Onko sinullakin itseaiheutettu keskittymishäiriö?

*Sis. mainoslinkin

Kuten olen kertonut, olen uuden elämäntilanteeni myötä yrittänyt keskittyä oppimaan yhä enemmän itsestäni ja toivottavasti myös pikkuhiljaa sen ansiosta tulemaan paremmaksi tyypiksi sekä muita että itseäni kohtaan.

Suurin osatekijä tässä ovat olleet erilaiset äänikirjat, jotka ovat avanneet minulle aivan uuden maailman. Paitsi että aloin niiden kautta tunnistaa kärsineeni aiemmin uupumuksesta, kuten aiemmassa postaukseni kerroin, ovat ne auttaneet minua tunnistamaan myös monia muita mieleni solmuja ja luonteeni heikkouksia, jotka voivat vähentää onnellisuuttani, jos en tajua kiinnittää niihin huomiota.

Yksi tällainen minulle merkittävä kirja on ollut Keskittymiskyvyn elvytysopas (kirjoittaneet aivotutkija Minna Huotilainen ja aivojen asiantuntija, psykologian tohtori Mona Moisala), johon aavistelin kyllä jo sen nimen perusteella minun olevan tärkeää tarttua, mutta jota lukiessani kiljuin mielessäni kiitollisena, että olin tehnyt sen. Minä todellakin tarvitsin tätä kirjaa. 

Olen niitä tyyppejä, joka on ylpeänä leuhkinut sillä, kuinka hyvä olen tekemään monia asioita yhtäaikaisesti. Esimerkiksi työkoneeni saattoi olla puolikin vuotta ilman päivityksiä, sillä niiden ajaminen olisi tarkoittanut, että kone olisi käynnistettävä uudelleen, mitä en todellakaan voinut edes harkita tekeväni, sillä minulla oli kymmeniä välilehtiä, tusinoittain ohjelmia ja vaikka mitä muuta yhtäaikaisesti auki, koska tarvitsin niitä enkä ollut valmis katkaisemaan yhtäkään näistä prosesseista. Ne kaikki olivat vaiheessa.

Kun minun sitten joskus oli kuitenkin pakko ajaa päivitykset koneelleni tajutessani niiden puutteen olevan jo tietoturvauhka yrityksellemme, vanhempien ohjelmaversioiden kieltäytyessä pyörittämästä tiettyjä käskyjä tai koneeni ihan vain kaaduttua, oli hommien (kyllä, monikossa taas) aloittaminen tietokoneen puhtaalta näytöltä kieltämättä ihanan rauhoittavaa. Usein en edes muistanut, mitä juttuja minulla oli ollut auki aiemmin, mikä jo sekin kertoi siitä, kuinka epätärkeitä monet niistä olivat varmasti oikeasti olleet.

Vastaavia tarinoita multitaskingin täyttämästä elämästäni löytyisi minulta loputtomiin, sillä minähän voin tehdä kaikkea yhtäaikaa, kun en ole mikään putkiaivo. 

Jo se, että aloin kuunnella tätä kirjaa nimenomaan äänikirjana oli itsessään huvittavaa, sillä syynä siihen oli, etten jotenkin osannut vain keskittyä lukemaan kirjaa, vaan kuuntelin sitä mielummin, jotta voisin tehdä samalla jotain. Auts!

Jos se jo itsessään nauratti, niin sitäkin enemmän nauratti ja jopa hieman hävetti huomata, että juuri tätä äänikirjaa kuunellessa ajatukseni harhautui todella usein niin pahasti, että jouduin aika ajoin kelaamaan kirjaa taaksepäin tajutessani, että olin missanut jotain olennaista eikä minulla ollut enää hajuakaan, mistä kirjassa sillä hetkellä puhuttiin.

Huomion herpaantumisessa ei ollut kyse missään tapauksessa siitä, ettei kirja kiinnostaisi. Lähes poikkeuksetta olin vain minulle tavanomaiseen tapaan alkanut rämpyttää samalla kännykkää tai tehdä jotain tietokoneella ja vaikka aluksi aina ajattelin voivani tehdä molempia asioita yhtäaikaisesti, ei mieleni voinut poukkoilla noiden juttujen välillä jatkuvasti ja lopulta juuri se väärä asia vei huomiokilpailussa voiton.

Kirjasta tekee minulle juuri mielenkiintoisen se, ettei siinä lähestytty keskittymisvaikeutta virallisten sairauksien kuten ADHD:n kautta, vaan nostettiin esiin, kuinka usein keskittymiskyvyn puute voi nykyään olla itseaiheutettua. Tälle on termikin ja se kulkee nimellä ADT, joka tulee sanoista Attention Deficit Trait ja josta puhutaan suomeksi itseaiheutettuna keskittymishäiriönä.

ADT ei ole neurologinen häiriötila kuten esimerkiksi ADHD on, vaan aiheutamme sitä itse itsellemme – joskus ihan omatoimisesti, usein työelämän ja ympäristömme lietsomina. ADT on siis opittu juttu, jossa rauhallisessa tilassa oleva ihminen keskeyttää itseään jatkuvasti tarttumalla esimerkiksi kännykkään, kuten itse toistuvasti aivan automaattisesti teen – jopa tätä postausta kirjoittaessani.

ADT ei synny nopeasti, vaan pitkäaikaisen häsellyksen ja kuormittumisen vaikutuksesta. Onneksi kirja ei kuitenkaan langeta siitä itsensä tunnistavan lukijan ylle lopullista tuomiota loppuelämän riesana olevasta diagnoosista, vaan auttaa ADT:n tunnistamisen lisäksi neuvomaan, kuinka siitä voi päästä eroon.

Sainkin kirjasta itse todella paljon pohdittavaa, mutta eväikseni myös juuri niitä konkreettisia juttuja, joita voisin omaan elämääni adoptoida, jotta en sabotoisi omaa keskittymistäni jatkossa niin pahasti kuin mitä olen tähän asti tehnyt.

Minulle tämä kirja antoi ihanan ja paljon kaivatun muistutuksen siitä, kuinka menestyjä ei välttämättä olekaan se tyyppi, jonka kokee olevansa multitasking-mestari. Suoraan sanoen tuntui jopa helpottavalta, kuinka kirjassa lopulta kuvailtiin menestynyt tyyppi sellaiseksi, joka osaa olla hetkessä, ottaa asian kerrallaan ja joka ei välttämättä ole syntynyt sellaiseksi, vaan oppinut siihen omien kokemusten kautta. Minullakin on toivoa.

Kirjassa itseasiassa sivuttiin vähän myös sitä aiemmassa postauksessani esiin nostamaani uupumusta ja sitä, kuinka moenestyvällä tyypillä voi olla siitä omakohtaisia kokemuksia, minkä vuoksi hän osaa nyt olla itselleen armollisempi ja tietää, ettei omaa huomiota tarvitse hajauttaa kaikkeen.

Myös tämän kirjan kuuntelu teki minulle aivan älyttömän hyvää. Minulla on vielä valtavasti tekemistä kirjan oppien käytännön soveltamisen kanssa, mutta jo tämän kuuntelu toi sellaisen ihanan kannustavan olon siihen, että elämässä ja jopa business-maailmassa voi tosiaan menestyä ilman, että yrittää jatkuvasti pitää jonglöörin lailla useita palloja kerralla ilmassa.

Kirja sai minut jopa miettimään, pitääkö sittenkään paikkaansa, ettei minusta ole esimerkiksi puuhailemaan kovin pikkutarkkojen juttujen parissa. Vaikka saankin usein työelämässä kiitosta tarkkuudestani ja yksityiskohtien huomioinnista, hoen silti aina kaikille, kuinka inhoan erityisesti vapaa-ajallani yksityiskohtaista näpräilyä.

Tämän ehkä jopa tekosyyn turvin olen todennut, etten esimerkiksi tykkää leipomisesta, askartelusta tai käsitöistä. Tämän kirjan kuuntelu sai minut kuitenkin miettimään, pitääkö se oikeasti paikkansa, vai olenko vain omalla toiminnallani antanut itsestäni tulla tyypin, joka ei osaa keskittyä noiden edellä mainittujen asioiden vaatimaan tarkkuuteen.

Jahka vain saan vielä hieman peratuksi mielessäni kirjan oppeja ja sovellettua niitä paremmin arjessani voisikin ehkä olla hyvä kokeilla, onko se muka niin suurpiirteiselle mielelleni pikkutarkaksi näperrykseksi nimeämäni toiminta sittenkään minulle niin hankalaa.

Jos joku muukin siis tunnistaa itsensä tyypiksi, joka pyrkii kokoajan tekemääm monia asioita yhtäaikaa ja sabotoi omaa keskittymistään toistuvasti tarttumalla puhelimeensa, suosittelen tätä kirjaa todella paljon.

Keskittymistaidon elvytysopas -kirjan voi *ostaa nidottuna Adlibris-kirjakaupasta.

*Keskittymistaidon elvytysopas löytyy myös äänikirjana ja e-kirjana BookBeatista.

Jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin, voit lunastaa linkin kautta maksuttoman 30 päivän BookBeat-Premium-kokeilujakson, jonka aikana voit kuunnella ja lukea niin paljon kirjoja kuin haluat. Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.

Tunnistaako joku muukin painivansa itseaiheutetun keskittymishäiriön kanssa?