Näinä päivinä asiakkaiden toiveet ja tarpeet ovat kaikki todellisia ja varmasti heille tärkeitä, mutta tarpeeksi monta erikoista asiakaskohtaamista peräjälkeen saavat väkisinkin sellaisen ”Mitä hemmettiä täällä tapahtuu?” -tunteen aikaiseksi.
Tässä yksi kaksikymmenminuuttinen eräältä työpäivältäni heti myymälän avaamisen jälkeen:
Sisään saapuu rouva, joka tahtoo ostaa valokynän. Hän ei tiedä, mikä se on, miten sitä käytetään tai mistä hän sen löytäisi, mutta hän tahtoo sen. Hän ei myöskään kuuntele, mikä se on, miten sitä käytetään tai mistä sen löytää. Hän puhuu päälleni jatkuvasti. Hän käskee (ei pyydä) minua näyttämään, kuinka välokynä toimii. Näen jo sieluni silmin, ettei tämä ADHD-rouva tulisi pysymään paikoillaan demonstraationi aikana ja sanon rouvalle hänen oppivan parhaiten, jos hän itse tekee ohjeideni mukaan. Rouva kuuntelee osan, puhuu päälle ja ennen kuin myyntitapahtuma on lähelläkään loppuaan, on hän jo unohtanut valokynän tarpeensa ja alkaa puhumaan ripsistäni. Tässä vaiheessa hänellä on puoliksi kasvoille töpöteltyjä valokynälänttejä pitkin kasvoja, mutta ne ovat jo unohtuneet häneltä. Rouva saa minulle aikaan niin ahdistuneen ja turhautuneen olon puhuessaan jatkuvasti päälleni, että liukenen paikalta heti sopivan tilaisuuden tullen toivoen, että hän muistaisi taputella valokynäläntit pois… Tai no, itseasiassa hän sai minulle aikaan niin ahdistuneen olon, että minulle on loppujen lopuksi aika sama, vaikka hän jättäisi läntit kasvoilleen koko risteilyn ajaksi.
Liuettuani paikalta minut pysäyttää toinen asiakas, joka omien sanojensa mukaan etsii ”jäävuorideodoranttia”. Puoli sekunttia mietin asiaa, kunnes tajuan samantien asiakkaan etsivän kristallikivideodoranttia. En viitsi kiusata asiakasta korjaamalla termiä sen enempää ja vien hänet kristallikivideodoranttien luokse ojentaen hänelle deodorantin ja todeten vaan, että tällainen kristallikivideodorantti meiltä löytyisi. Asiakas nyökkää tyytyväisenä ja ottaa deodorantin empimättä käsiinsä ja suuntaa sen kanssa kassalle tajuamatta edes, että sai minulle hetkeksi pienen blackoutin nimittämällä tuotetta jäävuorideodorantiksi. Jäävuori tai kristallikivi, samapa se. Hienoa on minusta kuitenkin se, kuinka nopeasti minulla leikkasi ja tajusin, mitä asiakas tarkoitti.
Tämän asiakkaan jälkeen käännän katseeni Cliniquen hyllyä kohti, jossa äiti ja tytät seisovat. Ehdin vain katsoa kohti, kun näen äidin avaavan puhdistusvoidetuubin, tursauttavan siitä kasan puhdistusvoidetta kämmenelleen ja alkavan hieromaan sitä käsiinsä ja käsivarsiinsa kuin käsivoidetta. Apua! Tytärtä kiinnostaa kosmetiikka, mutta äiti katsoi vaan, että tuubi kuin tuubi ja vähän kalliimpaa, eli kyllä siitä varmasti hyvää käsivoidetta tulee. Menen tarjoamaan apuani siinä toivossa, että äidin käsivoidekokeilu tuli puheeksi ja saisin vaivihkaa kehotettua häntä huuhtaisemaan käsiään ilman, että hänelle tulee nolostunut olo. Äiti kuitenkin kieltäytyy tiukasti avuntarpeesta hieroen (varmasti tahmaisia) käsiään yhä ahkerasti yhteen. Tytät pyytää apua puuterin valinnassa ja valitsen sitä hänelle hänen äitinsä taputellessa puhdistusvoiteisia kämmeniään yhteen. Koko tapahtuman aikana en saa aikaan yhtään luontevaa tilannetta, jonka seurauksena äiti voisi käydä pesemässä käsiään. No, ehkä hän pesee ne hytissään.
Tämän parivaljakon jälkeen tarjoan apuani kahdelle nuorelle naiselle. Toinen heistä tahtoo löytää pienimmän mascaran, joka myymälästä löytyy. Pienimmän harjan siis? Ei, vaan mascaran. Siis vähiten millejä sisältävän? Ei, vaan pienimmän. Ahaa… Tarve se on toki tämänkin, jos se vaikka täytyy saada johonkin tiettyyn tilaan mahtumaan. Vertailemme läpi myymälän mascaroiden hylsyjä. Onko tuo sittenkin tuota pienempi vai olisiko tämä käyrempi parempi? Pitäisikö ostaa tuo koko setti, jotta saisi tuon pienen mascaran? Onko tuo myyjän mielestä pienempi kuin tuo? Kesken vertailun kriteeri vaihtuukin lennosta eikä mascaran hylsyn pienuus olekaan enää niin tärkeää, vaan nyt harja ratkaisee. Jälleen koen, etten enää ehkä osaakaan auttaa, kun en edes pysy kärryillä, mikä nyt ratkaiseekaan ja jätän parivaljakon pohtimaan tarjouksessa olevaa Cliniquen Lash Poweria.
Tässä vaiheessa päätän, ettei minun läsnäolollani vaan voi olla enää mitään merkitystä ja katoan toimistohommiin. Siellä koen sentään voivani olla enemmän hyödyksi. Myymälä olisi kuitenkin auki kuusi tuntia, ja minä koin vasta ensimmäiset 20 minuuttia ja jos se oli jo tätä, tarvitsisin todellakin voimia loppukoitokseen.
Viimeisimmästä mascaranetsinnästä tuli muuten mieleeni mielenkiintoisin etsintäoperaatio, jotka olen myymälässä tehnyt.
Erilaisten sävyjen metsästys on tietysti ihan normaalia. Käydään merkkejä läpi juuri sitä tiettyä huulipunan, posipunan tai luomivärin vivahetta etsiessä tai tietynlaista meikkivoiteen koostumusta hakiessa. Joskus etsitään tuotetta, jonka on nimenomaan tultava tuubissa, joskus tuotetta, jossa nimenomaan on pumppu. Joskus kaunis pakkaus tai tietynvärinen hylsy ratkaisee. Nämä ovat niitä tyypillisimpiä etsintöjä.
Kerran asiakas laittoi minut etsimään meikkikynää, jonka mukana tulisi tietyssä maassa valmistettu terotin. Oi kyllä.
Siinä sitten kartoittamaan ja muistelemaan, minkä sarjan silmämeikkikynien mukana tulee ylipäätänsä terotin. Ja sitten niitä myyntipakkauksia availemaan ja valmistusmerkintöjä etsimään… ”Jee, teroitin… äh, voi piru, väärä maa… Jee, tässäkin on terotin… Höh, taas väärä maa… Joo, tämäkin on tehty väärässä maassa…” Tässä vaiheessa aloin jo miettimään, onko niitä pirun terotintehtaitakaan ihan joka nurkalla ja joka maassa vai olisivatkohan nekin kenties samaa luokkaa kuin nämä ”muutama tehdas ja vain muutamassa maassa” -olevat meikkikynätehtaat. Ja oliko asiakas oikeasti tosissaan vaatimuksensa suhteen?
Asiakas oli tosissaan. Oikeassa maassa valmistettu teroitin löytyi lopulta ja asiakas osti silmämeikkikynän, jonka mukana se tuli.
Ja asiakas oli muuten keski-ikäinen, englantia minulle puhuva mies.
Onko teillä koskaan töissä sellainen olo, että joku jekuttaa teitä?
kyllä minä ymmärrän tuon tietyssä maassa valmistetun teroittimen: ostat ihan ookoo kynän, minkä mukana tulee teroitin. poiketen lähes kaikista muista teroitin on LOISTAVA. aika kuluu, kynä kuluu ja teroitat siitä merkin pois loistavalla teroittimellasi – ja kun tarvitset uuden et enää muista mistä pirun hyllystä sen kynän teroittimineen aikanaan nappasit. ja haluat toki samanlaisen ihan hyvän kynän mahtavan hyvällä teroittimella. ainoa tunniste on teroittimen terään meistetty teksti 'made in somewhere'. pätee toki vaikka teroitin olisi huono, mutta kynä hyvä, pointti varmaan kuitenkin tuli selväksi.
so simple :P!
me heitellään tyttöjen kanssa aina duunissa käsiä otsalle, ollaan eläviä naamapalmuja ja kysymysmerkkejä. Kaikista hauskin kysymys joka minulle on töissä esitetty on "kuinka pitkä toi 15cm leipä on?". Vastaan siihen aina hiukan hölmistyneenä et oiskohan se sen 15 senttiä…? Olen subissa töissä siis ja ei luoja niitä asiakkaiden juttuja. Ihanimmat asiakkaat ovat odotusten vastaisesti ne ekakertalaiset. Mutta sitten kun jokapäiväinen kävijä pyytää tunkemaan tuplajuustonsa erilliseen muovipussiin… "MITÄ HEL**TTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!" 😀 Nauroin kippurassa kun luin tätä postausta, menee loistavasti vertaistuesta, kiitos!
Itsekin olen aspa-ammatissa ja tiedän tuon totaalisen toivottoman tunteen, kun en vain osaa tai pysty auttamaan asiakasta. Harvemmin sellaista tilannetta enää nykyisin tulee, kun aina voi kuitenkin kysäistä työkaverilta, soittaa johonkin tai muuta. Mutta silloinkin on kyse ns. faktoista ja tosiasiallisista seikoista, jotka mutkistavat aspatilannetta. Kuvailemasti toivoton tunne tulee kuitenkin sellaisessa tilanteessa, jossa vastaavia faktoja ei ole tai ne muuttuvat lennosta: minäkin olisin ahdistunut adhd-rouvasta!
Kun kaikkesi teet ja yrität ja asiakas vain haahuilee ja muuttelee mielipiteitään, niin siinä on todella vaikea palvella hyvin. Tai kun puhumme molemmat aivan eri asioista.
Onneksi päivään mahtuu yleensä myös niitä kivoja asiakkaita 🙂
Muistutit juuri varsin mojovasti, miksen tule koskaan hakeutumaan aspahommiin kuin vain pakon edessä. 😉
Tuo ensimmäinen rouva on ilmiselvästi Leena Heffner os. Herppeenluoma xD
Nauroin ääneen esimerkeille, tekstisi se on tosi hyvin kirjoitettu! Pidän kaikista postauksista, mutta nämä kertomukset työstäsi/hassuista asiakkaista ovat ihan huippuja 😀
Olen itsekin kosmetiikkamyymälässä töissä ja pahimmat asiakkaat mun mielestä on noi ADHD-mammat sekä asiakkaat jotka hakee jotain tuotetta jonka nimeä tai ulkonäköä ei muista, mutta "muistaa sitten kun näkee sen". Yritä siinä sitten kiireessä käydä läpi lähes koko myymälän valikoima 😀
Huh, kuulostivatpa uuvuttavilta tapauksilta! Mutta hauskaa luettavaa toki!
Tuli muuten mieleen eräs Emotionin myyjä, joka hyrisi hassusti tyytyväisyydestä kun oli saanut minulle metsästämäni oikean luomivärisävyn myytyä :D.
Omissa töissäni noita mitäihmettä-olotiloja aiheuttavat ennemminkin työkaverit joistain käsittämättömistä pikkuasioista valittaessaan.
AAh, olen eräänkin kerran tuntenut olevani piilokamerassa 😀
Asiakas tulee erittäin flunssaisena ostamaan hajuvettä. Ehdotan muutamia vaihtoehtoja ja asiakkaalle mieleinen löytyy, vaikka hän ei kuulemma mitään haistakaan. Mutta, pullon onkin liian suuri (100ml)joten se täytyy unohtaa. Ehdotan naiselle 20ml pikkupulloja joista löytyy tuoksuina mm. vanilja, mansikka, persikka, karhunvatukka… Tuoksut ovat siis vain pelkkää mansikkaa tai pelkkää vaniljaa, ei ole mitään tuoksusekoituksia joista voisi aistia eri "vivahteita tai pirskahtelevaa pionia" jne. Nainen innostuu, ja tahtoo nuuskia pulloja kaikessa rauhassa. Kohta hän tulee luokseni kasa tuoksulappuja kädessään ja KÄSKEE minua tuoksun perusteella kertomaan mitä edellämainituista tuoksuista on mikäkin. Noh, onneksi tunnistaisin ne vaikka unissanikin. Sitten nainen tunkee lappuja nenälleni ja kun tunnistan tuoksun, vaikkapas nyt se karhunvatukka, nainen sanoo: "joo, mutta miltä se SINUSTA tuoksuu" ja vastaan jotain "raikkaalle, kevyelle" jne. johon nainen sitten "mutta miltä se SINUSTA tuoksuu????!!!" tätä jatkuu hetken ja mietin että mitä HEL******?? kunnes nainen yhtäkkiä päättää: "ET SINÄ NÄKÖJÄÄN OSAA EDES MYYDÄ NÄITÄ, EMPÄS OSTA MITÄÄN!!!" ja häipyy ovet paukkuen. Minulla ja vuoroaan odottaneella asiakkaalla on hieman vaikea pidätellä pokkaa..
Toinen tapaus sattui työkaverilleni, jonka asiakas tahtoi hajusteettoman puhditsumaidon. Työkaveri alkoi esitelllä Cliniquen putsareita, jolloin asiakas töräytti tuotetta kädensälkäänsä ja melkein survoi kättä sieraimiinsa äänekkäästi haistellen. Työkaveri katsoi hieman kummissaan asiakkaan touhuja, johon asiaks: "kyllä minä haistan tässä jotain tuoksua" ja jatkoi haistelua,jolloin työkaveri yritti selittää, että vaikka tuote on hajustamaton, siinä voi tuoksua tuotteen raaka-aineet, jonka jälkeen asiakas myönteli, mutta sanoi olevansa erittäin herkkä tuoksuille, koska oli entisessä elämässään koira..
Päivän pirisys 🙂
Hahhah, olen ilmeisesti samalla aaltopituudella tuon jäävuorideodoranttiasiakkaan kanssa, koska tajusin jo ensi maininnasta, että mitä sillä tarkoitettiin:D Ja toi kuulosti vielä pahasti virheeltä, jonka saattaisin itsekin tehdä enkä edes tajuaisi mitään.
(Nimimerkillä kyynärpää ja olkapää – sama asia!)
Kyllä tulee! Työskentelen sairaanhoitajan kirurgisella vuodeosastolla, jossa potilaat saattavat esittää mitä kummallisimpia kysymyksiä. Välillä tosiaan tekee mieli poistua paikalta miettimään, että onko oikeasti edes hereillä. 🙂
Voi kyllä, useinkin ;). Olen myös aspa -alalla ja välillä ei voi kuin jäädä monttu auki asiakkaan perään tollottamaan, niin uskomattomia tapauksia osuu kohdalle. Ja kun pitäisi olla ajatustenlukija ja meedio, niin hankalaksi menee ;).
Tai kun pitäisi ehdottomasti löytää tuote, jonka asiakas on nähnyt meillä kuukausi sitten ja sinisenä. Puolen tunnin jahkaamisen ja suoranaisen kiukuttelun jälkeen selviää, että tuote olikin punainen ja kilpailevassa liikkeessä… Aaargh!
Ihanasti osasit kyllä kuvailla työpäivän helmiäsi :).
mieleenpainuvin asiakas on kenties ollut eräs rouva, joka tuli ostamaan shampoota työskennellessäni pienessä liikkeessä. pääasiassa tuotteisiin kuuluivat luontaistuotteet, langat ja kosmetiikka. ei siinä mitään, mutta kun rouvan hiuksille ei kuulemma soveltunut kuin ainoastaan läpinäkyvä shampoo 😀 siinä sitten availtiin purkkeja ja yritettiin katsella, olisko ne ihan läpinäkyvää sorttia.
vieläkin mietityttää näin viiden vuoden jälkeen, että oliko rouva ihan tosissaan.. 😛 vaikutti nimittäin täysin siltä.
Kyllähän näitä piilokameratapauksia on muutamia ehtinyt tässä muutaman vuoden ASPA-uralla sattua.
Olen ruokakaupassa töissä ja juur yks päivä vanhempi miekkonen tuli kyselemään syväjäädytettyä öljyä. Olin, että anteeksi, en kyllä ole kuullutkaan. Oletko nyt aivan varma tuotteen nimestä…? No kyllä herra oli, yritin sitten varovasti kysyä, että mitenkäs toi kylmäpuristettu rypsiöljy ja sitähän se oli.
Toinen tapaus oli eräänä kertana kun myymälässämme oli tarjouksella irtokarkit. Tuotetta oli mainostettu lehdessä 49snt / 100g. No tuotteen hintamerkintä hyllyssä oli 4,90€/ 1kg. No eräs rouva tuli sitten huolestuneena kassalle kyselemään, että muuttaahan kone tähän sen halvemman hinnan?!? Pieni moka kyllä kävi itselle kun kuvittelin, että nainen vitsailee ja vähän naurahdin kysymykselle 😀 onneksi ei ottanut itseensä vaan oli itsekin myöhemmin, että hitto hän on tyhmä.
Kolmas tapaus oli erään herran kanssa joka tuli kyselemään, että myydäänkös teillä niitä konflikteja. Ööö no ei kyllä myydä. Tätä kyselyä ja tivaamista kesti hetken ja pahoittelin, etten kyllä oikeasti keksi, että mitä tuotetta hän hakee. Loppujen lopuksi meitä oli 3 myyjää pohtimassa, että mitä helvattua se tahtoo kunnes yksi työkaveri keksi, että hei cornflakes! Herra sanoi senkin jälkeen vain tyytyväisenä, niiiiin konflikteja! 😛
Yksi oma ryhmänsä ovat nämä, joille menet kerran tarjoamaan apua tuotteen löytämiseksi ja loppujen lopuksi he yrittävät antaa koko ostoslistan käteen "etsi sinä kun tiedät niin hyvin". Toki tekisin vaikka kaikkien asiakkaiden ostokset kärryihin valmiiksi, jos aika riittäisi ja joku muu sillävälin täyttäisi osastoni tuotteet hyllyyn…
-MyCurse
Ai kamala, nauroin täällä vedet silmissä.
Kirsikan kertomus asiakkaasta joka oli ollut "entisessä elämässään koira" oli myös aivan hulvaton 😀
naela
Optikkoliikkeessä näitä samantyyppisiä sattuu aika paljonkin, esimerkiksi asiakas painottaa että ei halua ruskeita kehyksiä. Itse hän poimii sovitettavaksi vain ruskean sävysiä kehyksia ja tuhahtelee niiden olevan huonoja. Kun hänelle ehdottaa jotakin samantyylistä mihin hän näkyy olevan mieltynyt, tulee tyrmistynyt vastaus "tuohan on ruskea!!". Lopulta kun se sopiva kehys löytyy, ja tilaus tehdään niin osaatteko arvata minkä väriseen kehykseen hän on päätynyt, aivan itse tietenkin 😉
On pakko kommentoida tähän.. Hauskimmista jutuista mitä ohimennen kuulin joskus Kicksissä.. Myyjä suositteli asiakkaalle jotain Bare Minerals yms tuotetta, ja kertoi että siinä pakkauksessa tulee mukana myös enkelisivellin.. Nauroin varmaan ääneen jo siinä vaiheessa. Miten voi olla noin tietämätön kosmetiikkamyyjä :/ angled ja angel on hieman eri asia, ja vielä kosmetiikkaan liittyen : D
Asiakaspalvelussa työskentelevä ihminen täällä hei ja sanoisin että OH YOU HAVE NO IDEA!!
ADHD-asiakas on itsellenikin valitettavan tuttu asiakastyyppi. Sellaista henkilöä ei voi auttaa, sillä hän ei kuuntele loppuun vaan puhuu päälle ja lähtee lopulta viuhtomaan paikalta kesken neuvomisen. Aspalle tulee paha mieli siitä, että häntä ei kuunnella vaan töykeästi keskeytetään ja lähdetään kesken lauseen menemään, ja aspa myös tietää että kohta se tulee takaisin kun ei löytänyt etsimäänsä (tietenkään). Näin myös käy ja ADHD-asiakas muistaa myös mainita että ihan paska paikka tämä, kun ei täältä löydä mitään.
Viehättävää!
Pakko jakaa oma kokemus juuri sen oikean sävyisen luomivärin etsimisestä.
Ystävättäret halusivat toiselle limen vihreän luomivärin. Silloin Biothermilla oli vielä värikosmetiikkaa ja siellä oli täydellinen sävy. Siis minun mielestäni. Ja sen jolle tuote tuli. Vaan tämä toinenpa ei ollutkaan lainkaan tyytyväinen vaan lähdimme sitten juoksemaan ympäri osastoa. Jossain kohtaa rouva sitten kyllästyi ja jopa hieman tulistui ja tokaisi että kuinka helvetin vaikeaa on löytää limen vihreä luomiväri jossa ei ole yhtään sinistä!!! Noh, jos rouva olisi ollut ystävällinen ja rauhallinen, olisin toki sivuuttanut tämänkin kommentin mutta koska hän oli moukka, päätin tiedustella häneltä väriopillisia asioita. Kysäisin siinä sitten että keltaistako tässä haettiinkin. Rouva pyöräytti silmänsä ympäri ja tiuskaisi että ei vaan limen vihreää, eikö ammattitaito riitä? Totesin vain että minulla kyllä mutta tietääkö rouva miten vihreä väri saadaan aikaiseksi. Silloin rouvakin asian tajusi ja luikki ovesta ulos. Ystävä, jolle tuote tuli, nauraa hihitteli hillitysti ja otti sen ensimmäisenä tarjoamani tuotteen.
Oma lukunsa sitten ovatkin keskustelut hajuttoman ja hajusteettoman välisestä erosta.
Näistä kivoista pikkusattumuksista huolimatta (tai niistä johtuen) työ kosmetiikan parissa on mitä parhainta viihdettä…
Voimia laivatyöskentelyyn, itsekin siellä olleena tiedän mitä se parhaimmillaan ja pahimmillaan on.
Ville
Täällä on selvästi paljon kosmetiikkamyyjiä… Mitäs te tykkäätte asiakkaista, jotka haluavat katsella ja kokeilla itse? Minä en yleensä halua palvelua heti, koska tunnen suuren osan tuotteista jo entuudestaan ja haluan katsella ja vertailla niitä itsenäisesti. Lisäksi en halua jumiutua jonkin tietyn tuotemerkin edustajan kanssa katselemaan vain ko. tuotemerkkiä vaan haluan kierrellä läpi puolueettomasti kaikkia! Mun vakiovastaus siihen miten voin auttaa kysymykseen on: "Kiitos, katselen nyt ainakin ensin – tulen kysymään sitten jos tarvitsen apua." Ja näin ihan oikeasti toiminkin, eli jos tarvitsen apua, saan kyllä suuni auki. Silti aina mietin, olenkohan itse omalla tavallani ärsyttävä asiakas kun haluan katsella ja vertailla tuotteita ihan itsenäisesti…
Mutta MISSÄ maassa oli sitten valmistettu se himoittu terotin??
Hauska postaus, mutta jotenkin ei itsessäni aiheuttanut mitään epäuskoisuusreaktiota.
Vuosien asiakaspalvelutyö on opettanut minulle yhden asian:
Ihmisten tyhmyys on rajaton.
Itse teen nykyään puhelintyönä asiakaspalvelua ja jotenkin tuntuu, että naamatusten ihmisillä vielä säilyy joku kontrolli, mutta puhelimen anonymiteetti päästää kaikki kukat valloilleen.
Tässä todella osuvia esimerkkejä taksikeskuksesta. Varsinkin tuo viimeinen, vaikkette ehkä heti usko, mutta noin joka kymmenes soittaja haluaa tilata taksin kertomalla (ainoastaan) sen osoitteen minne ovat menossa.
Suosittelen myös lukemaan hätäkeskusblogin
(ei tunnu oma työ enää niin raskaalta)
Ehdoton ääliöasiakkaat ryhmä numero yksi ovat kuitenkin he, jotka itse soittavat väärään numeroon ja sen jälkeen joko
a.väittävät vastaan (Koska todennäköisempäähän on, että he ovat soittaneet oikeaan numeroon, minä vain en tiedä mihin vastaan)
tai
b.suuttuvat asiasta, alkavat räyhätä sekä syytellä ja haukkua sitä ihmistä, joka vastaa siinä numerossa mihin he ovat soittaneet. (ja tätä tapahtuu alvariinsa)
-Tiia
Oho, linkit eivät tulleetkaan…
Minuakin kiinnostaisi sen terottimen alkuperämaa;)
-Tiia
Joskus ruokakaupassa töissä ollessani etsiskeltiin jonkin aikaa asiakkaan kanssa Halloween-juustoa. Kohteliaasti sitten koitin kysellä kohteliaasti että mihin tarkoitukseen, että voisko kyseessä millään olla halloumi. Kyllä se sitten kelpasi.
Heh, asiakaspalvelutyötä teen itsekin. Välillä tulee vastaan todella mielenkiintoisia asiakkaita.
Eräs esimerkiksi tuli valittamaan edellisellä kertaa ostamastaan lajitelmapakkauksesta tuotteitamme. Oli kuulemma huono lajitelma. Tällä kertaa piti saada joku hyvä. Esittelin kaikkia tarjolla olevia, mutta rouva puhui päälle ja väkisin tahtoi sen saman hyvän näköisen lajitelman minkä viimeksikin osti. Sanoin kyllä että tuohan on sama mistä hän ei pitänyt. Olin kuulemma typerä ja väärässä. Niinpä… 😀
Paistopisteessä töissä ollessani tuli monesti vastaan asiakkaita, jotka väittivät kiven kovaa ostaneensa viime viikolla juuri tästä paistopisteen hyllystä kilpailevan firman sämpylöitä. Yritä siinä sitten kauniisti kertoa, ettei tämä ole mitenkään mahdollista, kuitenkaan unohtamatta että asiakas on aina oikeassa 😀 Jossain vaiheessa asiakas tajuaa, että ja oliskos kyseessä ollutkin se toinen tavaratalo 😀
Ihana postaus! 🙂
Vaatemyymälässä on myös monenlaista kulkijaa. Vanhat miehet kyselee polvivahvikkeita ja yrittää tentata nuorta tyttöä, että tietääkös se tyttö mikä tämä ja tuo on. Suurimmasta osasta huomaa, ettei ole aikomuksenakaan ostaa yhtikäs mitään, kunhan vain haluaa "kiusata" myyjää.
Vaatekaupassa on joillain myös termit hakusessa, mekko ja hame on välillä sama asia, ja kerran eräs nainen osoitti kauempaa yhteen rekkiin, että haluaa sovittaa tuota harmaata bleiseriä. Hän osoitti vihreää neuletakkia, mutta samapa tuo!