Palasimme kolme viikkoa sitten kotiin Thaimaasta ja olin ensimmäisen viikon ajan täynnä virtaa. Halusin tehdä sitä, tätä ja tuota sekä hoitaa vielä nuokin jutut. Mieleni oli täynnä suunnitelmia sen suhteen, mitä minun pitäisi, täytyisi ja tulisi tehdä sekä mitä ennenkaikkea haluaisin tehdä.
Ruotsiin paluun myötä olin saanut ainakin hetkellisesti päätökseen myös muut työjutut maapäällikön työtä ja bloggaamista lukuunottamatta, joten yhtäkkiä minulla tuntui olevan vaikka kuinka paljon aikaa. Jatkoin tekemällä töitä kosmetiikan verkkokaupan maapäällikkönä 60% työtunneilla tarkoittaen, että arkipäivisin kävin töissä vain joka toinen päivä kolmena päivänä viikossa.
Siinä missä Bangkokissa minut oli pitänyt kiireisenä ylibuukattu työkalenterini ja kaupungin hektinen syke, olinkin nyt keskellä rauhallista maalaismaisemaa, jossa saatoin kuulla linnunlaulua ja ympärilläni oli muuten suurimman osan ajasta täysi hiljaisuus. Asun Nackassa, joka on vain 15 minuutin bussimatkan päässä Viikkarin laivatrerminaalilta ja Slussenilta, mutta vaikka kotimme sijaitseekin pienkerrostalojen kansoittamalla alueella, on täällä silti metsää ja luontoa ympärillä. Täällä on rauhallista ja sen rauhallisuuden kokeminen on ollut viimeviikkoina jopa vähän uuvuttavaakin.
Tuntui, että Bangkokin sykkeessä pysyin puuhakkaana. Kun koko kaupunki touhuaa ympärilläsi, haluat itsekin tehdä asioita. Sain Bangkokissa ollessani aikaan valtavasti ja minulla oli suurimman osan aikaa sellainen olo, että minulla on halua ja energiaa tehdä paljon. Tottakai välillä oli pakko ottaa rennommin, mutta se saattoi vain tarkoittaa, että kävelisin pitkin vilkkaana ja meluisana kadunkulmasta toiseen jatkuvaa kaupunkia. Joskus iltaisin tuntui hyvältä heittäytyä sohvan nurkkaan katsomaan Netflixiä, mutta saatoin samalla jo suunnitella, mitä teen seuraavana päivänä.
Viimeiset kaksi viikkoa Nackassa olen ollut väsyneempi kuin koskaan enkä vain voi ymmärtää miksi. Unohdinko pakata mukaani sen kaiken energian, joka minulla oli Bangkokissa käytössäni?
Koska käyn konttorilla töissä vain kolmena päivänä viikossa, saan neljänä päivänä elää oman aikatauluni mukaan. Noina aamuina olen usein maannut sängyssäni vain miettien, että jos nyt pidän silmät kiinni, ei aamu vielä tule eikä minun tarvitse tehdä yhtään mitään. Minulla on lupa vain olla. Se kaikki tavanomainen into tuntuu jostain syystä kadonneen ja olen esimerkiksi saanut suorastaan pakottaa itseni käymään omaisuuttani läpi, jotta projekti edistyisi. Jos voisin, makaisin vain sängyssä ja sohvalla läpi päivän.
En ole varma, olenko väsyneempi henkisesti vai fyysisesti. Tuntuu, että molemmilla tavoilla. Kun raahustan konttorilta kotiin työpäivän päätteeksi, ovat kaikki energiavarastoni kadonneet ja haluaisin vain käpertyä sohvalle kirjan kanssa. Mikään ei tunnu huvittavan ja ympärillä on jatkuvasti unettavan hiljaista satunnaista linnunlaulua lukuunottamatta.
Väsyttääkö hiljaisuus? En ole koskaan ollut ihminen, joka viihtyisi luonnossa. Aina sanotaan, että ihmisille on parasta luonnon rauha, mutta minä en vain pidä siitä. Menen tuhat kertaa mielummin kävelylle kaupunkiin kuin luontoon ja ihastelen paljon suuremmalla innolla ihmisten luomia moderneja rakennuksia kuin luonnon maisemaa. En viihdy luonnossa, en nauti siellä olosta ja se jopa ahdistaa minua. Olen ollut elämässäni ehkä viitisen kertaa mökillä ja käynyt näiden 3,5 Nackassa asutun vuoden aikana vain muutaman kerran enemmän kävelyllä asuntoamme ympäröivässä luonnossa. En vain nauti siitä. Bankokin metelin jälkeen oli toki ihanaa kokea täysi luonnon hiljaisuus, mutta mieluiten ottaisin vain hiljaisen kodin keskellä vilkasta kaupunkia.
Juuri nyt minulla on ikävä sitä fiilistä, jonka saan, kun innostun jostakin asiasta. Minulla on lähes jatkuvasti joku pieni projekti meneillään ja rakastan olla jostakin asiasta niin innoissani, etten sen parissa puuhastellessa meinaa malttaa mennä nukkumaan ja aamulla herään innolla jatkamaan hommia. Lähipiirini tuntee minut tuuliviirinä, jonka mielenkiinnonkohteet voivat toki vaihdella kuukaudesta, viikosta, päivästä ja jopa tunnista toiseen, mutta yhdistävänä tekijänä on sentään aina, että olen jostakin asiasta innoissani. Nyt en ole ja se tuntuu tylsältä. Ja tylsyys väsyttää. Varsinkin, kun taustamusiikkina on unettava linnunlaulu ja luonnon hiljaisuus.
Ehkä uutta virtaa saisi, kun lähtisi kaupungille, mutta minua ei vain huvita. Tahtoisin vain maata sohvannurkassa ja olla tekemättä mitään. Ei minulla mikään maseuntunut olo ole, mutta tuntuu, että kysyn itseltäni kokoajan, että ”no mitäs nyt” ja minulla ei ole siihen vastausta. En minä tiedä, että mitäs nyt tehtäisiin. Mikään ei tunnu innostavan, teen pakolliset jutut ja välillä revin itseni suurempiin hommiin kuten vaikka varastokomeron siivoukseen, mutta tosiasiassa mikään ei vaan juuri nyt innosta ja saa energianappulaani virtaa.
Ehkä toisaalta on myös ihan okei, ettei pattereissa ole aina virtaa. Olen viimeiset vuodet ollut niin tottunut siihen, että virtaa riittää ja kiinnostavia juttuja on niin paljon, että niiden parissa riittää loputtomasti puuhasteltavaa, että nyt olen jopa hieman hukassa itseni kanssa. Ennen olen voinut luottaa siihen, että aina joko päivätyön tai blogin puolella on jotain, mistä olen niin innoissani, että haluan käyttää siihen vaikka kuinka paljon aikaa enkä malta odottaa, että yön yli nukuttuani saan jälleen jatkaa, mutta nyt tuntuu, etten saakaan niistä sitä potkua.
Koska tunnen itseni tiedän, että tämä on vain ohimenevä fiilis ja lakkaan varmasti taas pian uimasta käsipohjaa mutalammikossa ja siirryn surffaamaan eufoorisemman olotilan tuoville korkeille aalloille. Juuri nyt kuitenkin tuntuu, että on aivan se ja sama, missä se surffilauta on, sukelluspukua en taatusti vedä päälleni ja hittoako sinne laineille menemään kun silmät, suu ja nenä on kuitenkin kohta täynnä kirvelevän suolaista merivettä.
Mitä te teette, kun teillä on vastaava fiilis?
Lue myös:
Tukholma 7.4.2017 – terrori-isku Tukholmassa
Ruotsalaista elämää: asuminen Nackassa
Heikot hetket ja huonot päivät Ruotsissa – 10 ihmetyttävää tai ärsyttävää asiaa
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Voisikohan kyse olla kotiinpaluusta johtuvasta kulttuurishokista? Itselläni ainakin se on aina ollut pahempi sopeutua takaisin kotiin ulkomaan reissujen jälkeen..
Ikävää että energiat tuntuu olevan lopussa, mutta välillä ihan normaalia varmasti kaikille (varsinkin jos on vuosia tehnyt hurjalla tahdilla). Halusin kommentoida, että masennus voi tuntua myös juuri tuolta: mikään ei kiinnosta eikä innosta, itsensä voi kyllä pakottaa tekemään jotain, mutta se ei silti tunnu samalta kuin ennen.
Ehkä sait Bangkokin auringossa enemmän D-vitamiinia? D-vitamiinin on tutkittu ehkäisevän masennusta.
Onko sulta mitattu varastorauta eli ferritiiniarvo laboratoriossa? Jos ei, niin suosittelen. Itselläni ja monella muulla masennus johtuu varastoraudan matalasta arvosta. Mm. kuukautiset, verenluovutukset, raskaus, synnytys ja imetys heikentävät hurjasti naisten rautavarastoja! Se teettää oireena mm. väsymystä ja masennusta. Kannattaa tsekata! ❤ Kyseessä on eri asia kuin hemoglobiini, eivät kulje käsi kädessä.
Samoin kilpirauhasen vajaatoiminta voi auheuttaa mielialan laskua. Kannattaa tsekkauttaa arvot lääkärillä! ❤
Kun tuo fiilis tulee yritän olla itselleni lempeä, enkä vaadi kuin perusasioita. Aina kannattaa myös miettiä vähän mikä voisi olla syynä. Sinun kohdalla tulee mieleen kaksi asiaa. Tukholmassakin on ollut hyvin kuuma. Se vetää useimmat veteläksi, on nimittäin ihan eri asia kestää kuumuutta ilmastoidussa tilassa kuin ilman sitä. Ja toinen on se, että ethän vaan ole saanut Aasiasta mukaan jotain pöpöä. Tietyillä ruokamyrkytyksillä voi olla viikkojen itämisaika.
Taisi bloggari juuri kuvailla aika tarkkaan burn outin oireet…? Voisikohan pieni rauhoittuminen olla paikallaan, olet niin paljon töitä pitkään tehnyt ja kuten kirjoitit, jos koko Bangkokin ajankin kalenterisi oli ylibuukattu. Niin tiiviisti kuin päivitätkin ja blogisi on yksi parhaista niin tuo tahti saattaa olla liian kiivas.
Samaa ajattelin minäkin, burn-outin kuuloista. Sitä vaan ei itse pysty yleensä tunnistamaan ennenkuin kosahtaa. Ihminen tottuu koko ajan heikkenevään fiilikseen, mistä syystä joku ulkopuolinen tuttu huomaa asian helpommin.
Tai sitten vain tylsyyden ja rutiinien sietäminen on murhaa, kun aivot ovat vuosia tikuttaneet tuhatta ja sataa ja kun koko ajan on tapahtunut jotain uutta ja jännittävää ja äärimmäisen inspiroivaa.
Ne adrenaliinipurskeet nääs 😀 Niihin jää tunnetusti koukkuun.
Ei muuta kuin hyvässä seurassa päiväksi huvipuistoon roikkumaan pää alaspäin ja kirkumaan kauhusta kaameissa yrjövehkeissä! Aivot nyrjähtää oikealle kiertoradalle ja on taas ajatukset kirkkaat.
Tuntuuko ehkä, että olet väärässä paikassa? Teidän asuntonne on kuvien perusteella vaikuttanut ihanalta, mut sopisiko sinulle paremmin asuminen kaupunkimaisemmassa ympäristössä? Sitähän sanotaan, että poislähteminen saattaa joskus avata silmät näkemään sen, mikä kotona on vialla.
Itse muutin aikoinaan remontin takia pariksi viikoksi cityyn ja olin häikäistynyt siitä, millaisen muutoksen asuinympäristön muutos teki muhun. Joka kerta, kun astuin ovesta ulos, olin onnellinen olessani juuri siinä, missä olin! Asuin vakituisesti tuolloin esikaupungissa, jossa oli kyllä palveluita, mutta jossa en kuitenkaan lopulta viihtynyt. Niinpä remontin jälkeen myinkin asuntoni saman tien ja muutin keskustaan vilinän ja kauniiden talojen keskelle. Ja yhä vieläkin fiilistelen päätöstäni joka päivä 🙂
Mä niin fiilaan sua. En voi mitenkään samaistua jälleen nyt kesällä valloillaan olevaan suomalaisten mökkimanifestiin. En pysty samaistumaan Instagram-kuvaan, missä on soutuvene keskellä hiljaista järveä ja kuinka on ihanaa vain olla ja olla tekemättä mitään ja nauttia luonnon rauhasta. Tulen hulluksi, jos päivien ja viikon ainoat ohjelmat olisi puiden hakkaaminen, saunan lämmittäminen ja luonnossa rentoutuminen. Miten siellä edes rentoudutaan? Minä lamaannun tyystin, ja haluan sinne missä tapahtuu ja on ihmisvilinää – vaikka en edes olisi itse välttämättä siinä vilinässä mukana kokoajan. Jo se rauhoittaa, kun tiedän että verhot avaamalla näen vilinää ja elämää ikkunan toisella puolella. Jos tiedän ja näen siellä olevan vain pystymetsän tai seesteisen järven/meren, ahdistun.
Kylmän sodan aikaan minulta olisi voitu kiristää helposti tietoja uhkaamalla viedä minut viikoksi ranta-tai mökkilomalle.
Pakko vielä lisätä, että tämä ”en pidä mökkeilystä”-mielipide tuntuu välillä olevan samaa isänmaapetturuuden tasoa kuin saunanakuilun (vieraassa porukassa) vältteleminen. Eihän se ole suomalainen eikä mikään, jos ei askeettisella mökillä nauti puuhastelusta tai ole luonnikkaasti tuntemattomien edessä ilkosilleen saunassa. …Mutta auta armias jos on vähänkin enemmän ihoa paljastavampi iltapuku tai muu vaate päällä, sitten ”julkinakuilu” ei olekkaan enää ok.
Ah saisin kirjoitettua tästä aiheesta pitkät pätkät
Minäkään en pidä mökkeilystä ja mikäli siitä julkisesti puhun niin luulen ihmisten kuulevan minun vain kiroilevan/ arvostelevan muiden mökkivalintoja.
Ei, niin en toimi mutta tunnen myös olevani maanpetturi, koska en näe mökkielämää the juttuna.
Juhannuksetkin vietän kaupungissa.
Muutimme pari vuotta sitten erääseen keskisuureen yliopistokaupunkiin itäiselle puolelle suomea. Ostimme talon 20min ajomatkan päästä ”kaupungin vilinästä”: omalta takapihalta pääsee suoraan uimaan ja talvella kaupungin kunnostamille laduille hiihtämään tai moottorikelkkaurille kävelemään. Meiltä jos ajaa eteenpäin toiset 20 min vastaan tulee lehmiä ja lampaita. Koiria ei tarvitse juurikaan pitää remmissä (poislukien pesimäajat) koska suoraan pääsee loistaville metsäpoluille, kallion kielekkeille, järven rantoja pitkin samoilemaan. Tonttimme ei ole suuren suuri, juuri sopivan kokoinen tämmöselle kaupungissa kasvaneelle huokailla möyrimiseen ja puutarhakokeiluille, eikä sen hoitaminen rasita vaan rentouttaa. En vaihtaisi ainakaan tällä hetkellä mistään hinnasta iltaisin kuuluvaa mäntyjen narinaa ja järveltä puhaltavaa tuulta kaupungissa ahdistumiseen ja naapurin ikkunoiden tuijottamiseen. Onneksi Suomessa ja Pohjoismaissa on valtavasti tilaa asua miten haluaa 🙂