Esittelyssä Japanin suosituin kuorintatuote

Shoppaillessani Tokiossa japanilaista kosmetiikkaa halusin keskittyä nimenomaan niihin kulttituotteisiin, joihin Japanissa oltiin hulluina. Sen verran monta kosmetiikasta kiinnostunutta ihmistä tuohon maahan kuitenkin mahtui, että supersuosituissa tuotteissa oli pakko olla jotain taikaa!

Cure Natural Aqua Gel

Yksi ostoksistani oli lähes jokaisesta japanilaisesta kempparista löytyvä kuorintatuote, joka on niin suosittu, että niitä myydään kuulemma yksi joka 12 sekunti! Tuote on saanut myös Amazonissa aivan valtavan määrän positiivisista palautetta, mikä kertoo myös siitä, että sitä ostetaan paitsi Japanissa myös muualla maailmassa.

Varsin reilun kokoiseen pulloon pakattu Cure Natural Aqua Gel on todella hellävarainen kuorintatuote, joka eroaa selvästi meilläpäin tunnetuista rakeellisista kuorinnoista ja sopii eroavaisuutensa ansiosta myös herkälle iholle.

Cure Natural Aqua Gel

Kirkasta geeliä levitetään puhdistetulle ja kuivalle kasvojen (tai mikä ettei myös vartalon) iholle reilu määrä (kookkaasta ja edullisesta, Tokiossa reilusti alle kymmenen euroa maksaneesta pullosta riittää kyllä tavaraa), jonka jälkeen sen annetaan vaikuttaa muutama sekunti.

Tämän jälkeen alkaa action. Geeliä aletaan hieroa sormin iholla kevyesti, jolloin se muuttuu maitomaisen sameaksi ja kuoriutuu iholta murusina, joiden kerrotaan nappaavan mukaansa kuollutta ihosolukkoa.

Cure Natural Aqua Gel

Googlettelun perusteella valtaosa käyttäjistä uskoo, että kaikki irtoavat muruset ovat kuollutta ihosolukkoa, mutta vaikka ajatuksen voikin tavallaan ymmärtää ei se silti tietenkään pidä täysin paikkaansa.

Itse tuotehan ei tietenkään vaan katoa yhtäkkiä jonnekin, vaan se kuivuu iholla ja tarttuu toki varmasti kuivuessaan kuolleeseen ihosolukkoon, jolloin tuotteen mukana irtoaa kuollutta ihosolukkoa. Iholle hieroessa se muodostaa hellävaraisen pehmeitä murusia, jotka myös irrottavat kasvoilla (tai vartalon iholla kuorintaa sillä käyttäessä) ihosolukkoa erittäin hellävaraisesti mekaanisen kuorinnan rakeiden tavoin.

Cure Natural Aqua Gel

Tuotetyyppinä tämä ei tietenkään ole meidänkään markkinoillamme aivan uusi, sillä vastaava on nähty mm. V10Plus –sarjan valikoimassa. Aasiassa nämä rakeettomat, vastaavan tyyppiset ”murukuorinnat” ovat hyvin suosittuja ja tämä kategoriansa myydyin tuote on kerännyt aivan valtavan määrän kehuja.

Sen hellän koostumuksen ylistetään kirkastavan, heleyttävän ja pehmentävän ihoa sekä jopa ehkäisevän sen tukkeutumista (kaikki nämä ovat toki kuorintatuotteen luonnollisia vaikutuksia) ja täytyy myöntää, että ihanan hellästi tämä toki ihon kuoriikin ja lopputulos on loistava.

Cure Natural Aqua Gel

Pidän siitä, kuinka hellävaraisesti tuote alkaa kasvojen iholta rullautumaan. Sitä ei tarvitse hangata eikä ihoa tarvitse venytellä voimalla, sillä tuote alkaa kuoriutua iholta kuin itsestään. (Minulle on jäänyt traumoja kosmetologikoulun aikaisista vastaavista, kuminmurumaisesti hangattaessa irrotettavista kuorinnoista, joiden irrottaminen vaati ihon napakkaa pingotusta ja pitkäjänteistä taistelua.)

Cure Natural Aqua Gel

Ihosta tulee tuotteen jäljiltä suorastaan natisevan puhdas, mutta todellakin pehmeä, heleä ja ihana. En sanoisi, että tästä tuli omaa ehdotonta suosikkituotettani, mutta pidin tästä kuitenkin kovasti ja ihastuin ajatukseen, että kuorisin jatkossa ihoni tämän tyyppisillä tuotteilla rakeisten tai perinteisten rakeettomien kuorintojen sijaan.

Kasvojen kuorinta

Jos joku kiinnostui tuotteesta, voi sitä tilata itselleen helposti esimerkiksi eBaysta, jossa tuote näyttää olevan myynnissä useilla, sitä jopa varsin valtavat määrät myyneillä myyjillä. Japanissa se on yhtä yleinen tuote kauppojen valikoimassa kuin meillä Rexonan deodorantti, joten aitoa tavaraa löytyy varmasti.

Cure Natural Aqua Gel

Kiinnostaisiko Japanin myydyin kuorintageeli?


Joko luit nämä postaukseni?

Pixi GLow Getters Ostolakossa Japanilaiset tuotteet Ostolakossa Ajaisinko Parran Ostolakossa

10 kommenttia artikkeliin ”Esittelyssä Japanin suosituin kuorintatuote”

  1. Sorruin 😀 Tilasin kasan näytepaketteja ebaystä, ja katsotaan miltä vaikuttavat. Koko pulloon olisi tullut tullikulut käsitykseni mukaan päälle, joten aloitellaan näillä 🙂
    Kiitos taas vinkistä!

      • Tykästyin 🙂 Harmi kun kuulin tuon paikallisen hinnan, niin ebayn halvin n. 28€/pullo + tullit hieman kirpaisee. Mutta luultavasti joutuu tilaamaan koko pullon!

  2. Sopiiko kuorinta-aine atooppiselle, pintakuivalle ja lievästi couperosalle iholle?

Kommentointi on suljettu.