Päivä 249: Enormous Lash, takana 105 päivää

Olen nyt käyttänyt Enormous Lash -ripsienkasvattajaa 105 päivää ja en voi kun todeta, että bah, humbug! Laitan ensin kuvat tulemaan ja valitan sitten materiaalini pohjalta lisää.

Tasaa kaikkiLähtötilanne 25.6.


30.7. Ripsissä on kestoväriä, mutta pituus tai tuuheus tai mikään ei ole muuttunut.


1.9. Ei edelleenkään erityisempää muutosta.


8.10. Ei muutosta. Piste. (Vai huomaako joku muka jotain?)

Tuotetta on jäljellä vielä varmaankin pariksi kuukaudeksi ja käytänkin sen loppuun, mutta voin kyllä sanoa, että luovutan enkä odota mitään tuloksia tämän kanssa.

Yllätyinkö, ettei tuloksia tullut? Tottakai olisin toivonut tuloksia ja halunnut kovasti uskoa tuotteeseen, mutta jos vähänkin tuntee anatomiaa ja tietää kosmetiikan lainsäädännöstä, niin lopputulos ei tullut yllätyksenä.

Kosmetiikallahan ei siis saa vaikuttaa kuin ihon pintakerrokseen eli epidermikseen. Lääkeaineet ovat eri asia ja niillä voidaan sitten mennä syvemmälle, mutta tällaiset kuluttajamyynnissä olevat tuotteet eivät siis saa vaikuttaa epidermistä syvemmälle. Ja jos karvan kasvuun tahdotaan vaikuttaa niin toki kaikki tajuavat, että silloin on vaikutettava juuri sinne, mistä se karva kasvaa. Jos tämä kuva siis yhtään havainnollistaisi asioita:

Epidermis on siis tuo pieni kaistale ihoa tuossa ylhäällä. Jo siinäkin eteneminen on kosmettisille aineille todella hankalaa, sillä epidermis on todella tiivis pakkaus eikä kovin syvälle vaan voida päästä. Ja missäs asti se karvatuppi sitten oikein on? No, tuolta dermiksen pohjilta se karvan kasvu siis lähtee…

Jokainen varmasti ymmärtää nyt, ettei tällaisilla tuotteilla ole kovinkaan hyvin mahdollista vaikuttaa itse karvojen kasvuun. Samalla kaikki varmasti hoksaavat, etteivät pelkät ripsiravinteet, joita ripsiin sivellään voi vaikuttaa karvojen kasvuun. Toki ne auttavat, jos ripset ovat hennot ja hauraat ja katkeilevat, jolloin ne pitävät ripsiä hyvässä kunnossa, jotta ripset jaksaisivat kasvaa katkeamatta, mutta muuten ne ovat ihan sama asia kuin jos laittaisi hoitoainetta tukkaan ja olettaisi sen pistävän tukan kasvamaan nopeammin.

Kuulisin mielelläni tuotteen valmistajalta perustelut, miksi tämän tuotteen oletetaan toimivan (toisin sanoen mikä on se aine, joka pääsee läpäisemään epidermiksen ja saa vieläpä olla kosmeettisessa tuotteessa käytettynä). Tuotteen alkuperäisessä versiossahan oli viherkaihin hoitoon käytettyä prostaglandiinia, jolla tämä ripsiä kasvattava vaikutus syntyi. Tuotteesta kuitenkin karsittiin tämä aine pois (aiheuttaa mm. värjäytimiä silmissä) ja siinä vaiheessa tuote saikin sitten ilmeisesti jo tulla EU:n markkinoille. Harmi vaan, että juuri tuo aine sai karvan kasvun aikaan. En ole pahemmin lukenut lääketiedettä, mutta ilmeisesti juuri se seikka, että aine oli hormoonin tapainen vaikutti siihen, että se pystyi läpäisemään ihoa tehokkaasti (hormoonithan tähän pystyvät) ja pääsi vaikuttamaan karvatuppeen.

Kyllä, olen hyvin negatiivinen tämän tuotteen suhteen. Mutta hei, olen nyt kolme kuukautta yrittänyt olla positiivinen, joten annoin tälle kyllä mahdollisuuden. Harmi vaan, ettei se hyödyntänyt sitä.

16 kommenttia artikkeliin ”Päivä 249: Enormous Lash, takana 105 päivää”

  1. Kurjaa, ettei tuottanut tulosta!

    toisaalta olen iloinen ettei tuottanut, nyt en tunne halua hankkia tuota itelle omien räpsyjen suojelemiseksi ja parantamiseksi 😉

  2. Kiitos ja kumarrus koekaniinille! Nytpä tiedän, ettei tätä tuotetta tarvitse harkita. Säästyipähän nekin rahat parempaa käyttöä varten 🙂

  3. Hei,

    bongasin että sulla on kokeilussa muradin oil-control mattifier. Any comments? Jouluna on luvassa reissailua päiväntasaajalle, joten yritän keksiä ratkaisun meikkiongelmaan (kuumuun+kosteus+UV-säteilyn yliannostus) ja tuo muradin tuote vaikutti mielenkiintoiselta. Mistä sait sitä käsiisi? Myös muita hyviä tuotevinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan… Ihanteellisinta olisi löytää yksi tuote mikä yhdistäisi sopivasti peittävän meikkipohjan, korkean aurinkosuojakertoime, (semi)mattapinnan ja pikaliiman pysyvyyden. Liekö sellaista vielä keksitykään 😉

  4. kiitokset täältäkin – siirrän tuotteet 'en osta' -listalle ;). toimiessaan tämä olisi kyllä houkutellut hinnastaan huolimatta…

    /nanna

  5. No huh ja tästä sitten kiskotaan kuluttajilta 100e. :O

    Kysyisin sitten että onko kaikki "selluliitin sulattajat", "ihon kiinteyttäjät" ynnä muut myös humpuukia jos kosmetiikka saa vaikuttaa vain epidermikseen ja eikös nuo selluliitit ole syvemmällä?

  6. Mukavaa, että olit reipas ja kokeilit meidän kaikkien puolesta" 🙂

    Minusta tuntuu, että tuotteella voisi mahdollisesti olla jonkinlainen psykologinen vaikutus. Ehkä tuote toimii joillekkin ikään kuin placebona.

    ''Kyllä se ihan varmasti toimii!'' 😀

  7. Anonyymi: Kurjaa tosiaan. :/

    Chloi: Juu, osta vaikka 8 ripsiväriä samalla rahalla. 😉

    Grace Marie: Otan tuon tehokokeiluun lähipäivinä ja pistän kunnon raporttia tulemaan, monia kun tuo kiinnosti. 🙂

    nanna: Ja tällaisia helppoja tämä houkutteli, vaikka tiesinkin, ettei oikein voisi toimia. 😉

    Jenni: Lyhyesti ja ytimekkäästi: Kyllä. Kosmettisilla tuotteilla ei voida vaikuttaa rasvakerroksiin mitenkään, mutta toki kiinteyttävät ja napakottavat voiteet tekevät ihon pinnalle mukavan napakan tunteen -joka tosin lähtee sitten pesussa pois. Tässä vielä lainaus omasta parin päivän takaisesta postauksestani liittyen Burt's Beesin piparminttua sisältäneeseen huulirasvaan:
    "Tiesittekö muuten, että mm. piparminttua käytetään aiheuttamaan paikallinen ärsytysreaktio (eli suomeksi pienimuotoinen tulehdus) ihon pinnalla (tästä johtuu nipistely iholla) helpottamaan tulehdusta viereisessä tai syvemmässä kudoksessa? Eli tulehdusta ja siitä aiheutuvaa tunnetta helpotetaan toisenlaisella tulehduksella. Ja tästä pienestä tulehduksesta johtuu käsittääkseni myös esimerkiksi se, että huulia pullistavat aineosat tosiaan pullistavat huulia. Ja vaikka ärsytysreaktio ei näkyisikään iholla aineen iholle laittamisen jälkeen, on reaktio silti meneillään. Tähän samaan ärsytysreaktioon perustuvat selluliittivoiteet ja muut napakoittavat voiteet, jotka tuntuvat kihelmöinnin takia ah, niin tehokkailta ja rasvaa polttavilta, mutta joiden tehokkuuteen (tai siis tehottomuuteen) kihelmöinnillä ei silti ole mitää vaikutusta, sillä kosmetiikan aineosat eivät saa vaikuttaa rasvakerroksiin."

    Anonyymi: Jos en olisi ottanut kuvia, olisin itsekin ollut ehdottomasti sitä mieltä, että tuote toimi, sillä ripseni tuntuivat ehdottomasti pidemmiltä ja taipuisemmilta. Onneksi kuvat kertoivat muuta. 🙂

  8. Moikka!

    Oon lukenut paljon blogiasi ja olen huomannut, että puhut paljon incheistä? Olisi todella todella mukavaa, jos viitisit joku kerta valaista meitä muitakin noista paljon puhutuista inchestä! 😀

  9. Oho olinki aikaani jäljessä, edelliseen INCHEJÄ koskevaan kysymykseen viitaten. Löysinkin postauksia jotka selvensivät asiaa! 😀

  10. Itse sain ripseni kasvamaan pidemmiksi ja tuuheammiksi bioriinikuurilla. Bioriinin pitäisi kasvattaa hiuksia ja näköjään siis kaikkia karvoja, ja sitä myydään ihan apteekissa eri valmisteina. Itse tarvitsin suurta potkua hiusten kasvatukseen häiden alla, ja popsinkin valmistetta n. puoli vuotta – omasta mielestäni loistavin tuloksin! Hiukset kasvoivat normaalia nopeammin, ja mikä iloinen yllätys: ripsenikin pitenivät ja tuuhenivat.

    Tosin söin vahvaa valmistetta, kröhöm eläimille tarkoitettua… Lähinnä koirille ja kissoille tarkoitettua tuotetta turkkia parantamaan. Miksi? Koska siinä itse bioriinia oli huomattavasti (monikymmenkertainen määrä) enemmän kuin ihmisille tarkoitetuissa kalliimmissa tuotteissa. Tarkistin kyllä, että tuote ei ole vahingollinen ihmiselle, ja olemme kissani kanssa syöneet myös samaa kortisoonivalmistetta allergioihimme – minä ihmislääkärini ja kissa eläinlääkärin reseptillä. ;o)

  11. Anonyymi: Jatkossa tulossa lisää asioita inceistä. 🙂

    Jana: Elukkabiotiinit ovat täälläkin tuttuja. Söin viime talvena ja keväälläkin vielä niitä, sillä elukoiden valmisteet tuleva tosiaan edullisemmaksi käytössä. Itse olen vaan vähän laiska pillerinpopsija ja ovat vähän jääneet… Taisi olla niin, että syömäni biotiini aiheutti näppylöitä ja minun olisi pitänyt sitten popsia sinkkiä tasapainottaakseni asiaa, mutta lisäpillerit vaan tekivät hommasta vielä hankalempaa. Hyvä tuloksia niillä kyllä voi saada ja sisäkauttahan tuollainen ravitseminen on tehtävä, jos vaikutuksia halutaan. 🙂

  12. Mutta eikö se ole sitten todella harhaanjohtavaa mainontaa kaikki nuo selluliitinsulattajat yms.? :O Eli käyttelen tuon Doven "rasvasyöpön" pois ja totean tulleeni huijatuksi. 😀

  13. Tiedätkö mitään tuotetta joka antaisi iholle kevyen päivetyksen?
    Mielellään voidemainen ja sopisi myös kasvoille. En siis halua näyttää siltä että oli juuri kuukauden afrikassa vaan ennemminkin viikko- pari espanjassa 😀

  14. Mitä ihonhoito tuotteita suosittelisit iholle, joka on pinnalta välillä hyvinkin kuiva, mutta päivän mittaan rasvoittuu ja jossa on jonkin verran epäpuhtauksia?

  15. Palauta toi tuote ja saat 100€ takaisin? Tai en kyllä muista saitko tuon töistä, maybe:]

  16. Jenni: Näinhän ne ovat. 🙂

    Anonyymi: Omia suosikkejani ovat L'orealin ja Garnierin itseruskettavat sprayt kasvoille (katso tunniste "itseruskettavat"). Noilla saa todella luonnollista ja kaunista jälkeä. Voidemaisista omakohtaisia kokemuksia on vähemmän, mutta itse olen ainakin tykännyt todella paljon Cliniquen itseruskettajasta ja Diorin itseruskettavasta. Myös noista löytyy tuolta itseruskettavia tuotteita koskevista postauksista lisää infoa. 🙂

    Anonyymi: Kosteuttava kasvovesi (alkoholiton) putsarin rinnalle ja päiväkäyttöön kevyempi emulsio (Lumenen Arctic Aqua voide tai emulsio riippuen siitä, kuinka kevyen tahdot tai esimerkiksi Estee Lauderin Hydracompleten kevyempi versio). Yökäyttöön voit sitten ottaa jotain hieman kosteuttavempaa hoitamaan pintakuivuutta pois, yöllä kun tuo tuhdimpi koostumus ja kiiltely kun eivät välttämättä haittaa. 🙂

    Anonyymi: Palautusoikeus ei ole voimassa Suomessa, vain USA:ssa valmistajalta ostettaessa. 🙂

Kommentointi on suljettu.