Kotona maailmalla

Saavuin Espanjan Torreviejaan talven viettoon vasta viikko sitten, joten elän monin tavoin ensihuumaa ja kuherruskuukautta uudelta tuntuvan elämänvaiheen kanssa.

Tajusin kuitenkin heti tänne saapuessa, että minusta tuntuu hyvältä tavalla, jollaista olen kaivannut.

Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, tuntuu elämä täällä ihanan kiireettömältä.

Aika ei pysähdy, vaan sen kululla ei vain yksinkertaisesti ole merkitystä.

Siinä missä Suomessa ja Ruotsissa ollessa tunsin jatkuvasti, etten ole kotona, vaikka minulla onkin viime vuosina ollut muutamakin ihana koti, tunsin oloni täällä heti paljon kotoisammaksi.

Aloinkin miettiä, mistä tällainen hyvän olon tunne ja rentous oikein syntyy.

Lue myös: Talveksi Espanjaan

Virve Fredman matkustaminen

Olen ensinnäkin jo useamman vuoden ajan tuntenut koti-ikävää. 

Parempi ilmaus sille ehkä olisi, että olen tuntenut kaipausta löytää koti, sillä miellyttävältä tuntuvista ja viihtyisistä asunnoista huolimatta missään kaupungissa tai maassa ei ole viime vuosina tuntunut siltä, että olen siellä kotonani ja että haluan jäädä sinne.

Olenkin saanut oppia, ettei ”koti” ole niinkään paikka, vaan tunne siitä, että asuu paikassa, jossa on hyvä olla ja jonne tuntee kuuluvansa.

Se on se olo, jota minulla on ollut ikävä ja jonka löytääkseni olen halunnut matkustaa ympäri maailmaa etsimässä sellaista tunnetta, sillä sen puuttuminen on saanut aikaan rauhattomuutta ja levottomuutta.

Torreviejaan tultuani aloin kuitenkin kokea noita tunteita ja se tuntui ihanalta.

Lue myös: Madeiran matka antoi uusia ajatuksia tulevaan vuoteen

Virve Fredman matkustaminen

Kyse ei kuitenkaan niinkään ollut siitä, että olisin ajatellut juuri Torreviejan olevan se paikka, jonne haluan jäädä pysyvämmin.

Olen nauttinut olla täällä, on ihanaa saada olla täällä kevääseen asti ja uskon, että aika täällä tulee olemaan ihanaa, mutta se ei silti tarkoita, että haluaisin jäädä juuri tänne pysyvästi.

En kuitenkaan enää tiedä, tarvitseeko minun löytää jotain yhtä tiettyä paikkaa, johon haluaisin kasvattaa juuret ja jossa haluaisin pysyä pidempään.

Minusta on ennemminkin alkanut tuntua siltä, että hyvän olon tunne syntyy minulle juuri siitä, että olen vapaa siirtymään erilaisiin paikkoihin ja elämään niissä joitakin kuukausia ja sitten taas olemaan vapaa vaihtamaan paikkaa.

Lue myös: Arvojen kirkastaminen antoi elämälle suuntaa

Virve Fredman matkustaminen

Mikä sitten on saanut sen aikaan, ettei Ruotsissa tai edes Suomessakaan ole tuntunut kodilta?

Pohdin asiaa Instagramissa ja vastaanotin siellä viestin, jonka tunsin mahdollisesti summaavan hyvin sen, mistä asiassa on kyse.

Kun olen Suomessa tai Ruotsissa koen, että ympärilläni eletään pääsääntöisesti erilaista elämää, kuin millaista itse haluan nykyään elää ja se vaikuttaa minuun alitajuisesti.

Tuntuu, että elämä siellä on loppujen lopuksi varsin työ- ja urakeskeistä ja keskittyy paljon siihen, millaiset puitteet ympärilleen on varaa rakentaa.

En tietenkään tarkoita, että jokainen eläisi näin, mutta yleisenä ajatuksena on usein, että kolmasosa arkipäivästä kuuluu käyttää työlle, jotta voisi menestyä ja tienata ja jos valitset tehdä toisin, saat perustella sitä paljon.

Kun päivätyössäni vähensin työpäiviä ensin neljään ja sitten kolmeen päivään viikossa, halusivat kaikki aina tietää sille syyn.

Työaikaa ei vain voi vähentää elämästä nauttiakseen, vaan ihmiset halusivat kuulla, että sille on joku syy, kuten vaikka kirjan kirjoittaminen tai se, että muun ajan voin tehdä töitä blogini kanssa.

Tavoitteena on, että ihmisillä on kokopäivätyö ja esimerkiksi osa-aikatyötä pidetään usein pelkkänä välivaiheena ja epäsuotuisana olosuhteena.

Sanna Marinin kaltaiset heitot nelipäiväisestä työviikosta saavat aikaan naurua, sillä sittenhän saisi myös vähemmän rahaa ja kuka nyt sellaista haluaisi.

Lue myös: Mitä eroa on rahan säästämisellä ja kituuttamisella?

Virve Fredman matkustaminen

Kun päivätyöt lopetettuani vähensin työmäärää huomattavasti ja puhuin siitä, muiden kanssa, oli usein vaikeaa saada sanottua, että teen vähemmän töitä, koska halusin käyttää muun ajan ihan vain olemiseen.

Sellaista pidetään helposti lusmuiluna ja laiskuutena – aloin jopa itsekin ajatella niin, sillä olihan hyvä yhteiskunnan jäsen tuottelias ja ahkera.

Minusta alkoi tuntua, että oma paikkansa maailmassa täytyy ansaita suorittamalla.

Kun sitten vielä sanoo ei hyville, uran kannalta järkeviksi koetuille työtarjouksille ja valitsee elämän, joka ei edellytä suuria tuloja, saa sitäkin selitellä.

Kun taas käyttää vähemmän rahaa ja elää pienellä budjetilla, on saita penninvenyttäjä ja elää sitäpaitsi varmasti kurjaa ja askeettista elämää, joka sekin kyseenalaistetaan jatkuvasti.

Usein tuntui, että sain jatkuvasti olla perustelemassa valintojani ja se sai vähintäänkin alitajuisesti aikaan sitä, että koin tarvetta tehdä, suorittaa ja menestyä.

Tuntui, että suomalainen ja ruotsalainen yhteiskunta suorastaan kannustivat suorittamaan ja kaltaiselleni suorituskeskeiseksi ihmiseksi sen myötä kasvaneelle oli siksi vaikeaa osata olla tekemättä sitä, vaikka halusinkin siitä irti.

Jos en tehnyt mitään tai tavoitellut jotain tuntui, että laiskottelen, olen hyödytön ja että minun pitäisi olla saamassa aikaan ainakin jotakin hyödyllistä.

Lue myös: Äkkilähtönä budjettiloma Madeiralla

Virve Fredman matkustaminen

Täällä Torreviejassa aloin kuitenkin nopeasti tuntea sitä paljon kaipaamaani levollisuutta.

Yhtäkkiä alkoikin tuntua, että riittää kun vain on ja ettei ihmisarvoa mitata suorittamisen määrässä.

Tiedän, että tällainen ajatus on pitkälti omien korvien välissä ja että toiset osaavat elää Suomessa ja Ruotsissa ongelmitta ilman sitä, mutta ennen tänne tuloa minun on ollut yrityksistäni huolimatta vaikeaa karistaa sitä pois mielestä.

Trust me, olen viime kuukaudet tehnyt urakalla töitä päästäkseni siitä eroon, mutta silti se on vain nakuttanut salakavalasti takaraivossani.

Tänne tullessa kuitenkin tuntui, että se ajatus taisi olla se painava matkalaukku, joka hävisi lentomatkalla ja joka ei toivottavasti enää löydä tietä luokseni.

Täällä olen tuntenut, että riittää kun vain olen ja että on okei, etten suorita tai saavuta mitään.

Ruotsissa tunsin, että voin toki hetkeksi pysähtyä luontoon katselemaan järveä, mutta lopulta siitäkin oli hyvä kiiruhtaa pois, että ehtisi vielä tehdä jotain muutakin.

Täällä tajusin tänään istuneeni termoskannuun pakatun aamukahvini kanssa puolitoista tuntia rantabulevardin penkillä merta tuijottamassa.

Mieleeni ei edes juolahtanut, että se olisi voinut olla ajan tuhlaamista ja että minun olisi kannattanut olla tekemässä jotain muuta, sillä niin moni muukin näytti nauttivan vastaavasta leppoisuudesta.

Täällä oleminen tuntuu siis kaikin puolin tekevän hyvää juuri minun suorituskeskeiselle luonteenlaadulleni ja on selvästi sitä, mitä juuri nyt tarvitsen.

Lue myös: Merkittävin oivallukseni stressini hallintaan

Virve Fredman matkustaminen

Kuten totesin, olen viihtynyt Torreviejassa välittömästi, mutta samalla olen myös tajunnut, ettei kodin tunteen tarvitse syntyä välttämättä yhteen paikkaan itseään juurruttamalla.

Ehkä en siis ole varsinaisesti kaivannut kotia siinä mielessä, missä sana yleisesti ajatellaan, eli asunnon muodossa, vaan enemminkin sen tunteen muodossa, että tänne minä kuulun.

Matkustaminen saikin minut muistamaan, kuinka paljon rakastan sitä tunnetta, kun saavun uuteen paikkaan pidemmäksi aikaa, tutkin sitä, löydän ja opin uusia asioita sekä vietän siellä aikaani.

Rakastan sitä, kuinka kaikki ne kokemukset myös muuttavat minua ihan huomaamattani.

Juuri sen vuoksi matkustan ja sen kaiken kokeminen saa minut tuntemaan, että kuulun johonkin.

En kuitenkaan välttämättä juuri siihen paikkaan, vaan siihen tekemiseen ja kokemiseen.

Lue myös: 11 tapaa säästää ruokakaupassa

Virve Fredman matkustaminen

Merta aamukahvia juodessa tuijotellessa havahduinkin siihen, että jos haluan elää näin, voin myös tosiaan tehdä niin.

Haaveilin sellaisesta elämästä ennen korona-aikaa, mutta viimeiset vajaat kaksi vuotta olivat sysänneet ajatuksen jonnekin kauas mieleni takanurkkaan pölyttymään.

En edelleenkään tietenkään koe, että voisin matkustaa täysin vapaasti minne haluan, sillä tämän hetkisessä maailman tilanteessa en vielä ainakaan koe sitä järkeväksi.

Juuri nyt minulle kuitenkin riittää, että saan olla täällä ja tunnen, että tulevaisuudessa voin matkustaa jonnekin muualle.

Oli ihanaa muistaa jälleen, että olen tosiaan vapaa rakentamaan itselleni juuri sellaisen elämän kuin haluan ja jos matkustaminen on sitä, mitä tässä elämänvaiheessa haluan tehdä ja mikä tekee minut onnelliseksi, olen vapaa tekemään niin.

Korona-aika on saanut minut laittamaan tällaisesta unelmoinnin sivuun, sillä viimeiset pari vuotta olen ymmärrettävästi kokenut, että minun ei vain ole olosuhteiden pakosta mahdollista elää niin kuin oikeasti haluan, kun matkustamista ja maahantuloa on rajoitettu niin vahvasti.

Nyt uskallan kuitenkin toivoa jo, että tällaiset ympäristön muutokset hieman pidemmäksi aikaa voivat jo alkaa onnistua ja jo pelkkä ajatus siitä saa minut tuntemaan hyvää oloa.

Lue myös: Nämä kirjat auttavat hyppäämään ulos oravanpyörästä

Virve Fredman matkustaminen

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä ”koti” tarkoittaa teille ja missä te tunnette olevanne kotona!

8 kommenttia artikkeliin ”Kotona maailmalla”

  1. Juuri eilen totesin, että vuokra-asuntoni on tuntunut kummasti kodilta kun puolisoni on tullut töiden vuoksi tänne kuukaudeksi eikä itsekään tarvitse ajella edestakaisin kodin ja asunnon väliä. Teen töitä ja elän suurella alueella, kuten puolisonikin, ja meillä on monta omaa/perheen vakipaikkaa joissa pysähdymme majailemaan tarpeen tullen. Nyt asiaa pohtiessani sanoisin kodin tunnun muodostuvan itselläni viihtyisän oman tilan, puolison läsnäolon sekä sen tunteen summasta, että tiedän voivani levähtää hetken eikä heti tarvitse pakata uudestaan tavaroita. Saa siis henkisestikin laskea matkatavarat käsistään ja elää. Myös kotia ympäröivä ilmapiiri/turvallisuuden tunne on merkittävä tekijä.

    Vastaa
  2. Moi 🙂

    Tunnen olevani kotonani,kun saan elää omien arvojeni mukaista elämää. Koti on minulle
    tunne siitä,että on ”kotona” omassa elämässäänTeen osa-aikatyötä omasta halustani koska haluan enemmän vapaa-aikaa. Vapaa-aikani on minulle rahaa tärkeämpää. Haluan viettää paljon aikaa perheeni kanssa ja tykkään urheilla. En halua kiirettä elämääni.

    Ihanaa reissua sinulle ❤️

    Vastaa
  3. Asun Italiassa vuodesta 2001 ja kotini on tààllà. Mutta Suomessa on se synnyinkoti. Italiassa tunnen olevani suomalainen ja Suomessa kàydessà tunnen olevani ulkomaalainen. En osaa edes kunnolla vastata kysymykseesi 🙂

    Vastaa
  4. Mielenkiintoista.
    Mietin vaan, että sairaanhoitajana minä en voisi koskaan heittäytyä tekemättömyyteen Suomessa. Ja vähän näyttää siltä ettei taida vähään aikaan onnistua oikein missäänpäin muuallakaan maailmassa. Tietysti sitä vois vaihtaa ammattia ja sitten heittäytyä nauttimaan vapaasta olotilasta. Vai voisinkohan jo nyt 🤔 kolme päivää viikossa töissä, kuulostaa kyllä ihanalta. Suosittelen kyllä enemmän kuin mielelläni jokaiselle sairaanhoitajalle ja hoitohenkilöstöön kuuluvalle. Ei muuten varmaan naurattais vähän ajan päästä muita.

    Vastaa
  5. Piti jo edelliseen postaukseen kommentoida, että joo, rauha löytyi Suomen ulkopuolelta.

    Suomessa oli jotenkin hirveen painostavat odotukset. Että pitää opiskella, pitää turvata ura, pitää olla taloudellinen vakaus ym ym. Tunsin oloni kahlituksi kapitalistiseen kulutusjuhlaan. Myös persoonallisuuteni, halu miellyttää muita oli henkisesti uuvuttavaa. Oli hirveän vaikea sanoa ei työlle, kavereille tai perheelle. Että hei, tarviin omaa aikaa jolloin saan olla tekemättä mitään. Eka pomoni, jolle työskentelin 5 vuotta, käytti hyvääkseen sitä etten laittanu mitään rajoja työlle ja vapaa-ajalle.

    Otin totaalisen irtioton Suomesta ja lähin Australiaan. Oli ihanaa muuttaa paikkaan, jossa en tuntenu ketään. Kukaan ei kysyny josko tekisin jotain/lähtisin jonnekin. Sain kävellä kaupungilla rauhassa ja istahtaa penkille kun siltä tuntuu. Juoda kahvia auringossa ja katella ihmisvilinää. Kuinka muilla on kiire mutta mun ei tartte ees kattoo kelloo.

    Olin kotimaan lomalla vähän aikaa sitten ja saavutin taas ton rennon tunteen. Huomasin et sehän on kadonnu mun arjesta. En tiiä vielä mitä voin tehdä tunteelle, mut ainakin oon tiedostanu sen. Jos asiat ei pian muutu, ehkä muutan jonnekin uuteen paikkaan 🙂

    Vastaa
  6. Ihanaa lukea, että jollain on samansuuntaisia ajatuksia kuin itsellä. Kodin kaipuu on myös itsellä vahva, mihin ehkä on vaikuttanut myös se, että en ole vuosiin elänyt jossain kokonaista vuotta muuttamatta. Välillä alkaa kyllästyä siihen, että huonekalutkin on valikoitu sillä ajatuksella, että mikä on helppo kantaa ja pakata muuttoautoon (sen sijaan, että mistä oikeasti pitäisi ja mikä olisi aidosti pitkäikäistä ja kestävää). Mutta enpä ole ikinä tullut ajatelleeksi, että ehkä myös muu suorittamiseen ja ”liikkumiseen” painostava ympäristö voi vaikuttaa kodin tuntuun.

    Mukavaa reissua! Annoit paljon ajateltavaa :).

    P.S. Mikähän noiden ”wake up” -graffitien tarina on? Olen nähnyt tismalleen samanlaisia monissa paikoissa ympäri Jyväskylää.

    Vastaa
  7. Ymmärrän täysin mitä sinä ja kommentoijat täällä tarkoittatte tuolla ilmapiirillä, tätä Suomen olemisen vaatimusta tai ”pitäisi”-tunnetta on vaikea selittää ja mitä pidempään täällä on, sitä enemmän siihen uppoaa ja turtuu ja luulee, että se on ainoa oikea todellisuus.
    Luin joskus sattumalta kirjan Elämäni nomadina ja vihdoin ymmärsin mikä oma levottomuuden tunteeni oli ja että oli vaihtoehtoja ja muita kaltaisiani ihmisiä. Sittemmin muihin reissuihmisiin tutustuminen on laajentanut tätä ymmärrystäni.
    Mutta pari viimeistä vuotta ja näihin kuvioihin jämähtäminen on taas alkanut nakertaa tuota uskoa ja huomaan ajautuvani niihin ahtaisiin ajatuskuvioihin, joissa vapaus ei ole mahdollista, vaan elämä on täynnä pakkoja.
    Joten nyt yritän löytää mahdollisimman paljon inspiroivia tarinoita ihmisistä, jotka ovat tehneet elämästään omannäköisiä ja pitää silmät ja sydän auki kaikille mahdollisuuksille muutokseen.

    Vastaa
  8. Kuulostaa todella tutulta, tuo Suomen ilmapiiri, ja ah, mikä vaikutus sillä onkaan ihmiseen kun kone laskeutuu vaikkapa Malagaan! Itse tein vajaan vuoden töitä Espanjassa, suomalaiselle firmalle, mutta silti töissä oli ihan eri fiilis. Minulla meni parisen vkoa ennenkuin tajusin että saan relata ja tehdä hommani kuten parhaaksi näen, kunhan teen ne. Sama työ, eri maa, ja niin erilaiset olosuhteet. Suomessa oli juuri tuo suorittaminen ja ahdistus. Ja sehän alkoi uudestaan kun Suomeen palasi.. Nyt toivon että pääsen Espanjaan takaisin vielä jossain vaiheessa, se on mun henkinen kotimaa. Kiitos blogistasi, saan tästä paljon!

    Vastaa

Jätä kommentti