Voittajat ei pelkää hävii

Kuten eilen lupailin on tänään vuorossa tarinaa toisesta laboratorio kerrastani täällä London College of Fashionissa, jonka Cosmetic Science -linjalla olen vaihtoani suorittamassa.
Kuten juonta seuranneet varmasti muistavat, oli ensimmäinen labrakertani ihan suoraan päivänpaisteen takaa. En tiennyt yhtään mitä tehdä, miksi edes tekisin ja millä muka edes voisin tehdä. Tai uskaltaisinko edes tehdä.
Kuten kuitenkin eilen kerroin, olin tuon kokemuksen opettamana ryhtynyt opiskelemaan entistäkin suuremmalla apinan raivolla. Opiskelen ja opiskelin jo tuota ennenkin täällä aina ennen ihonhoidon oppituntia läpi opettajan verkkoon etukäteen laittaman presentaation, luen hänen suosittelemastaan kirjasta itsenäisesti aiheesta ja tarvittaessa teen jatkoselvittelyjä itselleni. En tiedä, toimiiko kukaan muu luokkakaverini näin, sillä tunnun olevan ainoa, joka kirjastossa viettää aikaa tai lainaa joidenkin kirjojen ainoita kappaleita, mutta siis minä ainakin olen tunneille mennessä aina täydessä valmiudessa ja hyvin tietoinen siitä, mitä on tulossa. Ja tällä kertaa ihonhoidon oppitunnin alkaessa olin myös opiskellut sen emulsioteorian ja siihen liittyvät materiaalit läpi.
Tiistai päivistä oli ehtinyt tulla minulle mielessäni jo mörköjä. Ne alkavat pakkausopin luennoilla, joiden alussa on joka kerta pieni tentti edellisen viikon asioista ja jatkuvat sen jälkeen ihonhoidonluennoilla päättyen labratyöskentelyyn. Pitkä ja pelottava päivä, siis.
Minua oltiin kehoitettu käsketty ostamaan oma labratakki ja tein työtä käskettyäni. Koska hommaa ei määritelty mitenkään erityisesti, päätin pitää itsekseni edes hieman hauskaa ja tilata itselleni tämän:
Olisin ihan erityisesti kylläkin halunnut käydä ostamassa labratakin näin halloweenin alla lasten naamiaisliikkeestä, joissa niitä varmasti olisi ollut tarjolla, mutta koska olin niin syventynyt opintoihini ei minulla ollut aikaa tehdä tuollaista henkilökohtaista, vain itseni tietoisuuteen tuotavaa, mutta mieltäni silti lämmittävää kapinaa. Tyydyin siis tilaamaan Amazonista kotiovelle lasten labratakin ja suojalasit.
Labrapäivän aamuna olin siis valmis.
Olin nukkunut ihan hemmetin huonosti edellisen yön jännittäen seuraavaa päivää. Neljän tunnin ”yöunien” jälkeen yritin laittaa aamun käyntiin valamalla itseeni taisteluhenkeä. Söin hyvän aamiaisen. Vedin huuliin kirkkaanpunaista mieltä piristävää huulipunaa. Popitin koko koulumatkan kännykästäni Eye of The Tigeria, Apulannan Minä olen voittajaa ja kaikkea mahdollista minut tsemppihenkeen kiihdyttävää.
Sydämeni hyppäsi kurkkuun, kun tajusin, ettei labraparini ollut koulussa. Onneksi hän lupasi tulla paikalle flunssastaan huolimatta iltapäivän painajaishetkeeni, jota odotin kauhulla koko päivän. Olin päättänyt etukäteen ottaa kaikki labrakertani kuin nyrkkeilyottelun: Treenaa niin, että osaat väistää iskuja, hyväksy, että välillä mustilta silmiltä, pieniltä ruhjeilta ja yllättäviltä lyönneiltä ei voi välttyä, älä missään tapauksessa kaadu kesken ottelun tai luovuta ja aloita taas seuraava erä täysillä huolimatta siitä, miten edellinen erä on mennyt.
Ja sitten se tuli, round two. Ja sitten se meni. Ja se oli ihan huippukivaa ja tiesin nyt, että mitä välineitä tarvitsen, miten toimia ja mistä mikäkin löytyisi. Oli ihan mielettömän varma olo. Tässäkö se nyt oli? Tätäkö minä jännitin? Olo oli yhtä pöllämystynyt kuin odotettuasi koko viikon kauhulla hammaslääkärikäyntiä peläten porausta ja sitten hammaslääkäri toteaakin vain, että kaikki hyvin ja nähdään vuoden kuluttua uudelleen hammaskivenpoistossa. Opettajakin kävi pari kertaa varmistamassa, että sujuuko meillä kaikki hyvin. ”Todellakin sujuu,” minä hymyilin.

Ja minulla oli tosiaan kivaa. Kaikki sujui hyvin ja pikkukemistin leikkiminen yhdessä labraparini kanssa oli todella hauskaa, vaikkei lopputuloksemme todellakaan edes muistuttanut koostumukseltaan sitä paksua kasvanpoistovoidetta, jollaista siitä oli tarkoitus tulla. Ei se mitään, ei se ole niin vakavaa. Oppimassahan tuolla ollaan ja jos en jälleen oppinut muuta tai tiennyt, mikä formuloinnissa meni pieleen, niin opinpahan ainakin, että labrassa on hauskaa ja minä pärjään sielläkin. Ensikerralla lopputuloskin on sitten ehkä parempi ja voin jatkossa nukkua yönikin rauhassa.
Mieltäni myös helpotti kovasti, kun myöhemmin kyselin luokkakavereiltani heidän kemian taustoistaan. Kävi ilmi, että edellytyksenä tänne tulolle oli collegessa meidän lukion pitkää kemiaa vastaavien opintojen suorittaminen kiitettävällä menestyksellä. Ilmankos nuo ovat niin hemmetin eteviä ja asiat tulevat niin näppärästi ulos! Itsehän suoritin kemiaa lukiossa yhden kurssin 11 vuotta sitten ymmärtämättä siitä mitään, mutta saaden siitä sattumalta kutosen, kun tentti perustui ”valitse oikea vaihtoehto” -tyyppisiin kysymyksiin. Tämän lisäksi olen siis vain itsenäisesti yrittänyt aiemmin viime syksynä ottaa kemian perusasiat haltuun (jos muistatte tämän postauksen). Voin siis todellakin elää sen kanssa, että muut täällä ovat lähtökohtaisesti minua etevämpiä. Aina voi oppia!
Tarinan opetus: Don’t worry, be happy.
Ei vaan: Älä tee asioista itsellesi liian suuria mörköjä vaan selvitä, miksi ne pelottavat sinua, tee jotain sen eteen ettei sinun enää tarvitse pelätä ja huomaa, että kaikki pelkosi olivat turhia. Ja tähän loppuun jokainen voi sitten omatoimisesti popittaa sen Apulannan Minä olen voittaja -kappaleen ja muistaa olevasa voittaja kun vain niin päättää.

13 kommenttia artikkeliin ”Voittajat ei pelkää hävii”

  2. Labra-alan ammattilaisena on nyt pakko kommentoida kapinointiasi. Labratakki on suojavaruste, ei mikään naamiaisasu. Sen on tarkoitus suojata kemikaaliroiskeilta ja yleensä materiaali on jotain vaikeasti syttyvää. Tietystikään ette varmaan työskentele minkään kauhean vaarallisten aineiden kanssa. Mutta kannattaa suhtautua asiaan tiedostaen, että saatat laiminlyödä omaa turvallisuuttasi.

  3. Hyvä Virve!! Ehkä myötäelän liiankin voimakkaasti ☺, ei voi oikein pidättää hengitystäkään seuraavaan
    kertaan, kunnes kuulee, että kaikki on mennyt hyvin! ☺ Ja, noin tehokkaan näköisenähän ei voi muuta kuin onnistua! �� -B-

  5. Onko se tosiaan niin että titaanioksidi mineraalimeikeissä heikentää uv päivävoiteen tehoa jos siinä on se avobenzone? Olit kirjoittanut niin 2010 yhdessä postauksessa. Onhan kuitenkin esim. avenen aurinkovoiteissa sekä titaanioksidia ja myös kemiallisia aurinkosuoja-aineita… mietyttää vaan ja harmittaa kun olen käyttänyt louis widmerin uv 30 päivävoidetta ja artdecon mineraalimeikkiä joka sis. titaani ja sinkkioksidia…

  8. Oot ihana mahtava! Ja mahtava labralook punaisella huulipunalla, punahuulet kyl antaa aina jotenki itsevarmuutta kun odotettavissa on janna paiva 😀

  10. Hyvä hyvä! Etkä muuten ollut ainoa, joka maha kipeänä odotti seuraavaa labrapäivää….. Suhtaudunkohan mie turhan tunteella lempibloggaajieni elämään?

Kommentointi on suljettu.