Olen leikitellyt viime kuukausina todella usein ajatuksella, että lopettaisin päivätyöni ja keskittyisin bloggaamiseen. Joinakin päivinä olen jo lähes lyönyt päätöksen lukkoon mielessäni, mutta sitten muistan taas, että minullahan on ihan hemmetin mahtava työ, joka on kuin unelma – kannattaako siitä muka luopua?
Kahden työn välillä poukkoilu vie lähes kaiken aikani. Päivätyöni työviikko jää vain harvoin työsopimuksessa määriteltyyn 40 tuntiin ja mietin työtä paljon myös ”vapaa-ajallani”. Tosiasiassa osaan harvoin antaa itseni olla täysin vapaalla, sillä maapäällikkönä vastuu hommien hoitumisesta on viime kädessä minulla ja kurkin harva se hetki ”ihan vain ohimennen”, kuinka myynnit menevät ja onko asiakkailta tullut viestejä. Vasta viime kuukausina olen osannut ottaa iltaisin ja viikonloppuisin hieman rennommin työn suhteen, mutta tämä on ensimmäistä kertaa työ, jolle olen niin omistautunut, etten varsinaisesti koskaan laske työtunteja.
Minusta ei nykyisessä työssäni oikeastaan tunnu, että olisin töissä jollakin mulla. Työpaikkani on minulle kuin oma yritys, sillä vaikka kuulummekin ruotsalaiseen konserniin, on minulla jatkuvasti tunne siitä, että olisin franchising-yrittäjä: minulle on annettu puitteet ja konsepti, mutta homman pyörittäminen on minun vastuullani ja minähän meidät laitoin pystyyn. Haastavaa, mutta niin antoisaa ja näyttääpä se vielä hyvältä CV:ssäkin.
Aina välillä kuitenkin tajuan, että vaikka työpaikkani kuinka tuntuu omalta yritykseltäni, ei se silti ole minun. Annan työlleni täydet 110% prosenttia, mutta jossakin takaraivossa kaihertaa silti ajatus siitä, ettei se ole täysin minun yritykseni ja että vaikka lopputuloksen onnistuminen onkin paljon kiinni minusta, on se kuitenkin vähintään yhtä paljon kiinni emoyrityksestämme. Olen aika kunnianhimoinen, joten ajatus siitä, että voisin olla vielä entistä enemmän oman itseni pomo ja että menestykseni riippuisi vain täysin omasta itsestäni houkuttelee minua jatkuvasti. Voisinko ihan oikeasti sanoa hei heit työpaikalleni ja alkaa täysipäiväiseksi bloggajaksi? Voisinko antaa sen 110% itselleni?
Ajatusleikki täysipäiväiseksi bloggaajaksi ryhtymisestä houkuttelee suuresti. Paitsi että teen tällä hetkellä täyttä työviikkoa, huolehdin sen rinnalla myös siitä, että pyrin päivittämään blogiani päivittäin. Rakastan pitää blogiani ja tahtoisin antaa sille vielä vaikka kuinka paljon enemmän, mutta minulla ei vain ole aikaa sille niin paljon kuin haluaisin. Sähköpostini täyttyy jatkuvasti vastaamattomista viesteistä ja kotona on valtava määrä tuotteita, joista palaisin halusta kirjoittaa blogiini. Listasin viikko sitten ylös blogipostausten aiheita ja keksin yhdeltä istumalta heti lähes 200 aihetta, joista kirjoittaa. Koska minä ehdin toteuttaa ne kaikki ideat, joita syntyy muutenkin kokoajan lisää?
Olisi ihanaa saada laittaa kaikki energiansa blogiin – ja olisi ihanaa, että sitä energiaa ylipäätään olisi vielä enemmän kuin nykyään. Jos voisin yhtäkkiä vain blogata päivisin ja saisin iltani ja viikonloppuni vapaiksi, olisi se suorastaan elämää mullistavaa. Jos voisin käyttää blogiini sen samat 40 tuntia viikossa, jotka käytän päivätyöhöni, voisin varmasti tuottaa paljon parempaa ja monipuolisempaa sisältöä. Ja mistä sitä tietää, mitä muita mahdollisuuksia sen myötä voisi aueta! Näen myös mielessäni vaikka mitä ihania postausmahdollisuuksia, joita Tukholmassa asuminen ja ylipäätään se, etten olisi enää sitoutunut nykyiseen työnantajaani minulle antaisi.
Vien ajatusleikkini aina kliimaksiin asti, kunnes järki sitten heittää pyörän pinnojen väliin kepin ja lennän kaaressa rähmälleni. Alan miettiä liikaa tulevaisuutta ja ”ehkä”-, ”mutta”- ja ”entäs jos” -vaihtoehtoja ja skenarioita.
Tykkään itseasiassa siitä, että minulla on kaksi työtä, sillä kaksi työtä tarkoittaa myös kahta palkkaa. Olen aika säästeliäs, joten saan kerrytettyä säästöjäni jatkuvasti, mikä tarkoittaa, että samalla pystyn myös olemaan totaalisen huoleton rahojeni kanssa. En ole sitä usein, mutta pidän ajatuksesta, että voin periaatteessa tehdä mitä haluan miettiämättä, miten taloudellinen tilanteeni voi. Olen joissakin asioissa mielettömän pihi, mutta sitten taas vastaavasti voin ongelmitta laittaa rahojani tärkeiksi katsomiini juttuihin ilman, että joudun miettimään asiaa. En minä missään rahoissa ui, mutta meillä on aika pienet perus elinkustannukset, joten kaksi palkkaa sallii kivan peruselämän enkä edes kaipaa mitään överiluksusta. Olisinko valmis luopumaan tästä heittäytymällä vain blogitulojen varaan?
Toisaalta ajatus minimalistisesta elämästä houkuttaa suuresti. En minä tarvitse liiemmin rahaa voidakseni elää haluamani kaltaista elämää ja onhan noita säästöjä. Sitäpaitsi mitä vähemmän omistaa, sitä pienemmällä yleensä tajuaa myös pärjäävänsä. Toisaalta ajatus hyvin pihisti elämäisestä jopa houkuttelee ihan koko downshiftaus-ideologiankin puolesta.
Mutta uskaltaako blogituloihin edes luottaa? Mitäs, jos blogissani ei yhtäkkiä kävisikään ketään? Inhoan tyrkyttää itseäni ja blogiani yrityksille, joten olen hieman huono sopimaan yhteistyökuvioita. Mitäs, jos puolen vuoden kuluttua huomaankin, että rahat ovat tiukilla tai että bloggaaminen ei vain toimi? Mitäs, jos blogi täyttyykin ilkeillä kommenteilla enkä enää tahdo julkaista mitään? Mitäs, jos kyllästyn siihen, että olen yksin neljän seinän sisällä jatkuvasti? Olenko heittänyt turhaan pois elämäni parhaimman työmahdollisuuden ja tajuanko sitten, etten saa mistään Tukholmasta hyvää työpaikkaa rikkinäisellä ruotsillani?
Entä näyttääkö ”bloggaaja” hyvältä CV:ssä? Kuulostaako se vain siltä, että sain potkut ”oikeasta” työstä ja keksinyt sitten olevani bloggaaja? Kuulostaako se siltä, että välttelen normaalia työtä ja että minussa on jotain vikaa? Vai olenko vain todella ahdasmielinen ja vanhanaikainen kun ajattelen näin? Eikö sen pitäisi vain kuulostaa hyvältä, että on kyennyt elättämään itsensä blogillaan ja netissä oleva blogihan on kuin oma, jatkuvasti päivittyvä portfolio? Ja olenko vain typerä, kun mietin kaiken vain CV:n kannalta? Ja onko tässä koko pohdinnassa nyt ylipäätään kyse vain jostain salakavalasta kolmenkympin kriisistä?
Mietin näitä ”mitäs, jos” ja ”mitäs sitten, kun” -skenarioitani todella pitkälle. Mietin jopa, että kannattaako sitä nyt irtisanoutua vakkarityöstä jos joskus tulevaisuudessa aion hankkia lapsia ja pitää äitiyslomaa? Ruotsissahan saa vanhempainvapaalla ansiosidonnaista 390 päivän ajan ja sen määrä on lähes 80% palkasta. Noita tukipäiviä voi vieläpä sijoitella miten tahtoo ja ottaa väliin vielä tuettomiakin päiviä, joten äitiysvapaalle jäädessä on todellakin kannattavaa olla töissä.
Sitten taas tökkäisen itseni hereille todeten, etten ole raskaana enkä edes tiedä, koska asian olisi ajankohtainenkaan. Kannattaako sitä nyt miettiä etukäteen niin turhan paljon ja stressata asioista, joista ei ole edes varmuutta? Mistäs sitä tietää, vaikka en koskaan edes saisi lapsia!
En tiedä, olisiko minusta koskaan ottamaan täydellistä irtiottoa ja hyppäämään vapaapudotukseen täysipäiväisenä bloggaajana, mutta ainakin tuntui silti sentään hyvältä heittää nämä ajatukset tänne esiin. Olen melkoinen varmanpäällepelaaja monissa asioissa ja tykkään, että minulla on varma suunnitelma ja mielellään myös varma varasuunnitelma, mutta joskus kuitenkin tuntuu houkuttelevalta repäistä. Olenhan minä tehnyt niin pari kertaa ennenkin ja ihan hyvään tilanteeseen tässä on päädytty!
Olisiko jollakin heittää viisaita sanoja tai jopa omakohtaisia kokemuksia, jotka voisivat tuoda apua ajatuksiin?
Minusta kuulostaa siltä että nyt voisi olla jopa (taloudellisten syiden ja työkuvioiden puitteissa) juuri hyvä aika tehdä niitä lapsia jos sellaisia ylipäätään tahtoo. Luulen, että harvalla vastuullista ja innostavaa työtä tekevällä nuorella naisella tulee ikinä kohdalle varsinainen valaistumisen tunne että nyt on oikea aika hankkia lapsia eikä se pelota minua lainkaan enkä koe että joudun luopumaan yhtään mistään. Päätöksen joutuu moni varmaan tekemään ihan järjellä.
Nyt sinulla on jo vankkaa kokemusta ja näyttöä alaltasi. Tovi menee vielä myös ennenkuin mahdolliselle äitiyslomalle edes jäisit. Silloin saisit taukoa päivätöistä mutta vahva sosiaaliturva takanasi. Oman jaksamisen mukaan voisit jatkaa blogin pitoa äitiyslomalla, ja pikkuhiljaa antaa sille enemmän ja enemmän aikaasi. Samalla voisit kuulostella kaipaatko takaisin työhön, mitä muuta olisi tarjolla ja miltä pelkällä blogilla eläminen tuntuisi. Sitten tekisit ratkaisut perheenne fiiliksen mukaisesti.
On myös ihan mahdollista että lapsi muuttaa näkökulmaasi työelämään ja siihen miten haluat sitä toteuttaa. Ei välttämättä, mutta ei olisi ihan ennenkuulumatontakaan.
Neuvoinko minä juuri tuntematonta kolmekymppistä hankkimaan lapsia? Näköjään… Esitin nyt vain näkökulman koska itsekin toit asian esiin tekstissäsi.
Kiitos, että esitit näkökulman, juuri niitä minä tosiaan kaipasinkin! 🙂
En ole itse vielä edes varma, että haluanko lapsia, mikä tekee päätöksistä hieman haastavampia tietysti. Toinen juttu jonka tiedostan on, ettei lapsia ihan noin vain tule, vaan niiden ”tekeminen” pitää ottaa ihan projektiksi enkä oikein tiedä, että olenko halukas heittäytymään siihen nyt tai ylipäätään koskaan. Toisaalta olet kuitenkin kyllä täysin oikeassa sen suhteen, että nyt voisi teoriassa olla niille sopiva rako. Sitten kuitenkin taas tiedostan, että varsinkin lapsen ollessa pieni äitinä oleminen on vielä paljon enemmän aikaa ja hommia vaativaa kuin tavallinen työssäkäynti, joten en ole edes varma, että saisinko sen aikana mitään blogiin… 😀
Kiitos todella hyvästä kommentista, joka sai miettimään yhtä vaihtoehtoa. Minusta on ihan mahtavaa, että tällaisissa tilanteissa siellä ruudun toisella puolella on juuriki niitä tuntemattomia, jotka heittävät näkökantoja hommaan! 🙂
^Tämä!
Voisit keskittyä ainakin jonkiverran enemmän blogiisi ja samalla ”tekosyyn” jättäytyä eleveniltä pois mietiskelemään mitä tulevaisuudelta haluat.
Mikäli siis haluat lapsia..
T. Nimimerkillä -En ole itsekkään varma-
Jos täällä on joku äiti, joka osaa perustella hyvin, kuinka pienen lapsen kanssa voi työskennellä täysipäiväisesti (blogin tekeminen vaatii siis nytkin jo vähintään sen 30 h viikossa) niin ilmoittautukoot ja voin laittaa tämän jutun harkintaan. 🙂
Mulla tuli heti mieleen, että oisko teillä mahdollisuutta palkata sulle kaveria hoitamaan noita elevenin hommia? Voisit vaikka pudottaa nykyisen työmäärän siellä puoleen ja näin sulla jäisi taas puolet enemmän aikaa blogille, ja olisihan se tavallaan sellainen testaus sille, haluaisitko mahdollisesti kuitenkin alkaa tekemään blogia täyspäiväisesti 🙂
Ihanaa saada teiltä ehdotuksia ja ideoita tianteeseen, kiitos! Minulla on itseasiassa onnekseni tällä hetkellä yksi täysipäiväinen kollega Suomessa, joka hoitaa todella suurta tonttia hänkin. (Luojan kiitos hänestä, ihan paras tyyppi ja hoitaa kaiken aina niin loistavasti, että olen onnekas, kun meillä on hänet!) 🙂 Tällä hetkellä ei harmikseni onnistu, että olisin mukana vain puoliksi (heitin joskus ilmoille töissä tämän ehdotuksen), sillä konttorillammekn tarvitaan hoitamaan hommia yksi täysipäiväinen ihminen, joka on kaikesta perillä. Olisi ihanaa, jos voisi tehdä hetken puolipäiväisenä töitä ja kokeilinkin itseasiassa talvella parisen kuukautta nelipäiväistä työviikkoa, jotta sain blogilleni enemmän aikaa (minulla oli valtavasti lomapäiviä käyttämättä) ja se tuntui todella hyvältä. Olisi kyllä aivan ihanaa, jos voisi jonkun aikaa tehdä lyhyempää työviikkoa ja saisi enemmän blogiaikaa. 🙂 En varsinaisesti ole epävarma sen suhteen, että haluaisinko tehdä sitä täysipäiväisesti, sillä haluaisin kyllä, mutta lähinnä epävarmuus astuu kuvaan kun mietin, että miltä tuntuu vaikkapa vuoden kuluttua ja ovatko tuntemukseni sitten muuttuneet. Vaikeita päätöksiä ja ihanaa, että saan teiltä näitä kommentteja ja ajatuksia mietittäviksi, kiitos! 🙂
Olisiko nykyisestä työstäsi ihan mahdotonta ottaa vaikkapa puolen vuoden tai vuodenkin ”virkavapautta”, niin että pääsisit testaamaan kokopäiväbloggaamista käytännössä, ilman että sinun tarvitsisi jättäytyä kokonaan ”tyhjän päälle”?
Täytyy sanoa, että kadehdin aina jossain määrin ihmisiä, jotka ovat löytäneet työstä intohimonsa, tai siis sellaisen työn, joka melkein-ei-edes-tunnu-työltä-kun-se-on-niin-kivaa. Itselläni on koulutustani vastaava, kohtuullisen hyvin palkattu työ, jonka koen ihan fiksuksi ja tärkeäksi. En kuitenkaan koskaan herää aamulla sellaisella fiiliksellä, että ”jihuu kun saan tänäänkin mennä töihin!” ja jos lottovoitto osuisi kohdalle, ei tarvitsisi kahta kertaa miettiä, lyönkö rukkaset naulaan vai enkö…
Tämä olisi ihana vaihtoehto ja tarttuisin siihen ehdottomasti jos se vain olisi mahdollista, mutta tällä hetkellä se ei taida harmikseni olla sitä. Pienehkössä yrityksessä tuntuu helposti siltä, että muut olettavat sinun olevan joko mukana täysillä tai sitten ei ollenkaan. Jos sanoisin, että haluaisin nyt vähän breikkiä tehdäkseni omia juttujani veikkaan, että se voitaisiin tulkita helposti kiinnostuksen puutteeksi… Tai no, kuka tietää, taidan ehkä ottaa tämän asian rohkeasti puheeksi meillä toimitusjohtajan kanssa ja katsoa, mitä keskustelusta seuraa! Kiitos, että annoit tähän rohkaisua! 🙂
Minä olen varsin kiitollinen siitä, että olen löytänyt alan, josta olen niin innoissani. Kiinnostukseni alan sisällä heittelevät kyllä, mutta kyllä sitä toki tuntee itsensä onnekkaaksi, että saa saa tehdä töitä alalla, josta löytää päivittäin itseään innostavia asioita. Se ei tosiaan ole itsestäänselvyys ja aina välillä täytyy pysähtyä itsekin miettimään, kuinka mahtavaa on, että on löytänyt oman juttunsa ja päätynyt haluamalleen alalle. 🙂
Nyt otat Virve rohkeasti asian esille toimitusjohtajan kanssa! En usko, että hän ajattelee, että sulla ei kiinnostusta riittäisi. Hän varmasti näkee työpanoksesi, intosi ja osaamisesi ja jospa yhdessä keksisitte hyvän ratkaisun asiaan? Musta tuntuu, että hän ei haluaisi edes luopua susta vaan pitää susta kynsin ja hampain kiinni! 🙂 Itse olisin kanssa ehdottanut sulle toista työkaveria toimistolle ja lyhyempää viikkoa ”oikeissa” töissä. Virkavapaa ehdotus kuulosti myös hyvälle, alkuun vaikkapa vain puoli vuotta. P.S. Sun instastorysta on tullu ihan mun lemppari!! Varsinkin sun siivousillan videot oli huikeita 😀
Kiitos kannustavista ja rohkaisevista sanoista! <3
Ja ihana kuulla, että Instastorya on ollut mukavaa seurata! Sinne on ollut kivaa laittaa niitä nopeita fiiliksiä, ajatuksia ja fiilistelyjä sekä aiheen ohi meneviä päivityksiä. 🙂
Oletko ylipäätään miettinyt omaa suhyautumistasi työhön ja tiettyjen rajojen asettamista itse? Olen itsekin hyvin työorientoitunut ihminen, mutta tänä keväänä kun ilen ollut raskaana, ajatukset ovat tietty olleey aika pitkälti muualla ja työ on ”jäänyt”/saanut pienemmän painoarvon. Yllättävää onkin, että homma rullaa ja asiat tulee tehdyiksi myös pienemmällä (tunti)panostuksella ja ilman että iltaisin tarttee kurkkia työasioita ti edes miettiä niitä.
Sanoisin siis, että aina ei tartte olla 110% lasissa ja sinä itse lopulta sen päätät. On hienoa että työssä on imua, mutta oma jaksaminen saattaa tulla haasteeksi. Työuupumukseen voi sortua vaikka työ olisi mieleinen! Minä siis neuvon, että laita itse päätyölle rajat, älä opeta ihmisiä siihen että olet 24/7 saavutettavissa ja uskalla myös päästää vapaalle – joka päivä 🙂
Tuo on totta, että omaa jaksamista täytyy tosiaan miettiä ja itselleen täytyy osata laittaa vähän rajoja, jotta jaksaa työssään. Ongelmana on se tosin, että jos en itse fiksaile tiettyjä asioita työajan ulkopuolella, heijastuu se suoraan asiakkaisiin eikä kyseessä ole vain sellaiset jutut, jotka joku muu voisi tehdä tai joiden joku muu edes välttämättä tajuaisi kaipaavan fiksausta. Täytyy vain osata vähä hellittää oman neuroottisuutensa kanssa kyllä. 🙂
Olen uraorientoitunut ja mietin haluanko lapsia. Sitten aloin miettiä millaista elämää kuvittelen itselleni 40-, 50-, tai 60- vuotiaana ja kuvitelmiin sisältyi oikeastaan aina jollain tavalla lapset. Sitten vielä jossain vaiheessa tajusin, että minulle ei ikinä tule tunnetta, että nyt olen valmis saamaan lapsia. Niinpä alettiin yrittämään ja jonkun aikaa siinä menikin. Ehdottaisin ehdottomasti miettimään lapsikuvion nyt selväksi, kuulostaa juuri oikealta tilanteelta ja ehdottomasti pysymään töissä saadaksesi äitiyslomaedut.
Minä en oikeastaan ole varma, että näenkö tulevaisuudessani lapsia. Olisin oikeastaan aika onnellinen ihan vain kahdestaan miehenkin kanssa. Olisi toki kätevää, jos lapsia voisi tilata sitten kun siltä tuntuu, mutta koska niiden saaminen ei välttämättä ole ihan niin helppoa en tahtoisi miettiä toisaalta niitä liikaa vaan ottaa ennemminkin asenteen ”tulee jos tulee”. 🙂
Pari vuotta sitten irtisanouduin työstäni, koska olin ihan loppu ja varma että ala ei ollutkaan mun juttu. Nyt monien mutkien kautta asiat kuitenkin on järjestynyt niin hyvin että aloitan syksyllä kosmetologiopinnot ja oon niiiin onnellinen Emotionin työstä 🙂 Pointtina se että tykkään luottaa että kaikella on joku tarkotus ja asiat järjestyy ja että kannattaa tehä niin mikä parhaalta tuntuu 🙂 ps. Kiitos ihanasta blogista!
Kiitos ihanasta ja inspiroivasta kommentista! <3
Olen kanssasi saman ikäinen nainen, ja tuon lasten ”tekemisen” suhteen olen paljon pohtinut työurani valintoja sekä muutamia muita valintoja omassa elämässä kohta jo puolentoista vuoden ajan. Lapsi olisi siis koko ajan kyllä tervetullut, mutta ei tosiaan ole niin itsestään selvää, että sitä iloa saisimme elämään. Olen jättänyt parikin hyvin mieluista työpaikkaa ottamatta, koska ”jos tulenkin raskaaksi”, ja näin jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt ehkä tehdä toisin. Lapsi tulee jos on tullakseen, mutta mielestäni ei kannata tehdä valintoja ”entä jos”-perusteella.
Elämä on liian lyhyt siihen, että miettii ”entä jos”. Sinunkin kaikki vaihtoehtosi kuulostavat järkeviltä ja uskon, että asiat järjestyvät, valitset minkä tahansa suunnan.
Ihanaa alkanutta viikkoa! 🙂
Kiitos ihanasta kommentista! <3
Niinhän se tosiaan on, ettei kannattaisi turhaan jossitella vaan sitten vain ratkoa myöhemmin niitä eteentulevia tilanteita – JOS niitä ratkottavia tilanteita sitten edes koskaan tulee. 🙂
Kannattaa lukea Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa -kirja! Siinä he kertovat, miten ovat itse päätyneet luovan alan yksityisyrittäjiksi ja ammattibloggaajiksi. Parasta tässä kirjassa on konkreettiset neuvot siitä, miten asioita kannattaa pohtia ja lähestyä omaa unelmatyötään 🙂
Kiitos kirjavinkistä, pitää ehdottomasti tutustua! Kuulostaa lukemisen arvoiselta varsinkin tässä tilanteessa. 🙂
Valinta olisi kyllä paljon helpompaa, jos minulla ei olisi jo valmiiksi hyvää työpaikkaa!
En ole itse vielä ehtinyt lukea, mutta tässä ihan äskettäin on ilmestynyt parin bloggaajan (Satu Rämö ja Hanne Valtari) kirja Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät. Sitä on kehuttu JA ymmärtääkseni siinä puhutaan myös rahasta eli ei ole unelmahöttöä vaan myös faktaa. Tuli välittömästi mieleen tästä sun postauksesta. Voisi olla apua pohdintoihin, vaikka tykkäätkin nykyisestä työstäsi 🙂
Kiitos kirjavikistä, tämä kuulostaa ehdottomasti teokselta, joka täytyy tähän väliin lukea! 🙂
Elämässä ei koskaan tapahdu mitään jos ei vaan uskalla 🙂 Sullahan on mahtava ura ja teet minkä päätöksen tahansa niin uskon, että se vie sua juuri sinne suuntaan mihin pitääkin. Kyllä sä varmaan ite jo tiedät mitä haluat, tee sitten niin. Tsemppiä!
Kiitos tsemppaavasta kommentista! <3 Ihan totta, että pitää vain uskaltaa, jos jotain tahtoo. 🙂
Tämä kommentti menee nyt ihan asian vierestä, mutta olen pitkään ajatellut sen jättäväni.
Haluaisin nimittäin kiittää aivan mahtavasta blogista. Kiitos, että jaksat innostua ja jakaa innostuksen lukijoille, tuottaa hyvää tekstiä ja hyviä kuvia sekä nähdä todella paljon vaivaa blogin eteen. Tekstisi saa minulle todella usein hymyn huulille, instastoriesta nyt puhumattakaan! Olen seurannut blogiasi alkuajoilta saakka ja tykkään tavastasi kertoa ja kirjoittaa asioista.
Olen innoittamanasi ostanut valtavan määrän tuotteita ja toivon joka kerta, että löytäisin affiate-linkin, jotta sinäkin hyötyisit siitä. Olethan tehnyt tutkimustyön minun puolestani. Katson aina uutta kosmetiikkaa hankkiessani, oletko jo kirjoittanut siitä. Suositustesi perusteella olen löytänyt monta uutta suosikkia kaappiini 🙂
Uskon, että tässä postauksessa käsittelemäsi asiat ”järjestyvät parhain päin”. Tsemppiä kuitenkin pähkäilyihin ja järjestelyihin!
Haluan vielä lopettaa kommenttini sanaan KIITOS!
Kiitos ihanasta kommentista ja että otit aikaa sen kirjoittamiselle. Sen lukemisestä tuli todella hyvä mieli! <3
Viisaista sanoista en tiedä, mutta heitänpähän joitain ajatuksia, kun olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi 🙂
Nykyinen päivätyösi kuulostaa lottovoitolta ja on varmasti CV:ssäkin todella arvostettu. Vuosi vielä lisää ei olisi pahitteeksi. Bloggaajia riittää moneen junaan, joten oman todellisen arvon esiin tuominen CV:ssä on varmasti haastavampaa.
Ja raha, sitä ei ole koskaan liikaa. Ei sitä tarvitse käyttää nyt, mutta tuo uskomatonta turvaa ja vapautta, jos sitä on kertynyt säästöön. Koskaan ei tiedä, mitä tässä elämässä tapahtuu ja mihin sitä rahaa tarvitseekaan. Itse kehotan nuoria naisia säästäväisyyteen, koska eläkeiät nousevat ja eläkkeet laskevat, mutta miten on töitä, mikä on oma terveys jne., silloin viimeistään säästöistä on turvaa ja vapautta.
Lasten hankinta tai ei hankinta on sinun ja miehesi yhteinen halu ja päätös, suuri loppuelämän valinta. Teillä on periaatteessa vielä aikaa lapsiasialle, takuutahan tuolle ei ole. Jos haluaa taloudellisesti turvatumpaa elämää, niin eiköhän totuus ole niin Suomessa kuin Ruotsissa, että lapset kannattaa saada työ-/virkasuhteessa eikä yrittäjänä.
Kannattaisiko vielä vähän aikaa jatkaa mietteitä omista/työn parhaista ja huonoista puolista molemmissa töissä? Monesti, kun työssä on pidempään asiat helpottuvat, kun osasta työstä tulee jo rutiinia, joka ei vie niin paljon aikaa. Ja saisit sitä pakkoruotsia 🙂 Mikä on oma riskinsietokykysi? Mikä on blogien tulevaisuus? Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että hieman vähentäisit rakasta bloggausta, jotta saisit vapaa-aikaa? Työ ei tekemällä lopu missään vaihtoehdossa ja bloggaajana olet saanut ymmärtääkseni jo vahvan aseman.
Kauheata, tulipa paljon varoituksen sanoja, sitä se vanheneminen teettää, teki mieli poistaa koko kommentti 🙂 Toisaalta, kun olen seurannut blogiasi useamman vuoden, niin uskon, että olet sen luonteinen ihminen, että pärjäät tässä elämässä teet nyt niin tai näin. Toivon, että olette miehesi kanssa tyytyväisiä töihinne niin yksilöinä kuin yhdessä.
Ihanaa tulevaa hääpäivää, olet kaunis 🙂
Viisaita sanoja kuulee mielellään ja varsinkin ihmisiltä, joilla on enemmän elämänkokemusta. 🙂
Kommentissasi oli todella hyviä pointteja, kiitos. Koska en ole ehtinyt viimeiseen noin kahteen vuoteen tehdä oikeastaan muuta kuin töitä, on jotenkin todella turvallinen olo, kun on voinut nostaa kahta palkkaa ja kerryttää niillä säästöt, joilla voisi tarvittaessa elää ne parikin vuotta vaikka ilman tuloja. Raha tuo elämään helpotusta ja tykkään sen sen tuomasta vapaudesta, mutta toisaalta joskus on vapauttavaa antaa itselleen lupa ajatella, että vähemmälläkin pärjää eikä raha ole kaikki kaikessa.
Olen paininut tämän ajatukseni kanssa näin vahvasti nyt reilun vuoden ja miettinyt mielessäni paljon erilasia vaihtoehtoja. Yksi on ollut nimenomaan blogiin käytettävän ajan vähentäminen, mutta jotenkin vaivaa se ajatus, että ottain ”omastani” pois vähentämällä bloggaamista ja käyttäisin sen ajan jonkun muun unelmien toteuttamiseen ja toisen ihmisen yrityksen maineen lisäämiseen ei oikein tunnu hyvältä. Tykkään kyllä ottaa riskejä, joten sillä tämäkin ajatus on kutkutellut mieltä ja uskon aina, että kaikki kuitenkin järjestyy hyvin, vaikka ottaisikin isomman riskin jonkun hieman epävarmemman jutun kanssa. 🙂
Ihanaa, että lähetit kommenttisi etkä poistanut sitä, sillä siihen oli summattu juuri niitä juttuja, joita esimerkiksi äitinikin minulle fiksumpana ja enemmän elämänkokemusta omaavana sanoisi. Kiitos siis, että annoit mietittävää! 🙂
Hei,
Elämä on nyt. Voi varmistella ja jättää asioita tekemättä ja elää ”sitten kun” elämää. Entä jos sitä ei koskaan tule? Itse olen varmistelija, ennakoija ja arka. Mutta vakavan sairastumisen ja siitä selviämisen jälkeen päätin, että alan elää nyt. Luulen, että syvällä sydämessä tiedät, mitä haluat. Toteuta se.
Kiitos mukavasta blogista ja Instasta. Aurinkoisia päiviä!
E
Kiitos aivan ihanasta ja tsemppiä antavasta kommentista! Niinhän se on, että nyt jos koska kannattaa elää, kun tulevasta ei voi koskaan olla varma. <3
Pakko sanoa, että sun päivätyö kuulostaa niin täydelliseltä et ite en ikinö haluaisi irtisanoutua!
Joo, kyllähän se siltä kuulostaa ja on kyllä periaatteessa aivan ihanaa. Vielä kun ehtisi tehdä kaiken ja saisi delegoida hommia lisää ja voisi keskittyä rajattuun määrään juttuja, niin homma olisi toki vieläkin ihanampaa. Nyt kun on parisen vuotta painanut hommia täysillä niin alkaa vaan jo tuntua, että miksi ihmeessä minä toteutan jonkun toisen yrityksessä jonkun toisen unelmia enkä keskity omiini. Vaikeaa tästä pohdinnasta tekee kyllä juuri se, että työni on todella mukavaa yleensä. 🙂
Moikka,
Ärsyttää edes laittaa tällästä vain omaa etuani tavoittelevaa viestiä, kun ehdin silmäillä jo noista noin älykkäitä, erilaisista näkökulmista tarkasteltuja ja hyvin perusteltuja näkökulmia. Mutta kerronpa silti.
Kokemukseni mukaan tooodella moni bloggaaja, joka on alkanut tuottamaan blogiaan täyspäiväisenä työnä, on huonontanut bloginsa laatua. Toki on mahdollista, että tämä on vain osa isompaa kaupallistumisen trendiä, joka on vallalla, mutta tuntuu, että blogipostaukset ovat kaupallistuneet kovasti ja sitä myötä sisällöt ovat köyhtyneet. Pahimmillaan postausten taso on laatua ”kävin tänään tsiljoonassa eri promopäivässä ja tässä kuvamateriaalia millasia kivoja juttuja on keväällä tulossa kauppoihin”. Se miksi tämä on niin omaa etuani ajava kommentti on, että olet tällä hetkellä suosikki bloggaajani ja kauhistuttaa ajatuskin, että tälle blogille kävisi myös niin. No mutta, tuskinpa sinä tälläiseen sortuisit. 🙂
Mitä blogin pitämiseen CV- materiaalina tulee, niin näkemykseni on, että on blogeja ja ”blogeja”. Nuo tusinatavarablogit (millainen siis sinun blogisi ei suinkaan ole!) ei varmaankaan herätä kovin suurta innostusta CV:ssä, mutta mikäs sinua estää laajentamasta blogiasi entistä kokonaisvaltaisempaan suuntaan, benchmarkaten esim Katja Kokon blogi-kokonaisuutta. Hän esimerkiksi on kaukana ”perus bloggaajasta”
Ja sitten ne lapset. Live a little! Nyt jos ei koskaan, kyllä ne raha-asiat sitten lutviutuvat sen lapsi-asian myötä. Varsinkaan, jos et vielä edes tiedä haluatko lapsia ollenkaan ja jos, niin koska. Älä anna lapsen, jota et edes tiedä haluatko, olla unelmiesi esteenä 🙂
Kiitos kivasta blogista!
Kiitos, että kirjoitit kommenttisi. On aivan ihanaa saada lukea näitä erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia! Nämä antavat todellakin mietittävää. 🙂
Tiedän täysin, mitä tarkoitat ja hyvä, että nostit tuon esiin. Minun silmissäni noin on tosiaan käynyt joissakin lifestyle-blogeissa, mutta toisaalta minusta myös tuntuu, että näin kosmetiikkaan keskittyneessä blogissa ketään ei edes kiinnostaisi lukea päiväpuuhistani liiemmin (saatika että täältä Tukholmasta minnekään PR-tapahtumiin koskaan pääsisikään) ja haaveilen vain, että saisin kunnolla keskittyä tuotepostauksiin ja monipuolisemman kosmetiikkasisällön tuottamiseen. Olen huono myymään itseäni, joten uskoisin jatkavani tällä samalla mainoslinkkilinjalla mitä nytkin teen. Tykkään siinä siitä, että kirjoitan tuotteista, joista oikeasti innostun ja sitten voin lykätä postauste yhteyteen mainoslikit, joista voi olla minulle samalla hyötyä, mutta postauksen lähtökohtaisena syntymisen syynä ei ole ollut maksetun postauksen tekeminen. 🙂
Kiitos fiksuista sanoista myös tuon lapsiasian suhteen. Niinhän se on, että turha stressata etukäteen jostain, mistä ei ole edes varmuutta! 🙂
Kun tässä nyt on moni kannustanut lapsentekoon, niin annan vähän toisenlaisen näkökulman: Jos on oikeasti epävarma siitä haluaako lapsia, niin aihetta kannattaa vielä miettiä tarkemmin tässä läpi vaikka puolison kanssa. Minusta lapsia kannattaa hankkia silloin kun oikeasti tuntee että niitä haluaa, realistina ajattelen että ei tulisi kuitenkaan liian sokeasti luottaa ajatukseen että ”äitiyteen kypsyy” sitten odotusaikana tai lapsen synnyttyä, jos nyt on vielä hyvin epävarma. Ja onhan se iso muutos itse kunkin elämään. Kuka tietää, ehkä jossain vaiheessa saat tunteen, että nyt olisi oikea aika 🙂 sinulla on vielä kuitenkin hyvin aikaa miettiä lapsiasiaa, ja samalla myös tätä työn ja blogin tasapainottelua.
Meillä on onneksi ollut alusta lähtien nämä asiat hyvin keskustelussa, mutta näihin liittyy aika paljon juttuja, joita en halua täällä blogissa kauheasti avata ja jotka saavat myös miettimään, että haluanko edes loppujen lopuksi lapsia. 🙂
Minua kuitenkin vähän naurattaa se ajatus, että moni kokee lapsien tekemisen vähentävän työtaakkaa jotenkin ja antavan blogille enemmän aikaa. Tavallisesti ihmiset kuitenkin tekevät yhtä täysipäiväistä työtä ja jäävät siitä äitiyslomalle kun taas itse teen kahta työtä, joista toiselle minulla on nyt ”vain” n. 30 tuntia viikossa aikaa ja sille päivätyölle se 40+ tuntia. Hymyilyttää jotenkin ajatus, että voisi vain päättää, että nyt tulee lapsi ja että sen kanssa ehtisi vielä tehdä blogia täysipäiväisesti, mitä siitä siis tulisi, jos ottaisin sille nykyistä 30 viikkotuntia enemmän aikaa. En tosi tiedä, ymmärtävätkö kaikki, että bloggaaminen vie oikeasti todella paljon aikaa, sillä tuntuu oudolta ajatukselta, että oikeasti kehotteittaisiin yhdistämään vauva ja täysi työviikko. 😀
Ymmärrän täysin näkökantasi, varsinkin kun olen tässä seurannut läheltä ystävättäreni vauva-aikaa, lapsi kun ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Ennalta ei tosiaan voi ihan kaikkea tietää, lapsi saattaa olla helppo tai vaikea, ja uskaltaisin arvella että se heijastuisi joka tapauksessa bloggailuun varsinkin ensimmäisten kuukausien aikana, kun ollaan vielä totuttelemassa uuteen tilanteeseen 🙂 ja todellakaan ei työmäärä ainakaan vähenisi, sen tietää jokainen joka kirjoittaa työkseen (puhumattakaan siitä että on kahdessa eri työssä). Niin paljon on sitä näkymätöntä puuhaa siellä taustalla 😉 mutta tosiaan, uskoisin että intuitiota seuraamalla päädytte hyviin ratkaisuihin, onhan se tähänkin mennessä johdattanut sinua hyvin eteenpäin!
Jokainen lukemani blogi, jonka bloggaaja on siirtynyt täysipäiväiseksi blogiyrittäjäksi, on mennyt ehdottomasti huonompaan suuntaan. Toki kaikki eivät hae blogeista samoja asioita, mutta minulle sellainen hitusen viimeistelemätön, elämänmakuinen, innokkaan harrastajan ote on se ylivoimaisesti paras.
Lisäksi, kuten monet muut kommentoijat, suosittelisin miettimään tuon lapsiasian, tilanteesi kuulostaisi aika otolliselta sille. Kiitos pirteästä ja asiantuntevasta blogista muuten 🙂
Minulla on jotenkin vain henkilökohtaisena haaveena saada tehdä Suomen paras kosmetiikkatuotteisiin ja niiden fiilistelyyn keskittynyt sivusto ja suorastaan harmittaa, ettei minulla ole siihen aikaa. Olen haaveillut siitä jo vuosia ja lähdin ennen eleveniä sitä vähän toteuttamaankin jo, mutta sitten se jäi. Siksi se kutkuttelee mieltä usein. 🙂
Menee ehkä sinänsä aiheen vierestä, mutta itse jouduin hetki sitten irtisanoutumaan pitkäaikaisesta vakkarityöstä, koska on pakko muuttaa toiseen kaupunkiin. Sellaisesta työstä, josta oon aina tykännyt älyttömästi – mutta mun oli käytännössä pakko lähteä, ellen halua asua 700 km päässä miehestäni. Toki päätöksen tekomme eroaa hieman siinä, että mun oli ’pakko’, mutta kuitenkin aika hasardi päätös oli tämäkin: mulla ei ole vielä edes uutta työtä, mutta koska on taloudellisesti mahdollista olla hetki työttömänä ja etsiä töitä uudessa asuinpaikassa paikanpäältä, teen niin. Irtisanouduin siis säännöllisestä tulosta, rakastamastani työstä ja jäin tyhjän päälle. Ja yllättävää kyllä, se ei tunnu edes pahalta vaan aika kutkuttavalta! Mulle aukeaa ihan uudet mahdollisuudet, joihin voin kunnianhimoni suunnata, ja se on virkistävää se.
Sunkin tapauksessa totta kai yleisesti ajateltuna järkevintä ois varmasti pitää myös ’oikea työ’ ja luoda uraa siellä, mutta jos on taloudellisesti mahdollista ja mieli tekee, niin miksi et toisaalta tekisi toisin? Ei kai uraa pidä enää luoda vain yhdessä firmassa edeten, ja toisaalta onko enää edes mitään oikeita töitä? Trendissä oli hetki sitten juttu naisesta, jonka työ oli kehitellä uusia tapoja syömiseen. Siis oikeasti. Ei mitään lääketieteellisiä ratkaisuja ihmisille ketkä eivät voi luonnollisesti syödä, vaan oikeasti uusia tapoja syömiseen. Jos jollain on tilausta tollaiselle työlle, niin eiköhän yhdelle ihanalle blogille löydy lukijoita jatkossakin.
Miten nyt tätä kirjoittamista ikinä jatkatkaan, kiitos siitä<3
Rohkea veto ja aika romanttinenkin! Ihanaa, että jaoit oman kokemuksesi, kiitos. 🙂 Toivottavasti sinulle aukeaa ihan mielettömiä mahdollisuuksia rohkeutesi ansiosta ja varmasti aukeaakin. Tuo kutkuttelevan innostunut tunne kuulostaa myös ihanalta! 🙂
Houkuttelevaa olisi kyllä tosiaankin tehdä toisin eikä niin kuin suurin osa ympärilläni olevista odottaisi tai kokisi järkeväksi. Ihana tuo esimerkkisi! 😀 <3
Olet lempparibloggaajani kosmetiikka-alalla. Minusta nimenomaan se, että työskentelet alalla itsekin, näkyy blogissasi kaiken kaikkiaan korkeana laatuna. Olen edellä kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että usein täysipäiväiseksi heittäytyneet bloggaajat alkavat tuottaa vähemmän elämänmakuista, jotenkin epäaitoa tekstiä – meininki menee heti niin kaupalliseksi, että kiinnostus lukijalta katoaa, kun joka toinen postaus on maksettu mainos. Siinä lienee bloggaajan dilemma: rahat tulevat sellaisista postauksista, joita lukijat eivät yleensä halua lukea.
Täällä blogissasi kirjoitat ilahduttavan innostuneesti juuri niistä asioista, mistä olet kiinnostunut, ja se on kaikkein arvokkainta, mitä lukijoille voi tarjota: aitoa intoa ja iloa.
Myöskin työsi vaikuttaa aivan unelmatyöltä juuri sinulle. Ainakin täältä Suomesta päin katsottuna kun suuressa osassa yrityksiä pyöritetään pahimmillaan useammat yt-neuvottelut per vuosi ja lahjakkaatkin tyypit löytävät herkästi monon kuvan takapuolestaan, niin hyvä pysyvä työpaikka, jossa on kiinnostava työnkuva, on kultaakin arvokkaampi. Siitä en itse luopuisi mistään syystä ellei tiedossa varmasti olisi aivan samantasoinen vakipaikka.
Jos minulla olisi tuo valinta, niin todennäköisesti vaikka päivittäisin blogia vähän harvemmin, että saisi hieman vapaa-aikaa. En usko, että lukijatkaan siitä pahastuivat, ainakaan minä en pahastuisi. Näin lukijanäkökulmasta – seuraan sen verran montaa blogia, että en edes havainnoi, päivittääkö joku päivittäin vai ei, enkä siis tosiaan pidä minään suurena miinuksena, jos ei päivittäin tule postauksia. Seuraan sellaisiakin blogeja innolla, joita päivitetään todella harvoin.
Kiitos hyvästä ja pohtivasta kommentista, tällaisia on ihanaa lukea varsinkin nyt, kun itse miettii todella isoja päätöksiä. Arvostan todella paljon, että näit aikaa sen näpyttelyyn. <3
Minä olen melko huono sopimaan varsinaisista kaupallisista yhteistöistä (esimerkiksi viimeisin maksettu postaukseni oli yli puoli vuotta sitten ja sen seurauksena innostuin tuotteesta niin, että ostin sitä omaan käyttöön ja käytän yhä) ja ja tykkään tästä tämänhetkisestä linjastani, jossa keskityn bloggaamaan tuotteista, joista oikeasti innostun ja jotka kiinnostavat ja lisään sitten mainoksiin "kaupan päälle" ne affiliate-linkit. Toki hieman huolestuttaa, että jos ei käy töissä, niin saako enää yhtä paljon ulkoisia kimmokkeita postauksiin, mutta toisaalta tälläkin hetkellä haen ne suureksi osaksi muutenkin itse. Varsinkin aasialainen kosmetiikka on antanut minulle suurta "itsenäistä" intoa, jota en muualta saa.
Minua on viimeaikoina alkanut houkutella yhä enemmän ja enemmän työ, jota tekee itselleen ja jonka hedelmistä voi sitten itse nauttia. Työni antaa paljon, mutta ottaa myös ihan pirusti ja vaikka minulla onkin yksi aivan loistava kollega Suomessa, täyttyvät työpäiväni yhä enemmän ja enemmän asioista, jotka eivät oikeastaan enää liity omaan unelmaani liiemmin. Siksi ajatus siitä, että loisin itselleni työpaikan houkuttavaa – varsinkin, kun minulla siis on jo se työpaikka eikä sitä enää edes tarvitsisi yrittää luoda. 🙂
En siis niinkään kaipaa vapaa-aikaa vaan sitä, että voisin keskittyä yhteen työhön, josta kokisin saavai yhtä paljon kuin mitä sille annan. 🙂
Uskon että pitkällä tähtäimellä pelkkä blogityö voi alkaa sinua puuduttamaan. Päivittäiset sosiaaliset kontaktit vähenisivät huomattavasti ja seinät kotona jossain vaiheessa alkaisivat ns. kaatumaan päälle. Itse koen työssäkäynnin henkireiäksi arjen pyörteissä. Se tuo vastapainoa äitiydelle ja arjen rumban pyörittämiseen. En jäis työstäni pois vaikka lotossa voittaisin, en näin nuorena (ikää 37- vuotta). Mieluisa työ ja työyhteisö ja kaikki se ihana huumori työkavereiden kesken on vaan niin tärkeä osa omaa työelämää. Vaikka olenkin tietoisesti eritellyt työminän ja siviiliminän. Olen ollut kaksi kertaa äitiyslomalla ja hetkellisellä hoitovapaalla äitiysloman perään. Rakastan lapsiani yli kaiken mutta koen olevani parempi äiti, kun saan tehdä työtä myös kodin ulkopuolella. Se tuo elämään sisältöä ja on minun oma juttuni. Voisitko kuvitella että päivittäisit blogiasi vaikka vain 4-5 kertaa viikossa, lukijasi kyllä jatkavat seuraamistasi ja jos päivität aina tiettyinä viikonpäivinä he sen kyllä tietävät. Näin saisit itsellesi enemmän vapaa-aikaa. Koska kukaan ihminen ei lopullisesti jaksa loputonta työmäärää ja ainakin se alkaa vaikuttamaan muihin elämän osa-alueisiin kuten parisuhteeseen, harrastuksiin, ystävyyssuhteisiin, unenlaatuun yms…. Tietty jos pystyisit tämän lisäksi myös tekemään esim. 4 päiväistä työviikkoa, saisit aikaa myös itsellesi. Uskon että nautit suunnattomasti molemmista työnkuvistasi, mutta olet ehkä ns. liian sidoksissa elevenin työhösi. Olisiko firman mahdollista palkata sinulle apuvoimaa. Tietysti teet niin kuin hyväksi itsellesi koet. Mitkä asiat on sinulle tärkeitä elämässä? Tulevaisuutta ei voi koskaan täysin tietää. Mutta sen voin kokemuksen myötä sanoa että kun on pieniä lapsia muuttuu arki entistä hektisemmäksi ja ajoittain raskaaksikin. Silloin viimeistään tulee aika, kun joutuu miettimään ihan tosissaan omaa ajankäyttöä ja prioriteettejä. Shemppiä!!!
Tuota minäkin hieman pelkään, vaikka toisaalta ajatus siitä, että saisin olla omassa rauhassa mahdollisimman paljon tuntuu houkuttelevalta ja suorastaan taivaalliselta. En ole yhtään sosiaalinen ihminen siinä mielessä, että tahtoisin viettää ihmisten kanssa aikaa ja työpaikalla pyrin parhaani mukaan pitämään muut etäällä enkä vietä kollegojeni kanssa liiemmin aikaa. Ymmärrän kuitenkin täysin pointtisi tuon työn sosiaalisen puolen kanssa. Minulle riittäisi kyllä toisaalta hyvin, että näkisin vapaa-ajalla halutessani sitten kavereita, sillä en koe tällä hetkellä töissä mitään yhteyttä keneenkään toimistollani olevaan työkaveriini. Toisaalta ääni voisi hyvinkin muuttua kellossa parin kuukauden jälkeen… 🙂
Minä en niinkään kaipaa enemmän vapaa-aikaa vaan sitä, että saisin keskittyä tekemään asioita, joista pidän. Töissä teen jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän asioita, jotka eivät liity suoraan kosmetiikkaan ja jodun jättämään tekemättä asioita, joita haluaisin tehdä, ja jotka liittyvät siihen. Toteutan siis jonkun muun unelmaa. Olisi ihanaa saada keskittyä oikeasti asioihin, joista innostuu ja samalla kokea, että työstään saa yhtä paljon kuin sille antaa. Valitettavasti apuvoimien palkkaaminen ei tällä hetkellä ole budjettisyistä mahdollista (olen ottanut asian usein puheeksi, mutta ymmärrän kyllä, ettei se onnistu), joten palloilen itse melko monen pallon kanssa. Luojan kiitos minulla on yksi aivan loistava kollega Suomessa, mutta muuten puuhaa kyllä riittää ja jokaiseen suuntaan täytyisi olla ratkeamassa, sillä kukaan muu toimistollamme ei ole millään tasolla kartalla Suomesta tai Suomen sivustomme asioista. :/
Ihanaa, että heitit pohdittavaksi tuon kysymyksen siitä, mitkä asiat ovat elämässä tärkeimpiä! Minulle ne ovat oma aika, parisuhde, koti ja se, että saan tehdä työkseni sitä, mikä on minulle intohimo. Tämän edellisen lauseen kirjoittaminen itsessäänkin selkeyttikin jo mieltäni paljon!
Kiitos, että kirjoitit ajatuksia herättelevän kommentin! 🙂
Katoin sun instastoryn ja voi harmi kun nyt kävi tuo toisen työkaverin irtisanoutuminen just tähän saumaan, miten sattukin…Mut niin, jos oisin sä, alottaisin lastentekoprosessin nyt. Olisin sit äitiyslomalla (vai mikä se siellä naapurissa onkaan) vähän aikaa ja sit takaisin töihin jos siltä tuntuu. Toki lapsessa on hommaa paljonkin, sen näkee oikeestaan vasta sitten miten käy kun lapsi on arjessa mukana! Sulla on oikeestaan ihana tilanne elämässäs kun näin ruudun takaa ulkopuolisena katselee! Paljon vaihtoehtoja, saattaa tuntua että liian vaikeita, mutta riskejä päin vaan rohkeasti.
Niin ja minunkin piti hehkuttaa että tosi kivoja nuo sun instastoryt, oli kyllä hauska se siivouskeissi 😀
Joo, vähän huonolla hetkellä tosiaan tuli nyt tuo kollegankin irtisanoutiminen, nosti hieman rimaa ottaa asia puheeksi pomon kanssa. :/
On tosiaan mukavaa, että vaihtoehtoja on paljon. 🙂 Päätöksien tekeminen on aina sitä jännintä ja stressaavinta sitten vaan! 🙂
Ja ihana kuulla, että Insta Storya on ollut kivaa seurata. Sinne on kiva laittaa juuri niitä nopeita fiilistelyjä tai muuten vaan pieniä ruikutuksia elämästä. 🙂
Voi että, en tiedä miten tämän muotoilisin, koska en todellakaan halua nillittää vaan antaa palautetta ihan bisnesmielessä. Mielestäni nyt voisi olla myös hyvä hetki miettiä blogisi ja elevenin hienovaraista erottamista toisistaan. Kaikki tuote-esittelyt linkkauksineen elevenin verkkokauppaan ovat viime aikoina tehneet minulle sellaista fiilistä, kuin lukisin elevenin newsletteriä enkä puolueetonta blogia, mikä taas heikentää sisällön uskottavuutta. On hyvinkin mahdollista, että olen yksin tämän fiiliksen kanssa, mutta tämän reaktion mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon blogin jatkoa mietittäessä.
Kaikki palaute on aina hyvää luettavaa. 🙂 Tämän jutun kanssa saa taistella todella paljon, koska eleven on minulle ikäänkuin oma yritys enkä edes halua siksi linkittää blogissani lukijoita ostamaan tuotteita kilpailijoilta. Tuntuisi hassulta ohjata ihmisiä muihin yrityksiin, mutta jostain ne blogin tulot on kuitenkin tehtävä, sillä ei tähän voisi näin paljon laittaa aikaa ilmaiseksi. Minulle eleven on vähän kuin oma vauvani ja kun on töissä yrityksessä, jonka tuotevalikoimaan kuuluu satoja tuotemerkkejä löytyy niiden joukosta lähes väkisinkin aina juuri niitä tuotteita, joita pr-yritykset ja valmistajat minulle lähettävät ja siksi niihin on helppoa linkittää 🙂
Tosi kurjaa tietysti, jos linkkien käytöstä tulee sellainen fiilis, että ne vaikuttavat jotenkin itse tekstin sisältöön. Itselläni on ollut lähtökohtana kirjoittaa minua kiinnostavista tuotteista ja niitä esitellessä on aina mukavaa saada kertoa, mistä tuotetta voi ostaa. Harmi kuulla, että postaukseni ovat tuntuneet jotenkin väkisin ja mainostamismielessä tehdyiltä. Linkit ovat siis minulle se lisäys, jonka teen postaukseen lopuksi, jos tuotteita on meillä myynnissä eikä toisin päin, eli ensin ei synny ajatusta, että haluanpa tehdä linkkejä ja sitten miettisin, että mistä tuotteista voisin postata. Pidän linkkien käytöstä enemmän kuin maksetuista postauksista, sillä linkitettyjen postausten sisältö on täysin minun päätettävissäni eikä siitä ole sovittu kenenkään kanssa. En haluaisi missään nimessä edes lisätä blogiini runsasta määrää maksettuja postauksia, sillä toisin kuin mainoslinkkejä sisältävissä postauksissa koen, että niistä tulee enemmän raha edellä tehdyn sisällön fiilis.
Vaikeita juttuja toteuttaa hyvin ja näitä on hyvä aina välillä pysähtyä pohtimaan. Otan kuitenkin mielelläni aina ehdotuksia vastaan, että kuinka asian voisi tehdä toisin menettämättä tuloja. 🙂
Nuo on aina vaikeita kysymyksiä. En kumminkaan sanoisi ihan niin jyrkästi, että linkkaukset antaisivat väkisinväännetyn fiiliksen postaukselle 🙂 Olen kumminkin sen verran pitkään jo blogiasi lukenut että arvostan sinut ihan sinne kärkisijoille mitä tulee kriittisimpiin ja asioista perillä olevimpiin ja luotettavimpiin kosmetiikkabloggareihin. Mutta siitäkin huolimatta välillä tulee sellainen hmm-fiilis. 😐
Ehkä juuri sen takia tuli tarve nostaa tämä asia esille. Sinulla on kumminkin kovat meriitit kosmetiikan parista ja varmasti tulet tekemään pitkän uran sen parissa. Uskon, että juurikin tuo mielikuva lahjomattomuudesta ja kriittisyydestä on sellaisia, jotka voivat kantaa hedelmää pitkällä aika välillä ja siksi niistä kannattaa pitää tiukasti kiinni. Viimeistään silloin kun lanseeraat oman kosmetiikkamerkin. 😉
Näitä on aina hyvä miettiä kyllä ja arvostan, että nostit asian esiin. 🙂 Vielä kun joku osaisi tosiaan heittää tähän jonkun hyvän ratkaisun kuinka asian voisi ratkaista ilman, että se vaikuttaa tuloihin ja palauttaa blogin työstä takaisin ilmaiseksi harrastukseksi. :/
Tykkään, että lukija tietää heti selkeästi postauksen linkkien olevan mainoslinkkejä ja A-lehtien tyyli on, että se täytyy julistaa heti postauksen alussa, mikä toki pistää omaankin silmään ikävästi (enemmän kuin postauksen lopussa oleva maininta siitä, että postaus sisältää mainoslinkkejä, mitä monet muut bloggaajat käyttävät) ja toimii ikäänkuin julistuksena siitä, että postaus olisi syntynyt jotenkin mainoksena. Tämä harmittaa itseänikin kyllä kovasti. :/ Toivon kuitenkin, että teksteistä välittyisi aito innostus ja se, että jätän tavallisesti niistä turhimmista tuotteista postaamatta voidakseni keskittyä niihin, joista oikeasti innostun. 🙂
Mulle ei ole koskaan tullut sellaista fiilistä, että olisit jotenkin kaupallinen tai ylikaupallinen bloggaaja, ei edes sen jälkeen kun sinusta tuli elevenin maajohtaja. Linkkejä oikeastaan odotan ja toivon, ettei tarvitse itse alkaa kaivella niitä ostopaikkoja 🙂
Jatka vaan tällä linjalla, se on hyvä ja toimiva!
Ja mitä elämän suuntaan liittyviin kysymyksiin tulee, minusta olet tehnyt tähän saakka kaiken niin hyvin ja oikein, ettei minusta ainakaan ole neuvojaksi 🙂
Hei,
On kiva, että haluat kuulla muilta vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä! Kun luen viestiketjua ja sinun vastauksiasi, niin tulee hyvin selväksi, mitä itse haluat tehdä. Sinulla on unelma panostaa blogiisi ja haet rohkaisua päätökseesi. Summa summarum: -puitteet unelman toteuttamiseen löytyy -säästöjä löytyy -lastenhankinta ei ajankohtaista -sosiaalisuuden puute ei ongelma. Eli anna palaa!
Aino
Joo, se taisi itsellenikin selkeytyä hieman viesteihin vastatessa ja näkökantoja asiaan kuunnellessa… 😀 Kiitos kaiken hyvin summaavasta viestistä ja kannustuksesta! <3
Ja eihän tosiaan ajankohdan tarvitse olla nyt, mutta olo varmaan helpottuu kun päätös on tehty ja sitten voi suunnitella mikä ajankohta olisi hyvä 🙂
Itse olen ollut suunnilleen samassa tilanteessa pari vuotta sitten: heti valmistumisen jälkeen haastava ja mielenkiintoinen duuni, johon heittäydyin täysillä ja kahden vuoden työnteon jälkeen kyllästyin totaalisesti. Pohdiskelin samoja asioita – miksi uhraan näin paljon sille, että joku muu menestyy, saanko tästä mitään, vaikka itse annan niin paljon yms. Irtisanouduin, lähdin reissaamaan ja iritioton jälkeen uuteen työhön.
Nyt jälkiviisaana tekisin saman, mutta n. vuotta myöhemmin. Käyttäisin tämän vuoden ”irtisanoutumisajan” siihen, että edistäisin omaa tulevaisuuttani: puskisin läpi sellaisia projekteja ja kampanjoita, joista voisin helposti koota itseni näköistä portfoliota tulevaisuutta varten, keräisin esimerkkejä ja työnäytteitä, joissa taitoni pääsevät parhaiten ominaisuuksiinsa, verkostoituisin aktiivisemmin. Ylipäänsä tekisin asioita ajatellen omaa, en niinkään yrityksen etua. Yrittäjähenkiselle tämä voi olla vaikeaa. Itsekeskeisestä lähtökohdasta huolimatta työnantajakin todennäköisesti hyötyisi, kun työssä olisi uudenlainen draivi ja fokus.
Tällä hetkellä teen työtä, joka ei monipuolisuudeltaan tai haastavuudeltaan vastaa aiempaa. Taka-askeleesta huolimatta olen tyytyväinen. Olen oppinut tekemään töitä uudella tavalla: enää ei tulisi mieleenkään kantaa työkonetta päivittäin kotiin, vastailla sähköposteihin illalla tai kytätä työpuhelinta lomalla. Saan paljon enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa, ja turha rönsyily ja stressi on karsiutunut pois. Nyt kyllä etsin vaativampaa työtä, ja jatkan matkaa heti kun jotain mielenkiintoista osuu kohdalle, mutta aion ottaa mukaan lungimman asenteen työtä kohtaan.
Moi Virve,
Mulla on kokemus nettiyrittämisestä – tosin ohjelmistoalalta ja yritykseni ei ole intohimoni.
Suosittelen. En ole joutunut katumaan, mutta erilaista tämä on ollut kuin etukäteen ajattelin.
Aloitin affiliate-sivustolla (ei blogi), mutta aika nopeasti siinä tuli samanlainen fiilis kuin sinulla nyt päivätöissä. Markkinoin toisten tuotteita ja sain 4%-35%. Digitaalisissa tuotteissa on korkeammat affiliate-prosentit, esim. WPEngine antaa $200 per kauppa. Katselin sitten kuukausiraporteista kuinka paljon tuotteiden/bisnesten omistajat tekivät minun markkinointityölläni.
Aloin haaveilla tuotteesta, jossa oma työ ja tienattu raha eivät olisi niin tiukasti linkissä. Rakensin kuukausitilausohjelmiston (SaaS), jota olen myynyt nyt 3 vuotta. Vapaa-aikaa ja rahaa on mukavasti kun koneet tekevät työt. Downshiftaus oli itsellä vain kausi, jonka ohi mentyä sisustus pistettiin uusiksi ja ostettiin taas auto. Mari Kondon opit jäivät silti käyttöön 🙂
Hyviä puolia on paljon, erityisesti nautin liikkumavapaudesta. Lasten kanssa olisi hankalampaa, mutta meillä tuota valintaa ei ollut, emme saaneet lapsia. Ja vaikka se vapaus on, niin kerrallaan voi olla vaan yhdessä paikassa.
Huonona puolena on kaikki sosiaalinen. Vanhat tutut ovat normitöissä ja heitä yrittäminen ei kiinnosta pätkääkään eivätkä he halua siitä edes jutella. Ne joita kiinnostaa eivät ymmärrä. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä erilaisemmaksi oma ajatusmaailma muuttuu, yhteys katoaa. Aikataulutkin ovat erilaiset. Netin kautta vertaisryhmää on, mutta niitä kavereita tulee tavattua vain muutamia kertoja vuodessa.
Omassa bisneksessa myös tulee helposti tehtyä liikaa töitä ja mietittyä työasioita koko ajan. Itse olen saanut ongelmat ratkaistua, polku on henkisesti raskas.
Jos olisit ohjelmistoalalla, saisit mahdollisesti kirjoittaa blogiasi osittain työajalla. Edistät heidän myyntiään ja aihealue on ihan identtinen. Itse olin ensin vuorotteluvapaalla ja sitten neuvottelin 4-päiväisen työviikon ennen lopullista irtisanoutumistani. Sillä tapaa pystyi hieman testaamaan sitä miltä tuntuu kun sosiaalinen ympäristö muuttuu. Mulla se ei ollut ongelma, en jäänyt työkavereita kaipaamaan.
Toivottavasti tästä on apua. Vastailen mielelläni mahdollisiin kysymyksiin sähköpostitse. Olen lukenut blogiasi jo useamman vuoden ja innoissani tilaillut netistä kaikenlaista suosittelemaasi, mutta nyt vasta tuli jotain sanottavaa 🙂
Mielenkiintoinen postaus! Tuttuja fiiliksiä! Itse irtisanouduin ja olen kirjoittanut siitä täällä: http://stuffabout.fitfashion.fi/irtisanoutuminen/
Aika näyttää. 🙂 Tsemppiä!