Tämä ripsenkasvattaja toimii: LiLash

Kuten olen kertonut, olen jo vuodesta 2011 lähtien käyttänyt ripsissäni säännöllisesti ripsenkasvattajaa. Aluksi käytössäni oli aivan huikean hyvin toiminut NeuLash, mutta kun sen koostumus uudistettiin lainsäädännöllisistä syistä, oli minun NeuLash-varastojeni loppuunkuluttua vaihdettava uuteen tuotteeseen.

 Ostolakossa ripsenkasvattaja LiLash Kokemuksia

Otin vähän yli 1,5 vuotta sitten käyttööni USA:sta tilaamani LiLash-ripsiseerumin, joka on ollut minulla säännöllisessä käytössä siitä lähtien. Se ei kasvata ripsiäni ihan yhtä pitkiksi kuin NeuLash, mutta pidentää niitä silti selkeästi. Näiden seitsemän vuoden aikana minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia kummankaan ripsiseerumin kanssa, eli ne eivät ole aiheuttaneet ärsytystä iholla tai silmissä.

 Ostolakossa ripsenkasvattaja LiLash Kokemuksia

Ripsiä kasvattavien seerumien vaikutus perustuu siihen, että ne auttavat pidentämään ripsen luonnollista kasvusykliä. Tavallisesti ripsi kasvaa kasvuvaiheensa aikana tiettyyn luonnolliseen pituuteensa ja jää sen jälkeen lepotilaan, jossa se ei enää kasva ja jonka jälkeen se lopulta irtoaa. Ripsenkasvattaja pidentää ripsien kasvuvaihetta, jolloin ripset eivät tietyssä luonnollisessa pituudessa jääkään vielä lepotilaan vaan jatkavat kasvuaan.

 Ostolakossa ripsenkasvattaja LiLash Kokemuksia

Minulla LiLash toimii aivan uskomattoman hyvin. Omat ripseni eivät ole kovin tuuheat ja yksittäiset ripset ovat melko harvassa, mutta LiLash auttaa venyttämään ne melko pitkiksi.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

Koska olen käyttänyt ripsiseerumeita niin monia vuosia, ei minulla ole ollut hyvää kuvamateriaalia siitä, miltä ripseni näyttävät ilman ripsenkasvattajaa. Otin kuitenkin viime syksynä kokeiluun erään uuden ripsenkasvattajan ja käytin sitä useamman kuukauden ajan vain toisessa silmässäni voidakseni verrata sen ja LiLashin aikaansaamaa lopputulosta.

Ripsenkasvattaja ei toiminut kuten LiLash toimii ja luovuin sen käytöstä vuodenvaihteessa. Palasin sen jälkeen käyttämään LiLashia molempiin silmiini, mutta tuntui vievän pienen ikuisuuden, että toisen silmän ripset ottivat vihdoin kasvussa kiinni toisen silmän pitkät ripset.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

Yllä olevassa kuvassa olen jo käyttänyt toista kuukautta LiLashia myös toisessa silmässä ja vaikka ripsissä onkin siinä jo pientä kasvua, näkee silti selvästi, kuinka paljon lyhyemmät ne ovat luonnostaan. Voisi siis sanoa, että LiLash saa ripseni kasvamaan lähes tuplasti tavallista pidemmiksi.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

LiLash siis toimii, mutta omissa ripsissäni minun on käytettävä sitä oikeastaan päivittäin, tai muuten ripsirivistööni syntyy ”aukkoja”, kun pidemmät ripset putoavat pois, mutta kasvuvaiheessa olleet lyhyemmät ripset eivät ole saaneet tarpeeksi huomiota ripsiseerumilta eivätkä kasvakaan pitkiksi.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

Ripsirivini näytti joskus viime keväällä tältä. Toisessa silmässä oli keskellä suoranainen kolo, jossa ”omat” lyhyet ja suoremmat ripseni sojottivat miten sattuu pitkiksi venyneiden ripsien rinnalla. Olin useamman viikon ajan unohdellut laittaa ripsiseerumia ripsiini iltaisin ja muistin käyttää sitä vain pari kertaa viikossa, joten seurauksena oli varsin huvittavalta näyttävä ripsirivistö, joka ei tosin silloin kauhesti naurattanut.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

Seurauksena olivat nimittäin suunnattoman hankalasti meikattavat ripset, joissa mikään ripsiväri ei näyttänyt nätiltä. Tuuheuttavat ripsivärit saivat helposti aikaan jäätävän hämähäkkiefektin, joka vain vei huomion aukkoon ja pidentävät ja erottelevat ripsivärit vain korostivat aukkoa ympäröiviä pitkiä ripsiä entisestään.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

Kun LiLash-ripsenkasvattajaa muistaa kuitenkin käyttää säännöllisesti, näyttää lopputulos hyvältä. Se saa ripseni kasvamaan pitkinä ja auttaa niitä myös kaartumaan paremmin. Molempien silmieni ulkonurkissa on tosin muutamia ripsiä, jotka sojottavat suorina ja muutama jopa suoraan alaspäin huolimatta siitä, mitä yritän niille tehdä, mutta muuten ripseni kasvavat LiLashilla ongelmitta ja pidän lopputuloksesta.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

Yllä oleva kuva on otettu pidemmän aikaa sitten ja alla oleva puolestaan melko äskettäin. Nyt molempien silmien ripsissä alkaa jälleen taas olla saman verran pituutta. Omissa ripsissäni LiLash siis toimii todella hyvin ja saan kyllä aina silloin tällöin muistutuksen siitä, kun unohtelen syystä tai toisesta käyttää tuotetta ja kärsin joitakin viikkoja tai jopa toista kuukautta ripsirivistöön ilmestyvistä ”aukoista”, joissa luonnolliseen pituuteensa jäävät silmäripset aiheuttavat harmitusta.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

Olen itse tilannu LiLashia itselleni Ruotsiin ja äidilleni Suomeen ongelmitta LiLashin omalta verkkosivulta useaan otteeseen. Ensimmäisellä kerralla otin käyttööni 3 kuukaudeksi riittävän 2 ml satsin ja kun huomasin sen toimivan (ja riittävän hieman yli neljäksi kuukaudeksi), aloin tilata ripsiseerumia 6 kuukauden käyttöön tarkoitetussa 4 ml pakkauksessa. Tuo pakkaus riittää minulla hyvin vähän yli puoli vuotta.

Ostolakossa ripsienkasvattaja

Ripsenkasvattajalla on toki hintaa, mutta valitsen itse ripsivärin käytön ripsienpidennysten sijaan ja ripsienpidennykset tulisivat huoltoineen huomattavasti tätä kalliimmaksi, joten olen kokenut tämän hyvänä sijoituksena. Jos etsinnässä on siis taatusti toimiva ripsienkasvattaja, niin LiLash on sellainen.

 Ostolakossa ripsenkasvattaja LiLash Kokemuksia

Onko teillä käytössä joku toimiva ripsenkasvattaja?


Katso myös: Parhaat kosmetiikkatuotteet ja korealainen kosmetiikka

virve-fredman-taydellinen-iho-opas-korealaiseen-ihonhoitoon

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

Muita kiinnostavia kirjoituksia:

19 kommenttia

    1. Voi joutua jos jää tulliin. Minulla ei ole koskaan jäänyt. En ole kiinnittänyt huomiota, millaisia merkintöjä pakkaukseen on arvosta tehty. :/

    2. Pari viikkoa sitten tulleessa paketissa arvoksi oli merkitty $5.00 eli ei tullimaksuja.

  1. Voisitko avata, mihin tämän tuotteen teho perustuu? 🙂 Katsoin INCIä ja pohdin, onko tuo pitkä isopropyl-alkuinen ainesosa kaiken taustalla. Tuskin lupiiniproteiinikaan ihan noin tehokas on? En ole perehtynyt aiemmin näihin ripsienkasvattajiin lainkaan.

    1. Tämän aktiiviaine on tosiaan tuo Isopropanol Phenylhydroxypentene Dihydroxycyclopentylheptenate joka on prostaglandiinijohdannainen. 🙂

  2. Tuo aine on sama, jota äitini käyttää reseptilääkkeenä silmätipoissa .. kuinkahan harmitonta sen käyttö on ilman tarvetta? vaikutuksena silmänpaineen aleneminen…

    1. Ero on varmasti siinä, että lääkekäytössä ainetta laitetaan suoraan silmään, kun taas tässä sitä käytetään iholla (ainetta on joskus mennyt vahingossa silmään ja sen kyllä tunsi ja silmän halusi pestä puhtaaksi). Ainakaan näin vajaan seitsemän vuoden säännöllisellä käytöllä iholla (myös NeuLashin aktiiviaine oli vastaava) en ole huomannut haittavaikutuksia. Olen ymmärtänyt, että ainesosan aikaansaamat haittavaikutukset ovat syntyneet, jos ainetta on säännöllisesti laittanut silmään ja silloin vaikutuksena on muistaakseni voinut olla värjäymiä. Uskon kyllä, että mikä tahansa kosmetiikkatuote voi olla silmälle haitallinen, jos sitä säännöllisesti laittaa sinne. 🙂 Tämän kanssa en ole kokenut ongelmaksi että tuotetta joutuisi silmään. 🙂

  3. Oletko kokeillut norjalaista iGlow ripsiseerumia? Vaikuttaa olevan skandibloggareiden suosiossa, instatilin perusteella tulokset ovat varsin vaikuttavia.

    1. Kiitos vinkistä, en ollutkaan edes kuullut tuotteesta! Täytyykin tutustua tuohon. 🙂

  4. Itse käytän BeatuyLash eyelash boosteria ja se on toiminut hyvin. Ostan sen omalta kosmetologiltani.

    1. Tässä vielä nuo linkatut hintatiedot tähänkin varmuuden vuoksi: 2 ml (3kk) 80$ ja 4 ml (6kk) 140$. 🙂

  5. Itse käytän Talikaa.1 putkiolo kestää puoli vuotta,ja ripsen väri myöskin hbiukan tummuu.Minulla on aivan vaaleat ripset,mutta nyt ne jopa näkyvät,ja on pidemmät ja tuuheammat 🙂

  6. Kiitos hyvästä postauksesta! Itse ostin vuonna 2015 Revitalash nimisen ripsien kasvattajan ja se todella toimi (silloin). Vuosien saatossa sen teho kuitenkin hiipui, vaikka ostin aina säännöllisesti uuden putelin (luulen, että muuttivat koostumusta). Nyt olen yrittänyt etsiä vastaavaa tuotetta, joka toimisi. Talikaa joskus aikoinaan testasin ja se oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Neulashista luin paljon hyvää, mutta silloin sitä ei enää ollut saatavilla. Nyt Neulashia myy joku verkkokauppa Suomessa, mutta en tiedä kuinka luotettava se on, kun tuote oli välillä poissa ja nyt vain yksi liike myy sitä Suomessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *