Brittisilmät

Jos suomalaiselta naiselta kysytään, mitkä ovat hänen välttämättömimmät meikkituotteensa, alkaa lista lähes poikkeuksetta aina ripsivärillä. Jos kasvoilla ei ole meikkiä ja unelmien mies on tulossa samaan tilaan kahden minuutin kuluttua, lykätään ripsiin ensimmäisenä ripsiväriä.
Jos aikaa on kolme minuuttia, tulee toinen suosikkituote, joka on yleensä puuteri. Tämä tuote voi olla myös peiteaine tai meikkivoide, mutta yleensä se on silti ihon värin tasoittamiseen tarkoitettu tuote.
Jos aikaa on vielä, lisätään huulikiiltoakin.
Suomalaisen naisen suosikkituotteet ovatkin siis simppelit ja minusta loogiset. Jos kauneutta halutaan lisätä äkkiä, täytyy sen näyttää mahdollisemman luonnolliselta.
Täällä Lontoossa marssijärjestys on kuitenkin aivan toinen.
Omiin aktiivisiin kanssaeläjien tarkkailuun perustuviin kokemuksiini nojaten voisinkin väittää, että täällä tuo ykköstuote ei suinkaan ole ripsiväri vaan silmämeikkikynä.
Briteille meikkaaminen on yhtä kuin silmämeikkikynän laitto ja iltameikki yhtä kuin runsas silmämeikkikynän laitto.
Täällä silmämeikkikynää käytetään silmiin jopa suuremmalla prioriteetilla kuin mascaraa: tuohan se nyt ne silmät paljon tehokkaammin ja voimakkaammin esiin kuin parin ripsen värjääminen!
Mikäli aikaa sitten on johonkin muuhun, on se joku muu sitten se ripsiväri. 
Täällä meikkipohjalla ei ole niin väliä. 
Ja sitäpaitsi meikkivoiteen, peiteaineen tai puuterin sijaan aurinkopuuterin levittäminen kasvoille tuo huomattavasti näkyvämpää todistetta siitä, että kasvoille on tosiaan laitettu meikkiä!

Kaduilla näkee vaikka kuinka paljon tavallista(kin) kansaa, jonka silmät ovat rajattu ulkoa ja sisältä ja nurkasta nurkkaan, mutta joiden kasvojen ihonsävyä ei ole millään lailla tasoitettu. Suomalaisessa tyylissä kun ensin pyritään tasoittamaan ihonsävy ja vasta sitten lisäämään meikkiä kasvoille. 
En varmasti ole ainoa, joka on huomannut tämän ilmiön?
Vai olenko muka?
Yksi esimerkki ilmiön toteuttamisesta on Cambridgen herttuatar Kate Middleton, jonka tukka on aina esimerkillisen kauniisti, mutta jonka meikki ei vaan minun silmääni ole päiväsaikaan ainakaan kaikkine rajauksineen aina kovin freesi.
(Lohduttavaa muuten huomata, etteivät hänenkään kulmakarvansa taida olla maailman helpoimmat hallita…)

Mitä mieltä olette ilmiöstä?
Millaisia silmienrajaajia itse olette?

Ja niin, olihan Amy Winehousekin britti…

44 kommenttia artikkeliin ”Brittisilmät”

  1. Oikeassa olet. Joidenkin nuorten brittinaisten itseruskettavien käyttö on aika jäätävää..

  2. Saman ilmiön huomasin itse juuri Espanjassa, jossa tytöt eivät meikanneet juurikaan muuten kuin laittamalla rajaukset( ja ripsiväriä). Ihomeikkiä he eivät käyttäneet juuri ollenkaan.

  3. Taitaa se brittien kuuluisa muoti/tyylitietoisuus olla aika valikoivaa…
    Toisaalta, brittiläisten nettikauppojen valikoimassa kyllä näkee runsaasti meikkipohjan tekoon tarkoitettuja tuotteita ja kaikenmaailman pohjustus-, tehostus- ja hohdeaineita, joten ei kai ihan tuntematon ilmiö sentään ole sielläkään.

    Ainakaan täällä päin Suomea ei meikkipohjaan panostaminen näy, paitsi ehkä kosmis- ja muilla kauneusalan ammattilaisilla. Huulipunaa kyllä näen paljon. Itse laitan mielellään hillityn rajauksen ja luomivärin ripsivärin tasapainoksi, mutta noin hurjia mustia renkaita en ole vedellyt sitten 90-luvun 🙂

  4. En ole oikeastaan noteerannut kyseistä ilmiötä, mutta tällä teorialla olisin kyllä perus suomimeikkaaja 😀 normaaliin arkimeikkiini kuuluu sävyttävä päivävoide, poskipuna, neutraali/persikkainen huulikiilto ja ripsiväri. usein myös valokynä. meikkaamisen suhteen olen sitä mieltä että less is more, ja usein olen ollut tällä samalla arkimeikillä myös baarissa. joskus tulee myös laitettua luomivärejä ja eyelinereita, mutta en oikein tunne itseäni kotoisaksi niissä. taitaa miehetkin tykätä enemmän, kun ei ole liian tällätty 😀

  5. Itselläni kaikki lähtee tosiaan tasaisesta ihonväristä 😀
    Naamani on niin kirjava, että ulos ei ole lähtemistä ilman meikkivoidetta/puuteria. Tosin teen arkimeikin kuudessa minuutissa muutenkin ja siitä jää todella harvoin mikään vaihe pois.
    Britit tosiaan rajaavat silmiään reippaasti ja seuraan kyllä heidän esimerkkiään. Silmien rajaus on yksi tärkeimmistä meikkivaiheistani.

    Itse kyllä pidän herttuattaren meikkiä onnistuneena. Mutta se tukka on kyllä jotain huikeaa. Antaisin vaikka toisen jalkani, jos saisin omastani yhtä hyvännäköisen!
    Pippa sen sijaan näyttää minusta jo melko elähtäneeltä ja paljon vuosiaan vanhemmalta.

  6. P.S Hän muuten EI ole enää Middleton. Kuninkaallisilla ei ole sukunimeä!
    Jos kauniisti pyydän, korjaathan virheen? 😉 😉

    • Ei pidä tuokaan paikkaansa. Mikäli kuningattaren miespuolisella perillisellä EI ole prinssi-titteliä, heidän sukunimensä on Mountbatten-Windsor.
      Sotilaallisissa tilanteissa (kuten työssään) sekä Williamin että Harryn sukunimi on Wales. Kate ei ainakaan ole Middleton.
      Annen lapsien sukunimi on Phillips, sillä Anne halusi, ettei heillä ole titteliä.

    • Ei pidä tuokaan paikkaansa. Kuningattaren miespuolisilla perillisillä, joilla ei ole prinssi-titteliä, on sukunimenä Mountbatten-Windsor.
      William ja Harry käyttävät sotilaallisissa operaatioissa sukunimenään Walesia.

      Kate nyt ei missään tapauksessa ole Middleton.

  7. Olen huomannut saman! Tosi omituista. Itse tulee tehtyä ylärajaus silmiin miltei joka päivä, mutta kunnon mustaa alarajausta tulee harrastettua vain bileiltoina…

  8. Osuit täysin oikeaan tässä jutussasi, niin totta että oikein alkoi naurattamaan. Asun itsekin ulkomailla, etelämmässä ja täällä meikkaaminen on yhtä kuin värillisen luomivärin laitto ja sitä pistetään sitten oikein kunnolla. Häivytyksistä kai kukaan ei ole kuullut ja varmasti suosituimmat värit ovat sininen, vihreä ja turkoosi. Ja sitten ronskisti hajuvettä.

    Juuri kävin meikkiostoksilla ja minua palvelleen naisen meikki oli niin suttuinen ja epämääräisen näköinen, että luultavasti hän ei käsittänyt lainkaan kun koitin löytää meikkivoiteen, joka oikeasti sulautuisi ihoni sävyyn eikä muuttaisi sitä.

  9. Voi oi kyllä! Voi kyllä kyllä kyllä! Asuin 1990-luvun lopussa Briteissä ja jo silloin tuo oli ihan samanlaista! Rajaukset olivat niin paksut että huh. Tosin silloin harrastettiin myös glitteriä huulillä, silmissä ja ihan missä vaan päästä varpaisiin koska hei, on cool kimaltaa. Silloin Britit eivät vielä itseruskettaneet itseään yhtä tehokkaasti kuin tänä päivänä.

    Joka kerta kun saarille (Britteihin tai Irlantiin) matkaamme (ja tämä tapahtuu monta kertaa vuodessa) niin tunnen oloni kovin omituiseksi normaalissa vapaa päivä meikissäni joka on kevyt joskin mielestäni ihan onnistunut. Tai kuten ruotsalainen ystäväni viimeksi nähdessämme (marraskuussa) totesi "Thank God you're here! You actually wear clothes when it's cold, you're not orange and I can see your eyes! Your hair is blond but I can live with that, it's close enough your own colour!" 😀

    P.S. Sinppu on oikeassa, herttuatar Katherinella ei virallisesti oel sukunimeä 😉

  10. Joo, tää sama on pistetty merkille, enkä innostu ollenkaan! Siis brittityylistä. 😉 Etenkin nuo siskokset Kate ja Pippa ja heidän silmämeikkinsä. Ei hyvä, ei hyvä. Muuten mielestäni ihanan suloisia ja freshejä, mutta noi silmärajaukset suttuistaa (ei hyvällä tavalla) ja saa kummankin näyttämään vanhemmilta ja nimenomaan vähän elähtäneiltä.

    Itse teen nestemäisellä eyelinerilla rajauksen yläluomelle, samaan tyyliin kuin sinäkin, ainakin aikaisemmista kuvista päätellen. Mutta rajauksia tai silmämeikkiä ripsiväriä lukuunottamatta en kyllä tee, jos kasvoilla ei ole minkäänlaista meikkipohjaa/sävyn tasoitusta. Voin aivan hyvillä mielein kulkea ilman meikkipohjan tekoa ripsivärit ripsissä, mutta vahvempaan meikkiin pitää kyllä saada muukin meikkipohja kuntoon, muuten on vaan homssuinen olo. Vähän kuin olisi nukkunut meikit naamassa, yh.

  11. Naulan kantaan! 🙂 Brittidokkareita ym. katsellessa voivottelen aina voimakkaita rajauksia ja Englannissa kun kävin jonkin aikaa sitten niin olihan se melkoista kun joka toisella naisella oli "pandarajaukset". Vieläpä vanhemmilla naishenkilöillä, joilla oli silmien ympärillä harakanvarpaita vaikka muille jakaa = ei nättiä :/

  12. Olen huomannut ja vielä kun valitettavasti tuo silmämeikkikynän käyttö näyttää usein muistuttavan omaani… ajalta kun olin abouttirallaa 15-vuotias. Pari paksua mustaa viivaa ja avot, mitä sitä sen kummempaa hifistelemään. Meikkipohja ei muuten ollut minullakaan silloin erityinen prioriteetti enkä todellakaan ollut enää hehkeä siloposki niissä murrosiän myrskyissä 😀 Peitepuikkoa vain töks töks finneille, ai kauhea.

  13. Apua! Britit ovat sitten pesukarhu kansaa. 😉 Liika on liikaa, hihittelin tätä pe-iltani iloksi. Loisto juttu taas kerran! Kiitos!

  14. Sama pätee ranskalaisillakin! Tosin heillä johtuu ehkä lähinnä siitä että silmäripset ovat luonnostaankin niin tummat ettei ripsiväriä tarvitse.

    • itse huomasin ranskassa saman, kaikilla on rajauskynää mutta harvalla ripsiväriä!

  15. No itse ymmärrän paremmin tota brittien perjaatetta. Mun mielestä rajauskynä on ihana ja sillä saa tuuheamman näköiset ripset ja saa enemmän huomiota silmiin. Ja ite en niin mieti hirveästi meikkivoidetta, luonnolisemman näköinen iho ilman meikkivoidetta. Meikkivoiteella saattaa tulla kalpean näköinen naama tai sitten se ei näy millään lailla ihossa. No olen kyllä vasta nuori, etten tiedä näistä jutuista niin paljoon, mutta se on mun mielipide.

    • Jos näyttää kalpealta niin sävy on liian vaalea. Ideaaliahan olisi, ettei sävy todellakaan erotu ihosta yhtään (eli just noin ettei se näy millään lailla), mutta kuitenkin tasottaisi niitä ihon pieniä epätasaisuuksia. Jos on iho kuin posliininukella, siloinen ja vailla mitään epäpuhtauksia tai epätasaisuuksia niin meikkivoiteen voi mun mielestä jättä varsin hyvin laittamatta. Harvalle vaan on suotu niin kaunista ihoa luonnostaan.

  16. Itse olen myöskin ihmetellyt tuota silmienrajausintoa. Itse en ole ikinä kokenut vahvaa koko silmän ympäröivää meikkiä omaksi jutukseni, näytän jotenkin liian ankaralta moisen kanssa. Samaa mieltä suoran sanoen olen myös monista muista kyseistä tyyliä ikävä kyllä käyttävistä ihmisistä. Briteillä tosin tuntuu olevan paljon näkyvämpää tuo meikkaaminen muutenkin. Suomessa naisten enemmistö tuntuu pikameikillä hakevan pirteämpää mutta silti luonnollista lookia, kun taas saarivaltiossa halutaan näyttää nopeasti meikatulta ja laittautuneelta (mihin pandasilmät sopivat erinomaisesti…)
    Mitä Katen meikkiin tulee, olen samaa mieltä. Iltakäyttöön rajaukset ovat hänelle erittäin elegantit ja näyttävät, sopivat hänen tummuuteensa. Mutta päivällä, edes silloin tällöin, toivoisin häneltäkin hieman kevyempää ja raikkaampaa lookia. Kevytkin rajaus on erittäin raskaan oloinen ja turhan vanhentava Katen kaltaisella upealla ja nuorella naisella.

  17. Asun englannissa ja en kyllä tollasta oo huomannut vaan oon kiinnittäny huomiota siihen, että tosi monilla on hyvä meikkipohja+tekoripset. Itse asun kylläkin ihan eri suunnassa englantia kuin sinä…ehkä se vaikuttaa:D

  18. En ole ikinä ajatellutkaan asiaa…. Toisaalta suomalaiset meikkaa vähän turhankin huomaamattomasti, itse lukeudun tähän porukkaan. Mullakin on ykkösenä ripsiväri, seuraavana meikkipuuteri, mutta kyllä kolmanneksi tärkein meikkituote on kajal. 🙂

  19. Minä olen mitä ilmeisimmin hyyyyvin suomalainen meikkauskulttuurissani 😉 Mulla tosin ykkönen on se meikkipohja, eli siis ihon sävyn tasoitus, ja heti perässä tulee ripsari. Tuollaisia, mun mielestä aika raskaita rajauksia en käytä just koskaan! Baariinkin riittää hyvin rajaukset ylhäälle ripsirajaan. Alapuolelle silmiä ei tartte mitään.

  20. Ensimmäinen meikkituotteeni ikinä oli musta rajauskynä!!
    Olin kuudennella ja sitä tuli kyllä käytettyä aikas rajulla otteella. Jaiks!
    Yläasteella tuli puuteri (aivan liian tumma ensiksi) ja ripsiväri.
    Nykyään rajasukynä ei kuulu meikkeissäni sisäluomelle ja pikameikissä laitan ripsarin, peitevärin ja korostusväriä 🙂 ja jos aikaa jää, niin huulirasva tai -kiilto 🙂
    Mielestäni ikävä ilmiö britti nuorisolla on huonosti poistetut edellispäivän meikit. Niitä sillä rajauskynän tuhlaamisella varmaankin koitetaan häivyttää…?

  21. Kyllä kuninkaallisilla on sukunimi! Esim kuningatar Elisabeth on Windsor. Hänen jälkeläisensä, joilla ei ole muuta arvonimeä käyttävät sukunimeä Mountbatten-Windsor. Googlesta selviää.

  22. Olen huomannut saman, enkä voi käsittää sitä! 😀 Itse teen aina ensin kasvomeikin, ja jos on kiire niin sitten pelkät ripsarit. Ainakin itse pyrin varsinkin arkisin tekemään kauneusmeikin, joka ainakin mun mielestä lähtee kauniista ihosta. Pelkät voimakkaat, vieläpä briteillä usein pyöreät, rajaukset yksinään lähinnä rumentavat..

  23. Mitäs ihmeellistä silmien rajaamisessa on ihan oikeesti? 😀 Senkin voi tehdä tyylillä nimittäin 😉 Ei rajatut silmät ole yhtä kuin pesukarhu, imho. Mutta toisaalta.. hissukat suomalaiset ;D

  24. Olet niin oikeassa! AIVAN SAMA kuinka hyvin olen pukeutunut ja laittanut hiukset yms, jos lähden kotoa ilman ripsiväriä, tunnen itseni nuhruiseksi/alastomaksi/keskeneräiseksi jne. 😀 Ja brittien meikkaus, pukeutuminen ja ulkonäkö muutenkin on yleensä poikkeuksetta hirveää katseltavaa. En vain ymmärrä miksi he haluavat olla sen näköisiä kuin ovat kaikkine itseruskettavineen ja glitterihuulineen?!

  25. mun signature-meikki on paksuhkot ylärajaukset eyelinerillä. ei tosiaan kovin luonnollista, mut olo on alaston ilman. pikameikiksi laitan mieluiten meikkipohjan kuntoon tai ainakin jotain heleyttävää ja poskipunan ja heti näiden jälkeen olennaisin on rajaus. ripsiväri ei ole mulle niin elintärkeä, sillä mulla on luonnostaan tummat ja tuuheat ripset.

  26. Ihan totta! Joku sanoi, että mitä vikaa silmien rajaamisessa,mutta huhhhuh kun täällä näkee tosi paljo semmosia joilla on paksut rajaukset ja monet vielä lisää siihen jotain mustaa luomiväriä… Sitten tietysti vielä ihan luonnottoman pitkät ja tuuheat tekoripset siihen.

  27. Jep!! Saman ilmiön olen huomannut jo vain katsomalla brittisarjoja… usein tämä kova musta rajaus ei edes vaaleanihon kaverina kovin nätille näytä.. voi britit britit! 😀

  28. Minulla on kasvoissa paha ihottuma, joten meikkipohja on tärkein. Seuraavina tulevat kevyt, luonnollinen poskipunaus ja ripsiväri. Huulissa on väriä luonnostaan, joten en välitä niitä meikata. Värittömät tai nudeksi meikatut huulet näyttävät minusta hirveiltä, jotenkin sairaalta ja kulahtaneelta, kuten Pippalla tuossa yhdessä kuvassa.

    Minun mieleeni on kuulas ja luonnollinen, terveen näköinen meikki, mutta siisti ylärajaus sopii tähän minusta (iltameikissä) aivan hyvin. Sen sijaan tuollaiset silmää ympäröivät rajaukset ovat – varsinkin ilman siihen sopivaa maskarointia kuten Pippalla – monilla todella pahannäköiset, eivätkä minusta sovi päivämeikkiin ollenkaan. Esimerkiksi Pippan kasvonpiirteisiin tuollainen rajaus on ehkä pahin mahdollinen meikkimoka ihan vuorokaudenaikaan katsomatta.

  29. Heh, tottahan tuo on. Jos katsoo Snog, Marry, Avoidia (Lemmi, kosi, vältä), tulee aika hyvin selville ainakin se ns. alaluokan rakkaus överiin meikkiin, överiin tukkaan ja vieläkin överimpään feikkirusketukseen. 😀 Ei näytä järin hyvältä. (Tosin makeunder-stailuaksetkin on välillä aika hirveitä, kun kaikista tehdään kotiäidin näköisiä…)

    Vaikka itse tunnustaudun meikkifriikiksi, on tärkeysjärjestys minullakin melko suomalainen. En niinkään ole ihastunut itselläni tuohon pelkkä ripsari -lookiin, mutta jos teen pikameikkiä, se on nimenomaan meikkipohja ja muu kasvomeikki. Rakastan korostaa poskiluitani, ja käytän aina poskipunaa sekä varjostus- ja korostusväriä. Kun vielä pikkuisen laittaa kulmia, ja jättää huulet ja silmät nakuiksi, niin ei paha. Tykkään tosin luomivärin laittamisesta niin paljon, että en kovin usein silmämeikkiä skippaa. Silmämeikkiin kuuluu aina sama pyhä kolminaisuus: luomivärit, nestemäinen yläluomen rajaus ja ripsari. Mitään ei jätetä pois. 😀 Alaluomea en kertakaikkiaan osaa rajata, ja kun noita pahimpia brittisilmiä katselee, ei oikein tunne tarvettakaan. 😀 Tosin tykkään tosi paljon Katen tyylistä ja myös silmämeikistä. Itelleni en vaan kokonaan ympäri -rajausta vetäisi.

  30. Musta tässä on ehkä vähän liikaa yleistetty, mutta toki sehän oli osin ideakin tässä postauksessa. 😀 Olin viime kesänä kolme viikkoa Brightonissa, enkä siellä ainakaan sen suuremmin huomannut tätä – aika fresheiltä brittinaiset ainakin kesäaikaan näytti. Tietenkin illemmalla törmäsi paksumpiinkin meikkeihin, mutta se nyt on ihan normaalia. Että itse en allekirjoittaisi tätä väitöstä, mutta viihdyttävä postaus muuten! 🙂 Ja siitä olen samaa mieltä, että kyllä se on paljon nätimpää ja freesimpää, jollei niitä ympäri-koko-silmän-rajauksia käyttäisi – etenkin vanhemmat naiset (:

  31. Itseänikin on hieman ihmetyttänyt tuo herttuatar Katen hieman 'halvan' oloinen meikki, olisi mukava nähdä miltä Kate näyttäisi luonnollisemmin meikattuna, voisi nuorentaakin aika huimasti.. 'Halpa' tuosta silmänrajaustyylistä väkisinkin tulee mieleen, johtuu varmaan siitä että he näyttävät siltä kuin olisivat olleet yön bilettämässä ja menneet nukkumaan meikit naamassa :). Amy Winehouse toisaalta omisti tuon persoonallisemman rajaustyylin joka sopi täydellisesti hänelle. Eipä ole moni muu sitä pystynyt lähteä kopioimaan ;).

  32. En pystyisi itse meikkaamaan tuolla tavalla, että rajaisin vain silmät ja that's it. Siitä tulee niin suttuisen oloinen vaikutelma. Kyllä se meikkipohja on ehdottmasti tärkeimpiä ja sen päälle sitten lähdetään rakentamaan kaikkea muuta 🙂

  33. Minäkin olen huomannut saman ilmiön täkäläisten brittivaihtareiden keskuudessa. Hassua, että meikkaamisessakin on tällaisia kulttuurieroja. 🙂

  34. Haha, loistava postaus! Mä oon kyl sisäisesti ihan britti, en oo ikinä ymmärtänyt suomalaista meikkaustyyliä, joka on pliisu, ettei meikattua erota meikkaamattomasta! Mulle tosin ykkösenä tulee aina kulmakarvojen tummennus, mutta kissamaiset rajaukset on kulkenut mun mukana aina ekoista meikeistä asti. Mä haluan näkyä! 🙂

  35. No huh huh! Minusta kasvojen freessaaminen tasaisen sävyiseksi on aivan ykkösjuttu! Tuo brittiläisten tyyli näyttää vain niin… halvalta!

    Itselläni superpikameikissä tärkeintä ei todellakaan ole ripsiväri, vaikka suomalaisilla se taitaa tosiaan monesti olla. Mulle tärkeintä on ensin peittää tummat silmänaluset ja taputan siihen päälle hyvin kevyesti puuteria. Jos on enemmän aikaa, laitan kulmakynällä kulmat kuntoon, sitten poskipunaa ja sitten vasta ehkä ripsiväriä. Mutta kukin tyylillään 🙂

  36. Mäkin olen huomannut tuon asian. Vähän hassua. Itselläni on ilman meikkivoidetta kuitenkin sellainen iho joka kiiltää, on epätasainen, laikukas ja ties mitä. Siksi pyrin aina tekemään ensin hyvän, luonnollisen meikkipohjan jotta iho näyttää tasaiselta. Sitten laitan kulmat kuntoon, kulmani ovat olemattoman vaaleat (luonnostaan olen blondi) ja kun olen tummatukkainen näyttäisin kulmattomana aika omituiselta. Sitten ripsiväriä. Rajauskyniä käytän aika harvoin, kun en saa niitä pysymään siitin näköisenä.

  37. Kiinnitin tuohon huomiota tarkemmin oikeastaan vasta kun Willin ja Katen häitä katselin. Ihan J-Ä-R-K-Y-T-T-Ä-V-Ä se Katen häämeikki, niillä rajauksilla varustettuna näytti hymyillessäänkin jotenkin… masentuneelta? Myöhemmin luinkin että halusi itse tehdä meikkinsä myös hääpäivänään, en ymmärrä miksi. Vaikka miten tavaramerkki olisi itselleen niin eihän tuo nyt millään muotoa kovin imarteleva ole, mikä on harmi sinänsä että ihan simpsakkahan tuo muuten on 🙁

  38. Tuo ripsivärin käyttö suomessa johtunee siitä, että valtaosalla naisista on lähes läpinäkyvät ripset. Etelämmässä, missä valtaosalla naisilla on tummat hiukset ja mustat ripset luonnostaan, ripsiväri ei ole se ensimmäinen vaan joko rajauskynä ta huulipuna. Suomalaiseen vaaleaan ihoon kuuluu myös ihon epätasaisuus tai reagointi säätilalle tai punotus. Etelä-euroopassa ihonsävy on tummempi ja epätasaisuudet pienempiä Näin ollen meikkivoidetta käytetään hyvin paljon harvemmin.

Kommentointi on suljettu.