”Miksi ihmeessä luovut hyvistä tavaroista?”

Kun kesällä palasimme puolen vuoden jälkeen Thaimaasta, käynnistimme tavaranvähennyksen täysteholla. Olin haaveillun asiasta jo pitkään ja tehnyt sen eteen pieniä tekoja, mutta en ollut koskaan ennen ollut yhtä motivoitunut kuin kesällä. Kun olin asunut ulkomailla puoli vuotta vain alle sadalla tavaralla tajusin todella selvästi, kuinka helppoa ja mukavaa sellainen elämä oli ja halusin kovasti tuoda ne samat tuntemukset arkeeni myös kotona Ruotsissa.

Teimme kesällä todellisen suursiivouksen, jonka jälkeen olin hetken aikaa tyytyväinen lopputulokseen, mutta joululomalla tartuin projektiin uudelleen havaittuani, että meillä on edelleen paljon sellaista turhaa tavaraa, jota emme käytä siitäkään huolimatta, että olimme vartavasten tehneet elämäämme ja asuntoomme lisää tilaa niiden käyttämiselle raivaamalla tieltä muita tavaroita.

Aloin aluksi karsia tavaroita pääsääntöisesti lahjoittamalla niitä pois. Joitakin viikkoja sitten keksin, mitkä ovat oikeat kanavat myydä hieman arvokkaampia juttuja pois täällä Ruotsissa ja olen nyt tehnyt sitä aktiivisesti. Lähtöpassit onkin saanut moni sellainen tavara, joka on kyllä kaunis, ihana tai käytänöllinen, mutta jota en ole halunnut silti pitää.

Listaan jatkuvasti Instagram Stories -klipeissäni tavaroita, jotka olen antanut tai myynyt pois ja olenkin saanut kuulla ihmetteleviä kysymyksiä siitä, miksi luovun ”hyvistä tavaroista”.

Tämä kysymys on oikeasti aika syvällinen juttu jäädä pohtimaan, sillä se tekee mielenkiintoisen lähtöasetelman. Onko tavara hyvä siksi, että se on ehjä ja toimiva ja se tulee säästää omassa kodissaan vain siksi? Tai ehkä sen takia, että sillä on rahallista arvoa? Onko tavara hyvä siksi, että joku toinen pitää sitä hyvänä ja pitääkö se siksi säästää?

Ehjiä, toimivia ja käyttökelpoisia tavaroita on minusta typerää heittää roskiin vain tavaroiden vähentämisen ilosta. On tärkeää, että ne laitetaan mahdollisuuksien mukaan eteenpäin, jotta ne voivat jatkaa jotakin muuta hyödyttävinä esineinä, mikäli ne eivät ole itselleen ”hyviä”.

On aivan se ja sama, kuinka ehjä, toimiva tai arvokas joku esine on, jos sitä ei itse käytä. Harvan arkikäyttöön tarkoitetun esineen arvo kasvaa kaapissa lojumalla, joten jos esineeseen on jo kerran tuhlannut rahansa, on sen kiertoon laittaminen vähintä, mitä voi tehdä. Siitä voi yrittää saada rahansa takaisin, mutta joskus iloa voi tuoda eniten se, että oikeasti vain pääsee siitä eroon ilman myynnin aikaansaamaa hässäkkää.

Kaikesta ei tietenkään tarvitse luopua heti, sillä mielipiteet ja maku voivat muttua, mutta jos sama tavara on jo vuosia hyppinyt silmille eikä sitä edelleenkään halua käyttää, voi olla syytä harkita, pitäisikö sille ihan oikeasti vihdoin antaa lähtöpassit. On hyvä miettiä, onko arvokkaalla käyttötavaralla oikeasti mitään arvoa, jos sitä ei edes käytä.

Minun on ollut melko helppoa luopua monista tavaroista ihan vain lahjoittamalla ne eteenpäin tutuille tai tuntemattomille. Kun olen antanut työkavereille kosmetiikkaa, on muutama kysynyt minulta, mitä vikaa tuotteissa on. Miksi en ole halunnut pitää juuri sitä meikkivoidetta, puuteria tai huulipunaa? Tavallisesti vastaus on ollut, ettei siinä ole mitään vikaa ja että se on aivan ihana, mutta en vain koskaan tule käyttäneeksi sitä, sillä tartun aina jonkin muuhun tuotteeseen, joka on vieläkin ihanampi.

Tämä ihmetyttää monia. Minuakin se olisi ennen ihmetyttänyt, mutta nyt olen kosmetiikan kohdalla onnistunut ottamaan aiempaa järkevämmän asenteen ja miettinyt enemmän sitä, ehdinkö esimerkiksi käyttää pois kaikki luomivärini. Ennen minulla ei olisi ollut edes tarkoituksena ehtiä käyttää niitä pois, vaan halusin vain iloita kaikista hieman silloin tällöin. Nykyään menen kuitenkin yhä enemmän kohti sitä, että omistaisin vain aktiivikäytössä olevia asioita.

Koska olen ollut valmis luopumaan useimmista tavaroista ilmaiseksi, on niistä ollut melko helppoa ja vaivatonta päästä eroon – mitä nyt välillä olen tuskaillut raahatessani kassejani julkisen liikenteen bussissa second hand -liikeeseen ja tarpoessani kurjassa ulkoilmassa kierrätyslaatikoille. Minulta löytyi kotoa kuitenkin myös sellaisia yksittäisiä merkkituotteita, joita en oikeasti käyttänyt, mutta jotka säilytin vain siksi, että ne olivat olleet arvokkaita enkä viitsisi vain luopua niistä. Niissähän on kiinni rahaa. 

Totuus on, että kun niihin on käyttänyt rahaa, ei sitä yleensä saa takaisin – ellei sitten ole sijoittanut fiksusti ja ostanut Chanelin kallista klassikkolaukkua tai Louis Vittonin ikisuosikkeja, joista voi hintojen nousun vuoksi (erityisesti Chanelin kohdalla) saada yhä vuosien käytön jälkeen ne myydessä enemmän rahaa kuin mitä niistä on alunperin maksanut. Muussa tapauksessa kylmä fakta on kuitenkin, että tuotteet ovat voineet olla alunperin arvokkaita, mutta niillä on huomattavasti pienempi jälleenmyyntiarvo.

Moni jumittuukin siksi ajatukseen, että koska on joskus ollut valmis maksamaan jostakin tavarasta paljon, ei siitä voi luopua. Sehän olisi kuin heittäisi rahaa hukkaan. Tosiasiassa on typerää säilyttää sitä ihan liian kallista takkia tai niitä ylikalliita kenkiä, jos edelleen vuosien jälkeenkin vain miettii aina ne nähdessään, että miksi ihmeessä meni tuhlaamaan niihin niin paljon. Kallis ostos ei silloin tuota iloa vaan päin vastoin jopa pahaa mieltä. Silloin on vain parasta hyväksyä, että ne eivät nyt vain ole itselleen sopiva juttu ja myydä ne eteenpäin vaikka niistä saisikin vain huomattavasti vähemmän rahaa tai sitten antaa ne jollekin, jonka tietää iloitsevan niistä ja käyttävän niitä ahkerasti.

Sitäpaitsi kalliin virheostoksen jatkuva näkeminen tuo turhaan toistuvan muistutuksen siitä, että siihen meni tuhlaamaan rahaa, jolle nyt keksisi paljon parempiakin kohteita. Miksi itseään pitäisi jatkuvasti altistaa sellaisille ruoskiville muistutuksille?

Löysin itsekin kotoani melko paljon tällaisia tavaroita, joilla oli teoriassa arvoa ja joita olin säästellyt siksi.

Uskoin, että jonain päivänä minustakin tulee sittenkin se nainen, joka alkaa käyttää tätä vuonna 2012 ostettua Guccin huivia tai vuosia sitten töistä saatuja Fendin arvokkaita aurinkolaseja.

Olin varma, että jonain päivänä kokisin salamarakastumisen yhteen Louis Vuittonin laukkuuni, jota en ollut koskaan käyttänyt läheskään niin paljon kuin muita laukkujani tai että yhtäkkiä haluaisin varmasti olla se nainen, joka kantaisi käsissään tyylikästä Longchampin Roseau -laukkua.

Ehkä jonain päinä käyttäisin niitä töiden kautta saatuja Yves Saint Laurentin kolikkokukkaroita tai sitä mustaa Michael Korsin laukkua, joka näytti kyllä tyylikkäältä, mutta joka ei silti koskaan jostain syystä päätynyt käyttöön.

Vuosien odottelun jälkeen en ollut muuttunut sellaiseksi ihmiseksi ja tajusin, ettei minun tarvinnut odottaa ja miettiä, muuttuisinko kenties joskus. Nuo esineet eivät todellakaan tehneet minua onnelliseksi ja niiden katselu lähinnä ärsytti, joten jos saisin niistä edes jotain rahaa ja voisin laittaa ne eteenpäin jollekin, joka oikeasti nauttisi niistä, olisin tyytyväinen.

Nyt minusta tuntuu, että olen jokaisesta tällaisesta tavarasta luopumisen jälkeen ihan vähän onnellisempi. Minun ei enää tarvitse katsella niitä kaapeissani ja miettiä, voisinko alkaa käyttää niitä, kun ne ne ovat niin hienoja. Nyt käytän juuri niitä asioita, jotka ihan oikeasti tällä hetkellä koen hienoiksi ja sellaisiksi, että haluan käyttää niitä.

On ollut vapauttavaa luopua tavaroista, joita en käytä, muita joita en ole raaskinut antaa pois ilmaiseksikaan. Suomessa olisin varmasti myynyt ne aikapäiviä sitten pois, mutta täällä Ruotsissa en vain jotenkin ollut saanut aikaiseksi selvittää, mitkä olisivat parhaat kanavat siihen ja kuinka homma toimisi. Tuntui, että oli vain helpointa pitää ne kotona, sillä eiväthän ne nyt niin paljon vie tilaa. 

Minusta tuntuu, että moni tavaroiden vähentämisestä haavaileva antaa homman pysähtyä juuri siihen, ettei se ole aina helppoa. On vaivalloista käydä tavaroita läpi, laittaa ne myyntiin nettikirppikselle tai oikealle kirppikselle ja hoitaa niiden myyntiä. On paljon helpompaa vain antaa niiden olla.

Olin itse miettinyt jo useamman vuoden monien tavaroiden myyntiä, mutta en vain ollut saanut sitä aikaiseksi. Nyt kun olen ottanut härkää sarvista ja vihdoin yksi kerrallaan kaupitellut tavaroita eteenpäin, on olo tuntunut ihanan kevyeltä. Näin ne tavarat vähenevät yksi kerrallaan ja pienistä puroista syntyy iso virta.

Säilytättekö te vailla käyttöä jääviä tavaroita vain siksi, että ne ovat alunperin olleet arvokkaita?

---

Lue myös:

Tänään luovumme suuresta osasta omaisuuttamme
Unpacking party – mitkä tavarat tuovat minulle iloa?
Mistä minimalismissa oikeasti on kyse ja kuinka siinä pääsee alkuun?

Osta nyt: Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon