Kerroin vähän aikaa sitten, kuinka otin joulun jälkeen vapaapäivieni haasteeksi vähentää kodistamme 500 tavaraa. Vaikka raivasimme kotiamme viimeksi kesällä ja kerroin sillon käyneeni todella tarkasti läpi kaikki paikat, löytyi täältä silti suureksi yllätyksekseni edelleen paljon turhia tavaroita ja oli ihanaa päästä niistä nyt eroon.
Koska haaste toimi niin hyvin, päätin haastaa itseni vielä uudelleen ja otin alkaneelle vuodelle tavoitteeksi raivata kodistani vielä 1000 tavaraa. En laittanut hommalle tiukempaa määräaikaa, mutta uskoin, että pääsen sen kanssa rivakasti vauhtiin.
Nyt 1,5 viikon jälkeen olen saavuttanut tavoitteesta jo yli nejäsosan, eli yli 250 tavaraa on lähtenyt pois.
Esittelin vähän aikaa sitten viisi eri tapaa vähentää kotoa tavaroita ja tämä numeroissa mitattava raivaushaaste on ollut mitä täydellisin minulle, sillä se on pakottanut todellakin miettimään asioita sekä ennen kaikkea tekemään päätöksiä ja näkemään vaivaa. Tämän haasteen ansiosta olen joka päivä entistä lähempänä sitä minimalistista elämää, josta olen haaveillut ja se tuntuu todella hyvältä.
Kuten jo aiemmin mainitsin, hävetti minua jopa hieman huomata, että kodistamme voi edelleen löytyä näin paljon turhia tavaroita, vaikka väitinkin kesällä käyneeni kaikki paikat tarkasti läpi. Nyt haasteen edessä olen oppinut ymmärtämään asiaa paremmin eikä poistettavien tavaroiden löytyminen hävetä enää.
Opin, että oli ihan hullunkurinen ajatus, että voisin yhdellä raivauskerralla osata päättää, mistä kaikesta olisin valmis luopumaan. Vaikka olinkin minimoinut tavaroita jo pitkään ja kuvittelin kesällä tekeväni tarkkaa työtä, olen oppinut, että tavaroiden vähentäminen ei minun kohdallani ainakaan ole juttu, jonka voisi kerralla vain rykäistä läpi. Kyse on prosessista, jossa olen joka päivä vähän edellistä päivää sekä varmempi että myös parempi, jos niin vain voi sanoa ja jota on siksi ollut parasta jatkaa juuri tällä valitsemallani taktiikalla.
Olen huomannut, että tavaroiden vähentyessä huomaan joka päivä itsestäni uusia juttuja. Voin yhtenä päivänä katsoa vaikkapa meikkisivellinkokoelmaani miettien, että tarvitsen ehdottomasti jokaisen siihen kuuluvan siveltimen, mutta tajuta jo seuraavana päivänä, että joku sivellin ei olekaan sitä, mitä tarvitsen ja olla valmis luopumaan siitä.
Vastaavasti voin yhtenä päivänä ajatella, että on ihan kohtuullista omistaa kahdeksan lautasta kahvikupeille, mutta seuraavana päivänä hyväksyä, ettemme oikeastaan koskaan kutsu kotiimme vieraita ja käytämme hädin tuskin kahta, joten jo neljän säästäminen on riittävä juttu. Kuukautta myöhemmin saatan tajuta, ettemme tarvitse niinkään montaa. Ehkä minulle ei ensin tule myöskään mieleenkään luopua jostakin koriste-esineestä, mutta yhtäkkiä tajuan, ettei se tuota minulle mitään iloa ja on totaalisen turha.
Voin käydä huulipunani, kosteusvoiteeni, asusteeni tai mitä muita tahansa kodin juttuja läpi ollen sitä mieltä, että kaikki niistä ovat tarpeellisia, mutta seuraavana päivänä osata nähdä asian aivan uudella tavalla ja tajuta, että olen valmis luopumaan jostakin. Jos kävisin tavaroitani läpi vain laatikko laatikolta edeten, ei samoja juttuja tapahtuisi, mutta kun yritän jatkuvasti miettiä, mistä voi vielä luopua, tulen palanneeksi samoihin juttuihin uudelleen ja tajunneksi jotain sellaista, jota en edellisenä päivänä vielä ymmärtänyt.
(Tosiasiassa en varsinaisesti ajattele, mitä ilman voin olla ja mistä voisin luopua, vaan ennemminkin katson jonkin laatikon yms. sisältöä ja mietin, että mitä sellaista siellä on, mitä haluan pitää.)
Pikkuhiljaa päivien kuluessa opin uusia juttuja sekä itsestäni että tarpeistani ja osaan luopua asioista, joiden tajuan olevan itselleni turhia tai joita olen säilyttänyt vain siksi, että niiden säilyttäminen on helpompaa kuin niistä eroon hankkiutuminen. Yksi parhaista asioista haasteessa onkin ollut juuri se, että tuollaisista tavaroista tulee nyt väkisin hankkiuduttua eroon ja tulee tehneeksi sen loppujen lopuksi melko pienen, mutta aluksi niin suurelta tuntuneen vaivan, mitä niistä eroon pääseminen vaatii.
Kun Marie Kondon kodin järjestelyä käsittelevä ohjelma pyörähti tammikuussa Netflixiin, alkoi Suomessakin valtakunnallinen raivaustyö. Olen nähnyt netissä valtavan määrän keskustelun avauksia, joissa pohditaan, kuinka hankkiutua tavaroista eroon ja mietitään, kuinka se sujuisi helposti. Minusta nämä keskustelut kuvaavat hyvin juuri nyky-yhteiskuntaamme: kaikki halutaan saavuttaa mahdollisimman helposti ilman, että sen eteen tarvitsee nähdä yhtään vaivaa.
On kuulemma liian työlästä laittaa nettiin ilmoituksia siitä, että tavaroita on myynnissä tai sopia, että joku voisi hakea niitä ilmaiseksi. On myös liian hankalaa viedä niitä itse jonnekin, koska ei ole autoa. Autollakin vieminen voi olla huono idea, koska siihen ei ole aikaa. Kaikki on vaikeaa, liikaa aikaa sekä työtä vievää ja muutoksen pitäisi muutenkin tapahtua hetkessä. Kun saan tänään päähäni, että kodin pitää olla maritettu, eli Marie Kondon siivousmetodilla läpikäyty, pitäisi kaiken ylimääräisen olla sieltä pois jo huomenna ja mielellään mahdollisimman vähällä vaivalla.
Yllättävän moni perustelee itselleen, että on okei heittää käyttökelpoista tavaraa sekajätteeseen, koska tavaroista vastuullisesti eroon hankkiutuminen on liian työlästä. Minulla meinaa aivot nyrjähtää aina kun ajattelenkin, että jollakin voi olla näin itsekäs lähestymistapa asiaan. Kun minä haluan tavarastani eroon, voin viis veisata vastuulliselle ajattelulle ja vain heittää tavaran roskiin. Apua, mikä ajatustapa!
Käyttökelpoisten tavaroiden vastuuntunnoton nakkelu sekajätteeseen on minusta ajatuksena sama kuin täysin terve, liikuntakykyinen ihminen menisi laiskuuttaan rasvaimuun karistamaan pari ylimääräistä kiloa. Ne voisi ihan hyvin tiputtaa muutamassa kuukaudessa pienellä urheilulla ja katsomalla, mitä suuhunsa laittaa, mutta rasvaimu on paljon helpompi ja nopeampi vaihtoehto. Tietenkään kilot eivät oikeilla valinnoillakaan katoa hetkessä eikä niiden karistaminen omien päivittäisten valintojen kautta olen helppoa, mutta niitä valintoja tehdessä myös oppii tulevaisuutta varten.
Kun tuskailee pakkasessa läpi sitä kiloja karistavaa kolmen kilometrin päivälenkkiään tai dippailee porkkanatikkuja juhlissa muiden mässätessä sipsiä tulee helpommin miettineeksi, että jos lähtökohtaisesti osaisi olla kohtuullinen, ei olisi tässä tilanteessa. Kun raahaa second hand -liikeeseen kassillista kodin tavaroita julkisen liikenteen kulkuvälineessä hiestä valuvana tulee miettineeksi, että kannattiko niitä hankkia. Kun yrittää miettiä, kuka suostuisi ottamaan kodin ylimääräiset kirjat havahtuu väkisinkin miettimään, onko uusia kirjoja pakko aina itse omistaa ja harkitsee väkisinkin, voisiko kirjoja kuunnella jatkossa älypuhelimella, lukea tabletin kautta tai lainata vaikka kirjastosta.
Kaikki se vaivannäkö opettaa harkitsemaan, kuinka tulevaisuudessa toimii. Jos kilot tai tavarat katoaisivat itsestään sormia napsauttamalla, oppisi vain harva, kuinka ne pidetään jatkossakin poissa ja tilanne hiipisi vähitellen kohti alkuperäistä ongelmatilannetta. Kaikkien niiden tavaroiden on annettu kasautua kotiin yksi kerrallaan vuosien aikana, joten ehkä ne myös lähtevät sieltä yksi kerrallaan pikkuhiljaa eikä ole olemassa taikatemppua, joka vain taikoisi ne vaivatta kadoksiin.
Minusta on mahtavaa, että niin moni muukin on innostunut raivaamaan kotiaan, mutta haluaisin, että jokainen meistä muistaisi, että jos olemme sallineet jonkin tavaran tulla kotiimme, on meillä myös velvollisuus huolehtia siitä eroon hankkiutuessamme, että teemme sen vastuuntuntoisesti. Maailma täytyy muutenkin turhista tavaroista ja typerimpiä asioita, joita voimme tehdä, on täyttää kaatopaikoille meneviä sekajäteastioita käyttökelpoisilla tavaroilla vain siksi, että koemme juuri sillä hetkellä vain helpoimmaksi valinnaksi viskata tavaran roskiin.
Koen itse, että tavaroiden vähentäminen antaa minulle paljon ja tavoitteenani on se yhteen matkalaukkuun mahtuva elämä, josta olen jo pitkään haaveillut, mutta jota en ole ennen ollut valmis toteuttamaan. Koen myös, että olisi huono idea raivata kodista tavaraa vain siksi, että sinne mahtuisi uusia tavaroita. On hurjaa, että kodistani lähtee vähennysprojektin aikana niin paljon ylimääräistä tavaraa, mutta on sentään hyvä, että havahdun tässä vaiheessa elämää laittamaan niiden virtaamiselle stopin – olen nimittäin todellakin syyllinen turhien tavaroiden hankintaan! Sen sijaan on huolestuttavaa, jos parin vuoden kuluttua näette, että kotini on jälleen täyttynyt tavaroista. Se nimittäin tarkoittaa, ettei hommassa ollut mitää järkeä jos en kerran oppinut siitä yhtään mitään.
En voi luvata, etten jatkossa tekisi yhtäkään turhaa hutihankintaa, mutta ainakin aion yrittää muuttua vastuullisemmaksi kuluttajaksi ja minimoida uusien asioiden ostamisen vain siksi, että sitä tekee juuri sillä hetkellä mieli, tai se on kiva ja halpa hankkia nyt. Uskon, että minulla on vielä paljon opittavaa, jotta osaan toimia tavoitteideni mukaisesti pitkällä aikavälillä, mutta kun tiedän, miksi sitä tavoittelen, on motivaatio sen suhteen myös kunnossa. Jatkan siis tavaroiden vähentämistä ja sen myötä itsestäni oppimista vielä loppujen 750 tavaran verran ja katson sitten, miltä kodissani näyttää ja mitä olen oppinut.
Tavaroiden vähentämisprojektiani voi seurata Instagram Stories -tarinoissani täällä.
Tsemppiä kaikille muillekin, jotka ovat innostuneet raivaamisesta!
Lue myös:
5 erilaista taktiikkaa tavaroiden vähentämiseen
Kysy itseltäsi tämä tärkeä kysymys ennen kuin alat vähentää tavaroitasi
Hyvä kirjoitus!
Olen samaa mieltä, että maailma hukkuu turhaan tavaraan. Shoppailu on ainakin itselleni ollut joskus ajanviete, ja nyt se kauhistuttaa. Myönnän, että en ole tästä aivan ”parantunut”, mutta nykyään mietin hyvin tarkkaan mitä ostan. Loppujen lopuksi hyvin vähällä tulee toimeen.
Konmaritusta olen tehnyt tietämättäni viimeiset 10 vuotta ja jatkuu edelleen.
Mitä teet kaikkien harvemmin tarvittavien tavaroiden kanssa, jotka liittyvät projekteihin tai vuodenaikoihin? Työkalut, ruuvimeisselit, porakoneet, ompelutarvikkeet, erikoissiivousaineet kuten uuni, maalisudit, tikkaat, säilöntätarvikkeet, pakastusrasiat, lamput, sulakkeet, paristot, kenkälankit, tuulettimet, joulukoristeet, kynttilät. Varastoitko, lainaatko kavereilta vai ostatko joka kerta tarvittaessa uutta? Entä ns. kotivara? Onko kotonasi mitään siltä varalta, että elintarvike- tai vesihuolto ei toimisikaan muutamaan päivään?
Jotkut minimalistit ajattelevat, että kauppa on heidän varastonsa, jos jotain tarvitaan ja toiset taas ajattelevat että aina voi lainata kavereilta (ainakin kunnes hekin ovat minimalisteja…). Kuinka paljon minimalismisi lepää sen varassa, että muut ihmiset eivät ole minimalisteja tai että kaupasta saa aina?
Asiat on juuri niin kuin sanot. Minäkään en ymmärrä tuota helpolla pois logiikkaa, siitä ei normaali-ihminen opi mitään. Marittamista, minimalismin tavoittelua yms. voi verrata laihduttamiseen. Pelkkä ns. laihduttaminen ei auta mitään pisemmän päälle vaan pitää oppia uusi elämäntapa loppuelämäksi, vain siten pysytään siinä tuloksessa missä halutaan. Itse olen keski-ikäinen, joka pärjää pääsääntoisesti tällä tavaramäärällä hyvinkin monta vuotta eteenpäin. En siis hävitä pois massiivisesti, koska en ole muuttamassa tms, vaan annan ajan hoitaa eli tavarat saavat loppua/kulua käytössä vanhuuteensa. Tärkeintä omalla kohdallani on, että pyrin ostamaan uutta vain tarpeeseen. Olen esim. aikanaan hamsrannut neulelankoja. Nyt niitä sitten neulon pois hampaat irvessä. Aina, kun kaupassa (harmi, että niitä on ruokakaupassakin pl. Lidl), joku kaunis lanka huutaa minua, niin huudan takaisin, että ”ei, en halua enää istua sohvalla niskat jumissa teidän takia, vaan lähteä kävelylle tms., joten saat pysyä siellä” 🙂 Seuraan ostoksiani pl. ruoka merkitsemällä ne sähköisen kalenteriin kuukauden viimeiselle päivälle.
Nyt melkein harmittaa, etten alkanut laskea pois meneviä tavaroita kun aloitettiin muuton yhteydessä karsiminen 😀 tavaraa kyllä lähtee ja on jotenkin helpottava ajatus, että monella on sama projekti meneillään, kun taas lähipiirissä hamsterit (isoäiti ja täti varsinkin) taas tuntuvat tarraavan kaikkeen entistäkin tiukemmin kiinni ja yrittävät siinä samalla saada minutkin säästämään aivan kaiken.
Kiitos, että jaksat myös muistuttaa pois menevän tavaran kierrättämisestä pelkän hävittämisen sijaan. Vertaus laihduttamiseen oli mainio, pienikin vaivannäkö opettaa ja jatkossa saattaa ostoksilla ollessa herättää pohtimaan, ostaako tarpeeseen vai huvikseen.
En ole perehtynyt Marien oppeihin käytännössä uutisotsikoita enempää, mutta tavaroioden vähentäminen on kyllä tavoitteena. Käyttökelpoisesta tavarasta eroon hankkiutuminen on tosiaan ahdistavaa (=poisheittäminen) tai vaivalloista, kuten tekstissä kuvasitkin. Olen ainakin tällä havaa päätynyt välimallin ratkaisuun, koska oma ongelmani on paljolti se, että liian tavaran näkeminen ahdistaa; pakkaan siis liiat tavarat pois näköpiiristä varastoon (hei vaan ne viisi ylimääräistä paistinlastaa…). Tavara ei toki tällä tavalla lopullisesti minulta mihinkään katoa, mutta toisaalta en nakkele sitä sekajätteeseenkään. Koska minua myös harmittaisi olla ostamassa uudelleen käyttötavaroita, joista olen hankkiutunut eroon, voin jonkin tavaran rikkoutuessa tarkistaa varaston ja mahdollisesti ottaa sieltä korvaavan käyttöön. Järkeilen näin, että tavara kyllä vähenee, vaikkakin hitaasti. Esim. vaatteita kyllä kierrätän enemmän enkä jemmaile niitä. Jos vaate ei mahdu päälle tai on liian iso, ansaitsee se uuden kodin kierrätyksen kautta, ei jemmapaikkaa varastossa ja sen odottamista, että jos vaikka joskus vahingossa laihdun tai lihon.
Mainitaan nyt vielä disclaimerina, että tavaramäärä ei oikeasti ole niin karmea kuin viidestä liiasta paistinlastasta voisi päätellä:D Ovat onneksi ääriesimerkki. Mutta vähemmälläkin pärjäisi:)
Näin justiinsa. Aina vain aikaistuva ylikulutuspäivä, Hesarissa viikonloppuna ollut juttu niukkuuskyselyn tuloksista…. Kun käyttökelpoista / hyväkuntoista tavaraa heitetään roskiin tai poltetaan pihalla kun se on helpoin vaihtoehto saa mut ärsyyntymään. Saahan sitä omalla omaisuudellaan tehdä mitä haluaa, mutta kuitenkin tässä nyt purnaan asiasta. Jos niitä tavaroita ei jaksa alkaa missään myymään niin eikö ne voisi antaa ilmaiseksi pois? Myönnän että on kyllä välillä ollut rasittavaa säätöä FB kirppareilla, Torin kautta jne. saada sovittua tapaamisaika jonkun kanssa. Lisäksi on kuitenkin nämä hyväntekeväisyys kirpputorit kuten Fida, joka hakee käyttökelpoista tavaraa (jonka uskovat menevän kaupaksi) ilmaiseksi kotoa. Itselläni (pääkaupunkiseutu) hakivat hämmästyttävän ripeästi jo seuraavana päivänä ilmoituksesta pari huonekalua.
Nämä tavaranhävitysjutut kiehtoo kovasti. Elämäntilanteeni ei juuri nyt salli suurempaa hävitysprojektia, mutta lopultakin sain etsittyä kaikki näytepussit kosmetiikkaa, lajiteltua ne tarkoituksen mukaan ja aloitettua käyttämisen. Osa oli jo kuivahtanut piloille, enkä koskaan reissuun lähtiessä kuitenkaan halunnut ottaa mukaan random-tuotteita.
Tavaran nettikauppa on kyllä raskasta, muutama huonekalu on odottanut jo kuukausia (!) sitä, että jaksaisin alkaa kauppaamaan niitä.
Nämä minimalismijuttusi on superhyviä, tykkään todella lukea niitä. Ja asenteesi on tosi hyvä, itse menetän yöunenikin jos hyvää tavaraa menee sekajätteeseen.
Voisiko lähtevistä tavaroista olla kuvia myös blogissa? Itse olen vähän pihalla Instagramista.
Olen ihan samaa mieltä tässä asiassa! Edellisen muuton yhteydessä tehty tavaroiden vähennys sai tosiaan miettimään sitä, että jos tavaroista on näin vaikeaa hankkiutua, miksi hankkia lisää. Siitä asti olen yrittänyt minimoida sisääntulevan tavaran määrää. Suuriin karsimistalkoisiin en ole lähtenyt, mutta toivoisin että tavaramäärä (esim. vaatteet) vähenisivät kulumisen myötä.
Lahjoitin muuton aikaan tavaraa ilmaiseksi tai halvalla Torissa ja 99% tavaroista tultiin hakemaan, vaikka osa ei ollut millään tavalla arvokasta. Tästä tuli todella hyvä mieli. Mm. eräs juuri omaan kotiin muuttamassa ollut poika haki kotiinsa kokoelman erilaisia kahvikuppeja ja toinen tyttöystävälleen pinon lehtiä, joka oli muuttamassa uudelle paikkakunnalle. Voi sitä ilon määrää, mikä näistä lahjoituksista tuli! Torin kautta mielestäni ihmiset tulivat myös hyvin silloin kun oltiin sovittu. Mielestäni aikoja oli myös helppo sopia, kun oli jokin esim. viikonloppu, jonka oli pääasiassa kotona. Tori vinkki koskettaa toki vain Suomea, mutta siitä hyvä vinkki muille tavaroiden kanssa painiville! Ilmaiseksi tavara kyllä liikkuu.
Kiitos monista, monista viisaista kirjoituksistasi minimalismiin liittyen! Meikkijutut ei ole minun juttuja ollenkaan, mutta minimalismijuttujesi vuoksi seuraan blogiasi todella kiinnostuneena. Olet kyllä harvinaisen fiksu nuori nainen, Virve, ja sinulla on erittäin mukavasti sana hallussa!
Ihailen suuresti tätä, että ilmaiset mielipiteesi ja huolesi siitä, mitä tavaroille tapahtuu hävityksen yhteydessä. On aivan käsittämätöntä katsella ihmisten välinpitämättömyyttä ja sitä, että hyvää tavaraa heitetään vain helpoimpaan paikkaan, eli roskikseen. Vaikka se hävittävien tavaroiden kiikuttaminen sinne ja tänne on välillä vaatelias toimenpide, se pitäisi kyllä pystyä tekemään. Jokaisen pitäisi kantaa vastuunsa näissä asioissa! Olen itse vuosikausia poistanut tavaroita kotoani (vähän niin kuin marittanut tietämättäni minäkin jo kauan, kuten joku toinenkin tuolla kommentoi) ja kyllä se välillä on niiiiin pitkissä puissa, että saan viimein ne kamat heitettyä autoon ja vietyä kierrätykseen, etenkin jos niitä pitää viedä useampaan eri paikkaan… Ja oikeasti kun se ei ole edes iso homma, kun siihen vain tarttuu.
Tuo sinun vertauksesi laihduttamiseen oli myös todella hyvä. Itse asiassa itse juuri koitan potkia itseäni persuksille laihdutukseen liittyen ja tämä kirjoittamasi oli erittäin silmiä avaavaa. Periaatteessa tiedän kyllä, että kuukausien ja vuosien kuluessa hiipineet liikakilot eivät poistu hetkessä, mutta jotenkin sitä vain toivoo kuitenkin niin tapahtuvan, vieläpä ilman että näkee asian suhteen mitään vaivaa. Nyt, kun vertasit näitä asioita, sain jotenkin uutta potkua koko hommaan, joten kiitos siitä! Vaikka täytyy sanoa, että tavaroiden poistaminen talosta on kaikessa hankaluudessaan siltikin paljon helpompaa, kuin laihdutus! =D
Mukavaa kevättä sinne rapakon taakse, toivottavasti ”Pako Ruotsista” toteutuu jossain kohtaa – myös matkailupaku-suunnitelmiasi on mukava seurata! =D