Saako minimalisti omistaa valtavasti kosmetiikkaa?

Kun vuodenvaihteessa laitoin omaisuuttani kasaan varastokomeroon ja pakkasin tarpeellisia tavaroita Thaimaahan lähtevään matkalaukkuun, koin monia ahaa-elämyksiä. Pakatessa tuli huomanneeksi, kuinka olemme jättäneet varastokomeroomme pyörimään paljon turhia tavaroita ihan vain siksi, ettei meillä ole autoa, jolla ne olisi kätevää viedä kierrätettäviksi sekä paljon sellaista, mitä emme ole ajanpuutteen vuoksi ehtineet ja jaksaneet järjestää myyntiin tai ilmaiseen jakoon Facebook-ryhmissä.

Pääosin tunsin kuitenkin helpottunutta tunnetta, sillä pakatessa huomasin, etten enää nykyään omistanut paljoa. Tuntui hyvältä, ettei meidän tarvinnut esimerkiksi vuokrata irtotavaroillemme varastotilaa, vaan saimme ne helposti mahtumaan varastokomeroomme.

Inhoamme miehen kanssa molemmat ylimääräistä tavaraa emmekä halua hankkia kotiimme yhtäkään turhaa esinettä, joka ei tuota iloa tai ole aktiivikäytössä. Jokainen huonekalumme ja sisustusesineemme on hyvin tarkoin harkittu ja hankittu nimenomaan nykyiseen asuntoomme. Emme hanki keittiöön välineitä, joita käytetään kerran tai kaksi vuodessa tai täytä kotiamme krääsällä. Liinavaatteitakin on vain ne vähintään tarvittavat. Muutimme asuntoomme kolme vuotta sitten, mutta esimerkiksi eteinen oli ensimmäiset 2,5 vuotta ilman kalusteita ja ripustimme takkimme roikkumaan edellisten omistajien jäljiltä seinään jääneisiin ruuveihin.

Ostamme myös vaatteita melko harvoin ja omat vaatteeni mahtuivat hyvin yhteen varastokomeroon menneseen matkalaukkuun ja siellä jo valmiiksi olleeseen pahvilaatikkoon, jonne laitan aina sivuun ne vaatteet, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole käytössä.

Erityisesti vaatteiden suhteen olen todellinen minimalisti, joka rakastaa monipuolisia vaatekappaleita. Voisin elää parilla pikkumustalla, jotka vääntyvät niin arkeen kuin juhlaan ja saatan Ruotsissa välillä mennä töihin koko viikon samassa mustassa mekossa, josta on tullut oikeastaan uniformuni. Täällä Thaimaassa elän noin 15 vaatekappaleella ja se riittää paremmin kuin hyvin.

(Ylivoimainen työvaatesuosikkini on muuten työvaatteita valmistavan TELAKKA-merkin LEHTINEN-tunika, joka menee tällaiselle 155 senttiselle tapille lähes polvipituisesta mekosta. Joustavassa tunikassa voi tehdä päivällä töitä ja vaihtaa halutessaan vaikka illalla viihteelle ja sen materiaali kestää kulumatta pesusta toiseen.)

Muutenkin on tuntunut hyvältä tajuta, kuinka vähällä omaisuudella sitä pärjää. Muutimme täällä Thaimaassa valmiiksi kalustettuun asuntoon, jossa on perus tavarat, mutta emme ole kaivanneet mitään lisää (okei, ostin matcha-vispilän). Päätimmekin, että kotiin Tukholmaan palatessamme emme vain kanna varastokomeroon pakattuja tavaroita takaisin paikoilleen tottumuksen vuoksi, vaan valitsemme ne entistä huolellisemmin ja luovumme muista tai ainakin jätämme ne varastokomeroon odottamaan sitä hetkeä, kun niitä tarvitaan.

Saan aina välillä kuulla arvostelua siitä, kuinka paljon shoppailen kosmetiikkaa. Nautin kokeilla ihania kosmetiikkatuotteita, mutta en osaa ajatella niitä henkilökohtaisena omaisuutenani ja ostan tuotteita ”sijoitusmielessä”. Kun ostan minua kiinnnostavan tuotteen sisällöntuotantoa varten, voin huomioida sen yritykseni verotuksessa ja tienaan elantoni tuotteen avulla tehdyllä julkaistulla. Aivan kuten leipurikin tarvitsee raaka-aineita kakkuihinsa voidakseen tienata niillä, tarvitsen minäkin kosmetiikkaa postauksiini ja blogin ulkopuolisiin työprojekteihin.

En halua ottaa kosmetiikasta stressiä. Työkseen kirjoittavan kotona voi levätä isoissa kirjahyllyissä satoja kirjoja ja kosmetiikka-alan ammattilaisella voi olla kotonaan komerollinen kosmetiikkaa. En pidä outona, jos kirjailijalla on kotona oma kirjastohuone, automekaanikon autotalli on täynnä autojen fiksailuun liittyviä asioita, rakennusmiehellä on hyvä työkaluvalikoima tai käsitöitä ammatikseen tekevällä on oma huone materiaaleilleen. Ehkä siksi en osaa ajatella kosmetiikkavarastojanikaan niin paheksuttavaksi asiaksi, kuin mitä niistä välillä kuulee puhuttavan.

Aloin joskus miettiä, mitä erityistä henkilökohtaista omaisuutta minulla on. Jos suljen ajatuksistani pois yhteiset kodin irtaimistot kuten astiat, liinavaatteet ja muut käytännön tavarat (joita niitäkin on onneksi varsin rajatusti), jää minulle tällä hetkellä yksi tärkeitä papereita sisältävä kansio, pahvilaatikollinen lapsuuden päiväkirjoja, valokuvia ja muistoja, matkalaukullinen ja pahvilaatikollinen vaatteita, muutamia käsilaukkuja ja kenkiä, läppäri, kännykät, kamerat ja muut kuvaustarvikkeeni sekä tietysti kosmetiikkani.

Kosmetiikka ja blogiin liittyvät kuvaustarvikkeet ovat itseasiassa suurin osa omaisuuttani. Toisaalta ajatus tuntui hassulta ja naurettavalta, mutta toisaalta taas helpottavalta. En omista kuin muutaman sellaisen esineen, jotka olivat minulle tärkeitä ja joista en haluaisi luopua. Jos kotimme syttyisi palamaan, pelastaisin sieltä  äkkiä vain vanhoja muistoja sisältävän pahvilaatikkoni  sekä  tärkeitä papereita sisältävän kansioni eikä minulle olisi kylmästi sanottuna tunnepuolen ongelma, jos kaikki muu omaisuuteni tuhoutuisi, sillä se olisi tarvittaessa korvattavissa helposti.

Tämän tajuaminen oli hyvin vapauttavaa ja ehkä juuri sen vuoksi en osaa itse koskaan kauhistella, jos shoppailen välillä vähän enemmän kosmetiikkaa. Tykkään minimalismista, sillä se tekee minut onnelliseksi ja onnellisuuden tavoittelu on elämässäni tärkeintä. Tykkään myös kosmetiikasta, sillä sekin tekee minut onnelliseksi. Koska minun ei tarvitse ikinä miettiä mitään muuta omaisuuttani, voin ihan rauhassa iloita minut onnelliseksi tekevästä kosmetiikasta. Sille on aina tilaa eikä siihen kulu liikaa rahaakaan.

Parhaita oivalluksiani onkin ollut se, ettei minimalismissa ole perimmiltään kyse tavaroiden pakonomaisesta vähentämisestä sen vuoksi, että joku muu ajattelee tietyn määrän tavaroita olevan riittävä ja määrittävän ihmisen minimalistisuuden. Minulle tuntuu parhaalta minimoida elämästäni lähes kaikki muut tekijät, mutta jättää silti paljon tilaa minut onnelliseksi tekeville työvälineilleni, joiden avulla voin hoitaa projektejani ja tuottaa blogiini sisältöä päivästä toiseen niihin muutamaan vaatekappaleeseen pukeutuen.

Vaikka minusta onkin aivan mahtavaa saada tällä hetkellä olla Bangkokissa, jonne olen toki tuttuun tapaani haalinut itselleni mukavat kosmetiikkajemmat, odotan ehkä hieman sitä, että pääsen takaisin Tukholmaan ja saamme tyhjennettyä vielä varastokomerostakin kaiken ylimääräisen tavaran. Jos pärjään täälläkin näin vähällä, pärjään varmasti lähes yhtä vähällä myös kotona Ruotsissa.

Ajatus siitä, ettei Tukholmassa olisi odottamassa meitä juurikaan mikään muu kuin kalustettu asuntomme pakollisine huonekaluineen ja esineineen tuntuu ihan suunnattoman vapauttavalta ajatukselta. Nykyinen omaisuuden määrä on onneksi sen verran pieni jo, ettei sekään aseta kahlitsevaa tunnetta, mutta minusta olisi silti ihanaa, jos myös varastokomeromme vielä tyhjentyisi lopustakin irtaimistosta.

Ajatustasolla se tarkoittaisi, että voisimme vaan maailman ääristä soittaa asunnonvälittäjälle, että myisitkö pois (kalustetun) asuntomme ilman, että meidän tarvitsisi tulla paikanpäälle lajittelemaan henkilökohtaista omaisuuttamme. Emme varmasti tekisi koskaan niin, mutta ajatuksena se tuntuu jotenkin ihanan vapauttavalta.

Eli kyllä, olen tosiaan se tyyppi, jonka omaisuus on lähinnä pelkkää tyhjänpäiväistä kosmetiikkaa, mutta se tekee minut itseasiassa hyvin iloiseksi. Minusta kotona tulisi muutenkin olla vain asioita, jotka tekevät onnelliseksi tai ainakin ovat erittäin hyödyllisiä elleivät jopa välttämättömiä ja koen, että olen jo melko lähellä sitä pistettä.

Kun heinäkuussa palaamme Tukholmaan, saavat kyytiä varmasti loputkin turhat tavarat. Jännityksellä myös mietin, mistä päin maailmaa tulevan vuoden keväänä blogiani kirjoittelen. Kun turhan roinan pakkaamiseen ei tarvitse käyttää aikaa, on entistä helpompaa karistaa Tukholman lumet ja pölyt jaloistaan!

Onko teillä kotona paljon jotain sellaista, mistä ette ole halunneet luopua, sillä se tekee teidät onnellisiksi?

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!