Tyttö, jonka nimi ei vain koskaan mene oikein

Kuten olen kertonut, kosi Ruotsalainen minua viime kesänä ja meillä on suunnitelmissa mennä naimisiin tulevana kesänä. Odotan häitä valtavasti paitsi tietysti sen itse naimisiinmenon vuoksi myös siksi, että saan vihdoin vaihtaa sukunimeni.

if-i-had-a-dollar-for-everytime-someone-spelled-my-name-wrong

Sori iskä, luojan kiitos sinulla on myös poika, joka jatkaa perheen nimen kantamista, sillä tämä tyttö on todellakin saanut tarpeekseen Virve Väyrysenä olemisesta!

VIRBE

Se oli ehkä jo melko raskas nimi ärrävikaiselle lapselle (voi kyllä, olin sellainen abaut 8-vuotiaaksi asti…), mutta sitäkin raskaampi nimi ulkomailla asuessa. Se ei vaan koskaan mene oikein – ei mennyt Englannissa eikä mene täällä Ruotsissakaan.

nimi-3

Etunimi menee vielä jotenkin nyt täällä Ruotsissa asuessa. (Lontoossa ei ollut toivoakaan, olin aina ”Vörr” englantilaisella ärrällä pehmennettynä.) Kestän sen, että ruotsalaiset ääntävät sen hitaasti ja ensimmäistä tavua laskien sekä toista loppua kohti nostaen niin, että he kuulostavat joka kerta samalta, kuin vanhempani ollessaan minulle lapsena ollessani vihaisia. Se on vielä ihan ok, mutta sukunimi tuottaa joka kerta aivan suunnattomia ongelmia. Työkaverini eivät vielä reilun vuodenkaan jälkeen vahingossakaan sano sitä ääneen!
nimi-5

Nimeäni livetilanteessa kysyessä näytän kysyjälle vaan aina suoraan henkkarit, muta niistä kopioiminenkin tuottaa ihmisille jo ongelmia. Eniten vihaan, jos joku kysyy nimeäni puhelimessa, sillä kirjain kerrallaankin tavattuna asia on joka kerta yhtä hankala. (Suomeksikin on jo melkoista sössötystä sanoa vähänkään ripeämmin virveväyrynen, joten puhelimessa esittäydyn aina Väyrysen Virvenä suomea puhuessani.)

nimi-2

Jo pelkkä sähköpostiosoitteenkin antaminen suullisesti on ulkomailla hankalaa ja mietin aina, että käytänkö virve piste vayrynen -työosoitettani vai pääsisinkö helpommalla antamalla virve at ostolakossa -osoitteeni, mutta sitten tajuan, ettei se Ostolakossa-sanankaan kirjoitus kuitenkaan onnistu.

VIIRVE

Huvittavimpia ovat postin kotiini lähettämät saapumisilmoitukset (joita löydätte tästä Postauksesta mukavan kokoelman kuvituksena), joiden tiedoissa on kerta toisensa jälkeen mitä huvittavimpia versioita nimestäni. Se ei vaan lähes koskaan mene oikein, ei edes suoraan lähetyksestä kopioituna. Monissa liipataan nykyään jo läheltä ja täytynee myöntää, että tuo paketteja toimittava Bring on todellakin mottonsa veroinen: Finding new ways ja ihan pirun monella ja kekseliäällä tavalla vieläpä!

VIRUE

Joka kerta jännitän, kuinka todistan olevani milloin Virre Väynynen tai  Virbve Väeyreynen. Onneksi ei ole koskaan vielä tarvinnut alkaa neuvotella asiasta postissa ja henkkarini ovat aina riittäneet. Tarpeeksi läheltä menee.

nimi

Kun oma nimeni piti saada miehen nimen rinnalle kotioveemme muutettuani vihdoin viime syksynä virallisesti kirjoille Ruotsiin miehelleni jopa laitettiin sähköpostia perästä ”ihan vaan varmistaaksemme, että ovathan molemmat Virve sekä Väyrynen sukunimiä”. Joo eivät ole, mutta kiitos kysymästä.

VIRRE

Vuosien varrella olen ollut kaikkea mahdollista eksoottisemmista Vibuesta Virueen. Suomessakaan homma ei aina onnistu, sillä suuri osa vastaanottamistani sähköposteista alkaa iloisella Virpin, Virvan tai jonkun muun vastaanottajan mielestä tarpeeksi läheltä olevan tyypin tervehtimisellä – siitä huolimatta, että nimeni on jo sähköpostiosoitteessanikin. Myös blogin kommenttikenttäänkin tulee mukavia ja iloisia viestejä Virpille, jonka blogia on kuulemma jo vuosia luettu.

VIRPI

Moni nimikaimani varmasti allekirjoittaa kokemukseni siitä, että Virve on vain harvoin Virve ja varsin usein jopa Mirva!

virve-4

Naimisiinmenon myötä sukunimeni lähtee siis todellakin vaihtoon ja luojan kiitos siitä tulee sellainen, että se sopii hyvin helposti paitsi ruotsalaiseen suuhun myös englantilaiseen ääntämiseen. Meneepähän sitten ihmisiltä edes puolet nimestä jatkossa oikein!

Kesähäitä 2017 odotellessa, siis! (” Joko kulta hoidettaisiin paperiasiat ajoissa kuntoon vähän etukäteen?”)

Onko teillä nimi, joka ei mene koskaan oikein?

53 kommenttia artikkeliin ”Tyttö, jonka nimi ei vain koskaan mene oikein”

  1. Joo. Täällä kaimasi Virve. Yleensä olen Virpi tai Virva Starbucksissa kandee muuten olla Jill tai Kate tai minkä nimen nyt haluatkin. Eräs tuttu oli Beyonce

  2. Hih, mun nimi ei ole ihan noin kröhöm, eksoottinen, mutta näköjään riittävän hankala joillekin osattavaksi. On tullut oltua aivan lukemattomia kertoja Aliisa (tämä ei enää edes jaksa yllättää, vaikka nimeni sanotaan kyllä ihan selkeästi yhdellä iillä…) Mutta onhan sitä vähän väliä myös Elisa, Eliisa, Alise, Alice, Alica (?!), Alina… Ja nämä siis ihan vain Suomessa. Koulussa, töissä, uusia ihmisiä tavatessa. Aina pitää rautalangasta vääntää, ei uskois että ois ihan niin vaikeeta 😀

  3. S ja R vikainen Sara Risberg täällä hei! 😀 Niin, ja edes omaa sukunimeänikään en lausu oikein, mikä on suomessa kyllä ihan OK, koska ei sitä muuten muut osaisikaankirjottaa, ellei ne nyt valmiiksi osaa ruotsia.

  4. Haha, voin kyllä samaistua tähän Mun sukunimi on saksankielinen, eikä kukaan osaa ikinä sitä kirjoittaa oikein(paitsi saksankielisissä maissa tietysti), ei vaikka tavaisi monta kertaa. En kyllä halua sitä koskaan vaihtaakaan, koska se on musta kaunis ja harvinainen Suomessa(mun isän suku siis on tullut aikoinaan Suomeen Saksasta joskus monta sukupolvea sitten).

  5. Täällä omistetaan suht helppo etunimi kyllä, mutta tuo sukunimi. Se on ruotsalainen on liian vaikea vaan kansainvälistyvässä Suomessa 😉 Nimi ei mene ikinä oikein, ei sanottuna eikä kirjoitettuna, mutta onneksi siitä on töissä saanut kuitenkin mukavan lempinimen 😀

  6. Voi kyllä, tiedän tunteen 😀 Sähköpostiosoitteestani näetkin koko nimeni, ja kyllä: aina saa tavata oikean kirjoitusasun .

  7. Enpä olisi uskonut, että olen joskus iloinen siitä, että nimeni on Hanna. Se sujuu melkein kaikilla kielillä. Sukunimi onkin sitten asia erikseen, onneksi en ole kertaakaan joutunut tavaamaan sitä englanniksi..

  8. Joo Heini täs moi. Tai siis Heidi lähes aina. Sitten vielä isoisän itse keksimä sukunimi joka ei tarkoita mitään, niin tällä combolla on tullut vaikka mitä versioita versioita. Heikki Heinämöstä Amy Meiramiin. Että ihan mielelläni vaihtaisin vaikka ihan tavalliseen Virtaseen 😀

  9. Mä olen Sanni, mikä Briteissä tuottaa aina tilanteita (”OMG Sunny that’s such a lovely name!!”), Ruotsissa asuessa olin Sanna… mutta niin olin usein myös Suomessakin! Aina joku opettaja veti Sannista Sannan ilman minkäänlaista logiikkaa, koska ei se nyt mikään harvinainen nimi Suomessa ole 😀 Mulla on myös kavereita joilla on kaksiosaisia sukunimiä niin niitä on aina täällä Briteissä hauska lukea kirjeistä.

  10. En tiedä miks mutta Sini muuntautuu aina Suviksi. Varsinki ku alottaa uudes työssä. Hei olen Sini ja siitä 1h päästä joku tulee perehdyttämään ”hei suvi sä alotit tänää” . Ei siinä vikaa, mutta inhoan nimeä Suvi ylikaiken 😀 Tuttuni nimi on Päivi ja kerran ulkomailla taksikuski oli odottelee meitä Pihvi kyltillä 😀

    • Mulla on sama juttu! En tiedä miten Sinistä saadaan Suvi, ja kun sitä ei tapahdu vaan yhden tai kaksi kertaa, vaan useasti. 😀

      • Joo ja mä en ymmärrä miten Suvi kääntyy aina Saduksi, eihän se ole edes sinnepäin… Jopa oma appiukko puhuttelee mua Satu nimellä

  11. Sukunimeni on täysin suomalainen. Se ei tosin ole perinteinen erisnimi, vaan ihan tavan substantiivi. Ihmisillä on kyllä suuri halu vääntää sitä monella eri tavalla, että se muistuttaisi enemmän perinteistä sukunimeä 🙂
    Miehelläni on taas perin tavallinen nen-päätteinen nimi. Kun mekin lähitulevaisuudessa menemme naimisiin, en halua vaihtaa nimeäni. Olen aina tykännyt hieman erilaisesta ja kysymyksiä herättävästä nimestä, vaikka sitä saakin selitellä.

  12. Sentään Virve suomessa sun sukunimi menee oikein mutta mulla on ongelmia suomalaisten kanssa vaikka olenkin syntyperäinen suomalainen 😀 sukunimeni vain sattuu olemaan saksalaista alkuperää oleva Arffman. Olen ollut Arsman, Afram, Arfmann, Artman ja kaikkea siltä väliltä 😀 ja p.s. en ole sukua sille urheilutoimittajalle, kaikki sitä aina kyselee kun kuulee nimen Arffman. Mutta sentäs on tehnyt sukunimeä hieman tunnetummaksi.

    • Totta, oma sukunimi muistetaan Suomessa AINA ja lähes poikkeuksetta joku on myös kysymässä, että olenko sukua Paavolle… 😀 Ja niinhän se tosiaan on, että heti kun on hieman suomalaisille vieraampi kirjainyhdistelmä niin pieleenhän se varmasti useimmiten menee suomalaisilla. 🙂

  13. Kohtalotoveri ilmoittautuu. Etunimen kanssa ei ollut Suomessa ongelmia, sukunimi heitti aina vähintään yhdellä kirjaimella. Mutta asun ulkomailla ja useimmiten ei onnistu kumpikaan. Mun sukunimestä löytyy myös ä sekä muutenkin kosolti vokaaleja ja nimi on pitkä. Asuinmaassani naimisiin mentyä sukunimi on usein kaksoisnimi. No, olisin sattumalta perinyt mieheltä lisää samoja vokaaleja (ilman sitä ä-kirjainta). Itse asiassa koko mieheni sukunimi löytyy omasta sukunimestäni alkukirjainta lukuunottamatta. Pidin siis tyttönimeni ilman lisänimeä, mutta kirjoitan nimen kyllä aina ilman sitä ä-kirjainta (paitsi Suomessa).

  14. Kyllähän tämä on ihan yleinen ongelma… tuntuu, että lähes kaikkien nimistä saadaan monenmoista variaatiota. Omasta nimestäni Anna-Maria yleisin väärä versio on Anna-Mari, mutta monia muitakin on tullut vastaan. Ärsyttää myös aina sanoa, että nimi on väliviivalla. Ulkomaalaisperäiset nimet kohottavat kyllä usein kirjoitusongelmat potenssiin kaksi. On myös vähän kiusallista udella toisen nimen kirjoitusasua, jos se on kovin eksoottinen/vaikea.

  15. Taru on yllättävän vaikea nimi. Vuosien varrella oon ollu useammin esim. Satu, Kati, Tarja, Terhi, Pirjo, Sanna, Tyyne, Tatu jne jne. Siihen vielä päälle puolalainen sukunimi niin jota saa tavata joka paikkaan 🙂

  16. Juu, tuttua juttua kirjoittelet. Sukunimeni on suhteellisen hankala näköjään jo ihan täällä Suomessakin ja aika harvoin menee oikein, koska meitä on ainoastaan pienellä alueella Pohjois-Pohjanmaalla. Sukunimessäni on paljon ä-kirjaista ja kertaalleen Istanbulin lentokentällä virkailijan naama meni ensin kummallisen näköiseksi ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän ratkaisi asian kiljaisemalla ”Anne, destination Helsinki” ja hymyili leveästi päälle. Arvasin jo hänen ilmeestään että minun passistani hän yritti nimeä tavata 🙂
    Nykyään hotelliin kirjautumisen yhteydessä ojennan heti passini ja sanon nimeni vasta sen jälkeen.

  17. Täällä kanssa kaima, ja kohtalon toveri! En ymmärrä miten suomalaistenkin on vaikea osata lueteltuna kirjoittaa Virve! Välillä olen Virva, Mirva, Virpi, ja Mirveksikin minua on joskus kutsuttu. Eikä elämää yhtään helpota sukunimi, joka alkaa v:llä ja jossa on ä:tä parikin kappaletta… Innolla odotan sitä hetkeä kun menemme poikaystävän kanssa naimisiin niin sukunimi helpottuu ainakin hieman. V:llä se tulee jatkossakin alkamaan mutta silloin ei ole niin paljoa kirjamia mitkä tulee menemään sekaisin.

  18. Etunimen kanssa ei mitään ongelmaa mutta sukunimi! On ihan suomalainen, mutta sekun keksittiin antaan maatilan talolle nimeksi joskus 1500-luvulla niin se tuottaa hieman ongelmia nykyään… Sukunimi on Härtsiä ja sitä sanotaan: Hartsia, Hortsio, Hårtsiå (näin lukee mummini postilaatikossa), Härspiä jne…. Kerran joku erittäin fiksu ja vitsikäs kysyi: ”Miksei sun nimi on Härskiä?”

  19. Mä olen ollut mm. Iina, Oona, Minna, Miina, Sinna ja Ninna .. oikean nimeni on Inna. Lähes poikkeuksetta saa ainakin kerran toistaa nimensä, kun tapaa uuden ihmisen.

  20. Tyttönimi oli sama kuin sinulla. Vaihdoin mielellään myös. Pelkkä allekirjotus oli vaikeaa ja lopulta sellasta suttua. Kyllä nykyinenkin on vaikea (puhelimessa sanottuna tulee lopputuloksesta aina väärä), mutta harva tuntee tämän suvun ihmisiä. Ei tule kysymyksiä, että oletko tuolle ja tuolle sukua. 🙂 ja niin käytin myös itse sukunime etunimi järjestystä puhelimessa. 🙂

  21. Vielä 10 vuotta häiden jälkeen olen ihan mielettömän onnellinen siitä että sukunimeni on nykyään lyhyt, kansainväliseen käyttöön hyvin sopiva nimi joka ei tarkoita mitään. Tyttönimestä ehti tulla aikamoiset traumat, sen lisäksi että sen oikeinkirjoitus oli mahdotonta kaikilla kielillä, siitä sai myös väännettyä kuluneita vitsejä (sarjassa Jortikka & Yrjölä). Niitä myös väännettiin, ja ihan joka kerta ”jortikkavitsin” kertoja oli kuin olisi keksinyt jotain äärettömän omaperäistä.

    Ja sitten jotkut ovat vielä ihmetelleet, miten naisten tasa-arvon kannattajana olen mennyt ottamaan miehen nimen. Voi kuulkaa…veikkaan että jokikinen tyttönimikaimani on ottanut tilaisuuden saadessaan miehensä nimen ilosta kiljuen.

  22. No itselläni ei etunimen kanssa muistaakseni ikinä ole ollut ongelmaa, mutta sukunimi menee täällä Suomessakin välillä vähintään yhdellä kirjaimella väärin ja varsinkin puhelimessa saan kyllä tavata kirjain kirjaimelta ja yleensä silti viimeinen ä-kirjain vaihtuu ö:ksi. Sukunimeni on suht lyhyt ja ihan kyllä suomenkielinen, mutta ei mikään tavallinen, kun meitä väestönrekisterin mukaan on vähän alle parisataa. Ja varsinkin lapsena, kun olin melko hiljainen ja ujo niin sukunimeni kuultiin vähän vuoron perään Kääpänä tai Näätänä :’D Jos ulkomailla joskus sukunimeäni tarvitsen niin se on vissiin pakko lausua ilman noita kolmea ä-kirjainta niin saattaa mennä edes sinne päin.

  23. Hee, sää oot sukua mulle! Kaukaista, veikkaisin. 😀 Mun mummu oli Väyrynen omaa sukuaan. Mutta nimiin, joo. Mun etunimi on helppo eri kielillä, koska Laura. Nykyinen sukunimi on lyhyt ja ytimekäs. Lapsuuden sukunimi oli jo vähän vaikeampi, ku monesti tuli postia milloin milläkin väännöksellä. 😀

  24. I feel you! Mulla on tosi harvinainen sukunimi (elossa olevia 21 ja yhteensä alle 50 tällä nimellä) ja aina välillä tulee postia mitä ihmeellisimmillä muunnoksilla. ”Ääneen” en voi sukunimeäni sanoa, mutta sähköpostista voit stalkata 🙂 Myös etunimeni on verrattaen harvinainen, joten ainakin on mieleenpainuva yhdistelmä 😀 Nimien perusteella mua luullaan jostain syystä virolaiseksi, vaikka ihan suomalainen olen.

  25. Elina menee Suomessa, mutta Englannissa vokaalit oli aina pielessä. Elina kun sisältää juuri ne kolme kriittistä vokaalia (a, e ja i) jotka lausutaan englanniksi ihan ristiin (a=e, e=i ja i=a). Sukunimi on hyvin suomalaiseen suuhun sopiva Arpiainen, mutta kolmen vokaalin jono (iai) tekee siitä toisinaan kinkkisen, usein toinen i tippuu pois. Ulkomailla ei kannata edes yrittää… 😛

    Muistorikkain oli au pair-aikoina hoitamani tyttö joka halusi tehdä yllärinä minulle synttärikortin. Tyttö oli taiteillut korttiin kaikki versiot Elinasta mitä keksi eli Alina, Elani, Ilene jne, paitsi sen oikean. 😀

    • Joo mun sukunimi on samantyylinen ja sisältää i, e ja ä-kirjaimet (toiset useampaan kertaan) ja ulkomailla asuvana tosiaan tiedän tämän ongelman 😀

  26. Sukunimeni on melko pitkä, yhdistelmä ihan tavan suomalaisista sanoista. Mutta aina nimeä kertoessa pitää selventää, montako ännää tulee ja onko väliviivaa vai ei. Ulkomailla ei onnistu ollenkaan, ei edes Ruotsissa. Etunimi sentään on helppo ja kansainvälinen, vituttaa vaan kun aina sanotaan Emmiksi! Anteeks vaan kaikki Emmit!

  27. Nimen kanssa ei ole koskaa ollut ongelmaa, mutta ulkomailla sukunimen kanssa kyllä siitä aikamoinen soppa on saatu välillä aikaan. Kävi kyllä kerran niinkin että Turkista tullessani Suomeen lentolippuun kirjoitettiin Veeran sijasta Leena, mutta korjasivat sen kun sanoin ettei tämä ole nimeni.

  28. Sama vika Rahikaisella! Mirva täällä moi. Virva tai Mira ne yleisimmät sinne päin menevät.

  29. Hih, nuo postit aiheutti kyllä äänekkäitä hörähdyksiä 😀 Olen itse ollut aika usein Marita tai Mari.. harvemmin Maria.

  30. Tuuli on useimmiten Tuula. Ulkolaiset bisneskumppanit kirjoittavat Tulli tai Tuli vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Ja useimmiten olen Mr. niille joita en ole tavannut. Ensitapaamiset ovat usein vastapuolelle vähän hämmentäviä…

  31. I hear ya!
    Nykyinen sukunimeni on minulle kolmas, ja äitini tyttönimi jonka otin eron jälkeen. Se on lyhyt ja ytimekäs (sp-osoitteesta saapi luntata), mutta enpä osannut etukäteen aavistaa miten hankalasti siitä Suomessa ajatellaan. Lausuttuna se kuulostaa ulkomaalaiselta, ja aluksi multa kysyttiin joka kerta onko v vai w ja onko k vai c. Agrh! Kirjoitetaan täysin suomalaisittain, ja aivan kuten lausutaan. Onneksi on sentään lyhyt ja nykyisin tavaan sen aina valmiiksi tuntemattomissa paikoissa. Menee nopeammin kuin selitellä kysyttäessä.

  32. Joo, tuttua on! Mun nimi on Marja Jenniina, mutta Jenniina on kutsumanimi, joten olen aina joka paikassa Marja. Sitten kun korjaan, että olen Jenniina niin nimeni muuttuu Jennaksi, Jenniksi, Niinaksi, Anniinaksi, Jeninaksi, Jenninaksi, Jeniinaksi ym. mitä näitä nyt on:D Varsinkin lapsena sitä oli tosi ärsyttävä aina selitella, kun olin toooosi ujo, mutta nykyään siihen on jo tottunut. Minusta on myös jotenkin hassua, että monet tutut, työkaverit ym. saattaavat sanoa minua välillä Jenniksi tai Jennaksi vaikka ollaan tunnettu jo pitemmän aikaa.

  33. Mun vanha nimi oli Suomessa ehkä helpoin mahdollinen ja englannin kielisetkin osaa yleensä ainakin lausua mun nimen riittävän läheltä. Mutta viime talvena menin naimisiin ja vaihdoin miehen tätien varoitteluista huolimatta miehen sukunimeen, joka on ruotsin kielinen. Oon jo oppinut tavaamaan sen suoraan ja juuri kukaan ei osaa lausua sitä oikein paperista luettuna, kun eivät tajua, että se on ruotsia. Sisältää siis mm. ä-kirjaimen, joka lausutaan pitkänä e:nä. Mutta ehkä ruotsalaiset ainakin ymmärtää sen tarvittaessa. Niin ja vanhassa nimessä ei ollut ääkkösiä eli ulkomailla matkustaminen on nyt myös jännempää, kun ä voi olla ae tai a.

  34. Hahha etunimen osalta voin samaistua myös, Oma nimi muuttuu aina vaan Minnaksi 😀

  35. OH YEEES! Mun nimi on ainakin blogiin yhdistettynä aina väärin. Oikea nimi on Hanna Voutilainen, jonka ei pitäisi olla kovin vaikea. Mutta auta armias; viimeksi Helsingin Starbucksissa oli Anna (ensimmäinen kerta kylläkin). Yleensä olen Hanna-Maria, Hannamaria tai Maria.

    Nuo on vielä ok (tottelen sekä Hannaa että Hannamariaa blogin takia), mutta eniten ketuttaa sukunimi. Voutilainen ei ole niin hankala kirjoittaa, silti monesti olen Vuotilainen. Ei todellakaan yhtä pahaa kuin sinulla, mutta virallisissa papereissa (ja vaikka kerrostalon kotiovessa sekä taululla) olisi ihan kiva jos se olisi oikein. Vuotilainen my ass.

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  36. Kouluaikana oli oman nimen sanominen opettajalle luokan kuullen ihan painajasten aatelia. ”Leila”. Opettaja: ”No hei Teija”. Tai Eila, Leena, Laila, Eija… Mikä tahansa muu. No ei ihme koska kaikki muut Leilat olivat silloin yli 50-vuotiaita ja ikätoverit Minnoja, Niinoja, Päivejä tms. Pahinta oli tosiaan ujona pikkutyttönä kun opettaja määkäisi vielä:”MIKÄÄÄH?” ja sitten kun sattui kuulemaan oikein: ”No onpa erikoinen nimi!!”. (Kellään opettajallahan ei tietenkään ollut omituisia tai harvinaisia nimiä, heh..) Onneksi sukunimi sentään oli ihan perinteinen suomalainen -nen.

  37. Sukunimeä en tässä nyt sano, mutta kerronpahan vain että siinä on skandeja aika monta. Ulkomailla mahdoton, mutta kyllä siitä kotimaassakin on saatu aika monta erilaita versiota aikaan. Ja joka kerta kun johonkin pitää saada sukunimi kirjoitettua oikein, mennään jollain henkilökortilla, mistä sen voi katsoa kirjoitettuna. Pikkuvikoja, en ole sukunimeä vaihtamassa, se on niin harvinainen.

    Etunimi sitten, no, siitäkin on tullut nähtyä muutamaa eri versiota, työelämässä erityisesti. Shipra, Sipra, Sirra. Kaikkein karmivin oli kuitenkin erääseen lentolippuun päätynyt virhe. Lentolipussa oli nimi muodossa Sukunimi, Sirpa Ms. Englanninkielisessä lentoyhtiössä se oli vääntynyt muotoon Sukunimi, Sir Pams. Tätä selviteltiin check-inissä jonkin aikaa, sinänsähän nimi on ihan oikein, väliyönti vain oli eksynyt vähän väärään paikkaan. Mutta pääsin koneeseen omalla pärställäni ja passillani!

    Puolisoni on Karri ja englanninkielisissä minusta tykätään tehdä mielellään Karri, se kun vissiin kuulostaa ja näyttää samansukuiselta kuin kaikki Carriet, Karriet, Karenit sun muut. Eli nainen. Ja kun Sirpasta ei saa tolkkua niin se voi sitten olla se mies.

  38. Mun nimi on myös sellainen, että aina tulee etu- tai sukunimi väärin. Vaikka sen itse tavaisit, niin ei. Aina ihmisistä tuntuu että kaksiosaisen etunimeni väliin vaan on pakko tunkea väliviiva tai kirjoittaa ne erikseen. Mulla on myös käynyt blogin pr-lähetyksissä joskus noin, että sähköpostiketjussa lukee monta kertaa miten mun nimi kirjoitetaan ja silti tulee ”Hei X!” väärin.

  39. Todella tuttua. Sukunimen oikein saaminen ei vaan lähes koskaan onnistu kiitos pohjanmaalaiset väliviivallisen nimen ja sen erikoisen loppuosan, joka aina sekoitetaan erään lasten kirjailijan nimeen. Ulkomailla kukaan ei edes yritä lausua sukunimeä ja vaihto-oppilaana kirjainten luettelun opettelin niin, että se edelleen tulee kuin apteekin hyllyltä. Silti en siitä halua luopua, vaikka naimisiin menen, koska sukunimivaihtoehto myös kuullaan aina väärin. Onneksi etunimi on snetään yksinkertaisempi. Näillä mennään 🙂

  40. Nyt voin kyllä samaistua tähän. Minun etunimi on kaksiosainen ja puhutellaan koko nimellä Hanna-Marleena. Aika useasti ihmiset sanovat Hanna, ja lisään itse Marleena, Hanna-Marleena.
    Minulla ei ole lempinimeä. Luokallani on ollut lähes aina kaksi muuta Hannaa, ja nimelläni kyllä erotun ja se onkin hyvä.
    En ole Hanna-Marja, Hanna-Marjaleena, en Anna, Hannamari,
    tai Hanna-Leena, joka luki eräässä virallisessa kortissa laskun kera. Ilmoitin etten maksa laskua ennen kuin nimi on oikein. Aika usein saan tavuttaa kirjain kirjaimelta nimeäni puhelimessa ja aina kun mahdollista näytän ajokortin tai pankkikortin jossa nimi lukee, säästyy tavaamiselta. Useasti kun olen jotain paperilomaketta täyttämässä johon samalle viivalle tulee etunimi ja sukunimi, tila on aivan liian pieni, kun sukunimikään ei ole kovin lyhyt.

    Kävin elokuussa Starbucksissa ja sanoin nimeni ja kun sain kahvini, olin lentää selälleni, koska nuori mies oli kirjoittanut nimen ihan oikein väliviivalla, vaikka en ollut sanonut että nimi kirjoitetaan väliviivalla. Hyvin arvattu!

  41. Todellakin etunimeni menee harvoin oikein. Yleensä olen Virve tai Mirja tai Virva tai Merja tai Mira jne. Oikeasti nimeni on Mirva. Hyvin harvoin menee ensisanomalla oikein . Siihen kun lisätään sukunimeni Frondelius niin voitte uskoa, että kuulen lauseen ”miten se kirjoitetaan ” melkein joka kerta. Olenkin jo oppinut että näytän ajokorttini tai puhelimessa sanon kirjain kirjaimelta nimeni. Ja silti kun postia tulee on nimeni väärin.
    Aikanaan häälahjaksi saaduissa kakkulapioissa oli kaiverrettu mieheni ja minun etukirjaimet. Ainut vain että minun M-kirjain oli V. Että tämmöisiä kokemuksia.

  42. Kyllä, on tuttua. Nimeni ei tosin sen vaikeampi ole kuin muutkaan, mutta etunimeni on kaksiosainen, ilman väliviivaa tosin, ja ihmisten on vaikea usein tajuta, että käytän molempia etunimiäni.. Väliviivalla se kai menisi perille, mutta en aio siihen muuttaa väliviivaa vain sitä varten. On sentään riittävän kansainvälinen, joten se on Euroopan maissa helposti tunnistettava.
    Sukunimi on itäsuomalainen nen-loppuinen, ja se vääntyy ulkomailla milloin miksikin.. virastoissa on saanut arvailla, minuako siellä huhuiltiin 😀
    Onneksi ei ole skandiääkkösiä, se vielä puuttuisi.

  43. Multa viimeksi viikonloppuna kysyttiin, olenko Virpi vai Virve. Ja hammaslääkärin kirjekuoressa luki luonnollisestikin Mervi. Amerikkalaiset kaverit on aina ihan pulassa nimeni kanssa (Vöörv, Vöörvei, luovin vaihtoehto Fiifra jne.). Kerran mun työkaverien piti huutaa mun nimeä yhdessä harjoituksessa, mutta yrittivät kaikin keinoin välttää sitä… Siksi yleensä olenkin vain V, mikä onkin aika cool lempinimi.
    Tosin mä olen silti aina pitänyt etunimestäni (ok, sukunimeni ei ole yhtä hankala kuin sinun vaikka sama pääte onkin). Sopivan harvinainen mutta ei outo (siis joku sellainen modernin eksoottinen ihmeväännös, josta pitäisi Suomessakin joka kertaa selittää, että kirjoitetaan ”e:llä ja x:llä ja c:llä”).

  44. Mulla on sellainen ongelma etunimeni kanssa, että se usein lausutaan Jenni vaikka se oikeasti lausutaan ihan samoin kuin kirjoitetaankin, Jenny. Välillä kun jennittely alkaa oikeasti tympiä en reagoi tahallani ollenkaan kun joku huutaa Jenniä. Voisinko mäkin samalla logiikalla alkaa kutsua työpaikkani neljää Seijaa, kolmea Tuulaa tai kolmea Raijaa (jep, kaikki ovat vielä syntyneet tyyliin vuonna 55) esim. Saijaksi, Tuuliksi tai Teijaksi. En tiedä ajatteleeko ihmiset että sillä logiikalla jolla Fanny usein lausutaan Fanni, voi minun nimenikin lausua Jenni. Mutta Fannyssahan a on takavokaali ja y etuvokaali kun taas Jennyssä molemmat ovat etuvokaaleja, jolloin Jenny on helpompi lausua. Kai y on sitten niin ulkomaalainen ja vieraskielinen että se halutaan lausua iinä.

    Mun elämä ei tule tästä helpottumaan, sillä etunimeni on kaiken hyvän lisäksi vielä kaksiosainen väliviivalla varustettuna ja jos menen joskus poikaystäväni kanssa naimisiin ja otan hänen sukunimensä, nimeni tulee olemaan Jenny-Maria Marin 😀 No, ainakin sukunimi on kansainvälinen, voittaa siinä mielessä nykyisen 😀

  45. Hah, olipa hauskoja väännöksiä Virve Väyrysestä!

    Äitini tyttönimi on Kiikeri, ja milloin posti toi kirjeen nimellä Tiikeri, Liiteri, Kiileri, Liikeri tai jopa Laakeri(!).
    Itse olen Marianne, ja saan usein kuulla olevani Marjaleena, Marleena, Marjaana, Marita, Mari, Marjatta… Vain taivas on rajana! Sukunimeni Rahikka kirjoitetaan usein Rahikainen, Rahikkala, Parikka, Harikka.

Kommentointi on suljettu.