Ollessani aina kymmenen päivää töissä ja kymmenen päivää vapaalla, oli usein lähes mahdotonta yrittää löytää aikaa näpytellä postauksia reaaliajassa. Varsinkin työviikkojen ohessa kykenin antamaan blogilleni korkeintaan juuri ja juuri sen verran aikaa, että saatoin käydä sähköpostien hoitamisen ohella julkaisemassa vain uudet kommentit eikä harmikseni puhettakaan siitä, että olisin ehtinyt vastailemaan niihin uusien postauksien näpyttelystä puhumattakaan! Ja kun tämän vielä yhdistää sitten siihen, että yritän jälleen vapaille päästyäni löytää aikaa näpytellä kolmen viikon postaukset taas kasaan ja nauttia siitä Lontoosta tai millon mistäkin maasta siinä välissä, on blogille jäänyt hyvin, hyvin rajallinen määrä aikaa.
Nyt asiat ovat kuitenkin toisin. Enää minun ei tarvitse ajoitella postauksia etukäteen ja pääsen opiskelijana yöksi kotiin (mikäli nyt opiskelijariennoiltani niin maltan tehdä) ja saatan iltaisin syventyä blogihommiinkin paremmin. Ja tiedättekö, mitä odotan kaikkein eniten? Sitä, että ihan tosi jälleen ehdin paremmin vastailemaan kommenttilaatikonkin puolella kysymyksiinne! Pahoittelen, että olen joutunut tinkimään tästä niin paljon.
Tätä postausta näpyttelen kuitenkin vielä etukäteen edellisenä päivänä ennen tämän julkaisua, sillä istun Tukholman päässä laivan sotkuisempaakin sotkuisemmassa hytissäni, jossa olen yrittänyt laittaa viimeiset tavarani kasaan. Minullahan on ollut pienessä hytissäni niin satoja kynsilakkoja, kymmenen kenkäparia kuin talvitakit ja sähkökäyttöiset lämpöpeitot sekä kosmetiikka-aiheiset kirjat sulassa sovussa keskenään.
Viimeaikoina elämäni on ollut jokapuolella yhtä pakkaamista ja tavaroiden yhteenkokoamista ja niin niiden kuin elämänkin kasaanlaittoa. Hyvästejä sinne, hyvästejä tänne, hyvästejä ja ”nähdään toivottavasti taas pian”-toivotuksia joka suuntaan ja jokaiselle. Kauheasti vastailua kysymyksiin. Kauheasti pohdintaa. Kauhesti muuten vaan kaikkea.
Tämän postauksen näpyteltyäni heitän vielä viimeisiä tavaroita pahvilaatikoihin, laittaudun viimeistä työiltaani varten valmiiksi ja käyn jälleen tekemässä joukon asioita viimeistä kertaa. Vaikka jäänkin virallisesti vaan opintovapaille, on minulla iltselläni silti oudon lopullisen lähtevä tunne. Voin tulla lomilla ja viikonloppuisin töihin, mutta toisaalta rakastan sitä tunnetta, että lähden elämässäni eteenpäin enkä palaisi jatkuvasti takaisin edelliselle asemalle.
Koulu alkaa torstaina, muutan ensiviikolla uuteen asuntoon ja elämäni on muutenkin vielä tulevina viikkoina yhtä epätietoista pyöritystä, mutta eiköhän se arki tästä jälleen kohta ala rullaamaan ja uudet kuviot löytävät paikkansa.
Tiistaille on ollut luvassa mahtava päivä ihanien kollegojen kanssa joten en takaa, että olen huomenna kirjoituskunnossa. Sitä jännittäessä…!
Huh, ehdein jo pelästymään otsikon nähdessäni, että oot lopettamassa bloggaamisen 🙁 !
Hui, hui, kun pelästyin että kyse olis ollut viimeisestä blogipostauksesta, mutta niin ei tainnut olla. Tää on yksi kaikkien aikojen parhaista blogeista. Kosmetiikkapostaukset ovat tietysti tämän blogin ydin ja tarkoitus, mutta musta on ihanaa, ihanaa lukea vähän henkilökohtaisempia ja muista elämän osa-alueista kertovia juttuja. Esim. ne Lontoosta kertovat on olleet ihan parhaita. Joten jos saa toivoa, ja haluat elämääsi muutenkin raottaa kuin kosmetiikkakulutuksen osalta, minä ainakin luen sellaisia juttuja oikein mielelläni. Ja jutut opiskelusta ja muutenkin uudesta elämänvaiheesta kiinnostavat.
Kiitos ihanasta blogista ja siitä, että usein on uutta luettavaa!!!!!
Pelästyin ihan tosissani, että tämä olisikin ollut viimeinen postaus ja lopetat bloggaamisen.
Väärä hälytys, onneksi! 🙂 Blogisi on mahtava, Virve!
Muutos tekee aina hyvää! 🙂
Minäkin säikähdin, että aiot lopettaa!! Onneksi pysyt yhä ilonamme, blogisi on ollut jo vuosia yksi suosikeistani. Kaikkea hyvää tulevaan!
Huh… Ei saa pelästyttää ihmisiä tolleen! Melkein jo ajattelin että tässäkö se oli tääkin Ostolakon matka, ekan blogin mitä ikinä aloin kunnolla seuraamaan… Ethän lopeta? Ihanaa jos et!