Hopeista lisäapua

Blogissani on sattuneesta syystä viimeaikoina peräänkuuluteltu paljon erilaisia keltaisuutta hiuksista taittavia tuotteita ja kaikki apukeinot ja niksit on otettu vastaan mielellään. Matka mustatasta omaan vaaleaan kun on pitkä ja jopa varsin tuskainenkin! Tänään haluaisinkin siksi jälleen jakaa teille muille mahdollisille kanssakärsijille yhden vinkin lisäavun tarjoavasta tuotteesta.
Sain blogini kautta vinkin kokeilla Four Reasons -merkin Silver Mistiä, eli hiuksiin jätettävää keltaisuutta neutralisoivaa hoitosuihketta.
Koska keltaisen ja punaisen sävyt ovat tulleet viimeaikoina varsin tutuiksi hiusten vaalennusprojektin myötä, ovat kaikki niitä neutralisoivat apukeinot olleet erittäin tervetulleita luokseni. Olenkin siis huoletta laittanut hiusteni pituuksiin kaikkea mahdollista, mikä vain lupailee taittavansa keltaisuutta pois edes jollain tapaa. Tyven kanssa joudun jo olemaan varovaisempi, sillä esimerkiksi eräs Tigin tavallinen shampoo sai sen taittamaan vaaleanpunaiseen…
 
 

 
Mitään ihan äärimmäisen radikaalia apua tämä kokeilemani suihke ei tietenkään ole hiuksiini tuonut, mutta jos kerran voin saada hiuksiin jätettävän hoitosuihkeen hoitotehon yhdistettynä pieneenkin neutralisointiefektiin niin yhdistän ne ehdottomasti mielelläni.
 
Taitanee kuitenkin olla, että omat hiustenlatvani ovat tällä hetkellä vielä sen verran tummahkot, etteivät tämän tuotteen tehot riitä niitä kovin radikaalisti neutralisoimaan. Vaaleampia hiusosioita tämä on kuitenkin vaikuttanut kirkastavan tai jos ei muuta niin tuovan minulle ainakin asiasta mukavan psykologisen harhavaikutelman.
 
 
Nyt kuulisinkin siksi siis mielelläni vaaleampihiuksisten mielipiteitä ja näkemyksiä tämän tuotteen toimivuudesta. Sanokaa nyt, että tämä toimii ihan huippuhyvin ja saakaa minut uskomaan tähän lisää!
 
 
 
Oletteko te kokeilleet Four Reasons -merkin Silver Mistiä? Tai tiedättekö jonkun muun vastaavan tuotteen?

20 kommenttia artikkeliin ”Hopeista lisäapua”

  1. Todella huono, ei taita keltaisuutta. Sotkee vain joka paikan, kun suihkii menemään :/

  2. Minä! Aiemmin, kun hiukseni olivat aivan vaaleat, käytin tätä säännöllisesti pesujen jälkeen taittamaan keltaisuutta pois. Toki käytin kaverina myös saman sarjan hopeashampoota, eli en osaa sanoa kummalle tuotteelle kunnia keltaisuuden poistamisesta kuuluu. Ei suihkeesta ainakaan haittaa ollut, päinvastoin. Se antoi itselle ainakin sellaisen tunteen, että on tehnyt parhaansa keltaisuuden poistamiseksi 😀

  3. Olen kokeillut k.o. tuotetta ja ainakaan minun raidoille ei tehnyt mitään (siis ainakaan mitään kirkastavaa). En kyllä tuntenut hoitotehojakaan. Bonuksena oli vielä lilanväriset läikät, eli jos tuotetta tarttui hiuksista johonkin valkeaan niin sen huomasi liloista läikistä…en siis tykännyt.

    t. anne

  4. Täällä yks blondi joka tuota tuotetta on käyttäny suht pitkään epäsäännöllisen säännöllisesti 😀 Käytän tuotetta silloin kun haluan kirkastaa väriä, johon se toimii. Suosittelen kyllä 🙂

  5. Mulla on ihan platinanvaalea tukka ja tuo toimii aivan älyttömän hyvin kyllä näihin. Meinaa vahingossa mennä välillä harmaaksi kun suihkii liikaa 😀 Ainaki tosi vaaleille hiuksille tuo on tehokas! Sitten kun oon kunnolla blondi niin tuo varmasti toimii paremmin. 🙂 Lorealin kampaamoista saatavan hopeashampoon oon ite todennu parhaaksi hopeashampooksi.

  6. En tiedä johtuiko mun kuivista hiuksista vai mitä, mutta mulle tää sai aikaan sinertäviä länttejä hiuksiin! Vaikka kuinka yritin saada suihkeen tasaisesti hiuksiin, niin en välttynyt ikäviltä länteiltä. Ja samalla värjäsin pesukoneen kannen tällä suihkeella sinisiä länttejä täyteen. 😀

    -Satu

  7. Joicon hopeashampoo on todella hyvä keltaisuuden poistossa! 🙂 Itsekin mustista vaalensin kotikonstein aivan blondiksi ja on auttanut, ettei ole varvinnut ottaa enempää värinpoistoja, koska tuo shampoo (ostin myös hoitoaineen joka auttanut sävyssä) korjaa keltaisuutta todella hyvin.

  8. Kyllä sillä taittotehoja oli, mutta toimi aika epätasaisesti. Veti erityisesti vaaleat raidat suorastaan violeteiksi ja sotki todella paljon joka paikkaa.

  9. Mulla tää ei kyllä oo toiminut ollenkaan! Tykkään kyllä saman sarjan hopeashampoosta, se tuntuu vähän jopa viilentävän tukan sävyä ja on opiskelijan kukkarolle ihan siedettävän hintainen.

  10. Mulla tukka taittaa tosi voimakkaasti punaiseen (=keltaiseen), ja monien kokeilujen jälkeen on Fudgen (Violet Toning) hopeashampoo ainut, joka ihan oikeasti on toiminut. Sävyttää sen verran tujakasti, että pestessä on kertishanskat kyllä aika tarpeelliset, ellei tahdo myös sinertäviä käsiä. Suosittelen kokeilemaan! 🙂

  11. Linkkaan asiasta kiinnostuneille erään tuttuni blogista postauksen, jossa käsittelee juurikin tätä ja muita silver-tuotteita:

    http://pansysally.blogspot.fi/2014/06/silveria-ja-suoristusta.html

    Itsellä käytössä ko. tuote myös ja olen kyllä positiivisesti yllättynyt tehosta – yhdessä valkoisessa paidassa pari violettia läikkää muistuttamassa ettei kannata suihkutella vaalean paidan ollessa yllä!

  12. Minä vannon Cutrinin hopeahoitsikan nimeen, se on omalle tukalleni ehdottomasti paras pitämään sen kaikkea muuta kuin keltaisena 🙂

  13. Oman tukan taittaa liiankin violetiksi. Vaikea saada tasaisesti, vaikka hieman kellertävään juureen varovasti koitan suihkia. Plus värjää ympäristön, nimimerkki tänään päällä valkoinen neuletakki, jossa kummia violetteja länttejä.. Eli toimii kyllä periaatteessa, mutta oma tukkasi taitaa olla vielä oikeasti vaan sen verran tumma, että hurjaa eroa siihen ei hopeatuotteilla saa. Ainakin oman tukkani pitää olla lähes valkoinen, että huomaan hopeatuotteilla mitään taittovaikutusta. Kokeileppa Crestolin color gloss värinaamiota, sävy tuhkanharmaa, sain oman 11 asteisen tukkani sillä lähes tummanharmaaksi, eli se ainakin taittaa 😀

  14. Mulla suht vaalea tukka ja tämä toiminut erinomaisesti, neljäs pullo menossa.
    Ja, kiitokset ♡ vielä siitä pesusienivinkistä (höh, en muista nimeä) kasvoille!! Tilasin mun näppylänaamalle myöskin sen normaali-ihon sienen. Näppylät vähentyneet, iho pehmeä ja kasvoilla jotenkin "kevyt" tuntu. -B-

  15. Tota fudgen shampoota kehuu kaikki! Mulla on sen verran tumma vaalea että toi suihke ei tehnyt muuta kuin sen psykologisen vaikutuksen… Eikä hoitotehoissakaan ollut kehumista. Mutta se oli kyllä ennen tuota koostumuksen uudistamista.

  16. Täällä huhuilee blondi myös. Vannon edelleen Joicon Violet shampoon nimeen ja KC:n Color Maska Vanillan nimeen + nämä kaksi tehoa yhdessä on viileän vaalea tukka (; Olen itsekin kokeillut Fudgen shampoota taitaa sekin hyvin. Oman pääni vain hiukan kuivumaan liikaa. Tällä hetkellä menossa KMS:n blondi shampoo ja hoitsari. Löytyy multa vielä jätti pumppupullo Goldwellin violet shampoota.

    Tämän merkin jotain muotoilu tuotetta kokeillut ja toiminut tehottomaksi. En viitsi tuhlata rahojani tähän merkkiin enää senttiäkään. Olen myös kaverilta tainnut jotain shampoota lainata ja en ollut tyytyväinen. Moni todella kynitty tukan omaava tykästyy Four Reasons -merkkiin. Ilmeisesti ehkäpä heille enemmän suunnattu.

  17. Olen käyttänyt tätä kun mulla oli lähes valkoiseksi vaalennettu tukka, joka siis taittoi helposti keltaiseen. Ongelmaksi muodostui se, että pohjavärin puuttuessa käytännössä täysin, tämä teki erittäin vaaleaan tukkaan helposti selkeästi violetin sävyn. Tuote ei myöskään aina levittynyt tarpeeksi tasaisesti, joten osa tukasta oli lila ja osa normali 🙂 Mutta uskoisin että toimii ns. luonnollisemman värisessä tukassa paremmin!

    Lisäksi, innoistuin siitä pesusieni-vinkistäsi ja löysin sattumalta Sokokselta vastaavan sienen, Konjac Sponge Company-merkiltä. En ole vielä testannut, mutta jos muistan niin käyn täällä raportoimassa miten se on minulla toiminut. Odotukset on ainakin suuret 😉

  18. Luonnollisen vaaleilla hiuksillani toimii oikein loistavasti, taittaa keltaisuutta juuri sopivasti pois!

Kommentointi on suljettu.