Tämän vuoksi sisäisesti nautittu kollageeni voi vaikuttaa ihoon

*Sis. mainoslinkin

Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

Kun viime vuonna asuimme Thaimaassa, kiinnostuin aivan erityisen paljon erilaisista kollageenilisistä, joiden avulla ihoa hoidetaan sisäisesti. Olin törmännyt niihin jo aiemmin, mutta Bangkokissa asuessa ne suorastaan hyppivät silmille, sillä jopa jokaisella nurkalla olevien 7-Eleven-kioskien hyllyiltä löytyi kymmeniä kollageenijuomia aina pienemmistä kollageenishoteista kollageenipitoisiin energiajuomiin ja jopa miehille suunnattuihin kollageenioluisiin.

Kokeilin useita erilaisia tuotteita jauheesta valmiisiin juomiin, mutta niitä kaikkia yhdisti yksi melko ällöttävä tekijä, jonka vuoksi en koskaan tullut nauttineeksi niitä säännöllisesti. Ne nimittäin haisivat ja maistuivat kaikki kalalta.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Erilaisiin aasialaisiin kollageenituotteisiin maailman toisella puolella asuessani tutustuessani bongasin kuitenkin toistuvasti netistä juttuja pohjoismaalaisesta kollageenivalmisteesta, joka vaikutti todella lupaavalta.

Luin monien kehuvan sitä ja tutut bloggaajat olivat sitä testatessaan käyneet jopa ihoanalyysissa, jonka mittaustulosten perusteella valmiste oli todellakin vaikuttanut heidän ihoonsa nimenomaan ihon nuorekkuutta lisäten ja tutkitusti ryppyjäkin madaltaen. Tulinkin aivan älyttömän uteliaaksi ja päätin, että minunkin on saatava tuo Oslo Skin Lab The Solution ™ Anti-Wrinkle Collagen -kollageenivalmiste testiin.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Mistä rypyt johtuvat?

Nuoren ihon kimmoisuus, täyteläisyys ja sileys johtuu kollageenista, joka on ihon pinnan alla dermiksessä säikeinä risteilevä proteiini. Kollageenisäikeet ikään kuin liimaavat ihon ryhdikkääksi ja ihon ikääntyminen eli ihon pinnalla näkyvät rypyt ja juonteet johtuvatkin juuri näiden kollageenisäikeiden haurastumisesta.

Nuorella iholla ihon kimmoisuudesta ja kiinteydestä vastaavat ihonalaiset säikeet voivat hyvin, mutta jo kolmekymppisenä ne alkavat pikkuhiljaa haurastumaan, minkä seurauksena iholle alkaa muodostua ryppyjä ja iho menettää vähitellen kiinteyttään. Itseasiassa edes kaksikymppinen ei ole kollageenin haurastumiselta turvassa, sillä kuulemma jo parikymppisestä lähtien ihon kollageeni vähenee prosentilla vuodessa ja viisikymppisenä tahti senkun vain kiihtyy entisestään.

Ihon ikääntymiseen vaikuttavat monet sisäiset ja ulkoiset seikat, mutta geenien osuus ei näyttele kuin 3-15% luokkaa, eli kaikki muu johtuu sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä, jotka voivat pahimmassa tapauksessa saada ihon ikääntymään hyvinkin ennenaikaisesti. Suurimmassa roolissa on aurinko, jonka UV-säteilyn on tutkittu voivan saada aikaan jopa 80% ikääntymisen merkeistä (tavallisesti keskimäärin 70-75%). Aurinko saa aikaan paitsi pigmenttiläiskiä, mutta myös nopeuttaa ihon kollageenin hajoamista ja haurastumista.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Jos parikymppisenä palvoo aurinkoa, ei se välttämättä näy iholla vielä kaksikymppisenä tai kolmekymppisenä, mutta viimeistään neljän-viidenkympin paikkeilla sen vaikutukset alkavat kummitella iholla. Mikäli aurinkoon vielä yhdistää saasteisessa kaupungissa elämisen ja sokereilla kuorrutetun ruokavalion, runsaan stressin ja vähäiseksi jäävät yöunet, on ihon kollageeni kovilla ja on hyvin todennäköistä, että iho rypistyy ja veltostuu nopeammin kuin mitä se ilman näitä rasitteita olisi tehnyt.

Ei siis ihme, että aina niin aurinkoisessa ja hyvin saasteisessa Bangkokissa eläneet ja erittäin paljon sokeria nauttivat bangkokilaiset olivat hulluina kollageenivalmisteisiin!

Koska ihon rypistyminen johtuu pääosin nimenomaan ihon kollageenin haurastumisesta, pyritään ihon kollageenia tietysti vahvistamaan kaikin keinoin. Kollageenia käytetään kosmetiikkatuotteissa, mutta tosiasiassa kollageeni on niin iso partikkeli, ettei se voi purkista ihon pinnalle levitettynä imeytyä ihon läpi sinne, missä sitä kaivataan. Kosmetiikkatuotteissa kollageenia käytetäänkin kosteutta sitovana ainesosana, joka saa kosteuttavan vaikutuksen ansiosta ihon sekä näyttämään että tuntumaan täyteläisemmältä ja sileämmältä, mutta vain väliaikaisesti.

Lue lisää: Kollageenivoiteet eivät vaikuta ihollasi kuten ehkä luulet niiden vaikuttavan

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Mistä kollageenilisissä on kyse?

Koska iho alkaa menettää kollageeniaan jo parikymppisenä on luonnollista, että on pyritty keksimään, kuinka tätä voidaan ehkäistä, jotta ihon kimmoisuus ja nuorekkuus säilyy tai parhaassa tapauksessa jopa palautuu ajassa taaksepäin. Ratkaisuksi tarjotut sisäisesti nautittavat kollageenilisät pyrkivätkin kuljettamaan kollageenin sinne, missä sitä tarvitaan, eli ihon pintakerroksen epidermiksen alle dermikseen, jossa kollageenisäikeet risteilevät tukemassa ihoa.

Tämä kuulostaa teoriassa hyvältä ja oikein järkeen käyvältä, mutta yhtälössä on yksi pieni mutta, joka pätee ylipäätään kaikkiin sisäisesti nautittaviin kauneusvalmisteisiin. Keho ei nimittäin voi tietää, että olen päättänyt käyttää kollageenilisää nimenomaan ihoni hyvinvoinnin lisäämiseen ja kohdistaa sen vaikutusta siksi juuri ihooni.

Proteiinipitoinen ruokakin sisältää kollageenia, mutta iho pystyy kuulemma hyödyntämään kollageenia vain silloin, kun se on pilkottu tietyn mittaisiksi peptideiksi, eli proteiinipitoisella ruualla ei voi suoraan vain yrittää siloitella ihoa.

Kun kollageenilisänä nautittavan valmisteen oikeaan muotoon laitettu kollageeni pääsee kehoon ja ruuansulatusprosessi alkaa, pilkkoutuu kollageeni-proteiini aminohapoiksi, joista kaikki proteiinit rakentuvat. Tämän jälkeen keho käyttää aminohapot siellä, missä keho niitä juuri sillä hetkellä tarvitsee. Keho ei siis automaattisesti tiedä, että ne aminohapot olivat oikeasti korvamerkittyjä ja tarkoitettu vahvistamaan juuri ihon kollageenia.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Dermiksessä ei myöskään ole vain yhdenlaista kollageenia, vaan niitä on itseasiassa useita erilaisia. Niistä kaikki eivät vaikuta suoraan ihoon, vaan osa vaikuttaa esimerkiksi lihaksiin. Jotta kollageenivalmiste voi siis toimia, tulee sen paitsi päästä oikeaan paikkaan, mutta kyetä vaikuttamaan juuri tietynlaiseen kollageeniin, jotta se voi vaikuttaa nimenomaan ihon ulkonäköön.

Ei siis ole automaattisesti selvää, että tottakai homma toimii, mutta kaiken teorian perusteella siihen syventyneet toteavat myös lähes poikkeuksetta, ettei ole olemassa syytä, minkä vuoksi se ei voisi toimia. Kaikki kollageenilisän kehoon tuomat aminohapot eivät tietenkään mene juuri sinne iholle, mutta osa niistä voi hyvinkin päätyä sinne viestittämään keholle, että kollageenintuotantoa tulee nyt lisätä.

Tämä on se juttu, minkä vuoksi moni on skeptinen kollageenilisien vuoksi. Olenkin viimeiset kuukaudet yrittänyt itse tutkia aihetta intensiivisesti, sillä olen halunnut uskoa niiden toimivan, mutta kaivannut tueksi faktoja. Onneksi olen onnistunut löytämään niitä, sekä saamaan lisäksi myös omakohtaisia kokemuksia kollageenilien toimivuudesta.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Kun hommaa nimittäin alkoi kaivella, löytyi siitä loppujen lopuksi varsin helpostikin jopa useita lumelääkkeen (placebo) kanssa tehtyjä kaksoissokkokokeita, joilla oli saatu muutoksia aikaan. Tällaiset tutkimukset ovat jo hyvin luotettavia tutkimustavan vuoksi. Minun ei siis edes tarvinnut aluksi katsoa, mihin tutkimuksiin tuotteen valmistaja itse viittasi, vaan löysin samat, myöhemmin myös valmistajan sivulta bongaamani tutkimukset itsekin netistä.

Nämä erilliset kokeet osoittivat, että sisäisesti nautitut kollageenilisät voivat tehdä ihosta kimmoisamman, vähentää ihon karheutta sekä lisätä ihon kosteutta ja ehkäistä kosteuden haihtumista iholta.

Tässä muutama esimerkki aiheesta tehdyistä tutkimuksista:

  • Tässä linkki kaksoissokkokokeeseen, jossa 35-55-vuotiaat käyttivät sisäisesti nautittavaa kollageenilisää 8 viikon ajan ja heidän ihonsa kimmoisuus lisääntyi merkittävästi placebo-ryhmään verrattuna. Tämän lisäksi ihon havaittiin olevan kosteutetumpi ja kosteuden haihtumisen vähäisempää. (Tutkimus, johon myös valmistaja sivullaa viittaa.)
  • Tässä linkki kaksoissokkotutkimukseen, jossa 45-65-vuotiaat käyttivät kahdeksan viikon ajan sisäisesti nautittavaa kollageenilisää ja heidän silmänympärystensä juonteet häivyttyivät, minkä lisäksi tietyn tyyppisen kollageenin määrä silmänympärysiholla oli 65% enemmän kuin placebo-ryhmällä. (Tutkimus, johon myös valmistaja sivullaan viittaa.)
  • Tässä linkki kaksoissokkotutkimukseen, jossa 12 viikon testijaksolla voitiin todeta kollageenilisän voivan olla tehokas apu parantamaan ihon kosteustasapainoa, kimmoisuutta ja juonteita. Tässä testissä mitattiin erityisesti ihon kosteutta ja se oli testiryhmällä huomattavasti placebo-ryhmää korkeampi sekä kuuden että 12 viikon testauksen jälkeen.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Oslo Skin Lab nostaa tosiaan avoimesti omallakin verkkosivullaan esiin tutkimuksia, joissa juuri nimenomaan merkin käyttämän Verisol®-kollageenin teho on voitu osoittaa. Verisol®-kollageenin erityispiirteenä on, että tämä nimenomainen kollageeniproteiini on pilkottu entsyymien avuilla peptideiksi, eli tietyn pituisiksi aminohappoketjuiksi, joita keho tosiaan voi hyödyntää myös ihon hyväksi. Paitsi että vaikutus näkyy kasvojen iholla, näkyy se tietysti myös vartalonkin iholla, sillä valmistetta käyttäessä ei tietenkään voi vain itse päättää, minne se tehonsa kohdistaa.

(Oslo Skin Lab myös toteaa, että ihon paras mahdollinen huolenpito edellyttää kuitenkin myös ihoa kosteuttavien ja aurinkosuojan sisältävien voiteiden käyttämistä.)

Skeptinen mieleni sai siis tyydytyksen voituani todeta, että sisäisesti nautittavilla kollageenivalmisteilla voidaan tutkitusti lisätä ihon kimmoisuutta eikä kyse ole vain eipäs-juupas-mutta-kun-musta-tuntuu-väittelystä, jota aiheeseen liittyen usein harrastetaan.

Jokaisella kollageenilisä ei tietenkään vaikuta samalla tavalla ja yhtä radikaalisti, mutta tutkimusten perusteella on silti mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä, että se todellakin voi vaikuttaa iholla sekä lisäämällä ihon nuorekkuutta kimmoisuuden ja juonteiden häivyttämisen kautta että ennaltaehkäisemällä ikääntymisen merkkien muodostumista, minkä lisäksi se voi vielä auttaa pitämään ihon paremmin kosteutettunakin. (Tutkimuksissa todettiin 8 viikon jälkeen ryppyjen syvyyden vähentyneen  mittausten mukaan keskimäärin jopa 20,1 % ja korkein mitattu tulos oli 49,9 %.)

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Kuinka Oslo Skin Lab The Solution ™ Anti-Wrinkle Collagen -kollageenivalmistetta käytetään?

Oslo Skin Lab The Solution ™ Anti-Wrinkle Collagen -kollageenivalmiste tulee 28 pussin pakkauksissa. 2,5 gramman kerta-annospussiin pakattu tuote sisältää vain yhden ainesosan, eli tyypin 1 hydrolisoitua (pilkottua) kollageenia, johon ei ole lisätty rasvoja, hiilihydraatteja tai lisäaineita.

Pussien sisältämä valkea jauhe voidaan sekoittaa ruokaan tai juomaan (kylmään tai kuumaan). Jauhe on hajutonta ja mautonta, mikä yllätti minut todella positiivisesti aiempien kollageenivalmistekokemuksieni vuoksi. Tuotetta käytetään yksi pussi päivässä ja aivan kuten liikunnassakin, on tässäkin tuloksien saavuttamiseksi tärkeää pitkäjänteisyys ja säännöllisyys.

Koska jauhe on tosiaan täysin hajutonta ja mautonta, sekoitan sen itse ihan vain tavalliseen kraanaveteen. Jauhe tekee vedestä hetkeksi samean, mutta vesi kirkastuu muutamissa minuuteissa eikä siitä voi oikeastaan mitenkään aistia, että kollageenijauhe on lisätty siihen. Olen aina ollut hieman huono veden juoja, joten tämä on minulle hyvä tapa saada myös lisättyä veden juontiani.

Tiedän, että monet lisäävät jauheen smoothieen, puuroon tai jopa kahviin, mutta itse juon sen oikeastaan aina lasilliseen vettä liuenneena.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Omia kokemuksia Oslo Skin Lab The Solution ™ Anti-Wrinkle Collagen -kollageenivalmisteesta

Myönnän jälleen, että olin toisaalta todella skeptinen valmisteen suhteen, mutta samalla toisaalta myös hyvin avoimin mielin. Olin lukenut ja kuullut vuosien varrella useita kommentteja siitä, miksi sisäisesti nautittava kollageenivalmiste ei vaikuta ihoon ja monissa niistä oli hyvät perustelut. Toisaalta en kuitenkaan ollut törmännyt suoranaisiin todisteisiin siitä, etteikö se voisi vaikuttaa ihoon, joten olin hyvin utelias itse selvittämään, kuinka se toimisi nimenomaan minulla.

Olen 32-vuotias, eli virallisesti ihoni alamäki on alkanut jo kymmenisen vuotta sitten. Olen kuitenkin tehnyt parhaani yrittääkseni pitää huolen siitä, että ihoni saa hyvää hoitoa ja pysyy suojassa auringolta, jotta se myös pysyy nuorekkaana. En suhtaudu tähän hysteerisesti, sillä itseasiassa nautin ikääntymisestä ja sen myötä tulevasta elämänkokemuksesta, mutta tottakai haluan mielelläni pitää ihoni nuorekkaan näköisenä ja jos se onnistuu niin helpolla kuin kollageenia sisältävän jauheen lisäämisellä päivittäiseen ruokavalioon niin en näe mitään syytä, miksi en ulkoisesti käytettävän kosmetiikan lisäksi satsaisi myös siihen. Onhan sillä sentään jo paljon suurempi todennäköisyys vaikuttaa oikeassa paikassa pelkkiin ihon pinnalla käytettäviin kosmetiikkatuotteisiin verrattuna.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Kirjoitan itse tätä postausta kahden kuukauden kuurin jälkeen. Kun pyysin Oslo Skin Labin kollageenivalmistetta kokeiltavakseni olin itseasiassa erittäin iloinen, että yritys nimenomaan pyysi, etten kirjoittaisi tuotteesta ennen kuin olen kokeillut sitä kahden kuukauden ajan. Minulle tuli siitä jo lähtökohtaisesti hyvä fiilis, sillä tiesin, että tutkimusten ja valmistetta käyttäneiden ihmisten antaman palautteen perusteella yritys itsekin tiesi, että jos tuotetta vain malttaa käyttää sen kaksi kuukautta, huomaa kyllä itse eron.

Itse aloin huomata noin kuuden viikon kollageenilisän päivittäisen käytön jälkeen vaikutuksia ihollani. Ihoni alkoi tuntua pehmeämmältä eikä se enää kuivunut yhtä helposti. Erityisesti silmänympärysiholla olen huomannut kaikkein selvimmin sen, ettei iho ole enää ollut niin kuiva kuin aiemmin. Tämän vaikutuksesta iho myös tuntuu kimmoisammalta.

Moni valmistetta pari kuukautta käyttänyt onkin kertonut, ettei ole huomannut itse mitään selkeää eroa sitä käyttäessä, mutta kun valmisteen käytön on lopettanut ja iho ”palautuu”  takaisin normaaliin tilaansa, ei se olekaan niin pehmeä ja kosteutettu, mihin on ehtinyt valmistetta käyttäessä tottua.

Uskon, että näin kolmekymppisenä olen optimaalisessa iässä kollageenilisän käytön aloittamisen suhteen, sillä ikääntymisen merkkejä on aina helpompaa ennaltaehkäistä kuin yrittää kadottaa. Aionkin siis tyytyväisenä jatkaa kollageenivalmisteen käyttöä (ja pitää hyvää huolta ihon suojaamisesta auringolla). Jos tutkimuksissa on voitu osoittaa kollageenin madaltavan juonteita keskimäärin 20% kahdeksassa viikossa uskon, että se on loistava tuote minulle huolehtimaan, etteivät hennot juonteeni ala kehittyä syvemmiksi rypyiksi ainakaan vielä hetkeen.

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Mistä Oslo Skin Lab  Oslo Skin Lab The Solution ™ Anti-Wrinkle Collagen -kollageenivalmistetta saa?

Oslo Skin Lab The Solution ™ Anti-Wrinkle Collagen -kollageenivalmistetta voi tilata Oslo Skin Labin omilta verkkosivuilta. Kollageenivalmisteen käyttö ja hankinta on tehty helpoksi, sillä paitsi että sivulta voi tilata yksittäisen pakkauksen, voi siellä myös liittyä jäseneksi, jolloin kotiin saa automaattisesti uuden pakkauksen neljän viikon välein, eli jauhepusseja ei tarvitse itse muistaa ostaa lisää.

(Minua kuten varmasti monia muitakin lähtökohtaisesti ahdistavat tällaiset liittymiset, koska aina pelottaa, ettei niistä pääse koskaan eroon ja joutuu viettämään loppuelämänsä postimyyntituotteisiin hautautuen. Oslo Skin Labin valmisteen tilauksen voi kuitenkin lopettaa koska tahansa eikä hommassa ole mitään sitoutumis- tai irtisanoutumisaikaa. Koska kyseessä on postimyyntituote, on sillä tietysti myös 14 päivän täysi palautusoikeus.)

Ostolakossa Oslo Skin Lab kollageeni kokemuksia Virve Vee

Onko teillä omia kokemuksia kollageenilisistä?

Lue myös:
Toimivatko ryppyvoiteet oikeasti?
The Ordinary Granactive Retinoid 2% Emulsion – hyvä ja halpa retinolivoide

24 kommenttia artikkeliin ”Tämän vuoksi sisäisesti nautittu kollageeni voi vaikuttaa ihoon”

  1. Hei! Mä testasin kans tuota 3kk enkä huomannut mitään eroa. Olen 37 vuotias. Kallis pompsi muutenkin kuukausittain maksaa, tekee useamman satasen vuodessa.
    Löysin Vitabalansin Biotiini Kollageeni tabuja 120tabl/14e joka sisältää Verisol P-kollageenipeptidejä. Samaa kamaa siis kuin nuo pussukat?. Käytän niitä vaikka voisin olla käyttämättäkin :D..

  2. Olen nyt syönyt kollageenivalmistetta yli vuoden ja olen erittäin tyytyväinen. Valmiste, jota olen syönyt, on Vivanian kalakollageeni. Kollageeniahan saa tabletteina, jauheena, kapseleina sekä juomana.
    Mikään voide ei koskaan ole kosteuttanut ja ylipäätään vaikuttanut ihoni hyvinvointiin niin hyvin kuin sisäisesti nautittu kollageeni. Suosittelen muillekin, etenkin yli 40-vuotiaille.

  3. Valitettavasti noissa tutkimuksissa on liian pieni otanta todistamaan mitään. Täällä on analyysia: https://efsa.onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.2903/j.efsa.2013.3257

    Kuluttajansuojalain 2. luvun kuudes pykälä estää noiden tutkimusten käytön siinä muodossa, että ne todistaisivat jotakin, ja siksi ko. firma pysyykin lähinnä sillä linjalla, että maksaa esim. bloggareita puhumaan puolestaan, koska ei itse voi väittää noiden tutkimusten todistavan mitään.

    • Kiitos hyvästä pointista! Hyvä siis, että pyysin itse tuotteen kokeiluun, jotta olen voinut saada omakohtaisiakin kokemuksia toimivuudesta. 🙂

      En saa kännykälläni tuota linkkiä juuri nyt auki jostain syystä, mutta täytyy lukea se koneella myöhemmin.

      Kuinka suuri otanta tutkimuksessa pitäisi olla?

  4. Mites Helein strong collagen onko tullut kokeiltua? Siinä kollageeni on peräisin naudasta, eipä se minua haittaa mutta en tarkemmin tiedä millainen se kollageeni on. Tänään aloitin vasta niiden napsimisen, joten nähtäväksi jää! Olen tupakoiva ja kaikki tuollainen on kyllä tarpeen. Varsinkin kun tänä vuonna tulee 28 ikävuotta mittariin ja mulla näkyy jo juonteita otsassa, silmien alla ja hymykohdissa. Oon kokeillut vaikka mitä mutta otsaviirut on aina selkeät, nyyh 🙁
    Pitänee tilata noita oslolab jauheita kunhan kaks purkkia heleinin vastaavaa loppuu. Kiitos hyvä postaus siis! 🙂

  5. Käsittääkseni sillä ei ole väliä onko sisäisesti nautittu kollageeni proteiinina vai lyhyempinä peptideinä, ne kuitenkin molemmat pilkkoutuvat aminohapoiksi ennen verenkiertoon pääsyä. Ja kaikki tarvittavat aminohapot kollageenisynteesiin saa ihan normaalista ruokavaliosta, joka sisältää proteiineja.

    TIetenkin jokainen saa käyttää rahansa miten haluaa, mutta halvemmallakin siis pääsee ihan vain syömällä oikeaa ruokaa 😉

    • Näin minäkin olin luulut, kunnes syvennyin asiaan enemmän ja löysin siitä enemmänkin juttua. 🙂

      • Varmaan osaat sitten selittää, miksi tieteelliset tutkimukset todistavat toisin?

  6. Olen käyttänyt Oslo Skin Labin tuotetta nyt vuoden ja olen siihen tosi tyytyväinen! Minulla meni melkein neljä kuukautta ennen kuin huomasin mitään eroa entiseen. Ja se ero oli ensin se, että hiukseni alkoivat kasvaa, ja uutta tukkaa ilmaantui otsalle ja hiusrajaan. Puolen vuoden jälkeen kampaajani huomasi myös hiusteni tuuhentuneen. Silmänympäryksen rypyt ovat madaltuneet, ja iho on kaiken kaikkiaan tosi hyvässä kunnossa. Eli tuote ainakin minulla toimii loistavasti. Olen jo yli viisikymmentä, joten koskaan ei näköjään ole liian myöhäistä aloittaa !

  7. Luin tieteellisen tutkimuksen jossa sanottiin että kollageeni auttaa AINOASTAAN jos siihen on lisätty c-vitamiini.Ilman sitä ei kollageenista ole mitään hyötyä koska se imeytymiseen tarvitsee c-vitamiinina.Käsittääkseni tähän ei ole sitä lisätty.

    • Kaikki kommentit menevät aina hyväksynnän kautta ja nyt kun olen tosiaan täällä Soulissa voi joskus hieman kestää, että hyväksyn kommentteja. Harvoin täällä kuullaan mitään asiattomuuksia heittelee että tarvitsisi jättää julkaisematta, eli malttia vain hieman. 🙂

      Mielenkiintoista tietoa tuo C-vitamiiniasia!:)

      Edit. Jäin vielä ajattelemaan tätä asiaa kommenttiin vastatessa vähän hitaalla ilmeisesti käydessäni. Saan itse ravinnosta päivittäin reilusti C-vitamiinia, eli ehkä se on siis jo automaattisesti läsnä ruokavaliossani. Jos löydät vielä linkin tuohon tutkimukseen niin olisi mielenkiintoista lukea! 🙂

      • Tarkemmin sanoen kollageenisynteesiin tarvitaan sitä C-vitamiinia. Ja piitä.

  8. Lähdin mielenkiinnolla lukemaan tätä postausta, sillä itse olen opintoihini liittyen tehnyt kollageenilisistä projektityön.
    Valitettavasti tutkimukset ovat kyseenalaisia, sillä useissa tutkimuksissa käytettävät valmisteet sisältävät kollageenin lisäksi muitakin aineita kuten esimerkiksi C – vitamiinia, jonka on ihan oikeasti tutkitusti todistettu osallistuvan kollageenisynteesiin ja tämä on myös EU:ssa hyväksytty väite. Ei siis voida suoraan todeta, että tutkimuksissa tulokset tekisi juurikin pilkottu kollageeni, eikä esim. C-vitamiini (joka muuten lisää ihon kosteuspitoisuutta myös.)
    Toinen ongelma on otantaryhmät. Jotta tuloksiin voitaisiin oikeasti vahvasti luottaa, tulisi kaikilla olla samanlaiset lähtökohdat. Samanlaiset elämäntavat ja ruokailutottumukset. Esimerkiksi runsas veden juonti lisää myös ihon kosteuspitoisuutta. Mitä tapahtuu, kun henkilö x ryhtyy ottamaan nesteen kera kollageenilisää, ja tämä lisää hänen päivittäistä veden juontiaan? Voidaanko tällöin sanoa vaikutuksen tulleen suoraan kollageenilisästä? Puhumattakaan jonkun aiemmin kommentoineen kommentista, jossa mainittiin proteiinien pilkkoutuminen kehossa.
    Lisäksi, en ole löytänyt vielä tähänkään päivään mennessä yhtäkään tutkimusta, jossa olisi vertailtu proteiini(kollageeni)pitoisen ruokavalion ja kollageenilisillä saatujen tulosten vaikutusta. Ei siis ole todistettu, että verrattaen proteiinipitoiseen ruokavalioon valmiiksi pilkottu, sisäisesti nautittu kollageeni lisäisi ihon kimmoisuutta yhtään sen enempää. Mielummin suosittelisin siis satsaamaan C-vitamiinilisään, jos lisiä haluaa käyttää. Muuten suosittelen suosimaan monipuolista sekaruokavaliota (koska proteiinia saa vain eläinkunnan tuotteista) ja säästämään rahansa. Toki, jos kokee, että omassa ruokavaliossa jää proteiinin saanti vähälle, voi olla kollageenilisälle paikkansa. Ja hienoa tietenkin, jos tuotteista kokee saaneensa hyötyä, mutta onko tulos tullut nimenomaan juuri kollageenista, vai jostakin muusta ainesosasta tai ainesosien yhteissummasta? Tämän takia esimerkiksi nyt Suomenkin markkinoille pompahtaneet kollageenijugurtit, -juomat sun muut ovat hieman kyseenalaisia.

    • Mahtavaa kuulla kommentteja asiaan syventyneeltä! Kiitos hyvistä pointeista. 🙂

    • Niin ja siis korjaan vielä, että kollageenia saadaan vain eläinperäisistä lähteistä – ylempänä vahingossa sanoin proteiinia saatavan vain eläinkunnan tuotteista, ja ennen kuin joku kasvissyöjä tai vegaani tähän tarttuu niin korjaan tämän itse. 🙂

      • Joo, hyvä tarkennus! 🙂 Luin muuten itse vähän aikaa sitten jonkin artikkelin kasvikollageenista kosmetiikan puolella (ilmeisesti ihan uusi juttu), mutta en muista enää yhtään, missä siihen törmäsin. Nyt löytyi pikaisella googletuksella tämä raaka-ainevalmistajan tuote: https://www.formulatorsampleshop.com/FSS-Vegetable-Collagen-PF-p/fss20645pf.htm
        Katsotaan, alkaako kasvikollageenia näkyä enemmänkin. En ole syventynyt vielä yhtään tarkemmin aiheeseen.

    • Juuri näin. Linkitinkin tuolla ylempänä EFSAn asiantuntija-arvion kollageenilisätutkimuksista. Kannattaa lukea.

      Virve kyseli otannan suuruudesta. En ole statistikko, vaikka siitä hommasta paljon tiedänkin, ja siitäkin tiedosta tulisi aikamoinen kommenttipostaus joten suosittelen juttelemaan jonkin biostatistikon kanssa tai kaivelemaan asiaa vaikka kirjastossa.

      Noissa Oslo Skin Labin tutkimuksissa on muutakin heppoista kuin otanta. Kunnon tutkimuksen teossa pitää huomioida niin monta asiaa, mm. mittarit.

  9. Oslo Skin Labia en ole kokeillut, mutta iHerbin valikoiman kollageenijauheita nököttää hylyssä nytkin… kovin säännöllisesti en jaksa niitä ottaa, mutta yritän tsempata.

  10. Oletko perehtynyt tai käyttänyt Opti MSM-jauhetta(esim.Puhdistamon)?
    Olen lukenut että silläkin olisi oma osuutensa kollagenin muodostuksessa. Olisiko näitä kahta hyvä esim.käyttää yhdessä?
    Itse olen käyttänyt MSM-jauhetta säännöllisesti ja koen että kasvattaa ainakin hiuksia ja kynsiä..
    Olisi kiva jos jaksaisit joskus perehtyä tähänkin tuotteeseen!☺

    • MSM:n todella arvioidaan vaikuttavan kuten kommentoit. Ystäväni ostaa hevosille tarkoitettua valmistetta (sitä saa liki teollisia määriä halvemmalla), ja kuulemma toimii hyvin.

  11. Mainio arvostelu. Mulla on nyt tämä testissä kanssa ja eka viikko takana. Saa nähdä miten auttaa pitkällä aikavälillä ihon kimmoisuuteen 🙂

Kommentointi on suljettu.