Sheet Happens: supercool naamioboksi & arvonta

Yhteistyössä Sheet Happens

En usko, että minun tarvitsisi enää erikseen edes mainita mitään intohimoisesta suhtautumisestani kangasnaamioihin – eiköhän se ole tullut jo kaikille selväksi. Rakastan kangasnaamioita varsinkin siksi, että niiden kanssa pääsee jatkuvasti kokeilemaan jotain uutta ja jännittävää. Korealaiset kosmetiikkamarkkinat ovat täynnä toinen toistaan hauskempia naamioita, jotka tekevät ihonhoidosta entistäkin kivempaa ja minusta on ihan huippua, että nimenomaan juuri ihonhoidosta on tullut viimeaikoina yhä enemmän ja enemmän coolia.

Sheet Happens KOkemuksia

Varmasti abaut samasta ajatuksesta on lähtenyt myös tämänkin päivän postauksen aiheen konsepti. Minulla on nimittäin ilo päästä esittelemään teille kangasnaamioilla täytetty kuukausiboksi, joka kulkee minun huumoriini täydellisesti uppoavalla nimellä: Sheet Happens!

Sheet Happens KOkemuksia

Sheet Happens on ruotsalainen, englanniksi operoiva yritys, joka tajusi, ettei Euroopassa ole vielä vastaavaa konseptia. Muunlaisia kuukausittaisia kosmetiikkabokseja on kyllä tarjolla, mutta kukaan ei valmista kuukausittaista annosta ihania kangasnaamioita yhteenkokoavaa tilausboksia. Tilanteessa oli yrityksen mentävä aukko, jonka Sheet Happens täytti.

Sheet Happens KOkemuksia

Sheet Happensin kuukausittainen laatikko on idealtaan siis kuin mikä tahansa muu vastaava kuukausittainen yllätysboksi paitsi että se on pakattu täyteen kivoja kangasnaamioita. Boksi sisältää kuukausittain 8-10 kangasnaamiota, joten rahoilleen todellakin saa vastinetta!

Sheet Happens KOkemuksia

Minulla oli ilo saada tehdä Sheet Happensin kanssa yhteistyötä, sillä yritys toimittaa bokseja ympäri Eurooppaa ja innostuin hommasta heti. Suomessa olisi taatusti tällaisista ylläribokseista kiinnostuneita ihmisiä ja olin aivan mielettömän täpinöissäni ajatuksesta saada jakaa konseptin riemua teidän kanssanne!

Sheet Happens KOkemuksia

Tavallisesti boksi täytyy tilata itselleen aina viimeistään edellisen kuun 20. päivään mennessä ja nämä boksit todellakin myydään loppuun. Bokseja voi tilata yksittäin tai niiden kuukausitilaajaksi voi myös liittyä. Tällöin boksi veloitetaan kuukausittain ja hommasta voi irtisanoutua koska haluaa.

Sheet Happens KOkemuksia

Koska edelliset boksit oli jo myyty loppuun tätä postausta suunnitellessani, lähetti yritys minulle postausta varten oman spesiaaliboksin, jonka sisältö oli täysi yllätys, mutta joka vastasi kokoonpanoltaan tavallista kuukausiboksia.

Sheet Happens KOkemuksia

Olin aivan innoissani saadessani boksin käsiini ja koin nyt ensimmäistä kertaa ihan kunnolla sen kuukausiboksien jännityksen ja riemun tietäessäni, että tällä kertaa boksi todellakin olisi täynnä tuotteita, jotka tulisin käyttämään ja joista olisin innoissani sen sijaan, että sieltä löytyisi hammastahnoja, dödöjä tai muuta vähemmän mieltä kutkuttelevaa.

Sheet Happens KOkemuksia

Ja voi pojat, tämä naamio todellakin sai minut hyppimään innosta! Laatikkoni sisälsi 9 naamiota ja antoivat todellakin laatikon hinnalle vastinetta. Boksi maksaa kuukaudessa 299 kruunua eli n. 30 euroa ja sen sisältämät naamiot olivat sitä arvokkaampia mikäli olisin ostanut ne erikseen.

Sheet Happens KOkemuksia

Ihan erityistä boksissahan on tietenkin juuri se, että sen kautta pääsee kokeilemaan kangasnaamioita, joita ei välttämättä tulisi erikseen kokeiltua. Kangasnaamioissa kun juuri parasta on nimenomaan se, että niitä voi ja kuuluukin vaihdella aina ihon erilaisten tarpeiden mukaan eikä yhdessä naamiossa tarvitse pitäytyä sitä yhtä käyttökertaa pidempään!

Sheet Happens KOkemuksia

Boksi sisälsi usean eri tuotemerkin naamioita joista ihan jokaisesta olin todella, todella innoissani. Tämä on todellakin juuri sellainen boksi, jota minä lähtisin tilaamaan, jos tilaisin jotain boksia. Tai siis, oikeasti taidan kyllä alkaa ensi kuusta lähtien tilaamaan tätä boksia itselleni, sillä onhan tämä nyt ihan mielettömän loistava tapa kokeilla uusia naamioita!

Sheet Happens KOkemuksia

Boksin mukana tuli lisäksi vielä kaksi mukavaa tuotenäytettä, mikä sekin on huippukivaa!

Itse boksi on tietysti mahtava tapa löytää uusia suosikkituotteita, mutta tiedän, mitä moni ajattelee: Mitäs sitten, kun löytääkin sen ihanan naamion ja sitä tahtoo lisää? Ei hätää, sitäkin on ajateltu!

Sheet Happens KOkemuksia

Sheet Happens on nimittäin siitä mukava yritys, että heidän nettisivuiltaan voi paitsi tilata naamiobokseja, voi sieltä ostaa myös yksittäisiä kangasnaamioita ja välillä myös muita kangasnaamiosettejä. Kuinka mahtavaa!

Sheet Happens KOkemuksia

Ja kun nyt mahtavat jutut otettiin puheeksi, niin tällä olisi vielä pari sellaista lisää:

Sain nimittäin ilon arpoa yhdelle teistä tällaisen vastaavan boksin, joka on täytetty kangasnaamioyllätyksillä! Boksin sisältö ei ole sama kuin omassani, sillä sehän veisi yllätysmomentin täysin pois, mutta vastaavalla idealla kuitenkin täytetty.

Boksin voi voittaa itselleen huikkaamalla kommenteissa, minkä Sheet Happensin verkkokaupasta löytyvän naamion omasta boksistaan tahtoisi löytyvän. Sheet Happens -verkkokaupan kangasnaamiovalikoimaan voi tutustua täällä.

Ainoa ehto arvontaan osallistumiseen on, että osallistujien tulisi seurata Sheet Happensiä Instagramissa. Sheet Happens löytyy Instagramista tunnuksella @sheethappens_sthlm ja on minusta ihan huippukivaa seurattavaa, sillä sieltä voi aina bongailla uusia kiinnostavia tuotteita.

Arvontaan voi osallistua pe 26.5.2017 asti.

Sheet Happens KOkemuksia

Arvonnan lisäksi minulla on vielä toinenkin mahtava juttu teille: Koodilla VIRVE saa nimittäin 15% alennuksen kaikista Sheet Happens -verkkokaupan tuotteista kuukausibokseja lukuunottamatta! Koodi on voimassa 16.7. asti (yksi käyttökerta per asiakas). Nyt voi olla hyvä hetki shoppailla vaikka mitä kivoja kangasnaamioita!

(Postikulut Suomeen ovat 5 euroa ja täältä löytyy lisätietoa tilaamisesta.)

Sheet Happens KOkemuksia

Nyt on kuulkaas todellakin sellainen boksikonsepti, että meikäläinen on aivan innoissaan. Varsinkin, kun yrityksen verkkosivuilta vielä näkee, kuinka pilke silmäkulmassa ja hyvällä huumorilla he hommaa lähestyvät.

Sheet Happens KOkemuksia

Kuka muu innostuisi kuukausittaisesta kangasnaamiolaatikosta?

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

149 kommenttia artikkeliin ”Sheet Happens: supercool naamioboksi & arvonta”

  1. Tää on kyllä kiva systeemi ja voisin harkita just joululahjaksi tai synttärilahjaksi ittelle boksin tilata etc. Opiskelijabudjettiin alkaa kertyy nopeesti liikaa kuukausimaksuja, jos alkais tätä tilaamaan jatkuvana.

    Kattelin tuossa, että haluaisin ehdottomasti kokeilla Holika Holikan Prime Youth White Snail Mask. Kunnon kosteutusta ja kirkastava vielä. Kyllä kiitos!

    Vastaa
  2. Ooh! Nyt kiinnostuin! Tosi hyviä merkkejä tuolla joukossa, mä oon etenkin tykästynyt Tony Molyn kangasnaamioihin. Omasta laatikosta toivoisin löytyvän Tony Molyn Seaweed-naamion!

    Vastaa
  3. Oijoi kävinki jo heidän sivuillaan ihastelemassa kun laitoit näistä insagramiin! Boksista olisi kiva löytyä vaikka BABY PET MAGIC MASK SHEET 🙂

    Vastaa
  4. Kuulostaa niin ihanalta, haluaisin kokeilla kaikkia! Ekana testaisin ehkä PURE ESSENCE MASK SHEET – DAMASK ROSE naamiota <3

    Vastaa
  5. Miten ihana boxi-idea! Skin79:n Rice bubble cleansing mask vaikuttaa niin eksoottiselta että sitä olisi kyllä kiva kokeilla. ☺

    Vastaa
  6. Aaaaaa kaikenlaisia ihanuuksia tuolla, miten voi valita! D: Toisaalta haluaisin BABY PET MAGIC MASK SHEET – SEAL -naamion, koska rakastan hylkeitä 😀 Mutta oikeasti varmaan esimerkiksi I’M REAL RED WINE MASK SHEET – PORE CARE kuulosti sellaiselta mun jutulta.

    Vastaa
  7. Vaikkapa Baby Pet Magic Mask Sheet. Aivan täysin tuntematon merkki minulle. Kangasnaamioita en ole ikinä käyttänyt.

    Vastaa
  8. Nyt löyty omalle äidille synttärilahja! Itse toivoisin, että saisin kokeilla Organic Sea Kelp Facial Maskia…väsynyt naama kaipaa piristystä mammavapaan jälkeen!

    Vastaa
  9. Oi ihan täydellinen konsepti!!! <3 Olen niin samaa mieltä sinun kanssa, että perinteiset boksit voivat monesti olla pettymys, mutta tällaisen boksin kohdalla olisi aina varmasti mielissään 🙂

    Skin79 Rice Bubble Cleansing Mask kuulostaa mielenkiintoiselta, joten sitä olisi kiva päästä kokeilemaan 🙂

    Vastaa
  10. Mahtavaa, pitää kyllä tilata! Arvonnassa mukana ja myös seuraan istassa. Käytän kangasnaamioita useita kertoja viikossa!

    Vastaa
  11. Unohdin mainita sen naamion: after exersice olis mun juttu. Mahtavaa,pitää varmaan tilata boxi kun muutenkin näitä viikottain käytän!

    Vastaa
  12. Tätä olisi kyllä mahtavaa tilata, mutta opiskelijabudjetilla ei onnistu niin helposti Haluaisin kokeilla suunnilleen kaikkia naamioita, joita tuolta sivuilta löytyy, mutta jos yksi pitäisi valita olisi se varmaan baby pet magic mask sheet kissakuvalla.

    Vastaa
  13. Jestas, mikä karkkikauppa! Helppoa olisi hullaantua ja haluta ja tarvita kaikki, mutta kesäkosteutukseen Tony Molyn tomaattinaamio vaikutti kivalta.

    Vastaa
  14. Anti-wrinkle mopsinaamio on kyllä makeen näköinen, mahtavaa olisi päästä testailemaan eri kangasnaamioita! Olen aivan jämähtänyt TonyMolyn i’m real-valikoimaan 🙂

    Vastaa
  15. Oon kyllä sun vanavedessä hullantunut täysin sheet maskeista ja korealaisesta ihonhoidosta.. juurikin ensimmäistä tilausta maailmalta odottelen ! Omasta boxista saisi löytyä
    MEDIHEAL LINE FRIENDS P.D.F. AC-DRESSING AMPOULE- naamio, ihana pakkaus ja tuoteseloste kuulostaa lupaavalta.

    Vastaa
  16. Tosi kiinnostava idea! Kangasnaamiot on ihania ja kiinnostaisi kokeilla Holika Holikan baby pet magic mask sheet cat.

    Vastaa
  17. Ensimmäisinä silmiin osuvat Holika Holikan Before- ja After-maskit kuulostavat kivoilta, koska niissä on hauskasti selvä tilannekohtainen käyttö!

    Vastaa
  18. Oi että miten ihana boksi!! Houkuttaisi kyllä tilata itsellenikin. Whamisan Organic Flowers & Aloe Vera Fermented hydrogel mask vaikutti tosi mielenkiintoiselta ja olisi ihana päästä testaamaan sitä 🙂

    Vastaa
  19. Oi mikä ihana arvonta! Erityisesti tuo TonyMolyn kirkastava Lemon Mask Sheet tulisi niin tarpeeseen, vaikka kaikkihan nuo naamiot voisin ilomielin kotiuttaa…

    Vastaa
  20. Ihan mahtavaa, että tämmöinenkin boksi on nyt saatavilla! Aion varmasti hemmotella itseäni tilaamalla tuommoisen jossain vaiheessa :). Blithen tuotteet ovat kiinnostaneet minua jo pitkään ja Intensive Mask- Sea Cucumber vaikuttaisi kivalta. Noissa Blithen naamioissa on minusta myös tosi kauniit pakkaukset 🙂

    Vastaa
  21. Oi, miten paljon erilaisia naamioita kaupan valikoimaan kuuluukaan! Toiveissani boksista löytyisi ainakin Tony Molyn punaviininaamio 🙂

    Vastaa
  22. Mikä tahansa Holika Holikan naamio olisi ihan super kokeilla! Kävin ihastelemassa boxia, kun julkaisit siitä ensimmäisen kerran instaan ja kyllä on mieli tehnyt tilata 😀

    Vastaa
  23. After Work Overtime Calming -naamio tulisi tarpeeseen… ja tuo nimihän jo kertookin syyn. Tiedossa monen viikon tiukka ylityöputki, ja tämä naamio ehkä sitten palauttaisi oman ja muiden uskon jälleen ihmismäiseen ulkonäköön?

    Vastaa
  24. Oikeastihan haluaisin kokeilla esim. kaikkia naamioita mitä tuolta löytyy, mutta Rice bubble cleansing mask kyllä kuulostaa ehkä mielenkiintosimmalta!

    Vastaa
  25. Aika hauska boxi idea! Tosin iteä vqrmaan houkuttais jos postikulut ois pienemmät ja littanat tuotteet varmaan kulkeutuis myös kirjeenä. Maskeista eniten kiinnostaisi itteä whamisan ”ORGANIC FLOWERS & ALOE VERA FERMENTED HYDROGEL FACIAL MASK”, kun olen sun kehuja hydrogeelimaskeista kuunnellut.

    Vastaa
    • Mä mietin samaa, että miksi nuo on pakattu tuollaiseen boxiin, joka on sitten laitettu täyteen pakkausmateriaalia, kun menisi varmasti kuoressa ja jätteen määrä vähenisi reilusti. Mä näen tuossa vaan kamalan kasan roskaa ja se ahdistaa. 🙁
      Tämä ei siis Virvelle kohdistettu (luin sen aiemman postauksen noista roskista ja kierrätyksestä), vaan mun mielestä noiden firmojen pitäisi ajatella järkevämmin noita paketointeja. Eipä sellainen lättänä paketti varmaan olisi yhtä ”myyvä”, mutta onhan se älytöntä jos paketista suurin osa on pelkkää pakkausmateriaalia. Littana paketti/kuori vähentäisi myös kuljetuksista johtuvia päästöjä ja ihan konkreettisesti kulujakin.

      Pahoittelut tällainen negatiivinen kommentti! Paketin ulkoasu on kyllä ihanan näköinen.

      Vastaa
      • Tässä oli kyllä hyvä pointti! Boksi on tosiaan vain markkinoinnillista materiaalia ja tekee tuotteesta ”kuukausiboksin”, mutta voisihan konsptin tosiaan kehittää ilman boksiakin. Toisaalta tämä boksi on niin ihana, että jäi minulla kyllä muutenkin käyttöön. 🙂

        Vastaa
  26. Tää on kyllä ihan mahtava konsepti! Omasta laatikosta vois löytyä vaikka Manefitin Lily whitening and brightening -naamio 🙂

    Vastaa
  27. Ihan uusi juttu mulle. Upea idea! Boksistani toivoisin löytäväni Holika Holikan after working overtime calming laput. Sopisivat elämäntilanteeseen enemmmän kuin hyvin.

    Vastaa
  28. Liian paljon valinnanvaraa!
    Omaan boksiini tahtoisin jotain superkosteuttavaa mun superpintakuivalle iholle. Eli ehkä Whamisan organic flowers&aloe vera tai Skin79 Egg veil tai Holikan White Snail tai kenties Blithen Abalone…

    Vastaa
  29. Iski ihan valinnan vaikeus, kun kaikki kelpais 🙂 Mutta boksista olis kiva löytyä vaikka Holika Holikan After workin overtime-naamio.

    Vastaa
  30. IHAN HUIKEE JUTTU <3____<3

    Mulle kelpais mikä vaan Polatamin naamio. Ja boksi. Ja kaikki 😀 En kestä miten ihana konsepti!

    Vastaa
  31. Skin79 Rice bubble cleansing mask jos on ihan pakko yksi sanoa, oikeesti tunnen suurta riemua olisi boksissa mikä vain naamiovaihtoehdoista <3

    Vastaa
  32. Ihan hauska idea. En ehkä jatkuvasti tilaisi vaikka kangasnaamioista tykkäänkin, en ole huomannut eri naamioiden välillä suurtakaan eroa. Toisaalta tässähän niitä tulisi kokeiltua.

    Baby Pet Magic Seal -maski ainakin näyttäisi hauskalta, joten olisi varmasti eri tavalla pelottava kuin normaalit haamunaamiot.

    Vastaa
  33. Tony molyn i’m real broccoli 😀 Sen verran mielenkiintoisen kuuloinen on parsakaalinaamio, että olisi päästävä kokeilemaan. Muutenkin oli kyllä ihanan näköisiä naamioita instagramissa ja minuun vetoaa myös tuo sheet happensin oma visuaalinen ilme

    Vastaa
  34. After sauna-naamio olisi ihanaa hemmottelua esim. juhannus-saunan jälkeen.
    Red wine- naamio olisi outoudessaan kiinnostava!

    Vastaa
  35. SKIN79 All that black mask.
    Toinen kutsuva olisi ollut Holika Holikan Hyaluronic acid mask, muistaakseni olet ko. ainesosan puolesta puhunut. Itse olen toistaiseksi tutustunut vain TonyMoly maskeihin, Innisfree -paketti vielä odottelee käyttöönottoa. Uuteen merkkiin olisi kiva tutustua, mutta ennen kaikkea muuta mietin onkohan kyseinen naamio musta paketin mukaisesti

    Vastaa
  36. Ehdottomasti ottaisin lisää Holika Holikan kokeiltuja ja hyväksi havaittuja naamioita! Näihin todellakin jää koukkuun, enkä yhtään malttaisi odotella että ebaystä tilaamani naamiot saapuisivat kotiin. Tämä on kyllä loistojuttu, Ruotsista tilatessa toimitusajatkin kun ovat vähän lyhyemmät 🙂

    Vastaa
  37. Skin79:n Rice bubble cleansing maskia haluisin kokeilla ehdottomasti 😀
    Mahtava boxi konsepti!
    Seuraan heitä ig.

    Vastaa
  38. No oli vaikka mitä kiinnostavia naamioita, mutta uskoisin mulle sopivan hyvin sen after exerscise naamion, kun tulee paljon liikuttua. 🙂

    Vastaa
  39. Itseä kiinnostaisi It’s real squeeze mask sheet rose, sillä rakastan ruusun tuoksua 🙂 ja seurantaan meni ig:n puolella!

    Vastaa
  40. Eihän noista osaa mitenkään päättää yhtä,mutta tony molyn i’m real avokado tai red wine houkuttaa ja kyllä ehdottomasti innisfreen i’ts real squeeze maskeista acai berry tai kiivi! Ehkä jos pakko olisi yksi valita niin tuo acai berry veisi voiton. Toivottavasti siis onni suosii!

    Vastaa
  41. oooi, mahtava konsepti! ehdottomasti testattavan arvoinen olisi PRIME YOUTH GOLD CAVIAR GOLD FOIL MASK 🙂

    Vastaa
  42. ORGANIC SEA KELP FACIAL MASK
    WHAMISA kuulostaa ihanalta 🙂 ja että pintakuivat kasvoni rakastaisivat

    Vastaa
  43. Mahtava arvonta, ja tälle idealle pitää kyllä antaa isot aplodit! 7 kk -ikäinen tyttäreni on jo täysin tottunut äiskän sheet mask -naamareihin, ja naureskelee eniten Holika Holikan Baby Pet Magic -maskeille 😀 Joten niitä olisi hauska kokeilla lisää, esimerkiksi hyljettä, jota tyttäreni ei vielä olekaan nähnyt :’D (Sheet Happens Instassa seurannassa.)

    Vastaa
  44. Toi MEDIHEAL – LINE FRIENDS I.P.I LIGHTMAX MASK vaikuttaa ihanalta! Niin söpöjä pakkauksia 🙂

    Vastaa
  45. Osallistun ja seuraan instassa myöskin 🙂 Toivon, että omasta boksista löytyisi Polatamin naamioista joku. Se on minulle täysin uusi merkki ja kalliskin, niin olisi kiva päästä testailemaan 😀

    Vastaa
  46. Jos tietäisin miten koneella saa niitä sydänsilmäisiä hymiöitä niin laittaisin niitä tähän!! Wau mikä innovaatio, todellakin lämmittäisi kesäisiä iltoja kun saa pestä ruskettuneet kasvot ja laittaa jonkun ihanan naamion siihen päälle 🙂 Innisfreen ja Holika Holika merkin naamiot kiinnostaa erityisesti. Otin sivun seuraukseen instassa!

    Vastaa
  47. Ihanan näköinen boksi kertakaikkiaan 🙂
    Haluaisin kokeilla tätä naamiota: Polatam’s Water Gel Extra Force Brightening Mask

    Vastaa
  48. Aaah, katselin boksia jo aikaisemmin ja jos rahatilanne vaan antais periksi olisin tilannut heti paikalla! Tony Molyn I’M REAL TEA TREE MASK SHEET – SKIN SOOTHING osunut silmiin jo useammassa paikassa joten tätä toivoisin.

    Kiitos sinun insta-videoiden Koreaan on lähtenyt ”muutama” sentti Ebayn kautta 😀

    Vastaa
  49. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta boksista! All that black mask ja After naamiot. Myös Innisfreeltä tai Blitheltä olisi kiva kokeilla jotain, kun olet niitä täällä blogissa hehkuttanut.

    Vastaa
  50. Mä niin rakastan sheet maskeja<3. Ovat kuuluneet jo pari vuotta mun ihonhoitoon.
    Tony Molyn tomaattinaamio on ihan lemppari. Kaikki hunajanaamiot on myös ihania tälle naamalle ja Innisfreen bamboo viimeksi kokeiltuna teki vaikutuksen.

    Vastaa
  51. Ooh aivan täydellinen idea tämä boksi! Holikaholikan after working overtime maskia olisi hauska testata ja ihan vaan nimensä perusteella, ylityöt on näin keväällä tulleet tutuiksi ! Seuraan instassa :)!

    Vastaa
  52. Jostain toisestakin blogista tästä jo lueskelin ja vaikuttaa kyllä todella mielenkiintoiselta – harkinnassa on josko laittaisi jossain vaiheessa tilaukseen 😀

    Ihania kasvonaamioita tuolla on ihan valtava määrä ja on vaikeata valita yksi ehdoton minkä haluaisi testata, mutta sanotaan nyt vaikka: Blithe INTENSIVE MASK – SEA CUCUMBER 🙂

    Vastaa
  53. Oi miten huippu idea toi naamiosetti onkaan <3
    Tosi vaikea valita mikä kiinnostaisi eniten kun haluaisi kokeilla kaikkia mutta valitaan nyt tämä jännä yksilö kun: PRIME YOUTH GOLD CAVIAR GOLD FOIL MASK

    Vastaa
  54. Vitsi miten kiva konsepti! Tuun kyllä käyttämään tuon alekoodin! Moni oli valinnut tuon baby pet magicin, mikä meinasi olla myös oma suosikkini, MUTTA iski epäilys. 😀 Kun virveltä on kuullut näistä linnunkakka naamioista ja hevosrasvoista niin ei ollutkaan enää ihan selvää onko nimi vain söpöilyä vai ihan.. toden totta 😀
    Oma valintani olisi tässä – koska mansikat
    https://sheethappens.se/collections/all/products/its-real-squeeze-mask-sheet-strawberry

    Vastaa
  55. Kuulostaapa hauskalta, tämä todellakin voisi olla boksi, jonka voisin tilata. Ei nappaa seka-kosmetiikkaboksit, joiden sisällöstä suurin osa menisi minulla kuitenkin hukkaan.
    Omaan yllätysboksiin toivoisin TonyMolyn I’m Real Seaweed naamion, ihan vaan koska se on niin söpö ja merilevä nyt vaan on hyväksi!

    Vastaa
  56. Huh, tuli melkoinen runsauden pula, kun yritti tuolta valita yhtä mielestä. 😀 Kangasnaamioita koskaan käyttäneenä valitsisin boksiin jotain kosteuttavaa, esimerkiksi Innisfreen ruusunaamion pakkaus näytti kovin kutsuvalta.

    Vastaa
  57. Mukana ollaan ja nämä tosiaan tulisi kaikki käyttöön, koska boksin sisällössä ei olisi turhaa sälää. Kiinnostukseni herätti Holika Holika Skin Rescuer Collagen 🙂

    Vastaa
  58. Ooh, kiinnostavin naamio sisältää tietysti kultaa ja kaviaaria eli Holika holikan prime youth gold caviar gold foil mask 🙂 Todella mielenkiintoisia nämä uudenlaiset boksit! Oletko kuullut Japanilaista kosmetiikka sisältävästä boksista nimeltä Nomakenolife? Olin jo kerran lähellä tilata sellaisen, eiköhän se jossain välissä lähde tilaukseen <3

    Vastaa
  59. Innostuin kangasnaamioista, kun tilasin suosittelemasi setin Koreasta. Joten tässäpä kiinnostava uusi tuttavuus! Punaviinin ystävänä haluaisin valita boksiini I’M REAL RED WINE MASK SHEET (loppu valikoimista 🙁 ) mutta sen puuttuessa myös Line Friends I.P.I Lightmax Mask olisi kiinnostava kokeilla!

    Vastaa
  60. Ihana arvonta <3 Mä haluaisin kokeilla BABY PET MAGIC MASK SHEET Hyljeversiota, koska hylkeet on ihan parhaita, ja tuo tummia läikkiä vaalentava koostumus sopisi mulle hyvin.

    Vastaa
  61. Holika Holika Skin Rescuer Collagen naamio olisi muiden muassa kiinnostava! Ihania naamioita ja tosi kiva arvonta! <3

    Vastaa
  62. Ihollani on tällä hetkellä mielenosoituskausi, joten I’m real Rice Mask Sheet olisi juuri mitä se tarvitsisi! 🙂

    Vastaa
  63. Blithen Intesive mask Abalone olis kiva testata Tää boksi kyllä kuulostaa mielenkiintoiselta ja olenpa tilaamista jo harkinnutkin Aikaisemmin kokemusta lähinnä Innisfreen naamioista, joita eBaysta tilasin lajitelman (muistaakseni sun postauksen innostamana )

    Vastaa
  64. Baby pet magic mask sheet olisi ainakin kiva kokeilla, kuten kyllä myös kaikki muutkin. 😀

    Vastaa
  65. Ihana arvonta! Vihdoin boksi, jonka minäkn voisin tilata. Tänään on lukuvuoden viimeinen tentti ohitse, joten Holika Holikan after hard study maskille tulisi käyttöä. (Paremmin ehkä sopisi vain ”after study” ilman hardia :D)

    Vastaa
  66. Skin79:n PORE BUBBLE CLEANSING MASKin haluaisin ehdottomasti testata! Muutenkin mielenkiintoinen merkki!

    Vastaa
  67. Mahtava sivusto, heti meni seurantaan vaikkei olisi ollut arvontaakaa. Mahtava idea, Baby pet magic lähtisi ensimmäisenä kokeiluun.

    Vastaa
  68. mitä jos ei voi valita vain yhtä… haluan nämä kaikki! 😀
    All that black mask
    Egg veil sheet mask
    Pore bubble cleansing mask
    Prime youth gold caviar gold foil mask
    Prime youth white snail mask

    Vastaa
  69. olisi kyllä kiva testata ainakin. moni on kiinnostava mutta ehkä pore bubble cleansing mask olis tällähetkellä sopivin

    Vastaa
  70. Heidän instafeed on kyllä herkullinen! ALL THAT BLACK MASK, INTENSIVE MASK – ABALONE, tai mikä vain Holika Holika naamio,esim SKIN RESCUER – HYALURONIC ACID ois kiva löytää boksista.
    Medihealin LINE FRIENDS P.D.F. AC-DRESSING AMPOULE MASK pakkauskin on hauska! Tällä hetkellä tarvisin AFTER HARD STUDY naamion.
    Mutta mikä on eroa sanoilla moisturizing ja hydrating?

    Vastaa
    • Näiden sanojen eroa minunkin piti joskus aiemmin tarkentaa itselleni, sillä meillä suomeksi kun molemmat käännetään yleensä samalla tavalla. Hydrating-sanalla tarkoitetaan kosteuden lisäämistä iholle ja moisturizing-sanalla puolestaan kosteuden lukitsemista iholle. Usein esimerkiksi seka- ja rasvoittuva iho tahtoo nimenomaan sitä hydrating-kosteutusta ja kuivan ihon ongelmana taas on, että kosteus haihtuu iholta, joten se pitää lukita sille. 🙂

      Vastaa
  71. Ebaystä näitä sheet maskeja jo innoissani esimerkkiäsi seuranneena tilanneena ois ihan huippua saada sellainen sheet happens boxi, mistä löytyisi kupliva PORE BUBBLE CLEANSING MASK, koska sitä en vielä ole ehtinyt testata 🙂 .

    Vastaa
  72. Uuu boksi kuulostaa kyllä ehkä jopa liian hyvältä, joten pakko päästä testaamaan! Kokeillaan onnea tämän boksin kanssa arvonnassa jos nappaisi ja jos sitten innostun paketin sisällöstä niin että alkaisin tilaamaan sitä!

    Vastaa
  73. Uuu boksi kuulostaa kyllä ehkä jopa liian hyvältä, joten pakko päästä testaamaan! Kokeillaan onnea tämän boksin kanssa arvonnassa jos nappaisi ja jos sitten innostun paketin sisällöstä niin että alkaisin tilaamaan sitä! After sauna kuulosti hyvältä tykkään niin saunanaamioista!

    Vastaa
  74. Oih, kuulostaapa mielenkiintoiselta! Omasta paketistani löytäisin mielelläni After sauna – Pore control -naamion 🙂

    Vastaa
  75. Pakkaukset näyttävät houkuttelevilta ja kuulostaa mielenkiintoiselta 🙂 Toivoisin paketistani löytyvän ainakin ALL THAT BLACK MASK -naamion.

    Vastaa
  76. Mä rakastan näitä kangasnaamioita! Suurinta osaa olis kiva kokeilla, mut sanotaan nyt vaikka RICE BUBBLE CLEANSING MASK vois olla aika jännä.

    Vastaa
  77. Olen jo vuosia kamppaillut ongelmallisen ihon kanssa. Itsehän olen ihan täysin hurahtanut kaikenlaisiin kasvonaamioihin. Toi laatikko on huippukeksintö, innostuin heti! After Sauna ja After Hard Study kuulostavat erityisen lupaavilta naamioilta.

    Vastaa
  78. Ihan huippu konsepti! Sivuilla ei voinut seikkailla laittamatta tilausta tulemaan ja koin, että se tuli suomeen kyllä yllättävän nopeasti. (Perjantaina tilattu, saapui tiistaina).
    Kangasnaamioista on kyllä tullut tylsän arjen pelastus!
    Mielenkiintoisinta olisi päästä kokeilemaan golden caviar foil-maski 🙂

    Vastaa
  79. Onpa paljon valinnan varaa, mutta Baby pet magic mask sheet – pug kuulostaisi hyvältä ja seurataan 🙂

    Vastaa

Jätä kommentti