Minua on muutamia kertoja pyydetty jakamaan ajatuksiani siitä, miltä tuntuu olla parisuhteessa kielellä, joka ei ole oma äidinkieli. Harvinaistahan se ei missään tapauksessa ole, mutta koska jokainen samassa tilanteessa oleva kokee sen varmasti niin erilailla ja joku, jolla ei ole samanlaista tilannetta, voi olla utelias sen suhteen, joten jaan mielelläni omia ajatuksiani toivoen, että myös muilla voisi olla jaettavaa.
Olin ennen aina sitä mieltä, etten voisi kuvitellakaan vakavaa parisuhdetta ihmisen kanssa, joka ei puhu sujuvaa suomea. Tässä ei ole mitään rasistista, vaan ihan vain kyse jutuista, jotka saavat minut syttymään. Minulta saavat jalat alta tyypit, jotka osaavat leikitellä suomen kielellä, kirjoittaa fiksusti sekä iskeä nokkelia juttuja nopeasti ja oikealla hetkellä. Tarttua sanoihin, vääntää ja kääntää niitä ja keksiä jopa ihan omia uudissanoja. Pidän tyypeistä, joilla leikkaa äkkiä ja joiden sanojen käyttö saa minut nauramaan. Jos siis mietin, millaisen miehen kanssa lopulta päätyisin jopa naimisiin, ajattelin hänen ehdottomasti olevan sujuvasti suomen kielellä leikittelevää tyyppiä.
Kun lähes neljä vuotta sitten tapasin nykyisen ruotsalaisen mieheni koin, että meillä synkkaa hyvin. Ajattelimme asioista samalla tavalla, hänen kanssaan oli hyvä olla ja mielenkiintoista jutella. Mielessäni on aina ollut haave saturomanssista, jossa Sen Oikean kohtaamisen jälkeen ei enää edes harkita muita ja yhdessä ollaan lopun elämää. Vanhempani ovat olleet yhdessä viitisenkymmentä vuotta, joten kyllähän se väkisinkin inspiroi.
Fyysisellä vetovoimalla on merkitystä, mutta jos yhteistä elämää suunnitellaan pitkälle eläkepäiviin asti, täytyy minun parisuhteessani olla myös hyvä henkinen yhteys, johon kuuluvat erinomaiset keskustelut. Haluan tietää, että vanhana kun kroppa ei toimi ja ulkonäkökin on muuttunut, synkkaa meillä vielä ja voimme jutella tunti tolkulla. Vaikka yhdessä voisikin olla ihan hauskaa, en silti henkilökohtaisesti voisi kuvitella meneväni naimisiin, jos emme osaisi kunnolla samaa kieltä ja toisen osapuolen kyky muodostaa englanniksi lauseita olisi ”I go store. I buy milk, yes no?” tai jos joutuisin miettimään, oliko sanomani lause rakenteeltaan liian monimutkainen toiselle ymmärtää. Tässä on kuitenkin kyse vain henkilökohtaisista mieltymyksistä aivan kuten siinä, että joku tykkää blondeista ja toinen tummista.
Mieheni on ruotsalainen eikä puhu suomea. Koska uuteen ihmiseen tutustuessa hyvällä keskusteluyhteydellä on minulle valtava merkitys, koin luontevammaksi puhua hänen kanssaan englantia kuin yrittää sönköttää haparoivalla ruotsillani asioita. Olin ennen tapaamistamme asunut kerran vuoden verran Lontoossa ja käyttänyt englantia töissä laivalla ollessa, joten sen puhuminen kyllä sujui, mutta olin melko epävarma. Mietin paljon, kuinka sanon jonkun jutun ja joskus joku tärkeä sana oli kateissa tai sen ääntäminen ei ollu ihan sujuvaa. Puhuin perushyvää englantia, mutta muistan pitkiä keskustelujamme käydessä ajatelleeni, etten jaksa alkaa selittämään jotain juttua, koska sen selittäminen englanniksi tuntui silloin niin monimutkaiselta.
Olimme tunteneet toisemme vasta parisen kuukauta lähtiessäni syksyllä 2014 vaihtoon Lontooseen. Mies kävi Lontoossa kerran, mutta muuten olimme molemmat koko vaihto-oppilaana viettämäni lukukauden ajan niin kiireisiä, että tutustumisvaiheemme perustui päivittäisiin Skype-keskusteluihin, joissa tutustuimme kunnolla toisiimme hyvinkin syvällisten keskusteluiden kautta. Niiden ja englanniksi opiskelun myötä kielitaitoni vahvistui enkä enää tuon syksyn jälkeen kokenut eteeni tulevan tilanteita, joissa en jaksaisi tai varsinkaan osaisi selittää miehelleni jotain juttua siksi, että se piti selittää kielellä, joka ei ole äidinkieleni.
Meillä tilanteesta on tehnyt helppoa se, että mies puhuu englantia erittäin sujuvasti ja oikeastaan kuin toisena äidinkielenään. Hänellä on erittäin laaja sanavarasto ja hän on myös hyvin pikkutarkka ääntämisen suhteen. Olenkin alusta lähtien sanonut hänelle, että hän saa ja hänen jopa pitääkin korjata minua, sillä en halua, että toistan jatkuvasti jotain virhettä. Näin hän tekeekin, mikä on loistavaa, mutta saattaa toki joissakin tilanteissa joskus ärsyttää minua suunnattomasti. Esimerkiksi kun sanon glass, on geeni usein liian paljon kuin koo ja mies huomauttaa asiasta usein. Jos painotan jossakin sanassa väärää tavua, korjaa hän kyllä asian. Ei hän tietenkään sitä tekisi jos pyytäisin häntä lopettamaan, mutta olen itse sanonut, että hänen täytyy korjata minua aina kun se on tarpeen. Tuntuu hyvältä, että kielitaitoni myös kehittyy kokoajan.
Aina välillä tulee toki tilanteita, joissa ärsyttää, ettemme jaa samaa äidinkieltä. Pidän miestäni fiksuna tyyppinä, joka osaa ajatella asioita monelta kannalta ja kunnioitan hänen mielipiteitään, jotka ovat usein hyvin analyyttisia. Joskus olisikin ihanaa esimerkiksi voida antaa hänelle luettavaksi joku tekstini, jonka kanssa kaipaisin apua tai mielipidettä.
Monissa jutuissa tekstin juju on kuitenkin juuri sen suomenkielisissä sanavalinnoissa, jotka eivät kuulosta yhtä sujuvilta englanniksi käännettynä. Jos tekstin kääntää suoraan, kuulostaa se typerältä ja jos sen taas esittää englanniksi sujuvalla tavalla, ei se ole enää sama teksti. Jos vaikka kerron jossakin kontekstissa jonkin asian kadonneen kuin pierun Saharaan, voi se olla suomeksi hauskaa, mutta englanniksi lähinnä outoa ja jos vain käännän siinä yhteydessä sanonnan merkityksen mukaan jonkin asian kadonneen täysin, ei jutussa olekaan sitten enää mitään hauskaa. En ole ammatiltani kääntäjä ja useissa vastaavissa tilanteissa mietin vaan mielessäni, että hatunnosto niille, jotka ammatikseen hallitsevat tällaiset käännöstilanteet.
Esimerkiksi tämä postaus olisi mukavaa luetuttaa miehellä ja kysyä hänen ajatuksiaan siitä. Jos puhuisimme suomea, pyytäisin häntä vain lukemaan sen, mutta koska emme puhu, en jaksa alkaa kääntää tätä hänelle ja tyydyin vain ennen postauksen kirjoittamista käymään hänen kanssaan aiheesta keskustelua saadakseni mahdollisesti mielenkiintoisia ajatuksia, joita voisin postaukseeni sisällyttää.
Joskus hyvin väsyneenä saattaa myös jopa hieman ärsyttää, ettei voi vaan ruikuttaa ulos väsyneenä suomeksi, miltä sillä hetkellä tuntuu. Vaikka en enää nykyään joudu miettimään etukäteen, miten jonkun asian sanon ja sanat tulevat hyvin luonnostaan, tulee väsyneenä silti aina välillä eteen tilanne, ettei vaan jaksaisi puhua englantia. Niinä hetkinä tuntuu, että jo suomenkin puhuminen on liikaa energiaa vievää.
Noin vuosi sitten meillä oli kotona tilanne, jossa tunsin oloni yhtäkkiä hyvin heikoksi. Sain vinkaistua miehelleni, että ”Honey, please hold me,” ja mies ehti äkkiä rynnätä taakseni, kun minulta meni taju ja valahdin veltoksi hänen käsiinsä. En normaalisti ikinä pyörry (tämä oli toinen kerta elämässäni), joten tilanne oli meille kummallekin hyvin yllättävä ja outo. Virkosin lähes saman tien, mutta pääni oli niin pöpperössä, että en saanut soperrettua ulos kuin suomea. Muistan vieläkin miettineeni samaan aikaan, että hitto kun en vaan saa sanoja englanniksi ulos ja miten hemmetissä sitä kieltä puhuttiinkaan. Mies oli hieman hädissään, sillä mongertelin pienen hetken vain suomea eikä hän tiennyt yhtään, mitä tapahtuu. Kyky puhua englantia palautui tietysti nopeasti takaisin ja kyse oli tosiasiassa varmaan vain paristakymmenestä sekunnista, mutta sellaisissa tilanteissa yhteisen äidinkielen puuttuminen voi olla pelottavaa kummallekin. Voisin myös kuvitella, että uhkaavassa tilanteessa spontaani reaktioni huutaa äkillinen varoitus voisi olla suomeksi.
Uskon kuitenkin toisaalta, että on jopa hyvä juttu, ettei meillä ole yhteistä äidinkieltä ja epäilen, että se on yksi tekijä, jonka vuoksi meillä ei liiemmin tule riitoja. Huomaan monissa tilanteissa miettiväni sen puolikkaan sekunnin pidempään, minkä ansiosta jätän töksäyttämättä jotain sellaista, jonka olisin ehkä jo suomeksi laukaissut ulos ja tajuan sen pienen hetken aikana, että sitä ei kannata sanoa. Jos joku juttu oikein kunnolla ärsyttää, saattaisin suomeksi sanoa helpommin, että vitsin idiootti, mutta englannin arkikieleni on sen verran ”fiinimpää”, ettei minulta luikahda ulos suustani koskaan vastaava englanniksi. Olen vain hiljaa.
”No just joo…” on myös sellainen lausahdus, joka itsessään varsinaisesti tarkoita vielä mitään pahaa, mutta suomeksi sen saattaisi päästää suustaan ulos tilanteessa, jossa toinen osapuoli saattaisi helposti tulkita sen poikkipuoliseksi sanaksi, josta voisi nousta lopulta hyvinkin turha sanaharkka. Englanniksi pyörittelen näissä tilanteissa hiljaa mielessäni silmiäni enkä sano ääneen mitään ja huomaan jälkikäteen, että tilanne on mennyt itsestään ohi ja oli vain hyvä, etten päästänyt ulos mitään typerää. Sanoisin siis, että olen itse mukavampi ihminen englanniksi.
Se, ettei meillä ole yhteistä äidinkieltä on noussut minulle usein esiin, sillä työhöni liittyy paljon kirjoittamista ja sanat ovat minulle todella tärkeitä, oli sitten kyse puhutusta, kirjoitetusta tai jopa lauletusta viestinnästä (kuuntelen esimerkiksi musiikissa aina ensisijaisesti sanoja). Miehelle niillä ei kuitenkaan ole samanlainen merkitys eikä hänellä ole yhtä vahvaa suhdetta äidinkieleensä.
Kun kysyin mieheltäni, onko hänellä vastaavia ajatuksia aiheesta kuin minulla, oli hänen ulosantinsa paljon suppeampi. Hän kokee englannin lähes toiseksi äidinkielekseen ja koska hän ilmaisee itseään sillä niin sujuvasti sekä kirjallisesti että suullisesti, ei hänellä ole asian suhteen koskaan ongelmia. Koska hän myös ymmärtää minua hyvin ja voimme käydä sujuvaa keskustelua, ei hän ollut kuulemma liiemmin edes miettinyt asiaa. Meillä ei onneksi myöskään tule useinkaan vastaan kielestä johtuvia väärinymmärryksiä, jotka voisivat helposti olla yleisiä.
Koska parisuhteemme sujuu niin hyvin englanniksi, en ole ollut halukas vaihtamaan puhekieltä ruotsiin. Minulla ei ole ruotsin kieleen mitään erityistä kiinnostusta ja sen käyttäminen asettaa miehen keskusteluissa niin paljon vahvempaan asemaan, etten koe voivani käydä ruotsiksi vastaavia keskusteluja, joita nyt käymme ja se tekisi parisuhteestamme silmissäni vähemmän kiinnostavan jollakin tapaa.
Nykyään sitä minulle tärkeää sanoilla leikittelyä tapahtuu myös englanniksi. Aluksi olin varma, etten kykenisi siihen koskaan, mutta nyt sitä tapahtuu meillä usein ja nautin siitä. Muistan vieläkin jopa sen hetken, kun ensimmäisen kerran se tapahtui luonnostaan ja mies kommentoi, että katso nyt, kyllä se sujuu vielä myös englanniksi.
Ei siis tunnu, että olen joutunut vieraalla kielellä käytävän parisuhteen myötä luopumaan mistään vaan ennemminkin siltä, että olen parisuhteen myötä saanut myös tilaisuuden kehittää kielitaitoani tasolle, jolla voin myös pitää sen kanssa hauskaa. Suomi on minulle aina kielenä tärkein, mutta tuntuu hyvältä, että parisuhteen bonuksena on tullut parempi kielitaito.
Millaisia kokemuksia teillä on parisuhteesta muulla kuin omalla äidinkielellänne?
Lue myös:
Epäsuosittu mielipide: En pidä Ruotsista
Kuinka tapasin ruotsalaisen mieheni
Kuinka suomalainen ja ruotsalainen yrityskulttuuri minusta eroavat toisistaan
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Samanlaiset kokemukset mullakin. Olin neljä vuotta yhdessä itävaltalaisen kanssa ja kielenä englanti. Alussa oli kauhean turhauttavaa ja väsyttävää, mutta sitten kun siihen tottui, ei enää niin häirinnyt. Mäkin kirjoitan työkseni, ja silloin harmitti, ettei sitä voinut ikinä jakaa toisen kanssa. Epäselvää oli myös välillä se, ymmärtääkö molemmat saman sanan ihan samoin, kun molemmat tietysti päässään käänsi sen omalle kielelleen. Äitini huomautti tähän, että ei miehet aina muutenkaan mitään sanojen nyansseja ymmärrä. Voi olla niinkin. 😀
Suhde loppui sitten aikanaan. Viimeksi seurustelin toisen ulkomaalaisen miehen kanssa, joka puhui huonosti suomea ja englantiakin paljon huonommin kuin mä (mä puhun varsin sujuvasti). Vuoden seurustelun jälkeen mua alkoi ylitsepääsemättömästi haitata se, että keskustelut oli usein jankkaamista, väärinymmärryksiä ja lisäksi aloin ajatella toisesta, että se on vähän tyhmä. Omalla äidinkielellään se olis saattanut tietysti vaikuttaa vaikka kuinka älykkäältä. Mutta tämä suhde kaatui hyvin pitkälti tähän kieliongelmaan.
Tuo on hyvä pointti, että sanojakin voi ymmärtää eri tavalla kääntäessä niitä!
Minäkin olen joskus hetken tehnyt tuttavuutta tyypin kanssa, jonka kielitaito ei sitten kuitenkaan ollut riittävä, jotta tunteeni olisivat voineet syventyä. Alkoi vaan enemmän ärsyttämään se, ettei voitu kommentoida täysillä. :/
Itselleni tämä ei ole ikinä ollut ongelma, kun ei muustakaan ole kokemusta. 🙂 Entisessä suhteessa puhuin exän kanssa hänen äidinkieltään, japania, ja nykyisessä suhteessa puhumme poikaystävän kanssa englantia. Itse puhun englantia sujuvasti, enkä ole koskaan kokenut, että en voisi ilmaista itseäni vapaasti. Poikaystävän äidinkieli on hindi, mutta hänkin siis puhuu luontevasti englantia. Koen, että itselleni olisi pikemminkin outoa olla suhteessa, jossa puhutaan ruotsia/suomea eikä ns ”vierasta kieltä”. :’)
Kieli on kyllä tärkeässä roolissa, mutta jos kumpikin puhuu sujuvasti parisuhteen kieltä, niin sujuu varmasti ongelmitta. 🙂
Itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta. Työni kautta olen ollut tilanteessa jossa ruorsalais – suomalaisessa perheessä miehen laajan aivoinfarkti aiheutti ruotsinkielen unohtumisen. Aivotapahtuman jälkeen aviopari ei pystynyt kommunikoimaan. Mies pystyi tuottamaan vain suomenkieltä jota ummikko ruotsalaisvaimo ei ymmärtänyt. Surullista tässä oli myös se että pariskunnan aikuiset lapset osasivat vain ruotsia ja englantia. Perhe siis asui Ruotsissa ja olivat tapahtuman aikaan vierailulla Suomessa. Siitä miten mies myöhemmin kuntoutui minulla ei ole tietoa.
Hui kauheaa! 😮
Aussimiehen kanssa seurustelleena ja hänen piireissään pyörineenä välillä tuli olo, että jään vähän keskustelusta paitsi enkä kertakaikkiaan pysy mukana läpänheitossa ja ole yhtä hauska kuin suomeksi, vaikka tuota läpänheittoa lukuunottamatta puhunkin erittäin sujuvaa englantia, tuolloin jopa paremmin kuin suomea 😀 Sen kielellä leikittelyn kehittymiseen kai menee sitten vain vielä kauemmin aikaa.
Koin myös, että olin mukavampi englanniksi, enkä väsyneenäkään tiuskinut just esim. poikaystävälle, kun taas suomeksi läheis-raukat saavat kyllä heti huomata jos meikäläistä väsyttää tai ottaa pattiin…:D Tietyllä tapaa tunteiden ilmaiseminen tuntui kuitenkin jopa sujuvammalta kuin suomeksi, mikä on itsellä jotenkin todella tönkköä. Allekirjoitan myös tuon, ettei aina jaksa vaan alkaa selittämään, mitä miettii, vaikka ajatukset periaatteessa englanniksi olisivatkin, niin ei niissä välttämättä sellaisenaan puhuttuna ole mitään järkeä. Stressaantuneena puhuin muuten unissaan suomea, siinä oli herralla ihmeteltävää 😀 Yleiskokemus englanninkielisestä parisuhteesta on kuitenkin ihana muisto 🙂
Kun seurustelin exäni kanssa ja asuimme Lontoossa, tuntui minusta myös siltä, etten osannut olla kovin hauska englanniksi ja se ärsytti itseäni, kun hengasimme hänen tuttujensa seurassa. Nykyään tilanne on toisenlainen, mutta silloin koin sen ongelmaksi.
Kiva kuulla, että joku muukin on kivempi englanniksi kuin suomeksi… 😀
Seurustelin muutama vuosi sitten aasialaisen kanssa ja meillä oli kaukosuhde. Kirjoittaminen ei tuntunut olevan mikään ongelma mutta kun tapasimme kasvotusten niin mies usein ymmärsi jotain väärin ja sain sitten korjata asioita alituiseen. Lopulta jouduin vaihtamaan ns. yksinkertaiseen englanninkieleen mikä oli puuduttavaa koska jouduin kaikki lauseet kääntämään päässäni että ”miten sanoisin tämän yksinkertaisemmin”. Suhde loppui jonkin ajan päästä lukuisten väärinymmärrysten ym. takia. Minulla on hyvä englanninkielen taito ja tällä hetkellä opiskelen englanniksi mutta välillä huomaa itsekin että kun väsyy niin englannin kanssa alkaa ajoittain tökkiä tai sitten tulee suomea ja englantia sekaisin. Taitaa olla ongelma kaikilla jotka käyttävät kahta kieltä pääsääntöisesti arjessa 🙂
Joo, tuo on kyllä varmasti hankalaa, kun toisen puutteellisesta kielitaidosta tulee rasite. Voisin itse hyvinkin ajatella, että minulle kävisi juuri noin, että tulisi väärinkäsityksiä ja minua alkaisi vaivata, että pitäisi puhua yksinkertaistettua kieltä. :/
Mieheni ja suomenruotsalainen ja voisimme puhua vain suomea, kuten teimmekin kunnes lapsi syntyi. Tällöin kielemme kääntyi ruotsiksi, lapsen kanssa opettelin yhdessä ja koko perhe puhuu ruotsia. Itselläni oli tosin aika hyvä ruotsinkieleenpohja koulusta, joten se helpotti ja olin motivoitunut. Työelämä on nimittäin helpottunut ruotsinkielen myötä.
Minäkin uskon, että jos hankimme lapsia, tulee niiden myötä kielitaito paranemaan myös itselläni. Nyt kun olemme ulkomailla huomaan usein, että julkisella paikalla tykkään vaihtaa puheen ruotsiksi, koska se tuntuu salakieleltä, jota vastaantulijat tai viereisessä pöydässä ravintolassa istuvat eivät ymmärrä yhtä helposti kuin englantia. 🙂
Hei! Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos siitä 🙂 Onko teillä yhteisiä ystäviä Ruotsissa, hengailetteko yhdessä esim. miehesi ystävien kanssa? Puhutteko kaikki silloin keskenään englantia, vai puhuuko miehesi ystävilleen ruotsia kun olet paikalla jne.?
Jos olen muiden ruotsalaisten ihmisten seurassa, sanon aina kaikille, että puhuvat keskenään ja minulle ruotsia, mutta minä vastaan englanniksi. Mies meinaa silloin aina unohtaa puhua ruotsia, mutta muistuttelen hänelle. Sama myös töissä, eli sanon kaikille, että puhukaa vaan ruotsia keskenänne ja minulle, mutta moni alkaa sitten kuitenkin höpöttää englanniksi kesken kaiken kun vastailen englanniksi. 🙂
Englanninkielisessä parisuhteessa myös, mies ranskankielinen. Meillä on hyvin samantasoinen englanti – eli todella sujuva, ollut alusta asti. Mä rakastan sanoilla leikkimistä ja kielenkäyttöä, slangin oppimista – ja on ihanaa että tätä pystyy tekemään myös muulla kun omalla äidinkielellään.
Vuosien jälkeen touhu on alkanut tosin mennä ehkä jopa vähän alakanttiin, kun meille on muodostunut omia sanoja, tapoja puhua, tai joukkoon tulee suomalainen tai ranskalainen sana ym. Englanninkielen natiivipuhujat varmaan kauhistuisivat jos kuulisivat miten välillä keskenämme puhumme.
En tosin osaa puhua englantia unenpöpperössä! Jos esim. herään kun mies tulee nukkumaan vähän myöhemmin, ja hän yrittää mulle jotakin sanoa, puhun vain suomea ja sitten mietin että no miksei toi nyt muka tajua. Ihan kun en muistaisi koko englanninkielen olemassaoloa. Tai olen pyytänyt avaamaan ikkunan unisena, eikä se vaan tajua vaikka kuinka suomeksi kauniisti pyytäisin 😀
Hahhah! Ihana lukea muiden juttuja aiheesta. Minusta tuntuu unenpöpperöisenä usein, että en vain ihan puhtaasti viitsisi puhua muuta kuin suomea! 😀
Paria englantia puhuvaa tyyppiä olen tapaillut. Ja itse koen, että kaikkien tuhmien/seksikkäiden juttujen puhuminen on kivempaa englanniksi… suomeksi vastaava kuulostaa jotenkin hassulta. 😀 Tai sitten se ei vaan ole tapana suomalaisten kulttuurissa.
Äidinkieleni on venäjä, ja olen parisuhteessa suomalaisen miehen kanssa. Puhumme suomea. En pitkään nähnyt siinä mitään ongelmaa, mutta viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että jonkinlainen seinä on tullut vastaan, kun en saa jotain juttua sanottua suomeksi niin kuin miltä sen pitäisi kuulostaa ja tuntua. Venäjän kielessä on paljon enemmän sanoja ja hienoja vivahteita, jotka eivät käänny suomen kielelle. Venäjä menee myös minulla paljon syvemmälle, se on sielun ja sydämen kieli. Vaikka osaisin puhua suomea todella hyvin, se tuntuu jäävän aina vähän ”tyhjäksi”. Olenkin yrittänyt rohkaista miestäni opiskelemaan venäjää, jotta hän voisi ymmärtää kulttuuriperimääni paremmin. 🙂