Kangasnaamiohypen syvin olemus

Aasian kauneuskeskittymissä matkustava ei voi välttyä kangasnaamiohypetykseltä. Niitä nimittäin pursuaa joka puolelta!

Kangasnaamiot - 1 (5)

Varsinkin sekä korealaiset että japanilaiset ovat hulluina kangasnaamioihin. En ollut ennen osannut innostua niistä, sillä jotenkin ne vain tuntuivat noh, hankalilta. Tokion reissuni aikana ahmin niistä kuitenkin runsaasti tietoa pitkin suurta ja mahtavaa internetiä oppien ymmärtämään niitä yhä paremmin.

Kangasnaamiot - 1 (9)

Siinä kauneudenhoitokulttuurissa, johon minä olen kasvanut on kantavana ajatuksena, että pitkäjänteinen ihonhoito tuottaa tulosta. Samaa tuotetta tulee käyttää säännöllisesti pidemmän aikaa, jotta sen vaikutukset näkyvät ja optimoituvat parhaalla mahdollisella tavalla. Kirjoitan samaa ajatusta päivästä toiseen työssäni erilaisiin tuotteiden käyttöohjeisiin, joten se on iskostunut päähäni jo eräänlaiseksi mantraksi. Ja onhan sen pakko olla niin, eikö?

Kangasnaamiot - 1 (7)

Meillä kangasnaamiot ovat yhä tavaratalojen hyllyillä hieman harvassa ja jos niitä löytyy, maksavat ne käyttökertaa kohti ”tavallisia”, purkkeihin ja tuubeihin pakattuja naamioita enemmän, minkä vuoksi olen itse hieman pihinä kuluttajana jättänyt ne usein väliin. Ne ovat yhä hieman ylellisyystuotteita ja tavallinen keskivertokuluttaja voisi olla valmis sijoittamaan pari euroa yhteen naamioon ehkä maksimissaan pari kertaa kuussa. Voidemaisilla naamioilla pelaaminen onkin minusta ollut paljon helpompaa, sillä kangasnaamioiden jatkuva käyttö tuntuu tulevan melko kalliiksi.

Kangasnaamiot - 1 (3)

Vaan Aasiassapa kaikki on toisin. Siellä kangasnaamioita kulutetaan aivan valtavalla vimmalla, tahdilla, ahminnalla ja mässäilyllä.

Kangasnaamiot - 1 (10)

Siellä kangasnaamioita roikkuu joka kaupan kemppariosastolla ja suurempien kaupunkien isommissa myyntikeskittymissä niille voi olla varattuna omia hyllyjä, käytäviä, osastoja ja jopa omia kauppoja! Niitä vaan riittää, riittää ja riittää.

Kangasnaamiot - 1 (4)

Kuinka sen omalle iholleen parhaan vaihtoehdon sitten voi osata löytää, kun vaihtoehtoja on satoja ellei jopa tuhansia? Mistä sen tietää, mitä naamiota tulee käyttää kuurina saadakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen?

Kangasnaamiot - 1 (2)

Sehän se tässä parasta onkin: Mitään yksittäistä naamiota ei nimittäin tarvitse käyttää kuurina, sillä niiden käytön myötä on opittava aivan uusi filosofia – se, jota Codagen myötä jo tulin hieman vaivihkaa harjoitelleeksi.

Kangasnaamiot - 1 (16)

Olen lueskellut netissä läpi valtavan määrän aasialaisen kosmetiikan ammattilaisten kirjoituksia ja tutustunut heidän kangasnaamioiden käyttöönsä. Minulle on selvinnyt, että kangasnaamiot ovat osa 10-vaiheista korealaista ihonhoitorituaalia jopa siinä määrin, että ei ole ollenkaan tavatonta käyttää niitä ihollaan jopa päivittäin osana tavallista, jokailtaista ihonhoitoseremoniaa (10 vaihetta vienee rituaalin länsimaalaisesta näkökulmasta ehkä jo seremonian puolelle…).

Kangasnaamiot - 1 (8)

Opin, että Instagramissa on jopa oma hashtaginsa seitsemän kangasnaamion täyteiselle viikolle (joita voi olla vuodessa vaikka 52 kuten eräällä korealaisella julkkiksella, joka on käyttänyt kangasnaamioita joka päivä jo 8 vuoden ajan) ja että ihmiset kuvaavat päivittäistä kangasnaamioiden käyttöään sosiaaliseen mediaan ihan vaan osoittaakseen, kuinka kunnioituksella he ihoonsa ja sen hoitoon suhtautuvat!

Kangasnaamiot

Opin, että kangasnaamiot ovat hieman kuin ruokalista. On normaalia pitää kotona jatkuvasti parikymmentä erilaista kasvonaamioita ja valita niistä se siihen hetkeen parhaiten sopiva.

Kangasnaamiot - 1 (11)

Kaipaako iho juuri nyt kirkastusta, tehokosteutusta vai kiinteytystä? Saisiko olla ravitseva, elvyttävä vai rauhoittava naamio? Puhdistava, heleyttävä vai kenties virkistävä? Vaalentava, aktivoiva vai napakoittava?

Kangasnaamiot - 1 (17)

Naamioiden ruokalistalla nimittäin todellakin riittää tarjontaa. Saatavilla on kaikkea mahdollista kaikista tarpeista kaikkiin mahdollisiin ainesosiin. Etanoiden limat ja käärmeenmyrkyt ovat jo vanha juttu eivätkä linnunkakkanaamiotkaan herätä enää hämmennystä. Aasinmaito ja hevosöljy ovat nyt pop, mutta myös muut eläinperäiset raaka-aineet ovat pinnalla.

Kangasnaamiot - 1 (1)

Kangasnaamioiden käytön ei tarvitse myöskään olla tylsää, sillä siinä missä meillä riittää hauskuuden aiheeksi pelkkä valkea naamiolakana, ovat korealaiset ja japanilaiset maalanneet kankaisiinsa ihan mitä tahansa maan ja taivaan sekä eläinten ja ihmisen väliltä.

Kangasnaamiot - 1 (14)

Erilaiset julkkisnaamiot, leffahahmonaamiot ja varsinkin eläinnaamiot ovat in, sillä onhan niitä nyt paljon hauskempaa kuvata sosiaaliseen mediaan kuin tavallisia valkoisia kankaanpaloja.

Kangasnaamiot - 1 (15)

Me olemme tottuneet yksittäispakattuihin naamioihin, mutta näille aasialaisille naamiosyöpöille yksi ei todellakaan riitä!

Kangasnaamiot - 1 (18)

Yksittäispakattujen naamioiden lisäksi on saatavilla kaikkea mahdollista kolmen naamion pusseista aina seitsemän, parinkymmenen, kolmenkymmenen ja jopa viidenkymmenen kangasnaamion pusseihin.

Kangasnaamiot - 1 (19)

Vaikka kurkottaisi naamioahminnoissaan taivaisiin ja hamstraisi ostoskoriinsa sen lähes kahden kuukauden päivittäiseen käyttöön riittävän satsin ei siitä silti mene vararikkoon – jopa tavallinen koululainen voi ostaa viikkorahoillaan n. 6-7 euroa maksavan 50 kangasnaamion pakkauksen!

Kangasnaamiot - 1 (13)

Jos siis opin reissullani  jotain aivan erityistä, oli se ehdottomasti avoimempi suhtautuminen kangasnaamioihin. Kun vielä satuin reissuni aikana löytämään sen kangasnaamioiden kiinnitykseen tarkoitetun oman naamionsa, joka tekee näiden kangaslappujen käytöstä omalla mittapuullani huomattavasti helpompaa ja yhdistänyt sen muihin oppimiini vinkkeihin, on uusi rakkaussuhde valmis.

Kangasnaamiot - 1 (6)

Käytättekö te kangasnaamioita?

virve-fredman-taydellinen-iho-opas-korealaiseen-ihonhoitoon

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

19 kommenttia artikkeliin ”Kangasnaamiohypen syvin olemus”

  1. Olen itsekin nyt Aasian työreissuillani lähtenyt mukaan tähän naamiotouhuun 😀 Kaapissani tällä hetkellä parikymmentä naamiota, käytän lähes joka ilta – iho tuntuu ihanalta asmulla! En huuhdo kasvoja naamion jälkeen vaan taputtelen aineet ihoon ja käyn nukkumaan 🙂

    Vastaa
    • Ja tosiasiassa kangasnaamion alle pitäisi vielä laittaa hoitoneste ja seerumi sekä lopuksi vielä päälle kosteusvoide JA yönaamio! 😀

      Vastaa
    • Joo, istukka on todella suosittu ainesosa Aasiassa tällä hetkellä! Palaan siihen myöhemmin lisää! 🙂

      Vastaa
      • Ostin yhden korealaisen naamion mutta Suomen 6€ kappalehinta ei kyllä houkuttele! Täytyy Misshan naamioita ostaa Tallinnasta ensi kerralla.
        V10:llä on myös Placenta seerumi 🙂

        Vastaa
  2. Koreassa viimeksi käydessäni ostin nyt viimeinkin näitä naamioita kun niistä on paljon hypetetty ja kaveritkin kehuneet. Ostettuani paljon erilaisia niin eräs kaverini tuli maininneeksi vasta silloin että Leaders merkin naamiot ovat ehdottomasti parhaita.. noh, ne jäivät kyllä kauppaan kun mukaan oli aikaisemmin lähtenyt jo 10 erilaista naamiota 😀 Ainakin on tullut nyt kokeiltua Innisfreen, Nature Republicin, Skin Foodin ja The Face Shopin naamioita. Täytyy sanoa että kosteutus on ainakin kohdillaan. Kävin suomalaisissa liikkeissä (niissä missä naamioita löytyy) katsomassa hintoja niin siinä samassa iski kateus taas aasiaa kohtaan. Täällä kun halvimmillaan maksaa noin 10€ niin aasiasta löytää halvimmillaan alle eurolla.. ehkä jos ihastun johonkin naamioista ikihyviksi niin tilailen samankaltaisilla ainesosilla sitten netin puolelta kun on halvempaa postikuluineen kaikkineen kuin se että menisi suomalaisesta kaupasta ostamaan.

    Vastaa
  3. Mä hankin Taiwanista ison nipun My Beauty Diaryn naamioita ja naama tuntuu paremmalta kuin aikoihin! Ja just hyvä, että voi valkkaa aina tilanteeseen sopivan naamion ja siihen vielä etanarasvaa päälle niin hyvä tulee.

    Vastaa
  4. Irvikissa naamio olis ihan jees 😀 Ostan välillä yhen merkin naamioita (olikohan jtn 3-5e?) ihan vaan lähinnä fiilistelyn ja ”luksuksen” vuoksi 😀 tosin niitäkin lähinnä pari kertaa vuodessa. Merkkiä en just nyt muista mutta löytyy ihan anttila-prisma-ehkä iso s-marketista tms.

    Vastaa
  5. Olen riippuvainen my beauty diaryn naamioista. Kaapista löytyy 10kpl laatikot aloe veraa, nattoa ja black pearlia, ja käytän viikottain. Valikoimaa vois tosin taas laajentaa, tuo vinkki Leadersista houkuttaisi…

    Vastaa
  6. Sephoralta olen ostanut ja käyttänyt satunnaisesti. Eli reissussa ollessa olen Sephoran kangasnaamioita hamstrannut ja ne ovat tuntuneet ihanalta iholla. Tykkään. Ostan lisää kun käyn reissussa taas 🙂

    Vastaa
  7. Ostin Tallinnasta Misshan naamioita (1,90 kappale) ja tilasin ebaysta seitsemän kappaleen paketin Tonymolyn I’m real-naamioita (n. 8e) enkä ole ehtinyt vielä edes kokeilemaan mutta hype is real 😀 Suomen hinnoilla tuskin ostan, mutta luulisi että tännekin kohta tulisi lisää valikoimaa?

    Vastaa

Jätä kommentti