*Sis. mainoslinkin
Siitä on kohta neljä viikkoa, kun päätin toistaiseksi lopettaa meikkaamisen kokonaan. Pakkasin meikkini kasaan ja nostin ne vaatehuoneen kaappiin miettien, kuinka äkkiä tulisin haluamaan ne sieltä takaisin – olivathan ne salainen aseeni silloin kun tuntui, ettei peilistä näkyvä naama ollut ihan sitä, mitä halusin muille näyttää, eli käytännössä joka päivä.
Yllättävää kyllä, näiden lähes neljän viikon aikana tuota tunnetta ei ole kuitenkaan tullut vielä kertaakaan.
Lue myös: Päätin lopettaa meikkaamisen
Parin ensimmäisen meikittömän viikon aikana ajatus meikittömyydestä oli mielessäni useammin. Tiedostin, että minut on riisuttu aseistani.
Ihan aluksi tuntui vaikealta olla tyytyväinen meikittömään peilikuvaansa kun mieleen tuli väistämättä, että se sieltä heijastuva kuva näytti minun huonommalta versioltani.
Pikkuhiljaa aloin päästä irti ajatuksesta, että minusta on esteettisessä mielessä huonompia tai parempia versioita. Näytän vain erilaiselta riippuen siitä, olenko meikannut vai en.
Ensimmäiset viikot katsoin kuitenkin peilikuvaani kriittisemmin ja jälkikäteen ajateltuna suorastaan etsin vikoja ja niitä asioita, joihin en voisi olla tyytyväinen, koska ne eivät ole jonkun ulkopuolisen tahon asettavan kauneusihanteen mukaisia.
Keskityin tummiin silmänalusiini, punoittavaan ihooni, pigmenttiläiskiini ja eriparisiin kulmakarvoihini. Osasin nähdä peilistä oikeastaan vain ne asiat, joihin en ollut tyytyväinen ja joita olin siksi halunnut meikillä muokata. Jos niitä muokkaisi, ei kukaan ehkä huomaisi niitä ja mainitsisi niistä.
Kuten aiemmassa meikittömyyteen liittyvässä postauksessani sanoin, on meikki mielestäni houkutteleva taikasauva, sillä parilla meikkisiveltimen heilautuksella voin välittömästi muokata ulkonäköäni niin, että olen siihen hetkellisesti tyytyväisempi.
Parin viikon jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua se, mitä toivoinkin: en enää miettinyt ulkonäköäni liiemmin, sillä omassa arjessani sillä on loppujen lopuksi varsin pieni rooli – eihän se esimerkiksi ole työvälineeni.
Lue myös: Meikitön elämä – ensimmäisen viikon pohdintoja
Varsinkin neljäs meikitön viikko onkin tuntunut minusta erityisen hyvältä ja siihen suorastaan tuntunut tiivistyvän minimalismin idea: olen karsinut elämästäni pois turhaa aikaa ja energiaa vievät asiat kuten ylimääräiset tavarat ja meikkaamisen, joten elämä tuntuu olevan täynnä juuri sellaisia asioita, jotka ovat minulle olennaisia ja tuovat minulle iloa.
Tuntuu, että aikaa on loputtomiin, joten olen voinut käyttää sen juuri sellaisiin asioihin, jotka tuovat itselleni iloa. Ne eivät ole mitään suuria ja spektaakkelinomaisia juttuja, vaan niitä on esimerkiksi hidas kahvihetki aukiolevan ikkunan alla linnunlaulua kuunnellen, blogipostauksen kirjoittaminen, hyvän kirjan kuuntelu tai mielenkiintoisen artikkelin lukeminen. Onnellinen elämä rakentuu hyvistä päivistä ja hyvät päivät muodostuvat pienistä, arkisista asioista.
Viime viikot olenkin tuntenut oloni onnellisemmaksi ja vapaammaksi, sillä en ole juurikaan miettinyt, miltä näytän. Ratkaisevinta on ollut, miltä minusta tuntuu ja olen voinut keskittyä vaikuttamaan siihen.
Olen katsonut peiliin aiempaa harvemmin, sillä tiedänhän nyt periaatteessa, mitä siellä on vastassa. Minun ei tarvitse vilkuilla, miltä meikki näyttää, onko silmämeikki kunnossa, huulipuna levinnyt tai kaipaako meikkipohja korjailua.
Minun ei ylipäätään tarvitse enää miettiä ulkonäköäni niin paljon kuin ennen, sillä tunnen olevani paremmin sinut sen kanssa enkä varsinkaan jaksa enää kantaa huolta siitä.
Se ei tarkoita, että asia olisi minulle yhdentekevä, sillä tykkään edelleen huolehtia ihostani, kihartaa hiuksiani ja muutenkin siistiytyä, mutta se vain tarkoittaa, etten koe enää samalla tavalla tarvetta huolehtia siitä, että näytänhän varmasti itseni parhaalta versiolta jatkuvasti.
Mitään pahaa tai oikeasti elämäni suunnan kannalta haitallista ei tapahdu, jos en näytä.
Lue myös: Toisen meikittömän viikon ajatuksia
Viime viikkoina elämässä onkin tuntunut tapahtuvan monia ihania asioita, jotka vievät tavalla tai toisella eteenpäin eikä se, miltä näytän ole vaikuttanut niistä yhteenkää, joten miksi huolehtisin siitä liikaa. Kuten sanoin, olen vain saanut lisää aikaa ja tilaa muille asioille – sekä ollut tietysti aiempaa nopeampi lähtemään kotoa.
Mieheni onkin viime viikkoina toistuvasti todennut, että näytän onnellisemmalta kuin ennen. Ei minulla ole ennen ollut olo, että en olisi onnellinen eikä hän ole kokenut, että näyttäisin onnettomalta, mutta nyt tunnen itseni paljon onnellisemmaksi, kun fokukseni on minulle tärkeimmissä asioissa.
Mieheni sanoi, että you have been glittering and glimmering lately ja siltä minusta tuntuu. Lisäksi hän on todennut, että vaikutan olevan aiempaa paremmin tasapainossa itseni kanssa ja myös siltä minusta itsestänikin tuntuu.
Huvittavaa kyllä, mieheni ei ollut edes tajunnut liittää asiaa siihen, etten meikkaa ja yllättyi, kun eilen jutellessamme kerroin liittäväni nämä asiat mielessäni toisiinsa. Hän ei meikkaa eikä ole siksi samalla tavalla tuttu sen ajatuksen kanssa, että meikillä voi hakea varmuuta silloin, kun peilikuva tuntuu kaipaavan korjailua.
Hän ei siis ole niinkään kuulemma edes ajatellut, etten meikkaa, vaan nähnyt vain, että jotain on selkeästi tapahtunut mielessäni, sillä vaikutan tyytyväisemmältä.
Lue myös: Kuinka tuntea olonsa paremmaksi ilman meikkiä
En siis olisi ikinä arvannut, että niinkin pieni asia kuin meikeistä luopuminen rauhoittaisi omaa oloani näin paljon, mutta näköjään se on laukaissut käyntiin varsin merkittävän ketjureaktion.
Kun katson peiliin nyt hymyilen, koska tunnistan sen tyypin, joka sieltä katsoo. Se ei ole minun homssuisempi versioni, jonka ulkomuotoon tulee tarvittaessa puuttua, vaan se olen minä.
Nyt en vaikkapa vessassa käsiä pestessäni peiliin katsoessa vain mieti, että jaahas, tuokin pigmenttiläiskä sekin vain suurenee, vaan näen siltä ihan eri asioita.
En katso siellä olevaa tyyppiä kriittisesti arvioiden ja ulkonäköön keskittyen, vaan hymyilen sille tyypille. Se näyttää aiempaa onnellisemmalta ja tiedän, että siitä myös tuntuu siltä.
Lue myös: Minimalismin 11 positiivista vaikutusta elämässäni
Tarkoitukseni ei ole sanoa, että jokaisen pitäisi nimenomaan lopettaa meikkaaminen, sillä se, mikä tuo itselleen iloa on täysin jokaisen oma asia. Toisille meikkihetki on ihana hetki arjessa.
Mitä haluan sanoa on, että minulle itselleni on tehnyt todella hyvää kyseenalaistaa, miksi teen joitakin asioita ja teenkö niitä oikeasti siksi, että haluan tehdä niitä (tai ne ovat velvollisuuksia, jotka pitää hoitaa), vai teenkö niin jostain muusta syystä.
Meikkaaminen ei ollut minulle asia, josta nautin ja tein sen vain siksi, että kokisin oman oloni paremmaksi peiliin katsoessa. Itselleni teki siis todella hyvää jättää meikit, pysähtyä kyselemään itseltäni, miksi en kokenut oloani yhtä hyväksi ilman meikkiä ja miksi minulle oli niin tärkeää myös se, millaisena muut minut näkevät.
Meikittömyys on siis tuonut melko lyhyessä ajassa isoja muutoksia ajatuksiini. Ne muutokset eivät tietenkään tapahdu automaattisesti, vaan meikkaamisen lopettamisessa vaikeinta on ollut välillä se omien ajatusten työstäminen – se, kun kysyy itseltään yhä uudelleen, miksi sillä on minulle väliä, mitä joku toinen ulkonäöstäni ajattelee tai mitä ihan oikeasti seuraa, jos joku sattuu kommentoimaan siitä minulle jotain ikävää.
Toisille tällaisten ajatusten miettiminen voi kuulostaa jopa hassulta, sillä he ovat aina olleet sujuvasti ilman meikkiä. Moni on kuitenkin kertonut, ettei heistäkään ole tuntunut, että he meikkaavat siksi, että nauttivat itse meikkihetkestä. Silloin voi tosiaan tehdä hyvää pysähtyä miettimään, miksi kokee tarvetta meikata ja ovatko ne huolet ja jopa pelot meikkaamisen vähentämiseen tai jopa lopettamiseen liittyen realistisia ja oikeasti omaan elämään suuresti vaikuttavia.
Postauksen kuvien tekstit ovat yhdestä lempi kirjastani eli eteläkorealaisen Haemin Sunimin Rakkaus on sitä että hyväksyy (englanniksi Love for Imperfect Things: How to Accept Yourself in a World Striving for Perfection).
Kirja on täynnä ihania ajatuksia, jotka auttavat kirjan englanninkielisen nimen mukaisesti hyväksymään itsensä omine ”epätäydellisyyksineen” maailmassa, jossa täydellisten ihmisten täydellistä elämää tursuaa kaikkialta. Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia ja viisaita sanoja, joiden kuuleminen tekee monille varmasti hyvää. Itsekin olen palannut tähän kirjaan jo useaan kertaan.
*Kirjan voi kuunnella suomeksi Storytelin kautta täällä.
Jos et ole kokeillut Storytelia aiemmin, voit lunastaa linkin kautta maksuttoman 30 päivän Storytel-kokeilujakson, jonka aikana voit kuunnella ja lukea niin paljon kirjoja kuin haluat. Etu koskee uusia Storytel-käyttäjiä.
Haluaisin myös siirtyä meikittömyyteen. Mutta mutta, minulla ei ole pitkiä ja paksuja hiuksia, ei edes lyhyitä ja paksuja;(
Hiukseni ovat ohuen ohuet. Olen varma että juuri hiukset korvaa tämän meikittömyyden. Monen ajatus saattaapi muuttua juuri tälläisessä tilanteessa, jossa ei ole mitään kauniiksi koettua asiaa. Meikillä voi edes vähän kohentaa tai parannella luonnollista minää. Herkästi kun ei itsellä ole mitään erityistä hukkuu ”seinään” ei siinä vaan auta kaunis persoonallisuus, vaikka se ajatuksena kauniilta tuntuukin. Mielestäni olisi hurskastelua väittää jotain muuta.
Ikävä kuulla, että tuntuu tuolta. :/ Itse kuljen suurimman osan ajasta tukka nutturalla enkä ole parin ensimmäisen viikon jälkeen niinkään ajatellut, että se määrittäisi sitä, miten itseni kokonaisuudessa koen, eli en halua rakentaa ajatustani sen varaan, että voisin vaikka luottaa, että ”no onhan mulla nämä pitkät ja paksut hiukset sentään”, sillä nekin voivat lähteä. Nämä ovat kuitenkin juttuja, jotka tosiaan vaativat todella paljon omien ajatusten läpikäyntiä ja onhan se toisaalta ihanaa, että niinkin pienellä ja helpolla jutulla kuin meikillä voi saada itselleen paremman olon kun siltä tuntuu. 🙂
Onpa kurjaa että sinulla on tuollainen olo.
Minäpä nyt sitten hurskastelen. Minussa ei ole mitään erityistä. En ole erityisen kaunis enkä erityisen ruma. Hiukseni ovat lyhyet ja kivat maantienruskeat ja ne sojottavat sinne tänne varsinkin latvoista, koska en jaksa muotoilla niitä.
En normaalisti meikkaa ja nyt aloin miettiä että miksi meikkaan edes juhliin. Asiaa ei auta edes kaunis persoonallisuus, sillä olen siltäkin osin aivan tavallinen. Joskus vähän kitkerä ja joskus vähän omahyväinen, mutta käytännössä ihan tavallinen.
Sanakirjassa on sanan tavallinen kohdalla minun kuvani. Ja se on ihan ok.
Enkä silti meikkaa tai edes suorista hiuksian arjessa. Ja sekin on tosi ok. Ilmeisesti minä sitten olen siinä mielessä erikoinen tyyppi, että ulkonäön parantelulla ei ole minulle juuri merkitystä tai minä hurskastelen. Epäilen vahvasti tuota ensin mainittua vaihtoehtoa.
Toivon sinulle parempaa mieltä ja itserakkautta <3
Ihana! <3 Itserakkaus on kyllä tosiaan sitä, mitä me kaikki tarvitsisimme enemmän.
Suomeksi on jotenkin niin mahdotonta sanoa, että "rakastaa itseään", sillä itserakkaus on meillä niin negatiivinen sana jostain syystä, vaikka siitä kaiken pitäisi lähteä. Meillä saa korkeintaan sanoa, että "hyväksyy itsensä" ja jos menee sanomaan, että tykkää itsestään, niin sehän se tosian vasta onkin paha merkki siitä, kuinka ikävän ylpeä ja itsestään liikoja luuleva tyyppi on.
Lisää itserakkautta vaan kaikille! "Loving yourself isn't vanity, it's sanity," kuten sanonta englanniksi kuuluu. <3
vähän myöhäjunassa, mutta munkin on kommentoitava tätä 🙂
Sanoisin, että nuo hiukset ja muu mitä kirjoitat, ovat oman mielesi luomaa illuusiota! Tietysti on totta, että naisille ulkonäkö on niin iso kilpailuetu parinvalinnassa, että sitä on ihan ymmärrettävää haluta parannella. Puhumattakaan äärettömän ulkonäkökeskeisestä kulttuuristamme. Mutta… Ei ihmiset huku tai erotu meikkien tai meikittömyyksien perusteella. Ei se määritä sua ihmisenä. Anna vain itsesi sädehtiä sellaisena kuin olet. Mäkin ajattelin vuosia, että en voi olla meikkaamatta, koska olen aivan järkyttävän kalpea, ohuthiuksinen ja vielä vähän pulskakin. Että pakko kompensoida. Mutta niinpäs vain voinkin! Nykyään olen mielestäni kauniimpi näin. Ja se rakkaus itseen näkyy ulos myös 🙂 Olen kovin tyytyväinen, että joskus vain lakkasin tämän sosiaalisen normin noudattamisen. Sen vaikutukset ovat olleet yllättävän suuret ja positiiviset elämässäni!
Minulla meikinkäyttö vähenee aina automaattisesti kesää kohden kun iho saa väriä. Kesällä voin mennä meikittä töihin. Talvella en, tarvitaan meikkivoide, poskipuna, ripsiväri ja kulmamascara. Vapaa-aikana meikkaan muutenkin vähän ja yleensä työmeikkikin on pientä ehostusta aamulla, jota en juurikaan tutkiskele päivän mittaan. Juhliin tykkään tehdä kunnon meikin, tosin iän myötä tykkään koko ajan yhä luonnollisemmasta meikistä, esim. luomivärien käyttö on vähentynyt, monesti silmänrajaukset tekee sopivasti meikatun ilmeen.
Toisaalta yleinen meikkaustyyli on menossa taas luonnollisempaan suuntaan. Silläkin on vaikutusta ovatko ympärillä olevat ihmiset voimakkaasti meikattuja.
Tuo on täysin totta, että jos kaikki ympärillä ovat voimakkaasti meikattuja, tulee siihen helposti itselläänkin painetta, kun se tuntuu siltä ”normilta”. 🙂
Minä olen ei-ruskettuvana ihmisenä ollut aina salaa vähän kateellinen ihmisille, joille kesä ja aurinko on tarkoittanut, että meikkipohjaa voi vähentää. Itse en rusketu ja saan vain pisamia ja maksaläiskiä, joten varsinkin kesällä on tuntunut tuskaiselta meikkipohjan kanssa kun vieläpä olen kasvoista paljon hikoilevaa tyyppiä. Nyt saan siis kunnolla kokea tänä kesänä vihdoin, miltä kesäinen vapaus ilman meikkivoidetta tuntuu. 🙂
Oho , tuo kirja näyttää ihan eriltä miltä kuulostaa. Olen kuunnellut sen ja pidin siitä, mutta uskon, että siitä saa ihan eri tavalla irti lukemalla sen. Ajatukset on näköjään rivitetty tuolla tavalla runomaisesti.
Mä olen alkanut kuunnella Muumeja ja Uppo-Nallea iltalukemisena. Etenkin Uppo-Nalle on ihan äärettömän tehokasta unilääkettä, ja silti kivaa kuunneltavaa. 😀
Kuuntelin itsekin ensin kirjana ja sitten vasta jälkikäteen tajusin, että on muotoiltu noin. 🙂
Minullakin on ollut ajatuksena alkaa kuunnella Muumeja uudelleen, mutta Uppo-Nallen olin ihan unohtanut. Uppis oli lapsuuteni suosikki, joten pitäisi todellakin kuunnella sitä nyt uusin korvin. Kiitos, kun muistutit siitä! <3
Piristäviä postauksia! En ollut pitkään aikaan ehtinyt blogisi pariin ja näin ekana meikittömiä kuvia, upeita! 🙂
Itse aloitin meikkaamisen yläasteella ja meikkasin aina kouluun ja töihin, ainakin vähän. Ihoni on ollut aina hyvä ja piirteeni suht tummat, mutta ihon punoitus on ollut se itseäni häiritsevä juttu, erityisesti nenän. Asiakaspalvelutyössä koki että pitäisi olla jotenkin huolitellun näköinen. Kun muutama vuosi sitten lopetin meikkaamisen melkein kokonaan, vähän olosuhteiden pakosta, olen sittemmin tottunut omaan meikittömään naamaani. Se on se normaali minä, niin itselleni kuin kaikille ympärillä olevillekin. Voin ihan hyvin mennä mihin vaan ilman meikkiä, enkä tunnen itseäni yhtään homssuiseksi tms. En ole koskaan erityisesti tykännyt meikkaamisesta ja varsinkin se meikkien poispesu on ollut inhokkipuuhaani.
Oikeastaan ainut hetki, milloin tykkään laittautua, on kun ollaan tyttöjen kanssa lähdössä johonkin ”viihteelle”. Se on melkein paras hetki koko illassa, porukalla kammata naama ja tukka, nauttia lasit viiniä ja höpötellä niitä näitä. Sitä olen kaivannut tämän koronakevään aikana.
”Se ei ole minun homssuisempi versioni, jonka ulkomuotoon tulee tarvittaessa puuttua, vaan se olen minä.”
Lopetin meikkaamisen joskus pari vuotta sitten, tai sii on mulla joku ripsarinjämä vielä pöytälaatikossa mutta niin – ylläoleva fiilis tuli ensin ja nyt kun on ollu niin pitkään ilman meikkiä niin sillon harvoin kun sitä laittaa tuntuu että naamassa on jotain ylimäärästä. Hauskaa miten perspektiivi vaihtuu, ja miten jostain mikä ennen oli rutiinia tulee kunmallista. Nyt on hankala tun istaa itseään ripset mustina, ja tykkäänkin omasta naamasta paöjon enemmän ilman meikkiä. Sillon oon itteni näkönen.
Tuo on kyllä tosiaan hauskaa, miten se perspektiivi muuttuukaan – joskus jo ihan lyhyessäkin ajassa! 🙂
Niin ihanaa kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia tästä aiheesta, kiitos kun jaoit. <3
Tämä nyt on sivussa aiheesta, mutta vinkkaan kuitenkin. Vietin vuosia sitten kuukauden Thaimaassa, ja sain kasvoihini pigmenttiläiskiä. Ne lähtivät pois Baba de Caracolin etanavoiteella. Suosittelen käyttämään illalla, sillä se voi aamulla laitettuna reagoida auringonvalon kanssa. Se toimii myös kaikkiin ihon ärsytyksiin, arpiin ym.
Kiitos tuhannesti inspiroivasta blogistasi, saan siitä iloa jatkuvasti!