Tämän vuoksi Clarins Beauty Flash Balm on niin suosittu

*Sis. mainoslinkin

Clarins Beauty Flash Balm on kosmetiikkaklassikko, jota minulta meni toistakymmentä vuotta ymmärtää. Kun  työskentelin tavarataloissa, Kicksissä ja laivalla kosmetiikkamyyjänä, ojentelin sitä kyllä hyllystä asiakkaiden pyynnöstä, mutta mietin aina, miksi ihmeessä he sitä ostavat. En koskaan myöskään ymmärtänyt, kun bloggaajakollegani tai työkaverini kehuivat sitä, sillä jotenkin en vain kokenut sen tekevän ihollani mitään.

Jonkin aikaa sitten tajusin kuitenkin aivan yllättäen tuotteen viehätyksen ja hurmaannuin siitä lopulta täysin. Ehkä kyse on siitä, että ikämittarini näyttää nykyään 30+, minkä vuoksi monet ennen turhalta tuntuneet tuotteet tuovat iholleni nykyään selvän vaikutuksen.

Clarins Beauty Flash Balm kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

Claris Beauty Flash Balm on kosmetiikkmaailman klassikko, joka lanseerattiin jo 80-luvulla. Yli 30-vuotias tuote on pikakaunistajien kulttituote, joka nimensä mukaisesti tekee ihosta hetkessä kirkkaamman näköisen ja napakamman. Pikakaunistajan lisäksi se kulkee kansankielessä tuhkimotuotteen nimellä, sillä se tuo iholle tilapäisen kaunistuksen välittömästi.

Clarins Beauty Flash Balm on monitoimituotteiden aatelia, sillä se auttaa tekemään meikkipohjasta paitsi heleämmän näköisen, mutta myös pidentämään sen kestoa. Samalla se kosteuttaa, silottaa ja pehmentää ihoa. Ihosta tulee Beauty Flash Balmin avulla heleämmän, kirkkaamman sekä täyteläisemmän näköinen. Kaiken tämän myötä väsymyksen merkit, juonteet sekä muut ikääntymisen merkit häivyttyvät.

Beauty Flash Balmia on jopa kutsuttu kosmetiikkamaailman ensimmäiseksi meikinpohjustajaksi.

Clarins Beauty Flash Balm kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

Clarins Beauty Flash Balmia voi käyttää kahdella tavalla:

Tyypillisin tapa on levittää sitä iholle ohut kerros ilman, että voidetta hangataan kasvoille. Itse sivelen voiteen iholle kevyesti ja sitten saatan hieman painella ihoa sormilla. Clarins kehottaa levittämää tuotteen suoraan puhtaalle iholle, mutta omilla kokeiluilla selviää, voiko alla käyttää jotain seerumia tai hoitonestettä. Se kaikkein pikakaunistavin vaikutus syntyy tavallisesti kuitenkin, kun tuotteen levittää iholle yksinään.

Kun Beauty Flash Balmia alkaa levittää iholle, on se selvästi klassisen voidemainen ja jopa yllättävän täyteläinen. Voide levitetään iholle juuri ennen meikkipohjaa ja itse alunperin tässä vaiheessa jopa ihmettelin, kuinka näin voidemainen tuote voisi muka saada meikkipohjani kestämään paremmin.

Koin kuitenkin, että ihoni tuntui välittömästi pehmeämmältä ja tosiaan näytti sekä heleämmältä että täyteläisemmältä. Kun meikkipohjan kuitenkin levitetään iholle heti, sulautuu se Beauty Flash Balmiin kauniisti ja pienen hetken kuluttua Beauty Flash Balmin rasvaisuus katoaa. Jos meikkipohjan levityksen kanssa odottelee kuitenkin liian pitkään, voi Beauty Flash Balm ehtiä imeytyä sen verran, että se lähtee murustumaan iholta.

Toinen tapa käyttää Beauty Flash Balmia on käyttää sitä kasvonaamiona. Näin käytettynä tuotetta levitetään puhdistetulle kasvojen iholle paksu kerros, sen annetaan ravita ihoa 10-15 minuuttia ja se huuhdellaan iholta haalealla vedellä. Tämän jälkeen iholle levitetään sitten ne normaalit hoitotuotteet.

Clarins Beauty Flash Balm kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

Verkossa on usein myös mainittu, että Beauty Flash Balmia voi käyttää ihan yksinäänkin iholla pikakaunistajana tai jopa päivällä meikin päällä, mutta täytyy sanoa, että itse en ole oikein kokenut sen toimivan hyvin niin.

Jos Beauty Flash Balmia levittää puhtaalle iholle yksinään koen itse, että se saattaa aika helposti lähteä murustumaan päivän aikana ihola, jos ihoa tulee koskeneeksi. En ole myöskään koskaan oikein ymmärtänyt, kuinka joku voi onnistua levittämään voidemaista tuotetta puuteroidun meikkipohjan päälle päivän aikana ilman, että alla oleva meikkipohja menee sotkuiseksi.

Sen sijaan koen, että tuotetta voi levittää päivän aikana meikin päälle voidemaisen korostustuotteen tapaan ja saada iholle luonnollista heleyttä ilman selkeää kimallusta. Itse otan sitä pienen määrän sormenpäihin, hieron niitä yhteen ja painelen Beauty Flash Balmin kevyesti erityisesti poskipäille ja nenänvarteen. Näin iho näyttää hetkessä heleämmältä ja kuulaammalta.

Clarins Beauty Flash Balm kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

Tykkään itse aivan valtavasti Beauty Flash Balmin mummomaisesta, ihanan vanhanaikaisesta tuoksusta. Kun voide on väriltään vielä hieman kellertävää eikä kliinisen valkoista, kuten modernit voiteet yleensä ovat, on siinä minusta jotain ihanan perinteistä.

Tästä tuotteesta huomaa, että sillä on pitkäaikaisia faneja ja onkin ollut ihanaa, ettei tuotteen sisältöä ole ainakaan suuremmin uudistettu vuosien varrella. Se on minusta jotenkin aivan älyttömän herttainen tuulahdus jatkuvasti uudistuvan kosmetiikkamaailman keskellä! (Tuotteen pakkaus on toki päivittynyt useaankin kertaan.)

Itse käytän Beauty Flash Balmia muutamia kertoja viikossa meikin alla. Tavallisesti levitän sen alle ohutta korealaista kasvovettä tai hoitonestettä kosteuttamaan ihoa ja painelen iholle sitten äkkiä Beauty Flash Balmia ennen BB-voiteen tai tyynymeikkivoiteen käyttöä. Erityisen ihana tuote on sellaisina aamuina, kun edellisenä yönä ei ole ehtinyt nukkua kunnolla ja peilistä katsoo aamulla astetta nuutuneempi ilmestys.

Clarins Beauty Flash Balm kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

Koen, että Beauty Flash Balm onnistuu sekä ravitsemaan ja kosteuttamaan ihoani, mutta myös nimenomaan heleyttämään ihoa ja parantamaan meikkipohjan kestoa. Mielenkiintoista tuotteessa on se, että siinä missä modernit meikinpohjustajat perustavat vakutuksensa tavallisesti silikoneihin, ei niitä löydy tästä tuotteesta yhtään.

Jos siis etsitte meikinpohjustajaa, joka myös hoitaa ihoa, kannattaa tälle klassikkotuotteelle antaa mahdollisuus. (Jos kuitenkin olette kovin hajuherkkiä, niin tämän mummomainen tuoksu on kaikessa pehmeydessään silti melko erottuva eikä katoa iholta ihan heti, eli se kannattaa ostopäätöstä harkitessa ottaa huomioon.)

*Osta Claris Beauty Flash Balm Elevenin verkkokaupasta täältä.

Clarins Beauty Flash Balm kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

Onko teillä kokemuksia Clarins Beauty Flash Balm -pikakaunistajasta?


Lue myös:
Tämän vuoksi silikoneja ei kannata vältellä
Loistava edullinen meikinpohjustaja, joka ehkäisee meikkipohjan kasautumista

7 kommenttia artikkeliin ”Tämän vuoksi Clarins Beauty Flash Balm on niin suosittu”

  1. Ihana klassikko, aina välillä unohtuu hyllyyn mut sit sen taas muistaa ja käyttää.

  2. Yhdessä vaiheessa käytin päivittäin, mutta nyt sen käyttö on jäänyt. EN kyllä ole varsinaisesti sitä kaivannutkaan, mutta ehkä voisi joskus kokeilla josko taas innostuisi.

    Samalla voisin kysäistä mitä tuotetta suosittelet kasvojen puhdistukseen silloin kun vettä ei ole käytettävissä? Esim. telttaillessa?

  3. Voi minkä ihanan klassikon nostitkaan esille! Tätä on myyty paljon ja olen tykännyt käyttää häämeikkejä tehdessäni tämän!! Niin ihana 🙂

  4. Käytän tuota ennen meikkipohjaa poskipäillä ja sy-alueella niin ei tarvitse laittaa paljoa peitevoidetta silmien alle. Meikkivoiteena käytän mac waterweight meikkivoidetta… täydellinen yhditelmä.

  5. Monipuolisesti hyvä tuote, ollut ajoittain käytössä jo 15 vuotta. Mutta – voih se tuoksu, sitä en enää kestä? Mitä tuhkimotaikoja tekevää mutta lähes tai täysin tuoksutonta suosittelisit 50 vuotiaalle, normaali-iho, hoitavana ja kosteuttavana?

  6. Ihanaa kun väänsit tästä kunnon ”for dummies”-käyttöohjeen Olen saanut tätä sample-koon ja pari kokeilua ovat olleet ei-niin-hyviä. Just kun olen laittanut meikkivoiteen liian pitkän ajan päästä iholle, alla on ollut kosteusvoide, tai sitten kun iholla ei ollut mitään niin kiristi liikaa… Hoitoneste, seerumi ja tämä, meikkivoide päälle heti. Toimi kuin häkä 45-vuotiaalla iholla! Nyt lähti jatkoon

Kommentointi on suljettu.