Kosmetiikan markkinointiväittämät – kuinka kosmetiikkaa saa markkinoida?

Kyselin vähän aikaa sitten Instagram Stories -tarinoissani seuraajiltani, millaisista kosmetiikan lainsäädäntöön liittyvistä aiheista he haluaisivat kuulla lisää ja sain paljon hyviä toiveita.

Blogissani on vuosien varrella käsitelty aiheeseen liittyviä juttuja moneen otteeseen, mutta moni asia on silti edelleen jäänyt käsittelemättä ja lainsäädäntöönkin on voinut tulla tarkennuksia.

Yksi mielenkiintoinen aihe, jota en ole kuitenkaan käsitellyt kovin tarkasti ovat kosmetiikan markkinointiväittämät ja juuri näistä toivottiin postausta.

Moni oli kiinnostunut kuulemaan, mitä kosmetiikan markkinoinnissa ja tuotelupauksissa on hyväksyttävää sanoa ja mitä taas ei.

Tähän liittyvää ohjeistusta tarkennettiin vuosi sitten mm. puuttumalla kosmetiikassa paljon viljeltyyn ”ei sisällä” -ilmiöön.

Täällä pyrittiin kitkemään pois paljon niin sanottua negaatiomarkkinointia, jossa tuotteita markkinoidaan kertomalla, etteivät ne sisällä jotain ainesosaa, jonka käyttö on kuitenkin sallittua ja nykytietämyksellä turvallista, kun sitä käytetään tuotteessa EU:n lainsäädännön mahdollisten rajoitusten mukaisesti.

Tällaisiin markkinointiväittämiin puuttuminen on tärkeää, sillä niitä viljelemällä saadaan helposti kuluttajille aikaan käsityksiä siitä, ettei jokin aine tai kokonainen ainesosaryhmä olisi turvallista käyttää.

Pääsääntönä on, että kosmetiikan markkinoinnin pitää olla totuudenmukaista, eikä sillä saa johtaa kuluttajaa harhaan.  Vaikka siis ehkä voisi luulla, ei kosmetiikan markkinointi ole mikään villi länsi, vaan tarkoin säädeltyä.

Tämä postaus summaa yhteen viralliset ohjeistukset, jotka löytyvät täältä saatavilla olevasta Euroopan komission dokumentista nimeltä Technical document on cosmetic claims.

Lue myös: Kuinka syvälle kosmetiikkatuote saa lain mukaan vaikuttaa?

Tuotelupausten ja markkinointiväittämien täytyy noudattaa lainsäädäntöä

Kosmetiikkatuotteiden tuotelupausten ja markkinointiväittämien tulee olla linjassa EU:n kosmetiikkalainsäädännön kanssa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei tuotetta saa mainostaa esimerkiksi sanomalla, että se on EU:n kosmetiikkalainsäädännön mukainen, sillä kaikkien myynnissä olevien tuotteiden tulee olla sellaisia.

Tästä aiemmasta postauksestani voi lukea lisää EU:n kosmetiikkalainsäädännöstä eli siitä, mistä se löytyy ja kuinka sitä luetaan.

Ei ole myöskään sallittua nostaa esiin, ettei tuote sisällä jotain ainesosaa, jota kosmetiikkatuotteet eivät EU:ssa saisi muutenkaan sisältää, eli jonka käyttö kosmetiikassa on jo valmiiksi kielletty.

Esimerkiksi ”toxin-free” olisi kyseenalainen väite kosmetiikkatuotteessa, sillä kaiken EU:ssa myytävän kosmetiikan on lähtökohtaisestikin oltava myrkytöntä ja turvallista käyttää.

Näin ollen ei myöskään ole hyväksyttävää käyttää myyniargumenttina sitä, ettei tuotetta ole testattu eläimillä, sillä vuonna 2013 kokonaisuudessaan voimaan tulleen EU:n kosmetiikkalainsäädännön mukaan mitään kosmetiikkatuotteita tai niiden ainesosia ei ole EU:ssa saanut testata eläimillä.

Jos siis EU:ssa otetaan myyntiin tuote (valmistetaan uusi tai maahantuodaan EU:n ulkopuolelta), on sen turvallisuusraportissa oltava näyttöä siitä, että ainesosien turvallisuus ja tuotteen lupaamat vaikutukset on testattu ilman eläinkokeita lain sallimin keinoin.

Kosmetiikkatuote ei saa lainsäädännön puolesta myöskään väittää parantavansa sairauksia kuten vaikkapa aknea tai viitata siihen, että tuotetta käyttämällä akne lähtisi pois, sillä akne on ihosairaus.

Kosmetiikkatuotteen virallisen määritelmän mukaisesti kosmetiikkatuote voi vain helpottaa oireita ja niiden ilmenemistä, mutta se ei voi hoitaa ja parantaa itse sairautta. Mikäli se väittää tekevänsä niin, on kyseessä lääkkeeksi luettava tuote ja sitä koskee eri lainsäädäntö.

Lue myös: Missä menee kosmetiikan ja lääkkeen ero?

Tuotelupausten ja markkinointiväittämien täytyy olla todenmukaisia

Tämä on epäilemättä itsestäänselvyys, mutta jos tuote sisältää vaikkapa hajusteita, ei sen voida väittää olevan hajusteeton.

Markkinointiväitteiden takana on myös oltava todistusaineistoa, eli jos voiteen ei ole voitu osoittaa vaikkapa kosteuttavan ihoa 48 tuntia, ei ole sallittua väittää, että se tekisi niin.

Tuotteiden ei tietenkään saa myöskään väittää sisältävän jotain, mitä ne eivät oikeasti sisällä. Jos siis tuoteen kerrotaan sisältävän hunajaa, tulee sen sisältää sitä eikä riitä, että siinä on vain käytetty hajusteena hunaja-aromia.

Tämän kohdan ei-niin-itsestäänselvyys on se, ettei tuotteesta saa tehdä sellaisia yksittäisiin ainesosiin liittyviä vaikutuksellisia väitteitä, joita itse lopullisella tuotteella ei ole. Ei siis ole sallittua sanoa, että tuote sisältää kosteuttavaa aloe veraa jos itse tuote ei kuitenkaan ole kosteuttava.

Tämä siis tarkoittaa, ettei ole hyväksyttävää lisätä tuotteisiin ainesosia vain nimellisiä määriä ja perustaa tuotteen markkinointia näihin ainesosiin, jos lopullisella tuotteella ei olisi niiden mukaisia vaikutuksia.

Ei myöskään ole hyväksyttävää sanoa, ettei tuote sisällä formaldehydiä, jos se sisältää formaldehydin vapauttajia.

Kosmeettiikkatuotteiden selosteissa ja mainostamisessa ei myöskään saa käyttää tekstiä, nimiä, tavaramerkkejä, kuvia ja figuratiivisia tai muita merkkejä, jotka yhdistäisivät tuotteisiin ominaisuuksia tai vaikutuksia, joita niillä ei ole.

Lue myös: Kosmetiikan eläinkokeet

Tuotelupauksille ja markkinointiväittämille täytyy olla näyttöä

Jos tuotteen väitetään tekevän jotain, täytyy siitä tietysti olla näyttöä. Tuotteen ei siis saa väittää tekevän jotain sellaista, mitä ei ole voitu osoittaa tutkimuksilla todeksi.

Olennaista on myös se, että jos tutkimustulokset on saatu laboratoriossa koeputkessa (in vitro) tai tietokoneohjelmien ja -tietokonemallinnuksien kautta (in silico), ei kuluttajalle saa antaa viestiä, että tulokset olisi saatu ihmisilläkin testattaessa (in vivo).

Ei siis voi väittää esimerkiksi, että shampoo sisältää rosmariinia ja auttaa siksi hiuksia kasvamaan, jos väite perustuu vain laboratorion petrimaljalla osoitettuihin tuloksiin.

Tästä aiemmasta postauksestani voi lukea lisää siitä, mitä eroa eri testimenetelmillä on ja miksi ei ole sama asia, jos tuotetta on testattu laboratoriossa keinoiholla kuin että sitä on testattu oikealla iholla.

Markkinoinnissa saa kuitenkin käyttää sellaisia selvästi liioiteltuja väitteitä, jotka keskivertokuluttaja voi helposti ymmärtää mahdottomiksi (hyberbola). Tällainen olisi esimerkiksi väite siitä, että hajuvesi antaisi siivet selkään, sillä on selvää, ettei hajuvettä käyttävä odota sellaista oikeasti tapahtuvaksi.

Sitä, kuinka asioita tulee testata, ei kuitenkaan ole tarkasti määritelty, eli yritys valitsee itse menetelmänsä, mutta sen on toki otettava huomioon yleiset hyvät käytännöt.

Jokaisella tuotteella on laillinen vastuuhenkilö (ei yleensä yksittäinen ihminen vaan taho), joka vastaa siitä, että näyttö tuotteen väittämistä on riittävää.

Lue myös: Kosmetiikkatuotteiden koostumuksen testaus

Tuotelupausten ja markkinointiväittämien täytyy olla rehellisiä

Tuotteen ominaisuuksia ei saa liioitella, eli niille on oltava todellista näyttöä. Jos ripsiväriä on esimerkiksi myyty miljoona kappaletta, ei markkinoinnissa voida tältä pohjalta vielä väittää, että ripsiväri olisi ”miljoonan kuluttajan suosikki” tai ”miljoonan kuluttajan suosima”. 

Jos markkinoinnissa käytetään vertailevia ennen ja jälkeen -kuvia, eivät kuvat saa olla manipuloituja niin, että ne esittävät tuotteesta harhaanjohtavia vaikutuksia. Meikkivoiteen ei siis saa esittää vertailukuvassa kuvamanipulaation avulla tekevän ihosta täydellisempää kuin mitä se todellisuudessa tekee vaikkapa häivyttämällä valtavia ihohuokosia, jos meikkivoide ei sitä voi oikeasti tehdä.

Jos mainoksessa mainostetaan nimenomaan pidentävää ripsiväriä, ei mainoskuvassa ole sallittua käyttää tekoripsiä antamassa illuusiota siitä, että ripsiväri itsessään saisi aikaan kuvan vaikutelman.

Myöskään uuden tuotekoostumuksen paranneltuja vaikutuksia ei saa liioitella, vaan tuotelupausten täytyy pohjautua oikeisiin parannuksiin.

Tuotelupaukset eivät myöskään saa korostaa ainutlaatuisina sellaisia tuotteen ominaisuuksia, jotka muillakin vastaavilla tuotteilla on. Esimerkiksi hajuvesissä on käytetty niin paljon alkoholia ettei erillisiä säilöntäaineita tarvita, joten ei olisi rehellistä markkinoida jotain hajuvettä kertoen, ettei se sisällä säilöntäaineita, kun muutkaan hajuvedet eivät niitä sisällä.

Mainonnassa on myös nostettava esiin avoimesti, jos tuotteen vaikutus saadaan aikaan vain tietyissä olosuhteissa kuten esimerkiksi käyttämällä shampoota yhdessä saman tuotelinjan hoitoaineen kanssa. Ei siis voi luvata, että shampoo itsessään saa hiukset kiiltämään, jos oikeasti kiiltoa tuova lopputulos tulee vasta shampoon ja hoitoaineen yhteiskäytöllä.

Ei ole myöskään hyväksyttyä markkinoida, ettei tuote sisällä allergisoivia tai herkistäviä ainesosia, sillä ei ole mahdollista taata, etteikö joku voisi saada tuotteesta reaktiota eikä näin ollen ole sallittua antaa siitä sellaista mielikuvaa.

Hieman ympäripyöreän termin hypoallergeeninen käyttö on kuitenkin sallittu tietyn edellytyksin, mutta edelleenkään tuote ei saa antaa sellaista mielikuvaa, etteikö joku voisi olla sille herkkä tai allerginen. Yritysten tulisikin käyttää harkintaansa ja miettiä, ymmärtäväthän käyttäjät varmasti siinä maassa, jossa tuotetta myydään, mitä termillä tarkoitetaan ja ja tarvittaessa selventää asiaa.

Vaikka tuote ei sisältäisikään EU:n kosmetiikkalainsäädännössä hajusteiksi käsitettyjä ainesosia, tuotteen ei myöskään ole hyväksyttävää väittää olevan hajusteeton, jos se kuitenkin sisältää sellaista ainesosaa, jolla on parfymoiva vaikutus tuotteeseen (siitä huolimatta, että ainesosalla olisi tuotteessa myös muita mahdollisia vaikutuksia). Toki useat kosmetiikan ainesosat tuoksuvat itsessään joltakin, mutta tässä yhteydessä tarkoitetaan ainesosia, jotka selkeästi parfymoivat tuotetta.

Lue myös: Sisältääkö kosmetiikka myrkyllisiä ainesosia?

Tuotelupausten ja markkinointiväittämien täytyy olla reiluja

Kosmetiikkatuotteen lupauksilla ja markkinointiväittämillä ei saa mustamaalata tai vähätellä kilpailijoita ja heidän tuotteitaan eikä myöskään kosmetiikan ainesosia, joita on EU:n lainsäädännön mukaan sallittua käyttää kosmetiikkatuotteissa.

Ei siis ole vaikkapa sallittua sanoa, että ”toisin kuin tuotte X, ei tämä tuote sisällä ainesosaa Y, jonka tiedetään olevan ihoa ärsyttävä”.

Reiluksi väittämäksi ei myöskään katsota sitä, että tuotteen esitettäisiin ”sisältävän vähän allergisoivia ainesosia, koska se on formuloitu ilman säilöntäaineita”, sillä tämä voi saada kuluttajalle aikaan mielikuvan siitä, että kaikki säilöntäaineet olisivat allergisoivia.

”Hyvin siedetty, sillä ei sisällä ainesosaa X” olisi myös epäreilua mainontaa muita tuotteita kohtaan, jotka voivat olla täysin yhtä siedettyjä.

Reiluksi ei myöskään katsota esimerkiksi sitä, että verrattaisiin oman yrityksen antiperspirantin pitävyyttä kilpailijan deodorantin pitoon, sillä kyseessä on kaksi aivan erityyppistä ja eri tavalla vaikuttavaa tuotetta.

Ei siis myöskään ole hyväksyttävää nostaa esiin missään yhteydessä (tuotteen pakkaus, kotisivu, muu mainonta), ettei tuote sisällä parabeeneja, kuten vielä aiemmin oli trendinä tehdä.

Joidenkin parabeenien käytöstä on EU:ssa luovuttu, mutta osa parabeeneista on edelleen sallittuja käyttää, sillä niitä pidetään turvallisena, joten ei ole hyväksyttävää lietsoa kuluttajissa mielikuvaa siitä, että parabeenittomat tuotteet olisivat parempia.

Kosmetiikkalainsäädännössä ainesosille on myös laskettu tarvittaessa turvallisia pitoisuuksia, joina niitä voi tuotteissa käyttää. Tästä aiemmasta postauksestani voi lukea siitä, kuinka kosmetiikkatuotteen turvallisuutta ja ainesosien turvallisia pitoisuuksia määritellään ja testataan.

Esimerkiksi phenoxyethanol ja triclosan ovat ainesosia, joita saa käyttää kosmetiikkatuotteissa vain turvallisina pidettyinä pitoisuuksina, joten ei ole sallittua markkinoida tuotetta kertomalla, ettei se sisällä näitä ainesosia.

”Emme käytä ihoa ärsyttävää SLS:ää (Sodium Lauryl Sulfate)” ei sekään ole hyväksyttävä väite, sillä se viestii, että kilpailijan tuotteessa ainesosa olisi automaattisesti ärsyttävä.

Toisin sanoen markkinointia ei siis saa perustaa pelotteluun, joka pohjautuu siihen, että jokin ainesosa saataisiin kuulostamaan kuluttajalle sellaiselta, ettei se olisi turvallinen.

Esimerkiksi L’Oréalin omistama Garnier kiertää aika ovelasti Hair Food -tuotteissaan tätä kohtaa mainostamalla, ettei sen tuotteissa ole silikonia tuotteiden tuoman luonnollisen tunnun vuoksi.

Ei siis olisi hyväksyttävää vain markkinoida, ettei tuote sisällä silikoneja, sillä ne ovat sallittuja ja turvallisena pidettyjä ainesosia. Sen sijaan Garnier vain kertoo, että se on valinnut jättää silikonit pois tuotteista, jotta tuotteet jättäisivät hiuksiin luonnollisen tunnun – mitä se sitten ikinä heistä tarkoittaakaan.

L’Oréalin kaltaisilla suurilla yrityksillä onkin oma taidokas lakiosastonsa, joka pyrkii huolehtimaan, että tuotelupaukset kuulostavat kuluttajista mahdollisimman hyviltä ja heihin vetoavilta, mutta eivät kuitenkaan ole suositusten ja lainsäädännön vastaisia.

Lue myös: Voiko kosmetiikka vaikuttaa epidermistä syvemmällä?

Tuotelupausten ja markkinointiväittämien täytyy olla selkeitä ja informoivia

Tuotelupaukset ja markkinointiväittämät ovat olennainen osa kosmetiikkatuotetta ja niissä annetun informaation tulee auttaa kuluttajaa tekemään valintoja. Niiden on siis oltava selkeitä ja sellaisia, että keskivertokuluttaja voi ne ymmärtää – toisin sanoen niissä täytyy siis ottaa huomioon tuotteen kohderyhmä. Jos tuote on kuitenkin tarkoitettu ammattilaiskäyttöön, voi käytetty kieli olla sen mukaista.

Vaikka monet ”ei sisällä” -lupaukset ovatkin kosmetiikan markkinoinnissa kiellettyjä, ovat jotkut kuitenkin sallittuja. Tällaisia lupauksia ovat ne, jotka voivat auttaa jotain tiettyä käyttäjäryhmää tuotteen valinnassa.

On siis sallittua nostaa esiin esimerkiksi, ettei koko perheen käyttöön tarkoitettu suuvesi sisällä alkoholia, sillä tämä voi olla hyvin olennainen tieto lapsiperheessä. Tuotekoostumuksesta saa myös puhua vegaanisena ja on sallittua kertoa, ettei se sisällä eläinperäisiä ainesosia, jos tuotteen kohderyhmää ovat vegaanit.

Jopa se, että kynsilakkaa mainostaa asetonittomana on sallittua, sillä on käyttäjäryhmä, joka haluaa välttää asetonilta haisevia tuotteita.

Tämä voi siis kuulostaa hieman hankalalta, sillä joku voi myös toki mieltää parabeenien välttelijät tai silikonien välttelijät omaksi kuluttajaryhmäkseen ja kokee epäreiluna sen, etteivät markkinointiväitteet saa auttaa heitä löytämään sopivia tuotteita helpommin.

Lue myös: Kenellä on vastuu kosmetiikkatuotteesta?

Valvomaton sanallinen viestintä on suuri ongelma

EU:n kosmetiikkaan liittymiä väittämiä (”claims”) säädellään siis tarkasti eikä tuotteita voi markkinoida miten vaan. Vaikka näillä suosituksilla voidaankin kitkeä pois paljon harhaanjohtavia viestejä, koen itse, että suuri ongelma on edelleen usein se sanallinen viestintä, joka merkin edustajien ja asiakkaiden välillä syntyy – puhumattakaan kaikesta siitä viestinnästä, jota vaikuttajat ja aivan tavalliset kuluttajat verkossa harjoittavat ja johon ei ei voida puuttua kuten yritysten mainoksiin voidaan.

Olen itse ollut kosmetiikkamyyjänä työskennellessäni lukuisissa koulutustilaisuuksissa, joissa kouluttaja on väittänyt asioita, jotka eivät pidä paikkaansa myyjistä koostuvalle yleisölle, jota ei ole läheskään aina edes koulutettu niin, että he osaisivat kyseenalaista väitteet.

Kun nämä myyjät sitten yhdistävät tätä ”tietoa” omiin ajatuksiinsa ja kuulopuheisiinsa ja kertovat näitä asioita eteenpäin asiakkaille, jotka olettavat myyjän tietävän, mistä puhuu, on soppa valmis. Ongelmana onkin se, ettei kukaan valvo näitä ja tähän asiaan on hankalaa vaikuttaa, sillä kaikki lähtee myyjien omasta halusta kouluttautua.

Sama pätee tietysti myös siihen, kuinka yksittäiset ihmiset levittävät verkossa ajatuksiaan mihin tahansa liittyen. Jos kyseessä varsinkin on vaikuttaja, joka kertoo jonkun ainesosan olevan vaikkapa haitallinen, voi tämä mahdollisesti jopa virheellinen viesti tavoittaa suurenkin yleisön eikä asialle voi tehdä mitään.

Suurempi ongelma on kuitenkin se, ettei kukaan tietenkään levitä tarkoituksella väärää tietoa. Jos et tiedä, ettei sinulla ole oikeaa tietoa, et tietenkään voi tietää, että sinulta puuttuu sitä. Minäkin olen jatkuvasti luullut, että minulla on oikeaa tietoa ja kertonut sitä innoissani eteenpäin tajuten sitten vasta jälkikäteen, ettei asia pidäkään paikkaansa.

Kuten vähän aikaa sitten kerroin, opin itse esimerkiksi jonkin aikaa sitten, ettei paljon hoettu väittämä ”hyaluronihappo sitoo tuhat kertaa painonsa verran kosteutta” pidäkään paikkaansa, vaan on vain väärinkäsitys. En usko, että kukaan tätä hokenut on tarkoituksella johtanut muita harhaan, vaan ihan oikeasti vain luullut asian olevan niin.

Ongelmana on myös edelleen se, että yllä olevat kohdat eivät itseasiassa ole lakeja vaan suosituksia ja se, kuinka tarkasti niitä noudatetaan ja seurataan riippuu jokaisesta EU:n jäsenmaasta. Aiheesta voi lukea lisää täältä.

Lue myös: 3 myyttiä hyaluronihaposta kosmetiikassa

Kosmetiikan markkinoinnin valvonta Suomessa

Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes valvoo kosmeettisia valmisteita koskevien säännösten noudattamista (yhdessä Tullin kanssa) ja Tukes voi valvonnassaan puuttua markkinointiin erityisesti Suomessa toimivien tahojen osalta. Tukesiin voi siis olla yhteydessä, jos havaitsee, ettei joku yritys pelaa reilua peliä.

Tukes onkin laatinut markkinointiohjeistuksen kosmetiikan parissa toimiville yrityksille ja sen voi lukea täältä.

Myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto valvoo kosmetiikkamainonnankin yleiskuvaa ja harhaanjohtavuutta. Kuluttaja-asiamies on laatinut yhdessä Teknokemian Yhdistyksen kanssa kosmetiikan mainonnan pelisäännöt, jotka löytyvät täältä.

Molemmat näistä yllä olevista ovat linjassa EU:n suositusten kanssa.

Kiistatilanteessa lopullisen päätöksen väittämän oikeellisuudesta voi tehdä markkinaoikeus.

Tarkastetaanko kosmetiikka ennen sen myyntiin tuloa?

Kun kosmetiikkatuote otetaan myyntiin, täytyy tuotteesta vastaavan tahon (valmistaja, valmistuttaja tai maahantuoja) huolehtia, että tuotteelle on tehty lainmukainen turvallisuusraportti ja tuotteesta on oltava tuotetiedot, jotka summaavat yhteen mm. kaiken tuotteen turvallisuuteen ja mainosväittämien testituloksiin liittyvän. Ennen tuotteen myyntin asettamista siitä on myös tehtävä ilmoitus EU:n CPNP-portaaliin.

Kun esimerkiksi itse vastasin edellisessä työpaikassani Be Here Now Skincare -brändin tuotteiden valmistuksesta, kävin turvallisuusraporttia tekevän tahon kanssa läpi myös sen, että tuotteen pakkausmerkinnät olivat asianmukaiset eikä tuotteessa ollut väittämiä, jotka eivät pitäisi paikkaansa.

Mikään viranomaistaho ei kuitenkaan etukäteen tarkista myyntiin asetettavia kosmetiikkatuotteita, eli vastuu oikein toimimisesta on yrityksellä itsellään.

Suomessa Tulli ja Tukes tekevät toki pistokokeita, joiden avulla voidaan löytää tuotteita, joiden asiat eivät ole kunnossa ja joille ei välttämättä ole tehty oikeanlaisia turvallisuusselvityksiä ennen niiden markkinoille asettamista.

Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että vaikka EU:ssa on tarkasti säädelty, millaiset kosmetiikkatuotteet ovat turvallisia ja mitä myyntiin saa tuoda, ei kukaan valvo etukäteen, että jokainen myynnissä oleva tuote täyttää ne.

Vastuu tästä on tuotteen valmistajalla, valmistuttajalla tai maahantuojalla, joka voi toki joutua suuriin ongelmiin, mikäli hänen edustamansa tuote osoittautuu lain vastaiseksi eikä hän ole ennen sen myyntin tuomista tehnyt CPNP-portaaliin siitä ilmoitusta.

EU:n komission ylläpitämältä Safety Gate -sivulta voi jokainen kiinnostunut tarkistaa, mitä ei-syötäviä kuluttajatuotteita markkinoilta vedetään pois kun on huomattu, etteivät ne täytä EU:n lainsäädännön vaatimuksia. Sieltä voi valita erikseen aihepiiriksi nimenomaan kosmetiikan ja kohdemaaksi Suomen.

Jos Suomessa havaitaan, että jonkun kosmetiikkatuotteen merkinnät (eli esimerkiksi tuotepakkauksen lupaukset) eivät ole suositusten mukaisia, ei se kuitenkaan vielä yleensä johda radikaaleihin poisvetoihin.

Tällaisissa tapauksissa Tukes voi olla tilanteen vaatiessa yhteydessä tuotteen maahantuojaan tai valmistajaan ja yhteisymmärryksessä esimerkiksi sovitaan, että pakkausmerkinnät korjataan vaikkapa tarroittamalla tuotteet uudelleen tai tekemällä muutokset seuraavaan myyntierään.

Jos kuitenkin havaitaan, että tuote sisältää jotain, mitä se ei saisi sisältää, voidaan tuote vetää pois myynnistä ja tarvittaessa jopa pyytää sen ostaneita kuluttajia palauttamaan tuote.

Nämä ovat kuitenkin vain esimerkkejä mahdollisista toimintatavoista ja erilaissa tilanteissa toimitaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti jokainen tilanne erikseen arvioiden.

Lue myös: Tarkistetaanko myyntiin tuleva kosmetiikka?

Oliko näissä ohjeissa jotain, mikä yllätti tai sai aikaan erityistä mietintää?