Tällaista on shoppailla Soulissa

Kun vuosi sitten olin Soulissa, ahdistuin valtavasti erityisesti kosmetiikkakeskittymänä tunnetun Myeong-dongin alueen myymälöitä kierrellessä, sillä varsinkaan turistina niissä ei tuntunut saavan hetken rauhaa. Kadut olivat täynnä kovaan ääneen tarjouksia luukuttavia sisäänheittäjiä ja välittömästi myymälään sisään astuttua iholle liimautui myyjä, joka seurasi perässä kuin hai laivaa. Se ei ollut sellaista huomaamatonta ”puuhastelen tässä vähän omiani, mutta tiedostan, että olet siinä” -tyyppistä seuraamista, vaan ahdistavaa, ”tuijotan jokaista liikettäsi, olen ihan vähän liian lähellä sinua ja tiedän, että tiedostat sen” -tyyppistä seuraamista.

Tuota myyjää oli mahdotonta karkoittaa, sillä edes se, että hänelle kertoi haluavansa vain rauhassa katsella ei vaikuttanut mitenkään hänen läsnäoloonsa. Jos koskit mihin tahansa, alkoi hän välittömästi kaupata sitä ja kymmentä muuta tuotetta tai jos et koskenut mihinkään, kauppasi hän silti jotain satunnaista tuotetta. Jos yritit käännähtää ympäri palataksesi samaa kapeaa käytävää takaisin, mistä juuri tulit, olit välittömästi kiusallisen lähellä myyjää, eli kulku pienessä liikkeessä täytyi suunnitella niin, ettet vahingossakaan joutuisi tällaiseen tilanteeseen.

Viime reissullani keksin lopulta tavan saada omaa rauhaa. Otin ennen liikkeeseen menoa puhelimen korvalleni ja kälätin siihen itsekseni suomea. Usein sain silti oman haikalan perääni, mutta sentään sain periaatteessa katsella tuotteita ihan rauhassa ilman, että myyjä tyrkytti minulle tuotteita tai yritti lääppiä käsiini turhanpäiväisiä voiteita.

Viime vuonna ajattelin aluksi, että luulevatko myyjät, että aion varastaa jotain ja seuraavat minua siksi niin tiiviisti. Myöhemmin tajusin, ettei kyse ole siitä, vaan aasialaisesta tavasta, jonka mukaan myyjä on asiakkaan läheisyydessä valmiina olemaan avuksi heti kun asiakas vain sitä tarvitsi. Vika ei ollut myyjän tavoissa vaan minun tavassani haluta olla rauhassa.

Olin varautunut samaan ahdisteluun tänä vuonna ja hionut taktiikkaani ollessani puoli vuotta Thaimaassa. Viime vuonna puhelimeen puhuminen tarkoitti, etten voisi ottaa kiinnostavista tuotteista kuvia. Tänä vuonna tajusin vetää tukan sivuun, laittaa nappikuulokkeet korville ja työntää niiden piuhan käsilaukkuuni ilman, että sitä on edes kytketty mihinkään laitteeseen. Kunhan vain molottaisin rauhassa suomea kuulokkeisiini tarpeeksi näyttävästi saisin olla rauhassa ja käteni olivat vapaat käyttämään kännykkäni kameraa sekä tutkimaan tuotteita.

Yllätyksekseni tämä vuosi on kuitenkin ollut täysin erilainen. Vaikka erityisesti Myeong-dongin alueella myyjät yhä liimautuvatkin usein iholle, olen saanut olla rauhassa yhä useammassa myymälässä. Ero entiseen on hyvin, hyvin selkeä. Joihinkin myymälöihin mennessä suorastaan hämmästyn sitä, että minua tervehditään, mutta sen jälkeen kukaan ei tule häiritsemään minua. Joissakin myymälöissä joku tulee kysymään, tarvitsenko apua, mutta hyväksyy vastaukseni siitä, että katselen vain ja jättää minut täysin rauhaan.

Muutos on ollut niin radikaali ja hämmentävä, että päätin alkaa etsiä siihen syitä.

Kävi ilmi, että Etelä-Koreassa on uusi myymälätrendi ja tässä trendissä asiakas nimenomaan jätetään rauhaan. Paitsi että tuotteiden tyrkytystä tehdään kuulemma erityisesti turisteille, kokevat paikallisetkin sen usein hieman häiritseväksi ja alkuvuodesta tehdyn tutkimuksen mukaan puolet ostopäätöksistä tehdään muutenkin sosiaalisen median perusteella, eli myyjän rooli on usein varsin turha.

Uuden mallin mukaisessa myyntikonseptissa asiakkaiden annetaan pyöriä myymälöissä rauhassa eikä henkilökunta lähesty heitä ellei apua itse pyydetä. Suomalaisen korvaan tämä kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta täällä Soulissa se ei sitä todellakaan ole ollut.

Onneksi täälläkin on nyt trendikästä kannustaa kuluttajia kiertelemään myymälää, leikkimään tuotteilla ja kokeilemaan niitä sekä nauttimaan elämyksestä omassa rauhassa. Myymälöissä voi esimerkiksi olla omia selfie-nurkkauksia tai kokonaisia huoneita, jotka on vain tarkoitettu tuotteilla leikkimiseen ja sen kuvaamiseen. Lähes jokaisessa vähänkin isommassa myymälässä on myös oma meikkaustila, jossa asiakkaat saavat rauhassa testailla tuotteita.

Myymälöissä käytetään myös yhä enemmän apuna erilaisia suosituimpien tuotteiden listauksia, nostetaan esiin merkin verkkosovuilla asiakkaiden antamia arvosteluja sekä korostetaan tuotteiden saamia palkintoja ja mainintoja. Sosiaalisesta mediasta tuleva myyntiapu on siis valjastettu täydellä teholla myymäläympäristöön. Apuna käytetään paljon myös telineisiin sijoitettuja näyttöjä, jotka ohjeistavat tuotteiden käyttöä ja tarjoavat lisätietoa ilman myyjää.

Tänä vuonna kaupoissa on siis ollut hyvin erilaista pyöriä ja vaikka asiakkaiden puolelta tyhjässä myymälässä olisi ollut viisikin henkilökunnan edustajaa, olen silti saanut kierrellä aivan rauhassa. Toki useissa liikkeissä iholle saa edelleen oman iilimadon, mutta asiakkaan rauhaan jättäminen on selvästi yleistynyt.

Bongasin viime vuonna ensimmäistä kertaa Innisfreen myymälöistä ostoskorit, joilla asiakkaiden oli mahdollista viestiä henkilökunnalle korivalinnallaan, haluaako hän asioida liikkeessä rauhassa vai kaipaako hän myyjän apua. Nyt tämä sama konsepti on käytössä jo usealla ketjulla. Viime vuonna Aritarium-myymäläketjun erään liikkeen ostoskorien pohjalla oli myös nappi, jota saattoi painaa kutsuakseen myyjän tarvittaessa paikalle. Tänä vuonna näin avunpyyntönappeja Innisfreen myymälän telineissä.

Omaan silmääni huvittavalta näyttää ja kuulostaa kuitenkin edelleen aasialainen tapa, jossa myymälähenkilökunta jakaa kasvottomia tervehdyksiä asiakkaille pitkin myymälää. Tapa on naurattanut minua mm. Japanissa, Thaimaassa ja täällä Etelä-Koreassa, eli kyse on täällä päin maailmaa varsin yleisestä ilmiöstä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että myymälähenkilökunnan kuuluu kajauttaa tasaisin väliajoin myymälän läpi raikuvia tervehdyksiä ja tervetulotoivotuksia ilman, että niitä on kohdistettu jollekin tietylle asiakkaalle.

Tämä voi tarkoittaa, että yhdellä myyjällä on pää laatikossa ja hän huutaa sieltä tavaraa purkaessaan tasaisin väliajoin ääneen, että ”Hyvää päivää ja tervetuloa liikkeeseemme”. Tervehdyksestä ottaa kopin toinen, toisella puolella myymälää oleva työntekijä, joka toistaa kaikuna saman ja huuto kaikuu tasaisin väliajoin pitkin myymälää ja liikkuu jopa kerroksesta toiseen. Juuri yhtenä päivänä kangasnaamiohyllyllä viitisen minuuttia seistessäni seurasin, kun hyllyä täyttäny mies huusi valehtelematta laatikoihin parikymmentä kertaa hyvän päivän tervehdykset.

Tapa on hyvin, hyvin outo, sillä siitä tuntuu minusta puuttuvan juuri se henkilökohtaisuus, jonka itse koen tervehtimisen tarkoituksena olevan. Se, että katsotaan asiakasta, osoitetaan henkilökohtaisesti tervehtimällä huomioineensa tämän läsnäolon ja tuodaan tunne, että jos asiakas tarvitsee apua, voi hän sitä kysyä. Aasian maissa tervehdystä huudetaan vain siksi, että niin kuuluu tehdä ja joku on käskenyt toimimaan näin. Suomessa tällaisella huutelulla saisi seinähullun maineen…

Oudot tervehdystavat ovat kuitenkin vain huvittava piirre, joka sopii minulle täysin. Eipähän ainakaan tarvitse vastata myyjän tervehdykseen mitään. Olen ottanut täällä kuitenkin täyden ilon irti siitä, että saan rauhassa pyöriä kosmetiikkaosastoilla ja kuten etukäteen tiesinkin, on se ollu lomani pääaktiviteetti, jota olen tänäänkin lähdössä harrastamaan. En käynyt viimeksi Soulissa ollessani Itaewonin alueella ja nyt siellä on useampi kiinnostava kosmetiikkamyymälä, joihin aion tänään suunnistaa.

Haluatteko te kierrellä myymälässä rauhassa vai kaipaatteko seuraksenne myyjää?

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!