Kaksi voimaannuttavaa kuukautta ilman meikkiä

Päätin kaksi kuukautta sitten lopettaa meikkaamisen toistaiseksi.

Päätöksen taustalla oli useita syitä ja niistä se selkein oli, etten pitänyt meikkaamisesta ja tein sen vain lopputuloksen vuoksi. Tuntui typerältä käyttää vapaaehtoisesti aikaansa asiaan, josta ei edes pidä.

Meikkasin, koska pidin enemmän siitä, miltä näytin, kun olin meikattu. Ilman meikkiä koin olevani itseni homssuisempi versio ja meikkeihin tarttuminen oli teini-iästä lähtien ollut minulle aina itsestäänselvä vaihtoehto. En olisi voinut edes kuvitella, että olisin mennyt kouluun tai töihin ilman meikkiä muuten kuin pakon edessä.

Lue myös: Päätin lopettaa meikkaamisen

Virve Fredman luonto

Meikkaamisen lopettamisessa oli muutama tavoite. Yksi oli tietysti, että voisin käyttää meikkaamisesta vapautuvan ajan johonkin muuhun.

En ole pitkän kaavan kautta meikkaaja, joten arkimeikkini on syntynyt melko nopeasti. Tavallisesti siihen on silti voinut mennä päivässä kymmenen tai viisitoistakin minuuttia, eli viikossa tunnista puoleentoista tuntiin. Tämä on aika paljon aikaa käyttää johonkin sellaiseen, mistä ei pidä.

Kun tähän vielä yhdistää kaikki ne hetket, kun ohimennen on tarkastanut vaikkapa käsiään pestessä vessän peilistä, miltä meikki näyttää ja ikävimmillään jäänyt jopa miettimään, että meikkipohjasta on tullut päivän aikana suttuinen tai meikki ei muuten vain näytä siltä, miltä sen haluaisi näyttävän, voi hukattuun aikaan lisätä reippaasti minuutteja.

Meikkaamisen lopettamisen myötä elämään on siis yksinkertaisesti tullut lisää aikaa paremmin käytettäväksi. Se ei tietenkään tarkoita, että se aika pitäisi käyttää johonkin tehokkaaseen tekemiseen, vaan se on vain aikaa, jonka voi käyttää juuri niin kuin itsestään tuntuu hyvältä. Lepo on sitäpaitsi vähitään yhtä tärkeää kuin tekeminen.

Meikittömässä elämässäni minun ei ole tarvinnut herätä aiemmin laittautuakseni jotakin menoa varten tai varata laittautumiselle erityistä aikaa. Se on tuntunut minusta hyvältä ja tarkoittanut, että olen aina valmis lähtemään mihin tahansa lähes välitömästi. Sen tiedostaminen tuo ihanaa vapauden tunnetta, joka on minulle itselleni hyvin tärkeä tunne.

Meikkaamisesta luopuminen on ylipäätään tuonut ihanaa henkistä vapautta ohjaamalla ajatukset pois omasta ulkonäöstäni, sillä omalla ulkonäölläni on loppujen lopuksi melko vähän merkitystän missään niistä asioista, jotka ovat itselleni tärkeitä.

Lue myös: Meikitön elämä – ensimmäisen viikon pohdintoja

Virve Fredman ei meikkiä

Ensimmäisten meikittömien viikkojen aikana katsoin usein peiliin ja varsinkin aluksi olin hyvin kriittinen näkemääni kohtaan. Ajattelin, että peilistä katsoo huonompi versio, kuin mitä voisin olla ja joissakin tilanteissa se aiheutti hieman epämukavaa oloa.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen nuo epävarmuuden tuntemukset alkoivat kuitenkin pikkuhiljaa haihtua ja kuukauden jälkeen koin, että ne olivat melko tavalla kadonneet. En enää viettänyt liiemmin aikaani miettien, miltä näytän, vaan keskitin enemmän energiaa siihen, miltä minusta tuntuu. Itselleni hyvinvointi on ulkonäköä tärkeämpää.

Vietin ensimmäisen meikittömän kuukauden melko paljon omissa oloissani, joten meikittömyyteen oli helppoa tottua, kun ei tarvinnut ajatella, mitä muut kommentoisivat tai kommentoisiko joku asiaa ylipäätään.

Toisen kuukauden aikana menin kuitenkin ilman meikkiä tietoisesti moniin tilanteisiin nähdäkseni, miltä se minusta tuntuu.

Tuttujen näkeminen ilman meikkiä ei ollut outoa eikä kukaan livenä tai kameran välityksellä minut nähty tuttu kommentoinut asiaa tietysti millään tavalla. En ottanut asiaa edes puheeksi kenenkään kanssa, sillä kyse ei ole mistään yleisestä manifestista, jota haluaisin läheisilleni työntää, vaan ihan vain henkilökohtaisesta valinnastani (jonka kokemuksia ja johon liittyviä ajatuksia jaan toki mielelläni täällä henkilökohtaisessa blogissani).

Lue myös: Toisen meikittömän viikon ajatuksia ja meikkirauhan julistus

Virve Fredman luonto

Meikittömiin kuukausiin on kuitenkin kuulunut hetkiä ja päätöksiä, joina olen ainakin ohimennen pohtinut, pitäisikö minun meikata. Nämä hetket eivät ole suoraan liittyneet siihen, että olisin halunnut tarttua meikkeihin itseni vuoksi, vaan olen eniten miettinyt, kuuluisiko minun meikata näihin tilanteisiin muiden vuoksi – niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin.

Minun piti esimerkiksi päättää, laitanko mediakorttiini meikittömän vai meikillisen kuvan itsestäni. Se voi kuulostaa pieneltä jutulta pohtia, mutta sitä piti silti miettiä.

Haluan voida olla vapaasti oma itseni, joten meikitön kuva tuntui siksi luonnolliselta. Toisaalta mediakorttini on kuitenkin tehty edustamaan minua ja vaikka blogissani onkin myös muita aiheita, on kosmetiikka yksi keskeinen aihe. Olisi siis odotettavaa, että kosmetiikkabloggaaja esiintyisi mediakortissaan meikattuna. Päädyin silti valitsemaan meikittömän kuvan.

Jonkin aikaa sitten sain myös kutsun pienille syntymäpäiville, joilta tunsin vain syntymäpäiväsankarin ja oli mukavaa mennä viettämään iltaa meikittä. Ajatus siitä, että tutustun vihdoin uusiin ihmisiin ”omilla kasvoillani” ilman meikkiä tuntui todella hyvältä. Oli ihanaa saada olla ensihetkestä alkaen minä kaikkein aidoimmillani.

Myönnän, että jännitin toki hieman, iskisikö illan aikana epävarmuus. Tunsin synttärisankarin kosmetiikkahommien kautta, joten mitäs jos kaikki muut paikalla olijat olisivat upeita ja superlaittaituneita ja minä olisin sitten se homssuinen tyyppi? Katsoisivatko muut, että eikö tuo nyt edes viitsinyt laittautua?

Kaikki tuo pohdinta oli kuitenkin turhaa ylianalysointia. Ilta oli mahtava, tutustuin kivoihin tyyppeihin enkä ole varma, oliko kaikilla muilla edes meikkiä. Kun juttelin heidän kanssaan, en miettinyt heidän meikkiään enkä usko, että hekään miettivät minun meikkiäni. Ennen olisin varmasti myös hieman ahdistunut siitä, että näyttäytyisin juhlista otetuissa kuvissa ilman meikkiä, mutta nyt sekään ei haitannut.

Oli mahtavaa mennä paikalle ilman meikkiä. En itseasiassa edes laittanut tukkaani. Ajattelen toki yhä, että meikkaaminen voi olla osa juhlamoodiin virittäytymistä, mutta oli ihanaa, että tällä kertaa se, että menin toisen synttäreille ei liittynyt mitenkään omaan naamaani. Menin sinne juhlistamaan synttärisankaria ja tapaamaan uusia ihmisiä eikä millään ollut mitään tekemistä sen kanssa, miltä minä näytän.

Lue myös: Kuinka tuntea olonsa paremmaksi ilman meikkiä

Virve Fredman luonto

Itselleni henkilökohtaisesti suurin meikitön tilanne tuli joitakin viikkoja sitten, kun sain työtarjouksen. Erään ruotsalaisen, globaaleilla markkinoilla olevan kosmetiikkayrityksen toimitusjohtaja otti minuun yllättäen yhteyttä ja kertoi, että olisi kiinnostunut palkkaamaan minut konsultoimaan heidän kansainvälisille markkinoille tähtäävää, tuotekehittelyyn liittyvää projektiaan sekä vastaamaan sen copywritingista.

Työtehtävä oli hurjan jännittävä ja tavallaan minulle hieman uusi, mutta silti täysin juuri minulle sopiva, sillä tunsin erinomaisesti ne jutut, joiden hallitsemista tehtävä edellytti. En ole ollut kiinnostunut tekemään muille töitä, mutta tällainen projekti freelancer-pohjalta tuntui hauskalta jutulta, joten sovin tapaamisen toimitusjohtajan ja hänen johtoryhmänsä kanssa.

Tämä oli kieltämättä sellainen tilanne, jossa mietin, pitäisikö minun mennä tapaamiseen meikattuna. Kyseessä oli kosmetiikka-alan yritys ja kosmetiikkaan liittyvä projekti yritykselle, jonka konttori sijaitsi varsin yläluokkaisella sijainnilla, joten tottakai mieleen tuli väistämättä, pitäisikö tällaista tapaamista varten nyt kuitenkin meikata.

En kuitenkaan ihan oikeasti missään vaiheessa edes harkinnut, että meikkaisin. Minulle oltiin tehty selväksi, että minut haluttiin hommaan nimenomaan osaamiseni vuoksi, joten ulkonäköni ei pitäisi liittyä asiaan mitenkään. Palaveriin olisi muutenkin osallistumassa vain miehiä, jotka tuskin tulisivat paikalle meikattuna, joten miksi minunkaan pitäisi?

Työtehtävä oli todella herkullisen kuuloinen sekä opettavainen ja nauttisin siitä ehdottomasti, mutta minun ei ollut pakko saada sitä. Jos homma syystä tai toisesta kaatuisi siihen, etten ole meikannut tapaamiseen, niin olkoon sitten niin.

Tapaaminen johtoryhmän kanssa meni kuitenkin loistavasti. Projekti sopi sekä heidän että minunkin mielestäni minulle loistavasti ja olin aloituspalaverissa (kuten yhä edelleenkin) täynnä intoa.

Jossakin vaiheessa palaveria mielessäni kävi ohimennen, että meikittömät poskeni helottavat varmaan punaisina, sillä tunsin kasvoillani pientä kuumotusta, kun kerroin ajatuksiani niin innosta puhkuen.

Ihan vähän myöhemmin eräs palaverissa mukana ollut kuitenkin totesi, että hän rakastaa nähdä, kuinka innoissani olen ja kuinka alan hehkua, kun puhun asiasta. Se, minkä olin ajatellut huonoksi asiaksi, oli itseasiassa muista hyvä asia – jälleen niin kliseistä, mutta totta.

Tuo meikitön palaveri oli todella voimaannuttava (ja ei, en laittanut sinnekään tukkaani). Paitsi että lähdin sieltä innoissani itse projektista, tuntui myös, että olin sillä hetkellä enemmän sinut itseni ja ulkonäköni kanssa kuin koskaan aiemmin. Se oli juuri sitä, mitä meikittömyydeltä hain.

Lue myös: Kuinka hyväksyä itsensä täydellisyyteen pyrkivässä maailmassa

Virve Fredman luonto

Nyt parin meikittömän kuukauden jälkeen en siis enää liiemmin mieti peiliin katsoessani, ettei minulla ole meikkiä tai tarkastele meikittömiä kasvojani arvostellen, kuten vielä kaksi kuukautta sitten tein.

Ylipäätään katson peiliin nykyään aiempaa harvemmin, sillä minun ei tarvitse tarkistaa, miltä meikki näyttää ja ylipäätäänkin tiedän melko hyvin ilman peiliäkin, miltä näytän, kun päivän meikki ei ole vaikuttamassa kasvoihini.

On myös mukavaa, ettei minun tarvitse illalla kasvoja pestessäni kokea, että ulkonäköni muuttuisi enkä vastaavasti koe aamulla painetta muuttaa sitä. Tuntuu vapauttavalta voida olla aamusta iltaan minä.

Aluksi otin enemmän kuvia meikittömistä kasvoistani tottuakseni niihin itse. Nyt huomasin, että koska en ole liiemmin miettinyt niitä kuukauteen, en ollut edes ottanut itsestäni kuvia.

Vuosia kosmetiikka-alalla työskennelleenä minulle on tehnyt todella hyvää astua ulos siitä ulkonäkökuplasta, jollaisessa tavallaan elin. Tottakai olen itsekin hokenut, ettei ulkonäkö ratkaise, mutta olen kokenut täysin eri asiaksi vain hokea sitä kuin elää elämää, jossa ulkonäkö on ihan oikeasti aiempaa pienemmässä roolissa ja usein jopa jää huomiotta. Monilla aloilla tämä on itsestäänselvyys, mutta omalla alallani ei.

Meikittömyyden myötä olen jälleen oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja löytänyt uusia kiinnostuksen kohteita. Meikittömyys ei ole kuitenkaan vienyt kiinnostustani pois kosmetiikasta, vaan itseasiassa voisi jopa sanoa, että kiinnostukseni kosmetiikkaa kohtaan on jopa lisääntynyt.

Olen nimittäin käyttänyt aikaani enemmän nimenomaan opiskeluun, lukemiseen ja asioiden ymmärtämiseen tuotteiden käytön sijaan.

Hoidan edelleen ihoani, sillä koen sen sekä rentouttavaksi itseni hemmotteluksi että mielenkiintoiseksi aiheeksi syventyä. Tuntuu, että teen sitä vähemmän ulkonäön vuoksi ja enemmän hyvinvoinnin vuoksi.

Aivan erityisesti minua kuitenkin kiinnostaa tiedon saaminen ja oppiminen, jotta voin jakaa sitä myös muille. Rakastan syventyä asioihin ja aivan erityisesti haluan kumota netissä pyöriviä myyttejä ja tuoda esiin ihonhoitoon liittyviä faktoja, joiden jakamisesta voi olla apua muille.

Viime viikot olenkin hieman tasapainoillut sen kanssa, että mielessäni on valtava määrä kosmetiikkaan (sekä myös minimalismiin ja muihin minulle tärkeisiin aiheisiin) liittyviä postausaiheita, joihin haluaisin syventyä, mutta samalla puuhailen myös sen superkiinnostavan työprojektin parissa, johon haluan myös käyttää aikaani.

Onnekseni se ruokkii kiinnostustani ja saa minut ottamaan selvää monista minulle uusista aiheista, joista ehdin sitten projektin jälkeen varmasti postata blogiin enemmän.

En tiedä, palaanko jossakin vaiheessa takaisin meikkien pariin, mutta juuri nyt ainakin meikitön elämä tuntuu kaikin puolin paremmalta.

Lue myös: Syksyn 2020 suunnitelmat

Virve Fredman luonto

Millaisia kokemuksia teillä on meikittömään arkeen siirtymisestä?