Tammikuu 2019: näitä meikkejä käytän juuri nyt

*Sis. mainoslinkkejä

Kokeilen melko paljon erilaisia meikkituotteita töiden ja blogin vuoksi, mutta todella monina aamuina kasvoilleni päätyvät toistuvasti samat tuotteet. Välillä joku niistä saattaa korvautua toisella, joka puolestaan on käytössä sitten pidemmän aikaa tai ainakin edes joitakin viikkoja, jotta saan muodostettua siitä kunnollisen mielipiteen.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Koska rakastan  kurkkia muiden meikkipusseihin ja nähdä, mitä tuotteita muilla on aktiivikäytössä, ajattelin alkaa tarjota vilkaisuja omaankin aktiivikäytössä olevat meikit summaavaan meikkipussiini. Nyt tammikuussa 2019 oman meikkipussini sisältö näyttää tältä.

(Rehellisyyden nimissä nämä eivät kaikki toki asu samassa meikkipussissa, vaan monilla niistä on oma paikkakkansa meikkipöytäni laatikoissa.)

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Käytän eniten näitä kahta meikinpohjustajaa. Vähän suorastaan hävettää, että löysin jemmoistani tämän jo vuonna 2016 ostetun Too Faced Hangover Replenishing Face Primer* -meikinpohjustajan, jonka tuubissa oli vielä paljon jäljellä. Koska tuote on pakattu pumpulliseen tuubiin eikä sen tuoksu tai koostumus vaikuttanut muuttuneen vuosien varrella, otin sen nyt uudelleen käyttöön ja yritän saada sen loppumaan talven aikana. En koe, että se parantaa meikin kestoa, mutta näin talvella sen kosteuttava koostumus on mukava lisä meikin alle. Tuotteesta löytyy aiempi postaus täältä.

Uutena tuttavuutena kokeilussa on nimenomaan silmänalusille tarkoitettu Becca Anti-Fatigue Under Eye Primer* -meikinpohjustaja. Tämän kanssa kokeilua on takana vasta toista viikkoa, joten en vielä ole täysin valmis muodostamaan tästä mielipidettä ja palaan tähän ehkä myöhemmin.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Tällä hetkellä meikkipohja syntyy amuisin jommalla kummalla näistä tuotteista. Mizon Snail Repair Blemish Balm SPF 32 on ollut suosikkejani jo pitkään sen peittävän koostumuksen, samettisen ja kestävän lopputuloksen sekä ihanan vaalean sävyn vuoksi, mutta en vain ikinä saa aikaiseksi tehdä siitä blogiin postausta. Tämä BB-voide sisältää 45% etanaseerumia, eli se  myös hoitaa ihoa hyvin.

Skin79 BB Pumping Cushion on uusimpia suosikkejani, sillä sen avulla saan helposti kauniin meikkipohjan. Tästä tyynymeikkivoiteesta on saatavilla vain yksi sävy, joka voi vaikuttaa tummalta, mutta koska tuotteen runsaspigmenttinen koostumus asettuu iholle niin ohuena, sulautuu se omaan vaaleaan ihooni hyvin. Tämä tyynymeikkivoide luo helposti melko peittävän, mutta luonnolliselta näyttävän lopputuloksen.Ihastuksestani tyynymeikkivoiteisiin voi lukea tästä aiemmasta postauksestani.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Tällä hetkellä minulla on kokeilussa Too Faced Born This Way Naturally Radiant Concealer* -peiteaine, jonka kanssa en aluksi ollut ihan sinut, mutta johon alan pikkuhiljaa lämmetä kun keksin, millaisten tuotteiden kanssa se toimii parhaiten. Tämän kosteuttava koostumus ei nimittäin todellakaan sovi yhteen kaikkien meikkivoiteiden kanssa. Postaan tästäkin varmaankin tarkemmin toiste.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Käytän meikin kiinnitykseen tällä hetkellä jo aiemmin kehumaani *Laura Mercier Loose Setting Powder -irtopuuteria, joka näyttää iholla kevyeltä ja luonnolliselta, kiinnittää meikkipohjan hyvin eikä silti tunnu iholla liian kuivalta. Minulla on puuterista minikoko, joka on ollut hyvin riittoisa. Puuterista löytyy aiempi postaukseni täältä.

Koska silmänalusillani vallitsee ikitummuus, käytän niillä mielelläni puuteria, jossa on hieman enemmän pigmenttiä. Tällä hetkellä sivelen niille ikivanhan Clinique Almost Powder Makeup* -meikkipuuterini jämiä. Tämä nykyään erinäköiseen rasiaan pakattava meikkipuuteri oli laivalla työskennellessäni suosikkejani, sillä sen avulla sain kiireisinä aamulla sutaistua kasvoilleni luonnollisen kauniin meikkipohjan alle minuutissa. Meikkipuuterista löytyy vanha postaus täältä.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Contour ei ole aikoihin ollut juttuni varsinaisesti, mutta sipaisen kalpeille kasvoilleni näin talvisin usein hieman muotoa tällä blogin kautta joskus saamallani Seppälän vanhalla kivipuuterilla. Oikeasti tämä The Ultimate Everyday Powder -puuteri oli siis ihan tavallinen puuteri, mutta sen vaalein sävy 01 Porcelain ei oli posliinia nähnytkään ja on todella, todella tumma vaaleimmaksi puuterisävyksi. Minulle se on kuitenkin sopivan neutraali sävy kasvojen muotoiluun.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Tämä Too Faced Sweet Peach Glow* -paletti lojui minulla pitkään unohtuneena kunnes vähän aikaa siten napaasin sen vihdoin käyttöön. Persikkateeltä tuoksuvasta paletista löytyy sen nimen mukaisesti aivan ihana persikkainen poskipuna sekä korostussävy ja aurinkopuuteri. Tästäkin pitäisi tehdä oma postaus…

Käytössäni on myös minikokoinen Benefit Dandelion* -poskipuna, jota sipaisen poskilleni silloin, kun persikkainen sävy on liian lämmin ja kaipaan vähän neutraalimpaa tai viileämpää lopputulosta. Tämä on yksi parhaista poskipunasävyistä, joita tiedän ja ansaitsisi siksi myös oman postauksensa.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Vaikka Too Facedin paletissa onkin korostuspuuteri, haen poskipäilleni usein vielä lisähehkua erillisestä tuotteesta. Tällä hetkellä tuote on useimmiten blogikokeiluun saamani Makeup Revolution Goddess of Love Triple Baked Highlighter* -korostuspuuteri. Tämä on todella, todella ihana ja tämänkin kohdalle jätän lupauksen kirjoittaa tästä tarkemmin toiste.

Niinä päivinä, kun haluan hehkua oikein kunnolla ja kullanhohtoisena, sipaisen poskilleni minikokoista Becca Shimmering Skin Perfector Pressed Opal* -korostuspuuteriani. Tämä on todella kultainen ja suorastaan metallisen hohteen iholle tekevä, joten se ei sovi ihan joka lookkiin.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Vähän aikaa sitten hehkuttamani *IT Cosmetics Brow Power Universal Eyebrow Pencil -kulmakynä kului juuri loppuun (postaus täällä), joten minun piti valita sille meikkikokoelmastani seuraaja. Löysin jemmoistani jo vuonna 2018 kaveriltani saamani Dior Diorshow Brow Styler 002 Universal Dark Brown -kulmakynän rippeet, joilla ehkä selviän tämän kuukauden loppuun asti. Kulmakynässä on hyvä sävy ja tykkään sen luomasta lopputuloksesta paljon, mutta minua hämmentää edelleen hieman se, ettei siinä ole korkkia – sitä suuremmalla syyllä paheksun myös hieman itseäni sen suhteen, että olen antanut sen pyöriä jemmoissani näin pitkään… Tuotteesta löytyy aiempi postaukseni täältä. 

Kulmakynän kaverina minulla on käytössä blogin kautta saamani väritön L’Oréal Paris Brow Artist Plumper -kulmageeli. Tässä tuotteessa on kivan pieni harja, mutta en koe tätä mitenkään erityiseksi tai varsinkaan erityisen tehokasta kiinnitystä tuovaksi, joten odotan jopa kovasti, että tämä kuluu loppuun. Tuote on kuitenkin ajanut asiansa ihan perushyvin, joten olen käyttänyt sitä jo puolisen vuotta.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Olen saanut joskus näytteitä Urban Decay Eye Shadow Primer Potion -luomiväreistä ja tällä hetkellä minulla on käytössä Anti-Age-version näyte, joka tuntuu riittävän viikosta toiseen. Se saa meikkini pysymään ihan hyvin, mutta pidän tätä enemmän aiemmin kehumastani Eden-sävystä, joka myös tasoittaa luomen sävyä hyvin. Tämä on hieman rasvaisemman ja ravitsevamman tuntuinen ja vaikka meikki kestääkin, en silti ostaisi tätä itse enää. Kuivilla silmäluomilla tämä on kuitenkin varmasti loistava versio.

Vaihtelen luomiväripalettejani tällä hetkellä aika paljon, mutta viimeaikoina olen käyttänyt näitä paletteja eniten. Minulla on Huda Beauty Rose Gold* -luomiväripaletti sen vahalla koostumuksella ja tajusin vähän aikaa sitten meikkejäni siivotessani, etten ole käyttänyt sitä liiemmin, joten haastoin itseni ottamaan sen käyttöön. Se haaste teki minulle hyvää, sillä olen kokeillut vähän erilaisia lookkeja kuin mihin tavallisesti päätyisin. Paletista voi lukea ja katsoa lisää kuvia aiemmasta postauksestani täältä.

Usein arkimeikkini kuitekin syntyy helpolla sävyillä ja pieni kuuden sävyn Tarte Tarlette Tease -luomiväripaletti on ollut mukava korostamaan silmieni vihreyttä violettiin taittavien sävyjen avulla. Tämä on helppo paletti päivittäiseen käyttöön ja tykkään tästä minipaletista paljon. Olisinpa jo aiemmin tajunnut ostaa vain tällaisia minipaletteja isojen palettien sijaan!

Vähän aikaa sitten kehumani *Essence Melted Chrome Eyeshadow -luomivärit ovat myös edelleen suosikkejani jaa aamuisin sipaisen usein luomiini nimenomaan sävyä 01 Zink About You. Tämä on aivan täydellinen sävy käyttää silloin, kun haluan säihkyvän silmämeikin hetkessä ja vain yhdellä sävyllä. Luomiväreistä löytyy aiempi postaukseni täältä.

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Silmien rajauksiin käytän usein jotain näistä kolmesta tuotteesta. Vanha suosikkini on Kat Von D Tattoo Liner, johon turvaudun silloin, kun haluan varmasti hyvän ja intensiivisen rajauksen. Rajaustussista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Blogin kautta saamani *Lumene Nordic Chic Precision Eyeliner on uusimpia tuttavuuksiani ja kehuin sen loistavaa harmaanruskeaa sävyä juuri tässä aiemmassa postauksessani. Sen sävy on intensiivinen, mutta samalla silti mustaa pehmeämpi.

Suurin viimeaikainen ihastukseni on syksyllä Etelä-Korean reissulta kaupasta kylkiäisenä saamani Banila co. Cushion Gel Liner, johon olen aivan hulluna. Geelimäinen tyynyrajaus on sävyltään ruskea ja se levittyy luonnollisen pehmeänä, mutta silti sopivan tarkkana ripsirajaan. Tähän rajaustuotteeseen olen tykästynyt todella kovasti!

 Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Ripsivärien suhteen minulle kuuluu tällä hetkellä huonoa. Minulla on kokeilussa töiden kautta saamani uudehko *Yves Saint Laurent The Curler -ripsiväri, josta en rehellisesti sanottuna pidä yhtään. Sen kaareva harja nappaa itseensä paljon ripsiväriä, mutta ripsiväri asettuu ripsiin lähinnä isona kasana eikä harjaudu ripsiin erityisen kauniisti. Ripsiväri ei erottele ripsiä kummoisemmin ja sen koostumus on liian löysä, jotta voisin kerrostaa sitä ripsiini. Ripset jäävät siis tyvestä klimppisiksi, mutta kärjistä harvoiksi. Ainoa hyvä asia tässä ripsivärissä on, että sen kaareva harja auttaa kerrankin yhdessä massan kanssa ripsiäni taipumaan hieman. Käyttelen tätä ripsiväriä nyt pari kuukautta väkisin pois, sillä arvokasta ripsiväriä olisi typerää heittää roskiin.

Toinen kokeilussa oleva ripsiväri on Malesiasta keväällä ostamani Eyluren setistä tullut Eylure Black Magic Mascara, josta minulla oli isoja odotuksia. Draaman ja taivutuksen lupauksesta huolimatta ripsiväri tekee todella luonnollista jälkeä ja olenkin käyttänyt sitä lähinnä vain alaripsissä, joihin YSL:n ripsiväriharja olisi aivan liian kömpelö.

Tällaisilla meikeillä menen siis tällä hetkellä suurimman osan aamuistani. Vaikka minulla on tosiaan kotona paljon meikkejä tykkään silti, että minulla on aamukiireiden varalle ne hyvät luottotuotteet, joiden luomasta lopputuloksesta voin olla varma. Unelmoin toki, että kaikki meikkini mahtuisivat joskus ihan oikeasti yhteen meikkipussiin, mutta katsotaan, onko siihen koskaan mahdollista päästä…

Meikkipussin sisältö Ostolakossa Virve Vee tammikuu 2019

Onko teidän meikkipussiinne ilmestynyt viimeaikoina jotain uutta mainitsemisen arvoista?

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

12 kommenttia artikkeliin ”Tammikuu 2019: näitä meikkejä käytän juuri nyt”

  1. Ihana postaus!

    Voisitko tehdä Mizonin meikkivoiteesta jutun? Se vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta.

    Sinulla on muuten ihana, melkein raidoitetun näköinen polkkatukka Cliniquen-meikkipuuterijutussa, supersöpö! Oliko tuo ajalta, kun olit blondannut mustat hiukset ja niitä piti leikata?

    Jos tuo YSL:n ripsari on hankala, yksi tapa kokeilla sen massaa on käyttää sitä irrallaan myytävällä pyöröripsiharjalla tai sitten ihan vaan toisen, vaikka lähes loppuunkäytetyn ripsarin harjalla. Mä joudun tekemään tuota välillä, kun ostan epähuomiossa jonkun höperöllä harjalla varustetun ripsarin 🙂

  2. Kuulun itse kanssa siihen joukkoon, joka RAKASTAA lukea tällaisia postauksia – toinen vastaava rakkauteni kohde on päästä kurkistamaan, mitä muut pitävät käsilaukuissaan 😀

    Olisi mukava lukea tästä postauksesta ”pikkusisarpostaus” eli mitä tuotteita käytät kun 1) kyseessä on todellinen karvis-maanantai ja kaikki menee päin prinkkalaa ja/tai 2) kun aikaa on vain minimaalisesti käytettävissä ja kuitenkin pitäisi saada naamataulu edes kelvolliseen edustuskuntoon.
    Toisin sanoen postaustoive sinun versiosta survival kitistä ankeaan arkeen 🙂

  3. Hyvä, kun palasin blogisi pariin juuri nyt! Olen miettinyt tuota meikkipohja-asiaa, ja annoit minulle vastauksen: Mizon Snail Repair Blemish Balm. Minulla on hyvin vaalea, lämmin ihonväri (punapigmenttiä). Osaatko suositella minulle oikeaa sävyä? Mitä sinä käytät?

  4. Kiva postaus! Tuo Goddess of Love-highlighter on ihana, hankin sen juuri. Oon saanut paljon hyviä vinkkejä sulta(kotiuttanut jo useamman tuotteen ). Kiinnostaisi myös tuore arkimeikkipostaus.

  5. Fleur De Force nimesi tuon YSL:n ripsarin yhdeksi viime vuoden suosikeikseen, mutta antoi samalla vinkin sen käyttöön ( https://youtu.be/4WYFSL6CCKQ noin 5:42 eteenpäin) ja ajattelin mainita siitä sulle, jos se vaikka tekisi ripsarin käytöstä vähän vähemmän vastenmielistä 🙂

    • Kiitos vinkistä! 🙂 Ripsiväristä saa tosiaan kaapaista tuota ylimääräistä massaa pois, mutta tuntuu silti, ettei sillä saa kauhean tuuheita ripsiä. :/ Ilmeisesti tämä vloggaaja tykkää vähän kevyemmästä lopputuloksesta, sillä videolla hänen ripsensä näyttivät aika erotelluilta ja minun makuuni luonnollisilta (en tiedä oliko niissä tätä ripsiväriä), kun taas minä olen sen överi kerrostaja, joka haluaa PALJON PALJON massaa, mutta erottelua… 😀

  6. Tuli Sulo Vile’n hetki! Kun halavalla sai! https://eleven.fi/by-terry-light-expert-foundation Jänskäsin, miten sävyn kanssa käy.
    Tämähän on mahtava! Toisen meikkivoiteen alla tuo kauniin hohteen.
    Tuo mascaran pakkokäyttö oli just niin osuva!! Tilasin arpapelillä Este’e Lauderin mascaran, koska sen merkin aikaisemmin käyttämäni oli sellainen josta tykkäsin. Mutta tässä onkin kapea, kaareva harja, joka toimii prikulleen samoin kuten kuvailit YSL:ää. Tuuheuttavan kanssa se jotenkuten menee.

  7. Cliniquen postauksestasi poimittua ”Ainoa asia tosin, johon en ole tuotteessa ihastunut, on sen rasia, jonka Clinique-värityksestä en vaan pidä yhtään.” Onneksi rasia on nyt tuotu tälle vuosikymmenelle, itsekin pidin sitä tosi vanhanaikaisen näköisenä. Vähän niin kuin se olisi kaivettu jostain mummon vanhoista meikkiaarteista. 😀
    Onko sinulla ostettuna uudempaa, tiedätkö onko koostumus kuitenkin sama? 🙂

    • Ihanaa tosiaan, että rasia on uudistettu! Minulla on ollut näitä vanhoja niin monta, että en ole päässyt testaamaan, onko tuotteessa uudistunut vain pakkaus. En ole kuitenkaan ainakaan kuullut kommentteja, että koostumukseen olisi erityisemmin kajottu. 🙂

Kommentointi on suljettu.