Reilu kuukausi maailmalle lähtöön, ekat buukkaukset tehty!

Huh, vihdoin matkaanlähdön kanssa alkoi tapahtua konkreettisia asioita!

Kuten tiedätte, olemme suunnitelleet lähtöä reissuun pidemmäksi aikaa. Alunperin tarkoituksena oli vuokrata asuntomme vähintään vuodeksi ja startata matkamme Trans-Mongolian junareissulla Venäjän ja Mongolian läpi Kiinaan, mutta koronaviruksen vuoksi jouduumme suureksi harmiksemme jättämään tämän väliin tällä kertaa.

Sopivan vuokralaisenkin löytäminen vaikutti aluksi hieman nihkeältä, mikä oli ehkä hyväkin, sillä kuten viikko sitten kerroin, odotuksen keskellä mieheni sattui saamaan hyvän keikkatarjouksen, johon hän halusi tarttua.

Tämä tarkoitti, että voisimme laittaa asuntomme aluksi vain puoleksi vuodeksi vuokralle ja meidän pitäisi palata sitten Ruotsiin, mutta puolen vuoden vapaa seikkailu maailmalla sopi sekin hyvin tähän väliin suunnitelmiimme, joten jatkoimme vuokralaisen etsintää. Sitä ei tarvinnut onneksi jatkaa kauaa, sillä kuvion kirkastuttua täydellinen vuokralainenkin löytyi lähes välittömästi. Ehkä kaikella on tosiaan tarkoituksensa.

Virve Fredman Vietnam

Vuokralaisen löytyminen tarkoitti tietysti, että saatoimme VIHDOINKIN alkaa varata uusien suunnitelmien mukaisia matkalippuja ja ensimmäistä majotustamme. Emme olleet halunneet alkaa tehdä varauksia aiemmin, sillä matkasuunnitelmiimme vaikutti tietysti paitsi vuokralaisen muuttopäivä, mutta myös se, mihin hintaan saisimme lennot ja majoitukset varaushetkellä hankittua.

Meillä on edelleen tarkoituksena lähteä nimenomaan budjettimatkalle ja halusimme Aasiaan, sillä siellä pienellä budjetilla eläminen on vaivatonta. Aloimme siis vuokralaisen löydyttyä heti tutkia uudelleen, millaisia kohteita olimme alunperin reissuumme suunnitelleet ja missä niistä olisi sopivat sääolosuhteet mihinkin aikaan vuodesta.

Olemme nyt päättäneet, että aloitamme huhtikuun alussa puolen vuoden reissumme Vietnamin Hanoista, jossa emme ole kumpikaan koskaan käyneet.

Virve Fredman Vietnam

Menemme ensin laivalla Tukholmasta Helsinkiin (24 euroa/henkilö), jossa yövymme vanhempieni luona, jotta pääsemme moikkaamaan läheisiä ennen matkaa ja jättämään muutamia arvokkaampia tavaroita säilytykseen.

Tämän jälkeen lennämme Hanoihin ja aiomme viettää siellä reissun ensimmäisen kuukauden. Saimme lentoliput yhdellä vaihdolla Helsingistä Hanoihin ihan vähän yli 400 eurolla per henkilö.

Virve Fredman Vietnam

Olemme käyneet Vietnamissa kerran aiemminkin, mutta silloin olimme etelässä Ho Chi Minhissa ja vietimme siellä vain noin viikon. Nyt kun matkustamme maailmalla puoli vuotta, on tavoitteenamme viipyä kohteissamme pidemmän aikaa, jotta ehdimme oikeasti päästä niistä paremmin perille eikä aika vain mene nähtävyydeltä toiselle juosten.

Pidän itse tämäntyyppisestä matkustamisesta, sillä silloin ei ole kiire tehdä asioita ja kaikesta ehtii nauttia – myös siitä, ettei joka päivä tarvitse kokea, että jotain pitäisi olla tekemässä tai näkemässä.

Toinen syy siihen, miksi viivymme samassa majapaikassa mielellään kuukauden on, että näin säästää rahaa. Kohteesta toiseen siirtyminen on tavallisesti se, mikä lisää reissun hintaa eniten ja esimerkiksi monet Airbnb-vuokraajat antavat alennusta, jos heidän asunnossaan viipyy vähintään kuukauden. Tämä alennus voi olla jopa yli 50 prosenttia kuukausivuokran hinnasta, joten siinä voi säästää reissukustannuksia tuntuvasti.

(Jotkut vuokraajat antavat alennusta toki jo viikostakin.)

Virve Fredman Vietnam

Alunperin olimme suunnitelleet hieman edullisempaa majoitusta, mutta koska miehelläkin on tulossa pidempi keikkakiinnitys palatessamme, päädyimme ottamaan ensimmäiseksi kuukaudeksi mukavan, pienen ja modernin asunnon, jossa on oma kylpyhuone, pieni parveke, keittotilat ja tietysti sänky.

Päädyimme siis ensimmäiseksi kuukaudeksi majotukseen, joka maksaa meiltä molemmilta yhteensä 300 euroa kuukaudessa, eli oikeasti se on edelleen hyvin edullinen. Asunto jonka vuokrasimme näyttää hyvältä, sen sijainti oli meille sopiva ja se oli saanut vierailtaan paljon kehuja, joten se sopi meille loistavasti.

Kuukauden majoituksen olisi voinut saada satasen halvemmallakin, jos laadusta, sijainnista ja henkilökohtaisesta tilasta olisi tinkinyt, mutta päätimme tämän olevan sopivan hintainen meille. Käytännössähän tämä majoitus maksaa siis vain 5 euroa per yö henkeä kohti, mikä on edelleen hyvin edullista.

Virve Fredman Vietnam

Edellisellä Ho Chi Minhin reissulla meillä oli mieheni kanssa epävirallinen kilpailu siitä, kumpi bongaa oudomman mopokuljetuksen. Vietnamissa kaupunkien kaduthan ovat tunnetusti täynnä mopoilla pöristeleviä ihmisiä ja pienellä mopolla kuljetaan kaikkea mahdollista monihenkisistä perheistä lemmikeihin, elintarvikkeisiin ja huonekaluihin mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Pääsemme siis jatkamaan kilpailuamme nyt uudessa kaupungissa ja yritän tehdä siitä tänne blogiin postauksenkin.

Mielenkiintoisimpina asioina minulle jäivät edelliseltä Vietnamin reissulta mieleen sotaan liittyvät museot ja nähtävyydet (haluan aina päästä käymään sotamuseoissa). Kaikkein parasta oli puolestaan se kaikki ihana (ja halpa!) ruoka, jota kadunvarsilla ja muilla ruokailupaikoilla myytiin.

Virve Fredman Vietnam

Paitsi että halusimme nähdä tällä kertaa Hanoin, halusimme myös tutustua Vietnamiin vielä enemmänkin, joten päätimme, että jatkamme matkaa ensimmäisen Hanoin kuukauden jälkeen ja otamme yöbussin, jolla köröttelemme noin 15 tunnin matkan merenrantakaupunki Da Nangiin, jossa vietämme sen jälkeen aikaa. Bussi on kätevä ja edullinen tapa matkustaa ja yhden bussilipun hinta on noin 15 euroa.

Vietnamin osalta meidän täytyy muutenkin selvitellä ja suunnitella kuvioita ainakin hieman etukäteen, sillä maahan saapuessamme meillä täytyy viisumirajoitusten vuoksi jo olla näyttää matkalippu, jolla poistumme maasta.

Suomalainen (ja ruotsalainen) turisti voi viipyä Vietnamissa korkeintaan 15 päivää ilman viisumia, mutta koska aiomme olla pidempään, hankimme meille viisumit. Yhden ja kolmen kuukauden viisumeissa oli niin pieni hintaero, että päätimme ottaa kolmen kuukauden viisumit ja mielummin sitten rauhassa tutustua Vietnamiin ennen kuin jatkamme sieltä matkaa seuraavaan maahan.

Tuntuu ihanalta, että matkan suunnittelu ja ensimmäisten varausten tekeminen saattoi vihdoin lähteä kunnolla käyntiin. Tätä on todellakin odotettu!

Jos teillä on hyviä vinkkejä Vietnamiin liittyen, niin   kuulen niitä mielelläni. Tällä kertaa osaamme ainakin varoa paremmin, etteivät taksikuskit veloita meitä liikaa kuten viimeksi kävi.

Virve Fredman Vietnam

Millaisia kokemuksia teillä on Vietnamista?

16 kommenttia artikkeliin ”Reilu kuukausi maailmalle lähtöön, ekat buukkaukset tehty!”

  1. Olemme muuttamassa Hanoihin reiluksi vuodeksi maalis-huhtikuussa, ja koska aihe kiinnostaa, bongasin myös sinun tekstin. Jos haluat vaihtaa ajatuksia, niin @suomitovietnam löytyy instagram-tili. Me olimme Hanoissa pari viikkoa viime kesänä, ja oli kyllä kiva kaupunki 😊

    Vastaa
  2. Joulukuussa 2019 kahden viikon matka Vietnamissa. Saigonissa ensin 5 vrk ja sieltä lento Puu Quocin paratiisisaarelle. Maassa on edullista ruokailla ja ruokapaikkoja löytyy joka nurkan takaa. Mopoilla siirrytään paikasta toiseen mitä ihmeellisempien yhdistelmien kanssa. Kyydissä saattaa olla äiti, isä, mummo ja kaksi lasta. Aikuisilla kypäräpakko, mutta ei lapsilla. Erilainen maailma, suosittelen tutustumaan.

    Vastaa
    • Joo, viimeisen Vietnamin reissun pohjalta (Saigonissa silloin siis) alkoi kyllä kiinnostaa laajentaa kuvaa maasta. Kuten sanoitkin, niin on tosiaan erilainen maailma. 🙂

      Tuo mainitsemasi saari ei ollutkaan minulle tuttu, täytyykin tutkia sitä. Kiitos vinkistä!

      Vastaa
    • Meillä on vielä vähän kesken vakuutuksen buukkaus ja vertailu. Mies juuri totesi, että viimeksi kun olimme puoli vuotta Thaimaassa oli vakuutus kahdelta hengeltä noin 800 euroa, mutta nyt otetaan varmaan halvemmalla kun löydettiin parempi diili. Tuossa nosti varmasti hintaa se, että mieheni on minua hieman vanhempi ja yleensä jo yli 35- tai vähintään yli 40-vuotiaiden vauutusmaksu on kalliimpi. En muista nyt enää yhtään, mitä mies ohimennen huikkasi vakuutuksen hinnasta, johon todennäköisemmin päädymme, mutta varmaan noin 50 euroa kuussa taitaa tulla sille hintaa henkeä kohden. Tärkeintä vakuutuksessa on meille se, että kattaa hyvin, jos käy jotakin ja pitää sairaslentona lennättää Suomeen.

      Voin koittaa laittaa tänne myöhemmin lisää juttua tai ainakin mainintaa vakuutuksesta, johon päädytään ja sen hinnasta. 🙂

      Vastaa
      • Hieno kuulla, että satsaatte vakuutukseen. Akuutissa tilanteessa nopeuttaa hoidon etenemistä puhumattakaan siitä miten hurjan korkeiksi hoitomaksut voivat nousta. Vakuutus on sijoitus, jonka tuo pääoman tuotto on mielenrauha. Turvallista matkaa teille!

        Vastaa
    • Joo, me viime viikolla kauhulla katsottiin tuota uutista, mutta päätettiin että mennään nyt silti, kun ei siltä enää voi oikein missään välttyä. Pidetään siis peukkuja, ettei pahemmin leviä.

      Vastaa
      • Se monissa Aasian maissa on ongelmana, että tiedonkulku ja todellisen tiedon saanti on satunnaista ja tietoja myös vääristellään, joten eipä olemassa olevien tietojen paikkansapitävyydestä ota erkkikään selvää.

        Jos maa on lisäksi turismista tuloja saava kehitysmaa, epidemian levinneisyystietoja epäilemättä vedetään alakanttiin mahdollisuuksien mukaan, jos hallinto sen sallii ja miksei sallisi. Ainahan voi levitellä käsiä ja vedota tietämättömyyteen, jos erästä ruskeaa ainetta osuu tuulettimeen 😀

        Toivottavasti kohde on jo koronaviruksen osalta turvallinen, kun menette sinne. Siitä kurja tauti, ettei ihmisillä nykytiedon mukaan ole sitä vastaan mitään vanhastaan kehittynyttä tai luontaista immuniteettia. Pakko myöntää, että mun kantti ei kestäisi mennä tuonne, joten nostan vilpittömästi hattua rohkeudellenne!

        Vastaa
  3. Vietnam on itselläni lähellä sydäntä. Asuin Huessa lapsena 6kk perheen kanssa. Käytiin Hanoissakin ja saatiin Itsenäisyyspäivän kunniaksi tavata siellä silloinen presidentti Tarja Halonen, mikä oli lapselle hieno kokemus. Ho Chi Minh ja Da Nang myös tuttuja. Toissa kesänä pääsin myös vihdoinkin esittelemään rakkaan maan miehelleni, kun tehtiin kuukauden reissu Ho Chi Minhiin ja Hueen. Paljon oli muuttunut kymmenessä vuodessa ja turisteista pyritään hyötymään entistä enemmän. Rahojen kanssa saa olla tosiaan tarkkana, jos ei halua maksaa turistilisää ja laukkua kannattaa vahtia. Tinkimisessä olen itse kokenut hyödylliseksi vietnamilaisten numeroiden osaamisen. Autenttisimman kokemuksen maasta saa kun lähtee seikkailemaan turistirysien ulkopuolelle omatoimisesti😊

    Vastaa
  4. Phu Quocissa joka talvi. Vajaan tunnin lento Saigonista. Saigonissa niin likainen ilma, ettei siellä viitsi lomailla. Heti iskee yskä. Saarella Phu Quocissa hyvä sää sekä ilmanlaatu.
    Pohjoinen Hanoi ei ole lämmin. Suomen suvea vastaava ja sielläkin savua ja pakokaasua.

    Vastaa
  5. Hei,

    Vietnam on ehdoton suosikkimaani Aasiassa.

    Miksi menette Da Nangiin? Toki se on ihan kiva kaupunki, ja ranta on hieno, mutta mielettömän kaunis Hoi An olisi vain kivenheiton päässä.

    Menkää sinne. Tuhat kertaa parempi!

    Vastaa
    • Ajateltiin käydä kurkkaamassa myös Hoi An, joka on tosiaan ihan siinä lähellä. 🙂 Hankimme Vietnamiin kolmen kuukauden viisumin, joten ehtii tosiaan mennä fiiliksellä ja katsella, minne kaikkialle haluaa mennä. Meillä on paljon ajatuksia siitä, mihin kaikkialle aiotaan ehkä mennä. 🙂

      Vastaa

Jätä kommentti