Hyvä edullinen puhdistusöljy: The Body Shop Camomile Silky  Cleansing Oil

*Sis. mainoslinkkejä, tuotteet saatu

Olen julistautunut täällä blogissa puhdistusöljyjen suureksi ystäväksi ja aina niistä puhuttaessa joku on  suositellut, että minun kannattaisi tutustua The Body Shopin puhdistusöljyyn.

Hyviä ja edullisia puhdistusöljyjä on varsin hankalaa löytää, joten kokeilen uusia tuotteita aina mielelläni, kun sellainen osuu kohdalle.

The Body Shop Camomile Sumptuous Cleansing Butter and Oil

Suureksi ilokseni sainkin The Body Shopilta testiin sekä The Body Shop Camomile Silky  Cleansing Oil -puhdistusöljyn että The Body Shop Camomile Sumptuous Cleansing Butter -puhdistusvoin, joista jälkimmäistä teistä monet ovat suositelleet minulle myös.

The Body Shop Camomile Silky Cleansing Oil

The Body Shop Camomile Silky  Cleansing Oil -puhdistusöljy on koostumukseltaan nimensä mukaisesti silkkisen tuntuista, mutta melko täyteläistä. Puhdistusöljy sulaa iholle ihanasti ja puhdistaa kasvoilta vaivatta niin vedenkestävän kuin vesiliukoisenkin meikin.

Käytän tätä puhdistusöljyä itse myös silmämeikin puhdistukseen, mutta mikäli silmät ovat herkät, suosittelen tietysti puhdistamaan ne erillisellä tuotteella.

The Body Shop Camomile Silky Cleansing Oil

Puhdistusöljyn pohjana on sekoitus soijaöljyä, manteliöljyä ja auringonkukkaöljyä, jotka kaikki tunnetaan ihoa tehokkaasti ravitsevina ainesosina.

Puhdistusöljyn täyteläinen koostumus sopii minusta erityisesti normaalista kuivalle iholle, mutta myös muut ihotyypit voivat käyttää tuotetta, sillä se huuhtoutuu iholta vaivatta vedellä.

Itse käytän tätä kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa, mutta yksinäänkään käytettynä tämä ei jätä iholle klähmäistä tunnetta.

Lue myös: Kaikki kaksoispuhdistuksesta

The Body Shop Camomile Silky Cleansing Oil

Puhdistusöljy osoittautui siis juuri niin loistavaksi tuotteeksi kuin mitä olette minulle vinkkailleetkin sen olevan, joten kiitos vaan tuotetta suositelleille!

*The Body Shop Camomile Silky  Cleansing Oil -puhdistusöljyn voi ostaa The Body Shopin verkkokaupasta täältä.

Myös kokeilemani The Body Shop Camomile Supmtupous Cleansing Butter -puhdistusvoi osoittautui loistavaksi löydöksi.

Erityisesti herkälle iholle kehitetyn puhdistusvoin kiinteä koostumus sulaa kasvoille hierottaessa pehmeäksi öljyksi, joka poistaa iholta sekä meikin että epäpuhtaudet.

Käytän tätä itse myös silmämeikin poistoon, mutta varoituksen sanana sanon, että herkissä silmissä tämän sulan juoksevaksi muuttuva koostumus saattaa kyllä aiheuttaa kirvelyä.

The Body Shop Camomile Sumptuous Cleansing Butter

Puhdistusvoiden mm. karitevoita ja öliiviöljyä sisältävä koostumus tuntuu mukavan ravitsevalta ja hoitavalta iholla.

Ohjeiden mukaan tuotteen voi huuhdella iholta joko pelkällä vedellä tai käyttää poistamiseen apuna puhdistusliinaa, mutta itse olen huuhdellut tämän ihan vain pelkällä vedellä kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa ja homma on toiminut hyvin.

Välillä olen käyttänyt apuna konjac-sientä, mutta tämä kyllä liukenee hyvin ihan vain lämpimään veteenkin.

The Body Shop Camomile Sumptuous Cleansing Butter

Kiinteitä puhdistusbalmeja on myynnissä hieman vähemmän kuin muita ihonpuhdistustuotteita, joten tämä The Body Shopin tuote oli loistava löytö, jota voin suositella. Nappasin itse tuotteen mukaani tänne kahden viikon Korean reissulle ja olen käyttänyt sitä tyytyväisenä päivittäin.

*The Body Shop Camomile Supmtupous Cleansing Butter -puhdistusvoi löytyy myynnistä The Body Shopin verkkokaupasta täältä.

Minusta sekä tämä puhdistusvoi että puhdistusöljy sopivat aivan erityisesti niille, jotka käyttävät vahvaa meikkiä ja joiden iho kaipaa siksi tehokasta, mutta hellävaraista puhdistusta. Ravitsevien koostumuksiensa ansiosta ne sopivat kuitenkin loistavasti myös muille käyttäjille, sille ne ovat iholle todella helliä.

The Body Shop Camomile Sumptuous Cleansing Butter and Oil

Oletteko te kokeilleet näitä The Body Shopin Camomile -linjan ihonpuhdistustuotteita?

6 kommenttia artikkeliin ”Hyvä edullinen puhdistusöljy: The Body Shop Camomile Silky  Cleansing Oil”

  1. Olen kokeillut tbs:n öljyputsaria ja samaan tapan käytin sitä kaksoispuhdistuksen ekassa vaiheessa. Muistan kun sitä ostin ja ensin kyselin myyjältä sen toimivuutta meikinpoistossa ja käyttöä kaksoispuhdistukseen,tuntui myyjä olevan ihan pihalla, että mikä kaksoispuhdistus ja kyllä se riittää yksinään kuiva ihoiselle putsarina ja yritti myydä sitten puhdistusmaitoa tai geeliä öljyn sijasta jos ihoni ei ole kuiva ja tarvittaessa silmämeikinpoistoainetta 😀 no ostin kuitenkin vain öljyn. Mutta harmikseni öljy ei onnistunut jostain syystä liuottamaan silloista ripsiväriäni pois sitten millään! Ripsari vain levähti ja muruuntui ja rippeet pysyi tiukasti kiinni ripsissä. Tästä kun on aikaa ehkä vuosi-pari en osaa varmaksi sanoa mikä ripsari tällöin oli käytössäni mutta muistaakseni maybelinen sellainen metallinen vaaleanpunainen pullea ripsari tai lumenen uusin true mystic(tai joku sellainen?). Tästä syystä en tuotetta uudelleen ostanut vaikka siitä muuten pidin,mutta koko kaksoispuhdistuksen idea kärsi kun ripsari ei lähtenyt. Muiden ripsareiden kanssa en tullut kokeilleeksi,enkä tiedä voiko tuote olla muuttunut kun ainakin pullon etiketti on uusiutunut…? Ehkä uskaltaudun kokeilemaan tuota balmia vielä!

  2. Tuo puhdistusbalmi on tosi hyvä! Nyt tosin käytössä heimish all clean balm, joka kyllä voittaa body shopin vielä vähän halvemmalla hinnallaan.

  3. Olen käyttänyt tätä öljyä yhden putelin, ja tämä ei kyllä ainakaan minulla huuhtoudu kasvoilta pelkällä vedellä. Tämä tarvitsee ehdottomasti kaksoispuhdistuksen. Päädyin käyttämään tätä Body Shopin myyjän suosittelemalla tavalla, eli hieromalla ensin kasvoille ja sitten pyyhkimällä pois vanulapuilla. Sitten käyyin vielä toista putsaria. Tällä tavoin toimii hyvin! Toista pulloa en osta, sillä pumppimekanismi vuotaa juuresta ja sotkee joka paikan. Harmillista, sillä muuten hyvä tuote ja tuoksu on ihana! 🙂

  4. Hei Virve! Osaatko sanoa että onko Lumenen Sisu-sarjaan kuuluva puhdistusöljy tosi uusi vai poistuva tuote? Löytyy Elevenin valikoimasta, mutta ei esim. Lumenen omilta nettisivuilta. Puhdistusöljy Lumenen valikoimassa olisi tosi tervetullut juttu, ja hihkuin jo riemusta löytäessäni tämän, mutta nyt alkoi pelottaa että tuote poistuu ennen kuin pääsen siihen käsiksi.

Kommentointi on suljettu.