Virkistävä duo väsyneille silmänympäryksille

Vanha kunnon sanonta toteaa, että kaksin aina kaunihimpi ja jälleen kerran sen voidaan todeta pitävän paikkansa.
Sain Bernard Cassierin maahantuojalta kesällä kokeiltavikseni merkin ruiskaunokkia sisältävät silmänympärystuotteet, joita olen käytellyt viimeajat erittäin hyvällä menestyksellä. (Eikä toisaalta ihmekään, sillä minulla ja merkillähän on jo aiempiakin romansseja takana.)
 
Omat silmänympärykseni kuivuvat helposti, joten varsinkin yöaikaan suosin niillä mielelläni tehokkaasti kosteuttavia koostumuksia.
Hygieeniseen ja tuotteen tehoaineet pitkään hyvänä säilyttävään pumppupulloon pakattu Cornflower tensing and reviving eye care -silmänympärysvoide on täydellinen tuote minulle, jonka ensimmäiset silmänympärysjuonteet johtuat pääosin kuivuudesta sekä toki kolmenkympin paikkeilla jo hieman iästäkin. Käytän siis mielelläni kosteuttavia ainesosia sisältäviä silmänympärystuotteita, joiden anti-aging ainesosilla on ihoani ainakin korvieni välissä hoitava vaikutus.
Miellyttävän kosteuttavasta koostumuksestaan huolimatta voide ei kuitenkaan ollut paksu vaan jopa yllättävänkin ohut. Suosin yleensä varsinkin yöaikaan rasvaisempia koostumuksia, mutta tämä on riittänyt kosteutustehoiltaan ainakin toistaiseksi minulle sen verran hyvin, että tuote on jäänyt pysyvään käyttööni.
Silmänympärystuote, josta olen kuitenkin innostunut vielä edellistäkin enemmän on Cornflower Eye contour radiance care -voide, joka on tällaiselle ainaisten tummien silmänalusten kanssa painivalle aivan täydellinen tuote.
 
Paitsi että tuote tietysti kosteuttaa ja virkistää sekä koostumuksensa puolesta että viileän teräksisen applikaattorinsa ansiosta, on sen koostumuksessa toinenkin silmänalusia virkistävä jippo: väri.
Tuote on nimittäin paitsi välitöntä kosteutta myös välitöntä peittoa tummille silmänalusille tuova tapaus! Voiko täydellisempää silmänympärystuotetta toivoakaan?
Olen melkko tarkka sen suhteen, millaisia peiteaineita käytän silmänalusillani, sillä useimmat niistä näyttävät joko liian kuivilta tai sitten ne ovat liiankin rasvaisia ja kasaantuvat silmänalusten juonteisiin. Tykkään siitä, kuinka tämän kevyt, ohut ja valoa heijastava koostumus tuo silmänalusilleni alustavaa peittoapua samalla kun sen koostumus myös hoitaa ja kosteuttaa, muttei silti näytä iholla liiemmin meikiltä.
Tämäkin silmänympärysvoide on kaverinsa tapaan lunastanut jo jonkun aikaa sitten vakkaripaikkansa ihonhoitorutiineissani, sillä varsinkin näin kiireisessä elämänvaiheessa jokainen vähäisten yöunien merkkejä häivyttävä tuote on todellakin tarpeen!
Onko joku muukin tehnyt tuttavuutta hoitolamerkki Bernard Cassieren kanssa?

11 kommenttia artikkeliin ”Virkistävä duo väsyneille silmänympäryksille”

  1. Kyllä, BC on tuttu sarja. Ja nämä kaksi ovat aivan ihania täsmätuotteita silmänympärysiholle <3

  2. Ai että,mä oon kyllä ihastunu Cassieriin!♡ Silmänympärystuotteita en oo ees vielä kokeillu mut granaattiomena-sarja on ihana!

  3. Ostin kerran kosmetologilta silmänumpärysvoiteen joka oli tarkoitettu myös huulten ympärillä käytettäväksi ja se oli kyllä todella hyvä, ajattelin että sitä täytyy ostaa toistekin.Se oli myös tätä cornflower-sarjaa, en tiedä onko sama tuote vielä myynnissä vai onko se korvautunut näillä uusilla.Se oli hoitava mutta kuitenkin niin kevyt että sitä voi käyttää myös päivällä.Tuo sävytetty koostumus olisi myös kiinnostava, harmi vaan ettei näitä saa kaupoista.Minulla on jäänyt se voide ostamatta juuri siksi kun en ole taas kosmetologilla käynyt vähään aikaan

  4. Itsellä on käytössä tuo värillinen silmänympärystuote ja voin sanoa että se on kyllä sellanen MUST tuote jokaiselle kiireiselle naiselle (ja miksei miehellekkin). Talvella haluisin kovasti kokeilla tuota voidetta

Kommentointi on suljettu.