Joulukalenteriarvonta: voita ylellinen Babor-kalenteri

Ylivoimaisesti parhaita juttuja työssäni on, että pääsen puuhailemaan niin monen eri tuotemerkin parissa. Saan kuulla useiden merkkien tuotteista, syventyä brändien tarinoihin ja uppoutua uutuuksiin. Se on ehdottomasti työni ihaninta antia. Sama asia on kuitenkin täydessä ristiriidassa sen kanssa, mistä sisälläni ihan vähän salaa haaveilen.

Minimalismi on lähellä sydäntäni, joten olisi ihanaa saada kokea, miltä tuntuu, kun omistaa vain minimalistisen valikoiman kauneudenhoidon luottotuotteita. Kylppärin kaapista löytyisi vain minimalistinen ihonhoitorutiini hemmottelevia tuotteita eikä meikkipussissakaan olisi mitään sellaista, mikä ei olisi päivittäin käytössä. Jokin siinä ajatuksessa kiehtoo, vaikka se onkin todellisuudessa hyvin epärealistinen juttu – varsinkin kun ottaa huomioon, kuinka paljon ihan oikeasti innostun kun saan käsiini ihan uutta kosmetiikkaa.

Linda Hallberg Fantastic Kokemuksia Pink Opal huulipuna Ostolakossa Virve Vee

Ehkä tämä on ihan tyypillistä fantasioille? Mielessä voi olla joku kutkutteleva ajatus, joka saa syttymään, mutta ihan oikeassa elämässä sen ei silti haluaisi tapahtuvan eikä se todellakaan innostaisi. Leikittelen silti välillä tällä ajatuksella ja huomaan miettiväni, mikä olisi sellainen tuotemerkki, jonka valitsisin, mikäli minun pitäisi luoda minimalistinen tuotevalikoima yhden merkin tuotteilla.

Meikkien puolelta se olisi ehkä Bobbi Brown, sillä pidän merkin lähetysmistavasta todella paljon. Merkin tuotteet on tehty helppokäyttöisiksi ja korostamaan käyttäjänsä omaa kauneutta eikä niinkään tekemään kantajastaan jonkun muun näköinen. Tuotevalikoima on monipuolinen ja sieltä löytyy niin klassikoita kuin kiinnostavia uutuuksiakin. Olisinkin siis mielelläni Bobbi Brown -nainen – tai ehkä mielelläni sittenkin Armani-nainen, sillä myös Armanin meikeissä on samaa ajatusta takana.

Huxley kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Ihonhoidon puolella päätöksen teko olisi vaikeampaa, sillä hurahdan milloin mihinkin sarjaan. Yksi uusimpia suosikkejani on ollut aiemmin fiilistelemäni korealainen Huxley, jonka tehokosteuttavat tuotteet ovat olleet aivan täydellisiä iholleni. Sanon myös usein, että oikeasti rakastan Lumenen tuotteita, sillä sieltä löytyy niin hyviä koostumuksia iholleni.

Minulla on myös yksi sellainen ihastussarja, jonka tuotteista pidän niin paljon, että voisin ehkä jopa (ainakin fantasioissani) käyttää vain sen tuotteita. Sarja on blogissani jo aikoja sitten esittelemäni saksalainen Babor, jonka tuotteita myydään jo 70 maassa.  Tämän merkin esiin nostaminen tässä yhteydessä tulee monille varmasti vähän yllättävänä vetona, sillä en todellakaan puhu merkistä blogissani paljon. Merkki vain jotenkin aina unohtuu ja samaa on sanonut minulle moni muukin.

Babor on vuosikymmeniä vanha klassikkomerkki, jonka ihonhoitotuotteita myydään erityisesti kauneushoitoloissa. Täällä Ruotsissa se on hyvin tunnettu ja suosittu merkki, joka muistuttaa minua olemassaolostaan aina kun siitä on esimerkiksi meillä töissä joku erityinen kampanja. Se myy Ruotsissa todella hyvin ja asiakkaat nauttivat sen tuotteista. Tämä ei ole mikään ihme, sillä merkillä on todella hyviä tuotekoostumuksia, jotka hoitavat ihoa ja sekä tuntuvat että tuoksuvat ihanan ylellisiltä.

Myös Baborissa minuun kolahtaa Bobbi Brownin ja Armanin kaltainen lähestymistapa, jonka tavoitteena on hyvien tuotteiden avulla tehdä kantajastaan oman itsensä paras mahdollinen versio eikä kukaan muu ja vahvistaa itseluottamusta sen kautta.

Ostolakossa Babor kokemuksia

Kävin eilen piipahtamassa Baborin toimistolla töiden merkeissä ja mietin kokoajan, miksi olen taas antanut merkin unohtua. Ostin merkiltä paljon tuotteita sen tultua meille myyntiin ja esittelinkin niitä blogissanikin hieman, mutta tuotepakkauksien uudistumisen myötä en enää halunnut tehdä postauksia vanhoista pakkauksista ja homma jäi. Ehkä tuotteet jäivät sivuun myös siksi, että kun tarjolla on elämyksellinen K-Beauty, tuntuvat perinteisemmät brändit jotenkin vain niin tylsiltä niiden rinnalla loistavista tuotteistaan huolimatta?

(Kun postasin Baborista eilen Instagram Stories -klippeihini, laittoi moni muukin minulle samansuutaisia viestejä ja kiitti että muistutin sarjan olemassaolosta. Ehkä se tosiaankin saa Suomessa niin vähän huomiota, ettei kukaan oikein muista sitä?)

Ostolakossa Babor kokemuksia

Illalla kotiin palattuani kaivoinkin heti esiin Babor-tuotteitani ja otin testiin muutamia tuotenäytteitä, joita visiitiltäni sain. Olen itse shoppaillut lähinnä merkin puhdistustuotteita, kuorintoja ja naamioita, sillä vaikka moni ajatteleekin merkin hintavaksi hoitolamerkiksi, ovat monet sen tuotteet kuitenkin minun mittapuullani ihan kohtuuhintaisia.

Tein illalla ihonpuhdistuksen käyttäen blogissani jo aiemmin esittelemääni Baborin klassikkotuotetta, joka kantaa nimeä HY-ÖL. Huikea puhdistusöljy liukenee veteen, minkä ansiosta se puhdistaa ihon hyvin meikeistä ja epäpuhtauksista, mutta peseytyy kasvoilta vaivatta pois. Itseasiassa olin aivan innoissani, kun minulle demonstroitiin, mitä tapahtuu kun puhdistusöljyä pumppaa vesikuppiin. Tavallisesti öljy ja vesi eivät noin vain sekoitu, mutta tämä öljy liukeni veteen vaivatta eikä lähtenyt erottumaan vesilasin pinnalle öljypisaroina!

Erityistä Babor-ihonpuhdistuksessa on, että ennen kuin puhdistusöljy huuhdellaan kasvoilta, hierotaan sen päälle vielä oman ihotyypin mukaista yrittiuutetta, joka täydentää hoitavaa ja puhdistavaa vaikutusta. Tämä on varsin uniikki tapa toteuttaa eräänlainen kaksoispuhdistus ja vaikka paras lopputulos syntyykin näiden yhdistelmällä, voi öljyä minusta ainakin käyttää myös yksinään.

Ostolakossa Babor kokemuksia

Toinen juttu, josta Babor on tullut erityisen tunnetuksi ovat yksittäispakatut ampullit, jotka ovat pullollaan aktiiviaineita. Ampulleja löytyy erilaisiin tarpeisiin ja niitä voi käyttää kuuriluontoisesti tai vaikka päivittäin. Ostin itse 14 ampullin kuurin toissa keväänä ja käytin sen ihoni hoitoon ennen häitäni. Nämä ampullit ovat niin suosittuja, että niitä lähtee myyntiin vuosittain 40 miljoonaa kappaletta!

Baborilta tulee joka vuosi myyntiin ampulleilla täytetty joulukalenteri, joka on aina todella suosittu. Hypistelin kalenteria Baborin konttorilla ja ehdotin spontaanisti, josko voisin arpoa blogissani teille yhden sellaisen, sillä Babor on minusta ehdottomasti merkkejä, joiden ilosanomaa haluan blogini kautta levittää. Tämä sopi baborilaisille hyvin, joten laitetaan käyntiin siis arvonta!

Ostolakossa Babor kokemuksia

Voit voittaa Babor-ihonhoitokalenterin, joka sisältää 24 hoitoampullia kertomalla kommenteissa, miksi haluaisit voittaa kalenterin. Arvontaan voi osallistua 16.11.2018 klo 23:59 asti.

Arvonnan voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti kommentin yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen.

Jos Babor-tuotteisiin haluaa tutustua lisää, löytyvät aiemmat Babor-postaukseni täältä. Merkin tuotteita myy Suomessa verkossa mm. *Eleven.fi ja koko valikoima on tarjolla täällä.

Katso myös: Kaikki tämän vuoden kosmetiikkajoulukalenterit

Ostolakossa Babor kokemuksia

Haluaisitteko kuulla Baborista lisää?


Lue myös:

Babor – ampulleistaan tunnettu kulttisarja, jota ruotsalaiset rakastavat

Ihana ihonpuhdistuspuuteri: Babor Cleansing CP Enzyme Cleanser

Huippuihana Babor-ihonpuhdistusrutiini

530 kommenttia artikkeliin ”Joulukalenteriarvonta: voita ylellinen Babor-kalenteri”

  1. Haluaisin voittaa kalenterin koska budjetti ei salli mitään ylimääräistä nyt. Pitää säästää että pääsisi miehen kanssa synttärimatkalle.

  2. Onpa kauniin näköinen kalenteri. Ikääntyvän ihon omaavana kaikki seerumit ja ihonhoitotuotteet tulevat tarpeeseen. 🙂

  3. En ole koskaan kokeillut Baboria, enkä kyllä juuri siitä ole kuullutkaan. Kuulostaa ärettömän mielenkiintoiselta ja oman ihonhoitofilosofiani mukaiselta sarjalta, joten olisi ihan huippua päästä kalenterin kautta tutustumaan laajaan kattaukseen sarjan tehotuotteita. 🙂

  4. Ehdottomasti haluaisin nämä käsiini sillä olen käyttänyt Baboria viimeksi yli kymmenen vuotta sitten ja myös lähes unohtanut koko merkin olemassaolon. Näitä ampulleja mulla aikoinaan oli myös ja ne on aivan uskomattoman ihania!!!

  5. Kiitos valloillaan olevien hormoonien iho tekee niin kuin en haluaisi sen tekevät, uudet laadukkaat tuotteet varmasti auttaisivat saamaan ihon vähitellen parempaan suuntaan!

  6. Babor- ihonhoitokalenteri tulisi itselleni, kasvoni tarvitsevat nyt huomiota ja hemmottelua Kova vuosi elämän ja työn vuoksi kohta takana niinpä nyt kaivataan jotain uutta ja ihanaa!!

  7. Olisi ihanaa voittaa kalenteri. Babor on minulle melkein tuntematon, viime vuoden Elevenin kalenterista tuli Baborin pieni ampulli joka tuntui kyllä todella tehokkaalta kosteuttajalta. Näin talven hiipiessä muuttamaan ihoani, muistin taas superkosteuttajan viime vuodelta.

  8. Olen pian 50 v. ja Baborin tuotteista olisi varmasti hyötyä tämänikäiselle 🙂

  9. Aina joulun alla haaveilen kosmetiikkakalenterista, mutta ne ovat hintansa puolesta tavoittamattomissa. Olisi ihana yllättää itsensä joka päivä joulukuussa. Tämän nimenomaisen kalenterin haluaisin siksi, että haluan todella panostaa ihonhoitoon ennen omia häitäni ja tämä olisi siihen ihan luksusta.

  10. En ole koskaan uskaltanut kokeilla Baboria, mutta olen hyvin kiinnostunut tuotteista.

  11. En ole tänä vuonna hankkinut mitään kalenteria, mutta ollut mietinnässä niin tämä kalenteri olisi kyllä mieluinen 🙂

  12. Iho on nyt syksyn myötä ruvennut kuivumaan käsittämättömän paljon johtuen työpaikan kuivasta huoneilmasta.En uskalla edes ajatella miten iho reagoi vielä tuleviin pakkasiin ja lumisateisiin.Tämä olisi ihoni pelastus tänä talvena.

  13. Olen lukenut tuotteista mutta en itse käyttänyt ja ikä jättää kasvoille jäljet olen olisi todella tarvetta tälle kalenterille

  14. En ole ikinä testannut ampulleita enkä myöskään muita Baborin tuotteita. Olisi mahtavaa päästä tutustumaan sarjaan.

  15. HY-ÖL! 😀 Ihonhoito on kyllä semmoinen HYÖLÄ (karjalankielen sana ”vaiva, riesa, suuritöinen”), että olisi ihanaa jos näistä Baborin ampulleista saisin siihen apua! 🙂

  16. Tuotteet eivät ole minulle tuttuja mutta se, että käytit ampulleja valmistautuessasi omiin häihisi, kertoo paljon tuotteista. Siitä syystä haluaisin ehdottomasti päästä kokeilemaan.

  17. Babor ob merkkinä minulle uusi, mutta ampulleja varsinkin on hehkutettu niin paljon, että sormeni suorastaan syyhyävät päästä kokeilemaan niitä.

  18. Pitkä syksy on luettavissa kasvoilta, ampullit kuulostavat tarpeeksi vahvalta voittamaan väsymys

  19. Onpa mielenkiintoisen kuuloinen merkki. Tämän kalenterin olen kyllä nähnyt kaupoissa, mutten ole ennen keneltäkään kuullut kokemuksia niin siksi on kauppaan jäänyt. Mutta tämähän kuulostaa todella lupaavalta!

  20. En ole vielä kokeillut mitään Baborin tuotteita, joten mielelläni kokeilisin niitä joulukalenterin myötä 🙂

  21. Olen edelleen 21 viikkoa kestävällä lääkekuurilla. Tarkoitus on saada kynsisieni hävitetyksi kokonaan. Kuuria jäljellä rapiat 4 viikkoa. Tulokset näkyvät aikanaan. MUTTA, lääkityksen myötä ole saanut varsinkin kasvoihin epämiellyttävän ihoreaktion. Kuivia, kutisevia laikkuja. Iho hilseilee eikä ole mitenkään sievän näköinen. Olen rasvaillut erilaisilla öljyillä, kosteuttavilla voiteilla. Tuloksetta. Jospa tämän joulukalenterin luukuista paljastuisi pelastus…

  22. Keski-ikäinen ihoni kaipaa joskus extraa, ja ampulli täynnä aktiiviaineita olisi iso apu!

  23. Olen nyt syksyn aikana kokeillut niin monenlaisisia ihonhoitotuoteyhdistelmiä ilman tavoittelemiani tuloksia ja olisi mahtavaa päästä kokeilemaan vielä yhtä uutta tuotemerkkiä, josko se auttaisi sen täydellisen ihon saavuttamisessa. 🙂

  24. Onpa hyvän kuuloinen merkki. Tämän kalenterin olen kaupoissa kyllä nähnyt, mutta en ole kuullut keneltäkään kokemuksia tuotteista niin siksi on kauppaan aina jäänyt. Mutta vaikuttaa olevan kokeilemisen arvoisia tuotteita.

  25. En ollut ennen kuullut tästä merkistä. Uusia tuotteita on aina kiva testailla ja joulukalenterikin vielä itseltä puuttuu niin tässä yhdistyisi molemmat 🙂

  26. Haluaisin päästä kokeilemaan millaisia taikoja nuo ampullit iholleni tekisivät. Tuollainen 24 päivän kuuri olisi aika loistava!

  27. Minulla ei ole vielä joulukalenteria Lisäksi Baborin seerumit kuulostavat kyllä niin ihanilta, että olisi loistavaa päästä kokeilemaan niitä näin joulukalenterin muodossa.

  28. Viime vuonna elevenin kalenterissa tullut ampulli teki kyllä vaikutuksen, joten olisi kiva päästä testaamaan lisää. Varsinkin kun merkki ei muuten ole tuttu.

  29. Viimevuoden Elevenin joulukalenterissa oli yksi ampulli jonka testattuani Babor on jäänyt mieleeni, hyvässä mielessä. Olisi hienoa päästä kokeilemaan useampia erilaisia ampulleja että onko merkki niin hyvä kun muistan

  30. Haluaisin voittaa tämän joulukalenterin, koska Babor on minulle ihan tuntematon merkki ja olisi ihana päästä kokeilemaan tuotteita. Ja mikä olisikaan parempi, kuin testata niitä joulukalenterikokoisina. Tämän lisäksi olen jouluhullu ja minulta löytyy jo 4 joulukalenteria, joista tosin vain yksi on kosmetiikkakalenteri (Lumene).

  31. Juuri enterorokon sairastaneena kasvojeni iho todellakin kaipaisi jotain tällaista hemmottelua! 😀

  32. Babor – sehän kutsuu minua jo nimeltä! Ja sitten vielä sisältö – olisipa kiinnostavaa tutustua noihin ampulleihin. Talvella iho alkaa oireilla, kuivuu, atooppiset läikät ilmestyvät, valon vähyys vaikuttaa mieleen, väsymys iskee, lista on pitkä. Joten ampulleista varmasti olisi käytännön hyötyä, ja ne antaisivat pientä luksusta arkeen. Ja onpa paljon helpompi herätä joulukuun aamuina, kun on pieni yllätys odottamassa kauniissa kalenterissa!

  33. Haluaisin voittaa kalenterin, koska en ole koskaan kokeillut kyseisiä tuotteita ja varmasti hinnan vuoksi ne jäävät minulta koskaan saamatta. Nyt voisin kokeilla, ovatko ylelliset ja arvokkaat tuotteet todella niin upeita kuin kuvittelen 🙂

  34. Kalenteri olisi sellaista luksusta, johon ei koskaan muuten tulisi pikkulapsiarjessa tuhlattua ja tartuttua.

  35. En ole koskaan kokeillut mitään ampulleja, ja merkkikin on ihan uusi tuttavuus mulle. Kahden pienen lapsen äitinä ois kiva saada pientä hemmottelua arkeen!

  36. Olen tykännyt muutamista kokeilemistani baborin tuotteista, mutta ampulleja ei ole tullut testattua siispä joulukalenteri olisi enemmän kuin mieleinen!

  37. Haluan voittaa kalenterin, koska merkki on minulle ennestään aivan vieras. Iho kiittäisi myös extrahuomiosta.

  38. En ole ko. tuotetta päässyt aiemmin kokeilemaan, se tekisi varmasti keski-ikäistyvälle iholleni hyvää!

  39. Tuotemerkki on minulle täysin tuntematon ja joulukalenteri olisi mitä mainioin tapa tutustua ja löytää uusia suosikkituotteita.

  40. Haluaisin voittaa kalenterin tytölleni. Teinillä naama kukkii niin jos tuommoisesta olisi apua. Ja samalla sais itekki kokeilla;)

  41. Voi että olen halunnut testata Baborin ampulleja kun havainnoin ne Suomen markkinoilla…. ne todellakin kuulemma sopivat kaikkien iholle; lisäävät kimmoisuutta ja tasoittavat pieniä ja suuria juonteita sekä kiinteyttävät ihon kudoksia. Itselläni on anti-age iho joka nauttii selvästi jo tuhdimmasta hoidosta…tämän joulukalenterin haluan omaan käyttöön!

  42. Haluaisin voittaa kalenterin, koska tämän kaltaista kosmetiikkaa en tulisi muuten koskaan kokeilleeksi, nimim. ”kaikki kosmetiikka Prismasta” 😀

  43. Olisi ihanaa päästä testaamaan uusia tuotteita joita ei ole itse tullut ostettua, myös talvella kuivuvalle iholle tulisi tarpeeseen.

  44. Olisi ihanaa päästä tutustumaan sarjan tuotteisiin ja saada hemmottelua arjen keskelle.

  45. Tämä kiinnostaa, koska tämä olisi sellaista arjen luksusta joka yleensä jää kaikkien kiireiden jalkoihin.

  46. Nyt täytyy sanoa, että en ole tainut kuulla merkistä aiemmin eikä se siis ole mulle millään tavalla tuttu. Joten tää ois loistava tilaisuus päästä testaamaan tuotteita!

  47. Teini-ikäinen tyttäreni on aloittanut ihonhoidon ja meikkaamisen ja tämä olisi hänelle upea yllätys. Äidin kanssa yhdessä tutustua lastu kosmetiikkaan.

  48. Tällä hetkellä yritän etsiä hyviä tuotteita ongelmaihoni kuriin saamiseksi. Uskoisin, että ampulleista olisi apua! Vielä en ole omaa kosmetiikkakalenteria kerennyt hommaamaan, joten tulisi tarpeeseen!

  49. Haluaisin voittaa kalenterin, koska sen ansiosta pääsisin itse kokeilemaan baborin tuotteita. Puolet sisällöstä lähtisi äidille kun hän ei ikinä raaski ostaa mitään selektiivistä kosmetiikkaa, niin näillä ampulleilla hänet saisi yllätettyä iloisesti

  50. Olen lukenut tuotteista ja kiinnostavat kyllä kokeilemaan. Olisi ihana tutustua tuotteisiin ensin ja sitten vaikka hankkia niitä itselle tai läheisille joululahjaksi.

  51. Äitini pitää Baborin tuotteista ja olisi ihanaa ilahduttaa häntä joulukalenterilla.

  52. Tuotemerkki on minulle tuntematon eikä varmaan olisikaan varaa tuotteisiin. Tykkään hemmoitella itseäni, niin tämä olisi ihana. Tuotteiden lisäksi saisi kokea joulukalenterin (en ole kosmetiikka kalentereita kokeillut).

  53. En ole ostanut vielä itselleni joulukalenteria ja tämä olis ihanan luksusta! Myöskin merkki kiinnostaa kovasti!

  54. Monesti Baborin ampullit olleet ostoskorissa, mutta jääneet vain aina hautumaan.. Nyt olisi se hetki sitten koettaa näitä. Vaikuttavat ihanilta 🙂

  55. Baborin jotain putsaria olen kokeillut ihan teininä ja sen jälkeen autuaasti unohtanut koko sarjan. Talvikuiva iho kyllä huutaa jotain tehohoitoa ja ampullit voisivat olla hyvä vaihtoehto 🙂

  56. Ai että olisi metkaa kokeilla Baborin tuotteita. Ottaisin joulukuun teemaksi hemmottelun

  57. Olen paljon nähty kyseisestä merkistä mainoksia ja lukenutkin paljon heidän ampulleistaan. Kovasti tekisi mieli kokeilla, mutta hinnan takia kuitenkin jäänyt ostamatta. Olisi siis todella mahtavaa voittaa kyseinen kalenteri!

  58. Mulla on viimeks ollut Baborin meikkejä joskus vuonna suo ja kuokka. En ees muistanut koko merkkiä enää. Mulla ei oo ollut kosmetiikkakalenteria ikinä, joten siksi oon mukana

  59. Olen pikkuhiljaa kiinnostunut kosmetiikkakalentereista, mutta en ole vielä sellaista omistanut. Nuorempana tuli ostettua suklaakalenteri ja jos tänä päivänä ostaisin suklaakalenterin itselleni, niin se taitaisi kadota parempiin suihin ensimmäisen päivän aikana. Olen sitten tullut siihen tulokseen, että tänä vuonna voisin tuoda hieman joulun taikaa itselleni hankkimalla elämäni ensimmäisen kosmetiikkakalenterin.

    Babor itsessään ei ole minulle tuttu merkki, mutta kokeilisin mielelläni.

  60. Tuotesarja on aivan uusi, mutta seuraan sinua IG:ssä ja hypetyksesi jälkeen olen todella kiinnostunut! 😀 Pakko olisi siis saada käsiin ja päästä kokeilemaan, auttaisiko ampullit rutikuivaan naamaani.

  61. Babor ei ole itselleni aikaisemmin tuttu, joten kalenterin avulla olisi hyvä tutustua. Olen jo hetken etsinyt uusia tuulia ihonhoitooni, joten tästä olisi hyvä aloittaa.

  62. Tämä on minulle ihan uusi merkki. Kuullut olen saattanut mutten kokeillut. Minulla ei ole koskaan ollut Kosmetiikkakalenteria joten olisihan sellainen kiva saada 🙂

  63. Siskolle synnytyksen jälkeen olisi varmasti mieluinen lahja! Ja pienen vauvan kanssa tulisi varmasti hoitavat ampullit tarpeeseen

  64. Äidiltäni olen joskus ihastuneena testannut Baborin tuotteita. Itselleni en ole vielä raaskinut ostaa, olisi ihana saada kasvoille kunnon piristys pommi tuolla kalenterilla.

  65. Haluaisin voittaa kalenterin, koska ampullit kiinnostavat ja Babor on minulle täysin uusi ja tuntematon merkki.

    Nämä kosmetiikkajoulukalenterit himottavat (ja tulisivat myös tarpeen) kovasti yllätyksillään, mutta valitettavasti ei ole tällä hetkellä varaa niihin.

  66. Käytössä on ties kuin mones purkki babroin puhdistusvaahtoa, niin olisi ihana saada lisähoitoa ampulleista!

  67. Baborbon tosiaan jäänyt mieleen sellaisena vanhemmille naisille suunnattuna hiukan tylsänä merkkinä joten olisi kiva päästä joulukalenterin kanssa toteamaan omat olettamukset vääriksi!

  68. Haluaisin voittaa tämän kalenterin, sillä merkki kiinnostaa: olen kuullut siitä paljon, mutta koskaan en ole selvinnyt hankkimaan siltä mitään. Kiva, kun olet pitänyt sen nimeä esillä, meillä Suomessa se on hautautunut muiden hoitolasarjojen alle.. tai ehkä sen imago alkaa olla ’mummomainen’.

  69. Olen ollut jo pitkään kiinnostunut merkistä, mutta en ole odtanut niitä. Tässä saisi ihanasti kokeilla laajasti sarjan ampulleja.

  70. Haluaisin voittaa kalenterin, jotta voisin antaa sen siskolle etukäteisjoululahjaksi!

  71. Pidän myös todella paljon ajatuksesta, että ihonhoidolla ja meikeillä korostetaan kantajansa kauneutta, eikä naamioida persoonallisuutta piiloon. Babor on merkkinä vielä minulle tuntematon. On kummallista, miten naapurissa niin suositut merkit ovat Suomessa ihan pimennossa! Haluaisin siis ehdottomasti päästä kokeilemaan merkkiä ja upean oloisia ampulleja nuukahtaneelle talvi-iholle. Ampulleissa erityisesti kiehtoo pieni koko, joka mahdollistaa kuurin pitämisen juuri silloin ja siihen tarpeeseen, joka iholla on.

  72. En oo ikinä käyttänyt mitään Baborin tuotteita mutta kiinnostaa kyllä. Etenkin tuollaiset ampullit on mun mielestä tosi mielenkiintoisia, saa tehoapua juuri tiettyyn ongelmaan! Ja hei toi kukkamekko, ihanan överi!

  73. Minä tahtoisin helliä omaa ja mieheni ihoa kun talvi kiusaa ja kuivattaa.

  74. Täysin uusi merkki minulle, joten miksikäs ei , aina kiva kokeilla uusia juttuja

  75. Tulevalla äippälomalla ehtisin hyvin ampulleja testailemaan talvikuivalle iholleni!

  76. Erittäin mielenkiintoinen kalenteri ja tulisi kyllä käytettyä viimeistä pisaraa myöten. Iho on tämmöinen oikutteleva kiukkupussi, johon ”ei saa otetta” . Pintakuiva, lähes kauttaaltaan punainen ja näppyjä tasaiseen tahtiin. Vanhat arpien jäljet pikkuhiljaa haalistumassa sentään. Yli 10v tämän kanssa on saanu taistella 😀
    En ole ennen törmännyt merkkiin (ainakaan, että sen muistaisin) mutta lähtee kyllä heti pari ampullia testiin jos ei arpaonni suosi. Ampullit ja öljyt on niin ihania ♥️ Öljyputsari kuulostaa myös hyvältä tuon veteen sekoittumisen kanssa.. Eipä jäisi sitä öljyistä fiilistä sitten, nii voisi muutenkin kuin iltapesuna käyttää.

  77. Kovasti kyllä kiinnostaisi kokeilla kyseisiä ampulleja, sillä ihoni olisi tehokuurin tarpeessa. Ylipäänsä ampulleihin pakatut tuotteet tuntuvat todellakin luksukselta.

  78. Muistan jo vuosia sitten miten ystävä vannoi Baborin valokynän nimeen. Itselle tuntemattomaksi jäänyt just tämä sarjan ihonhoitopuoli. Rakastan ampulleja, seerumeja, hoitovesiä… kaikkea iholle juotettavaa Tästä joulukalenterista pääsisi varmasti osalliseksi myös mieheni ja siskoni. No ainakin ampullin verran

  79. Baborin tunnen vain nimeltä, enkä sitäkään varmaan olisi yllätettynä muistanut. Olisko aika viisikymppisen jo tutustua? Haluan uskoa – jos ei isoihin niin ainakin pieniin – ihmeisiin.

  80. Rakastan kokeilla erilaisia ihonhoitotuotteita ja babor on minulle ihan uusi merkki! Mielelläni kokeilisin ❤️

  81. Töissä tuli niin huonja uutisia tänään, että kihisen kiukusta ja hämmenyksestä kauhub sekaisin tuntein. Ihana palkinto voisi saada siipeä nousemaan.

  82. Ois ihana voittaa tuo koska mun pärstä vaan tarvitsisi hoitamista :/ Kesän mittainen sairaalareissu teki tuhojaan ja hemmottelu olisi niin paikallaan…

  83. En ole koskaan kokeillut merkin tuotteita ja mulla ei oo vielä yhtään joulukalenteria et nyt sais kaks kärpästä yhellä iskulla 🙂

  84. en ole ennen kokeillut baborin tuotteita ja rrrrakastan ampulleja, erilaisia hoitavia ampulleja…siksi.

  85. Olisi ylellisyyttä käyttää tällaisia ampulleja, oih! Tekisivät varmasti hyvää pintakuivalle iholleni, joten innolla mukaan arvontaan!

  86. Muistan joskus nuoruudessani käyttäneeni Baborin tuotteita. Muistia voisi vaikka virkistää tällä kalenterilla.

  87. Arvonnassa mukana! Puolitoista vuotta sitten Baborin pääsisäiskalenteri oli ensimmäisiä tuotteita, jotka ostin uuden ihonhoitoharrastuksen myötä. Pähkäilin aluksi kuinka ampullia käyttäisi, kunnes äkkäsin että sisällön voi kerrostaa. Iho tykkäsi.

    Hy-Öliä olen miettinyt, mutta vaatimus toisen tuotteen käyttämisestä sen parina ei ole saanut innostumaan. Ehkä sittenkin ostan vain öljyn kun nyt totesit, että sen voi käyttää yksinäänkin.

  88. Minulla ei ole ikinä ollut kosmetiikkajoulukalenteria! Ampullit varmastikin voisivat auttaa myös tässä vuodenajassa kuivuvaan ihoon. 🙂

  89. Babor on mulle ihan tuntematon merkki. Olisipa siistiä päästä kokeilemaan, tykkäisikö ihoni näistä ampulleista. 🙂

  90. Mun iho tarvitsee kipeästi Baborin ihania ampulleja! Tyyppinä siis keski-ikäisen ongelmainen sekaiho, samassa naamassa viihtyvät finnit(!) sekä rypyt. Uskoisin että Baborin kalenterin aarteilla iho saisi kaipaamaansa elvytystä.

  91. Taloustilanne ei millään anna periksi Baborin hintaisen joulukalenterin ostamiseen eikä minulla ole aiempaa kokemusta Baborista. Siksi voitto olisi ihana kun pääsisin tutustumaan luksusmerkin ampulleihin kattavasti ja näkemään toisivatko ampullit apua iän myötä uhkaavasti esiintyöntyville ongelmille.

  92. Ostin pari vuotta sitten Baborin pääsiäismunan ja kuten silloin, myös tämän kalenterin myötä pääsisin ihanasti testaamaan kuinka eri ampullit omalle iholleni sopivat! Muutoin ei tule monen sorttisia ostettua ja ihon tarpeet kuitenkin vaihtelevat, joten monipuolinen valikoima tulisu kyllä käytettyä 🙂

    Ohi aiheen… En tiedä tuleeko tämä nyt tuplana, kun yritettyäni lähettää kommentin, sain herjaussivun jonka mukaan kirjoitan kommentteja liian nopeasti ja minun pitäisi ottaa rauhallisesti 😀 mielenkiintoista, kun viimeisin kommenttini on jotakuinkin viikon takaa ja nyt painoin lähetä kommentti painiketta tasan kerran.

  93. Muistan kun kerroit tuosta ampulli joulukalenterista. Silloin kuulin Baborista ensi kertaa. En ole vielä kuitenkaan koskaan kokeillut mitään tuotetta heiltä, mutta aika varmaan jo olisi! Olen viimeistelemässä väitöskirjaani ja rahoitus loppuu vuoden vaihteessa. Melkoinen stressi siis päällä ja se näkyy kasvoissa eli olisi mahtavaa päästä hemmottelemaan ihoa ja saamaan uusia kokemuksia

  94. Oih! Olen kuullut sarjasta paljon, mutta en ole vielä testannut yhtäkään tuotetta. Olisipa kivaa voittaa kalenteri!

  95. Muistan etäisesti nähneeni Baborin pakkauksia jossakin, mutta en ole koskaan kokeillut niitä. Olisi siis mielenkiintoista tutustua merkkiin, ja ampullit tulisivat varmasti tarpeeseen talven kuivattamalla ihollani.

  96. En ole aiemmin kuullutkaan koko merkistä, olisin tietenkin innokas kokeilemaan kun niin kovasti hehkutit niitä ja tämä kalenteri olis kyllä oiva tapa päästä kokeilemaan heti useampaa tuotetta.

  97. Aaaaa… Baborilla on muutakin kuin ampulleja! Minä osallistun arvontaan, koska naamani on ruttuinen sekä (ehkä?) pääsisin lärppimään muitakin merkin tuotteita! Mitä luksusta! Smuuaak!

  98. Babor on ihan paras. Puhdistusöljy vaan hupeni itsellä niin nopeasti että halusin kokeilla jotain edullisempaa. Olen myös sen pääsiäiskalenterin käyttänyt ja tykkäsin kovasti. Nyt iho vetäsi kuivaksi jostain syystä niin tämä tulisi tarpeeseen!!

  99. Babor ei ole mulle ollenkaan tuttu, mutta palan halusta päästä kokeilemaan tuollaisia ampulleja! Ne kuulostaa niin jännältä ja jotenkin luksukselta.

  100. Täydellinen joulukalenteri Tulisi tälle kenkkuilevalle iholle tehokuuri tarpeeseen!

  101. Oi, Baborin tuotteet ovat ihania, mutta en aina niitä raaski ostaa. Tuo kalenteri kyllä houkuttelisi. 🙂

  102. Tämä kalenteri kruunaisi joulun odotuksen ja koko joulukuun! Näen jo sieluni silmin itseni iltaisin työpäivän jälkeen availemassa luukkuja ja kokeilemassa uutta ampullia joka ilta… Tämmöisen hemmottelukuurin jälkeen olisi aattona iho aika hehkeässä kunnossa! <3

  103. Babor on nimenä tuttu, mutta yksi niistä kosmetiikkamerkeistä, joista en muuten osaisi mitään sanoa. Ennen tämän lukemista, siis. 😀 Olisi jännä kokeilla ampulleja. Iho kiittäisi tehokuurista.

  104. Ei mahda mitään mutta omissa mielikuvissani Baborilla on vaan jotenkin vanhahtava, mummotätimäinen imago. Tuotteet varmasti laadultaan aivan hyviä.

  105. Itellä vähän just itelle sopivat tuotteet hakusessa, joten mielelläni kokeilisin!

  106. Babor on vain nimenä tuttu, mutta kiinnostaisi paljon kokeilla sen tuotteita.

  107. Tilasin itselleni jo LookFantasticin kalenterin. Jos voitan niin antaisin tämän äidilleni lahjaksi koska äiti ei raski ostaa kosmetiikkakalenteria mutta tykkää hemmotella itseään tuotteilla 🙂

  108. En ole ikinä kuullutkaan merkistä mutta sait minut kiinnostumaan! Ihoni on huonossa kunnossa, olen testannut vaikka mitä mutta alkaa olla luovuttaminen jo lähellä. Pieni toivon kipinä syttyi tätä postausta lukiessa että joskohan tämä merkki tekisi ihmeitä. Jouluksi iho kuntoon 😀

  109. Ois tosi mielenkiintoista päästä tutustumaan jo työni puolesta tähän ihonhoitosarjaan joka ei ole aiemmasta tuttu minulle. Ja mikäs sen hauskempi tapa kuin joulukalenteri! Saisi ehkä sen joulufiiliksenkin kaivettua sieltä tähän harmauteen.

  110. En ole koskaan Baborin tuotteita kokeillut, vaikka olen niistä paljon kehuja kuullut. Nyt olisi hyvä aloittaa… Kuivuudesta kärsivälle iholle tämä tekisi varmasti hyvää <3

  111. Marraskuun masentunut naama tarvitsee ilo ampulleja nyt todella kovaa !!! Harmaa ilma pistää naamankin harmaaksi ..nyt tarvitaan jotenkin jotain iloa

  112. Olen kerran ostanut Baborin ampulleja (paketissa taisi olla 7?) josta olen yhden säilyttänyt erikoistilaisuutta varten! On muuten hyviä!! Haluaisin voittaa koska tiedän näiden olevan hyviä ja tulisi tarpeeseen 😉

  113. En ole koskaan kokeillut Baborin tuotteita, mutta olisi mielenkiintoista päästä testaamaan. Vaikuttaa laadukkaalta sarjalta.

  114. Babor on minulle ihan uusi tuttavuus, joten olisi ihana tutustua merkin tuotteisiin ja jännittää, mitä kalenterin luukuista paljastuu.

  115. Yli-innokkaana kosmetiikka- ja jouluihmisenä olisi ihanaa päästä tutustumaan tähän tuotemerkkiin juuri joulukalenterin muodossa! Yritän jatkuvasti kasvattaa tietämystäni eri merkeistä, ja tässä olisi taas yksi uusi merkki tutustuttavaksi. 🙂

  116. Koska minulla ei ole koskaan varaa ostaa ja kokeilla uusia meikkejä ja ihonhoitotuotteita! 🙁 Tällä hetkellä on jällein kerran käytössä markettien halvat tuotteet.
    Jos tämän kaleterin voittaisin, tulisi varmaan tippa linssiin. :’)

  117. En ole koskaan omistanut kosmetiikkakalenteria, eikä siihen olisi tällä hetkellä varaakaan. Olisi ihana kokeilla uusia tuotteita ja hemmotella itseään:)

  118. Enpä tunne tuota merkkiä entuudestaan ja siksihän mä blogia luenkin, että aina on mahdollisuus oppia uusia asioita.

  119. Olen vasta alkanut yrittäjäksi ja tuloja ei ole itsellä ollenkaan, niin jää haaveeksi vain tänä vuonna joulukalenterit. Tämä olisi samalla sekä kalenteri että joululahjani <3

  120. Voi miten olisi kiva päästä kokeilemaan tätä itselle vierasta tuotemerkkiä! Oman ihon väri on epätasainen ja kuivuuttakin esiintyy.

  121. Oih! Haluaisin tuon kun oon hankkinut joulukalenterit lapsille ja JOPA KISSOILLE, vaan mulle ei oo mitään ☺️

  122. Äitiyslomien jäljiltä ei olis ollenkaan huono vähän panostaa itseensä 🙂 vuoden alussa paluu työelämään…

  123. Minulle tuntematon merkki, joten joulukalenterin myötä olisi ihana päästä testaamaan ja hemmoittelemaan itseään.

  124. Silkasta uteliaisuudesta kokeilla tehoampulleja ja omasta ilosta saada kosmetiikkajoulukalenteri.

  125. Olispa kiva päästä kokeilemaan näitä tuotteita. Babor entuudestaan tuntematon.

  126. En ole ennen kuullutkaan tästä merkistä ja nyt alkoi kiinnostaa! Ampullit kuulostavat ihanan ylellisiltä ja joulun aikaan asiakaspalvelijana työskentelyssä tarvitsen kaiken hehkun iholleni 😀

  127. Ihana, hoitoampulleja. Talvi-ihoni kaipaisi juuri niitä Olisi ihana saada joulukalenterillinen niitä!!!

  128. Olisi hienoa päästä tutustumaan tähän merkkiin. Ampullitkin ovat jotain uutta minulle ihonhoidossa.

  129. Olen aikaisemmin kuullut merkistä ja itse olen myös kuvitellut sen olevan kallis ”hoitolamerkki” enkä sen takia ole siihen enempää perehtynyt.

    Tämä olisi loistava tilaisuus päästä tutustumaan merkin tuotteisiin! Ja olisihan se mahtavaa saada jouluksi kosmetiikkakalenteri.

  130. Oi ihoni on aina talvisin todella kuiva ja elottoman näköinen. Olisi ihana saada siihen vähän eloa!

  131. Tutustuin Baborin seerumiin Elevenin viime vuoden joulukalenterin kautta. Oli aivan ihanan ylellinen. Jakaisin kalenterin siskoni kanssa, olisi hänelle yllätys!

  132. A) Minulla ei ole vielä joulukalenteria, B) Ampullit tulisivat tähän väsyneeseen 45+ naamariin hyvin tarpeeseen ja C) Baboria olen kokeillut /käyttänyt joskus hyvin hyvin kauan sitten, joten olisi ihan mukavaa kokeilla uudelleenkin 🙂

  133. Joskus kosmetologilla käydessä on käytetty Baborin tuotteita, mutta itsellä ei ole ollut yhtää tuotetta. Luulenpa, että tykkäisin aika paljon 🙂

  134. Ampullit vetoavat näin farmasian alan ihmiseen 😀 Atoopikkona on jatkuva etsintä hyvistä ihonhoitotuotteista.

  135. Olen hieman huono hoitamaan ihoani, ja haluaisin törmätä sellaisiin tuotteisiin mitä ilman en voi olla. Tai siis mitkä saisi minut hoitamaan ihoani paremmin. Olisi ihana päästä kokeilemaan näitä tuotteita

  136. Kaipaisi itselleni jotakin kivaa rankan syksyn päätteeksi ja mikä sen parempaa kuin joulukalenteri!

  137. Eteenkin näin talvella 40+ iholle tehohoito olisi luksusta. Ja joulukalenterit ❤️

  138. Kiinnostaisi todella paljon päästä testaamaan näitä, ihan uusi juttu itselleni

  139. Kuulostaa tutulta, joskus kokeilin Baborin pihdistustuotteita ja tykästyin, mutta olin täysin unohtanut tämän ennen kuin luin tämän blogitekstin

  140. Koska talvi, kuivuus ja pimeys vie tästä naamaata kaiken elon. Merkkikin uusi tuttavuus.

  141. Baborin tuotteita olen jonkin verran katsellut mutta en vielä kokeillut niin joulukalenteri olisi kyllä hyvä tapa lähteä kokeilemaan tuotteita

  142. Vanha ihminen tarvitsee paljon ampulleja, jotta iho säilyisi raikkaana ja nuorekkaan puhtoisena. Lisäksi tummansävyinen kalenteri sopii joulusisustukseemme.

    • Tuota kalenteria katselin mutta en raaskinut ostaa sitä. En ole vielä muutenkaan kokeillut Baborin tuotteita, joten tuo kalenteri olisi hyvä apu tutustua merkkiin.

  143. No hei, sun instan ja tän postauksen sisältämän Babor-hypen jälkeen tätä kalenteriahan on vaan pakko haluta 😀 Merkkiä en olekaa kokeillut kuin yhden, elevenin kaltsusta tulleen ampullin verran, mutta siitä nyt ei ihan vielä kunnollista mielipidettä pystynyt muodostamaan.

  144. Ihana tapa tutustua Baborin ampulleihin! Merkki on jäänyt minulle tuntemattomaksi vaikka juurikin ampullien tehoa monesti hehkutetaan. Mielelläni kokeilisin itsekin. Pintakuiva sekaiho ei aina ole helpoin, ja varsinkin talviaika kurittaa ihoa ankarasti.

  145. Kuullut paljon kehuja merkistä ja että tekee ihmeitä iholle. Mielelläni kokeilisin ja olisi mukava synttärilahja yllätys

  146. Olen kokeillut kaverin suosituksesta Baboria ensimmäisen kerran 2004. Ja muutamia tuotteita on tullutkin ostettua aina varallisuuden salliessa 🙂 Tämä on minulle ns. hemmottelumerkki. Olisi ihana kokeilla ampulleja, ne ovat minulle täysin kokemattomia tuotteita.

  147. Rakastan sekä joulua että ihonhoitoa. <3 Synttärini sattuu olemaan juuri arvonnan päättymispäivänä, joten voitto olisi kuin synttärilahja. 🙂

  148. Ikää 37 ja nahka alkaa sen myös osoittaa. Tähän saakka ihonhoito on ollut lähinnä vesipesu + lisääntyvässä määrin kosteusvoidetta, mutta enää sekään ei riitä. Peilistä katsoo sameaihoinen neiti, jonka ilmeelle tekisi kyllä tällainen hemmottelu erinomaisen hyvää. Kenties vaikka tästä oppisi pitämään itsestään vielä parempaa huolta 🙂

  149. Hei! Haluaisin voittaa kalenterin ja antaisin sen äidilleni, joka kriiseilee ikääntymisen kanssa 🙂

  150. Vaikka tämä syksy ei ole muuten tuntunut kovinkaan rankalta, niin iholle se on sitä ollut. Olisi siis ihana hemmotella ihoa (ja mieltä) näillä tuotteilla!

  151. Katselin tätä viime viikolla ruotsinlaivalla, mutta se jäi ostamatta merkin ollessa täysin vieras itselleni. Nyt kertomasi perusteella perusteella merkki houkuttaa ja tämä kalenteri olisikin ihan huippu!

  152. Luokittelen itseni jonkinlaiseksi ihonhoitohifistelijäksi, mutta siitä huolimatta tämän merkin tuotteet on minullakin jäänyt ihan täysin pimentoon. Mä kans innostun aina kuin pikkulapsi jouluna, kun saan jotain uutta ja mielenkiintoista kokeiltavaa, joten mikäs sen parempi tapa valmistautua jouluun olisikaan kun perehtyä näihin Baboreihin! ^____^

  153. Pienen 5kk pojan äitinä olen huomannut että ihonhoidon avulla pysyn pirteämmän näköisenä ja meikki on lähes turhaa hyvin hoidetulla iholla.

  154. En ole ikinä kokeillut merkin tuotteita. Ampullit vaikuttavat tosi kiinnostavilta.

  155. Kalenteri toisi kipeästi kaivattua tehohoitoa iholleni. Talven tuoma kuivuus tuntuu ja näkyy jo. Lisäksi haluaisin hemmotella ihoani jotta ikääntymisen merkkejä saisi hidastestua. Lisäksi aiemmin sairastetetun aknen takia en varmasti koskaan ole sinut ihoni kanssa niin tämän kautta voisi hetkeksi keskittyä ihon hoidon luxsus puoleen jotta meikkikin näyttäisi kasvoilla kauniimmalta

  156. En ole koskaan käyttänyt ampulleja ihonhoidossa! Tässä oliskin kiva tilaisuus innostua jostain aivan uudesta 🙂

  157. En ole ikinä merkin tuotteita testannut ja sun hehkutus ei harvemmin on turhaa 🙂

  158. baborin tuotteet ovat tosi hyviä. ainakin ne muutama mitä olen kokeillut. kalenteri olisi mahtava tapa tutustua sarjaan enemmän! ja totta kai kosmetiikkakalenterit kuuluvat joulun odotukseen itsestään selvästi. 🙂

  159. Baborin kalenterin jos voittaisin, niin onnesta mä pyörtyisin. Ihanasta kosmetiikasta haaveilen vain, ei sellaista multa löydy lain. Kalliit merkit ei sovi mun budjettiin, kuun viimeiset rahat ruokaan laitettiin. Ois hienoa päästä Baboria testaamaan, ihoa hemmottelemaan ja hoitamaan. Nyt toive onkin siis suuren suuri, et onni osuis mun kohdalle juuri

  160. En ole koskaan kuullutkaan tästä merkistä. Olisi kiinnostava päästä testaamaan. Lisäksi antamisen riemu on aina paras riemu, joten voisin lahjoittaa pari ampullia kalenterista kaverillekin 🙂

  161. Olisi kiva saada testata monia erilaisia tehoaineita ja nähdä miten ne vaikuttavat ihooni. Babor on minulle ihan tuntematon merkki, vaikka olenkin blogiasi seurannut jo vuosia.

  162. Kosmetiikkajoulukalenteri tekisi koko joulukuusta juhlaa! Ja olisi ihana tutustua kohistuun Baboriin..

  163. Myös mulle entuudestaan tuntematon merkki, mutta sun istastooreista ja täältä blogista sai hyvän kuvan tuotteista ja oisi kiva päästä testaamaan!

  164. Minulta on mennyt kyseinen sarja pahasti ohi…olisi ihana kokeilla jospa nämä tuotteet olisivat SE-juttu joka minun ihonhoitorutiineista ja -rituaaleista puuttuu.

  165. Masentaa, kun iho ei ole ikinä ollut näin huonossa kunnossa, niin toivottavasti noista olisi apua tähän 🙂

  166. Sain joskus 3 ampullia lahjana Eleveniltä kun tilasin muita Babor-tuotteita. Näitä lisää:)

  167. Kalenteri näyttää ihanalta! Olisi mukava päästä kokeilemaan uusia tuotteita, koska merkki ennestään tuntematon.

  168. Olisi ihana päästä kokeilemaan ampullihoitoja ensimmäistä kertaa! 30 ylittäneenä se voisi jopa tehdä hyvääkin 🙂

  169. En ole koskaan testannut Baboria ja oikeastaan vaan kuullutkin siitä vain sun blogissa. Mulla ei myöskään oo koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria, joten olisi ihana päästä testaamaan uutta ja antaa janoiselle talvi-iholle 24pv:n tehokuuri kaikkea hyvää

  170. En ole ikinä kokeillut merkin tuotteita, joten olisi mahtavaa päästä perehtymään niihin ihan kunnolla ja saada samalla iho hehkuvaksi ehkä jo jouluun mennessä! Mulla on ollut akne, mutta nykyisin (etenkin talvella) aika kuiva ihotyyppi, jota on tärkeä hoitaa 🙂

  171. Haluaisin testata uudelleen sarjan tuotteita. Baborin jokin puhdistustuote oli aikoinaan ensimmäinen puhdistustuotteeni.

  172. En ole itse raaskinut vielä ostaa Baborin ampulleja, vaikka ne laadukkailta tuntuvat. Joulukalenteri toisi ihanaa hemmottelua talveen ja helpottaisi varmaan ihon selviämistä talvikauden yli!

  173. Olisi ihana kokeilla tällaisia luksustuotteita. Oma kukkaro sallii vain edullisen, mutta huolellisedti valittujen tuotteiden käytön, joten Baborin laadukkaat ampullit olisivat ihanaa hemmottelua syksyn kuivattamalle epäpuhtaahkolle iholleni. Toisaalta tällaisen joululahjakalenterin sisällöstä pääsisi nauttimaan ystävänikin, jaettu hemmottelu nyt vain on (ainakin välillä) vielä parempaa kuin itsehemmottelu. Hehkuviiniä, kynttilöitä ja Baborin ampulleja. Oih, mikä joulun odotus. <3

  174. Iho kaipaa tehohoitoa, mutta budjetti ei ylellisyyksiin riitä. Olisipa ihanaa päästä kokeilemaan!

  175. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Babor on jäänyt itselleni totaalituntemattomaksi, joten kalenteri olisi upea kurkistus tähän mielenkiintoni herättäneeseen merkkiin.

  176. Kuulin Baborista nyt ensimmäistä kertaa ja olisi ihan mahtavaa päästä kokeileen tuotetta. Mun ihonhoito on aikamoista kokeilua, että löytää toimivia tuotteita, jotka jää käyttöön.

  177. Haluaisin voittaa tämän kalenterin, koska kyseinen merkki on minulle aivan uusi. Se kuulostaa tosi kiinnostavalta!

  178. Minulla on koko aikuisikäni teiniajoista asti ollut ongelmaiho ja olisi ihanaa hemmotella kovia kokenutta nassua ampulleilla!

  179. Tähän aikaan vuodesta ihoni kaipaa erityistä huomiota, jota tästä kalenterista varmasti saisi! Lisäksi olisi ihana kokeilla itselle uusia tuotteita, joita ei välttämättä itse tulisi hankittua.

  180. Ah, Babor! Jotenkin hämärästi muistan tämän äitini kosmetiikkakaapista. Ehkä nyt kun itse olen reilu nelikymppisenä tukevasti aikuinen, voisin kokeilla tätä itsekin 🙂

  181. Postauksesi luettuani tulin vakuuttuneeksi että haluaisin kokeilla Baborin tuotteita ja ampulleja. Minulle sarja jota en ole aiemmin kokeillut. Olisin innostunut kokeilemaan. Toivossa on ihana elää että voittaja olisin minä! Jos en voita, kiitos kuitenkin että kerroit sarjasta!

  182. Tää ei ole ollenkaan tuttu merkki, ja ihan mielenkiinnosta haluaisin päästä testaamaan! Ja se että se tulisi joulukalenterimuodossa on pelkkää plussaa

  183. Haluaisin voittaa kalenterin, koska haluaisin testata tätä minulle täysin uutta merkkiä ja himoitsen kosmetiikkakalenteria piristämään joulukuuta

  184. Ihan uusi tuttavuus minulle tämä merkki, olisipa kiva päästä kokeilemaan itselle uusia tuotteita.

  185. En ole koskaan kokeillut Baborin tuotteita. Kosteusköyhä ihoni varmaan tykkäis kovasti

  186. Vaikuttaa ihanalta! Ihoni kuivuu aina välittömästi kun ilmat viilenee, niin tänäkin syksynä. Olisipa ihana päästä hemmottelemaan sitä noilla ampulleilla <3

  187. Tietääkseni en ole ikinä käyttänyt mitään Baborin tuotetta. Joulukalenteri olisi yltiöylellinen tutustumistapa Baboriin!

  188. Olen jo pitkän tovin tutkinut Baborin tuotteita ja varsinkin tällaisena ihonhoitoaddiktina kuumottelisi kovasti päästä kokeilemaan juuri ampulleja! Ihanaa Joulun odotusta!

  189. Kuulostaa hyvältä tuotemerkiltä! Haluaisin antaa tämän äidilleni kokeiltavaksi, jos onni minua suosii. 🙂

    Muuten voisin harkita sitten omien hommaamista, alkoi houkutella tuo ihonhoitokuuri!

  190. Olen käyttänyt tätä puhdistusöljyä jo 70-luvulla, se on ihana tuote ja silloin kauan sitten se rauhoitti ihoni. Poisti pintakuivuuden ja näpyt rauhoittuivat, kuka olisi uskonut. Haluaisin nyt kokeilla sitä tässä lässä (66v.) ja ampulleja erityisesti, sillä ihoni kaipaa kohennusta. Saapa nähdä käykö tuuri….

  191. Vakuutuin tuotemerkistä, kun sitä tässä postauksessasi ja Instassa kehuit ja suosittelit! Öljyputsari varmaan lähtee jokatapauksessa tilaukseen, yrttiuutteen kera.
    Oman ihoni kaikenlainen ylimääräinen hemmotteleminen on nykyään harvinaista herkkua. Olen jo aiempina vuosinakin näitä ampulleja ”kuolannut”, ja joulukalenteri on hankkimatta! Aa että kuinka tästä ilahtuisin! Saisi iho kaipaamaansa spesiaalihuomiota.

  192. Oho, aivan uusi merkki minulle. Ja miksi haluaisin voittaa kalenterin: Rakastan testata uusia tuotteita, pidän arvontojen jännityksestä ja minulla ei ole vielä joulukalenteria.

  193. Olisi huippua voittaa tällainen tehopakkaus! Olen kuun vaihteessa muuttamassa takaisin kotiseuduilleni pohjoiseen päin ja ehkä ainoa asia mitä en muutolta odota on jäätävä merituuli. Ihoni on kuiva jo valmiiksi ja tiedän tehohoidon tulevan tarpeeseen ilmojen pikkuhiljaa viiletessä.

  194. Luulen, että yksi ensimmäisistä kosmetiikkatuotteistani teininä oli Baborin puuteri. Sittemmin en ole käyttänyt, joten voisimme jälleen yhtyä Baborin kanssa 40 vuoden jälkeen.

  195. Toivon kovasti, että voitan joulukalenterin. En koskaan ole käyttänyt saati sitten kokeillut ampulleja ja ikää on kertynyt. Vuosien myötä ilmaantuu muutoksia noin vain minulta lupaa kysymättä. Pitäisi varmaankin hyökätä niitä vastaan esim. ampulleilla.

  196. En ole Baboria päässyt testaamaan muutamaa hassua miniä lukuunottamatta, joten olisi ihana saada oikein kunnon tehobuusti sarjaa 😀

  197. Haluaisin vaan päästä kokeilemaan tuotteita, oon lueskellu sun blogista tästä ja kiinnostaa merkki kyllä!

  198. Joulukalenteri vielä ostamatta, jospa voittaisi täältä. Ja sarjahan on aivan mahtava.
    Ja jaettu ilo on vielä parempi, lupaan antaa siskolle puolet.

  199. Suurena haaveena voittaa tää kalenteri, koska tuotteet kuulostaa jo ihan uskomattoman hyviltä näiden sun esittelyiden perusteella ja oon jo jonkin aikaa paininut iho-ongelmien kanssa eikä meinaa löytyä sopivaa ratkaisua. Olisi huikeaa mikäli näistä löytyisi apu ja vihdoin saisin ihoni kuntoon

  200. Syksyn ja pimeyden keskelle olisi mahtavaa saada tällainen tehopakkaus kotiin. Tämän äärellä kuluisi monta riviä hypistellen ja ihaillen.

  201. Kuulostaa niin luksukselta ja olisi ihanaa jakaa tämä äidin kanssa, meille molemmille kelpaisi hemmottelu ja rakastamme ihonhoitoa! <3

  202. Ihoni kaipaisi nyt tehohoitoa rankan syksyn jälkeen. Olisi ihana hemmotella itseäni joka päivä joulukuussa!

  203. Haluaisin voittaa kalenterin – koska en ole koskaan käyttänyt mitään ampullituotteita. Enkä myöskään Baborin tuotteita, joten olisi mukava tutustua merkin tuotteisiin. Taidankin tilata sitä Hy-Öl puhdistusöljyä ja jotakin öljytöntä silmämeikinpuhdistusainettakin bongasin merkiltä. Vaikka kasvoille tykkään käyttää öljyputsaria, silmissä öljy ei ole kivaa – koska käytän piilareita. Tehokas silmämeikinpoistaja on ollut kauan hakusassa, mutta kaikissa tuntuu olevan öljyä mukana…. Misellivedet eivät puhdista tarpeeksi tehokkaasti esimerkiksi ripsaria pois.
    Kiitos hyvästä blogista ja mielenkiintoisista Instastoryista!

  204. Jotenkin tämä merkki on mennyt multa ihan ohi, joten mielellään kuulisin lisää. Ja tietenkin testailisin mielelläni noita kalenterin juttuja, kun en ole vielä tähän ikään (30++) mennessä löytänyt omaa luottotuotetta.

  205. Olisi kiva tutustua enemmän merkkiin ja hemmotella itseä joulua odotellessa 🙂

  206. Rakastan seerumeita yli kaiken ja kertomustesi perusteella haluisin ehdottomasti testata näitä Baborin seerumeita.Olen kuullut kyllä sarjasta mutta langennut mielikuvaan jitenkin vanhahtavasta sarjasta.Nyt olisi tilaisuus todistaa se vääräksi.Olisi ihana voittaa kalenteri

  207. Pikkusiskoni Baborin öljypullolla kävin jo 70-luvulla. Öljy oli aivan luksusta nuorella ihollani silloin. Haluaisin palata niihin muistoihin ja tietenkin tuntea uudelleen hoitavan öljyn ihollani.

  208. Vau, ihan uusi merkki mulle, en oo ennen kuullutkaan. Tätä ois kiva päästä testaamaan 🙂

  209. Kosmarikoulussa aikoinaan käytettiin Baboria ja se oli jo silloin aivan ihana! Olisi kiva päästä uudelleen kokeilemaan.

  210. Kalenteri olisi ihana tuomaan luksusta arkeen 🙂 en ole testannut tuollaista aiemmin!

  211. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkakalenteria, eikä varmaan tulekaan niiden korkean hinnan vuoksi.
    Ihana piristys samaa rataa kulkeviin päiviin. Voisin olla myös ihanan hehkeä joulu aattona, kalenterin ansiosta tietenkin

  212. Ehdottomasti haluan tietää lisää Baborista. Aiempi kosmetologini käytti Baboria ja silloin näitä tuli käytettyä . Ja miksi tarvisin näitä ampulleja…niin vaikean anemian ja rankkojen hoitojaksojen jälkeen…tarvii sekä iho, että mieli kohennusta.

  213. Koska Babor on minulle uusi merkki, ja seerumitkin olen vasta ylipäänsä löytänyt Olisi siis hienoa päästä testailemaan

  214. Mulla on ollut ihoni kanssa enemmän tai vähemmän vaikeaa etenkin kesän jälkeen ilmojen viilennettyä. 24 kappaletta ampulleja kuulostaa siis todella hyvältä paketilta alkaa elvyttään tätä ihoa ja kantaa se vielä talven ylitse kohti kevättä.

  215. Voi, ihana arvonta!
    Olisi mahtavaa saada luksusta arjen keskelle, laadukkaitten ampullien myötä!

  216. Olen vihdoinkin päässyt eroon yli 20v vaivanneesta aknesta, ja nyt voisin hemmotella ihoani!

  217. Minulla ei ole vielä koskaan ollut kosmetiikka joulukalenteria, siksi olisi kiva voittaa sellainen! 🙂

  218. En ole aikaisemmin törmännyt kyseiseen brändiin, joten olisi hauska tutustua 🙂

  219. Olen (kuiva keski-ikäinen) viimeiset pari vuotta testaillut erilaisia ihonhoitosarjoja. Olisi kiva löytää sarja, joka jäisi pidemmäksi aikaan käyttöön. Tätä en siis ole vielä testannut.

  220. Olen panostanut huolella ihonhoitoon jo pidemmän aikaa ja se on alkanut tuottaa tulosta, iho on hyvässä kunnossa, pehmeä ja kosteutettu, ei enää pintakuivuutta tms. Baborin ampullit olisivat tosi mielenkiintoisia kokeilla! Etenkin kaula ja decoltee tarvitsiivat tehohoitoa! Mukana siis arvonnassa

  221. En ole koskaan kuullut tällaisesta tuotemerkistä ja olisihan sitä ihanaa päästä testaamaan, vieläpä joulukalenterina. ❤️

  222. Olen seiraillut blogiasi jo vuosien ajan ja on ihana seurata Instastorejasi erityisesti korealaisesta kosmetiikasta! <3 olen haaveillut kosmetiikkajoulukalenterista ja olisi mahtavaa päästä tutustumaan uuteen sarjaan. Ampullit ovat kiinnostelleet muutenkin kovasti mutta vielä testaamatta.

  223. Tämä brändi on minulle aivan uusi tuttavuus ja voiton myötä mahdollistuisi tuotteiden kokeilu.

  224. Haluaisin iholleni hehkua ja kirkkautta pikkulapsiarkea piristämään 🙂 Käytin ennen häitäni Baborin seerumia ja siitä jäi hyvä kokemus.

  225. Uusi tuotemerkki minulle. Ja niin kaunis joulukalenteri, aivan unelma ♥️. Kyllä joka aamu joulukuussa pomppaisin ylös kuin pikkulapsi ☺.

  226. Olisi ihana saada ensikosketus täysin tuntemattomaan sarjaan näiden kautta. K-beauty onkin innoittamasi kautta tullut testattua jo

  227. Mulla ei ole vielä joulukalenteria ja tälläinen kiinnostaisi kovasti! Olisi ihana päästä tutustumaan tähän merkkiin ja noi ampullit vaikuttaa ihanilta.

  228. Ooh, ihanan erikoista!! Tän joulukalenterin kanssa vois sitten toteuttaa ”hullu kemisti” – itseään I would give it a go!

  229. Tämä blogi teksti osui ja upposi.. Nimittäin juuri eilen sali treenin päätteeksi totesin että kuka tuo ryppynaama tuolta peilistä katsoo. Vuosi sitten oli juuri täyttänyt 30 vuotta ja ei tietoakaan silmän ympärillä olevista juonteista. Mutta nyt..eipä ole ennen tarvinnut miettiä ihoa ja sen ”ikää”. Nyt pitää aloittaa pelastustoimet ennen kuin on liian myöhäistä.

  230. En ole aiemmin merkin tuotteita päässyt kokeilemaan ja uutuudet kiinnostaa aina!

  231. Merkki on minulle tuntematon, mutta koska ihonhoito on sydäntä lähellä (ja naama ja pää piristystä vailla), olisi tämä oiva voitto.

  232. Vuosia sitten olen jotain ampulleja kokeillut, joten nyt kyllä kiinnostuin taas ajatuksesta niiden kokeilemisesta!

  233. Hei vaan hei! Nyt olis kyllä sellainen palkinto tiedossa, että ensimmäistä kertaa ikinä kommentoin mihinkään arvontapostaukseen (tai no, postaukseen ylipäätään jos oikein muistan).

    Mä olen lasten jyräämä kulhatanut kotiäiti joka tarvis tehohoitoo. Mun kauneudenhoitorituaaleihin kuuluu päivittäinen kasvojen ja kaulan alueen huitominen, lätkiminen ja raapiminen/rapsuttelu 1veen toimesta.

    Mä voin vain haaveilla kalliista huippumerkeistä, koska en mä kuitenkaan raaski itseeni niin paljoa panostaa. Kasvovoiteistakin tarttuu lähinnä päivävoide mukaan – se erillinen yövoidehan on iha tuhlausta.

    Kalenterilla mä ilahduttaisin itseäni joka päivä. Ja pääsisi tietysti testaamaan onko sillä väliä ostaako tokman.. eräästä liikkeestä tarjouksesta tavaraa vaiko jotain kalliimpaa brändiä. Nii ja toki sitten Aattona mies saisi ihailla virkistäytynyttä puolisoaan.

  234. En ole koskaan käyttänyt tätä merkkiä ja olisi tosi ihanaa päästä testaamaan

  235. Ihan vieras merkki, eikä minulla ole koskaan ollut muuta kuin tavallinen suklaakalenteri.

  236. En ole aiemmin tästä merkistä edes kuullut, joten olisi kiva päästä tutustumaan

  237. Ostoslistallani on juurikin seermi tai ampulleja. Muoti-ja kauneusbudjettini tälle vuodelle on tosin käytetty, joten kalenteri olisi oikopolku onneen!

  238. Sait puheillasi niin vakuutettua mut, vaikken ollut merkistä koskaan kuullutkaan 🙂

  239. En ole päässyt vielä kyseistä merkkiä kokeilemaan ja kuiva talvi-iho on jo alkanut näyttää merkkejään, joten innolla kokeilisin!

  240. Simppelisti siksi että en ole ikinä kokeillut baboria tai kosmetiikka joulukalenteria!
    Sulla on niin super hyödyllisiä postauksia joka päivä, kiitos!

  241. Entinen Baborhypettäjä ilmoittautuu! Tosin ampulleja we ole koskaan vielä testaillut mutta ehkä tälleen 26-vuotiaana lienee hyvä jo aloittaa extrahoito ja hemmottelu?!? 😀

  242. En ole varmaan koskaan käyttänyt Baborin tuotteita. Hoitoampullitkin olisivat uusi tuttavuus. Sitten voisi aloittaa uuden vuoden kaunistautuneena.

  243. Vieras merkki minulle, mutta kiinnostaisi tutustua. Vaikka kalenterin muodossa. 🙂

  244. Haluaisin voittaa kalenterin, koska itselläni ei ole ollut yhtenäkään jouluna varaa ostaa tälläistä kalenteria.

  245. Vau! Nyt on kyllä täysin ennestään tuntematon merkki, mutta onpas kiinnostava etenkin ideologiansa puolesta! 🙂

  246. En ole aikaisemmin Baboriin tutustunut, mutta nyt talven lähestyessä joka päivä vain enemmän kuivuva ihoni kaipaisi todellakin aktiiviaineita!

  247. Babor -sarjasta olen kyllä lukenut ja ajatellut niiden olevan laadukkaita tuotteita. Vielä en ole käyttänyt mitään Baborin tuotteita. Ihossani on monenlaista haastetta, joten kalenterista varmasti löytyisi apua niihin.

  248. Kuivan ihon pelastus tämä joulukalenteri! Lapin kuivassa talvessa tulisi ehdottomasti käyttöön ja piristäisi rankan opiskeluputken keskellä 🙂

  249. Pakko myöntää etten ollut kuullutkaan tästä merkistä muta pintakuivan ihon omaavana ja laiskana voisi tämä helpottaa kasvojen hoitoa kun talvellä jopa kosteusvoide täytyy äkkiä levittää ettei ala hilseillä.

  250. Aivan uusi merkki miulle ja olisihan se ihanaa näin aikuisenkin omistaa joulukalenteri ja saatikka noinkin erilainen ja tutustua samalla

  251. Kiinnostava merkki joka on minulle ihan uusi tuttavuus, muistelen että oon sun blogista siitä aiemmin kyllä lukenut. Tää olisi ihana voittaa, koska mulla ei vielä joulukalenteria ole, ja rakastan ihonhoidossa eniten juuri tiivisteitä, seerumeja ja ampulleja 🙂

  252. Babor kuulostaa tosi mielenkiintoiselta merkiltä. Haluaisin tutustua tuotteisiin ja joulukalenteri olisi tähän ihan huippu, pääsee tutustumaan monenlaaisiin merkin tuotteisiin. Ihoni ei ole kovim hyvässä kunnossa, ehkäpä kalenterista löytyisi apu tähän, vähän niinkun joululahjaksi parempi iho. Miulla koskaan ennen ollut kosmetiikka joulukalenteria, olisi ihanaa päästä pdottamaan joula sen parissa.

  253. Olisi kiva päästä tutustumaan minulle uuteen merkkiin kalenterin avulla :).

  254. Kukapa ei haluaisi tällaista luksusta elämään! En voi edes kuvitella parempaa joulukalenteria Miksen ole kuullut tästä aikaisemmin! Tänne kiitos heti nyt! Ainut huono puoli tässä varmaan on ettei halua joulun koskaan saapuvan tän kalenterin kans

  255. En ole vielä 32vuoden aikana käynyt kertaakaan kosmetologilla ja oikeastaan lasten myötä koko ihonhoito on jäänyt retuperälle niin paljon kuin rakastankin kaikkia kauneuteen/ihonhoitoon liittyviä tuotteita. Tälle väsyneelle äidille olisi oikea piristys saada oma joulukalenteri! Toki tuo sanomalehdenkin kalenteri mukava on, mutta se jääkööt muksuille, jos tämän voittaisin! 😉

  256. En oo koskaan kokeillut kyseisen sarjan tuotteita, vaikka olen kuullut siitä paljon hyvää! Tää olis oiva tilaisuus tutustua ko sarjaan 🙂

  257. Olisi parasta jos saisi tälläisen kalenterin jouluksi! merkki vaikuttaa tosi ihanalta!

  258. En ole törmännyt merkkiin aiemmin, mutta kesän auringon jättämien jälkien ja talven kuivuuden jälkeen tehoaineet tulisivat todellakin tarpeeseen!

  259. Minulle Babor on Ruotsin vuosilta tuttu merkki haaveilun kohteena, mutta siis täysin testaamatta! Olisi mahtavaa päästä kokeilmaan jos onni sattuisi suosimaan

  260. En ole käyttänyt merkin tuotteita, mutta tälläinen kalenteri olisi oivallinen tapa tutustua niihin. 🙂

  261. Suklaakalentereista en välitä, mutta tämän todellakin haluaisin! En ole ikinä kokeillut tuollaisia ampulleja, vaikuttaa melkoisilta tehopakkauksilta.

  262. Oi kyllähän olis varmaan niin hieno kalenteri. Kyllä kaipaisi iho kunnon ampullikuuria. Mukaan arvontaan.

  263. Vau, uusi sarja, josta en ole ennen kuullut:) Olisi kiva voittaa joulukalenteri suklaakalenterin seuraksi;)

  264. Aika monena vuoten olen harkinnut Baborin joulukalenterin hankkimista ja on se tainnut käydä ostoskorissakin useamman kerran. Tähän mennessä ostopäätös on kuitenkin jäönyt tekemättä. Olisi ihana päästä kokeilemaan!

  265. Babor on mulle ihan tuntematon merkki, mutta hehkutuksesi perusteella ehdottomasti tutustumisenarvoinen! Tämä kalenteri olisikin siis oiva tapa tutustua Baboriin.

  266. Baborin tunnen vain nimeltä, mutta en ole koskaan kokeillut. Itse asiassa en ole koskaan kokeillut minkään merkin ampulleja. Olisin siis innokas fiilistelemään ihanan joulukalenterin parissa ja kokeilemaan ampulleja 🙂

  267. Tämä ampullikalenteri tekis todennäköisesti parempaa iholle, mitä se perinteinen suklaakalenteri 😀

  268. Moi! Merkki ei ole ennestään tuttu, mutta kuulostaa kiinnostavalta. Lisäksi rakastan joulukalentereita – eli täydellinen match!

  269. En ole ennen tutustunut ko. Merkkiin, mutta ideologiansa puolesta kuulostaa tutustumisen arvoiselta. Joulukalenteri olisi ihana tapa päästä tutustumaan kyseiseen merkkiin. (:

  270. Voi ihanaa, Babor! Parikymppisenä tuli käytettyä sekä Baborin ihonhoitotuotteita että ampulleja, mutta ajan kuluessa ja muihin merkkeihin tutustuessa ja uppoutuessa on päässyt Babor välillä unohduksiin. Olisi kiva päästä testailemaan Baboria ja ampulleja taas, ja fiilistelemään.

  271. Vitsit muistan kun joskus 11-vuotiaana voitin Regina-lehden arvonnasta jotain Baborin ikääntyvälle iholle tarkoitettuja ihonhoitotuotteita, ihan tyytyväisenä käyttelin niitä ampulleja kun olin onnessani että mulla on jotain näin luksuskamaa 😀 Niin, olis kiva päästä testaamaan niitä taas, öö, 23 vuoden tauon jälkeen 🙂

  272. olispa ihanaa kokeilla tälläisillä paremmilla tuotteilla ja nauttia uudella tavalla joulun odotuksesta , kun se oma joulu tahtoo mennä muille hyvän mielen antamiseksi.

  273. Ikinä en ole vastaavia kokeillut, joten huikeaa olisi päästä kokeilemaan auttaisiko nämä loppuraskauden ja hormonien runtelemalle iholleni

  274. Itselleni merkki ei ole kovinkaan tuttu, mutta äitini on juurikin noita ampulleja käyttänyt ja kehunut kovasti. Nyt en ole niitä hetkeen nähnyt hänen käytössään, joten olisi kiva yllättää hänet tällaisella kalenterilla 🙂

  275. Kuten sanoitkin, niin Babor on melko tuntematon Suomessa. Näin on myös minun kohdalla ja tässä olisi hyvä hetki päästä tutustumaan sarjaan. 🙂

  276. Ehdottomasti kiinnostaa testata uusia tuotemerkkejä, ja kieltämättä koko Babor on mennyt itseltäni ihan ohi.

  277. Ihoni on viime aikoina ollut kummallinen. On näppyjä ja kuivuutta. Yleensä hyväihoiselle tämä on erityisen stressaavaa. Ja tokihan rakastan joulukalentereita ja kosmetiikkaa!

  278. Ei ollut entuudestaan tuttu merkki, mutta todellakin houkuttaa kokeilla. Joulukalenterimuodossa tällaiselle jouluhörhölle vieläkin houkuttavampi!

  279. Kaiken muun häsän vuoksi olen laiminlyönyt ihonhoitoa ja stressiin alkaa näkyä. Suosittelen toisille tuotteita ja kerron säännöllisen ihonhoidon eduista. Lievää ristiriitaa. Ehkä tämä antaisi boostia minulle ja iholleni. Ja olisi uusi tuttavuus minulle.

  280. Enpäs olekaan ikinä kokeillut mitään Baborilta, täytynee laittaa harkintaan!

  281. Babor olisi minulle ihan uusi brändi joten olisi mahtavaa päästä testailemaan ampulleja!!

  282. Babor on. Itselle vieras merkki, ja siitäkin syystä olisi ihanaa päästä tutustumaan tuotteisiin

  283. Haluaisin ehdottomasti kokeilla Baboria atooppiseen ihooni. Kalenterin avulla pääsisi kokeilemaan paljon eri tuotteita, jolloin varmasti löytyisi sopiva.

  284. En ole ikinä testannut Baborin tuotteita, joten nyt olisi hyvä aika aloittaa 🙂

  285. Seuraan sun bloggia ja olen saanut monta hyvää vinkkiä.Minua kiehtoo se kun kirjoitat myös edullisista tuotteista missä hinta ja laatu on paikkallaanTack så mycket.
    Baborin tuotteita en ole vielä kokeillut vaikka täytin 65 syksyllä.
    Näin kyllä se kalenterin kun viimeksi kävin Tukholmassa yhdessä keskustan tavatalossa
    Jos sen voittsisin niin se tuottaisi minulle suuren ilon ja kultareunan arkipäivääni.

  286. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuotesarjalta! Olisi mahtavaa voittaa kalenteri ja päästä testaamaan tuotteita. 🙂

  287. En ole kokeillut Baboria, mutta muistan kyllä aijemman postauksesi merkistä ja se jo silloin kiehtoi minua. Erityisesti haluaisin juuri kokeilla noita hoitoampulleja.

  288. Yes please!! Rakastan kosmetiikkaa, varsinkin puhdistusaineita ja kasvonaamioita, mutta harvemmin uskaltaudun testaamaan mitään uutta ja ihmeellistä. Olisi ihana päästä testaamaan uusia tuotteita, ja löytää niistä kenties uusia tuotteita omaan käyttöön

  289. Babor on merkkinä tuttu, mutta itse en ole kokeillut. Tämän ikäisen(53-v) iho alkaa jo kaivata tehokkaita ampulleja:)

  290. Näyttääpä upealta kalenterilta! Joulukalenteri on minusta aivan ihana asia, perinne jonka haluan säilyttää joka vuosi. Tänä vuonna en ole vielä löytänyt itselleni täydellistä kalenteria, jonka haluan avata joka aamu (poikaystävälle olen tietenkin jo ostanut oman!) ja tämä kyllä ilahduttaisi minua 🙂

  291. Babor on yksi niistä merkeistä, joita todella paljon tekisi mieli kokeilla, mutta en ihan osaa päättää, mistä lähtisin kokeilemaan. Joulukalenteri olisi ihan mahtava apu tähän päätöksentekoon, koska muuten todennäköisesti päätöksenteon vaikeus johtaa siihen, että merkki jää minulle edelleen tuntemattomaksi. Ja toisihan se tottakai ihan todella paljon iloa joulukuuhun 🙂

  292. Kyllä kiitos, haluaisin kuulla lisää Baborin tuotteista ja etenkin kiinnostaisi kuulla ampullikaksikosta, joka löytyy elevenin joulukalenterista, sekä muista ampulleista ja niiden käyttötarkoituksesta.

    Osallistun myös arvontaan (kiitos kun ajattelit lukijoitasi Baborilla käydessäsi!), koska ampulli-ihonhoito kuulostaa jostain syystä aivan erityisen tehokkaalta. Ja onhan tässä sentään paremmat voitonmahdollisuudet kuin lotossa, hehheh…

  293. Olen koittanut vaikka ja mitä hankalan rasvaisen, pintakuivan, näppyisen, karhean ja punoittavan ihoni kanssa, eikä mikään ole tuntunut olevan kunnolla ja pitempiaikaisesti avuksi. Babor on minulle täysin uusi tuttavuus, ja mielelläni koittaisin josko näistä ampulleista löytyisi helpotusta ihon kanssa tuskailuun!

  294. Nyt on ylellisyys kohdallaan! Aitini osti nàità minulle aknen hoitoon kun olin murrosiàssà, sen jàlkeen ei ole enàà tullut kàytettyà, itseasiassa en edes tiennyt ettà on vielà olemassa. Olisi mahtavaa pààstà kokeilemaan kalenterin ominaisuudessa.

  295. Babor on minulle aivan vieras merkki, joten olisi mukava päästä kokeilemaan heidän tuotteitaan.

  296. Oi! En ole kuullutkaan aiemmin tästä tuotesarjasta ja joulunikin on vailla näin ihanaa kalenteria <3 kyllä kiitos :))

  297. Babor on minulle ihan tuntematon merkki, mutta kuvauksesi perusteella vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Olisipa mukavaa voittaa joulukalenteri ja päästä kokeilemaan tuotteita!

  298. Babor tuli tutuksi aikoinaan kosmetologikoulun työssäoppimispaikasta kauan sitten mutta on päässyt unohtumaan minultakin. Olivat kyllä hyviä tuotteita!

  299. Olisi kiva päästä kokeilemaan näitä! Tarvettakin olisi sillä iho on alkanut talven tultua kenkkuilemaan ja purnukat alkavat tyhjentyä. Uusia hyviä ihonhoitotuotteita ei just nyt olisi varaa hankkia.

  300. Olen juuri lopettanut superkuivattavan isotretinoiinikuurin ja olisi ihanaa helliä ihoa näillä tuotteilla! 🙂

  301. Babor täysin tuntematon, joten olisi kiva päästä testaamaan josko sopisi erittäin kuivalle ja herkälle iholleni

  302. Tykkään Baborista, joitain tuotteita on ollut käytössä. Haluasin kokeilla lisää.

  303. Kotiäiti kaipaisi piristystä, lapsen tarpeet menevät omien edelle, joten omaan hemmotteluun ei tule juuri panostettua.

  304. Merkki ei ole tuttu, mutta postauksesi jälkeen haluan tutustua tarkemmin. Mikään ei ole parempi tapa kuin deluxe kokoja sisältävä joulukalenteri. 😀

  305. Merkki on tosiaan vähän tuntematon, joten ihonhoidosta kiinnostuneena haluaisin kovasti kokeilla Baboria 🙂

  306. Herkkäihoisena ja atoopikkona jolla on aina kuiva iho olisi tällainen pelastus iholleni!

  307. Ihoni on erittäin herkkä. Olisi kiva kokeilla , onko tuossa kalenterissa jotain,mitä ihoni kestäisi.

  308. Haluaisin voittaa kalenterin koska a) minulla ei vielä ole joulukalenteria b) minulla ei koskaan ole ollut muuta kuin suklaakalentereita 🙂

    Olisipa hienoa voittaa, vaikuttaa mahtavalle!

  309. Oi vitsi miten ihana arvonta! <3 Antaisin Baborin adventtikalenterin anopille ennakko-joululahjaksi, että leikkauksesta toipuminen sujuisi hieman mukavemmissa merkeissä! 🙂

  310. Olisi ihana päästä testaamaan Baborin tuotteita, ehkä sieltä löytyisi apu talven kuivattamaan nassuun 🙂

  311. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta ja kuulen jo, kuinka ampullit huutavat nimeäni!!

  312. Babor on itselleni vieras merkki, olisi kiva testata. Rakastan kosmetiikkajoulukalentereita, mielelläni ottaisin vielä yhden kalenterin joulun odotusta piristämään

  313. Olen useampana vuotena miettinyt Babor-joulukalenterin ostamista mutta aina joku muu merkki on mennyt edelle. Olen kuullut tuotteista paljon hyvää mutta jostain syystä näitä ei vain tule ostettua.

  314. Haluaisin voittaa tuon joulukalenterin, jotta voisin antaa sen siskolleni♥️ Hänellä on ollut melko vaikeaa jo pitkään ja se näkyy myös ihossa. Ehkä näistä olisi apua, iloa ainakin toisi

  315. Tämä olisi ihana hemmottelu iholle koko joulukuun ajaksi ja varmaan vähän pidemmäksikin aikaa 🙂

  316. Olisi mahtavaa päästä kokeilemaan uutta merkkiä, sekä ihollekkin tekisi pieni tehokuuri hyvää aurinkoisen kesän ja syksyn jälkeen talvipakkasten tullessa 🙂

  317. Babor kuuluu omiin suosikkeihin, joten olisi aivan mahtavaa voittaa kalenteri 🙂

  318. Joudun myöntämään, että olen markkinointisi uhri – tuskin olisin sinällään kiinnostunut ko. merkistä (edes luettuani edelliset postauksesi) mutta tämä postaus nosti esiin uteliaisuuden!
    Todennäköisyydet eivät ole kohdillaan, mutta toivossa on hyvä elää – sanoi lapamato 🙂

  319. En ole osannut päättää minkä joulukalenterin ostan, joten tällähän se ongelma ratkeaisi :O Baborin tuotteet eivät myöskään vielä ole itselle tuttuja, niin olisi hienoa päästä kokeilemaan.

  320. Haluaisin kalenterin, koska tuo on aivan uusi tuotemerkki ja olisi aivan mieletöntä päästä kokeilemaan sitä!

  321. Olisi kiinnostava kokeilla hoitoampulleja ensimmäistä kertaa ja voisin jakaa ikääntyvälle iholle tarkoitetut tuotteet äitini kanssa. Hän ilahtuisi varmasti paljon 🙂

  322. Babor on sen hintaluokan tuote, ettei sitä opiskelijana kehtaa ostaa testiin. Mutta olisi kiva päästä testaamaan tuotteita!

  323. Kalenteri sisältöineen tulisi niiiin tarpeeseen tälle kuivuutta huutavalle syysiholle

  324. Olen halunnut kokeilla Baborin ampulleja, mutta en ole raaskinut ostaa. Tässäpä olisi ratkaisu tähän ongelmaani 🙂

  325. Hoitajan työ on raskasta ja se näkyy ihossa, joka kaipaisi hemmottelua. Olisi kiva yllätys saada tuo kalenteri.

  326. Elevenin joulukalenterissa oli muistaakseni viime vuonna Baborin ampulli ja jäin himoitsemaan niitä lisää, ihanaa ylellisyyttä ja laatua arkeen! 🙂

  327. Babor on minulle ennestään tuntematon merkki, jota olisi kuitenkin huippua päästä kokeilemaan! Olen aina rakastanut kosmetiikkaa, mutta viimeisen vuoden aikana hurahtanut enemmän ihonhoidon saloihin. Tehoaineita pullollaan olevat ampullit kuulostavat ihanilta.

  328. En ole vielä päässyt testaamaan tätä merkkiä, joten kalenterin kautta pääsisi hyvin tutustumaan Baboriin.

  329. Olisi piristävää saada talven synkkyyden keskelle tällainen pieni arjen ilo, varsinkin kun en ole vielä koskaan raaskinut ostaa itselleni kosmetiikkakalenteria!

  330. Tästä en ole koskaan kuullutkaan ja ihoni todella kaipaisi tehohoitoa, kuulostaa hyvältä tuotemerkiltä.

  331. Babor tuotteista olen käyttänyt silmänympärysvoidetta 90 luvun lopulla. Oli kyllä mielettömän ylellinen tuote nuorelle opiskelija neitoselle siihen aikaan. Tuote oli joka markan arvoinen. Ainoa luksus tuote kosmetikkassa jonka omistin silloin.
    Vieläkin välillä muistelen voidetta ja sen pakkausta rakkaudella.
    Saisikohan Babor joulukalenterin tuotteista vielä saman onnen tunteen kuin silloin aikanaan. Uskoisin ainakin.

  332. Olisi ihanaa hemmottelua ja koska kärsin kuivasta ja herkästä ihosta,olisi iso apu.

  333. Kuulostaa aivan ihanalta! En ole koskaan tätä merkkiä kokeillut, niin olisi kiva testata 🙂

  334. En ole vielä kertaakaan hankkinut itselleni kosmetiikkajoulukalenteria, joten olisi aivan mahtavaa voittaa sellainen! 🙂

  335. Babor on minulle ihan uusi tuttavuus, olisi kiva päästä tutustumaan. Ja ehkä tuollaisen hienon kalenterin ja sisällön myötä saisi taas kunnon otetta ihonhoidosta. Sairastelun myötä se on jäänyt taka-alalle ja se alkaa näkymään näppylöinä ja finneinä ja punoituksena. My skin needs christmas XD

  336. Olen aikaisemmin hankkinut Baborin pääsiäiskalenterin, nyt olisi mahtavaa päästä kokeilemaan joulukalenteria. Iho varmasti kiittäisi, talvi saa aina ihoni kuivumaan pahasti. Ja vielä olisi synttäritkin nurkan takana… 🙂

  337. Tämän kalenterin avulla piristyisi sekä iho että mieli raskaan syksyn jälkeen.

  338. Olen vasta nyt päälle kolmekymppisenä alkanut kunnolla kiinnittämään ihooni enemmän huomiota ja testailenkin innolla kaikkea uutta ja etsin juuri minulle sopivia tuotteita. Tämä kalenteri olisikin oiva tapa testata löytyykö Baborilta minulle sopivia tuotteita.

  339. Haluaisin voittaa kalenterin, koska kun erosin poiakystävästäni noin vuosi sitten, en saanut oikein mistään iloa. En olisi ikinä uskonut, mutta ihonhoidosta tuli minulle se pelastaja. Luin tunteja ihonhoidosta, se oli minulle jonkintyyppinen pakokeino kai. Nyt alan pikkuhiljaa päästä yli kamalasta erosta, mutta kiinnostus ihonhoitoon on jäänyt. Tästä syystä olisin erittäin iloinen, jos voittaisin kalenterin.

  340. Babor on ihan uusi merkki minulle, lisäksi minkäänlaisia ampullejakaan en ole ennen kokeillut, joten olisi kiva tutustua kalenterin kautta merkkiin ja tuotteisiin.

  341. Ah, mukana arvonnassa! Ihan tuntematon merkki, mutta olispa kiva päästä testaamaan, kuulostaa hyvältä.

  342. Oi että! Olen kyllä kuullut Baborista mutten koskaan kokeillut heidän tuotteitaan. Haluaisinkin todella päästä tutustumaan niihin, joulukalenterissa olevien tuotteiden avulla! Ehkäpä sieltä löytyisikin uusia suosikkeja.

  343. Minulla ei aiemmin ole ollut kosmetiikkakalenteria ja Baborin tuotteet vaikuttavat todella hyviltä ja tehokkailta ja niitä olisi mahtava päästä kokeilemaan. Joulukalenterin kautta niitä pääsisi hyvin ja monipuolisesti testaamaan.

  344. En olekaan koskaan tutustunut Babor:in tuotteisiin, kuulostavat kyllä todella mielenkiintoisilta 🙂

  345. Yläasteella olin testissä paikassa, jossa myytiin mm. Baborin ja Juvenan kosmetiikkaa. Silloin haaveilin, että aikuisena käyttäisin noita tuotteita. No, olen jo yli 40 enkä ole vielä kumpaakaan koskaan kokeillut! Nyt olisi hyvä tilaisuus.

  346. Tämä olisi ihanaa arjen luksusta! Neljän lapsen äitinä itseen käytetty aika ja raha on aika minimissä… Piristäisi varmasti kasvoja sekä mieltä.

  347. En ole koskaan käyttänyt ko. merkin tuotteita, enkä kyllä mitään muitakaan tuollaisia ampulleja 🙂 Ja olishan se joulukalenterikin kiva!

  348. En ole koskaan kokeillut Baborin tuotteita, mutta kiinnostaisi kyllä. Merkki on ehkä tuntunut jotenkin arvokkaalle, eikä kovin jännittävälle. Toisaalta näin keski-ikäisenä ehkä kannattaakin satsata enemmän laatuun, kuin yllätyksellisyyteen.

  349. Meillä on neljä pientä lasta, heillehän aina kaikkea hommaa. Ihana olisi saada itselle tällaista hemmottelua.

  350. Elämässäni on käynyt nyt niin että joudun aloittamaan kaiken pohjalta, mutta yksi asia mistä en suostu luopumaan on ihonhoito! Stressi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kroppaan ja tietenkin myös mieleen ja pakko muistaa myös ottaa oma aika itselleni ja huolehtia itsestäni. Kyseinen tuotemerkki vaikutti erittäin kiinnostavalta, varsinkin nuo ampullit ja olisi ihanaa ja mielenkiintoista päästä niitä kokeilemaan. Olen entinen kosmetologi opiskelija ja rakkaus kosmetiikkaan ei katoa ikinä. ❤ ✌

  351. Babor tuotteet ovat itselleni aivan uutta ja tuntematonta. Ja ihonhoito on jäänyt helteisen kesän jälkeen täysin unohduksiin, joten haluaisin voittaa kalenterin siksi, koska toivoisin voivani saada ihoni kuntoon ja kaunistautua Joulupukkia jo odottaessa. Se olisi itselleni arvokasta arjen ylellisyyttä…ihan kirjaimellisesti.

  352. Vaihdoin työpaikkaa kesän jälkeen, jonka seurauksena kasvoni alkoivat oireilemaan. Tykkään itse työstä, vaikka mikään muu siellä ei toimi tällä hetkellä ollenkaan. Kotiin päästessä olen onnellinen, enkä mieti tai murehdi turhia asioita. Yritän opetella olemaan stressaamatta, mutta tiedostamatta taidan silti stressata -mikä heijastuu kasvoistani. Kasvoni tuntuvat menevän huonompaan kuntoon päivä päivältä, kuiva sekä punoittava näppyinen iho.
    Tämä olisi kokeilun arvoista, toivoisin saavani kasvoilleni hehkun sekä ihon tasaisuuden takaisin.

  353. Ikinä en oo Baboria testannut, vaikka oon siitä kuullut ja yleensä vain hyvää! Ampullit etenkin kiinnostaa, mutta ikinä en jotenkin muista ostaa ja sit kun tulee jonkin tarve, ostan joltain muulta merkiltä. Ehkä tää kalenteri vois sytyttää rakkauden Baboria kohtaan, niin että se ei unohtuisi 🙂

  354. Olisi kiva voittaa tämä, koska en ole ennen päässyt kokeilemaan Baborin tuotteita ja
    postauksiesi perusteella olisin innostunut kokeilemaan!

  355. En ole koskaan omistanut kosmetiikka-joulukalenteria 🙂 Olisi kiva yllätys 🙂

  356. Tämän vuoden kalenterihankinnat ovat jääneet opiskelukiireiden vuoksi viime tippaan, joten tällä kuittautuisi huolet kalenterin valinnasta!

  357. Mukaan arvontaan, en omista kosmetiikkakalenteria vielä ja Babor on tuntematon merkki. Ampulleja olisi hyvä päästä testaamaan.

  358. Minulle tämä on ihan uusi tuttavuus, kiitos kun nostit merkin esiin! Erityisesti kasvojen iho on aikamoisessa kunnossa vuosien sairastelun ja lääkekierteiden takia. Kaipaan siis hemmottelua ja hoivaa iholle, jotta näyttäisin edes hieman sädehtivältä! 🙂 Ja eihän sitä kukaan varmaan pahitteeksi laita pikku hemmottelulle tähän pimeään kaamosaikaan!

  359. Olisipa ihana yllätys voittaa ja päästä kokeilemaan ampulleja. Kaunis kalenteri ja ehkäpä antaisin myös siskoni avata muutaman luukun.

  360. Ei ole tuttu merkki, muuten kuin viime vuonna Elevenin kalenterissa tulleen ampullin myötä, niin olisi kiva päästä tutustumaan 🙂 Tältä vuodelta multa puuttuu vielä kokonaan joulukalenteri.

  361. En ole ikinä kokeillut tämmöisiä tuotteita, kiinnostus heräsi. Kyllä piristäisi kummasti joulukuun pimeitä aamuja/iltoja, kun saisi joka päivä kokeilla uutta ampullia. 🙂

  362. Olisi tosi kivaa voittaa tuo ihana kalenteriminun kuivalle naamalleni…

  363. Olen haaveillut kosmetiikkakalenterista ja tämä olisi täydellinen! En ole ikinä kokeillut Baborin tuotteita, mutta ne kiinnostavat kovasti.

  364. Ihoni tarvitsee näin syksyllä ja talven alussa paaaljon kosteutusta joten siksi. 🙂

  365. Haluaisin kosmetiikkajoulukalenterin, mutta minulla ei ole sellaiseen tällä hetkellä varaa.

  366. Olisi kiva päästä kokeilemaan, mitä ampullit saavat aikaan talvella kuivuvalle iholleni!

  367. Merkki on nimenä vain heikosti tuttu, ja tuotteita en tunne ollenkaan. Kuitenkin tämän postauksen ja pari muun lukemani kommentin perusteella nyt tekee mieleni todella tutustua merkin tuotteisiin tarkemmin! Joulukalenteri olisi mainio tapa tehdä juuri se. ^_^

  368. Haluaisin saada kerrankin kosmetiikkajoulukalenterin, joita en opiskelijana raaski ostaa.

  369. Rakastan kosmetiikkaa!Jostain syystä en ole vielä koskaan kokeillut mitään baborin tuotetta!

  370. Mulla ei ole ikinä ollut kosmetiikkajoulukalenteria ja tämä olisi loistava tapa aloittaa uusi ”perinne”. Tietysti kosmetiikkakalenteri myös terveellisempi vaihtoehto suklaiselle 😀

  371. Olisi ihanaa päästä testaamaan tätä toistaiseksi vielä minulle tuntematonta merkkiä ja sen ylelliseltä kuulostavia tuotteita kalenterin kautta.

  372. Olen jouluihminen ja fiilistelen joulukuun jokaista päivää odottavalla innolla. Olisi ihana availla tätä kalenteria joulua odotellessa.

  373. Haluaisin antaa kalenterin lahjaksi äidilleni, joka todella ansaitsisi tällaista hemmottelua. Hänellä on myös aina ollut huono iho, joten olisi kiva päästä antamaan hänelle jotain juuri tähän ongelmaan.

  374. Tyttärelleni jo kosmetiikkakalenterin ostin ja nyt haluaisin tietysti itselleni.

  375. Ampulleista olisi pitkään iloa iholleni ja positiivista mieltä itselleni. Ylellinen yllätys.

  376. Olisi hienoa päästä kokeilemaan näitä kun ei ole ennestään tuttu merkki. Joulukalenterin avulla pääsisi tutustumaan kunnolla ja ehkä löytämään uusia luottotuotteitakin, kuulostavat niin lupaavilta 🙂

  377. Tämä on minulle tuntematon merkki. Olisi ihanaaa tutustua merkkiin kalenterin kautta. ❤

  378. Tämäntyyppinen kalenteri toimisi minulle siksi, että sisältö on ns. taattua laatua, eikä varmasti saa mitään turhaa, mitä ei itse tule käytettyä:) Juuri sen takia en olekaan tilannut tänä vuonna mitään useaa eri tuotetyyppiä ja -merkkiä sisältävää kosmetiikkakalenteria.

  379. Koska Babor todellakin kuuluu turhaan unohdettuihin merkkeihin, jota on lisäksi vaikea saada Suomesta… en ole merkin ampulleja koskaan käyttänyt ja 50-vuotias ihoni todennäköisesti huutaa juuri tuollaisten tarvetta!

  380. Ihoni tarvitsisi kunnollista tehohoitoa ilmojen kylmettyä, joten nämä ampullit tulisi tarpeeseen! 🙂

  381. Kiinnostuin Baborista jo aiempien ampullipostaustesi seurauksena, mutta vielä(kään) en ole merkiltä mitään kokeillut. Minulla ei vielä myöskään ole joulukalenteria. Täten tämä voitto olisi kaksinkertaisesti mieluinen 😀

  382. Kiinnostuin Baborista jo aiempien ampullipostaustesi seurauksena, mutta vielä(kään) en ole merkiltä mitään kokeillut. Minulla ei myöskään ole vielä joulukalenteria. Täten tämän voitto olisi kaksinkertaisesti mieluisa 😀

  383. Haluaisin voittaa kalenterin, koska minulla on takana rankka kesä ja syksy ja ansaitsisin pientä hemmottelua. Kosmetiikka on yksi elämäni pienistä iloista. Nauran aina kavereille yhden päivän parhaista hetkistä olevan se, kun saan illalla kerrostaa kasvoilleni hoitonestettä, seerumia ja öljyä ja tuntea kuinka pehmeäksi ja kosteutetuksi ihoni muuttuu. Baborilta olen testannut vain aiemmin suosittelemaasi kuorintajauhetta, mutta myös ampullit kiinnostaisivat kovasti. Kiitos Virve, kun järjestät näitä arvontoja 🙂

  384. Voi itku, laatikollinen ampulleja sekopäiselle iholleni. Tämän kun voittaisin, voisin jopa laittaa muovikuusen nurkkaan pönöttämään. Jos en voita, kuusi jatkakoon homehtumistaan kellarissa. Täysin itsekäs, mutta niin ihana joululahja itsekkäälle minulle…:)

  385. En ole koskaan vielä testannut Baborin tuotteita, paljon oon niistä hyvää kyllä kuullut. Joulukalenteri olis ihana monen vuoden jälkeen

  386. En ole koskaan kokeillut Babor-tuotteita, nimi kylläkin on tuttu.
    Mukana arvonnassa.

  387. En ole aikaisemmin tutustunut tähän sarjaan,mutta nuo hoitoampullit kuulostaa tosi tehokkaille ja minun kasvoni suorastaan janoavat kosteutta ja laadukasta hoitoa.

  388. Koska merkki ja aktiiviaineampullit kuulostavat mielenkiintoiselta ja rakastan joulukalentereita!

  389. En ole kokeillut sarjaa, mutta uskon, että tekisivät hyvää yli kolmekymppisen iholle näin talven ja työstressin keskellä.

  390. Tuotteita en ole kokeillut mutta nuo ampullit kuulostaisivat loistavalta tehohoitokuurilta syksyn mittaan kuivuvalle naamalle 😀

  391. Katsoin sun ensin sun mystoryn Baborilta ja sit vielä luin tämän. Tarviiko sanoa enempää? TAHDON!

  392. Olen aina kiinnostonut kokeilemaan uusia tuotteita varsinkin, jos sinä niitä suosittelet! 😀 Babor vaikuttaa ihanan ylelliseltä brändiltä ja tykkään näiden ampullien täsmä- ja tehohoitofilosofiasta. Joulukalenterin pakkauskin on niin kaunis, että se jo itsessään toisi ihanaa joulun tunnelmaa kotiin Tämän voittaminen olisi kyllä täydellinen piristys tähän kiireiseen, pimeään vuodenaikaan!

  393. Mukana! Olisi ihana päästä tällaista kautta tutustumaan minulle ennestään uusiin tuotteisiin<3

  394. Haluaisin kokeilla uudelleen tätä sarjaa, pitkän tauon jälkeen. Ihanaa ylellisyyttä tehokkuuden kylkiäisenä.

  395. Olisi ihana päästä tutustumaan tuotteisiin ja eikös aidilläkin pidä olla oma joulukalenteri❤

  396. Olisi kiva päästä testaamaan näitä tuotteita, eivät ole entuudestaan tuttuja. Eikä minulla ole vielä joulukalenteria. 🙂

Kommentointi on suljettu.