Luomuun totaalisesti hurahtaneet ranskalaiset

Yksi asia, johon ei Pariisissa käydessään voi olla kiinnitämättä huomiota, on kaikkialla vilahteleva sana bio. Sana on lyhyt ja ytimekäs, mutta vaikuttaa silti olevan kuin taikasana, jolla johdatellaan ranskalaista kuluttajaa tekemään ostopäätöksiä. 

Kun asiaa alkaa sitten tutkia enemmän, näyttääkin homma kääntyvän päälaelleen. Tuo paljon viljelty sana ei olekaan kuluttajaa parempiin ostopäätöksiin johdattava taikasana, vaan kuin koodisana, jonka myötä tuote hyväksytään ja se voidaan laittaa ostoskoriin.

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Pariisilaiset vaikuttavat siis olevan totaalisen hurahtaneita luonnonmukaisuuteen ja erityisesti luomuviljeltyyn ruokaan. 

Todisteita tälle väitteelleni on loputtomasti. Esimerkiksi ruokakaupoissa näkyy lukemattomia hyllyjä, joissa on mittava valikoima tuotteita, jotka ovat saaneet luomuviljelystä kertovan tunnuksen. Näitä tuotteita ei ole vain hyllykaupalla, vaan telineittäin ihan joka osastolla. Niille on jopa omia, monien hyllyjen osastoja.

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Hitto, niille on jopa omia kauppojaan!

Kyse ei ole vain yksittäisistä ruokakaupoista, vaan siellä täällä Pariisin katukuvassa näkyy ruokakauppoja ja kokonaisia kauppaketjuja, joiden ihan koko tuotevalikoima perustuu luonnonmukaisesti tuotettuihin tuotteisiin. Bio on kaikkialla!

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Ruokakaupoilla on omat bio-sanaa kantavat tuotelinjansa, jotka tuntuvat vievän hyvin suuren osan kaupan hyllytilasta. Esimerkiksi meidän K-kauppaamme rinnastettava Carrefourilla on jopa omia Carrefour Bio -myymälöitä, jotka myyvät vain Carrefourin omia ja muiden merkkien luonnonmukaisesti tuotettuja tuotteita.

Muita katukuvassa vilahtelevia ekoketjuja ovat mm. Bio c’ Bon, La Vie Claire ja Naturalia.

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Sana bio näkyy täällä niin laajasti, että sitä voisi jopa epäillä käytettävän vähän turhankin löyhästi – ehkä jopa kuten korealaiset käyttävät luonnonkosmetiikka-sanaa kaikesta, mikä nyt sattuu sisältämään myös luonnonmukaisia ainesosia.

Tästä ei kuitenkaan ole kyse, sillä elintarvikepuolella bio-termiä kantavissa tuotteissa näkyy asiaankuuluva AB-logo (Agriculture Biologue), joka on käsittääkseni ranskalaisen elintarviketeollisuuden luomuviljelyn sertifikaatti sekä tähtien muodostama lehti, joka puolestaan on EU:ssa käytetty, luonnonmukaisesti viljellyn tuotteen saama tunnus. Nämä ovat ne tunnukset, jotta pariisilaiset kuluttajatkin näyttävät katseellaan hakevan.  

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Oli kyse sitten leipähyllystä, hedelmä- ja vihanneosastosta, kylmäkaapin tuotteista kuten jogurteista, mausteista, mehuista, hilloista, kekseistä, pastoista ja muista kuivakaapin tuotteista kuten jauhoista, muroista ja mysleistä, valmisaterioista, karkeista, viineistä ja oluista, vauvan aterioista tai oikeastaan ihan mistä tahansa, on kaikkialla luomuviljeltyjä vaihtoehtoja ja vieläpä ihan kohtuullisella hinnalla, sillä bio on täällä arkea eikä vain hyvätuloisten ulottuvilla oleva juttu. 

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Bio-sanan viljely kaikkialla on Pariisissa niin näkyvää, etten oikein osannut päättää, oliko se vain aivan ihastuttavaa vai jopa koomisiin mittasuhteisiin menevää.

Yleisesti se on tietysti hyvä asia, mutta kaikesta positiivisuudesta ja loistavasta suunnan näyttämisestä huolimatta sen runsaus tuntui jo väkisinkin vääntävän suun hieman hymyyn paitsi tyytyväisyydestä, mutta myös huvituksesta. Sana tosiaan oli aivan kaikkialla!

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Olin pällistellyt ilmiötä pari viikkoa ja ilokseni pääsin kyselemään siitä tällä viikolla paikallisilta, kun minulla oli tapaaminen Suomessakin myynnissä olevan luonnonkosmetiikkamerkki Cattierin tiimin kanssa. 

Suomen maahantuojan kautta järjestynyt tapaaminen ja vierailu Cattierin tiloissa Pariisissa oli aivan huikea juttu, sillä sain neljän tunnin ajan paitsi kuulla Cattierin tarinaa, mutta myös kysellä Cattierin erittäin asiantuntevalta tiimiltä ihan yleisesti ranskalaisten kosmetiikan käytöstä ja tästä bio-ilmiöstä. Sain jopa kiertää tiimin kanssa Cattieria myyviä erilaisia kauppoja, joiden joukossa oli monia luomukauppoja ja imeä valtavasti tietoa Ranskan kosmetiikkamarkkinoista!

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Hukutin tiimin kysymyksiini ja havaintoihini ja sain heiltä loistavia sekä ennen kaikkea asiantuntevia näkemyksiä Ranskan kosmetiikkamarkkinoiden tilaan, ekologisuusilmiöön sekä yleisesti ranskalaisten kosmetiikkakäyttäytymiseen – enkä vain Pariisin kannalta, sillä osa tiimistä oli muualta päin Ranskaa ja muuttanut Pariisin vasta jonkun aikaa sitten.

Ranskalaisten kiinnostus luomua ja vastuullista kuluttamista kohtaan oli kuulemma tosiaan iso juttu ja Ranska onkin sen maailman toiseksi suurin markkina-alue Saksan jälkeen. Tämä näkyy nimenomaan ruuassa, mutta viimeisten vuosien aikana se on näkynyt myös lisäravinteiden, homeopatian suosion lisääntymisen ja kosmetiikan puolella. Ei siis ole sattumaa, että esimerkiksi Garnierin uudehkon luonnonkosmetiikkalinjan nimi on nimenomaan Garnier Bio. 

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, olin pannut merkille, että luonnonkosmetiikkamerkit olivat vahvasti esillä lähes jokaisessa kadun kulmassa vilahtelevissa apteekeissa, mutta sain kuulla, ettei asia ole aina ollut niin. 

Kuulemma vasta muutamia vuosia sitten luonnonkosmetiikkamerkit alkoivat näkyä apteekeissa yhä enemmän ja enemmän, kun apteekkarit eivät enää tienanneet lääkkeillä yhtä paljon kuin ennen ja vaihtoehtoisia tienaustapoja täytyi keksiä, minkä vuoksi kosmetiikkaa ja erityisesti luonnonkosmetiikkaa alettiin lisäämään erityisesti.

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Nykyään luonnonkosmetiikka pyritään usein kuulemma sijoittamaan tyrkylle apteekkien etuosaan  ihan tarkoituksella, jotta se toimisi sisäänheittotuotteena ja houkuttimena asiakkaille. 

Yhä useampi ranskalainen kuluttaja on kuulemma myös hyvin kiinnostunut aromaterapiasta ja eteeristen öljyjen käytöstä ja niitä näkee myynnissä laajasti niin apteekeissa kuin kosmetiikkaa myyvissä ruokakaupoissakin. Olin ajatellut tämän olevan ranskalaisille perinteinen, sukupolvelta toiselle kulkeva juttu, mutta kuulemma eteeristen öljyjen käytön lisääntyminen oli kasvanut vasta viimeaikoina erityisesti.

Kysyin, oliko ilmiö vain Pariisissa näkyvä juttu, mutta se näkyi kuulemma myös laajemmin. Eniten tietysti Pariisissa ja muissa suurissa Ranskan kaupungeissa, mutta pikkuhiljaa kaikkialla. Ranskalaisilla kuluttajilla on selkeä yleinen halu siirtyä kohti puhdasta ja luonnonmukaista.

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Koen toki hieman huvittavana, että samaan aikaan Ranskassa aivan uskomattoman moni tupakoi ja luin juuri, että vuonna 2017 26.9% ranskalaisista tupakoi (säännöllisesti ja jopa päivittäin), mikä on suorastaan hätkähdyttävän korkea luku – pari vuotta sitten se oli vieläkin korkeampi. Epäilen havainnointini perusteella, että luku on Pariisissa jopa vielä suurempi, mutta tämä löytämäni linkki laittaa lukuja vähän kuriin. Silti minusta vaikuttaa, että joka toisella on täällä tupakka kädessä.

Tämä kaikki tupakointi on tietysti täydessä ristiriidassa muun hyvinvoinnista huolehtimisen kanssa, mikä on vähän irvokasta. (THL:n mukaan vastaavasti suomalaisista 20–64-vuotiaista tupakoi päivittäin noin 13 prosenttia vuonna 2017, miehistä päivittäin tupakoi 15 prosenttia ja naisista 12 prosenttia, mikä on huomattavasti vähemmän. Tähän tulee toki lisäksi vielä parin prosentin nuuskaajien joukko.)

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Olen joka tapauksessa tosiaan ilokseni saanut viettää nämä viimeiset 2,5 viikkoa imien itseeni havaintoja pariisilaisten ja ranskalaisten kosmetiikan käytöstä ja oli aivan mahtavaa päästä keskustelemaan siitä asiantuntevassa seurassa. 

Palaan noiden keskustelujen antiin varmasti vielä useassa postauksessa ja kuulette varmasti lisää myös Cattier-brändistä ja sen luonnonmukaisista tuotteista, joihin pääsin nyt tarkemmin syventymään. Pariisissa olo on siis ollut inspiroivaa kaikin puolin ja antanut aivan uutta intoa luonnonkosmetiikan tuotekehittämisen opintoihini, joita jatkan innolla kotiin päästessäni. 

Ranska luomumarkkinat Ostolakossa luonnonkosmetiikka Virve Fredman Pariisi

Tiesittekö, että ranskalaiset ovat näin hulluina luomuun?

 

5 kommenttia artikkeliin ”Luomuun totaalisesti hurahtaneet ranskalaiset”

  1. Kävin Pariisissa keväällä ja huomasin saman bio-ilmiön. Olin todella positiivisesti yllättynyt. Eivätkä tuotteet olleet kalliita, toisin kuin suomessa luomuruoka on mielestäni liian kovahintaista normiin nähden. Kosmetiikasta en tehnyt sen kummempia tutkimuksia, näin toki laajemmat valikoimat tuttuja luonnonkosmetiikkamerkkejä.

  2. Vahinko, että ei Suomessa…..ai niin on nää Ruohonjuuret isoissa kaupungeissa. Mulla ei kyllä ole niihin varaa. Puuro ja makkara linjalla mennään pakon sanelemana.

  3. Yli 20-vuoden kokemuksella tiedän, että ranskalaiset rakastavat luomua ja luonnonkosmetiikkaa ja niiden suosio lisääntyy koko ajan .
    Tuo AB-logo on , kuten kerroit Ecocertin luomumerkki elintarvikkeille .
    Myös ravintolisiksi rekisteröidyillä eteerisillä öljyillä on sama logo .

Kommentointi on suljettu.