Onko Facebook ihmisten pahoinvoinnin syy vai seuraus?

Lopetin työt parisen kuukautta sitten ja päätin, että keskityn seuraavan vuoden aikana kehittämään itseäni. Tarkoitin tällä paitsi ammatillista kehittämistä erilaisten työelämän taitojen suhteen, mutta myös henkistä puolta ja oman mieleni kehittämistä.

Varsinkin viimeisen kuukauden aikana minusta on tuntunut aivan erityisen hyvältä. Minulla on ollut jotenkin rauhallinen ja hyvä olo ja olen ollut onnellinen. Jopa mieheni totesi, että kuukauden Pariisin reissun jälkeen hänelle tuli kotiin vähän kuin uusi vaimo – hyvässä mielessä.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Siitä eteenpäin toki aiemminkin jo varsin hyvältä tuntunut parisuhteemme on tuntunut joka päivä entistäkin paremmalta ja olemme nauttineet aivan erityisesti siitä, kuinka hyviä keskusteluja olemme saaneet aikaan. Ennen kaikkea olen itse tuntenut oloni päivä päivältä paremmaksi ja joskus jopa miettinyt, miksi ihmeessä stressasin ennen niin paljon.

Voisi siis sanoa, että viimeisen kuukauden ajan olen ollut omassa pienessä onnellisuuskuplassani, jossa minusta tuntuu hyvältä. Olen naureskellut sille vanhalle minälle, joka repi jatkuvasti huumoria ihmisten vihaamisesta, sillä olen nykyään viihtynyt paljon ihmisten seurassa ja jopa oma-aloitteisesti pyydellyt ihmisiä kahville ja pitänyt sosiaalista elämääni (omalla asteikollani) kiireisenä. Olin tullut siihen tulokseen, että oikeastaan ihmiset ovat mukavia ja olin vain uupumuksen myötä ollut niin ärsyyntynyt kaikista ja kaikesta.

Elin tässä ihanassa kuplassani aivan viime päiviin asti, kunnes se yhtenä iltana yhtäkkiä puhkesi aivan yllättäen.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Istuin kotisohvalla vilttiin kääriytyneenä ja kuuntelin raukeana äänikirjaa tabletiltani. Yhtäkkiä tablettini näytölle pomppasi ilmoitus, jonka mukaan uusi jäsen halusi mukaan Facebook-ryhmään, jota halinnoin.

Kun parisen kuukautta sitten aloin rauhoittaa elämääni, aloin tehdä sitä asteittain erityisesti Facebookin kanssa. Olin ollut se perustyyppi, joka selaa aikansa kuluksi Facebook-feediä, joka ei enää nykyään täyty suurimmaksi osaksi vain tuttujen omista päivityksistä, vaan jolle pomppii (mainosten lisäksi) runsaasti keskusteluja erilaisista Facebook-ryhmistä, joihin olen tullut vuosien varrella erilaisten kiinnostuksenkohteiden vaihdellessa liittyneeksi.

Aloitin parisen kuukautta sitten karsimaan hieman, minkä ryhmän päivitykset näkyivät feedissäni. En ollut valmis lähtemään ryhmistä, koska voisihan olla, että niissä tapahtuisikin jotain, minkä haluaisin nähdä. Uteliaisuus piti minut mukana, mutta uskoin, ettei minun silti tarvitsisi päivittäin nähdä kaikkia niitä ryhmien aloituksia.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Feediin ilmestyvien ryhmien päivitysten määrä karsiutui pikkuhiljaa ja erityisesti Pariisin matkan aikana koko Facebookin selailu ylipäätään väheni jatkuvasti. Kotiin palatessani en enää ollut edes varma, miksi olin käyttänyt Facebookia ennen niin paljon, kun nyt tuntui niin hyvältä ja paljon rauhallisemmalta olla ilman sitä.

Olin siirtänyt Facebook-sovelluksen kännykässäni alakansioon, joka ei ollut heti näkyvissä päänäytöllä, joten en nähnyt tietoa uusista ilmoituksista. Kurkkasin sitä kuitenkin aina välillä ja toivotin jotkut synttärionnittelut, tykkäsin joistakin päivityksistä ja kommentoihin johonkin, mutta Facebookin käyttö väheni jatkuvasti.

Joitakin viikkoja sitten tajusin, että voisin kytkeä kaikki Facebook-ilmoitukset puhelimestani kokonaan pois päältä niin, ettei sovelluksen logon kulmassa edes vilkkuisi sitä pientä punaista palloa, joka kertoi, kuinka moneen juttuun voisin haluta reagoida.

Elämä alkoi tuntua entistäkin rauhallisemmalta. En ollut valmis poistamaan Facebook-tunnuksiani kokonaan, sillä kirjautuminen moniin palveluihin sujuu sen kautta helpoiten, päivitän blogini Facebook-sivua aina uuden postauksen ilmestyessä ja näiden lisäksi minulla oli muutama oma Facebook-ryhmä, joissa on mukavaa keskustelua minua kiinnostavista aiheista ja joiden jäseniä minun tuli hyväksyä aina välillä – kuten tuona onnellisuuskuplani puhkaisseena iltana.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Koska en ollut muokannut tablettini asetuksia kuten olin tehnyt puhelimeni kanssa, sain sen näytölle tosiaan ilmoituksen uudesta liittymispyynnöstä ryhmääni. Minulla oli rauhallinen ja rento olo enkä oikeastaan ollut tekemässä mitään, joten liittymispyynnön hyväksyttyäni ajattelin surffata hetken Facebookissa pitkästä aikaa. Se oli virhe – tavallaan.

Klikkasin itseni ensin katsomaan ilmoituksen ryhmästä, jonka aihepiiri kiinnosti minua kovasti. Joku oli tehnyt päivityksen asiasta, joka ilahdutti häntä kovasti ja hän halusi jakaa sen muillekin, mutta sen sijaan, että vastaanotto olisi ollut iloitsemista toisen puolesta tai omien vastaavien hyvien fiiliksien jakamista, sai aloitus jatkokseen paljon kyseenalaistavia kommentteja, joiden vuoksi aloittaja joutui selittelemään asiaansa paljon ihan turhaan. Tilanne pisti silmään ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo kommentoimassa asiaa, sillä ihmisten reaktiot ärsyttivät minua.

Selasin feediäni hieman lisää ja näin uusia päivityksiä ja keskustelunavauksia, joiden kommentit hyppivät silmilleni. Ihmiset vastailivat toisilleen ilman mitään verbaalifiltteriä ja vaikutti siltä, että kaikki vain kirjottivat mitä sylki suuhun tuo sen enempiä asiaa miettimättä. Kysyikö kukaan koskaan itseltään, miltä tuntuisi saada tällainen kommentti, jonka juuri itse oli lähettämässä?

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Asia kauhistutti, mutta mietin, että tää nyt on tätä Facebookia. Samalla tajusin, että jos jossain vaiheessa Facebookin käytön vähentämistä olin ajatellut minulla olevan pienen paitsijäämisen pelon eli fomon, tuntui minusta nyt, että se kääntyi paitsijäämisen haluun. En todellakaan kaivannut elämääni tällaisia juttuja!

Kun parisen kuukautta sitten aloin klikkailla Facebook-ryhmien päivityksiä piiloon feediltäni mietin nimenomaan, jäisinkö paitsi jostakin. Olihan se ihan viihdyttävää seurata muiden draamaa ja siitä voisi sentään saada aikaan aiheita small talkiin tai välillä jopa oppia jotain ihan uutta. Miksi valitsisin jäädä paitsi näistä asioista ja valitsisinko samalla olla vähän vähemmän kiinnostava ihminen, kun en tietäisikään noita keskusteluissa puituja juttuja?

Parin kuukauden aikana kävi ilmi, etten todellakaan tarvinnut noita Facebook-keskusteluja enkä jäänyt mistään paitsi niiden seuraamisen lopetettuani. Itseasiassa olen viime kuukausina saanut mieleni fokusoitua niin paljon kiinnostavampiin juttuihin, että uskon olevani paljon mielenkiintoisempaa keskusteluseuraa juurikin näiden uusien ajatusteni myötä – tai ainakin olen itse kokenut, että olen ollut mukana paljon mielenkiintoisemmissa keskusteluissa.

Kun nyt silmäilin noita Facebook-feedilläni vielä vilkkuvia keskusteluja, joita en ollut aiemmin poistanut näkyvistä aloin miettiä, kumpusiko vielä pari kuukautta sitten tuntemani lievä ihmisviha sittenkään uupumuksesta vai ihan puhtaasti siitä, että kulutin aikaani lukemalla näin ikäviä juttuja, joita ihmiset oikeasti laukovat verkkoon omalla kuvalla ja nimellään. Tai siis: eihän ole ihme, jos tällaisten tyyppien toistuva näkeminen saa kyseenalaistamaan koko ihmiskunnan?

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Näin vähän aikaa sitten jonkun kolme vuotta sitten kirjoitetun verkkoartikkelin, jossa kerrottiin suomalaisten olevan tutkimusten mukaan epäempaattisimpien kansojen joukossa. Kerroin tästä miehelleni, joka kysyi heti, että miten se voi olla mahdollista, kun eikö teidän pitäisi kuitenkin samalla olla maailman onnellisimpia kansoja. Niin, miten se on mahdollista? Miten voimme olla sekä onnellisimpia, että myös samalla epäempaattisimpia?

En tiedä, kuinka tuo verkkoartikkelissa nostettu tutkimus oli tehty, mutta jos nyt saan veikata, niin ainakin jo pelkkä vilkaisu suomalaisten Facebook-kirjoituksiin kertoo, ettei siinä todellakaan olla menty pieleen. Verkosta näkee, kuinka empatiamme valuu yhä enemmän ja enemmän kadoksiin. Ehkä tutkimuksen lähteeksi olikin riittänyt pelkkä katsaus suomalaiseen Facebook-kulttuuriin?

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Mieheni on ollut jo vuosia kiinnostunut (uskontoon liittymättömistä) henkisen kasvun asioista ja hänestä näkee, kuinka ihanaa rauhallisuutta se on hänelle tuonut. Muistan, kuinka hän vuosia sitten aiheesta keskustellessamme kertoi minulle munkista, joka oli munkkiluostarissa ollessaan löytänyt ihanan zen-tila ja rauhallisen olon ja lähti sitten niiden valaisemana ulkomaailmaan. Homma sujui aluksi hyvin, mutta ulkomaailmassa kuvaan tuli sitten jo niin paljon ulkoisia tekijöitä ja homma kaatui täysin, kun munkilta meni totaalisesti hermot hänen joutuessaan jonoon, joka ei vain edennyt. Se siitä zenistä sitten.

Kun mieheni tuli kotiin tuon Facebook-hetkeni iltana huusin hänelle heti jo eteiseen, että tällä on sitten yksi munkki, joka on juuri joutunut jonoon. Mies ymmärsi, mitä tarkoitin. En todellakaan verrannut itseäni valaistuneeseen munkkiin kirjaimellisesti, vaan viestin vain, että parin kuukauden ajan rakentamani hyvinvointikupla on juuri puhkaistu ja se välittyi olotilaani. Ole varovainen, kohtele minua hellästi.

Aloin taivastella miehelle Facebook-maailmaa ja huomasin jopa kiihtyväni. Aloin miettiä, kuinka muutama vuosi sitten asioita lauottiin vasta anonyymisti verkossa, mutta nyt se tehdään jo omilla kasvoilla ja kuvalla, joten voisiko seuraava askel olla, että meiltä katoavat kaikki suodattimet ja kymmenen vuoden kuluttua olisimme tuollaisia toisiamme kohtaan ihan tosielämässäkin? Ajatus kauhistutti.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Keskustelut, jotka olin Facebookissa nähnyt eivät olleet mitään isoja ja vakavia, mutta ne olivat saaneet minut virittyneeseen tilaan, joka vaivasi mieltäni. Sain tuona iltana jopa täysin yllättäen käännettyä erään mieheni kanssa käydyn rauhanomaisen, ihmismieltä koskevan filosofisen keskustelun omalla jankkauksellani ihan fiaskoksi. Vänkäsin, koska halusin olla oikeassa, vaikka kyse ei ollut edes asiasta, josta tarvitsisi olla oikeassa tai väärässä. Miksi minä olin yhtäkkiä tällainen? Hävetti.

Vaikka näkemäni turhanpäiväiset Facebook-kommentit eivät itsessään vaivanneet mieltäni, vaivasi minua kuitenkin se, millaiseen tilaan ne olivat minut saaneet. Olin ollut jo riittävän pitkään erossa Facebookista siinä määrin, etten enää kokenut sellaisia ärsykkeitä normaaleiksi jutuiksi. Siinä missä aiemmin selasin Facebookia päivittäin ja näin ikävää tekstiä jatkuvasti, olin ollut nyt niin hyvin eristettynä siitä, etten ollut muistanut, millaista se onkaan ja sen näkeminen pysäytti minut nyt ihan toden teolla.

Onko ihme, että ihmisillä on paha olla, jos tankkaamme alitajuntaamme päivittäin kymmeniä tai jopa satoja ikäviä kommentteja ilman, että edes pidämme niitä varsinaisesti minään? Avauduin näkemästäni kauhistelemalla sitä Instagram Stories -klipeissäni ja moni totesi, että eihän tuo ole edes paha ja pahempaakin on nähty. Ei olekaan ja niin onkin ja juuri tämä on se ongelma.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Nukuin seuraavan yön levottomasti ja koin suorastaan ärsytystä siitä, että olin antanut onnellisuuskuplani tulla puhkaistuksi. Minulla kun oli ollut niin hyvä ja rauhallinen olo, mutta nyt olin jopa hieman kiihtynyt aivan turhan takia.

Olo oli melko negatiivinen ja sen myötä mieleeni alkoi nousta aivan satunnaisia muita negatiivisia asioita ja aiemmin tapahtuneita juttuja, joilla ei ollut nykyään edes mitään väliä. Tajusin, että juuri tämä oli se tunne, jota olin ennen lähes jatkuvasti tuntenut, mutta jonka olin onnistunut kadottamaan ja nyt ärsytti, että se tunne oli taas läsnä.

Suorastaan säpsähdin kun tajusin ihan konkreettisesti, että ajatukset tosiaan ovat kuin magneetteja ja negatiivisuus vetää puoleensa negatiivisuutta. Ei siis ollut yhtään yllättävää, että minulla oli ollut niin ikävä olo, kun olin täyttänyt alitajuntaani jatkuvasti ikävillä asioilla.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Tietenkään ei ole reilua harrastaa vain muiden syyttelyä ja sanoa, että minulla oli paha olo muiden takia. Vaikka sitä ei aina itse näekään, me voimme ihan itse valita, kuinka reagoimme siihen, mitä joku meille sanoo. Voimme itse valita, ärsyynnymmekö tai jopa suutummeko siitä, vai ohitammeko sen vain.

Voimme kuitenkin myös valita, altistammeko itsemme muiden ikävyydelle ja laitammeko itseämme ylipäätään tilanteeseen, jossa joudumme kuulemaan tai Facebookin tapauksessa lukemaan jatkuvia ikäviä keskusteluja.

Valitsin itse, että haluan takaisin kuplaani. Kävin läpi Facebook-asetukseni varmistaen, etten varmasti saa lähes mistään ilmoituksia ja aion jatkossakin minimoida Facebookin käytön, sillä oma onnellisuuteni on minulle paljon tärkeämpää.

Samalla sain kuitenkin myös hyvän muistutuksen siitä, kuinka paljon minulla on vielä mieleni kanssa tehtävää, kun pari turhaa Facebook-keskustelua onnistui puhkaisemaan kuplani näin.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Oletteko te huomanneet Facebookin saavan aikaan samanlaisia fiiliksiä?

 

 

 

 

7 kommenttia artikkeliin ”Onko Facebook ihmisten pahoinvoinnin syy vai seuraus?”

  1. Samasta syystä lopetin uutisten katsomisen. Oletko koskaan kuullut hyviä uutisia? No en minäkään. Joo, katson uutisia aina välillä, mutta jokapäiväinen uutisanti vaan ahdistaa ja masentaa. Puhumattakaan siitä, että Facebookin ryhmät tuntuvat nykyään olevan julkinen lynttäyskenttä kaikelle, joka ei ”ylhäistä itseä” miellytä. Huhhuh.

    Vastaa
  2. Kyllä, ja siitä syystä vuosia sitten lopetin sen käytön kokonaan. Erinomainen teksti, näitä havaintojasi on kiva lukea. On ihanaa olla omassa onnellisessa kuplassaan! Ehkä sitä iloa ja myönteisyyttä voi jotain toista kanavaa käyttäen vuorostaan tartuttaa eteenpäin ^_^

    Vastaa
  3. Näin sivusta päin uskaa jo sanoa, että olet oikealla tiellä. Niin pitkään ajattelin, että pitääkö sinusta olla huolissaan. Itse uupumuksen kokeneena vain näkee merkit.

    Olen niin samaa mieltä Fb:sta. Luojan kiitos, että olen itse ollut siinä vain 5 vuotta ja uupumukseni oli n. vuotta aikaisemmin. Nyt jälkeen päin olen monesti miettinyt, että minähän olisin kuollut, jos olisin tehnyt samaan aikaan kovasti töitä uupuneena ja ollut intensiivisesti Fb:n negatiivisessa vaikutuksessa. Nytkin, ei uupuneena, itselläni alkaa olla aikalailla mitta täynnä Fb:a. Tänä vuonna olen työni puolesta hoitanut ajoittain muutamaa sivustoa, asiallisia juttuja, mutta olen kokenut, että ihmiset eivät kunnioita enää virastotyöaikaa, vaan sinun pitäisi olla tavoitettavissa aina. Kesällä poistin kaikki ilmoitukset muista paitsi työhön liittyvistä, en halua houkutusta mennä lukemaan ryhmiin kommentteja, jotka saattavat muuttua hetkessä järkyttävän negatiivisiksi. Saatan lukea muutaman viikon välein ryhmistä julkaisuja, mutten enää välttämättä kommentteja. Itseään pitää suojella, sitä ei kukaan muu tee, kun Fb tuntuu ottavan enemmän kuin antaa.

    Vastaa
  4. Olen työskennellyt 20 vuotta asiakaspalvelutyössä (ruoka)ravintoloissa, ja työssä kohtaamani perusteella tuo aika, että ihmiset kohtelevat ja puhuvat toisille törkeästi, ei ole kymmenen vuoden päästä vaan se on jo nyt. Ikäviä ihmisiä on tietenkin ollut olemassa aina, mutta viimeisen parin vuoden aikana jokin on muuttunut. Useamman kerran päivässä tulee eteen tilanne jossa mietin, kuinka ihmiset kehtaavat käyttäytyä niin törkeällä tavalla kun käyttäytyvät, tuntemattomille ihmisille ja ilman mitään syytä. Olen pohtinut kuten sinäkin, että ennen ilkeiltiin netissä anonyymisti, sitten netin takaa mutta jo omalla nimellä ja kasvoilla, ja keittiöpskologina päätellyt että nyt tämä käytös on siirtynyt tosielämän. Todella kurja ilmiö ylipäänsä, ja työympäristö on muuttunut henkisesti todella raskaaksi viime vuosien aikana ihmisten selkeästi muuttuneen käytöksen myötä. Tiettyyn pisteeseen asti asioihin ja ihmisten käytökseen voi suhtautua ammattimaisesti ja toisesta korvasta sisään toisesta ulos -mentaliteetilla, mutta liika on liikaa. Uskon todellakin, että negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja vihamielinen ympäristö vaikuttaa lopulta omaankin mielialaan. Facesta yms. negatiivisista ympäristöistä voi onneksi valita pysyä pois. Mutta sitten kun tällaista käytöstä esiintyy työpaikalla asiakkaiden taholta, niin ainoa ratkaisuhan on vaihtaa työpaikkaa mikäli tilanne tuntuu itsestä sietämättömältä. Mieluiten paikkaan, missä ihmiskontaktit ovat minimissään.

    Vastaa
  5. Erittäin hyvä kirjoitus. Itse lähdin Facebookista vuosi sitten enkä ole hetkeäkään katunut. Tosin nyt aikaa menee ihan liikaa instagramin selailuun ja sielläkin on mielestäni muuttunut meininki siitä kun laitettiin hienoja kuvia vähän tähän samaan suuntaan, harvoinpa sielläkään vietetyn ajan jälkeen on jotenkin hyvä fiilis.
    Olen myös samaa mieltä ylempänä olevan kirjoittajan kanssa että ilmiö on jo siirtynyt ”elävään” maailmaan. Itselläni ei ole noin pitkää kokemusta asiakaspalvelusta niin että voisin vertailla, mutta nyt muutaman vuoden oltuani kaupan kassana katselen todellakin jotain muuta työtä seuraavaksi.

    Vastaa
  6. Itse käytän fb:a vain tietokoneella, jottei tule koko ajan roikuttua siellä (ig:ta yms en käytä ollenkaan), ja muutenkin olen tietoisesti jättänyt liittymättä mihinkään puskaradioihin ja mammaryhmiin, ja niissä ryhmissä joihon kuulun, on hyvin vahva moderaattorikuri (joskus jopa liian ja se on joskus ärsyttävää :)). Mutta muuten tunnistan asiat kirjoituksessa! Koska oon viime vuodet ollut jotenkin erityisen väsynyt, olen yrittänyt minimoida kaikki tuollaiset negatiivisuutta ja ärsytystä aiheuttavat jutut, mutta mulla puoliso tuo niitä elämään. Se tuo parisuhteeseen ongelmia, kun toinen haluaisi puhua huonosta päivästä töissä, kun se helpottaa hänen ollaan, mutta itse en niitä haluaisi kuulla, kun ne tuo mulle pahaa oloa.

    Ison osan tuo myös ostetut palvelut/asiat, joista pitää nykyään AINA valittaa ja reklamoida. Tämä saattaa osittain vastata aiemman kirjoittajan kommenttiin siitä, miten asiakkaista on tullut tylympiä, mutta itsellä jo lähtökohtaisesti vtuttaa ostaa mitään palvelua/isompaa, kun ne ei koskaan menee putkeen. (Joo, tää ei niinkään koske ’tavallisia’ kauppoja, joissa nykyään on tosi hyvät reklamaatioprosessit yms.) Mutta kun auton takalasi vuotaa toisenkin korjauskerran jälkeen vielä, juuri asennettu ilmalämpöpumppu ei toimi ja seinä on ihan paskanen asentajan umpilikaisten käsien takia, uutena ostetussa asunnossa on kremppaa siellä ja täällä ymsyms. Nykyään saa olla niin raivolla puolustamassa omia oikeuksiaan monessa asiassa, että ehkä se osalla alkaa sitten näkymään kaikkea asiakaspalvelua kohtaan. Oon jo miettinyt että pitäisi varmaan hankkia joku oma asioidenhoitaja ja ulkoistaa kaikki ärsyttävä asioiden hoitaminen sille 😀 Tähän asti se on ollut se puoliso, mutta kun ei sekään auta kokonaan, kun se on sitten koko ajan pyytämässä, et luetko tän mailin ennen ku laitan yms.

    Vastaa
    • Pitää muuten lisätä kun mietin asiaa vielä, että pystyn käyttämään facebookia hyvillä mielin siksi, että pidättäydyn vastaamasta mihinkään ketjuihin! Välillä jos on hairahtunut johonkin ryhmään kommentoimaan, niin aina joutuu jännittämään millaista kommenttia siihen tulee.

      Vastaa

Jätä kommentti