Uusinta uutta: Clinique High Lengths Mascara

Kokeilin laivalla Cliniquen uusimman mascaran, eli High Lengths Mascaran.

Suomesta tätä ei ihan vielä saa, mutta uskoisin tämän tulevan Suomessakin myyntiin jo pikapuoliin loppukesästä tai viimeistään alkusyksystä. Laivalla hintaa oli 16 euroa kuten muillakin Cliniquen mascaroilla, joten Suomessa arvelisin hinnan olevan noin 24-25 euroa.

High Lengthsin idea on sen harjassa, joka on muovinen ja kampamainen. Jos joku muistaa Maybellinen Lash Stylist mascaran, jossa oli hieman samanoloinen harja (mutta ilman kaarevuutta) ja innostuu nyt saavansa sille seuraajan, täytyy minun tuottaa pettymys. Jämäkkäharjainen Lash Stylist toi ripsiin tuuheutta ja massaa kun taas lörpömpiharjainen High Lengths Mascara tuo ripsiin lähinnä pituutta ja kevyempää jälkeä.

Mitään mielettömiä ihmetekoja mascara ei ripsissäni tosiaan tehnyt, joten mennään suoraan aisiaan ja kuvamuotoiseen todistusaineistoon sen pidempiä jaarittelematta.

(Aamu-uniset) silmät ilman ripsiväriä.

(Aamu-uniset) silmät ripsivärin kanssa.

High Lengths Mascara toi siis nimensä mukaisesti ripsiin ihanasti pituutta ja myös erotteli ripset ihanasti. Tuuheutta se ei tuonut (mitä se ei toki luvannutkaan tuovansa), joten minun tuuheutta kaipaavissa ripsissäni lopputulos oli melko vaatimaton.

Sanoisin tämän olevan ihana ripsiväri niille, jotka tykkäävät esimerkiksi L’orealin Telescopicin kaltaisten mascaroiden tekemästä erotellusta ja pidentävästä jäljestä ja joiden ripset nimenomaan kaipaavat sitä pituutta ja joilla on tarpeeksi tuuheutta jo omasta takaa.

Mukava ja hyvin ripsissä läpi päivän kestävä ripsiväri (joka ei tosin pitänyt taivutuksiani täysin, kuten eivät muutkaan vesiliukoiset mascarat pidä), mutta itse en tätä omille hennoille ripsilleni hankkisi.

Onko joku muu jo ehtinyt kokeilemaan tämän uutuuden? Tai odottaako joku pidentävää ja erottelevaa jälkeä rakastava pääsevänsä kokeilemaan tätä?

15 kommenttia artikkeliin ”Uusinta uutta: Clinique High Lengths Mascara”

  1. Kuulun aikuisikään ehtineenäkin siihen tyttölapsikastiin, joka mielellään kokeilisi juuri tuollaista ripsaria. Meikkaan arkipäivisin hyvin minimaalisesti ja silloinkin lopputulos näyttää parhaimmillaan siltä, ettei meikkiä ole ollenkaan! Useimmiten sellaiset värimeikit kuten luomiväri, huulipuna ja varsinkin huultenrajauskynä saa minut ainakin omasta mielestäni näyttämään ihan pelleltä, mutta silti rakastan "kosmetiikan keräilyä" niinkuin sitä itse kutsun.

    Kummallista, eikö, mutta meitäkin on 🙂 Kiitos ihanasta blogista! Kuuluun ihan uusiin lukijoihin, mutta arkistosikin on luettu jo tarkkaan.

  2. ei liity nyt tähän, mutta mitä peiteainetta/neutralisoijaa suosittelisit minulle kun en tykkää siitä kun silmänaluset näyttävät ns. kökköisiltä. hintaa sais olla max 25 ..

  3. heiii mulla ois sulle pari kysymystä! nää ei kyllä mitenkään liity tähän postaukseen, anteeks. mut haluaisin silti tietää, eli kysyn joltain kokeneemmalta!
    niin eli siis, sähän käytät näitä itseruskettavia, ni esim jos sheivaat jalkoja yms tai kuorit ihoa, lähteekö se pois? tai haaleneeko? entäs auringon-otto, ottaako aurinko sen päälle eli siis iho ruskettuu entisestään, vai miten? toivottavasti ymmärrät mun kysymyksistä edes jotain ja pystyisit vastaamaan! 🙂

  4. krhm… Olen kirjoittanut mascaran nimen väärin joka kohtaan, missä sen nimeltä mainitset. Pientä pilkunviilausta, jos sallit.

  5. Heips,
    Minulta loytyy tuo kyseinen ripsari ja olin itse vahan samaa mielta.
    Pitkat mutta harvat karvat 🙂
    En raaskinut heittaa sita kuitenkaan menemaan.
    Kaytin sita silloin talloin ja mielestani se vahan parani kuivuessaan, mutta ei mitenkaan merkittavasti, etta tulevaisuudessa sen ostaisin (taman sain kylkiaisena).

  6. Minkä nimiset ainesosat ovat ihohuokosia tukkivia meikkivoiteissa ja puutereissa?

  7. Rosina: Kiva kuulla uudesta lukijasta. 🙂

    Anonyymi: Tuossa hintaluokassa vaihtoehtoja ei omien kokemuksieni mukaan ihan hirveästi ole. Estee Lauderin Double Wear -peiteaine kannattaa ainakin kokeilla, taitaa juuri mennä hintahaarukkaan. 🙂

    Anonyymi: Itseruskettava tarttuu ihon pintakerroksiin, eli kevyt kuorinta ottaa sävyä pois. Ei toki täysin, mutta osittain. Sheivaaminen toki kuorii ihoa kevyesti, mutta kuoriminen tai sheivaaminen ei jätä mitään läikkiä itseruskettavaan. Jos ottaa aurinkoa, ei itseruskettava vaikuta asiaan mitenkään, eli ei estä ruskettumasta eikä suojaa mitenkään. 🙂

    Anonyymi: Hahaa, niinpäs näköjään olenkin! Kuinka ihmeen monta kertaa ihminen kykeneekään kirjoittamaan saman asian väärin yhdessä postauksessa (ja ennen kaikkea kuinka ihmeen monella tavalla). Katselinkin tekstiä oikolukiessani, että sana näyttää jotenkin hassulta, mutta en vaan millään keksinyt korjata h-kirjainta oikealle paikalle. Kiitos siis. 🙂

    Mims: Eihän tuo tosiaan huono ole, hoitaa minkä lupaa. 🙂

    Anonyymi: Ei ole olemassa mitään aineosia, jotka aina tukkisivat ihoa. On kuitenkin joitakin aineosia, jotka yleisesti saattavat kuulemma aiheuttaa noillakin näppyjä. Tähän kannattaa esimerkiksi tutustua: http://www.dermaxime.com/acne-comedogenic-ingredients.htm (tuolla ei siis ole suoraa listaa, vaan ensin täytyy tarkistaa, kuinka taulukkoa tulkitaan). 🙂

  8. Onkohan jotain haittaa jos Cliniquen pore minimizeria laittaa aurinkosuojan alle? Suoja kun korostaa huokosia, mutta jos laittaa minimizeria sen päälle, (fysikaalinen) suoja lähtee irtoamaan.

  9. tää ei tähän postaukseen mitenkään oikeestaan liity, mut haluaisin silti kysyä et onko sulla tullu ikinä vastaan testailtuaksi e.l.f.:in meikkejä? olisin innokas tilaamaan jotain mineraalimeikkivoiteita sekä jotain siveltimiä- halpa hinta vähän hämää. tuotteet ovat niin käsittämättömän edullisia että tulee vain mietittyä, että millaisia todella ovat? ;o samalla kysyn onko sarjan siveltimistä minkäänlaista kokemusta? kiitos vastauksesta etukäteen =)

  10. samat fiilikset tuotteesta – en ehkä ihan omille hentoisille räpsyilleni hankkisi.

    miksi, voi miksi en omista tuuuuuuheitaaaa ripsiä, sellaisia, että kun täällä rapsyttäisin niin sinäkin siellä koneesi ääressä tuntisit tuulenvireen 😐 ?! vähän on vaihtoehtoja tällaisille onnettoman anorektisille ripsille… onneksi on olemassa YSL faux cils, minkä muuten sain oikein näppärästi vaihdettua ehjään ja taas pelittää räpsyrintamalla ainakin vähän paremmin :).

    /nanna

  11. Sori,
    Meika on nyt ihan pahvi varmaan mutta en nyt vaan hoksaa missa se h on kirjoitettu vaaraan paikkaan?
    piti ihan hakea oma ripsari viereen ja kunnolla tuijottaa 🙂
    Ja ihan samalla tavalla se munkin putkilon kyljessa lukee kuin sina sen olet kirjoittanut 'high lengths mascara'.
    Vai tuijotanko vaaraa sanaa?

    T. Pahvi =)

  12. Anonyymi: Tuotteiden kerrostaminen aurinkosuojien kanssa voi aina olla yllätyksellistä, eli mahdotonta sanoa, onko jotain merkittävää vaikutusta.

    inka: En ole koskaan kokeillut sarjan tuotteita, vaikka monesti olenkin sitä suunnitellut. 🙂

    nanna: Tahtoo myös plösöripset! 😉

    Mims: Korjasin virheet. Olin alunperin sitä mieltä, että lengths kirjoitetaan (mm.) lenghts. 😉

  13. Itse luonnollisen näköisen silmämeikin ystävänä sanoisin, että minusta tuo mascara sai aikaa oikein nättiä tulosta sinulla. =) Tiedän, että tykkäät paljon tuuheammasta jäljestä, mutta halusin vain kertoa, että minusta lopputulos näyttää kauniin raikkaalta ja etenkin arkimeikkiin sopivalta. Itse en tuon tuuheamman kanssa osaisi edes elää 😉 Oikein nätit silmät tuli! =)

  14. Ajattelin kyseisen ripsivärin ostaa lentokentältä.
    Omistan suht paksut ripset luonnostaan, mutta pituutta kaipailisin lisää. Tää siis kuulostaa lupaavalta. Lisäks tätä mainostetaan allergiatestattuna, mikä on hyvä herkkien silmänympärysteni kannalta.
    Vähän myöhäs kirjottelen, mutmut. :—-D

  15. Anonyymi: Ei kannata mennä tuohon "Allergiatestattu" lankaan pitäen sitä jotenki erityisenä asiana, sillä ihan kaikki kosmetiikka on allergiatestattua. 😉

Kommentointi on suljettu.