Voita Täydellinen iho -kirja!

Viikonloppu lähestyy ja sen myötä tulee myös kosmetiikalla täytettyjen I Love Me -messujen aika. Kuten jo aiemmin kerroin, otan itse tänä vuonna osaa messuhuumaan työskentelemällä lauantaina ja sunnuntaina Nordic Beauty Importin pisteellä, jolla saan levittää korealaisen kosmetiikan riemua.

Nordic Beauty Import tuo maahan TonyMolya, Konjac Spongea, Kocostaria sekä ennen kaikkea sitä kaikkien aikojen korealaista lempparimerkkiäni eli Huxleyta, joten en tiedä, voiko noita kahta päivää oikeastaan edes kutsua työnteoksi, kun saan viettää ne jutellen ihonhoidosta, korealaisesta kosmetiikasta ja ihanista tuotteista. Odotan viikonloppua siis mitä suurimmalla innolla!

Lue myös: Minimalistinen Huxley on korealaisten lentoemäntien suosikki

Virve Fredman Täydellinen iho korealainen ihonhoito kirja

Koska korealainen kosmetiikka ja ennen kaikkea ihonhoito on minulle rakas asia, ajattelin laittaa siihen liittyen blogissa käyntiin myös arvonnan näin kauneusmessujen alla.

Minulta ilmestyi alkuvuodesta WSOY:n kustantama kirja Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon ja vaikka kirja keskittyykin nimenomaan korealaiseen ihonhoitorutiiniin, sopii se oppaaksi kenelle tahansa ihonhoitoon tutustuvalle tai siihen jo syventyneelle.

Minusta ihonhoito ei lähde siitä, että joku muu kertoo, millä tuotteilla ihoa tulisi hoitaa vaan siitä, että oppii itse ymmärtämään ja tunnistamaan oman ihon tarpeet. Kun sen lisäksi vielä sisäistää, miksi omaan ihonhoitorutiiniin voisi olla hyvä sisällyttää minkäkinlaisia vaiheita (tai jopa olla sisällyttämättä niitä!), on oma ihonhoitorutiini mahdollista räätälöidä juuri omiin tarpeisiin parhaiten sopivaksi ja siten myös tuloksia tuovaksi sekä ennen kaikkea inspiroitua niistä joka puolelta tulvivista muiden vinkeistä ja osata poimia niistä itselleen sopivat.

Lue lisää kirjan sisällöstä tästä aiemmasta postauksestani.

Virve Fredman Täydellinen iho korealainen ihonhoito kirja

Kirjani summaa yhteen ihonhoitorutiinin eri vaiheita korealaisen ihonhoitorutiinin kautta asiaa lähestyen, mutta oikeastihan korealainen ihonhoitorutiini ei vaadi edes korealaisia tuotteita, vaan vain ne omalle iholle sopivat tuotteet, jotka voivat olla luonnonkosmetiikkaa, aptekkikosmetiikkaa, markettikosmetiikkaa tai selektiivistä kosmetiikkaa.

Itse koen myös, ettei ihonhoidossa ole kyse vain esteettisistä jutuista, vaan omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta kokonaisvaltaisemmin. Ihonhoitohetki on minusta mitä parhain hetki ottaa hetkeksi aikaa itselleen, vetäytyä kylppärin rauhaan ja ihan vain olla ja hengittää.

Moni hankaa meikit äkkiä pois kasvoilta, mutta ihan jo se hetki, kun hieroo puhdistusöljyä kasvoille tai huuhtelee kasvoja vedellä voi olla hyvinkin erilainen, kun sen tekee läsnäolevasti, tiedostaen ja tuotteen sekä ihon tuntua ajatellen. Tekee myös hyvää sanoa itselleen, että tämän ihonhoitohetken aikana en märehdi päivän työasioita, ihmissuhdekuvioita tai stressaa huomista, vaan ihan vain olen tässä hetkessä.

Paitsi että ihonhoitohetki voi olla kuin pieni meditaatiotuokio, joka tuo rauhallisemman olon, voi hyvän ihonhoitorutiinin positiivinen vaikutus ihoon tuoda hyvää oloa myös muuten: kun iholla ei ole ongelmia, jotka häiritsevät omaa mieltä, on oma olo helpommin itsevarmempi eikä energiaa kulu päivän aikana omia iho-ongelmia stressaten.

Virve Fredman Täydellinen iho korealainen ihonhoito kirja

Jos siis et ole vielä hankkinut kirjaani tai tiedät jonkun, jolle se olisi loistava lahja (jouluun on enää kaksi kuukautta!), voit osallistua tämän postauksen kommenteissa kirjan arvontaan.

Osallistu arvontaan kertomalla, millainen oma ihonhoitohetkesi on. Onko ihonhoito ihanaa hemmottelua, välttämätön paha, viivytellen tehty rituaali, nopeasti hoidettu hetki tai jotakin ihan muuta?

Kirjan arvontaan voi osallistua to 17.10.2019 klo 23:59 asti. Voittajalle ilmoitetaan voitosta sähköpostitse kommentin yhteydessä jätettyyn osoitteeseen ja voittajalla on viikko aikaa ilmoittautua, minkä jälkeen palkinto voidaan arpoa uudelle voittajalle, mikäli voittaja ei ole vastannut yhteydentottoon.

Täydellinen iho -kirjan voi ostaa omaksi mm. Elevenin verkkokaupasta. 

Millaisia ihonhoitohetkiä teillä on?

63 kommenttia artikkeliin ”Voita Täydellinen iho -kirja!”

  1. Osallistun arvontaan! 🙂 Hoidan ihoani aamuin illoin, välillä nautiskellen ja välillä kiireessä. Rutiini pysyy silti aina suurinpiirtein samana. Viikonloppuisin aina vähän jotain ihanaa hemmottelua! Ihoni ärtyy helposti monista tuotteista, joten kirjasta saisin varmasti hyviä neuvoja tähänkin.

    Vastaa
    • Oma ihonhoitohetkeni on puhdistus ja ihon kosteutus aamuin illoin.
      Rakastan seerumeita ja kasvoöljyjä, joiden käyttöä lisään kylmällä ilmalla.

      Vastaa
      • Aamuin illoin yleensä teen 2-vaiheisen ihonpuhdistuksen, sitten kasvovesi, jokin seerumi(useimmiten kosteuttava), silmänympärysvoide ja kosteusvoide. Arkihonhoito sujuu aika rutiinilla eikä se tunnu erityisen hemmottelevalta, mutta viikonloppuisin jos suinkin ehtii niin rauhassa tehty kuorinta+kasvonaamio kombo on luxusta😄 Kirja olisi ihana voittaa, mutta jos nyt ei tärppää niin ehkä joululahjaksi itselleni pitää hommata😁

        Vastaa
  2. Osallistun arvontaan!

    Mun ihonhoito on tällähetkellä nopeaa, helppoa ja laiskaa. Haluaisin sen olevan enemmän hemmotteluhetki itselle, eikä vaan pakollinen rutiini meikkien pesuun.

    Vastaa
    • Osallistun arvontaa.
      Ihonhoito on vähän sellasta mitä ei joka päivä muista tehdä, mutta silloin kun muistaa pohjautuu se korealaiseen ideologiaan pääosin suomalaisilla tuotteilla

      Vastaa
  3. Mukana arvonnassa!
    Olen vähän välillä laiminlyönyt ihonhoitoani ja sitten taas hoidan kunnolla jonkun aikaa. Oikeasti sopivat tuotteet antaisivat kyllä lisää intoa ja puhtia hommaan., niin lisätieto olisi paikallaan.

    Vastaa
  4. Lähinnä rituaali. Aamuisin panostan enemmän, iltaisin pikainen kaksoispuhdistus. Viikonloppuisin nautin naamioista. Jos arpaonni osuu kohdalle, niin kirja ystävälle 😊

    Vastaa
  5. Voin rehellisesti sanoa että pakollinen paha ja ei edes joka päivä. Nyt ryhdistäydyin kun hankin volyymiripset, silmät on ainakin pakko pestä kerran päivässä. Iho on kuiva, laikukas ja isot huokoset. Meikkaajan painajainen. Kirja tulisi itselleni ja teini- iän kynnyksellä olevalle tyttärelle yhteiseksi käyttöön.

    Vastaa
  6. Moi! Osallistun arvontaan! Olen rakastanut kosmetiikkaa…. aina. Jo 8-vuotiaana Lontoon matkalla mieleenpainuvin paikka oli saippua kauppa, jossa tuoksui niiiin hyvälle. Siitä lähtien kosmetiikka putiikit ja jopa ruokakauppojen kosmetiikkaosastot ovat mielestäni oikeita aarreaittoja.. Ihonhoito on lähellä sydäntäni ja olenkin opiskellut alaa ja pian valmistun estenomiksi. Oma iho on myös haastava monesta eri syystä ja kaipaa hoitoa säännöllisesti. Ihonhoitorutiini on minulle aina ihana hetki. Aina kun kaipaan jotain hemmottelua arkeen, saan sen helpoiten erilaisten ihonhoitorituaalien avulla (jalkakylvyt, kuorinnat, naamiot, hieronnat ym.).

    Viikottain hoidan ihoani erilaisilla naamioilla ja vuosi vuodelta olen lisännyt erilaisia hoito vaiheita , kuten seerumeiden ja öljyn käytön. Ihon hyvinvointi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ja siksi se on minulle tärkeää. Olisin super onnellinen jos voittaisin tuon kirjan ja pääsisin taas oppimaan lisää <3

    Vastaa
    • Normipäivänä ihonhoitohetkeni on hyvinkin rutiininomainen. Illalla öljyllä meikki pois ja ihon puhdistus jollain vaahtoavalla + kasvo/misellivettä jos jaksan oikein panostaa. Aamuisin suihkussa puhdistus kevyellä vaahtoputsarilla. Kosteutus iltaisin seerumilla tai hoitonesteellä ja kosteusvoiteella, aamulla pelkkä kosteusvoide meikin alle. Olisi varmasti syytä käyttää silmänympärysvoidettakin aamuin illoin kun ikää on 30, mutta en voi sanoa sen kuuluvan rutiiniin kuitenkaan.

      Joskus hemmottelen ihoani kangas- tai geelinaamiolla ja ravitsevammalla kosteusnaamiolla jota en pese yöksi pois. Kuorin ihoani todella harvoin, yleensä jollain kevyellä happoja sisältävällä naamiolla koska ihoni on melko herkkä, joskin taipumusta epäpuhtauksiin on. Rottakuurinkin olen muutama vuosi sitten syönyt.

      Näillä olen saanut ihon pysymään ihan hyvässä kunnossa. Silmänympärysten hoidon kun tosiaan vielä saisi mukaan rutiiniin niin uskoisin pärjäileväni oikein hyvin 😊

      Vastaa
  7. Ihonhoito menee mahdollisimman nopealla kaavalla. Haluaisin opetella siihen että se olisi päivittäinen hemmottelu. Nyt olen huomannut ihon olevan pintakuiva joten täytyy panostaa kosteutukseen.

    Vastaa
  8. Olen niin hukassa tän ihoni kanssa tällä hetkellä, että olen vähän jo luovuttanut ja ihonhoitohetkeni on vaan ripsarin, rajausten ja huulipunan poisto… 😀 ihon hoitaminen on tällä hetkellä jäänyt auttamattoman vähälle. Pitäisi ryhdistäytyä.

    Vastaa
  9. Osallistun kirjan arvontaan!

    Mulla on aika hyvin löytynyt tuotteet jotka sopivat ihoni kostrutukseen kyllä
    Mun ongelma on enemmän se puhdistus. Iltaisin, kun on väsynyt niin ainoa ajatus on saada meikit nopeasti pois…

    Vastaa
  10. Olen ollut jo jonkinaikaa kotiäitinä kosmetiikkamaailman töistäni ja tällä hetkellä kosmetiikkavarastot vetelevät viimeisiään, joka tarkoittaa että käytössä on ne kaikkein tylsimmät ja ”huonoimmat” tuotteet. Ihonhoito on siis pakkopullaa, jolla saan putelit tyhjäksi. Välillä menee voiteita sääriinkin, jotta pääsisin nopeammin hankkimaan juuri niitä tuotteita, joita itse haluan! 😀

    Vastaa
  11. Mukana arvonnassa!
    Ihonhoitohetki on rutiinia aamuin ja illoin, ei mitenkään ihmeellistä mutta kuitenkin hetki itselle. Joskus nuorempana järjestin jopa ns. hemmotteluhetkiä naamioineen kaikkineen, mutten sittemmin juurikaan kun ne eivät loppujen lopuksi ole se oma juttu ihonhoidossa. 🙂

    Vastaa
  12. Mukana arvonnassa! Oma ihonhoitohetkeni on kiireetöntä nautiskelua ja aikaa, jolloin keskityn vain itseeni. Aamuisin se on vähän nopeampi kuin iltaisin. Iltaisin on enemmän aikaa hemmotella ihoa seerumeilla ja naamioilla. 🙂

    Vastaa
  13. Ehdottomasti rentoutumishetki! Mun ihonhoitorutiini on tällä hetkellä simppeli, mutta tehokas. Oon vihdoin löytänyt toimivan kombon mun iholle, ja karsinut pois turhia tuotteita. Kirja tulisi itselle, sillä ihonhoitojutut on lähellä sydäntä☺️

    Vastaa
  14. Silloin kun tutustuin Whamisan tuotteisiin tuli ihonhoito rutiinista jotenkin rauhallisempi ja tietoisempi. 😍
    Sun kirja olis ihana saada, pääsis lukemaan sun ajatuksia ja neuvoja ihonhoidosta. 🙂
    Ja saattaisi 3 nuorimmaista (teinejä) myös saada hyviä vinkkejä sekä ajatusta ihonhoitoon eli mukana ollaan arvonnassa. 🙏🏻

    Vastaa
  15. Säännöllisesti aamuin illoin. aamulla vähä lyhyemmällä kaavalla, illalla pidemmän mukaan! Naamioita pari kertaa viikossa: voidemainen ja kangas.

    Vastaa
  16. Mukana! Arkisin se on jokailtainen rituaali, jonka hoidan pois alta, mutta viikonloppuisin monesti se on rauhallinen hetki itselle 🙂

    Vastaa
  17. Osallistun arvontaan! Kaksoispuhdistus ja hoitovedet, seerumit, rasvat ja öljyt blogissasi kerrotussa järjestyksessä 😊

    Vastaa
  18. Ihonhoito kiteytyy aikalailla meikinpuhdistukseen suihkussa ja kasvorasvan levitykseen aamuin ja illoin. Eli voisi kuvailla välttämättömäksi pahaksi. Välillä kyllä tulee hemmoteltua itseä kasvonaamioilla tai jollain muulla.

    Vastaa
  19. Mukana arvonnassa!
    Oma perusrutiini on puhdistus, kasvovesi, silmänympärysgeeli ja kosteusvoide. Aamuisin teen puhdistuksen misellivedellä. Sitten vaihtelevasti kuorintaa ja naamioita tarpeen mukaan.

    Vastaa
  20. Mukana arvonnassa!

    Yleensä ihonhoito on pakollinen paha, joka vaan on tehtävä mutta välillä on ihana hemmotella itseään jollain ihanalla kasvonaamiolla 🙂

    Vastaa
  21. Baborin kaksiosainen öljy ja siihen sekoitettava serumi puhdistus(huuhtoutuu hyvin vedellä), vaahtoavalla putsarilla viimeistelyputsaus (aamulla vain tämä, nyt whamisan pesugeeli). Edellämainitut suhkussa.
    Suihkutettavalla kasvovedella nassu märäksi ja sen päälle illalla öljy ja ohut voide, aamuisin ohut voide/primer ja peitevoidetta ja puuteri.
    Sekoittelen surutta tuotteita: etananlimakasvovesi snail, Estee Lauderin antidoxian voide, Pain ruusunmarjaöljy, Rimmelin peitevoide….

    Mukana arvonnassa, kirjaston kautta kirjasi pikaluettu ja kelpuuttaisin sen mielelläni omaankin hyllyyni ja Huxleyn tuotteita olisi mukava kokeilla. ollaan täällä kotona karvakorvaeläinten kanssa varpaat pystyssä ja odotellaan voiton napsahtavan omalle kohdalle 😉

    Vastaa
  22. Muutoin välttämätön paha eli puhdistus mahdollisimman pikaisesti, mutta ajoittain hieman pidempi hemmotteluhetki jolloin maskia, yms.

    Vastaa
  23. 2 kertaa päivässä kaksoispuhdistus. On jotenkin niin ihanaa kun saa hetken rentoutua ja vaan hemmotella itseään.

    Vastaa
  24. Parasta on kun pääsee saunan lämpöön nautiskelemaan. Siellä on ihanaa samalla laittaa kasvonaamioita kasvoille . Lauteella malttaa myös odotella naamion vaikutusta ❤️ Ilta-aamu hoitorutiinit tekee tiukkaa, varsinkin jos tosi väsyneenä. Meikit pesen aina pois 😌

    Vastaa
  25. Pikaista ja usein unohdettua arjen kiireen keskellä. Toiveissa lasten kasvaessa löytää lisää aikaa hemmottelulle!

    Vastaa
  26. Osallistun arvontaan!! 🙂

    Ihonhoitorutiinini on jotakuinkin samanlainen joka ilta, mutta tempo vaihtelee reippaastikin. Joskus ei huvita keskittyä sen enempää, levitän vain yhden kerroksen hoitonestettä enkä käytä kangasnaamioita, kuorintoja tai yönaamioita. Toisina iltoina sitten saatan sytyttää kynttilöitä, ottaa viinilasiin kombutchaa jäillä ja vetää todella pitkän kaavan mukaan ihonhoidon nautiskellen.

    Aamuisin ei vaihtele sen suuremmin, puhdistus, kosteutus ja kasvovoide.

    Eli fiiliksen mukaan mennään täällä! Joka tapauksessa ihonhoito on rakas ja tärkeä osa elämääni. <3

    Vastaa
  27. Osallistun arvontaan!
    Oma ruutini hiukan vaihtelee, välillä tykkään tehdä pitkän kaavan kautta, mutta välillä on todella väsynyt (esim kaamosaikana..) ei jaksa hirveästi panostaa. 😀

    Vastaa
  28. Ihonhoitoni on vaihtelevaa, aina välttämättömästä pahasta rauhalliseen hemmotteluun, riippuen aikatauluista ja väsymyksen asteesta. Kosmetiikka ja purkit kiinnostavat.
    Mukana arvonnassa 🙂 Kirjaa lukisi niin äiti kuin tytärkin.

    Vastaa
  29. Mukana arvonnassa! Aiemmin ihonhoitohetkeni oli nautiskelua rauhalliseen tahtiin. Nyt pienen pojan äitinä ihonhoitohetket on kutistuneet määrällisesti sekä ajallisesti ja on osa massiivista multitasking kokonaisuutta. Sillä aikaa kun seerumi vaikuttaa, voi hyvin laittaa vauvan maidon lämpenemään jne. Unelmoin vapaasta iltapäivästä kauneushoitolassa. ☺️

    Vastaa
  30. Mukana arvonnassa!
    Ihonhoitoni on arkisin aikalailla rutiinia, mutta huolella silti tehty (aamuin illoin). Viikonloppuisin on aikaa ja virkeyttä panostaa ja nauttia ihonhoidostakin enemmän.

    Vastaa
  31. Olen arvonnassa mukana! Ihonhoitorituaalini on iltaisin ihana hemmotteluhetki ja noudatan korealaista 10-vaiheista ihonpuhdistusta joka ilta, sheet maskeineen ja yövoiteineen. Aamuisin taas nukun jokaisen mahdollisen minuutin ja siksi ehdin yleensä vain pyyhkäistä kasvot kasvovedellä ja laittaa hyaluronihapon sekä kosteusvoiteen. Tässä pitäisi ehdottomasti vielä tsempata.

    Vastaa
  32. Mukana arvonnassa!
    Ihonhoito on se oma hetki rauhoittua, hengittää arkena. Kasvonaamio on pientä luksusta aamuina kun ei ole kiire tai puhtaan ihon tunne kun menee nukkumaan. Pieniä mutta tärkeitä asioita ja hetkiä osaa arvostaa 45 vuotiaana. Mutta toisaalta osaa iloita myös edelleen siitä, kun löytää itselleen loistavan tuotteen!

    Vastaa
  33. Osallistun arvontaan.

    Ihonhoitoni on pakollinen paha josta haluaisin oppia nauttimaan. Uskon, että kirjastasi löytyy hyviä vinkkejä siihen(kin).

    Vastaa
  34. Osallistun arvontaan! Ihonhoitorutiinini vaihtelee, joskus kun väsyttää niin ei millään jaksaisi paneutua siihen, mutta toisaalta taas nautin kosmetiikan kokeilusta ja testata erilaisia tuotteita. Yritän parantaa tapojani koko ajan 🙂

    Vastaa
  35. Osallistun arvontaan 🙂 Oma ihonhoitohetkeni on liian nopea ja satunnaisilla tuotteilla hoidettu. Minun pitäisi perehtyä asiaan enemmän, mutta jostain syystä sitä aina vaan lykkää eteenpäin. Kirjaan olisi tosi kiva tutustua!

    Vastaa
  36. Siis olen tosi hankala ihoni hoitaja koska joko hoidan sitä äärettömällä innolla asiaan panostaen tai en hoida sitä lainkaan. Jos mun iho osaisi tietoisesti ajatella niin varmaan se pohtisi onko mulla joku mahdollinen mt-ongelma kun toteutan niin vaihtelevaa ”rutiinia…”

    Välillä vain elämässä tapahtuu kaikkea muuta ja iho aina kulkee mukana hoitamattakin niin niinä aikoina en vaan meikkaa ollenkaan ja sillä perustelen sen että iho saa korkeintaan vesipesuja. Sitten yhtäkkiä taas tajuan että herrajumala mun iho, nyt pitää saada se kuntoon heti ja aloitan kaikenlaiset toimenpiteet (josta iho yleensä menee aluksi ihan sekaisin). Haluaisin tulla toimeen jotenkin tasaisemmin ja löytää jotkin luottotuotteet ja rutiinin hommaan. Nyt käytän ihan sekalaisesti saatuja ja itse ostettuja juttuja ja vaikka nautin niiden kanssa puuhailusta niin epävarmuutta on.

    Vastaa
  37. Osallistun arvontaan.

    Ennen ihonhoito oli minulle vain välttämätön paha, mutta luonnonkosmetiikkaan siirtymisen jälkeen siitä on tullut uusi, rakas harrastus. 🙂

    Vastaa
  38. Osallistun. Olen ”hurahtanut” Korealaiseen ja nautin nykyään paljon enemmän näistä päivittäisistä ihonhoidosta hetkistä 🙂

    Vastaa
  39. Mukana arvonnassa!
    Työskentelen alalla, joten oma illan ihonhoitohetki on yleensä jännittävää uusien tuotteiden kokeilua tai esim. kangasnaamiolla hemmottelua. Elän ruuhkavuosia, joten aamuisin teen vain pakolliset (nopea putsaus misellivedellä ja seerumi/hoitoneste meikin alle), niin illat on ihana pyhittää itselleen ja ihonhoidolle. Ja niinkuin postauksessa mainitsit, olen itse juuri sellainen, joka tekee sen läsnäolevasti ja ”voimaannuttavasti”.

    Vaikka olen alalla, uskon että kirjastasi olisi paljon hyötyä omaakin työtäni ajatellen 🙂 jos arpaonni ei suosi niin vinkkailethan milloin kirjaan saa jotain alea Eleveniltä, sen verran pitkään olen kirjaa harkinnut. Mukavaa syksyä!

    Vastaa
  40. Osallistun arvontaan 🙂 Olen sinun innoittamana kiinnostunut ihonhoidosta ja ihon hyvinvoinnista. Hetki sitten Huxleyn tuotteita tilasin ja niistä olen ollut aivan innoissani!!

    Vastaa
  41. Valitettavasti usein jo liian väsyneenä suoritettu rutiini, koka ei kuitenkaan koskaan jää väliin. Kirja olisi ihana antaa teini-ikäiselle tyttärelleni.

    Vastaa
  42. Mukana arvonnassa!
    Hektisen arjen keskellä yritän varata aikaa iltaisin ihonhoidolle, jotta saan hetken rauhoittua yksin. Illan rutiiniin kuuluu kaksoispuhdistus, toinen vaihe konjac-sienellä ja kerran viikossa (yleensä viikonloppuna) naamio. Sitten kasvovesi, seerumit, öljy ja kosteusvoide. Aamuisin aikaa ei ole paljon, koska haluan nukkua mahdollisimman pitkään varsinkin näin syksyllä. Aamun ihonhoito menee todella nopeasti puhdistusgeelillä ja muutaman päivän välein kuorinnalla. Haaveilen siitä, että jaksaisin herätä aikaisin ja nauttia aamusta omassa rauhassa niin ihonhoidon kuin aamukahvin osalta.

    Vastaa
  43. Kaikkea tuota! Arjessa ihana mutta pakollinen rutiini. Aamulla pesu, meikit. Illalla puhdistus + voiteet yms. Pari kertaa viikossa extrahemmotteluna kasvonaamio. 😊

    Vastaa
  44. Arkisin suoritan illalla kasvojen pesun ja kosteutuksen mahdollisimman tehokkaasti pois alta. Viikonloppuisin yleensä teen jonkun happokuorinnan ja naamion kasvoille 🙂

    Vastaa
  45. Mukana arvonnassa! Oon ite kosmetologi ja rakastan ihonhoitoa, mutta varsinkin illalla vähän riippuu, että miten myöhälle on jättänyt puhdistuksen, että onko rituaali vaan mahdollisimman nopeasti alta pois suoritettava juttu, vai ajan kanssa hemmotellen tehty. 😀 Käytän aamuisin ja iltaisin putsarin jälkeen hoitonestettä, seerumia ja voidetta. Kerran viikossa (yleensä viikonloppuisin) teen ajan kanssa hemmottelevan kuorinnan, naamion ja sitten nuo loput stepit. 🙂

    Vastaa
  46. Mukana. Itselle ihonhoito on lähinnä välttämätön paha. Ehkä siihen voisi suhtautua toisinkin.

    Vastaa
  47. Arjessa ihonpuhdistus on osa, jonka hoidan nopeasti, mutta pesun jälkeen tykkään käyttää aikaa seerumin yms. levittämiseen. Joka viikonloppu hoidan ihoani naamioilla, kuorimalla jne.

    Vastaa
  48. Arkena se on nopea rutiini, kun taas viikonloppuisin tulee enemmän ”läträiltyä” kosmetiikalla 🙂 Kun on aikaa, tulee kokeiltua uusia yhdistelmiä ihonhoitotuotteissa.

    Vastaa
  49. Osallistun arvontaan! Ihonhoitoa aina iltaisin ja niinä aamuina, jolloin olen lähdössä liikkeelle. Puhdistus, kosteutus, ravi… no ei ravistus vaan ravitseminen 🙂 Joskus kieltämättä tuntuu välttämättömältä pahalta mutta yleensä vain välttämättömältä. Naamioita voisin kyllä harrastaa vähän useammin.

    Vastaa

Jätä kommentti