Tee hiustenkuivaajastasi parempi Hot Sock Diffuser -föönaussukalla

*Sis. mainoslinkkejä

Haluatteko taas kuulla yhdestä tuotteesta, jota ette tienneet tarvitsevanne, mutta josta luettuanne todellakin koette, että tarvitsette sen? Juuri näin nimittäin kävi ainakin minulle tämän tuotteen kanssa.

Hot Sock Diffuser

Luin jälleen kerran joltain naisten sivustolta artikkelin, jonka kirjoittaja oli tehnyt loistavan löydön. Hän ei kuulemma ollut ainoa tuotteen löytänyt, vaan kyseessä oli jälleen kerran runsaasti kehuja saanut tuote, josta en ollut aiemmin kuullutkaan.

Hot Sock Diffuser

Hot Sock Diffuser* -nimellä kulkeva tuote on hiustenkuivaajaan kiinnitettävä lisäosa, joka toimii kopaktina diffuusorina. Diffuusorin ideana on hajottaa hiustenkuivaajan puhallus ja sitä kautta ehkäistä föönin kuumuuden aikaansaamat vauriot ja vähentää hiusten pörröisyyttä.

Hot Sock Diffuser

Nimensä mukaisesti kyseessä on sukkamainen tuote, joka on kuin kevyttä ja pehmeää vaahtomuovia. Materiaalinsa ansiosta se päästää hiustenkuivaajan puhaltaman ilman tasaisesti läpi joka suuntaan, mutta lopettaa ilmavirran aikaansaaman hiusten heilumisen.

(Tässä vaiheessa lienee jo syytä huomauttaa kaikille oman elämänsä MacGyvereille, että en suosittele kokeilemaan sen korvaamista tavallisella sukalla, joka ei päästä lämpöä ulos yhtä tasaisesti. Joku sitä jo kuitenkin ajatteli.)

Hot Sock Diffuser

Käytännössä tämä tarkoittaa, että sukka (joka ei itsessään kuitenkaan kuumene) ikäänkuin hohkaa lämpöä hiuksiin. Näin ollen se kuivattaa hiuksia, mutta koska lämmin ilma ei tule hiuksiin kohdistetusti puhallettuna, eivät hiukset myöskään pörröönny.

Hot Sock Diffuser

Sukka menee lähes minkä tahansa hiustenkuivaajan päälle ja pysyy siinä loistavasti. Mietin aluksi, saisiko föönin puhallusteho sukan putoamaan, mutta koska sukka päästi ilmaa tasaisesti ulos joka puolelle, ei ilmavirta siksi puhaltanut sitä paikoiltaan.

Hot Sock Diffuser

Sukka sopii täydellisesti niille hiuslaaduille, jotka menevät helposti takkuun ja pörrööntyvät hiuksia föönattaessa. Omat hiukseni ovat mekko paksut ja kuivaan ne lähes joka kerta föönillä, joten kaikki föönauksen hieman hellävaraisemmaksi tekevät vinkit tulevat tarpeeseen. Epäilin kuitenkin ensin, riittääkö föönin hohkaama lämpö oikeasti kuivattamaan hiukseni yhtä tehokkaasti kuin föönin puhallus. Yllätyksekseseni se kuitenkin kykeni siihen ongelmitta ja hiukseni kuivuvat tällä yhtä hyvin.

Hot Sock Diffuser

Hot Sock ei ole tarkoitettu vain niille, joilla on pörrööntyvä tukka, vaan se sopii loistavasti myös tuomaan tuuheutusta muillekin hiuslaaduille – aivan kuten tavallinenkin hiustenkuivaajan diffuusoripää. Sitä vois siis käyttää esimerkiksi föönin hiusten tyveen kohdentaen.

Hot Sock Diffuser

En ole varmasti ainoa amatööri, joka tahtoisi oppia laittamaan hiuksesa fööniä ja pyöröharjaa tai lapioharjaa käyttäen, mutta kokee, ettei se onnistu millään. Miusta ainakin tuntuu, että fööni vain puhaltaa hiukseni aina karkuun eikä hommasta meinaa siksi tulla mitään. Tämän kätevän sukan kanssa homma kuitenkin onnistuu, sillä se vain hohkaa hiuksiin muotoilua tukevaa lämpöä, mutta ei puhalla hiuksia mihinkään suuntaan. Kerrankin hiukset pysyvät juuri siellä, missä niiden haluan pysyvän ja hiusteni föönaus harjan kanssa onnistuu!

Hot Sock Diffuser

Koska sukka on pehmeä, menee se varsin kompaktiin tilaan. Tämän vuoksi se kulkee kätevästi mukana myös matkalla ja tekee esimerkiksi hotellien kamalista fööneistä käyttökelpoisempia.

Hot Sock Diffuser

Oma Hot Sock Diffuser -sukkani on jälleen tilattu eBaysta*, josta ostin sen alle kymmenellä eurolla postikuluineen. Sukka on ollut suosittu juttu Jenkeissä ja omakin sukkani toimitettiin sieltä.

Sukka on ehdottomasti ollut kaikkien kuulemieni kehujen arvoinen ja käytän sitä nykyään joka kerta hiuksiani föönatessani!

Hot Sock Diffuser

Kenen muun fööni ja tukka kaipaavat tällaista lisäosaa?

16 kommenttia artikkeliin ”Tee hiustenkuivaajastasi parempi Hot Sock Diffuser -föönaussukalla”

  1. Täytyy kohta lopettaa blogin lukeminen kun koko ajan tulee uusia Tarpeita ja käy kalliiksi… 😀 Pakkohan tällaisen pörrötukan on tuollainen sukka saada!

    • Hahhaa, anteeksi! 😉 Mutta on kyllä aivan loistava ja kätevä lisäosa! 🙂

  2. Sun blogi on vaarallinen paikka! :DD Lähti nimittäin tilaukseen, sillä hiuslaatuni on luonnonkihara pörrö!

    • Sopii varmasti sellaiselle tukalle aivan täydellisesti! Tule huikkaamaan sitten, että miten toimi kun saat testattua! 🙂

  3. Yhhyy, mulla taas meni vilunväreet ja alkoi hirvittää, sillä INHOAN vaahtomuovia :O Se siis on materiaalina sellainen, mihin en pysty koskemaan, saan muuten kamalan nauruhepulin ja kylmät väreet kulkevat pitkin kehoa:D Joten, ei tällaista sukkaa mulle! En tiedä, pitäisikö kokeilla DIY-versiota astetta paksummista mikrokuitusukkiksista, haha 😀

    • Ihana! <3 Tämä oli jo todella mielenkiintoinen reaktio vaahtomuoviin! 😀

  4. Mitä arvelet, kuinkahan suuren rasituksen tai vastuksen tuo sukka mahtaa aiheuttaa föönin moottorille ja puhallinsiiville?

    • En usko, että minkäänlaista, sillä antaa ilman puhaltaa edelleen samalla tavalla materiaalinsa ansiosta eikä ”tukahduta” sitä mitenkään. 🙂

  5. Voisitko laittaa linkin suoraan myyjälle keneltä tilasit tämän, kiitos. Etsin tuolta laittamaltasi sivulta ja kaikissa vaihtoehdoissa oli toimituskulut yli 20 € suomeen. 😮

    • Minä ainakin näen tuota linkkiä klikkaamalla suoraan vaikka kuinka paljon myyjiä, joissa jokaisella lukee jo heti tuossa listalla, että ”Free international shipping”..? Itse ostin täältä.

        • Ooh, anteeksi, vastasin tähän hallintopaneelin kautta eikä postaus ollut auki joten olin katsonut, että kommentti oli eri postauksessa! Ups, hyvä kun sanoit. 🙂

          Tilasin itse tältä myyjältä, mutta hänellä ei näytä enää olevan tuota nyt ainakaan myynnissä. Kun tilasin omaani tänne Ruotsiin niin sai vähän haeskella silloinkin, että löysi myyjän, joka toimittaa ok postareilla. :/

Kommentointi on suljettu.