Valitettavasti en voi vielä hehkuttaa tätä tai todeta tästä mitään erityistä. Ei noissa kuvissa tosiaankaan mitään mullistavaa tai erityistä muutosta vielä näy, mutta tuloksia luvattiinkin vasta 45-90 päivän jälkeen. Kun katson ripsiä silmien ollessa auki, näyttää kuitenkin hieman siltä, että tyvessä olisi useampia lyhyitä ripsenalkuja. Tämäkin toki voi olla vaan sitä ihan normaalia kasvua, joka olisi muutenkin näkyvillä, käytin ravinnetta tai en. Toivottavasti kuitenkin jo seuraavassa raportissa nähdään oikeita ja selkeitä muutoksia.
Mullistavista asioista tuli mieleeni, että löysin lakkojeni joukosta aivan loistavan lakan ranskalaisen manikyyrin toteutukseen:
Kärkilakkana minulla toimii lähes mikä vaan peittävä valkoinen lakka, mutta päällä oleva lakka ei saa mielellään olla liian vaaleanpunainen tai liian beige, vaan mielummin jopa valkoiseen taittava. Kokeilin käyttää Mavalan Mava-Whitea, joka on optinen kynnenvaalentaja (neutralisoi siis keltaisuutta kynsillä). Eikö tullutkin kiva lopputulos?
Olen alkanut käyttää ranskalaista manikyyriä yhä enemmän nyt, kun saan sen syntymään nopeasti ja näppärästi. Toisaalta innostuin tänään kuitenkin kovasti, kun näpräsin Anytimen lakkausmallikiekkojani:
Minulla on noin paljon ihania vanhoja Anytimen lakkoja (ei niitä, jotka jäivät pois sarjan lopettamisen myötä, vaan vielä vanhempia), joita en ole pahemmin käytellyt aikoihin. Anytimen lakat ovat sävyiltään aivan loistavia ja nyt kun katselin kiekkoja, alkoi minun tehdä hirvittävästi mieli lakkailla kynsiäni vaikka millä sävyillä. Voi, kuinka rakastunut olenkaan niihin jälleen! Tai no, olen kyllä rakastunut kaikkiin lakkoihini… Taidankin nimetä ensikuun Anytimen kynsilakkakuukaudeksi ja lakata kynsiäni pelkillä Anytimen lakoilla. Parasta ennen- päiväykset ovat menneet monissa jo vuosia sitten, mutta nämä pelittävät edelleen erinomaisesti.
Alunperin aloin tutkimaan lakkojani harkitessani joidenkin kosmetiikkakirppikselleni laittamista, mutta pahoittelen, en vain kykene. Minä tosiaankin rakastan niitä! Ajatus siitä, että joskus kokisin hetken, jona minulla ei olisi asuun tai tilanteeseen täydellistä lakkaa kokoelmassani tuntui todella pelottavalta ja kamalalta enkä todellakaan ole valmis lähtemään sille tielle. Pahoittelen. Hauskinta on kuitenkin, että pyykkikorissa olevia vaatteita lukuunottamatta ihan kaikki vaatteeni ovat tässä:
En ihan rehellisesti sanottuna edes tarvitsisi kovin montaa kynsilakkaa, jotta vaatteisiini löytyisi aina sopiva sävy. No, lakkoja ei vaan voi olla koskaan liikaa…
Kosteusvoiteita kuitenkin voi olla liikaa. Onneksi minun varastoissani niitä on taas yksi vähemmän:
Lumenen edesmennyt Vitamin+ Uudistava yövoide kului loppuun juuri. Tykkäsin tästä kovasti kesäkäytössä sen ohuen, mutta kosteuttavan koostumuksen vuoksi. Hikoilen helposti kasvoista ja hiostavina kesäöinä (tai ainakin niiden tuloa toivoessa) tämän kevyt koostumus oli todellakin kasvojeni mieleen. Lisäksi mustaherukan tuoksu on todella herkullinen. Onneksi näitä on vielä yksi jäljellä, jonka korkkaan heti tämän perään.
Nyt keskityn odottamaan viikonloppua, sillä silloin saan vihdoinkin hyllyn päältä käyttööni OPI:n settini sekä mahdollisuuden käydä hieman humputtelemassa kaupungilla. Palaillaan viikonloppuna mahdollisten ostosten ja kosmetiikkakirppiksen merkeissä!
PS. Jos en ole kehunut bareMineralsia vielä tarpeeksi, niin tässä taas pientä hehkutusta:
Nukuin aamulla pahasti pommiin ja juoksin hirveällä vauhdilla aamunaamallani bussiin lähes suoraan sängystä alle viidessä minuutissa. Töissä olisi pitänyt olla edes puoliedustavana, joten nappasin bussiin mukaan bareMineralsin pohjan ja kabukini sekä peiteainesiveltimen ja valtasin bussin takimmaisen penkin nurkkapaikan. Kenenkään huomaamatta (inhoan julkisella paikalla meikkaamista) pyörittelin pohjan kasvoilleni ilman peiliä ja sudin silmänalusia peittoon edelleen ilman peiliä. Ja lopputulos oli tietysti loistava.
Olen muutenkin lakannut käyttämästä peiliä meikkipohjaani tehdessä, sillä bareMineralsin kanssa se onnistuu täydellisesti ilmankin: Ensin, kun katson aamulla peiliin, näytän lähinnä pelottavalta. Seuraavan kerran, kun katson peiliin sudittuani naamaani bareMineralsilla, olenkin taas normaalin näköinen. Ja sinä aikana on blogin kommentit tutkittu, päivän vaatteet valittu ja mahdollinen aamiainen nostettu pöydälle. Ja aikaa on säästynyt paljon! Tiedätte, että tykkään älyttömästi laittautua ja meikata nassuani, mutta en keskellä yötä. Okei, jotkut kutsuvat kello yhdeksää jo aamuksi, mutta minä en… Olen siis ehdottomasti yökukkuja ja aamunukkuja.
Voi harmi kun ei ainakaan vielä ole ripset kasvanu, mutta niinkun sanoit, ehkä pitää odottaa pidempi aika, että tulokset alkaa näkymään.
Laitoin tänään FLE-maskaraa mooonta kerrosta ja kyllä, tulos oli paljon parempi kuin eilen. No, ehkä se saa jäädä meikkipussiini:)
Semmoinen juttu tuli vielä mieleen että miten se uusi harja on toiminut, onko jotenkin huomattavasti erilainen/parempi kun perusharjat?
Hiuksista puheenollen, olen uusi Tigi-fani, alesta ostamani shampoot on aivan ihania ja big&bigger kuohkeuttaa todella HYVIN! Love it;:)
Hei kyselit hiljattain onko kukaan testaillut Biothermin Deo Pure Natural Protectia. Ostin noin kuukausi sitten erehdyksissäni sinisen Deo Pure roll-onin kunnes tajusin että oikea olisin ollut sen virhreän värinen sisko. Ostin pari viikkoa sen jälkeen "oikean" version. Nyt on molempia testailtu ja hyvälle tuntuu. Itse en kyllä koskaan "haiskahda" ja sen vuoksi välillä unohdan laittaa kainaloihin yhtään mitään. Natural Protect Piti kainalot raikkaina koko päivän, 16 tuntia, tuoksu oli illalla vielä jopa parempi kuin sinisen siskonsa eli voi lämpimästi suositella. MUTTA jos kainalot ovat helposti taipuvaiset haiskahtamaan hielle, en ehkä suosittelisi koska sitruunaisen tuoksun ja kunnon "hormoonihien" yhditelmä saa minut voimaan pahoin jo sitä pelkästään kuvitellessa.
c'cos by Henna: Mielestäni tuo FLE paranee hieman ajanmyötä ja sillä saa vielä enemmän massaa -kunhan vaan jaksaa harjailla vetoja ja paljon. 🙂
Tangle Teezer on osoittautunut varsinkin aivan loistavaksi selvittäjäksi pesun jälkeen. Tukkani ei ole hirveän pitkä, mutta uskoisin toimivan erityisen hyvin ja hellävaraisesti pitkässä tukassa. Hellävaraisuus tässä tosiaankin kyllä on plussaa.
Kivaa, että Big&Bigger on osoittautunut hyväksi. 🙂
Anonyymi: Kiitos, kun kommentoit noita. Voisin itse kyllä hankkia tuon vihreän arkidödöksi, sillä hikilun kanssa ei ole ongelmia (koputtaa puuta). 🙂
mistä oot saanu noi lakkausmallikiekot?
mä niin haluisin tollasia, mutta en ole nähnyt että missään niitä myytäisiin .. ;s
Jasmine: Ostin omani eBaysta ("nail wheel"), kaupoissa näitä ei tosiaan ole myynnissä. 10 kiekkoa maksaa yleensä pari euroa.
Supersöpöjä kyllä nuo Anytimen vanhat lakat, noita katsellessa tulee heti itsellekin sellainen olo, että nyt täytyy saada jotkut hempeän pastelliväriset kynnet 🙂
Miten muuten helpoiten saa toteutettua vinolakkauksen? En ole koskaan sitä kokeillut ja (ehkä tyhmänä) mietin, lakataanko ensin koko kynsi toisella värillä ja sitten toinen siihen päälle vinoon vai miten? 🙂 Tuota vinolakkausta voisi kokeilla tässä joku päivä, kun odottelen Konadin starter kitin saapumista. Sen käytön opettelussa saattaakin sitten vierähtää hetki jos toinenkin 🙂
Kosmetiikkakirppistä odotellessa, täytyykin siis käydä vähän väliä täällä kurkkimassa viikonloppuna, kun edelliset kirppikset meni töiden takia ihan ohi..
Olen vastaavasti iltanukkuja ja aamukukkuja. Tosiaankin tuo schollin kovettumavoide ei auttanut kertakaikkiaan mihinkään! Ja siitä jopa nyhdettiin yli seitsemän euroa. Ostin sen siis parikuukautta sitten ja ei tehonnut mihinkään mutta ostin tuon jalkavoiteen sijalle escenti COOL FEET Cracked Heel Creamin voide halkeileville kantapäille joka sisälsi mm. E-vitamiinia ja auttoi jo viikossa ja nyt ylistänki tätä voidetta kovin! Nyt kovettumista ei ole tietoakaan. Ostan vielä yksi taikkapa kaksi tuubia sitä. Jos haluat kuvan siitä niin tässä olisi: http://ep.yimg.com/ca/I/shopcassell-wood_2060_10057385
Löyty ihan minimanista, mutta saattaa ehkä olla jossain muuallakin. Suosittelen toki jos jostain bongaat tuollaisen purkin niin suosittelen ostamaan. Niin ja lisäys, tuo kovettuma voide sisältää lisäksi piparminttua ja mentholia muttei tee minusta samanlaista pistelevää tunnettu kuin rainbowin KAMALA HIRVITYS jalkavoide jota myös kokeilin;).
Hei, kiitos kivasta blogista, olen jo jonkin aikaa lueskellut mutta vasta nyt kommentoin. Se mistä haluaisin ehdottomasti kuulla lisää on tavaranvähentämisprojektisi – se on itselläkin ajatuksissa ja osittain työn alla! Myöskin vaatekomeroasi voisit esitellä tarkemmin, se on varmaan toimiva kun pärjäät noin vähällä. Minulla vaatteiden vähentämisessä on ollut apuna kirja Chic Simple: Women's wardrobe.
t. Mari
Onko sinulla kokemusta Simple sarjasta? Itse voitin juuri arvonnassa (en yleensä ikinä voita, IHANAA)tuotepakkauksen, missä oli naamanpuhdistusaineita, rasvoja jne. noin kahdeksaa eri sorttia. Lappunen sanoo, että pitäisi olla hajusteita, eikä väriaineita ja sopia herkälle iholle. Hajusteiden puuttuminen vähän harmittaa, tykkään mukavista tuoksuista.
Vielä en ole ehtinyt testaamaan Kanebon silmämeikin pohjustusvoidetta. Tuloksia tulossa kun ehdin testaamaan.
Hei,
vaatekaappi tekee vaikutuksen! Olisko mitään ideaa, että tekisit yhden postauksen vaatekäytännöistäsi – eli miten sen varaston saa pidettyä noin pienenä. Tarkemmin, mitä vaatteita sulla on, millä logiikalla hankit uusia, miten yhdistelet ja noin.
Täytyy tulla kiittämään juttuasi finnien poistosta. Ostin Lumenen Natural Code -sarjan blemish treatmentin, ja sehän toimii! 🙂
Kiitos blogisi, minäkään en sitten malttanut olla tilaamatta Bare Mineralsin aloituspakkausta. 🙂 Odotan sitä ihan innoissani, ensi viikolla sen pitäisi saapua perille. Niin paljon hyvää olen kuullut tuosta tuotteesta, että jos se toimii minullakin edes puoleksi yhtä hyvin, siirryn varmasti mineraalimeikkien käyttäjäksi! 🙂
Onko sinulla kokemuksia http://www.blushcosmetics.com -nettikaupasta? Ostin noilta eBaysta sen Konadin starter kitin ja sen jälkeen vasta eksyin tuonne nettikauppaan. Vaikutti aika edulliselta eikä postikulutkaan olleet päätähuimaavat..
Juu, ei kyllä yhtään vakuuttanut. Ja mikä ihme;) Minä, insinöörinainen… Muuten olen saanut blogistasi HURJAN paljon uusia ideoita ja mun teinit myös;)))
Skirty: Kiitos. 🙂 Itselläni on tosiaankin Cleanin Warm Cotton, joka kyllä kestää todella hyvin. Ehkäpä kestävyys johtuu siitä, että tämä on EdP kun taas muutamat Cleanin tuoksut ovat vain EdT:itä (esim. Sweet Layer, perus Clean EdT)? EdP:t ovat kyllä pysyneet ihollani hyvin aina kun olen Kicksissä niitä iholleni suihkinut.
Mandi: Juuri kuvailemallasi tavalla tulee helposti vinolakkaus, eli koko kynsi ensin yhdellä lakalla ja sitten vain vedät vinosti viivan kynnen läpi peittävemmällä lakalla päälle. Yllättävän helposti viivasta tulee suora siveltimen mallin ansiosta. Huomaat, kun kokeilet! 🙂
Malin: Kiitos paljon vinkistä, ehdottomasti täytyy kokeilla, jos Minimanissa käyn. 🙂
Mari: Voin pyhittää jonkun postauksen yleisesti tavaranvähennysprojektilleni ja jonkun vaatekaapilleni. 🙂
maritus: Ei kyllä valitettavasti ole minkäänlaisia kokemuksia sarjasta. :/
toisaa: Lupaan laittaa tuon toteutuksen alle! 🙂
Heidi: Hienoa, että toimi sinullakin! 🙂
Hazunen: Toivottavasti tosiaan toimii sinullakin! 🙂
Mandi: Ei ole kokemuksia, mutta kiitos kun vinkkasit! Täytyykin perehtyä tuohon. 🙂
Patamaija: Kiva kuulla, että olette saaneet ideoita. 🙂
Oletko ikinä kokeillut meikinpohjustusvoiteita? Itse ajattelin hankkia, koska ihoni on todella epätasainen ja omaan suuret ihohuokoset, joihin meikkivoide aina päivän mittaan kasaantuu. Haluaisin että meikki kestäisi moitteettomana ainakin sen 8h, mielellään enemmänkin. Olisihan se mukavaa, jos voide myös estäisi kiiltoa. Minulla vaan yleensä kiiltää iho oli meikkiä tai ei, aina. Jos on meikkiä niin väh. 2 tunnin päästä nenä kiiltää kun oon meikin naamaan laittanu. Osaisitko suositella jotain merkkiä? Lumenea oon ajatellu tai sitten oon kuullu paljon hyvää gosh -meikkisarjasta…?
Aioit pitää sen kirpparin huomenna, niin aijotko laittaa meikinpohjustusvoidetta myyntiin? Jos olet voisiko sen vaikka varata itselleen?
Lammas: Olen kokeillut useita, esimerkiksi Lumenen, Goshin, Cliniquen, Diorin, Estee Lauderin ja Kanebon edellisen version.
Lumene oli ihan hyvä hintaansa nähden (aika vastaava kuin GOSH) ja kun nyt kerran kysyit, niin sellainen olisi kyllä tulossa Lumenelta myyntiin kirpparilleni. Kerran kokeillulle kappaleelle tulisi postikuluineen hintaa kuusi euroa. Ilmoita ennen sunnuntaita, jos tahdot ostaa, niin pidän tuon sinulle varattuna! 🙂
Kiitos, olisi kiva jos pitäisit tuon minulle varattuna 🙂
mitä noilla kynsilakka-malli kiekko tsydeemeillä tekee ? =)
Suosittelen erittäin lämpimästi castor öljyä ripsien/kulmien kasvatukseen. Tuota on ylistetty mm. MUA:ssa jo pieni tovi. Omani tilailen ebaysta, löytyy varmaan Suomestakin suht. edullisesti ja on todella riittoisaa + sopii myös hiustenhoitoon.
Lammas: Voit laittaa minulle sähköpostia niin voidaan tehdä kaupat tuosta. En sitten edes laita sitä esille kirpparille.
Anonyymi: Käyttää apuna sävyjä valitessa.
Anonyymi: Riisiiniöljy varmasti vahvistaa hauraita ja katkeilevia ripsiä, mutta en usko sen voivan vaikuttaa sinne, mistä ripsi oikeasti kasvaa ja näin pidentää jo valmiiksi hyväkuntoisia ripsiä. On kyllä varmasti hyvä ja ravitseva ihan itse ripselle. 🙂
"Täytyy tulla kiittämään juttuasi finnien poistosta. Ostin Lumenen Natural Code -sarjan blemish treatmentin, ja sehän toimii! :)"
Itse täytyy myöntää, että kävin viikko sitten ostamassa kyseisen tuotteen kun täällä sitä kehuttiin, enkä ole mitään muutosta huomannut. 🙁 ehkä se vain ei toimi kaikilla..?
ShoeGal: Voi harmi, ettei ole toiminut sinulla. Itselläni tosiaankin kuivattaa nopeasti näppylän pois tai ainakin nopeuttaa sen purisusvaiheeseen etenemistä.
Heippa!
Mitäs pikakuivattajaa kynsissä oot käyttänyt? Mulla ois uuden hankinta edessä, mutta aattelin ensin kysäistä mistä sinä olet tykännyt. 🙂
Anonyymi: Mavalan Mava-dry on osoittautunut oikein loistavaksi. 🙂
RevitaLash toimii!
Jos kerran Enormous Lash jätti sinut kylmäksi, niin tässä sulle (ja kaikille muille kosmetiikkafriikeille) salainen ase ripsi taisteluun:
http://www.revitalash.fi
Olen itse omat ripseni tällä kasvattanut, joten voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että se todellakin toimii!
Olen aiemmin tilannut RevitaLashiä jenkeistä ja nyt sitä saa vihdoinkin myös Suomesta. Ei tosin taida olla myynnissä vielä muualla kuin netissä ja maahantuojalla. Mutta kokeilemisen arvoinen tuote on!
Anonyymi: Kiitos vinkistä! Vielä en voi sanoa Enormous Lashin jättäneen kylmäksi, sillä kauaahan en ole tätä vielä käyttänytkään. Hyvä tietää tuosta tuotteesta kuitenkin, jos lopulta tämä tympii. 🙂