Must have -meikkituotteeni: Ripsiväri

Miten niin blogin Elisa kirjoitti jo jonkun aikaa sitten pohdintaa ripsivärittömyydestä ja siitä, kuinka hänelle on varsin luontaista olla ilman ripsiväriä ja kuinka se itseasiassa on jopa trendikästä tällä hetkellä.

Ripsiväri

 

Postaus sai minut pohtimaan suhdettani ripsiväriin ja tulin välittömästi siihen tulokseen, että päin vastoin kuin Elisalla, oli ripsiväri se ehdoton must have -meikkituotteeni, jota ilman en tahtoisi koskaan olla.

Ripsiväri

Ilman ripsiväriä minä en ole minä. Voin ihan hyvin olla kotona ja jopa kaupungilla kokonaan ilman meikkiä vapaa-ajallani, mutta jos laitan kasvoilleni jotain, on se ensisijaisesti aina ja poikkeuksetta ripsiväri ja kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Töihin en mene ilman meikkiä samasta syystä kuin en mene sinne verkkareissa tai salivaatteissakaan: se ei ainna huoliteltua kuvaa minusta työpaikkani edustajana ja näytän lähinnä homssuiselta. Minun kasvoni kaipaavat meikkiä näyttääkseni huolitellulta ja silmäni ripsiväriä erottuakseen.

Ripsiväri

Oma ihoni ei ole tasaisen sävyinen ja kaipaa tasoitukseensa ja heleytykseensä meikkipohjaa. Jos kuitenkin laittaisin kasvoilleni pelkän meikkipohjan ja unohtaisin ripsivärin, näyttäisin oikeastaan hassulta. Vaikka laittaisin kaiken muun mahdollisimman luonnollisesti, näyttäisin siltikin ainakin omaan silmääni hassulta, mikäli jättäisin ripsivärin pois.

Ripsiväri

Silmäni hukkuvat ilman ripsiväriä ja saavat minut jopa näyttämään usein väsyneeltäkin ilman sitä. Hennot ripseni katoavat ja minä en vain näytä itseltäni. Laitan mielummin liikaa kuin liian vähän ja ripsiväri onkin ehdoton ja ylivoimaisen must have -meikkituotteeni, josta voin jopa maksaa hieman muita tuotteita enemmän kunhan vaan saan sitä mitä tahdon.

Ripsiväri

Ajatus ripsienpidennyksistä on toki houkutteleva ja elämää helpottava, mutta samalla se veisi kaiken ilon ripsivärien kokeilulta. Minulla oli muutama vuosi sitten jonkun aikaa ripsienpidennykst ja ne helposttivat elämääni suunnattomasti, mutta samalla ne myös tekivät minusta astetta huonomman kosmetiikkatyöläisen, kun en enää voinut kokeilla ja arvioida ripsivärejä samalla lialla kuin ilman pidennyksiä.

Ripsiväri
Jos ripsivärittömyys on siis trendikästä, niin pysyttelen mielummin mahdollisimman kaukana siitä trendistä ja kuljen omaa ylimaskaroitettua hiilenmustaa polkuani.

Ripsiväri

 

Aihe sai minut kuitenkin jälleen kiinnostumaan keskustelun aloittamisesta, minkä vuoksi haluaisin kuulla, mikä on teidän ensisijainen must have -meikkituotteenne ja mikä on suhtautumisenne ripsivärin käyttöön.

Ripsiväri

Onko joukossa muita, joille ripsiväri on se ylivoimaisesti tärkein meikkituote?

 

36 kommenttia artikkeliin ”Must have -meikkituotteeni: Ripsiväri”

  1. Täällä yksi samanlainen! Ripsiväri aivan ehdoton, jos vain yhden tuotteen saisi valita. Sillä saa itsensä edes vähän ihmisen näköiseksi. 😀 Juteltiin kerran ystävieni kanssa tästä aiheesta ja olin hämmästynyt, kun moni heistä valitsi tärkeimmäksi tuotteeksi kulmakynän! Itselläni kuitenkin saattuu olemaan tummat kulmat luonnostaan, joten ehkä siksi on vaikea samaistua.

    • Mielenkiintoista! Kulmameikkituote on kyllä itsellänikin nykyään tärkeä eriparikulmien vuoksi. 🙂

  2. Samoilla linjoilla, paitsi että lisään mukaan vielä kulmatuotteet. Kulmien ja ripsien on oltava kunnossa, nämä tekevät jo suuren eron tässä naamataulussa 🙂

  3. Vähäsen aiheen ohi mutta mitä huulipunaa siulla on tuossa toiseksi alimmassa kasvokuvassa?

  4. Minullekin ripsiväri on ehdoton ykkönen. Sen jälkeen kulmakarvat. Sitten silmän rajaus ja sen jälkeen meikkipohja. Kaikki muu on sitten ekstraa. 🙂

    Luontaisena blondina ei ripsissäni ja kulmakarvoissani ole juurikaan väriä, ja sitä lisäämällä saa suurimman muutoksen aikaan. Brunetit kaverini kulkevat useinkin ilman ripsiväriä, muuten meikattuina, mutta tällä väritykselle se lookki ei vain kerta kaikkiaan passaa..

  5. Huonon ihon kanssa eläessä tärkein meikkini on tietenkin meikkipohja, jota ilman en voisi elää. Omaan tummat ja pitkät ripset, jonka vuoksi käytän harvoin ripsaria. Kuitenkin ripsarin kanssa itsellä on siistempi ja laitetumpi olo! 🙂

    Kävin ostamassa sen clarinsin meikkivoiteen, kun sitä suosittelit ja olen tyytyväinen! 🙂

  6. Kyllä se minullakin normaalitilanteessa on ripsiväri mikä on ihan ehdoton. Tosin nyt kun on pidennykset niin ehkäpä kulmaväri kiilaa edelle koska omat kulmakarvat ovat niin mitäänsanomattoman vaaleat. Sen jälkeen sitten meikkipohja 🙂

  7. Sävyttävä päivävoide tai mineraalimeikkipohja. Toisena tärkeysjärjestyksessä Lumenen kulmavaha.

    • Mielenkiintoista lukea, kuinka kulmatuotteet ovat monelle (itseni mukaanlukien) nykyään todella tärkeitä. 🙂

  8. Itselle ehdottomuusjärjestyksessä on meikkivoide, kulmakynä ja poskipuna. Sinulla on kaunis iho, joten ymmärrän ettei meikkivoide ole sinulla ykkösenä. Mutta.. Tuo sinun tyylisi meikata ripsiä, on minusta aika kamala. Luonnottoman näköinen paksu musta sotku, siellä missä ripsien kuuluisi olla.. Olet luonnollisesti kaunis, miksi siis pilaat kauniit silmäsi, ja muunkin olemuksesi tuollaisella paksulla ja suttaisella ripsivärillä?

    • On jotenkin hassu ajatus, että koet oman makusi ja mielipiteesi jonkun toisen omaa mielipidettä ja makua arvokkaammiksi jopa niin voimakkaasti, että koet oikeutetuksi esittää sen noin tylysti. Makuja on monia eikä niistä voi kiistellä, mutta käytöksestä on sen sijaan hyvä aina puhua. Minua alkoi heti kiinnostaa, että lauotko tosielämässäkin esimerkiksi työpaikallasi kohtaamillesi sinua tuntemattomille ihmisille mielipiteitä heidän tyylistään ja siitä, kuinka he voisivat muokata sitä sinun henkilökohtaista esteettistä silmää paremmin miellyttäväksi? 🙂

      • Touche Virve! 🙂

        Itselleni ripsari on myös ykkönen, seuraavana tulee primeri. Ihoni on ihan ok kunnossa joten meikkipohjaa ei aina kaipaa vaan blurraus riittää. Sitten kulmat, silmienrajaukset ja muut extrat 🙂

        Mukavaa talven jatkoa! Ihanaa että blogisi tyyli on säilynyt vaikka blogialustat muuttuvat jne 😉

      • Anteeksi. Olet oikeassa, että muotoilin kommenttini hieman tökerösti. Tarkoitukseni ei ollut pahoittaa mieltäsi. Kyllä, ikäväkyllä olen aina suorasanainen, mikä toisinaan johtaa mielipahaan ja väärinymmärryksiin. Se oli tosiaan vain minun mielipiteeni. Jonkun toisen mielestä ovat varmasti tosi nätit 🙂 Ei minun mielipiteeni ole yhtään arvokkaampi kuin kenenkään muunkaan. Pahoittelut vielä kertaalleen huonosti muotoillusta kommentista 🙂

        • Tää oli fiksusti tehty:)
          Liian usein ei voi sanoa aidosti anteeksi ja kiitos:)

    • No huhhuh 😀 Toivottavasti et tosiaan lauo jokaisia muiden ulkonäköön tai käytökseen liittyviä mielipiteitäsi ääneen, annat jo näin netissäkin niin tekemällä melko typerän ja ilkeän kuvan itsestäsi niin saatika sitten kasvotusten. Kuten Virvekin jo sanoi, jokaisella on omat mieltymykset ja jokainen tekee juuri niiden omien mieltymysten mukaan, toki kritiikkiäkin voi ottaa vastaan omasta ulkonäöstään, mutta ei sen missään nimessä tarvitse olla noin ilkeästi ilmaistua ja omiin mielipiteisiin pohjustettua, silloin kun kyse on nimenomaan aikuisen ihmisen omista tavoista, joilla ei ole vaikutusta muihin ihmisiin.

  9. Ripsiväri on ainut meikki, jota käytän, ja sitäki harvoin… 😀 Eli sinänsä must have- juttu! Ripsiväri on oikeastaan ainut meikki, jota pystyn käyttään ilman, että alkaa ahistaan. Oon niin outo, että meikin tuntu iholla tuntuu inhottavalta. Siksipä tyydynki ihailemaan toisten meikkejä. Ja onneksi kosmetiikkaa on niin paljo muutaki ku meikit ni pääsen nauttimaan siitä. Kynsilakkoja mulla sitte onki himpun verran enempi. 😀

  10. minulle aina ensimmäinen ja tärkein meikkituote on peitevoide, jolla saan tummat silmänaluset ja luomilla risteilevät tummat verisuonet piiloon. tummat renkaat saavat minut todella väsyneen näköiseksi, joten päivinä joina meikkaaminen jää minimiin turvaudun vähintään peitevoiteeseen. ripsiväri ja tuuheat, tummat ripset ovat minunkin listallani kärkipäässä, mutta luonnostaan tummaripsisenä ’hätätilanteessa’ tyydyn vain taivuttamaan ripset. onneksi tällaisia hätätapauksia sattuu aniharvoin, sillä olen huomannut työkavereiden aina kommentoivan minun näyttävän väsyneeltä niinä päivinä kun kiireen tai muun syyn vuoksi olen joutunut skippaamaan ripsivärin.. 🙂

    • Itsekin saan noin yleensä paljon meikkaavana kommenttia vähän vieraammilta ihmisiltä ilman meikkiä, että ”näytät vähän kalpealta ethän vaan ole kipeä” tmv. Ja ymmärrän sen kyllä hyvin heiltä, jotka ovat aina ennen mut täydessä meikissä nähneet, koska meikillä voi muokata ulkonäköä todella paljon, vaikka oma silmä olisikin tottunut omaan meikilliseen ja meikittömään naamaan eikä huomaisi niiden välillä niin suurta eroa.

  11. ”Naamaongelmani” on epätasainen usein ja samea, väsyneen näköinen iho. Minulle tärkein meikkituote on jokin ihon sävyä tasoittava tuote; kevyt meikkivoide, bb- tai cc-voide tai mineraalipohja. Kakkosena tulee poskipuna, jota sipaisen aina hieman, kun olen tehnyt meikkipohjan. Pidän siitä, etten näytä erityisen meikatulta, mutta sävyttävä pohjatuote ja häivähdys poskipunaa raikastaa ilmettä heti.

    Ripsiväriä en käytä arkimeikissä läheskään aina, yleensä vain luomivärin kanssa. Ripsiväri saa kasvot näyttämään heti siltä, että meikkiä olisi enemmän, ja itselläni tykkään enemmän ”meikittömästä” lookista 🙂

    Olen itse tummatukkainen ja tummaripsinen, mutta olen aina ihaillut blondeja, joilla on ihanat vaaleat ripset 🙂

  12. Meikkivoide + puuteri on tärkein mulle. Mulla on niin riemunkirjava ja muuten vaan huono iho, etten kehtaa lähteä ihmisten ilmoille ilman tuota komboa. Sen jälkeen vasta tulee ripsari. Kiireisinä aamuina luistan ripsarista, meikkivoiteen pistän aina.

  13. Kulmat. Nypin niitä antaumuksella ajan trendin mukaisesti 90-luvulla ja nyt niitä on jäljellä ehkä 14. Harmittaa suunnattomasti! Mutta minkäs teet, muuta kuin laitat ne kondikseen ennen kuin poistut kotoa 😀

  14. minun ehdottomat, joita käytän tärkeysjärjestyksessä:
    1. Musta ripsari, yleensä Yves Rocher
    2. Meikkivoide, Diorin tai Lumenen Nude
    3. Peitevoide, Dior Nude silmäluomille pohjustukseen ja silmien alle peitevoiteeksi
    4. Macin Jest tai Grain luomiväri
    5. Kulmakynä
    6. Rajauskynä, Lumene Raspberry jotain
    7. Huulipuna/kiilto/rasva
    Tässä normimeikki, josta kiireessä/vapaapäivänä/ihon kunnon/fiiliksen mukaan jätän kamoja pois niin että ripsari jää vimeisenä.

    Mutta minua kiinnostaa taas tuon viimeisen kuvan huulipuna, mitähän se mahtaa olla? Kaunis.

  15. Kulmissani on kestovärjäys, koska ne eivät muuten naamasta erotu, enkä yleensä käy missään ilman meikkiä tai vähissä meikeissä. Jos kuitenkin joskus menen johonkin luonnon”kauniina”, puuteroin kuitenkin nenäni, koska muuten se kiiltää niin että vastaantulijat häikäistyvät. Hassu juttu tajuta tämä, en ole kuitenkaan ikinä ajatellut puuterin olevan mikään ”must have”.

  16. Couperosa ja paikoittain epäpuhtauksia eli ehdottomasti meikkipohja on tärkein. Ripsiväri tulee hyvänä kakkosena, sinun tavoin tykkään kerrostaa ja kerrostaa… 😀 Yritän toki pitää lopputuloksen mahdollisimman klimpittömänä.

  17. Ripsiväri on ehdoton must! tunnustaudun myös ikuiseksi hyvä ripsarin etsijäksi:)
    Tässä ehdolle TODELLA HYVÄ ripsiväri, tiedän että sinäkin sitä oikeaa etsit:)
    Shiseidon Full Lash Volume mascara.Vielä tähän ikään ( 53v) en ole tätä parempaa löytänyt. Pitää myös minun suorat ja tönköt ripset kauniisti kaareutuvina ja tuo sekä pituutta että massaa. Kannattaa kokeilla Virve!

  18. Meikkivoide tulee ykkösenä, koska ihoni on melko huonokuntoinen epäpuhtauksineen. Seuraavana tulee kulmakynä. Ennen ripsivärikin kuului ”must have”-tuotteisiin, kunnes viime kesänä päätin kokeilla olla käyttämättä sitä ja samoilla linjoilla ollaan edelleen. Kyllä siihen ripsivärittömään peilikuvaan vähitellen tottui 😀 Toisaalta omaan aika tummat ripset luonnostaankin.

  19. Kuljetaan yhdessä hiilenmustaa polkua! Ripsiväri on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaan ykköstuotteeni: se juttu, joka tekee minusta ja meikistäni itseni näköiset. Ripset saavat olla vähän överit – mieluummin liikaa kuin liian vähän mascaraa. Myös arkena sopii laittaa kolme kerrosta tai enemmän. Olen niin ”tavallinen” ja jopa väritön kaikessa muussa. BB-voide on toinen ehdoton must-have.

    Muista kosmetiikkatuotteista voisin luopua, mutten pidentävästä ja tuuheuttavasta ripsiväristä & BB-voiteesta. En ole kranttu merkkien suhteen, hinta-laatu-suhde ja toivomani lopputulos on se juttu.

    Ilman ripsiväriä voin toki mennä asioille, mutta kun olen töissä/koulussa tai tapaamassa jotakuta, on itsestäänselvää laittaa mascaraa ennen ovesta ulos astumista. Vaikka arkimeikkini ei olekaan kummoinen, ripsiväri+bb+huulirasva, se on osa ”edustuskelpoista minua”. Eli kuten sanoit, minäkin koen kunnioittavani läsnäolijoita panostamalla edes vähän ulkomuotooni. Vaikka vaatteet olisivat samat kuin eilen, fleda ei suostu yhteistyöhön jne. en mene minnekään ihmisten joukkoon ja heitä kohtaamaan ilman ripsiväriä (ja korviksia!). Se taitaa olla sellainen ”olen läsnä”-rooli/tekijä, ja etenkin, jos jokin tilaisuus/palaveri on tärkeä tai se jännittää/vaatii keskittymistä (tai nassu on kroonisen uniongelman kuvajainen, mitä se on päivittäin), avaa ripsari ihan konkreettisesti silmäni :D.

  20. Ai, mielestäni näytät tosi hyvältä ilman ripsariakin!:) Ripsariton trendi istuu omaan pirtaani mainiosti, sillä saatan viihtyä pitkiäkin aikoja meikkaamatta silmiäni. Mutta ymmärrän tunteen. Itse en osaa olla ilman kulmatuotteita. Naamani ei ole minun, jos kulmani eivät ole laitetut edes jotenkin. Huulipuna on toinen tuote, jota ilman on välillä vaikea olla, mutta vain kulmakarvojeni kanssa olen neuroottisen ehdoton.

  21. Minun must-tuote on kajalkyna! Hyvana kakkosena tulee ripsari. Minulla on suuret silmat ja olen melko variton, joten ilman sisarajausta olen todella haljuvalju. Ostin hiljattain Make Up For Everin Smoky Lash -ripsarin. Pienoinen pettymys Lancomen Incrediblen jalkeen. Seuraavaksi aion kokeillakin hyvaksi kertomaasi YSL:n ripsaria.

    • Jep, kosmetiikkabloggaajana on hankalaa, kun koko elämä on yhtä täydellisten ripsivärien metsästystä. Toivottavasti joskus löytyy se täydellinen ripsiväri, joka tekee tekoripsivaikutelman aina ja ilman paakkuja. 🙂

Kommentointi on suljettu.