Testissä LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala

Lähestulkoon ainoa hiustuote, jonka otin kuukauden Pariisiin matkalleni mukaani oli LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala. Olin alunperin hankkinut sen miehelleni, jota ajatus kiinteistä ja pitkäkestoisista suihkutuotteista viehätti paljon ja päätynyt sitten itsekin kokeilemaan sitä muutamia kertoja.

Satunnaisten käyttökertojen perusteella tulin siihen lopputulokseen, että voisin hyvin kaapata hoitoainepalan mukaani reissuun, sillä pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa matkustaessa mahdollisimman monen nestemäisen kosmetiikkatuotteen vaihto kiinteään sopi paremmin kuin hyvin. 

LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala kokemuksia Ostolakossa

Nyt kun olen kotikokeilujen lisäksi ehtinyt käyttää hoitoainepalaa reissussa kohta pari viikkoa, tulin siihen lopputulokseen, että olen vihdoin valmis postaamaan siitä kokemuksiani. 

LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala oli ensimmäinen kiinteä hoitoaine, jota olen itse kokeillut. Minulla ei siis ollut sen suhteen mitään ennakko-odotuksia tai korkeintaan jännitin, voisiko se riittää hoitamaan hiuksiani. 

Pienenä ennakko-odotuksena mielessäni oli toki se, että perinteinen, emulsiomainen LUSH American Cream oli merkin suosituin hoitoaine, joten tämä uusi kiinteä, samaa nimeä kantava tuote oli varmasti tehty tuotekehittelyyn satsaten. 

LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala kokemuksia Ostolakossa

Pinkkiä hoitoainepalaa neuvottiin hieromaan kosteisiin käsiin ja levittämään käsiin irronnut hoitoaine sen jälkeen hiuksiin. Vaihtoehtoisesti palaa voisi hieroa myös suoraan hiuksiin. 

Ensimmäinen käyttökerta hämmensi aluksi, sillä pitkähkö ja paksuhko tukkani kaipaa tavallisesti hyvin runsaasti hoitoainetta ja minusta tuntui, etten saa hoitoainepalasta millään käsiini tarpeeksi tuotetta. Hieroin palaa käsiini useampaan kertaan, levitin hoitoainetta tukkaan ja lopulta sitten yritin hieroa itse palaa hiuksiini. 

Tuntui, etten saanut hoitoainetta levitettyä millään tukkaani, sillä toisin kuin shampoopalat yleensä tekevät, ei hoitoainepala (tietenkään) vaahdonnut. Siitä vain liukesi käsiini hieman öljymäistä tai korkeintaan veden kanssa ohuehkoksi emulsioksi muuttuvaa tuotetta todella niukasti ja mietin mielessäni, ettei olisi ihmekään, että hoitoainepalan kehuttiin riittävän niin pitkäksi aikaa – varmasti se riitti, kun ei siitä saanut mitään irtoamaan.

Lopulta annoin periksi, kiersin hoitoaineella hierotut hiukseni pääni päälle pienelle nutturalle, kuten minulla on suihkussa hoitoaineen vaikuttaessa usein tapana tehdä ja viimeistelin suihkuhetkeni pesemällä kasvot ja vartalon.

LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala kokemuksia Ostolakossa

Olin varautunut siihen, että kun alkaisin pestä tukkaani puhtaaksi hoitoaineesta, olisi se tuttuun tapaan melkoista takkupesää kuten aina silloin, kun hoitoaine ei ole riittävän selvittävä. 

Suureksi yllätyksekseni näin ei kuitenkaan käynyt, vaan tukkani tuntui sitä huuhdellessani yllättävän sileältä ja hoidetulta, mutta ei silti liian liukkaalta. Se oli huomattavasti sileämpi kuin mitä olin odottanut ja vaikka olinkin aluksi ajatellut, ettei shampoopala voisi mitenkään riittää hiuksilleni, oli tukkani yllättävän hoidettu.

Kotona hoidin tukkaani välillä hoitoainepalalla ja välillä Garnierin Hair Food -tehohoidolla, joka selvittää takkuisenkin pörröni takuuvarmasti, mutta reissuun lähtiessäni päätin kokeilla elämää pelkällä hoitoainepalalla. 

LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala kokemuksia Ostolakossa

Parin viikon säännöllisen, yhtäjaksoisen käytön jälkeen voin sanoa, että pidän hoitoainepalasta todella paljon, joskin kaipaisin tukkaani sen rinnalle ehkä kerran viikkoon vielä aivan erityistä tehohoitoa. Hoitoainepala on kuitenkin tuntunut ravitsevan ja selvittävän hiusteni latvoja hyvin eikä tukka jää sen jäljiltä latteaksi. 

Olen edelleen joka kerta pesun jälkeen yllättynyt lopputuloksesta, sillä suihkussa palaa hiuksiin hieroessa tuntuu edelleen, etten saa sitä kaikkialle ja hiuksia huuhtoessakin mietin vielä hieman, että riittiköhän palahoitoaine tukalleni nyt ihan oikeasti. Kyllä se kuitenkin on aina riittänyt. 

LUSH-tuotteille tyypilliseen tapaan tässä kiinteässä hoitoaineessa on vahvahko tuoksu, joka jää hiuksiini melko pitkäksi aikaa – ei kovin vahvana, mutta silti selkeästi aistittavana. Olen itse hieman huono kuvailemaan tuoksua, mutta merkin kotisivuilla sen kerrotaan ”saavan tuoksunsa vaniljaisesta piirtelöstä, salaperäisestä salviasta ja laventelista”. 

Jos tukka on kovin paksu, karhea ja  takkuuntuva epäilen, ettei tämä pala silloin välttämättä riitä hiuksille, mutta omille, latvoista jo melko kärsineille kutreilleni se on kuitenkin riittänyt yllättävän hyvin. 

LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala kokemuksia Ostolakossa

Olin aivan erityisen iloinen siitä, että hoitoainepala toimi hiuksissani näinkin hyvin juuri siksi, että se on täydellinen matkakumppani. Tämän palan kuluttua loppuun suunnittelen hankkivani talouteemme kokeiluun LUSH Jungle-hoitoainepalan ja jahka viimeisetkin shampoomme kuluvat kotona loppuun, aion yrittää itsekin siirtyä myös shampoopalaan. 

Kuivan hiuspohjan kanssa tuskaileva mieheni on tosiaan jo hurahtanut shampoopaloihin eikä suostu muuta enää oikein käyttämäänkään, mutta minulla on pieniä pelkoja siitä, kuinka oma, helpommin rasvoittuva tukkani niihin tottuu. Minulla on tavallisia, nestemäisiä shampoita (erityisesti hopeashampoita) kuitenkin vielä useammaksi kuukaudeksi, joten vielä toistaiseksi kiinteään shampoopalaan siirtyminen ei ole minulle ajankohtainen juttu. 

Tälle LUSHin kiinteälle American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepalalle annan kuitenkin suositukseni erityisesti reissukäyttöön. Voisin uskoa, että tämä on omiaan keskipaksuille tai jopa vähän ohuemmille, korkeintaan puolipitkille hiuksille, joissa tämän käyttö on varmasti sujuvinta. 

LUSH American Cream Pressed Conditione -hoitoainepalasta voi lukea lisää LUSHin omista sivuilta täältä.

LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala kokemuksia Ostolakossa

Onko teillä kokemuksia hyvistä (tai huonoista) hoitoainepaloista?

 

9 kommenttia artikkeliin ”Testissä LUSH American Cream Pressed Conditioner -hoitoainepala”

    • Mies on tykännyt kaikkein eniten Flow Cosmeticsin hamppu-palashampoosta. Myös tuossa alla mainittu LUSH Honey I washed My Hair oli kuulemma hyvä, vaikka ei ihan yhtä hyvä ollutkaan. 🙂

  1. Hirmu kiinnostava postaus, kiitos! Mulla on tuosta samaisesta hoitiksesta pieni näytepala, jonka uteliaisuuttani pyysin saada testiin. Tuo on ehkä mun käytössä hiukan liiankin hoitavaa nyt, kun hiusten viimeisin käsittely on melkein vuoden takaa, mutta kuiville ja käsitellyille latvoille juuri sopiva.

    Joku jossain kommentoi, että hyvin kuumissa olosuhteissa pala tuppaa sulamaan, joten tiivis purkki taitaa olla tarpeen tropiikissa reissatessa.

    Junglesta mulla on hyvin vanhaa kokemusta ajalta sulkakynä ja mustepullo ja se ei toiminut silloin ollenkaan. Ihan liian kuivaa kamaa eikä siitä irronnut mitään hoitavuutta, tosin mulla oli silloin ihan tönkköblondatut hiuksetkin 😀

    Nyt kun Lushilla on kokemusta tästä uudesta palahoitisten tekotavasta, voi olla ja toivottavasti onkin, että siirtävät osaamista muihinkin hoitispaloihin, mutta jos koostumus on entinen, Junglesta voi tulla vaan älyttömän hyväntuoksuinen kylppärinraikastin 🙂 Sama oli vuosia sitten tilanne myös Big-hoitoainepalan kanssa, tuoksuu pehmeän ihanalle, mutta on muuten ihan viraton ja sama Sugar Daddy-O:n kanssa.

    Kuivalle päänahalle pari palashampooehdokasta: 1. Soak and Float ja 2. Honey I Washed My Hair. Näistä ylivoimaisesti herkumman tuoksuinen on Honey, hunajatoffeeta!

    Rasvoittuvalle päänahalle Montalbano ja talvella Jumping Juniper. Megarasvoittuvalle päänahalle etenkin kesäkäyttöön Seanik. Seanik on käytännössä syväpuhdistava shampoo eli jos hiusten pituudet on kuivat, hyvä hoitis tulee tarpeeseen.

    • Tuo olikin hyvä huomio, että voi alkaa lämpimissä olosuhteissa sulamaan. Täytyy painaa mieleen. 🙂

      Minäkin pidän tuosta Honey I Washed My Hair -shampoopalan tuoksusta (sekä sen parina olevan saippuan tuoksusta tietysti myös) ja mies piti sitä ihan hyvänä palashampoona.

      Kiitos vinkeistä rasvoittuvan päänahan shampoopalojen suhteen. Sellaiset taitavat tulla minulle paremmin tarpeeseen, joten pitää ottaa nämä ylös. 🙂

    • Näitä on kyllä kehuttu paljon! Pitää koittaa saada käsiin kun käyn Suomessa lokakuussa. 🙂

      • Tuletko lokakuussa kenties I Love Me -messuille? Esiinnytkö siellä?

        Noita Famoja olen itsekin ajatellut kokeilla, kun eivät ole saippuapohjaisia eli ovat vastaavia kuin Lushit, mutta eri pesevällä aineella. Saippuapohjaiset tekee mun hiuksiin tahmean kerroksen, joten ne skippaan suosiolla 🙂

        • Joo, olen tulossa messuille! 🙂 Perjantaina ihan vain vieraana ja la ja su sitten töihin. Laitan blogiin myöhemmin tarkempaa juttua asiasta. Toivottavasti nähdään tänäkin vuonna! 🙂

          Tuo oli mielenkiintoinen tieto noiden palojen eroista, kiitos!

  2. Oon kokeillut joitakin eri merkkejä ja mikään ei voita Carita cosmetiikan shampoo-ja hoitoainepaloja.
    Itse en ole valmis vielä täysin siirtymään paloihin ihan vain siitä syystä, että kotona on kasoja nestemäisiä tuotteita vielä, mutta suihkusaippuoissa olen onnistunut jo siirtymään kokonaan paloihin ja ihoni ei ole voinut näin hyvin ikinä. Ennen esim.jalkani iho oli niin kuivaa, että oli kuin lumisade olisi iskenyt, jos en rasvannut säännöllisesti. Nyt en muista milloin olen viimeksi käyttänyt vartalorasvaa, koska en tarvitse sitä pestessäni koko kropan aina Carita cosmetiikan Kuolleenmeren muta suolasaippualla! Ja ei, en liity firmaan mitenkään, mutta olen Supervaikuttunut tuotteista.

Jätä kommentti