Paras aurinkovoide kasvoille: The Body Shop Skin Defence Multi-Protection Essence Spf 50

*Sis. mainoslinkin

Kesän tullessa kuulen yhä useammin toiveen vinkata hyvästä kasvojen aurinkosuojatuotteesta, jossa olisi korkea suojakerroin, mutta joka olisi silti kevyen tuntuinen. Tätä yhtälöä on usein melko haastavaa toteuttaa, mutta meidän kaikkien iloksi minulla on ilmiantaa teille tänään uutuustuote, joka sopii kuvaukseen enemmän kuin täydellisesti. Ja ei, tällä kertaa kyseessä ei ole mikään japanilainen kosmetiikkatuote, vaikkakin kyseinen tuote näyttää olevan paraatipaikalla myös merkin japanilaisissa myymälöissä.

TBS Multi Protection Essence

Sain nimittäin blogikokeiluuni toukokuussa The Body Shopin Skin Defence Multi-Protection Essence SPF 50* -emulsion, joka on ollut aivan mieletön tuote ihan kaikealla tapaa!

TBS Multi Protection Essence

Ensinnäkin tässä kasvojen iholle kehitetyssä emulsiossa on SPF 50, mikä on aivan mieletöntä. Jaksan aina jauhaa siitä, ettei SPF 50 -merkintää kannata pelätä, sillä harva kuitenkaan laittaa tuotetta iholleen tarpeeksi, jotta sen suojakerroin oikeasti toteutuisi.

Minulle  ruskettuminen ei ole millään muotoa tärkeää ja haluan mielummin pitää ihoni hyvin suojattuna paitsi polttavalta UVB-säteilyltä myös ihan erityisesti siltä ihoa vaurioittavalta ja vanhentavalta UVA-säteilyltä, joka kuulemma voi aiheuttaa jopa 80% rypyistä.

TBS Multi Protection Essence

Katselin juuri kauhulla supersuositun noin 25-vuotiaan ruotsalaisbloggaajan Instagram-kuvaa, jossa pääpaino taisi olla hänen asusteissaan, mutta jossa huomioni kiinnittyi hänen paljon auringonpaahdetta nähneeseen ihoonsa. Nuoresta iästä huolimatta varsinkin vartalon iholla, jota ei yleensä tule meikillä edes suojattua näkyi paljon auringon aikaansaamia vaurioita ja näin sieluni silmin saman tien välähdyksen myös paljon aurinkoa rakastaneesta prinsessa Birgitasta, joka on kävelevä kauhuesimerkki siitä, mitä liiallinen UV-säteily iholle tekee.

Esteettistä puolta enemmän olen itse kuitenkin huolissani eniten ihosyövästä, minkä vuoksi auringolta suojautuminen on minulle erityisen tärkeää. Ihosyöpä on maailman yleisin syöpä ja koska ihoni ei muutenkaan ole turhan vastaanottavainen auringolle pysyttelen mielelläni suojattuna.

TBS Multi Protection Essence

The Body Shopin uudessa Multi-Protection Essence SPF 50 -tuotteessa on erityistä nimenomaan sen mullistava koostumus. Emulsiosta iholle levittäessä vesimäiseksi muuttuva tuote on todella kevyt, mutta silti kosteuttava. Se ei jätä täysin mattaista pintaa, mutta tekee ihosta miellyttävän pehmeän ja sileän tuntuisen ilman rasvaista tunnetta. Omalla ihollani tämä tuntuu todella täydelliseltä tuotteelta, sillä tämä kosteuttaa ihoa tarpeeksi olematta silti paksun voidemaisen tuntuinen.

TBS Multi Protection Essence

Tuote ei tyydy pelkästään suojaamaan ihoa auringolta vaan sisältää lisäksi ihoa kirkastavaa merilevää sekä C-vitamiinia, jolla on myös antioksidanttinen vaikutus. Iho tuntuu tämän jälkeen heti miellyttävän tuntuiselta ja meikki levittyy tämän päälle vaivatta. Yksikään meikkivoide ei ole koskaan lähtenyt rullaamaan tai muutenkaan käyttäytynyt oudosti tämän päällä, eli tämä tuote on todellakin ollut aivan ässä.

TBS Multi Protection Essence

Tuotepakkaus kehottaa levittämään ohutta tuotetta kasvoille aamuisin normaalin ihonhoitorutiinin päätteeksi ja ennen meikkituotteiden levitystä. Olen lämpiminä päivinä käyttänyt tätä iholla yksinään ihan vaan seerumin päällä, mutta tämän voi toki levittää myös vaikka vielä ihan täysin mattaisen voiteen päälle, jotta iho on vieläkin rasvattomamman tuntuinen (tai täyteläisemmän voiteen päälle, mikäli iho kaipaa lisäkosteutusta).

TBS Skin Guardian

Tässä tuotteessa on minusta aivan totaalisen nappiin suunniteltu koostumus ja uskallan veikata, että vastaavia alkaa putoilla monille muillekin sarjoille nyt yhä enemmän. Tämän tyyppisiä tuotteita on Japanissa myynnissä paljon ja toivon, että tämä TBS:n uutuus availee portteja muille vastaaville tuotteille.

Jos joku siis kaipaa täksi kesäksi luottotuotetta kasvojen ihon suojaamiseen, niin se on tässä! (Täytyy muuten sanoa, että mieskin ihastui tämän koostumukseen täysin ja on moneen kertaan jo pohtinut ääneen, kuinka tämän koostumus voi olla niin loistava ja mikseivät kaikki kasvoille tarkoitetut aurinkovoiteet voi olla näin miellyttävän kevyitä iholla.)

*The Body Shop Multi-Protection Essence SPF 50 -aurinkoemulsio löytyy myynnistä täältä.

Edit 05/2020: Tuotteen koostumus on uudistettu ja uudessa tuotteessa on aiempaa täyteläisempi koostumus.

TBS Multi Protection Essence

Mikä on ollut teidän viimeisin suosikkituotteenne kasvojen ihon suojaamiseen?

23 kommenttia artikkeliin ”Paras aurinkovoide kasvoille: The Body Shop Skin Defence Multi-Protection Essence Spf 50”

  1. Hei,
    Uusin löytönin on Eucerinin 50 Spf päivävoide. Se kosteuttaa ja hoitaa ja on ihan kuin tavallinen kasvovoide.Ei tahmaa,ei kiillä. Olen käyttänyt jo pari kuukautta päivävoiteena meikin alla eikä maksaläiskät ole tulleet jee! Tätä ostan lisää rantalomallekin. Kokeilin la roche posayn 50 suojakerroin rasvaa kasvoille (kevyeksi lupailtu) niin oli tönkköä. Naama jäi kalmanvalkeaksi. Mutta Eucerin ei tee sitä. Paras suojakerroin ikinä.
    T. Iiris

  2. Äärimmäisen helposti palavana valkonaamana olen vuosien varrella testannut suunnilleen kaikki kotimaassa vastaan tulleet kasvoaurinkorasvat, kunnes suosikkini löytyi muutama vuosi sitten. Jos en aivan väärin muista, niin se vilahti Japanin ostoksiesi seassa. Eli Bioren UV Aqua Rich Watery Essence Sunscreen. Siinä on hinta ja koostumus niin paikallaan, että en usko vaihtavani sitä koskaan toiseen, niin pitkään kuin sitä vaan saa sovinnolla tilattua Suomeen. Tilaan sitä ebaysta ja hintaa tulee postikuluineen 8-12e 50ml:n putelille.

    Olisi kyllä kiva, jos täälläkin alkaisi ilmaantua kauppoihin enemmän hyviä aurinkosuojia. Usein olen hätätilanteessa maksanut monta kymppiä rasvasta, joka on iholla jotain aivan järkyttävää. Tuon kolme kymppiä voisin maksaa HYVÄSTÄ voiteesta mielellään, kun Biore unohtuu matkasta.

    • Tuo Bioren voide on tosiaan aivan loistavaa tavaraa enkä yhtään ihmettele, miksi on niin suosittu! 🙂

  3. Syy siihen, miksi noin ihanan kevyttä koostumusta ei ole joka aurinkosuojassa, piilee alkoholissa… Alcohol Denat. komeilee toisena INCI-listassa, ja ilman sitä ei ole nykytekniikalla mahdollista luoda kevyttä, haihtuvaa UV-suojaa. Kaikki eivät halua pirtua iholleen niin suuria määriä (vaikka onkin tulkinnanvaraista, miten haitallinen se pirtu nahkalle loppujen lopuksi on – hoitohyötyä siitä ei ainakaan ole), joten vaihtoehtona on sitten jokin ’jankki’.

    Itse tykästyin korealaisiin aurinkotuotteisiin. Lei Lanin spf 50+ ja COSRXin Aloe Vera spf 50+ ovat tämän ja viime kesän tuttavuuksia… ne ovat kohtuullisen kevyitä, ja koska pirtu ei ole ylimpänä INCIssä, niitä voi levittä sy-ihollekin.
    Kevytversioista olen tykännyt La Roche Posayn Anthelios-lotionista. Siinä sitä alkoholia jo on enemmän, joten kirvelee silmäluomia…

    • En jaksa itse enää nykyään varsinkaan stressata yhden ainesosan vuoksi, sillä esimerkiksi tässä tuotteessa alkoholia ei huomaa edes tuotetta silmien lähellä olevalle iholle laittaessa (joissakin tuotteissa alkoholin toki huomaa silloin helposti). Ratkaisevinta onkin, mihin muihin aineisiin liuotin on yhdistetty. 🙂

      • Niin tietysti onkin, yksi aineosa ei välttämättä haittaa kokonaisuudessa, ja kuten sanottu, alkoholilla saa sen haihtuvan, kevyen koostumuksen. Mutta itselläni olen havainnut kirvelyilmiön silmänympäryksillä, joten… yritän muistaa levittää sy-iholle jotain muuta.

        • Moni alkoholia sisältävä aurinkovoide tosiaan tuntuu ikävältä silmänympärysiholla ja saa omat silmäni myös vuotamaan. 🙂 Itse olen muuten tykännyt kovasti Misshan erityisesti silmänympärysiholle suunnatusta puikosta, jossa on SPF 14. Vielä kun joku tekisi erinomaisen silmänympärysvoiteen, jossa on kunnon suojakerroin! 🙂

  4. Hyvä postaus, täyttä asiaa! Itsekin nyt parikymppisenä havahduin aurinkorasvan käyttöön ja nyt käytänkin päivittäin. Luin kuitenkin jostain että aurinkosuojaa sisältävät meikkivoiteet ja aurinkorasvat eivät jotenkin toimi yhdessä, onko tämä totta? Kyse taisi olla tietyistä kemikaaleista jotka eivät toimi keskenään.

    • Olen itsekin joskus postannut tästä, mutta meni melkoiseksi hifistelyksi. En jaksa enää nykyään miettiä asiaa liikaa, kunhan vaan laitan kunnon suojakerrointa. 🙂

  5. olinkin tänään aurinkovoideostoksilla ja nanopartikkeleiden lisäksi (olisipa mielenkiintoista, jos bloggaisit tuosta aiheesta :)) pohdin koostumuksia ja alkoholia. aina sanotaan, että aurinkoon mennessä ei saa laittaa hajuvettä, sillä alkoholi voi alkaa reagoida iholla. kumoavatko tuotteen aurinkosuojavaikutukset sitten alkoholin mahdolliset huonot reaktiot? kiinnostaisi kokeilla jotain kevyttä koostumusta, mutta tuo alkoholi ja sen mahdollinen kuivattavuus ja muut ei-toivotut reaktiot vielä mietityttivät.

    • On eri asia laittaa iholle (lähes) pelkkää alkoholia kuin alkoholia liuottimenaan hyödyntävää koostumusta. 🙂 Moni olettaa alkoholin olevan automaattisesti pahasta, mikä ei pidä paikkaansa. 🙂

  6. Itsellä halpa mutta tehokas suosikki; korealaisen kosmetiikkamerkin Innisfreen Eco safety perfect sunblock SPF50+ PA+++ joka tuntuu miellyttävältä iholla ja siinä on vain mieto tuoksu eikä tuoksahda vahvalle aurinkovoiteelle. Se sopii hyvin myös meikin alle ja on tehty nimenomaan kasvojen ja kaulan iholle (on tosi hellävarainen) ja lisäksi tähän tuotesarjaan kuuluu monta eri versiota erilaisilla hoitavilla ainesosilla. Itse en ole vielä tästä suosikistani uskaltanut luopua kokeilemaan jotain uutta mutta nyt kun kehuit tätä body shopin tuotetta niin voisi tuon nykyisen loputtua uskaltautua ostamaan. Sopiiko body shopin tuote myöskin meikin alle vai lähteekö meikki ns. liikkumaan päivän aikana?

  7. Täytyy vinkkinä laittaa vielä Clarinsin Uv Plus spf 50 suojavoide, joka on aivan unelman ohutta! Tästä voiteesta ei jää minkäälaista ”klähmäistä” tunnetta kasvoille, vaan voide ei tunnu iholla yhtään. Voide mun makuun 😉 Täytyy testata tää Body Shopin voide kans!

  8. Kukaan ei ole vielä kehunut Vichyn aurinkovoidetta kasvoille, en muista koko nimihirvitystä mattifying..Joku. Tämä jättää aivan mataksi vaikka laittaa sen lusikallisen 🙂

  9. Väärä käsitys aurinkovoiteiden syöpää estävästä vaikutuksesta pysyy julkisuudessa rahan ahneen aurinkovoide teollisuuden ja syöpäteollisuuden pelotellessa ihmisiä vuorotellen. Miten sopivasti sattuukaan, että nämä auringon mustamaalaajat unohtavat mainita, että lähimpänä päiväntasaajaa asuvilla ihmisillä on vähiten ihosyöpää. Sen sijaan kesän lähestyessä media pommittaa meitä päivittäin myyteillä, joiden mukaan auringon säteiltä suojautuminen suojaisi meitä jotenkin siltä ainoalta asialta, jonka auringonsäteet itse asiassa ehkäisevät, eli syövältä. Auringon UV-säteilyltä suojautuminen vaikuttaa dramaattisesti D-vitamiinin tuotantoomme, mikä johtaa korkeampaan kuolleisuuteen, sairauksiin ja mielenterveysongelmiin. Mikä ironisinta, aurinkovoiteet itsessään aiheuttavat syöpää.

    Aurinkorasvojen myyjiä kutsutaankin oikeutetusti 2000-luvun käärmeöljyn myyjiksi.

    http://personal.inet.fi/koti/remeli/aurinkorasva.htm

    Kosmetiikan haitalliset kemikaalit aiheuttavat myös ihosyöpää eli: meikit, saippuat, shampoot, rasvat, dödöt ja varsinkin aurinkorasvat. Näiden kulutus on monikymmenkertaistunut massiivisen markkinoinnin takia, kun koko ajan puhdasta ihoa pestään ja rasvataan. Ihan turhaan. Ja todellakin myös apteekin rasvoissa on haitallisia kemikaaleja ihan yhtä paljon kuin muissakin. Terve iho ei saippuaa ja rasvoja tarvitse. Jo vauvoja pestään suomessa saippualla. Ihosta lähtee ihoa suojaava rasva pois, kun käyttää saippuaa. On olemassa luonnonkosmetiikkaa, joissa ei ole haitallisia kemikaaleja.

    Seuraa Kemikaalitutkaa ja Kemikaalicocktailia, niin pysyt ”kartalla”.

  10. Ja incistä löytyy mm. limonene, jota sisältäviä tuotteita en itse voi allergioitteni takia käyttää. Hajusteilla pilataan paljon tuotteita! Eucerinilla mennään, koska pigmenttihäiriön takia on suojattava naama lähes ympäri vuoden. Olen muuten kuvitellut, että aurinkosuoja laitettaisiin aina suoraan, puhtaalle iholle.

    • Varsinkin Aasiassa on yleistä, että aurinkosuojatuotteet levitetään vasta hoitonesteen, seerumin ja kosteusvoiteen päälle, sillä aurinkotuotteet eivät itsessään yleensä hoida ihoa niin tehokkaasti ja näin voidaan saada iholle sekä suojaa että haluttua hoitotehoa. Tämä toki onnistuu parhaiten nimenomaan kevyillä aurinkosuojatuotteilla perinteisten paksujen aurinkovoiteiden sijaan. 🙂

  11. Minä olen aina käyttänyt kesällä vain sävytettyä kosteusvoidetta tai BB-voidetta jossa on korkea suojakerroin, mielestäni se on riittänyt.Nyt on jo toista kesää käytössä Guerlainin Super Aqua BB- voide, se on huippuhyvä.Suojakerroin on 25 ja vaalea sävy on tarpeeksi vaalea, ei liian tumma eikä keltainen.Levittyy hyvin ja jos tiedän että olen kauan auringossa laitan normaalia paksumman kerroksen eikä silti näytä pahalta.Cliniquen BB-voide on myös muuten hyvää mutta sävy liian keltainen ja tuntuu kasvoilla ehkä liiankin kuivalta.

Kommentointi on suljettu.