*Sis. mainoslinkin
Olen se tyyppi, joka innostuu aivan suunnattomasti kaikista uusista kosmetiikkainnovaatioista. Rakastan sitä, kun pyörä keksitään uudelleen ja vanha tuttu tuote saa uuden pakkauksen tai olomuodon.
Tämän vuoksi rakastankin nykyään seurata erittäin tiiviisti aasialaisia kosmetiikkamerkkejä, sillä siellä suunnalla eivät innovaatiot todellakaan lopu. Yksi varsin pätevä todiste tälle väittämälle on eBaysta vähän aikaa sitten tilaamani J. One Hana Cream, jonka nerokas koostumus sai minut suorastaan hyppimään tasajalkaa innostuksesta.
Mitenkäs olisi pallovoide?
Koska pyörän keksiminen yhä uudelleen ja uudelleen on varsin hankalaa ja markkinoilla muista kilpailijoista erottuminen siksi yhä haastavampaa, on tuotemerkkien otettava yhä useammin avuksi uusien elämysten tuominen kekseliäillä pakkauksilla ja tuotetyypeillä – ja sen tämän voiteen valmistaja on todellakin tehnyt!
Pikkuruisia lumipalloja muistuttavat voidekapselit sisältävät jokainen yhteen käyttökertaan tarvittavan määrän voidetta. Pehmeät kapselit sulavat iholle hierottaessa ja tuovat paitsi voiteen lupaamaa dramaattista ryppyjen vastaista efektiä myös aivan uudenlaisen ihonhoitoelämyksen. Ne siis tekevät tavallisesta voiteen levittämisestä hauskaa ja erityistä, mikä onkin tällä hetkellä monien kosmetiikkamerkkien missio uutuustuotteita kehitellessä.
Pienet voidepallot ovat minusta aivan mielettömän ihana idea ja merkki on minusta ainakin onnistunut aivan täydellisesti tekemää yhdestä ohimennen tehtävästä iltarutiinistani aivan erityisen hetken. Ja sitäpaitsi kukapa ei olisi miettinyt voidetta ottaessaan, että mikä mahtaa olla se optimaalisin kerta-annos! Veikkaankin, että tämän tyyppisiä koostumusinnovaatioita tullaan pikkuhiljaa näkemään enemmänkin.
Suurin haluni oli saada esitellä teille tämä ainutlaatuinen tuotetyyppi, mutta mikäli jotakin kiinnostaa, niin kommentoin mielelläni kyllä hieman itse tuotettakin ja varsinaisia käyttökokemuksiani. Tämä pallovoide on nimittäin myös vähintään yhtä ihana kuin sen ideakin!
Hajuherkille en tätä tuotetta suosittele, sillä siinä on hyvin voimakas, parfymoitu tuoksu, joka kuitenkin tekee tuotteesta minun nenässäni ihanan ylellisen (itse en ole voiteiden kanssa millään lailla hajuherkkä). Jos luksus tuoksuu joltakin niin uskon sen olevan hyvin lähellä tätä tuoksua!
Hauskat kapselit sulavat kasvojen iholle tuotetta levittäessä ja lopputuloksena on ihanan ravittu iho. Voide on kuitenkin sen verran täyteläinen, että omassa käytössäni se sopii parhaiten yökäyttöön.
Edit. *J.One Hana Cream -kosteusvoidetta myy Lykon suomalainen verkkokauppa täällä.
Saisiko tällainen voidekoostumus teidät innostumaan?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
No huhhuh tuota hintaa! Kiinostaisi kyllä kokeilla, mutta ei taida kukkaron nyörit venyä
Kannattaa toki vertailla hintoja. 🙂 Itse ostin omani eBaysta vähän yli 26 eurolla enkä kokenut sitä kovin kalliiksi hinnaksi.
Taisin järkyttyneenä sammuttaa selaimen hinnan nähtyäni (pitkästi yli 100€) enkä tutkinut enää pidemmälle Täytenee rohjeta uuteen tutkikseen.
IHANA! Kai laskit montako palluraa purkissa on? <3_<3
Kuullostaa supermielenkiintoiselta ja ennen kaikkea innovatiiviselta, itsekin ehdottoman uteliaana mielelläni kaikkea uutta ja erikoista kokeilen 😀
APUA miten jännäää! 😀