Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Olen kertonut blogissani jo useampaan otteeseen erilaisia ajatuksiani ja kokemuksiani siitä, kun viisi kuukautta sitten päätin toistaiseksi lopettaa meikkaamisen.

Varsinainen meikkaamattomuus ei ole mielessäni enää nykyään kovin usein, sillä siitä on tullut uusi normaali, mutta aina välillä saan siihen liittyen hyviä kysymyksiä, jotka saavat minut pohtimaan jotakin tai jokin tilanne elämässäni palauttaa asian mieleen.

Välillä käy myös niin, että meikkaamisen lopettaminen on huomaamattani saanut aikaan myös muita muutoksia elämässäni ja käytöksessäni. Yksi tällainen on ollut se, etten ole enää nykyään katsellut peiliin kovinkaan paljon.

Syy tähän ei ole mielestäni se, että haluaisin vältellä meikittömiä kasvojani, vaan tunnen olevani niiden kanssa kyllä nyt täysin sinut. Aluksi meikkaamisen lopetettuani katselin nimittäin peiliin melko paljonkin totutellessani meikittömiin kasvoihini.

Koen nykyään ennemminkin, ettei itsensä vilkuiluun peilistä ole tarvetta, sillä tiedän kyllä, miltä näytän eikä minulla siksi ole syytä  tarkastella itseäni peilistä niin usein.

Lue myös: Mitä iholle tapahtuu, kun lopettaa meikkaamisen?

 Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Kun meikkasin, saattoi meikille tapahtua jotain päivän aikana ja peilistä oli syytä tarkistella, ettei meikki ole tehnyt kepposia, eli ettei esimerkiksi ripsiväri ollut levinnyt, meikkivoide hankautunut pois hassusti tai huulimeikki tietämättäni levähtänyt pitkin leukaa.

Oman peilikuvan katselun vähentämisen positiivisiin vaikutuksiin kuuluu se, kuinka myös itsekritiikkini on vähentynyt ja armollisuus itseäni kohtaan lisääntynyt. En ollut ennen edes tajunnut, kuinka usein katsoin peiliin nimenomaan tarkistaakseni, onko jokin asia vialla ja pitääkö jotain korjata.

Jo tämä asetelma itsessään kuulostaa nyt aivan hullulta. Miksi ihmeessä halusin tietoisesti vähän ajan välein varmistella, pitäisikö minun jotenkin parannella itseäni?

Ei ihmekään, jos en tuntenut oloani hyväksi ilman meikkiä, jos jopa meikattuna syy peiliin katsomiseen oli niin usein nimenomaan tarkistaa, ettei mikään ollut vialla ja etsimällä etsiä sitä mahdollista vikaa.

Toki välillä saattoi myös olla niitä päiviä, että meikki, joku sen osa tai vaikka hiukset olivat niin erityisen hyvin, että oli kiva todeta se aina välillä peiliin vilkaisemalla. Hyvihopäivä tai hyvämeikkipäivä toivat hyvää fiilistä ja varmaa oloa. 

Meikkaamattomuuden myötä olen kuitenkin oppinut paremmin olemaan sitomatta hyvänolon tunnetta ja itsevarmuutta riippuvaiseksi siitä, miltä näytän.

En halunnut enää antaa niin turhalle asialle valtaa päättää, miltä minusta tuntuu, sillä se, miltä minusta tuntuu heijastelee aivan kaikkeen elämässäni: siihen, mitä ajattelen, millainen olo minulla on sekä jopa miten käyttäydyn, eli kuinka vaikkapa puhun muille ja kuinka ylipäätään arjessani jaksan.

Jos oma olo ei tunnu hyvältä, välittyy se helposti monen asian kautta muille ja pahimmillaan vaikuttaa myös muiden fiilikseen.

Lue myös: 4 kuukautta ilman meikkiä

 Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Olen useaan otteeseen kertonut, etten tykkää olla kameran edessä kuvattavana. Itseni kuvaaminen on vielä mennyt, sillä olen voinut kameran ja kännykän välisen kauko-ohjauksen avulla varmistaa kuvaa ottaessani puhelimen näytöltä (tai lähikuvissa suoraan kameran kääntyvältä näytöltä), miltä näytän ja napata kuvan oikealla hetkellä.

Kun joku muu sitten ottaa kuvani en tiedä, miltä näytän.

Olin tiedostanut, että en ollut kuvia ottaessani koskaan pysähtynyt miettimään, miltä jonkin asennon ottaminen minussa tuntui ja oppinut sitä kautta, millaiseen asentoon itseni laittamalla kuvan lopputulos olisi sellainen kuin haluaisin. Olin tästä aivan sokea.

Tajusin, että hyvin suuri osa elämästäni oli ollut vertauskuvallisesti aivan samanlaista käyttäytymistä, eli olin tehnyt asioita todella paljon pohjautuen siihen, miltä ne saisivat minut näyttämään ja keskittynyt nimenomaan siihen.

Olin huomattavasti harvemmin pysähtynyt miettimään, miltä ne saavat minusta tuntumaan.

Lue myös: Kuinka tuntea olonsa paremmaksi ilman meikkiä

Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Nykyisessä soluasunnossani meillä on kasvopeili vessassa ja kylpyhuoneessa. Katson näihin noissa huoneissa lavuaareilla asioidessani, mutta en enää tarkastaakseni, mitä on vialla.

Katson vain, mitä minulle kuuluu, eli esimerkiksi näytänkö energiseltä vai en ja mätsääkö naama siihen, miltä kropassani tuntuu.

Jos näytän väsyneeltä en mieti, mitä kasvojeni väysymykselle pitäisi tehdä, vaan keskityn pohtimaan, mikä elämässäni on aiheuttanut väsymystä ja mitä voin tehdä ehkäistäkseni sen. Jos ihoni oireilee mietin, mitä olen syönyt ja olisiko siinä parantamisen varaa. 

Omassa huoneessani on myös pieni pyöreä kasvopeili, jonka sain äidiltäni lainaan.

Tuo peili on kaapissa ihonhoitohyllylläni ja käytän sitä ihonhoitotuotteita levittäessäni. Näen siitä kasvoni suurinpiirtein kerralla, eli peili on lähinnä apulaisena siihen, että levitän esimerkiksi pigmenttiläiskien hoitoon tarkoitetun seerumini oikeisiin kohtiin. 

Kokovartalopeiliä minulla ei ole käytössäni missään, mutta tiedän miltä vaatteeni näyttävät ja miltä kropassani tuntuu, joten en ole kaivannut sitä.

Toistaiseksi ei ainakaan ole sattunut mitään sellaisia tilanteita, joissa en olisi tämän vuoksi huomannut ulkomuodossani jotain, mikä olisi saanut aikaan kiusallisen tilanteen.  

Lue myös: Meikitön elämä – ensimmäisen viikon pohdintoja

Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Peileistä vapautuminen on tuonut elämään monin tavoin lisää hyvää oloa. Se on antanut lisää vapauden tunnetta, kun en ole kokenut painetta tarkistella, miltä näytän.

Kun meikkasin, tuli peilin edessä käytettyä yllättävän paljon aikaa meikaten ja lukuisia lyhyitä hetkiä ihan vain ohimennen ulkonäköään tarkistellen ja keksin monta asiaa, joihin käytän tämän ajan mieluummin.

Peilistä vapautuminen on myös lisännyt itsevarmuutta, sillä koen sen itse tunteeksi, jonka en halua olevan lähtöisin ulkonäöstäni ja sidonnainen siihen, vaan sen tulisi lähteä omien korvieni välistä.

Voin siis päättää, että tänään näytän hyvältä eikä minun tarvitse kyseenalaistaa asiaa katsomalla peiliin ja osoittelemalla itselleni, minkä vuoksi en saisi juuri nyt tuntea niin. Minun ei tarvitse myöskään kysyä asiaa itseltäni ja hakea vastausta peilistä.

Tottakai minulla ja ihan jokaisella on aina oikeus tuntea niin eikä sillä ole mitään tekemistä omahyväisyyden kanssa. 

Jos ei vertaile ulkonäköään muihin ja aseta muiden ulkonäköä omaksi mittatikuksi, johon pitäisi taipua, on helpompaa tuntea, että näyttää hyvältä. Eihän sillä ole mitään väliä, mikä on jonkun toisen mittapuun mukainen hyvä, sillä hän taas elää sen mukaan. 

Lue myös: Uskalla unelmoida pienesti

Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Eräässä biisissä sanotaan, että se on susta kiinni pelaatko ittees vastaan vai samas tiimis ja tämä pitää minusta täysin paikkansa. Mitä enemmän olen alkanut pelata itseni kanssa samassa tiimissä, sitä paremmalta elämä on tuntunut.

Aina löytyy kriitikoita, joilla on syystä tai toisesta paha olla ja jotka purkavat sitä arvostelemalla muiden ulkonäköä ja ajattelemalla, että jokainen muu olisi syntynyt maapallolle tarkoituksenaan miellyttää vain juuri hänen silmäänsä. 

Oikeastihan kukaan ei näin (toivottavasti ainakaan) ajattele, mutta kun on huono hetki oman itsensä kanssa, voi tulla käyttäydyttyä tavalla, jossa sitä tulee purettua muiden arvosteluun.

Muiden arvostelulla paljastaa toisaalta vain ne omat kipupisteensä, eli sanoessaan ikävästi muille paljastaa huomaamattaan sen, mikä on itselleen heikko paikka ja millaiset asiat olisivat niitä, joiden kuuleminen muilta satuttaisi itseään. 

Vastaavasti tämä voi tarkoittaa, että pahana kritiikkinä itseään kohtaan voi myös tulla ottaneeksi asioita, joita ei ollut tarkoitettu sellaisiksi.

Jos on ystävän kanssa shoppailemassa ja kokeilee vaatetta, mutta ystävä toteaa, että isompi koko voisi istua päälle paremmin, voi tämän omista tuntemuksistaan riippuen ottaa kahdella tavalla: joko täysin neutraalina näkemyksenä asiasta, joka varmasti on totta tai sitten se voi jäädä muistiin mieltä kaivelevana juttuna siitä hetkestä, kun ystävä aivan selkeästi vihjasi, että on lihava.

En lähde väittämään, ettäkö meikkaamisen myötä vähentynyt peiliin katsominen olisi tehnyt ulkonäöstä minulle merkityksettömän asian, sillä eihän se tietenkään ole.

Se on kuitenkin saanut minut huomaamaan, kuinka vähän merkitystä omalla ulkonäölläni on mihinkään ja että elämäni tuntuu huomattavasti paremmalta, kun annan ulkonäön miettimiselle vähemmän painoarvoa.

Aion jatkossakin huolehtia ulkonäöstäni ihonhoidon avulla, sillä ihonhoitohetki on minulle mieluisaa rauhoittumista. Minulla on myös kiinnostusta kosmetiikkatuotteisiin ja niiden vaikuttaviin ainesosiin, joten tarkkailen kiinnostuneena, kuinka tuotteet vaikuttavat ihooni.

Toivon kuitenkin, että voin myös ihoni ikääntymiseen liittyvien muutosten lisääntyessä ylläpitää nykyisen, aiempaa huomattavasti armollisemman suhteeni ulkonäkööni ja muistaa, ettei asioita pidä koskaan verrata muihin, sillä kukaan muu ei ole minä enkä minä voi olla kukaan muu ja juuri se on parasta.

Lue myös: Kuinka voi olla onnellinen?

Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Millainen suhde teillä on peilin kanssa?

3 kommenttia artikkeliin ”Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle”

  1. Kiitos kirjoituksestasi! Se sanoitti monessa kohdassa asioita, joita olen pyöritellyt mielessäni kuluvan vuoden ajan. Sitä kuinka helpompaa ja vapaampaa elämä on, kun ei meikkaa ja sitä, että loppuviimetteeksi ketään ei oikeastaan juurikaan kiinnosta miltä näytät. Tämän tajuttuani olen vihdoin hyväksynyt sen, että minun ei tarvitse meikata ja että minulle riittää pieni vaatevarasto, koska tykkään pitää niitä tiettyjä, samoja ja mukavia vaatteita. Eikä minun tarvitse yrittää olla kuin muut, tai kuin se haavekuva mitä naisista tarkoituksella luodaan.

    Kun lukee somea, lehtiä, surffailee netissä jne. niin joka tuutista tulee mainoksia ja ”artikkeleita” siitä, miten (etenkin) naisen pitäisi muuttaa itseään, olla alati tyytymätön siihen, miltä näyttää. Järki sanoo yhtä, mutta näillä kaikilla jutuilla on hypnoottinen vaikutus. Tuohon joka puolelta tulevaan touhotukseen menee helposti mukaan. Osta sitä, osta tätä, et ole tarpeeksi hyvä ilman. Saman olen huomannut jos erehdyn joulun alla kaupoille ilman tarkkaa kauppalistaa. Edes takaisin paniikissa säntäilevät stressaantuneet ihmiset tartuttavat helposti sen ”pakko ostaa jotain” -fiiliksen. Tulee tunne, että kun nuo kaikki muutkin, niin eikö minunkin pitäisi. Tämä on usein niin alitajuista, että jälkikäteen voi vain miettiä että mitä ihmettä tapahtui.
    Tuo peilijuttu on niin totta. Sen sijaan, että etsii aina jotain korjattavaa, voisi ryhtyä katsomaan itseään syvälle silmiin ja kertomaan kuinka tärkeä oma keho ja sen hyvinvointi on itselle. Hyväksyä se sellaisena.

    Vastaa

Jätä kommentti