Haistakaa itse!

Yksi tuoksumyyjien lempileikeistä keskenään on ”Tunnista tuoksu”.

Tässä leikissä toinen myyjä poistuu paikalta toisen suihkauttaessa tuoksutikulle tuoksua, minkä jälkeen tikku kiikutetaan paikalta poistuneelle ja tämän tehtävänä on tunnistaa tuoksu. Välillä tunnistaminen on todella helppoa, välillä taas haastavempaa. Joskus tuoksusta voi tarjota vihjeitä, paljastaa hieman sen sijaintia myymälässä tai muuten vaan yrittää helpottaa hommaa.

Yksi klassisin leikki koskee kuitenkin kahta aikamme legendaa, Tabacia ja Chanel 5 -tuoksua.

Tabac mielletään yleensä vahvaksi hyttysmyrkyksi, jolle harva (nuoremman sukupolven edustaja ainakaan) haluaa altistua. Tuoksu on monen kauhu ja mainitaan usein ensimmäisenä, kun ääneen pitää huudahtaa joku kauhistuttava miesten tuoksu. Kukaan myyjä ei koskaan tahtoisi, että hänen miehensä käyttäisi Tabacia eikä kukaan koskaan pidä siitä. Tai ainakaan kukaan ei koskaan kehtaisi tunnustaa ääneen vaikka pitäisikin.

Chanel 5 puolestaan on klassikko toisessa mielessä. Tuo Marilyninkin yöpaitana tunnettu tuoksu mielletään jo sen nimen perusteella ylelliseksi tuoksuksi (vaikka loppujen lopuksi harva edes tietää ulkoa, mille se tuoksuu) ja siinä on chanelmaista luksusta jo pelkän sen kaiun vuoksi.

Tätä Chanel 5 ja Tabac -leikkiä voi leikkiä kunkin ihmisen kanssa vaan kerran, mutta kun sitä pääsee sen kerran leikkimään, on se aina yhtä hauska. Tässä leikissä leikittäjä on nimittäin aina voittaja.

Leikin ideana on, että toiselle tuoksutikulle laitetaan leikittäjän toimesta leikitettävän näkemättä Chanel 5 -tuoksua (EdP) ja toiselle Tabacia, jonka jälkeen tuoksutikut annetaan leikitettävälle myyjälle ja häntä pyydetään kertomaan, mitkä tuoksut tikuilla ovat.

Yllättävän harva tunnistaa Chanel 5 -tuoksun heti. Tuoksuiksi veikkaillaan usein vaikka mitä Diorin Poisonista Givenchyn klassisempiin tuoksuihin.

Tässä veikkailun vaiheessa arvuuteltavalta on aina kysyttävä, kumpi tuoksu on enemmän hänen mieleensä. Tai kumpaa tuoksua hän käyttäisi, jos olisi aivan pakko valita. Hauskinta tässä leikissä on se, että yhdeksän kymmenestä käyttäisi mielummin Tabacia (tietämättä edelleenkään, mitkä tuoksut ovat kyseessä). Omakin vastaukseni oli Tabac, sillä se oli jotenkin vaan omaa nenääni miellyttävempi eikä itseasiassa ollenkaan niin paha kuin toinen vaihtoehto.

Ankaran nuuskimisen jälkeen myyjä saattaa lopulta keksiä (useita arvauksia ja mahdollisia vihjeitäkin myöhemmin), että toinen tuoksuista tosiaan on Chanel 5. Kun hän kuitekin vihdoin saa varmuuden siitä, seuraa se haastavin vaihe: Missä tuoksussa on näin paljon samaa klassisen Chanel 5 -tuoksun kanssa?

Jälleen alkaa arvuuttelu: Onko se Guerlainin Shalimar? Eieiei, ei se voi olla… Olisiko se Angel? Ei kun ei, ei se nyt sekään voi tietenkään olla… No entäs jos tämä kuitenkin olisi se Diorin Poison tai Midnight Poison? Vai voisiko tämä olla YSL:n tuoksuja…

Jos on oikein sadistinen luonne, voi jättää toisen kitumaan vaikka koko loppupäiväksi ja yöksi ja paljastaa vastauksen vasta seuraavana päivänä. Voin nimittäin taata, ettei yhdellekään jekkua tietämättömälle ihmiselle tulisi mieleenkään sanoa ääneen, että voisiko toisella tuoksutikulla olla miestentuoksujen kauhulegenda Tabac.

Eikai tähän voi muuta sanoa kuin ne sanat, jotka aina joskus on halunnut muutenkin päästä sanomaan:

HAISTAKAA ITSE!

Oletteko kokeilleet koskaan tätä leikkiä?

15 kommenttia artikkeliin ”Haistakaa itse!”

  1. En erityisemmin tykkää Chanel vitosesta, en koskaan ole tykännyt. Pliisuilevaa tuoksua.
    Ja Tapac on parempi tuoksu kuin maineensa antaa ymmärtää,voittaa Mennenit ja monet muut saman kategorian markettilirut.
    Noissa sokkohajusteluissa tulee yllättäviä elämyksiä.

  2. No itse nuorenpana tyttönä olin ostamassa ensimmäistä kalliimpaa tuoksua ja haistoin Chanelin vitosta järkytyin tuoksun vahvuudesta, se oli hieman jopa epämielyttävä 😀 Mutta sen jälkeen kun äitini sen hankki olen sitä testaillut pieninä tippoina, ja melkein alan jo mieltyä tuoksuun. Mutta sen kanssa pitää kyllä muistaa olla varovainen 😀

  3. Hih, en ole koskaan leikkinyt kyseistä leikkiä, eikä tosiaankaan olisi tullut mieleenkään, että kyseiset tuoksut ovat niin lähellä toisiaan. Tabac on ihan kamala, mutta niin on kyllä toi Chanel No 5. Haisee ihan jollekin Raidille. Muistan, miten järkyttynyt olin, kun ekan kerran tuoksuttelin vitosta; kaikki pienen tytön kuvitelmat jostain ylimaallisen ihanasta tuoksusta (= sen ikäisenä vaahtokarkit ja mansikat) murenivat kertaheitolla. 😀

  4. Joka alalla on tosiaan omat inside-vitsit, jotka hihityttävät kerta toisensa jälkeen! 😉

    Tällä kertaa kysäisisin tuosta hehkuttamastasi Urban Decayn silmämeikinpohjustusaineesta. Look Fantasticista sitä siis katselin, ja mietin, minkä noista tilaisin. "Eden" näyttäisi neutraloivan esim. punoittavia luomia, mutta entä tuo "Greed" — olisikohan lähellä sitä hohtavaa UDPP:tä (tai sama), jonka joskus esittelit?

    Oletko muuten kokeillut UD:n mascaranpohjustajaa, sellainenkin näyttäisi olevan?

  5. No, tuo leikki todistaa lähinnä sen, mitä mieltä olen itse aina ollut ikonisesta Chanel vitosesta eli harvinaisen kamala tuoksu :D.

  6. Hahhaa, loistavaa! Kumpikin on aika kauheita!

    Asiasta kukkaruukkun, joku taisi jo aiemmin mainitakin komparatiiveistasi, kun väännät ne ihan kummalliseen muotoon. Tässä postauksessa taas "haastavempaa" ja "miellyttävempi". Haastava > haastavampi ja miellyttävä > miellyttävämpi. Samoin esim. ihana > ihanampi, kamala > kamalampi — useampitavuisissa sanoissa a ja ä säilyvät komparatiivissa. Vain kaksitavuisissa lopun a ja ä muuttuvat e:ksi, esim. paha > pahempi, kova > kovempi.

    -t-

    • Yritän kiinnittää tuohon huomiota, mutta en ole muistanut oikolukea näitä ennen tuon oppimista tekemiäni postauksia. Sääntö on hyvin looginen ja yritän varmasti kiinnittää siihen huomiota, mutta hihkaiskaa vaan jatkossa, jos ei millään meinaa mennä kaaliin. Tahdon nimittäin kovasti, että menee. 🙂

  7. Tabacia en ole koskaan joutunut (?) tuoksuttamaan, mutta Chanelin vitonen on syöpynyt ikuisiksi ajoiksi hajunystyröideni uumeniin… Työskennellessäni hotellisiivoojana eräs rouva tuli ilmoittamaan, että hänen hajuvesipullonsa on hajonnut kylppärin lattialle, ja että voisinko tulla imuroimaan lasinsirut. Kun saavuin imurini kanssa huoneeseen alkoivat silmät vetistämään ja henkeni salpautui… Kyllä, rouva oli pamauttanut Chanelin vitosensa päreiksi lattiaan, ja sanomattakin on selvää, että vielä noin viikonkin kuluttua huoneessa leijaili 'miellyttävä' Chanelin tuoksu 😀

  8. Oliskohan tuossa Tabacissa osasyynä maineeseen myös pullon design? Ainakin minun silmääni se näyttää voimakkaalta, mutta kuitenkin ehkä jopa halvalta. Moinen herättää ennakko-odotuksia jo tuoksunkin suhteen.

  9. tuoksuarvailu on kuoleman hiljaisten iltojen pelastus liikkeessä : ) yllättävän haastavaa mutta se kehittää nenää nopeasti 🙂 arvailemme välillä myös yksittäisiä ainesosia tuoksuista

  10. Tabacia en oo ikinä tuoksutellu, mutta jos se haisee hyttysmyrkylle nii nam! Oon varmaan ainut ihminen koko maanpäällä joka tykkää hyttysmyrkyn hajusta..

  11. Haa, en olekaan ainoa, joka ei syty Vitoselle alkuunkaan! Aika luotaantyötävä itse asiassa.

    Mutta mitä tehdä, kun poikaystävä haluaa välttämättä käyttää Axen deodoranttia, joka ihan oikeasti haisee hyttysmyrkyltä? :O Olen yrittänyt pelotella, että se on kaikkien amisviiksivallujen ym. suosikkimerkki, mutta siitäkös se vaan innostuu. Argh!

Kommentointi on suljettu.