Meillä oli jonkun aikaa sitten Ruotsalaisen kanssa treffi-ilta ja suuntasimme elokuviin. Mies halusi mennä katsomaan skifiä ja minä romanttista komediaa. Lopputulos oli, että päädyimme katsomaan Ice Age 5 -elokuvan, joka oli täydellinen kompromissi avaruuselementteineen, rakkaustarinoineen ja huumoreineen.
Asiaan kuuluvasti ajoin tietysti sääreni ennen treffeille menoa, sillä niinhän nyt vaan kuuluu tehdä treffeille mentäessä.
Käytän normaalisti muutaman viikon välein epilaattoria, joka pitää vaaleat säärikarvani näkymättömissä. Epilaattorini tekee hyvää jälkeä eikä jaloissa näy sen jäljiltä karvoja, mutta eihän se lopputulos tietenkään tunnu yhtä sileältä kuin höyläämisen jälkeen, sillä höylä katkoo ihan jokaisen ihokarvat ja aivan ihon pinnasta. Epilaattori ei tartu ihan jokaiseen haituvaan tai lyhyimpään karvaan ja välillä saan oikein kasvatella säärikarvoja paremman ajotuloksen toivossa.
Sileät sääret tuntuivat ihanilta ja kun nukkumaan mennessä mies ei ollut vieläkään edes huomannut asiaa en voinut olla kehottamasta häntä kokeilemaan supersileitä sääriäni. En tiedä oliko kyse vain ruotsalaisesta kohteliaisuudesta ja avopuolison huomaavaisuusvelvollisuudesta, mutta vastaus oli kultainen ”ainahan ne ovat näin sileät”. No eivät muuten ole.
Valojen sammuttua ja peiton alla nukkuma-asentoa hakiessa fiilistelin yhä säärten sileää tunnetta. Tiedättehän sen fiiliksen, kun on pitkästä aikaa ajanut sääret ihan sileiksi ja kaikki kankaat vaatteista lakanoihin tuntuvat niitä vasten jotenkin oudon hyvältä? (Enhän ole yksin tämän fiiliksen kanssa? Kai te tiedätte, mistä puhun?!?)
Siinä pimeässä unen tuloa odotellessa ehti jälleen hyvin miettimään asioita ja pohtimaan, että ketä ja mitä varten sitä oikeastaan sääriään ajelee.
Ajelenko sääriäni vain siksi, etteivät muut katselisi niitä kammoksuen mekoissani ja hameissani kulkiessani?
Vai ajelinko niitä siksi, että yritin pitää tiettyä fiilistä yllä parisuhteessa?
Jos nimittäin tein sen jommasta kummasta edellä mainitusta syystä, niin ainakaan se ei ollut palkitsevaa. Sääreni eivät anyways kiinnosta ketään ulkopuolista työmatkallani ja mieskin vaikutti olevan niiden karvatilanteen suhteen varsin väliinpitämätön.
Henkilö, joka sai suurimman ilon ajeltujen säärten sileydestä olin minä itse. Mutta ai että, kuinka ihanalta se sileys tuntuukaan!
Pitäisikö minun alkaa höyläämään sääriäni useammin ihan vaan oman mielihyväni vuoksi?
Jos väitän, että meikkaan täysin vain itseni vuoksi, niin se ei kyllä pidä täysin paikkaansa. Kyllä minusta on mukavaa näyttää huolitellulta myös muiden silmissä. Säärikarvojen ajelu on kuitenkin asia, jonka laiminlyöntiin muut eivät kiinnitä huomiota, mutta joka tuntuu ihan oikeasti hyvältä jutulta jo ihan vain pelkästään itseni vuoksi. Huomasin nimittäin tätä postausta kirjoittaessanikin toistuvasti kokeilevani, kuinka ihanan sileää jälkeä höylä säärilleni taas tekikään!
Taidan alkaa höyläämään sääriäni useammin ihan vaan oman hyvän fiilikseni vuoksi!
Onko teillä joku kauneudenhoitorituaali, jonka väliin jättämistä kukaan muu ei taatusti huomaisi, mutta joka tuo teille hyvän olon?
Joko luit nämä aiemmat postaukseni?
Musta on ainaki jotenki terapeuttista silitellä omia sääriään, kun niistä on just karvat poistettu 🙂 Ite suosin sokerointia, mutta höyläämisen jälkeen kyl sama fiilis <3
Terapeuttista todellakin! 😀
Mä kävin kans katsomassa tuon leffan 🙂 ihan loistava, niinkuin aiemmatkin Ice Aget!
Säärikarvat tulee ajeltua useasti kyllä ihan siksi, ettei niitä katsota kieroon, esim jumpalla tai uimahallissa 😀 tuskin niitä kukaan edes katselee, mutta itsellä on kiusaantunut olo, jos on kamalat kinttukarvat. miestä ne ei niin hetkauta, eikä se taida edes huomata, jos ajeluväli vähän pitenee. Hameet mulla on pitkiä, niin ei ne muuten oikein silmiin onneksi pistä ihmisten ilmoilla, jos sattuu unohtuu. 🙂
Oli hyvä leffa! 🙂
Ja niinhän se tosiaan on, että eipä niitä kukaan muu koskaan ole kiinnostunut katselemaan, mutta itseään kyllä häiritsevät. 🙂
Kulmakarvojen värjääminen ainakin. Meikkaan ne aina melko tummiksi mutta vasta värjättynä on itsellä kiva fiilis!
Maailman paras tunne; sheivatut ja rasvatut sääret, illalla nukkumaan mennessä puhtaissa lakanoissa 🙂
Joo! <3
sokeroin itseltäni kaikki karvat sääristä, käsistä, bikinialueelta noin kolmen viikon välein. mulle äiti opetti sokerimassan teon ja tekniikan murrosiässä ja siitä asti oon niitä poistanut ja todella pitkään luulin, että niin kaikki tekee ja kuuluu tehdä 🙂 miehen mielestä olen hullu, kun poistan niitä karvoja, kun hän luulee, että se sattuu. no, miehiä nyt sattuu flunssakin 😀
Mä oen talvisin vähän liiankin laiska ajelemaan säärikarvoja..Kerran miehen kans makoiltiin sohvalla ja hän alkoi hassusti hipistellä säärtäni. Kysäisin sitten, että mitä mahtaa puuhata ja vastaus oli ”Rapsutan koiran jalkaa” :’D
Hahhahhaa 😀
Säärikarvat tulee ajeltua ihan vain itsensä takia. Just ton ihanan silkkisyyden tunteen takia! Ei munkaan mies ees huomaa, että oonko ajanu ne vai en. 😀 Jännästi sitä muuten luulee, että muut huomaa sun säärien karvatilanteen. Vaan ei. En mää itekään huomaa toisten. 😀
Ihan totta kyllä. Ei tosiaankaan tule mieleen yhtäkään kertaa kun olisin katsellut muiden säärikarvoja ajatuksella ”Miksi ihmeessä et ole ajanut?” 😀
Tiedän todellakin tunteen ja minullakin suurin syy sheivaamiseen on se, että pidän niin paljon itse ajeltujen säärten tunnusta. Välillä toki iskee laiskuus, eikä jaksa ajella useaan viikkoon, ja olen kyllä käynyt salillakin capreissa ajelemattomilla säärillä (olen todella vaalea, joten karvoja ei kauempaa huomaakaan). Mutta kyllä ne ajellut sääret vievät voiton ja, jos olisi rahaa niin kävisin säännöllisesti sokeroinnissa ammattilaisella.
Tuosta meikkauksesta myös aika samoilla linjoilla. Tykkään kyllä meikata itseni vuoksikin ja siitä tulee parempi fiilis, mutta osittain myös siksi, että näytän muiden silmissä ”paremmalta” ja siistimmältä. Pukeutumisessa sama. En pysty laittamaan sellaisia vaatteita ja kenkiä, jotka eivät mätsää keskenään yhtään. Vaikka olisi vanhat verkkarit ja tuulitakki, niin niidenkin pitää olla jollain lailla sopusoinnussa. 😀
Mä olen mieluiten ajelematta sääriä ollenkaan, koska karvat tahtovat kasvaa sisäänpäin ja muuttuvat finneiksi. Ei auta vaikka kuinka kuorii ja rasvailee. Kesäisin kuitenkin sheivaan tai epiloin, koska en kehtaa muuten olla ihmisten ilmoilla. Mulla kun ei ole mikään huomaamaton vaalea karvoitus, vaan todella tumma ja tuuhea.
Se on inhottava vaiva. :/ Minulla on nilkan korkeudelle kasvanut viimeaikoina muutamia tummempia karvoja ja tuntuu, että kokoajan niistä joku kasvaa sisään ja sitten tulehtuu hieman. Itse siis taistelen tämän asian kanssa hyvin pienessä mittakaavassa, mutta voin jo tämänkin harmituksen perusteella kyllä ymmärtää, kuinka inhottavaa ja hankalaa se on.
On hyvä tuo juttu noista säärikarvojen ajelusta. Itse kaunistaudun ja ajelen karvat ylipäänsä kaikkialta kehostani, siisteyden vuoksi kaikki muut paitsi hiukseni ja ensisijaisesti juuri oman itseni vuoksi, koska tunnen olevani, puhdas, hajuton, varsinkin kesäkuumalla (hikoilevat, karvaiset sääretkin haisevat pahalta), olen huoliteltu ja on itselläni hyvä olla. Sukkakaudellakin saa kauniit sukat/sukkahousut siististi puettua, kun ei karvat tuiki neuleesta läpi ja mielestäni kauniit sääreni näyttävät vielä kauniimmilta, kun olen ne ajellut ja voidellut hyvin. Koen myös, että on kohteliasta kanssaihmisiä kohtaan näyttää siistiltä ja huolitellulta. Kommenttina tuohon, etteivät toiset ihmiset kiinnitä huomiota onko sääret ajeltu vai ei, olen siitä bloggaajan kanssa toista mieltä, sillä olen todella usein matkoillani kuullut huomautuksia sekä mies, että naishenkilöilta (ja porukoilta), jos on ohi kulkenut naishenkilö kenen sääret ovat ”siistimättä”. Ainakin kun menee rajojemme ulkopuolelle, saattaa kyllä kuulla huomautuksia jos sääret on ajelematta. Suomalaiset ovat ehkä huomautuksiltaan suurpiirteisempiä, ja vähemmän huomauttellevia. Kokemusta on 🙂