta ympäriltään. 🙂

      Vastaa
  23. Koronakeväänä mietin myös meikkaamisen lopettamista. Syy on tosin eri. Rakastan meikkejä ja meikkaamista, mutta se vaan ei ole enää viisikymppisenä sama. En käy normioloissakaan enää yökerhoissa tms joten vaikka rakastan punaista huulipunaa, tuntuu typerältä lähteä töihin tai kauppaan iltameikissä. Olen aloittanut pikkuhiljaa luopumalla eyelineristä, tummasta huulipunasta, korkokengistä, iltatuoksuista jne. Vähän surullinen olo, mutta vielä surullisempi jos kolmekymppisenä kokee ettei oikeasti viitsi enää laittaa mitään. Mielelläni käyttäisin vaikka työmatkaan menevän ajan johonkin hyödyllisempään, mutta arkimeikin tekoon menee muutama minuutti. Itselläni iho on ihan yhtä loistavassa kunnossa ilman meikkiä tai meikin kanssa. Muutokset liittyvät vuodenaikaan tai ikään.

    Vastaa
    • Mitä tarkoitat tuolla, että on vielä surullisempaa, jos kolmekymppisenä kokee, ettei viitsi enää laittaa mitään? 🙂

      Itse en osaa ajatella asiassa olevan kyse viitsimisestä (vaikka en meikkaamisesta nautikaan), vaan siitä, että haluan oppia tuntemaan saman hyvänolon ja varmuuden, mitä meikattuna tunnen ilman meikkiä. On ollut helppoa ajatella, että jos silmänaluset ovat tummat, voin vain kätkeä ne peiteaineella, mutta haluan oppia ymmärtämään, ettei se, mitä voin tehdä tai kuinka jostakin suoriudun liity silmänalusieni tummuuteen millään tavalla ja voin hyvin olla ajattelematta koko asiaa. 🙂

      Vastaa
  24. Näytät aivan ihanalta ja tosi nuorelta ilman meikkiä, raikkaalta!
    Ite meikkailen tai oon meikkaamatta vähän ajan ja fiiliksen mukaan, useimmiten ilman meikkiä. Nykysin tuntuu peilikuva jopa meikin kanssa jotenkin vieraalle ja oudollekin.. kyllä ne meikit menee roskiin vanhenemisen ei loppumisen takia. Ja mielestäni kaikki näyttää paremmalle yleensäkin ilman meikkiä, mutta jonkun toisen mielestä taas toisinpäin. Ja se on ihan tosi ok, että kaikille oman maun mukaan 🙂 toivottavasti olen edes hiukan esimerkkinä omille tytöilleni kunhan siihen ikään kasvavat, että voi meikata tai olla meikkaamatta ja siihen ei saa vaikuttaa muut kuin omat mieltymykset.

    Vastaa
  25. Mielenkiintoinen postaus! Kasvoissa voi korostua erilaiset piirteet meikillä ja meikittä, mutta kummassakin on puolensa. Sun kulmasi näyttävät tosi sieviltä ja tasapainoisilta myös ilman meikkiäkin.

    Meikkaan suht iisisti: peiteainetta finneille, ripsien taivutus, ripsiväri (joskus ripsirajaus ripsien tyveen mutta ei ikinä liikkuvalle luomelle), kulmakynä ja poskipuna. En käytä puuteria tai meikkipohjaa. Ennen laitoin ripsiväriä jos en muuta ehtinyt, nykyään meikkaan kulmat jos en muuta ehdi. Hiusten värjäämisen lopetin puolisen vuotta sitten. Haluan nähdä, sopisiko oma väri päähän. Meikkaaminen on osa aamu-unista heräämisrituaaliani kahvikuppi kourassa. Olen usein skarpimpi meikkaamisen jälkeen kun sen aikana on tottunut heräämään. Meikkaan töihin (asiakastapaamisia), kouluun tai kahvilaan lähtiessäni ja meikkaan ihan mielelläni. Juhliin meikkaan samalla tavalla kuin arkenakin. Voin mennä kauppaan tai laulutunnille tai tavata ystäviä meikittä eikä se vaivaa minua.

    Hoksasin myös vasta hiljattain että jos näytin valjulta meikittä niin se johtui osittain myös siitä, minkä värisiä vaatteita olin valinnut. Kaupassa käydessä on yleensä meikkiä kasvoilla, ja meikattuja kasvoja vasten niitä sovitettavia vaatteitakin katsotaan.

    Meikittä olemisessa on ihanaa se helppous – ei tarvitse miettiä, leviääkö meikki silmää hieraistaessa tai kasvoihin nojatessa. Ja tietenkin tuntuu ekstrakivalta kuulla, jos joku tokaisee, että ”Näytätpä kivalta tänään!”

    Onko sinulla jakaa vaikka linkkiä kasvojoogasta? Se herätti kiinnostukseni!

    Vastaa
    • Kiitos kun jaoit omia ajatuksia aiheesta! <3

      Tuo on kyllä totta itsellänikin, että meikkaaminen on toisaalta työaamuina ollut osa arkirutiinia ja itseni herättelyä. En ole yhtään aamuihminen, joten omassa rauhassa meikkaaminen on ollut sopiva tapa herätellä itsensä pikkuhiljaa.

      Olen itse kokenut ennen aina mustan mekon niin ihanan helpoksi vaatteeksi, mutta nyt ilman meikkiä tuntee, että se on tosiaan melko kova kontrasti. Toisaalta juuri katsoin erään videon, jolla joku totesi, että hän ei meikittömänä käytä mitään punaista, sillä aivan kuten sininen paita voi saada siniset silmät suorastaan hyppäämään esiin, voi punainen vaate tuoda ihon punoituksen pahemmin esiin. Omasta vaatekaapistani löytyneet väripilkut ovat olleet viininpunaista ja pinkkiä, joten saa nähdä, joutuuko parin ihanan leppoisan vuoden jälkeen taas hieman miettiä vaatekaapin sisältöä tämän myötä... 😀

      Itse innostuin kasvojoogasta alunperin parisen vuotta sitten katsottuani Fumikon Face Yoga Method -videoita YouTubessa. Ostin itseasiassa myös jo yli vuosi sitten hänen kurssinsa, jonka olen aloittanut pariinkin kertaan, mutta sitten se on aina jäänyt. Ehkä jonain päivänä vielä... Pitäisi ainakin saada vihdoin aikaiseksi postaus aiheesta. 🙂

      Tuolle on toki myös kotimainenkin vastine, eli ainakin Piia Airaskorpi on kirjoittanut aiheesta kirjankin. Täältä löytyy siitä hieman juttua, mutta en ole itse tutustunut hänen metodiinsa: https://www.iltalehti.fi/kauneus/a/37f4c764-5609-4dee-9f22-53057470e4f0

      Vastaa
  26. Mielenkiintoista, että sinullekin tuli tämä mieleen. Itse olen alkanut meikata vasta aikuisena, kun ajattelin, ettei se kannata niin kauan kuin ei ollut varaa kunnon tuotteisiin. Opettelin sitten kuitenkin meikkaamaan joskus parikymppisenä, opinnäytetyötä tehdessäni, kun olin paljon kotona. Sitten tuli meikkausbuumi, aika, jolloin en lähtenyt minnekään meikkaamatta tai ainakaan tuntematta häpeää meikkaamattomuudestani. Sitten minut lähetettiin terveydenhuollon puolelta sellaiseen kasvohoitoon, jonka jälkeen ei voinut meikata, eikä laittaa mitään rasvojakaan, viikkoon pariin. Lähdin silloin haasteeseen rohkeasti, mennen vielä samana iltana juhliin, joihin normaalisti olisin meikannut erityisen paljon. Kuin vahingossa, tuo jäi päälle, enkä meikannut juuri ollenkaan vuoteen. Vuoden jälkeen yritin aloittaa meikkaamista uudelleen, mutta ei se oikein tuntunut enää samalta. Nyt olen edelleen meikittömänä silloin kun se ei huvita ja meikkaan joskus, jos löydän tuotteita, jotka sopivat iholleni myös. Edelleen tosin taistelen ajatusteni kanssa siitä, että pitäisikö minun kuitenkin meikata, työelämän vuoksi… Vaikka miksi pitäisi, minähän annan työlleni 100 % osaamisestani, en ulkonäöstäni. Silti, aina joissain tapaamisissa mietin meikkaamattomuuttani, vaikken voi edes huomata toisista, ovatko he meikanneet vai eivät. Hassu on ihmisen mieli.

    Vastaa

Jätä kommentti