Joko olette kuulleet, mikä on vuoden 2018 trendiväri?
Yhdysvaltalainen Pantone-yritys on alun perin tullut tunnetuksi kehittämästään värikoodijärjestelmästä, joka helpottaa mm. monien yritysten elämää. Järjestelmässä jokainen värisävy on saanut koodin, minkä ansiosta esimerkiksi mainosprinttejä valmistaessa voidaan sopia käytettävän sävyn vivahde tarkasti sävykoodien perusteella ja välttyä monilta väärinkäsityksiltä ja näkemyseroilta.
Lisäksi Pantone ennustaa ja sen myötä myös oikeastaan jopa määrittää tulevia trendivärejä ja myy yrityksille kattavia kirjoja, jotka kertovat tulevan kauden trendisävyt ja materiaalit niin muodin, sisustuksen kuin kosmetiikankin osalta. Tällä hetkellä yrityksen sivulla näyttäisi olevan tarjolla vajaalla 800 dollarilla elokuussa myyntiin tullut kevään/kesän 2019 trendikatsaumuksen antava kirja, jonka varmasti moni tulevia tuotelanseerauksiaan sunnitteleva kosmetiikkayritys on jo hankkinut.
Vuosituhannen vaihteesta lähtien Pantone on myös julistanut jokaiselle vuodelle vuoden sävyn, joka on viestinyt sen vallitsevaa yleismaailmallista ja yhteisöllistä ilmapiiriä. Sävystä on nostettu vuoden trendiväri, jota on nähty runsaasti niin muodissa, sisustuksessa, kosmetiikassa kuin muissakin yhteyksissä.
Vuoden 2018 väri julkaistiin juuri ja se on ultravioletti eli tarkalleensanottuna sävy, joka kulkee koodilla 18-3838 Ultra Violet.
Sävyn on kerrottu merkitsevän henkisyyttä, näkemyksellistä ajattelua ja tulevaisuuden mystisyyttä. Se on dramaattinen, provosoiva ja viestii ainutlaatuisuudesta, nerokkuudesta ja kokeilunhaluisuudesta. Samalla se antaa toivoa ja kohottaa mielialaa, minkä lisäksi se yhdistetään usein (myös niin trendikkääseen) mindfulnessiin eli tietoisuustaitoon, jossa pyritään pysähtymään hetkeen stimulaatioiden täyttämässä maailmassa.
Pantonen mukaan elämmekin ajassa, joka edellyttää meiltä nimenomaan kekseliäisyyttä ja ja mielikuvituksellisuutta ja tottahan se on – jotta nykymaailmassa syntyy enää mitään uutta ja ennen näkemätöntä, vaaditaan näitä molempia.
Vuoden 2017 sävy oli raikas, uusia alkuja symbolisoiva vihreä, joka kulki tunnuksella Greenery 15-0343. Vihreä ei kuitenkaan ole yhtä helppo sävy kosmetiikassa kuin vaikkapa vuoden 2015 marsala oli, joten sitä ei ole näissä piireissä liiemmin näkynyt muuten kuin ehkä vegaanikosmetiikan ja muun vihreän kosmetiikan trendi-ilmiön myötä.
Veikkaan kuitenkin, että ultravioletin trendikkyydestä tullaan ottamaan kaikki ilo irti ja varsinkin tulevana kesänä ja syksynä sitä tullaan näkemään kosmetiikkatuotteissa sekä -tuotepakkauksissa ihan erityisesti.
Vuoden värin myötä vahvassa asemassa tulee olemaan varmasti esimerkiksi Urban Decay, joka ainakin minun mielessäni profiloituu nimenomaan violetiksi yritykseksi.
Meikkipuolella Pantone ennakoi trendisävyn näkyvän nimenomaan erilaisissa liukuvärjätyissä ombré-lopputuloksissa ja yhdessä muihin sävyihin sulautettuna. Mattaisen violetin odotetaan näkyvän paljon huulilla ja kynsillä kun taas pehmeämmät metallinsävyt tulevat näkymään silmämeikissä ja tekevät kuulemma silmistä ikkunan maailmankaikkeuteen. Violetin sävyjä tullaan edelleen näkemään myös hiuksissa.
Tullaanko teidän meikissänne näkemään vuonna 2018 violettia?
PS. Tiesittekö, että Minion Yellow on myös erityinen Pantone-sävy? Pantone ja animaatiosta vastannut yritys työskentelivät tiiviisti yhdessä luodakseen sen tietyn keltaisen sävyn, joka kuvastaisi täydellisesti Minioneita. Aiheesta voi lukea lisää täältä.
PPS. Terkkuja tämän postauksen myötä myös ihanalle bloggaajakollegalleni ja ystävälleni Karkkipäivän Sannille, joka aina sanoo, ettei ole trendikäs. No, ensivuonna sinä ja rakas violetti sävysi olette trendikkäämpiä kuin koskaan! 😉
Heh, tuli kyllä heti niin Sanni mieleen tästä! 😀
Sama juttu, heti ajattelin Sannia kun violetti väri aukeni ruudulle 😀
Ja hei toi Minion-juttu oli mulle uutta, hauskaa!
Jeeeee Vähänkö hihkuin kun luin tämän Tuo Ultra-Violet on kyllä niin kaunis. Ja siis meikällä olisi jopa mahdollisuus olla trendikäs..!
Meneeköhän kaikkien lukijoiden ajatukset samaa rataa: SANNI! Mullekin tuli välittömästi mieleen hän 😀
Hahaa, ihanaa! <3 Elämässäni on tasan kaksi ihmistä, joilla on mielessäni tunnusväri: Sannilla violetti ja äidilläni oranssi, sillä molemmat heistä ovat tehneet hyvin selväksi intohimoisen suhtautumisensa väriin. 😀