Trend allert: Tone-Up-tuotteet

Täällä Soulissa kosmetiikkakaupoissa pyöriessä ei voi olla kiinnittämättä huomiota erääseen tuoteilmiöön, joka on ollut valloillaan jo jonkin aikaan. Huomasin sen jo Bangkokissa ollessani ja suunnittelin siitä postausta, mutta jostain syystä en koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä. Nyt kun ilmiöön liittyviä tuotteita kuitenkin kirjaimellisesti pomppii silmille joka suunnasta tuntuu, että aiheesta on jo ihan pakko kirjoittaa.

Ostolakossa Tone Up tuotteet

Viimeisimpiä ilmiöitä korealaisessa kosmetiikassa ovat erilaiset Tone-Up-tuotteet. Termi voi jättää kuluttajan hieman epävarmaksi, joten tuotteiden ideaa on varmasti hyvä avata, sillä sanaa käytetään jo niin laajasti erilaisten kosmetiikkatuotteiden yhteydessä aina hoitonesteistä seerumeihin, kosteusvoiteisiin silmänympärysvoiteisiin ja meikkipohjatuotteisiin. Tone-Up-termi on käytössä jopa aurinkosuojatuotteiden puolella.

Ostolakossa Tone Up tuotteet

Tone-Up tarkoittaa ihon sävyä kirkastavaa ja parantavaa tuotetta. Kasvovesien ja hoitonesteiden puolella kyse on tunnettuja ihoa kirkastavia ja pigmenttiläiskiä häivyttäviä ainesosia kuten niasiiniamidia sisältävistä tuotteista, mutta täyteläisempien tuotteiden kuten seerumien, kosteusvoiteiden ja aurinkovoiteiden puolella tuotekoostumukset lainaavat ihon pigmenttimuutoksia hoitavien ja sävyä kirkastavien ainesosien lisäksi vaikuttavia aineita myös meikkipuolelta.

Tone-Up-tuotteet voivat jo lähtökohtaisesti luoda ihon pinnalle kirkastavan sävyn, joka korealaiseen tapaan on usein tietysti vaaleahko. Itseasiassa yleisimpiä Tone-Up-tuotteiden ainesosia ovat aurinkosuojatuotteissa yleisesti käytety, fysikaalisen suojakertoimen iholle tuovat sinkkioksidi ja titaanidioksidi, jotka voivat korkeina pitoisuuksina ja suurina partikkeleina jättää iholle vaaleahkon pinnan. Tone-Up-tuotteissa tämä aurinkovoiteissa negatiivisena nähtävä puoli on käännetty positiiviseksi asiaksi.

Ostolakossa Tone Up tuotteet

Tone-Up-tuotteiden avulla ihon sävystä voidaan saada tasaisempi ja kirkkaampi jo ennen kun kasvoilla edes käytetään varsinaista meikkiä. Tone-Up-tuotteita löytyy myös erityisesti meikinpohjustustuotteiden puolelta, mikä on hyvin loogista, sillä ne auttavat parantamaan ihon sävyä (ja usein jopa häivyttämään ihohuokosia), jotta kasvoilla tarvitsisi vähemmän meikkiä. Tone-Up-tuotteet ovatkin erityisen loistavia nimenomaan kuivalle ja samealle iholle.

Tone-Up-tuotteet ovatkin oikeastaan jatkumo termillä ”whitening” tavallisesti myytäville tuotteille. Kuten jo aiemmin on ollut puhetta, ei tuo korealaisessa kosmetiikassa käytetty sana kuitenkaan tarkoita ihoa valkaisevia tuotteita, vaan sanan oikea käännös olisi brightening eli ihoa kirkastava. Tone-Up-tuotteiden idea on niin samankaltainen, että on jo suorastaan hieman hassua, että termiä edes on alettu käyttää.

Ostolakossa Tone Up tuotteet

Soulin kosmetiikkamyymälöiden hyllyjä katsoessa näkee kuitenkin selvästi, että jo pitkään trendanneet BB-voiteet, tyynymeikkivoiteet ja CC-voiteet ovat saaneet rinnalleen uuden trendikkään tuotetyypin. Tone-Up-tuotteista tekee kuitenkin hienoa (ja markkinoinnin puolesta kätevää), että termin voi heittää oikeastaan minkä tahansa tyyppiseen, ihon sävyä parantamaan eli suomeksi kirkastamaan tehtyyn tuotteeseen.

Ostolakossa Tone Up tuotteet

Erityisen kiinnostavaa on myös ollut huomata, ettei Tone-Up ole vain naisille tarkoitettu juttu. Myös nimenomaan miehille suunnatuissa tuotteissa on tarjolla Tone-Up-voiteita, jotka sekä hoitavat ihoa että tasoittavat sen sävyä katsojan silmään varsinaista meikkiä huomaamattomammalla tavalla.

Ostolakossa Tone Up tuotteet

Korealaisessa katukuvassa meikkaavat miehet eivät ole valtavirtaa, mutta yhä useampi erityisesti nuoremman sukupolven edustaja haluaa huolehtia, että iho näyttää huolitellulta. K-Popin idolit normalisoivat miesten meikkausta ja vaikka varsinaiset miehille suoraan kohdennetut kosmetiikkamerkit ovatkin melko marginaalinen osuus korealaisia kosmetiikkamarkkinoita vaikuttaa siltä, että täällä miehet uskaltavat ongelmitta valita käyttöön myös tuotteita, joita ei ole suoraan kohdennettu heille.

Ostolakossa Tone Up tuotteet

Jos (ja varmasti kun) siis törmäätte korealaisessa kosmetiikassa Tone-Up-termiin niin älkää hämmentykö. Kyseessä on loistava juttu ja itse ainakin tartun erilaisiin Tone-Up-tuotteisiin suurella innolla, sillä kukapa nyt ei haaveilisi tasaisemman sävyisestä, kirkkaammasta ja kuulaammasta hipiästä!

Ostolakossa Tone Up tuotteet

Joko olette törmänneet Tone-Up-tuotteisiin?


Lue myös:

Vaalentaako korealainen kosmetiikka ihoa?

K-Beauty – kaikki korealaisesta kosmetiikasta

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

2 kommenttia artikkeliin ”Trend allert: Tone-Up-tuotteet”

  1. Olisiko sinulla kiinnostusta tehdä postausta helposta arkimeikistä tai heleyttävästä arkimeikistä? Sellaisen ohje tai vinkit kun tulisi ainakin itselle tarpeeseen arkisin tarvii jotakin pientä, kevyttä ehostusta, joka antaisi heleyttä kasvoille. Tällä hetkellä hyväksi heleyttäjäksi on todettu poskipuna ja huulipuna. Kiitos hyvästä blogista!!

    Vastaa
    • Minä en oikein ole ehkä paras tyyppi tekemään sellaisia, sillä olen vähän sinnepäin sutija vaan, mitä meikkaamiseen tulee. Suosittelen kuitenkin kurkkaamaan Miia Ezenin blogin, se on täynnä aivan loistavia vinkkejä meikkaukseen ja Miialla on tekniikkakin hallussa. Sieltä saa varmasti tuhat kertaa paremmat vinkit! 🙂

      Vastaa

Jätä kommentti